Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Sept 29, 2015 9:43:24 GMT
// Miopod ja Vislor hop! ^^ Paikkana määrittelemätön, englantilainen maalaiskylä. //
Oli kulunut jo viikko ja Tohtori oli edelleen Maassa. Vasta jokin aika sitten ajanherra oli saanut tietoonsa Slitheenien paluun takaisin Maahan ja tuo tieto oli saanut rusettikaulan ryhtymään lisätutkimuksiin.
Puusta ei kuitenkaan oltu päästy pitkälle, sillä tämän hetkinen Tohtorin ainoa avaruuden muukalaisia jäljittävä laite ('Käyttökelvoton metallihärpäke', kuten ajanherra oli laitettaan kutsunut), oli hidas. Härpäke oli muinainen ja varsin nolo lahja kummitädiltä (Haisevalta ja kaksipäiseltä sellaiselta), ja kuten sukulaislahjat aina, oli tämäkin rakkine oikutteleva. Se oli ajanherrojen vanhempaa teknologiaa ja mikäli sen halusi toimivan, tuli laitteen olla sille osoitetulla planeetalla liikkumatta. Tässä tapauksessa Maassa. Reppumainen härpäke oli kiinnitetty moninaisilla, värikkäillä piuhoilla Tardisiin ja sininen poliisikoppi oli parkkeerattu Englannin laitamille. Mahdollisimman rauhalliseen ja vähän huomiota herättävään paikkaan.
Liiassa rauhassa ja vähässä huomiossa oli kuitenkin Tohtorilla itsellään omat ongelmansa. Oli jo tarpeeksi vaikeaa olla liikkumatta minnekään, eikä maalaismaisemien seesteisyys helpottanut vikkeläliikkeistä ajanherraa lainkaan. Päinvastoin. Liika hiljaisuus tuntui lähinnä siltä kuin oltaisiin viikko putkeen lyöty päätä metalliseinään; Se tyrehdytti ajatukset. Levoton mieli hamusi jo uusiin seikkailuihin. Tardisin seinät tuntuivat tällä hetkellä vankilalta ja paikallaan olo oli saanut Tohtorin tuntemaan itsensä levottomaksi. Tunne oli verrattavissa vieterikaniin, jonka jousi oli venytetty äärimmilleen, odottaen hetki hetkeltä yhä enemmän mahdollisuutta singahtaa eteenpäin.
Tekeminen Tardisissa oli loppunut jo aika päiviä sitten. Aikakoneen laitteisto oltiin kunnostettu jo kahteen kertaan viikon sisään, äänimeisseliä oltiin heitelty ilmaan liian monta kertaa ja sarjakuvat oltiin kaluttu jo niin monet kerrat läpi että ajanherra suorastaan kykeni muistamaan jokaisen niiden repliikin ulkoa. Toisaalta, ne oltiin osattu ulkoa jo alunperinkin. Tällä hetkellä Tohtori istui kuitenkin penkillään, jalat nostettuna metallista kaidetta vasten ja eloisat silmät jälleen kerran erästäkin sarjakuvaa lukien. Tasaisin väliajoin rusettikaulan katse käväisi metallihärpäkkeessä. Siinä vilkkui tasaiseen tahtiin pieni, pyöreä valo, aivan kuten se oli vilkkunut jo koko viikon. Ajatus sai miehen tuhahtamaan ja sarjakuva heitettiin olan yli maahan. Ei huvittanut lukea.
Toisaalta, olipahan ajanherralla ollut aikaa ajatellakin; Demon Runin tapahtumat ja lavastettu kuolema kummittelivat edelleen hänen mielessään. Sitä ei oltaisi haluttu varsinaisesti myöntää, mutta yksinäisyys - aika ilman kumppania - painoi hartioita. Pondit uskoivat hänen todella kuolleen ja River oltiin passitettu vankilaan. Ennustus, jonka mukaan hänen oli täytynyt kuolla, oli muuttanut monen elämän. Syyllisyys tapahtumien kulusta myrkytti mieltä ja sietämättömät ajatukset saivat Tohtorin nousemaan jaloilleen. Kuten aina, oli yksinkertaisesti helpompaa olla liikkeessä kuin omia mietteitä paikoillaan puiden. Omien ajatusten ja emotionaalisten haavojen käsittely ei ollut koskaan ollut Tohtorin vahvimpia osa-alueita ja siksi ne haluttiin usein myös unohtaa. Askeleet suunnattiin konepaneelin luokse. Erästä Tardisin monitoria vilkaistiin, mutta kuten tähänkin mennessä, se näytti vain Englantilaista, idyllistä maalaismaisemaa. Paljon kullankeltaista, pitkävartista heinää ja vehreitä kukkuloita vähän matkan päässä. Aivan liian rauhallista ja ennalta-arvattavaa. Ei mitään odottamatonta. Eikä jälkeäkään Slitheeneistä.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Sept 29, 2015 22:49:41 GMT
Turlough ei voinut uskoa että löytäisi itsensä vielä joku päivä maasta. Hän kun luuli ettei tarvitsisi nähdä koko planeetta enää ikinä kaikkien niiden vuosien jälkeen, jotka oli viettänyt pahaisessa poikakoulussa karkotettuna kotoaan, sekä Tohtorin seurassa liian monta kertaa, kuin olisi ollut tarvis. Tässä hän nyt kuitenkin oli, ja missäs muuallakaan kuin Englannissa. Ei hän täysin pahoillaan visiitistään kuitenkaan ole. Hän kehtaa nyt myöntää itsekin, että sisäoppilaitoksessa tuli saatua hieman väärä kuva koko planeetasta ja sen asukkaista. Ei tämä tietenkään vetänyt vertoja monille muille planeetoille, mutta sentään menetteli. Nytkin Turlough oli tosin vain pienellä lomalla täällä. Tai lomalla ja lomalla, hänet oli lähetetty suorittamaan jotain mitätöntä tehtävää. Olivat kuulemma sössineet jotain tärkeää samalla kun olivat selvittämässä erään punatukkaisen vankikarkurin keissiä, joka oli mystisesti kadonnut teille tietymättömille, sekä nähty viimeksi blondin krikettiasuisen miehen kanssa. Joten Turloughin itsensä syyksihän tämä merkittiin, ja hän sen sai selvittääkin. Homma oli jokatapauksessa nyt suoritettu, ja hän olisi valmis palaaman kotiinsa, kunhan ensin löytäisi jonnekin, jossa saisi toimivan yhteyden kotiplaneetalleen voidakseen liftata kyydin takaisin Trioniin. Turlough oli tyytyväinen saadessaan hengähtää hiukan ja nauttia nyt vain ilmasta, luonnosta ja nähtävyyksistä. Hän käveli pitkin pitkää, yksinäistä maantietä myöhäisen iltapäivän auringon paistaessa kasvoille saaden porkkananväriset hiukset hehkumaan entistä kirkkaampina. Petteri Punapää valaisee tien, niinkuin ehkä Tegan olisi sanonut. Maassa Turlough ei ollut käynytkään sitten