Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 25, 2015 20:14:45 GMT
Turlough kysyi ääneen oikeastaan juuri ne kysymykset, joihin myös ajanherra olisi halunnut saada vastaukset. Pojalle ei kuitenkaan vastattu mitään, vaan miehen katse muuttui pohtivaksi, tämän silmäillessä koordinaatteja. Aivot työskentelivät vinhaa vauhtia kysymysten parissa ja lopulta ne saivat rusettikaulaisen kääntymään vikkelästi vastakkaisella puolella olevan miestä esittävän patsaan puoleen. Myös siinä oli kaiverrusta ja kannusta loiskautettiin vettä myös tähän; sama reaktio, samat koordinaatit. "Jälleen kerran samat koordinaatit. Mutta miksi, miksi", mies naputti sormillan ohimoitaan, tämän rääkätessä samalla aivojaan ajatuksillaan. Yllättäen Napoleonin huoneessa oleva kirja palautui kuitenkin Tohtorin mieleen. Se lisäsi jälleen puhtia alieniin ja uudenlainen Ahaa-elämys valtasi tuon kasvot. "Ooh, tietenkin! Koordinaatit eivät ole täällä paikallaolijoiden vuoksi, vaan ne ovat merkkejä planeetan ulkopuolelle. Kutsuhuutoja. Koordinaatit ovat ole pelkkiä koordinaatteja vaan hätämerkkejä", huulia nuolaistiin nopeasti, miehen pyrkiessä keksimään viimeisimmätkin palapelin palat. "Ehkä he ovat jumissa täällä saaliinsa kanssa. Odottavat apujoukkoja. Versaillesihan on tunnettu historiallinen palatsi, kokonainen pala kulttuuria ja politiikkaa. Mikäli tämä pala kuitenkin poistetaan, se aiheuttaisi paradoksin aikasilmukkaan. Monet jo tehdyt asiat haihtuisivat tuhka tuuleen ja pahimmillaan se voisi aiheuttaa ihmiskunnan luhistumisen. Siihenkö Slitheenit tähtäävät?"
Monologinsa päätteeksi Tohtori havahtui Turloughin varoitukseen. Se sai myös rusettialienin vilkaisemaan ikkunasta. Vartijat ja muu henkilökunta oli todentotta palaamassa takaisin. Oli jatkettava eteenpäin. "Nopeasti, jatketaan matkaa ja piiloudutaan. Meidän tulee selvittää asia perin pohjin ja tutkia viestit tarkemmin", toista hoputettiin, samalla kun rusettimiekkonen itse jatkoi ripeää askellusta edemmäs käytävää. Äänimeisseli kaivettiin esille ja tämän jälkeen ajanherra pysähtyi jokaisen patsaan kohdalla erikseen, skannaten ne yksi kerrallaan. "Säädän koordinaattien taajuudet voimakkaammiksi ja muunnan niiden sanoman. Mikäli olen oikeassa, se saa vastaanottajan paikalle ennätysajassa ja voimme päättää koko tilanteen samalta istumalta. Hallittua kaaosta, Turlough", poikaan vilkaistiin nopeasti, samalla kun Tohtori oli viimein skannannut viimeisimmänkin patsaan meisselillään.
Kaukana jossain avaruudessa eräs valtavan kokoinen alus saikin koordinaattien viestin paneeliinsa. Se oli Slitheenien alus, jossa pääaluksen alayksikkö odotti tietoja Versaillesin kaappauksen etenemisestä. "Saimme viimein vastauksen", yksi vihreistä ja vauvamaisista olennoista marssi päähuoneeseen, oletetun johtajan luokse. Johtaja oli samanmoinen vihreä ja suuripäinen Slitheeni. Tuo kääntyikin puhujan puoleen. "Mitä siinä sanotaan? Saimmeko koordinaatit?", oli kysymys. "Emme, sir. Emme saaneet koordinaatteja. Tässä ei ole kuin vain yksi sana", viestintuoja vastasi kiemurrellen epävarmuudesta. "Mikä se on?" "Geronimo."