Tohtorin. Hän muisti miehen vasta nyt. Turlough on viimeaikoina löytänyt itsensä usein ikävöimästä noita päiviä. Jopa Tegania, vaikka he eivät muuta tehneetkään kuin riidelleet. Turloughin ajatukset keskeytti huomio siitä, että alkoi tulla jo pikkuhiljaa vilu, joten Turlough heilautti olallaan roikkuvan takkinsa päälleen, napittaen siitä kaksi keskimmäistä nappia. Jalkojakin särki, sekä nälkä ja jano alkoivat kivuta kielen päälle. Jossain olisi pakko hengähtää jossainvaiheessa, jos tälle tielle ei tule pian loppua, nuori alien tuumasi itsekseen. Mutta sitten jokin kuitenkin pisti silmään. Kirjaimellisesti pisti. Aurinkoko oli noin kirkas, että Turlough pelkäsi hetken tulleensa sokeaksi? Se meni kuitenkin ohi äkkiä, ja muistutti hyvin paljon sitä, kun kirkas valo osuisi metalliin ja siitä kimpoaisi vielä kirkkaampana toisen silmiin. Saattoiko tämä olla se, mitä Turlough oli etsimässä? Hän pysähtyi ja nosti kätensä otsalleen aurinkosuojaksi nähdäkseenkin jotain. Muttei hän silti onnistunut näkemään juurikaan mitään silmiinpistävää horisontissa. Oli mitä oli, sen täytyi olla yhä kaukana, joten parasta pitää kiirettä ennenkuin tulee pimeä. //toivottavasti ei ollu kauheen kökkö ku yritin saada tän valmiiks ennen nukkumaanmenoa taisiis ite huomasin ainaki et töksähteli mones kohtaa, mut seuraavasta tekstistä tulee parempi.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Sept 30, 2015 10:40:46 GMT
// Oikein hyvähän tuo oli! // Koska monitoreista tirskistely ei tarjonnut varsinaisesti mitään viihdykettä, suuntasi Tohtori turhautuneet askeleensa kohti portaita. Kolmannelle porrastasanteelle istahdettiin ja rusettikaulainen ajanherra nojasi kämmenensä poskeensa. Olo tuntui aivan siltä, kuin pieni lapsi odottaisi jouluaattoa. Virikettä. Edes jotain tekemistä. Viikko oli pitkä aika miehelle joka oli tottunut liikkumaan aikaa nopeammin. Menemään minne lystää ja milloin lystäsi. Ikävä fakta kuitenkin vain oli, että oli odotettava, mikäli Tohtori aikoisi todella selvittää Slitheenien tämän hetkisen olinpaikan. Vaikka Tohtori ei itse varsinaisesti voinutkaan olla rikollisperheen takaisin paluusta täysin varma, olivat viime kertaiset todisteet viitanneet siihen vahvasti. Annabel Brethertonin kasvoilla näkynyt pelko, naisen kertoessa nahkojaan riisuvasta vihreästä olennosta, oli ollut aitoa. Sen oli täytynyt viitata vanhoihin vihollisiin, Slitheeneihin. Kaikki vihjeet olivat viitanneet niihin. Helpointa olisi ollut tietenkin vain pitää itsestään mahdollisimman suurta meteliä. Se olisi takuuvarmasti saanut Slitheenien kaltaiset ahneet ja kostonhimoiset olennot näkyviin, mutta samalla Tohtori olisi voinut altistaa ystävänsä ja Maan asukkaat turhaan vaaraan. Niin oli käynyt viimeksikin, vaikka tilanne tuolloin pyrittiinkin hoitamaan mahdollisimman kivuttomasti pois päiväjärjestyksestä. Tämän hetkisenä etuna olikin siksi Tohtorin pitkään jatkunut hiljaselo; Muu maailma oletti hänen kuolleen ja siksi tämänkaltaista tilannetta tuli käyttää hyödyksi. Slitheenit tuskin osaisivat odottaa hänen aikeitaan. Lopulta Tohtori huokaisi ajatuksilleen ja hieraisi hiuspehkoaan. Olisi ollut huomattavasti helpompaa ajatella, mikäli siinä samalla pystyisi tekemäänkin jotain. Katse laskeutui nahkakenkiin. Eikö kengännauhoista voisi kehittää jotain? Ei. Ehkä. Samalla Tohtori saikin uuden ajatuksensa. "Tarvitsen omenan", mies nosti katseensa ylös, näyttäen itsekin sanoistaan yllättyneeltä, "Mutta minähän inhoan omenoita. Omenat ovat roskaa. Tämä on täysin uudenlainen mieliteko." Samassa metallihärpäke päästi voimakkaan piippauksen. Ääni oli edellisiä erilaisempi, mikä sai ajanherran huomion hetkessä puoleensa. Mies ryntäsi laitteiston luokse, mutta näky sai miehen kurtistamaan kulmiaan. "Oh, arvasin tämän! Tardisin virtapiirit alkavat loppumaan eivätkä ne riitä pitämään härpäkettä hereillä. Minun tarvitsee korjata lamppu", mies puhui itsekseen ja läimäytti itseään otsalle aivan kuin olisi itsekin tajunnut asian vasta nyt. Mutta kuinka Tardisin lamppu sitten liittyikään aikakoneen moninaisiin virtapiireihin, olikin jo hieman monimutkaisempi juttu ja seikka jonka ajanherra piti omana tietonaan. Rusettikaula nappasi mukaansa pienen rasian, jonka tuo tunki taskuun ja oman työkalupakkinsa, suunnistaen sitten ulos. Päivä oli kerennyt taittumaan jo reippaasti iltapäivän loppupuolelle. Sää oli muuttunut hieman viileäksi, mikä sai Tohtorin hieraisemaan nopeasti kämmeniään yhteen. Tweed-takin kaulusta kohennettiin paremmin kylmältä suojaamaan. Sitten olikin mustan rasian vuoro. Rasia ei kuitenkaan ollut mikä tahansa rasia vaan Tohtorin omakehittämät matkatikkaat. Ajanherrojen teknologiaa näet; suuremmat sisältä ja täten myöskin erittäin hyödylliset yllättäviin tilanteisiin. Näin ollen rasia avattiin itsekseen myhäillen ja sieltä nyppäistiin jotain irti. Vahvat, metalliset tikkaat ilmestyivät näkyviin ja nuo nojattiin sinistä poliisikoppia vasten. Laskeva aurinko kimmelsi tikkaiden metallista pintaa vasten, mutta tämänkaltaista seikkaa ei haluttu huomioida. Tärkeämpää oli nyt vaihtaa Tardisin lamppu.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Sept 30, 2015 22:52:47 GMT
Turlough käveli reippain askelin eteenpäin. Aurinko ei sentään paistanut niin kirkkaasti silmiin enää, mutta väsy painoi luomia ja maha murisi erittäin äänekkäästi. "Hitto soikoon, pitääkö minun tässä alkaa ryömimään loppumatka?" poika nurisi itsekseen kietoen toisen käsivartensa mahansa ympärille, ikäänkuin se nyt muka auttaisi vaientamaan mahan.
Turlough nosti katseensa ylös taivaalle vain huomatakseen ensimmäisen, sen kaikkein kirkkaimman tähden pilkistävän vielä vähän vaaleansiniseltä taivaalta, sieltä, jonne auringonsäteet eivät enää osuneet. Hänen toinen suupielensä nousi ihan pikkuiseen ja tietäväiseen hymyyn. "Olen käynyt tuolla." hän totesi itselleen. Sitä ei moni maan päällä tallusteleva voinutkaan noin vain bongailla tähtiä ja todeta vierailleensa niiden planeetoilla. Tohtorin jälkeen hän tosiaan omistautui hetkeksi aikaa matkustelulle. Se into häneen oli miehestä tarttunut. Tosin Trionin aluksilla ei niin helposti ja niin pitkälle pötkittykkään. Ja aikamatkailukaan ei ollut aivan Ajan Herrojen tasoa. Pieniä luonnostelumatkoja hän kuitenkin sai tehtyä läjä paperiarkkeja ja teräviä kyniä mukanaan. "Kuppi teetä tekisi nyt hyvää.. olisi vain pitänyt jäädä ihmisten ilmoille yön yli." Turlough tuumaili yrittäen kiristää tahtiaan minkä pystyi.
Nyt kun aurinkokaan ei enää paistanut niin kovasti silmiin, ja matkaakin oli taitettu jonkinverran, Turlough nosti katseensa eteensä ja näki nyt sen verran että siellä kauempana tosiaan oli jotain. Turlough siristeli silmiään ja yritti kovasti erottaa, mutta nopeasti laskeva aurinkokin teki siitä jostain vain tummanpunertavan silhuetin. "Ehkä tuolla on ihmisiä. Kukaan muu täysijärkinen ihminen ei liikkuisi näin kaukana näin myöhään. Jos siellä on ihmisiä, siellä on myös asutusta." Turlough järkeili iloisesti. Hän kurtisti kulmiaan hetkeksi nostaen kätensä taskuihinsa. "Minun täytyy olla todella väsynyt, sillä en tiedä myöskään ketään täysijärkistä olentoa joka puhuisi itsekseen näin paljon yksin ollessaan." poika mutisi käyden läpi päässään kuluneen illan yksinpuhelua itsensä kanssa. Tämän jälkeen hän puhkesi kevyeen hölkkään, täytyihän tuonne ehtiä katsomaan, ennenkuin tulee niin pimeää ettei näe edes omia jalkojaan, saatika mihin astuu.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 2, 2015 20:17:06 GMT
Tohtori seistä tönötti tikkaillaan, nojaten aikakoneen yläosan seinää vasten vatsallaan ja näpräsi Tardisinsa lampun kimpussa. Sininen pieni luukku avattiin ja sieltä kaivettiin vanha hehkulamppu ulos. Se oli pölyinen ja ajanherra joutuikin puhaltamaan siihen, nähdäkseen paremmin lampun kunnon. Paksun pölykerroksen ilmaan pölähtäminen saikin rusettikaulan yskäisemään. Hän tiesi olevansa toisinaan laiska ylläpitämään Tardisin koneiston osien puhtautta, mutta tämähän oli jo täysin liioiteltua!
Lamppua peilattiin aurinkoa vasten. Laskevaa aurinkoa vasten heijastuva lamppu kertoi ajanherralle enemmän kuin tuhat sanaa; Oli enemmänkin kuin selvää, että lamppu oli jo aikansa elänyt ja vaatikin siksi vaihtamisen. Jälleen. Lampun vaihtaminen ei kuitenkaan käynyt niin nopeasti kuin Tohtori oli aluksi epäillyt. Yllättäen Tardisin takaa - puolelta, jonne ei nähnyt kiertämättä aikakonetta - kuului askelia, mikä omalta osaltaan keskeytti Tohtorin toimet. Hänen olisi tehnyt mieli vilkaista, kuka tulija oli, mutta ajanherran monimutkainen mieli muistutti häntä ankarasti lampusta; se tuli korjata, mikäli mieli saada metallihärpäkkeen jälleen toimivaksi ja kentes päästä jälleen matkaan. Näin ollen Tohtori jatkoikin puuhiaan, mutta ojensi kätensä näkyville juuri sen verran, että se näkyi tarpeeksi hyvin tulijalle. "Hoi, muukalainen! Ojentaisitko työkalupakistani folioon käärityn aikaruuvinvääntimen? Sen punaisen, ei vihreää. Inhoan vihreää ja lisäksi sen käyttö saattaisi häiritä liikaa aikastimulantteja. Pahimmillaan räjäyttää jopa lähigalaksien tähdet", esitettiin heti kysymys, heilauttaen kättä vaativasti tulijan suuntaan. Vieläkään katsetta ei oltu käännetty tuntemattoman puoleen, sillä keskittynyt katse pidettiin nyt uudessa lampussa, jota parasta aikaa asennettiin paikoilleen. Aikakonetta säätäessä työn jäljen tuli olla tarkkaa, sillä pienimmälläkin virheliikkeellä saattoi olla kauaskantoiset seuraukset. Aikaruuvinväännin voisi kuitenkin nopeuttaa hommia.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 4, 2015 18:25:22 GMT
Pienen hölkkäyksen jälkeen Turlough pääsi viimein tarpeeksi lähelle nähdäkseen mikä tuo mystinen juttu oli. Näky sai hänet pysähtymään tyystin. Siinä seisoi tasaisen tummansininen väri ilta-auringossa kiiltäen ja tummat ikkunaruudut heijastaen valkoisina, tutunnäköinen poliisipuhelinkoppi. Mutta eihän se tietenkään voinut olla sama.. vai voiko? Turlough mietti itsekseen. Maassahan noita nyt oli muutenkin, paitsi ettei niitä oltu käytetty sitten 60-luvun. Mutta mikä estäisi tämmöistä jäämästä tänne yksin ja hylättynä. Paitsi se näytti aivan liian puhtaalta ja uudelta ollakseen vuosikymmententakainen ja käyttämätön.