Alhaalla Maassa Tohtori olikin vauhdissa. Kun skannaukset oltiin suoritettu, ruskeatukka asteli ripein liikkein käytävän päähän, avaten sieltä löytyvät suuret puuovet. "Tiedän, että olemme jo arvoituksen jäljillä. Enää tulee vain astua ovesta sisään ja...", juuri kun ajanherra astui huoneeseen, tämä käänsi katseensa eteenpäin. Näky saikin miehen pysähtymään tyrsmistyneenä, "...ja päätyä suoraan hovin juhliin." Totisesti, he olivat saapuneet keskelle suurenmoisia hoviväen päivälliskutsuja. Monet pysähtyivät katselemaan paikalle tullutta kaksikkoa, mikä saikin Tohtorin nielaisemaan ääneti. Heidänhän tuli piiloutua!
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 26, 2015 16:27:38 GMT
Turlough kulki Tohtorin perässä rivakasti sisäistäen informaation mitä oli Tohtorilta juuri kuullut, miettien samalla minne he voisivat mennä. Hän kuunteli yhä Tohtorin höpinöitä saaden niistä lievän hepulin. "Hetkinen.. KUTSUITKO SINÄ NE TÄNNE??!" tämä huudahti epäuskoisena, mutta Tohtori se vain jatkoi matkaansa. Turlough haroi käsillään hiuksiaan turhautuneena ja huokaisi epätoivoisena. Hän lähti seuraamaan Tohtoria yrittäen takoa samalla järkeä toisen päähän. Hän ei edes katsonut ympärilleen, mutta ymmärsi kuitenkin, että jokin on nyt vinossa, kun Tohtori pysähtyi vain siihen ovensuuhun seisomaan.
Turlough käänsi katseensa hitaasti sinne minne Tohtorinkin silmät tapittivat. Ja näkikin muutamia uteliaita silmäpareja vastaavaan ulkoavaruuden miesten hämmentyneeseen katseeseen. Ihmisiä oli siellä täällä huonetta upeissa, ja ehkä vähän naurettavissa juhlapuvuissa, pöydät notkuivat hyvännäköistä ruokaa ja tanssilattiakin näytti olevan suosittu. Turlough alkoi kelailemaan vaihtoehtoja päässään; he voisivat tietysti sulautua joukkoon, mutta olisi liian iso riski että heidät tunnistettaisiin kuokkavieraiksi, eikä se voinut tietää hyvää heidän etenemiselleen, sekä he olivat muutenkin jo herättäneet epätoivottua huomiota. Sitten Turlough sai idean. Ehkä heidän tiensä kuiville olisikin nimenomaan huomio. Suurimmalta osaa vartijoistakin he voisivat piiloutua itse juhliin, sillä siellä köriläät tuskin kehtaisivat järjestää numeroa, saati tajuisivat edes etsiä sieltä.