Turlough lähti varovasti lähestymään koppia tarkastellen sitä ylhäältä alas, niinkuin mitäkin kivijättiä. Huomaamattaan hän nosti kätensä hivelläkseen sormillaan sen puista pintaa, kunnes kuuli äänen, jota hätkähti niin, että veti näppinsä pois. Hän nosti katseensa äkkiä ylös nähdäkseen kopin toiselta puolelta törröttävän käden. Käsi näytti ihmisen kädeltä, joten Turlough huokaisi hiljaa. Tämä oli selvästi joku korjausmies, joka oli joko purkamassa turhaa puhelinkoppia tai tekemässä sille jotain muuta yhtä hyödytöntä. Ääni oli myös vieras, mutta puheista ja sanavarastosta päätellen ei myöskään selkeästi tältä planeetalta, tai ainakaan tältä aikakaudelta. Turlough ei tiennyt oikein mitä uskoa enää. Hänen toiveikkuutensa nousi ylös ja alas niinkuin universumin villein vuoristorata.
Turlough seisoi siinä hetken toimettomana, kunnes havahtui maan päälle ja käänsi katseensa mainittuun työkalupakkiin. Varovasti hän kumartui nostamaan sen mitä käskettiin, ja lähestyi äänen lähdettä. "T-tohtori?" hän kysyi varovasti, kiertäen samalla puhelinkopin toiselle puolelle, vain nähdäkseen miehen, joka ei muistuttanut lainkaan hänen Tohtoriaan. Hiusten pituus, lähes näkymättömät kulmakarvat ja nuorekas ulkonäkö taisivat olla ainoat yhdennäköisyydet, mutta siihen se siten jäikin. Tällä miehellä oli tummat hiukset, iso nenä puhumattakaan leuasta, hieman kömpelö olemus, ja aivan erilainen pukeutumistyyli, kuin hänen Tohtorillaan oli koskaan ollut. Ei tämä millään voinut olla hän.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 7, 2015 15:47:45 GMT
Tohtori kuuli työkalupakissaan kolahduksen mutta aivan heti ajanherra ei kääntänyt katsettaan muukalaiseen. Oikeastaan Tohtori oletti toisen olevan vain jonkinsortin vahingossa paikan päälle eksynyt ihminen ja nyt mies odotti kyseisen ihmisen aloittavan päivittelyn jo edesmenneistä poliisipuhelinkopeista. Siitä oltaisiin päästy varsin näppärästi keskusteluun Tardisista ja rusettikaula olisi saanut loistavan tilaisuuden mahtailla aikakoneensa ihmeillä. Hän rakasti jokaisen ihmisen hämmentynyttä katsetta näiden astuessa siniseen laatikkoon, mutta vielä enemmän jos jotain, hän rakasti aiheesta puhumista. Siihen ajanherra ei kyllästyisi varmastikaan koskaan - vaikka miehen olikin täytynyt kuulla jo lähes kaikki huudahdukset ja mielipiteet armaasta aikakoneestaan.
Muukalainen sanoi kuitenkin jotain, mikä sai Tohtorin huomion herpaantumaan Tardisinsa lampusta. Vaikka jotkut ihmiset tunnistivatkin rusettikaulan Tohtoriksi, oli varovainen kysymys silti varsin epätavallista. Epätavallisuudestaan huolimatta ajanherran korvaan särähti kuitenkin varsin tuttu ääni. Hän ei koskaan unohtanut entisiä kumppaneitaan ja muisti noiden kaikkien äänet lähes ulkoa. Siksi tälläkin kertaa katse kääntyi varsin nopeasti puhujaan ja hämmennys oli lähes käsin kosketeltavaa ruskeatukan kasvoilla. "Turlough?", oli ainoa kysymys jolla edes kyettiin vastaamaan mitään. Aikaisemmat toiminnat lopetettiin sen siliän tien, katseen ollessa kivettynyt vain menneisyydestä niin tuttuihin kasvoihin. Oli kulunut pitkä aika siitä, kun Tohtori oli viimeksi tavannut Vislor Turloughin. Tohtori itsekin oli tuolloin ollut nykyistä minäänsä reippaasti nuorempi ja erilaisempi. Moni asia oli muuttunut moneen kertaan Tohtorin elämässä Turloughin lähdön jälkeen. Vaikka vuodet olivat kuitenkin vierineet eteenpäin, ei trionilainen itse ollut kuitenkaan juuri muuttunut. Poika oli edelleen yhtä tunnistettavissa kuin aina ennenkin. Ainakin Tohtorin silmissä, vaikka miehen täytyikin myöntää mielessään ettei hän ollut ajatellut oikein vanhoja matkakumppaneitaan hetkeen. Muut asiat olivat pitäneet miehen kiireisenä. "Mitä sinä täällä teet? Mikäli hatara pääni ei tee jälleen kepposia ja sinä todella olet siinä, niin muistaakseni sinä jos kuka olisit se viimeisin, joka palaisi takaisin Maahan täältä pois päästyään", aivotoiminta tuntui jälleen lähteneen käyntiin hetken alkujärkytyksen jälkeen. Tohtori laskeutuikin tikapuilta alas Turloughin tasolle ja tarkasteli tuota katseellaan tarkemmin. "Mutta sinusta ei koskaan tiedäkään, mitä milloinkin ajattelet. Et ole muuttunut lainkaan!", ajanherra hymähti hyväntahtoisesti, miehen katseen tarkkaillessa edelleen toista.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 7, 2015 18:20:09 GMT
Toki Turlough oli kuullut Ajanherrojen regeneroitumiskyvystä, muttei ollut oikein koskaan täysin ymmärtänyt sitä. Olihan hän nähnyt kerran erään tapauksen aikana useammankin Tohtorin entisistä inkarnaatioista ja Tegan kertoi joskus kuinka hän oli jopa todistanut tämän biologisen ihmeen. Mutta silti hänen oli jotenkin hankala uskoa siihen, ja kai hän sitten vain sivuutti koko asian. Mutta nyt hänen oli pakko myöntää että tämän täytyi olla juurikin hänen Tohtorinsa. Ulkonäöstä huolimatta sama mies.
Turlough tarkasteli myös Tohtoria ylhäältä alas samaan tapaan kuin Tardisiakin äsken. "Se siis olet sinä? En ollut tunnistaa.." tämä mutisi lähes yhtäaikaa Tohtorin päälle, kunnes hämmästyksestä toivuttuaan havahtui kuuntelemaan loput toisen selostuksesta. "Minä.. Minä olin suorittamassa täällä erästä tehtävää. Se on kuitenkin nyt suoritettu ja olin menossa ilmoittamaan Trioniin, että olisin valmis palaamaan kotiin." Turlough selitti lyhyesti visiittinsä syyn. "Kaikista vähiten minä odotin törmääväni sinuun. Vaikka silloin tosin minusta tuntui ettet muita planeettoja tiedäkään kuin typerän ja mitättömän maan. Mutta täytyy sanoa että minun on totisesti ollut ikävä sinua ja Tardista." Turlough pulputti, nyt kun oli päässyt sinuiksi tilanteen kanssa, luoden samalla toisen pitkän silmäyksen Tardisiin. "Mutta.. mitä sinä teet, mitä sinulle kuuluu? Onko Peri vielä kanssasi?" Turlough alkoi jälleen suoltamaan kysymyksiä kuin konekiväärin suusta. Elämä Tardisissa oli ollut parhainta aikaa mitä hän muisti, joten toki hän oli lähestulkoon ylitsevuotavan innoissaan tavatessaan vanhan ystävänsä uudelleen.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 8, 2015 19:56:30 GMT
Tohtori ei voinut moittia Turloughia siitä ettei tämä tunnistanut ystäväänsä. Ajanherra oli kokenut monet regeneroitumiset 5. muotonsa jälkeen ja ulkonäöllisesti mies olikin muuttunut hyvinkin radikaalisesti. Sisimmiltään nykyisin nuorekkaampi ajanherra oli kuitenkin edelleen se sama mies, joka tuo oli ollut Turloughinkin aikoihin - Vaikka Tohtori olikin valmis lyömään vaikka henkselinsä vetoa siitä, että mikäli Tegan olisi nähnyt hänet nyt, olisi nainen varmastikin väittänyt miehen kärsivän vain keski-ikän kriisistä. Joka tapauksessa Tohtori oli hyvillään siitä, että hän oli viimein päässyt näkemään vanhoja matkakumppaneitaan. Trionilainenkin herätti hänen sisällään paljon muistoja. Niin, he olivat kokeneet yhdessä paljon.
Punapää kysyi Tohtorin kuulumisia. Ajanherra kohautti kevyesti olkiaan. Tohtorin elämä sisälsi niin paljon eri tapahtumia ettei niitä voitu tiivistää milläänlailla järjelliseen muotoon. Loppujenlopuksi edes Tohtori itsekään ei aina ollut perillä omasta elämästään. "Olen jatkanut elämäntyötäni. Pelastanut Maailman kerta toisensa jälkeen", todettiin varsin ympäripyöreään, mutta siltikin tyytyväiseen sävyyn. Kun kysymykset siirtyivät kuitenkin Periin, katosi ajanherran kasvoilta aikaisempi onnellisuus. Hän ei ollut muistellut kyseistä amerikkalaistyttöäkään pitkiin aikoihin. "Peri matkusti lähtösi jälkeen kanssani hetken, mutta nyt... hän on poissa", tyydyttiin toteamaan lyhytkäisesti, miehen silmiin ilmestyessä hieman surullisempi sävy. Rusettikaula kapusi takaisin tikkailleen, sillä loppujenlopuksi hän ei ollut koskaan tarpeeksi kykeneväinen käsittelemään entisten kumppaneidensa menetyksiä - niitä oli vain yksinkertaisesti liikaa ja jokainen niistä herätti paljon muistoja. Jokainen heistä oli ollut ainutlaatuinen. Aivan kuten Perikin oli ollut.
"Mutta entä sinä, mitä muuta? Trionin palveluksessa vai?", sen sijaan, että Tohtori olisi halunnut pitää puheenaiheen itsessään, päätti ajanherra kääntää kysymykset vuorostaan vastapuoleen. Vastauksia kuunnellessaan mies syventyi jälleen lampun asennukseen. Nyt kun miehellä oli hallussaan tarvittavat työkalut (ei-punainen aikaruuvinväännin) helpottui lampunkin korjaaminen huomattavasti. Se nopeutti prosessia entisestään eikä aikaakaan, kun lamppu oli jälleen kunnossa. Se tiesi myös Tardisin sisällä olevan metallisen härpäkkeen toimintakyvyn parantumista - ja toivon mukaan myös laitteen käytön nopeuttamista.
Ajanherran toiveisiin tulikin varsin pian vastaus. Lamppuun syttyi voimakas valo ja aikakoneen virtapiireissä alkoi jälleen tapahtumaan. Härpäke alkoi toimimaan ennätysvauhdilla eikä aikaakaan, kun se päästi kovaäänisen, jo niin pitkään odotetun piippauksen. Ääni oli merkki siitä, että härveli oli viimein löytänyt jotain. Piippaus kuului ulos asti, aiheuttaen tikkailla keikkuvalle miehelle leveän hymyn aikaiseksi. Sitten tulikin kiire päästä tutkimaan härvelin tulokset. "Aah, härveli toimii! Tulehan, Turlough. Voit saada minulta kyydin tämän jälkeen", Tohtori sanoi tikkailta alas laskeutuessaan ja heilautti kättään merkiksi siitä, että toisen tulisi seurata perässä. Ajanherra katosi aikakoneensa sisuksiin, mutta kurkisti vielä nopeasti ulos, vilkaisten vielä punapäähän: "Ellei sinulla ole sitten kiire takaisin Trioniin?"
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 9, 2015 14:02:34 GMT
Turlough kuunteli Tohtorin vastauksia mielenkiinnolla nyökytellen vähän väliä merkiksi siitä että oli kuulolla. Kun puheenaihe vaihtui Periin, hänenkin kasvonsa vääristyivät vähän ahdistuneen näköiseksi Tohtorin mukana. Hän kuitenkin sivuutti asian kyselemättä siitä sen enempää, olihan hän tavannut Perin vasta samana päivänä kun oli itse eronnut Tohtorin seurasta lähteäkseen kotimatkalle, joten ei siis ollut ehtinyt muodostaa mitään syvempää kiintymyssuhdetta tyttöön.