Samassa hän tarrasikin Tohtorin vyötäisiltä, sekä kämmenestä kiinni, ja askelsi sulavasti keskelle huonetta. "Kai osaat tanssia?" hän supisi hiljaa, ja oli iloinen että musiikki oli tarpeeksi kovaäänistä. Paljoa hän ei jäänyt odottamaan vastausta, sillä siihen ei olisi ollut aikaakaan. Punapäinen sutjakka poika alkoi sitten kieputtaa, pyörittää ja tanssittaa hyvin nopeatempoisesti tätä hieman pidempää brunettea ympäri tanssille varattua aluetta lähes ammattilaisen elkein. Hän ei voinut kuin huomata sivusilmästään, että heille alettiin antaa tilaa tanssilattian keskelle, muiden tanssijoiden vetäytyessä sivuun, ja joidenkin jopa lopetttaessa kokonaan tanssimisen ja keskittyen noihin kahteen. Jokapuolella alkoi näkyä huvittuneita katseita ja hymyjä, sekä jopa taputuksia. Turlough hymyili myös tyytyväisenä, kun hänen suunnitelmansa näytti toimivan. Heitä pidettiin jonkinsortin viihdyttäjinä tai narreina.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 27, 2015 20:30:24 GMT
Tohtorille ei juurikaan jätetty aikaa reagoida, punapäisen trionilaisen vetäessä miehen tanssin pöyrteisiin. Toisen yllättävä veto aiheutti ajanherran kasvoille hämmästyneen ilmeen. Eihän nyt ollut tanssin aika! Varsin pian toisen yritelmä kuitenkin ymmärrettiin ja tanssiin lähdettiin mukaan. "Olen aina tiennyt sinun lämpenevän minulle jossain vaiheessa", toisen kuiskaukseen vastattiin nopean, lähes huomaamattoman silmäniskun kera. Mitä Tohtori sanoillaan sitten tarkoittikaan, jäi arvoitukseksi, väkijoukon kiinnittäessä huomionsa omituiseen parivaljakkoon. Osa pysähtyi seuraamaan sivusta hassun näköistä tanssia - olihan tanssiva miespari varsin eriskummallinen näky 1800-luvulla -, mutta lopulta yleisö yhtyi taputuksiin. Tässä kohtaa rusettikaulainen itse vetäytyi Turloughin otteesta irti, kääntyen ihmismassan puoleen ja kumarrellen kuin mikäkin keikari. Ihmiset todentotta kuvittelivat heidän olevan paikan päälle varta vasten ilmestyneet hovin viihdyttäjät, eikä aikamatkustaja laittanut sitä liiemmin edes pahakseen; Trionilaisen juoni oli totisesti toiminut ja tämä pelasi heille lisäaikaa. Juhlien ilo tarttui varsin nopeasti myös Tohtoriin. Huomiossa paistatellessaan hän oli kuin kala vedessä ja mies ottikin tuosta hetkestä kaiken irti. Ajanherra pyörähti erään lähistöllä olevan pöydän luokse ja nappasi sieltä kaksi oliivia hopeiselta lautaselta. "Katsotaa, kaksi aivan tavallista oliivia. Pahoja, pahoja, makunystyröitä kiduttavia, öljypitoisia marjoja joista kaikki aikuset pitävät", löydöksiään esiteltiin väkijoukolle kuin suurtakin aaretta mutta Tohtori ei voinut peitellä kasvoillaan nopeasti käyvää irvistystä. Hän ei pitänyt oliiveista. Ihmiset kurtistelivat kulmiaan, seuraten rusettikaulan toimintoja odottavasti. Oliivit kuuluivat todennäköisemmin johonkin näytökseen ja väki olikin nyt hiljentynyt sitä seuraamaan. "Ja ding ding! Minne ne katosivatkaan!", ennen sanojaan Tohtori oli pyörähtänyt ympäri ja toden totta oliivit olivat kadonneet miehen nyt ilmassa olevista käsistä. Temppu aiheutti vaikuttunutta nyökkäilyä hovin väessä ja osa näytti jopa aidosti yllättyneeltä. Reaktio sai Tohtorin myhäilemään tyytyväisenä. Avaruuden muukalainen astelikin takaisin Turloughin puoleen ja vetäisi tuon korvan takaa molemmat oliivit takaisin hyppysiinsä. Ne ojennettiin uudelleen yleisöön päin kuin suurikin taikuri. Hovi oli kuitenkin myyty ja ihmiset ryhtyivätkin suosionosoituksiin. Se lisäsi ajanherran hymyn leveyttä ja mies sukaisikin kasvoilleen valahtaneita kutrejaan sivummalle, jonka jälkeen kädet valuivat suoristamaan rusettinsa. Hieman sivummalla oli kuitenkin kaksi hahmoa. Toinen aikaisemmista portin vartijoista ja toinen tuntemattomampi, synkeä mielinen ja paksu kulmainen mies. Miehet seurasivat kummajaisten toimintaa, keskustellen hiljaisesti ja luoden kaksikkoon merkillisiä katseita...
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 28, 2015 20:19:20 GMT
Turlough vain mulkoili Tohtoria tämän sutjauksen johdosta, ja melkein talloi tahallaan toisen varpaille, muttei kehdannut kuitenkaan. Suunnitelmahan voisi mennä ihan pilalle Tohtorin ylireagoidessa. Turlough seurasi Tohtorin esimerkkiä ja kumarsi syvään joka suuntaan yleisölle pienen esityksensä lopuksi. Hänen täytyi myöntää että tämä tuntui toden totisesti mahtavalta.
Tohtori näyttikin ottavan roolinsa tosissaan, ja pisti pystyyn uuden esityksen. Taikatemppuja näemmä. Eipä siinä mitään, Turlough nautti esityksestä, ja pääsipä hänkin siihen mukaan vielä. Turlough vetäytyi tämän jälkeen näyttämään toiselle ryhmälle muutamia yksinkertaisia korttitemppuja, jotka nekin aiheuttivat hyvin positiivista häkellystä hienostoporukassa. Etenkin hieman nuorempien katsojien silmät säteilivät, joka kerta kun Turlough arvasi mitä korttia he ajattelivat. Turloughin kumarreltua jällee yleisöön, hänen näkökenttäänsä osui nuo kaksi miestä, jotka erottuivat porukasta tuimilla ilmeillään. Turlough perääntyi ahdistuneen näköisenä Tohtorin rinnalle ja nyki tätä hihasta. "Tohtori, meitä tarkkaillaan. Meidän on keksittävä miten pääsemme ulos huomaamatta." Turlough selosti taluttaen miehen käsivarresta syvemmälle juhlijoiden joukkoon näkymättömiin.
Nuo miehet lähtivätkin levottomina liikkeelle, alkaen kurotella muiden päiden yli nähdäkseen nämä kaksi yllättävää kuokkavierasta. Turlough tajusi että oli tehnyt virheen siinävaiheessa kun ilmoille kajahti kaksi laukausta, ja sali hukkui ihmisten kirkunaan, kun kaikki painautuivat yhtäaikaa maantasalle ja katosta ropisi lasinpalasia ja laastia heidän päälleen. Ihmismaton reunalla seisoivat ne kaksi ilkeännäköistä miestä, toisella revolveri kohotettuna korkeaan kattoon osoittaen.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 31, 2015 21:20:56 GMT
"Oletko täysin varma?", Tohtori kurtisti kulmiaan ja vilkaisi vielä olkansa ylitse taakseen, Turloughin lähtiessä kuljettamaan ajanherraa väen keskelle. Ennen ihmisten astumista näkökentän eteen, rusettikaula kykeni kuitenkin huomaamaan hetken ajan sivusilmällään kaksi tuntematonta miestä. Oli epäilemättä enemmänkin kuin selvää, että heidät oltiin viimein paikannettu.
Piiloutuminen väensekaan oli kuitenkin virhe. Yllättäen alkoikin tapahtumaan, aseen laukauksen aiheuttaessa sekasortoa hienostoväessä. Hyvin pian kaikki ihmiset olivatkin vetäytyneet lattialle, aiheuttaen selvän näköyhteyden miesten sekä Tohtorin ja Turloughin välille. Ase oli edelleen ilmassa, mutta nyt se laskettiin kohti aikamatkaajia. Tilanne tuntui yllättäen saavan varsin nopeasti uuden käänteen, ilmapiirin muuttuessa uhkaavaksi. Tohtori ei koskaan ollut pitänyt aseista, eikä varsinkaan siitä, että häntä tai hänen ystäviään osoiteltiin niillä. Oli kehitettävä siis varasuunnitelma ja improvisoitava.