Nyt kysymyksten suunta siirtyi jälleen häneen itseensä. "Kyllä.. Kerroimme veljeni kanssa toisillemme elämäntarinamme sitten sodan. Minä matkustelin myös hetken aikaa, mutta.." Turloughn lause keskeytyi kun hän joutui siristelemään silmiään ja kääntämään päänsä yhtäkkiä syttyneelle kirkkaalle valolle. Hän ei ollut innostukseltaan ja yllätykseltään huomannutkaan että ilta oli alkanut hämärtyä niin että lamppu olisikin tullut jo tarpeeseen. Hänellä ei olisi edes ollut aikaa jaaritellakaan enempää, sillä hänen juttelukaverinsa olikin hävinnyt jo sisälle puhelinkoppiin. Hämmentyneenä nuori mies seisoi jälleen siinä yhtä toimettomana kuin muutama hetki takaperin, kunnes Tohtorin pää ilmestyi jälleen ovensuuhun. "No ei totisesti ole!" Turlough huudahti takaisin ja muutamalla harppauksella loikkasi tutuista puisista ovista varoituskyltin kera sisään.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 11, 2015 11:31:03 GMT
Tohtori oli salaa varsin mielissään siitä, että Turlogh päätti seurata häntä Tardisiin. Ajanherra tunsi olonsa tällä hetkellä todella paljon itseään nuoremmaksi, lähes tulkoon siksi samaksi mieheksi, joka hän oli ollut 5. muodossaan. Olo oli enemmänkin kuin nostalginen, sillä tilanne oli ennen kaikkea hyvin erikoislaatuinen; Kuinka usein sitä pääsi nauttimaan vanhan kumppanin kanssa yhteisistä, uusista seikkailuista? Sellainen oli aivan liian harvinaista. Turlough pääsisi auttamaan häntä Slitheenien liikkeiden jäljittämisessä. Ehkäpä Tohtori itsekin viimein pääsisi edistymään tutkinnoissaan, nyt kun mukana matkassa oli myös joku muu. Enää ei tarvinnut olla yksin.
Rusettipoika kiirehtikin siis varsin vikkelästi Tardisin konepaneelin luokse, nahkakenkien luistaen hieman aikakoneen liukkaalla lattialla. Konsolin luona oleva härpäke vilkkui aikaisempaa kiihkeämmin, sen pitäen vieläkin erittäin lujaa meteliä. Koneiston luokse päästyään Tohtori painoi erästä repun nappia, mutta piippaus ei ottanut laantuakseen. Oli otettava siis järeämmät aseet käyttöön. "Olisi pitänyt arvata ettei härpäke ota toimiakseen vieläkään!", ajanherra nurisi kulmat kurtussa, lyöden reppumaista härpäkettään tällä kertaa konsolin lähellä olevalla vasaralla. Piippaava ääni sammui ja erääseen Tardiksen monitoriin ilmestyi jotain täysin uutta: Kaksi suuri kokoista palloa, joissa molemmissa vilkkui satunnaisia pisteitä. "No niin, näyttäkäähän, missä te viheliäät pikkunilkit olettekaan", Tohtori jatkoi yksin puhumistaan, tarkastellen näyttöä katseellaan. Monitorin palloilla oli oikeastaan varsin selvä merkitys. Ne molemmat edustivat Maapalloa, toisen näyttäen menneisyyttä ja toisen tulevaisuutta. Pisteet taas edustivat muukalaisrotuja planeetalla, joista ajanherra halusi löytää nimenomaa Slitheenien rikollisperheen. Hetken tarkasteltuaan ruudukkoa, miehen katse kääntyi lopulta vastapuoleen. ”Homman nimi on seuraava; Rikollisperhe nimeltä Slitheenit ovat todennäköisesti saapuneet jälleen maahan. Vihreitä, vauvamaisia olentoja, joilla on pahat mielessään. Vanhoja vihollisiani. Olen yrittänyt jäljittää heitä jo jonkin aikaa, mutta härpäke...”, tässä kohtaa metallista reppua osoitettiin, ”...ei ole suostunut yhteistyöhön. Nolo lahja kummitädiltä – äläkä kysele siitä sen enempää. Tardisin monitoreissa näkyy joka tapauksessa nyt kaksi Maapalloa; Toinen on menneisyydestä ja toinen tulevaisuudesta. Minun tulee säätää kemialliset sähköpulssit oikealle taajuudelle ja mikäli olen oikeassa niin... ruudukkoon jää vain ja ainoastaan Slitheenit. Yowzaa!”, sanojensa sekasorrossa Tohtori oli väännellyt Tardisinsa nappeja. Aikakoneen monitorista alkoivat pisteet häviämään ja lopuksi molempiin Maapalloihin jäi ainoastaan kaksi pistettä; toinen menneisyyteen ja toinen tulevaan. Näky sai rusettikaulaisen virnistämään tyytyväisenä. Slitheenit oltiin viimein paikannettu.
Mies kääntyikin uudemman kerran punapään puoleen ja kaivoi takkinsa taskusta pienen kolikon. ”Mitä sanot... Arvotaanko minne päin menemme? Kruuna menneisyyteen ja klaava tulevaan?”, ja niin aikamatkaaja heitti kolikon ilmaan odottamatta oikeastaan edes vastaustakaan. Kolikon tipahdettua takaisin heittäjänsä kämmenelle, Tohtori painoi nopeasti toisen kätensä kolikon päälle jotta lopputulos jäisi vielä hetkeksi pimentoon. ”Tämä on jännittävää. En ole tehnyt tätä pitkiin aikoihin!”, ajanherra riemuitsi kumppanilleen, kasvoillaan lähes mielipuolinen hymy. Näytti siltä, että miehen oli lähestulkoon mahdotonta pidätellä sisällä kuplivaa intoaan. Tämän jälkeen katse laskeutui takaisin kämmenelle. ”Otetaanko selvää, minne suuntaamme tällä kertaa?”
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 12, 2015 2:24:23 GMT
Turlough asteli sisään Tardisin konsolihuoneeseen katsellen ympärilleen syvällä mielenkiinnolla. Se näytti nyt jopa isommalta kuin koskaan ennen. Ilmeisesti joka ikinen kerta, kun tähän laatikonmuotoiseen vempeleeseen astuu, joutuu pakon omastakin ihailemaan sen sisäpuolista isokokoisuutta ulkokuoreen verrattuna. "Olet muuttanut tätä. Se oli ennen paljon valoisampi ja tyhjempi." Turlough naurahti kävellessään huoneen kerran ympäri. Sitten hän meni Tardisin konsolin luo tutkailemaan sen lukuisia nappeja ja vipuja. "Olet päivittänyt kojepöytääkin! Se oli ennen simppelimpi. Pidän tästä uudesta näyttöruudusta. Kuva näyttää tarkemmalta." Turlough selitti muistellessaan vanhoja kuin mikäkin keinutuolissa lojuva isoisä.
Turloughin huomio herpaantui, kun hän tajusi, ettei hänen vanha ystävänsä ole todennäköisesti kuunnellut sanaakaan hänen puheistaan. Tämä jos mikä sai hänet viimeistään vakuuttuneeksi että tuo tosiaan oli se sama mies, vaikkei hän sitä kyllä ollut epäillytkään enää pitkään aikaan. Turlough alkoi nyt kiinnostuneena hänkin seuraamaan Tohtorin touhuja, ilmeisesti hän oli parhaillaan jonkinmoisessa takaa-ajotilanteessa, Turlough päätteli. Samassa Tohtori olikin alkanut selventämään tilannetta, joten Turlough kuunteli tarkkaan. Turloughille itselleen eivät Slitheenit olleet tuttuja, joten hänellä oli vain oma mielikuvituksensa, ja Tohtorin hieman hämmentävä kuvaus selventämään ketä tässä oikein haettiin.
Turlough palasi jälleen maan pinnalle omasta pikku maailmastaan, kun Tohtori oli alkanut elämöimään, josta Turlough pystyi vain päättelemään, että hän oli löytänyt vihdoin sen mitä oli ollut etsimässäkin. Tarjolla oli ilmeisesti viimein kauan kaivattu seikkailu, sillä nyt oltiin jo heittämässä lanttia ajankohtien välillä. Turlough tunsi innostuksen pulppuavan koko vartaloonsa. "Otetaan vain! Tarkemmin ajatellen en edes välitä minne menemme, kunhan vain menemme." Turlough vahvisti suupielet lähes korvissa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 12, 2015 19:25:19 GMT
Tohtori siirsi kätensä pois lantin päältä. Se näytti menneisyyteen. Lopputulos nostatutti hullun miehen hymyä entisestään ja rusettikaula pyörähtikin ketterästi ympäri. Oli aika ryhtyä hommiin. "Ota kiinni, se on menoa nyt!", kolikko heitettiin Turgloughille, samalla kun ajanherra avasi aikakoneensa jarrut. Ruskeatukka pyöri kuin väkkärä Tardisin paneelin ympärillä, osittain ehkäpä hieman jopa hieman turhaan ja puhtaasti vain pyörimisen ilosta. Viikon paikalla olo oli saanut ajanherran energian pakkautumaan liiaksi ja nyt tuo kaikki purkautui ilotulitteen lailla ilmoille. Mieli tuntui heti paljon virkeämmältä, kun edessä oli suuri ja tuntematon seikkailu. "Hyvästi Englanti, tervetuloa menneisyys!", elämöitiin kuin viimeistä päivää, samalla kun poliisikoppi nytkähti lentoon. Tarkkaan ottaen he olivat matkalla 1800-luvulle, euroopan sydämeen, Ranskaan. Pariisi oli vaarassa, sillä eräs Slitheeni oli vallannut itse Napoleonin ja käyttikin sotakeisaria nyt häveliäästi omiin tarkoitusperiinsä. Vaikka kyseinen Slitheen ei ollutkaan sama kuin Annabelin kimppuun hyökännyt, oli härpäke silti laskenut kyseisen vauvaolennon merkittäväksi uhaksi Maapallolle. Slitheeni kykenisi näet aiheuttamaan Napoleonin roolissa suuria paradokseja ja jopa tuhoamaan nykyajan muutoksillaan.
Aikamatka menneisyyteen oli epätasainen, mutta hyvin pian Tardis seisoi keskellä Ranskan pariisin keskustaa. Kun poliisikoppi oli pysähtynyt, vilkaisi ajanherra ystäväänsä. "Ah, Pariisi, 1800-luku! Mikä voisikaan olla parempaa? Paitsi ehkä James Cookin voileivät. Alahan tulla, Turlough. Lähdetään valloittamaan Ranska! Au revoir! ", mies heilautti kättään tionilaiselle ja lähti itse marssimaan ensimmäisenä aikakoneestaan ulos.
Oli keskipäivä varsin tavallisella kauppakujalla. 1800-luvun ihmiset olivat siltikin varsin kiinnostuneita yllättäen torille ilmestyneestä poliisikopista ja pieni joukkio olikin pysähtynyt tarkastelemaan kaksikkoa. "Seis, pysähtykää! Oletteko te jotain velhoja?", eräs pienikokoinen äijänkäppänä lähestyi Tohtoria ja Turloughtia. "Velhoja?", Tohtori kääntyi miehen puoleen huvittuneena hymähtäen. "Olen Tohtori ja tässä on assistenttini herra Porkkana", nyökäyttiin trionilaisen puoleen. Vanhus mulkoili kaksikkoa edelleen varsin happamana ja puristi kävelykeppiään. Vaikka Tohtori ja Turlough eivät vielä sitä tieneetkään, oli Ranskassa viime aikoina sattunut kovin kummia. Aina Napoleonin sekoamisesta, Ranskan hovin syntisiin messuihin, joiden uskottiin johtuvan vähintäänkin noidista. Sellaiset huhut olivat saaneet tavan kansalaiset erittäin varovaisiksi muukalaisia kohtaan, eivätkä Tohtori tai Turlough siksi olleetkaan tervetulleita Pariisiin. Huhuttiin, että ihmisiä oli kadonnut viime aikoina epätavallisen paljon.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 12, 2015 21:05:47 GMT
Turlough nappasi kolikon lennosta ja pysähtyi katselemaan sitä, kunnes koko huone tärähti Tardisin käynnistyttyä niin, että laiha punapää kaatui eteenpäin rähmälleen konsolihuoneen lattialle, ehtimättä sen kummemmin ottamaan tukea mistään. Ylivilkas Tohtori kun oli liian nopea Turloughin ajatuksenkululle ja reagointikyvylle. Niin hän sitten kompuroi ylös hieman pökerryksissä päätään pidellen. Hän haparoi tiensä yhdelle konsolihuoneen istumapaikoista ja istahti alas odottamaan villin kyydin loppumista. Tämäkään ei toki tullut uutena. Ennenvanhaanhan hän oli kaikenaikaa naamallaan Tardisin valkealla lattialla tai konsolin päällä, rysähtänyt päin seinää, lyönyt päänsä konsoliin, tai sitten Tohtorin ja Teganin kanssa isossa läjässä lattialla raajat solmussa toisissaan kuin jossain liian pitkälle eskaloituneessa Twister-pelissä. Tälläkertaa häntä ei sentään sattunut, vaikka pienen kuhmun ehkä saikin.
Turlough havahtui jälleen kun Tohtori ilmoitti laskeutuneensa Ranskanmaalle. Ennenkuin poika ehti huomatakaan, oli toinen mies jo ulkona. Turloughille tilanne oli niin tuttu, että hän melkein alitajuisesti pyöritteli silmiään vieressään seisovalle Teganille, jota ei siinä tietenkään oikeasti ollut. Hänhän jätti Tardisin jo ennen Turloughta, koska oli saanut tarpeekseen epäonnellisista lopuista, joihin heidän tarinansa valitettavan usein päättyivät. Turlough nousi ylös ja kiiruhti Tohtorin perään, hieman rauhallisemmin tosin kuin jälkeenmainittu, vain tullakseen pysäytetyksi kitukasvuisen miehen toimesta. "Tämän täytyy olla jo ennätys", Turlough mietti itsekseen. Nyt jo he näyttivät joutuneensa ongelmiin, vaikka olivat tuskin kahta askeltakaan ehtineet ottaa maankamaralle.
Sitten Turloughn korvaan särähti jotain, mikä sai hänet kääntämään päänsä Tohtoriinpäin niin, että niska rasahti. "PORKKANA?!" poika melkein kiljaisi. Hän olisi itse kutsunut toista takaisin selleriksi, mutta tajusi ettei miehen muotiasusteisiin enää kuuluneetkaan vihannekset. Joten hän sitten tyytyi vain kohottelemaan kulmiaan ylimielisesti hymähtäen.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 14, 2015 19:34:52 GMT
Turloughin kiljaisuun vastattiin vain leveällä hymyllä ja toisen punaista tukkaa pörrötettiin. Tietenkin poika oli herra Porkkana. Vanhus mulkoili vielä hetken omituista kaksikkoa, kunnes tuo päätti mitään sanomatta jatkaa matkaansa, mutisten jotain hourahtaneista sekopäistä. Mitä luultavammin äijänkäppänä oli tullut siihen tulokseen, että kaksikon täytyi olla jostain pöpilästä karanneita hulluja! Väkijoukko oli siltikin edelleen varsin kiinnostunut parivaljakosta, erottuivathan he jo pelkästään vaatetuksensa puolesta sen aikaisista ihmisistä, mutta pikku hiljaa uteliaat katseet tuntuivatkin katoavan. Tardisin läheisyyteen pysähtynyt väkijoukko jatkoi jälleen omaa elämäänsä, palaten takaisin arkisiin puuhiinsa.
Myös Tohtori jatkoi jälleen touhujaan. Ajanherra katseli ympärilleen tarkkaavaisena, jonka jälkeen mies nuuhkaisi ilmaa ja maiskutteli huuliaan. "Tuoksuu valkoisilta jauhoilta, sokerilta ja säilykepurkeilta", rusettikaula pohdiskeli ääneen, jatkaen kävelyään rauhalliseen tahtiin eteenpäin. "Sanoisin, että olemme tarkkaanottaen 4. päivässä toukokuuta, 1821. Miksi se on kuitenkin niin tärkeä päivä? Mietihän, Turlough. Se on päivää ennen Napoleon Bonaparten kuolemaa", sanojensa jälkeen miehen katse osui lähistöllä olevaan torikojuun. Kojussa oli läjäpäin pystyyn pinottuja sanomalehtiä joissa komeili suurin kirjaimin silmiinpistävä otsikko; Bonaparten julistus uudesta tasavallasta. Mies harppoikin reippain askelin kojun luokse ja nappasi ensimmäisen lehden hyppysiinsä. "Miksi kuolemaa tekevä mies siis julistaisi lupauksia uudesta aikakaudesta ? Hänen tulisi olla tällä hetkellä maanpaossa suoraan Guineanlahdella. Jonkin on täytynyt mennä siis pieleen", todettiin ääni hivenen matalempana ja trionilaiseen vilkaistiin merkitsevästi.
Yllättäen heidän takaaltaan kuului kuitenkin askelia. "Etsivätkö herrat kenties jotain?", jylhä mies ääni puhutteli Tohtoria ja Turloughtia. Yllättävä kysymys sai rusettikaulan kääntymään nopeasti kannoillaan, vain päästäkseen todistamaan näkyä kahdesta tarkkaavaisesta paikallisesta vartijasta. Miehet olivat pukeutuneet siisteihin viktoriaanisiin pukuhin, eivätkä nämä näyttäneet olevan lainkaan innostuneita uusista kasvoista torikadulla. "Olette häiriöksi muille. Saimme teistä valituksia", toinen miehistä jatkoi. Samainen äijänkäppänä, johon Tohtori ja Turlough olivat törmänneet jo aikaisemmin, tarkkaili tilannetta etäämmältä.
"Oh, olemme pahoillamme. Tässä on korttini", Tohtori repäisi takkinsa taskusta ajatuspaperia, näyttäen sitä vartijoille. Molempien virkamiesten naamat venähtivät tekstin lukemisen jälkeen. "Darwinin lähettiläitä?", puhumisen hoitava kysyi, kohottaen epäuskoisesti kulmaansa. "Mikäli siinä niin lukee...", Tohtori mutisi tuntuen itsekin yllättyneen vastauksesta ja vilkaisi vielä lopuksi papereitaan. Tämän jälkeen kortti piilotettiin takaisin taskuun. Sitten katse lensikin Turloughiin. Käsi heitettiin toverillisesti toisen olalle. "Ystäväni hoitaa kuitenkin puhumisen. Hän on parempi suustaan kuin minä sillä te taisitte puhumisestani vain päänsäryn ja viikon mittaisen korvamadon! Uskokaa pois, kokemusta aiheesta", rusettikaula jatkoi. Vartijat kurtistivat kulmiaan Tohtorin epämääräiselle sekoilulle, mutta siirsivät huomion sitten punapäähän odottavaisena.
|
|