Ajanherra alkoikin taputtamaan käsiään, kävellen rauhalliseen ja kokeilevaan tahtiin kohti mieskaksikkoa, katseen tarkkaillessa asetta pitelevää herkeämättä. Tohtorin liikkuminen tuntui saavan pyssymiehen aluksi hämilleen, mutta hyvin pian tuo kovetti jälleen kuorensa. "Yksikin askel vielä niin ammun! Te olette uhka Versaillesille!", mies sylki sanansa suustaan, tämän poistaessa samalla varmistimen. "Niinkö? Mehän seisomme piipun tällä puolen", Tohtori huomautti, mutta pysähtyi siltikin aloilleen. Sutkautus selvästi ärsytti vastapuolta ja se saikin miehen kiristelemään hampaitaan. "Tiedän keitä olette emmekä luota teikäläisiin. Minä olen arvon keisarin sotilaallisen joukkorykmentin kapteeni, ja minun tulee taata hovin turvallisuus!", pyssymies sähisi, tiukentaen otetta aseestaan. "Mutta et siltikään jaa käskyjä täällä", kuului yllättävä, kolmannen osapuolen ääni pyssymiesten selän takaa. Se sai myös Tohtorin vilkaisemaan tulijaan; Oven edustalla, suoraan revolverisankarien selän takana seisoi pieni kokoinen, mutta siltikin hyvin tiukasti ympäristöään tuijottava henkilö. Tulija oli itse keisari Napoleon Bonaparte, kahden henkivartijansa kanssa. Ääni tuntui saavan asetta pitelevän miehenkin hämmentymään ja tämä perääntyikin keisarin tieltä pois. Napoleon nosti katseensa Tohtoriin ja Turloughiin. "Te kaksi. Seuratkaa", sotakeisari vain totesi, kääntyen itse takaisin käytävään. Rusettikaula kurtisti jälleen hieman kulmiaan, pohtien tilannetta uudelleen. Oliko tämä ansa? Turloughiin vilkaistiin nopeasti, mutta lopulta ajanherra lähti seuraamaan Napoleonia. Heillä ei ollut vaihtoehtojakaan.
Napoleon Bonaparte henkivartijoineen johdatti kaksikon alas kellareihin. Sieltä mies astui huoneeseen, joka paljastui suuri kokoiseksi halliksi. Hallissa oli vahva valaistus sekä huoneen keskellä oli suuri kokoinen konsoli. Bonaparte kääntyi Tohtoriin sekä Turloughiin päin ja viittoi tämän jälkeen vartijoita poistumaan. "Myös minä tiedän keitä te olette. Tai osaan ehkäpä vain arvata. Olette sotureita, näin sen käytöksestänne", keisari aloitti, asettaen kätensä selkänsä taakseen, "mutta älkää huoliko. Minäkään en ole typerys. Tiedän nimittäin tasan tarkkaan mitä hovissa tapahtuu. Uskon että.... Palatsini on vallattu. Sisältä käsin. Olen jopa nähnyt kun eräät... henkilöt... riisuvat itseltään nahkan pois kuin turkiksen. En osaa selittää sitä, mutta olen kuullut eräänlaisia keskusteluita. He kuulemma aikovat myydä palatsini. Missä ja milloin, sitä en ole saanut selville. Mutta tarvitsen teidän apuanne. Näin laskeutumisenne ja tiedän, että ette ole täältä kotoisin. Se sininen koppi, onko se aluksenne?", Napoleon lopulta lopetti puheensa, vilkuillen ajanherraa ja trionilaista jopa hivenen uteliaana. "Onko hän siis apurisi?", Sotakeisari kysyi vielä Turloughilta, nyökäten Tohtoriin päin. Se sai rusettikaulan kimmastumaan. "Ei! Hän on minun apurini!", alien puuttui tilanteeseen ennen kuin punapää kerkesi edes sanomaan mitään.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Nov 1, 2015 2:42:24 GMT
Turlough vain seisoi jähmettyneenä niille sijoilleen. Hän toivoi kovasti että olisi vain hypännyt muiden mukana maahan. Toisaalta hän ei olisi voinut jättää Tohtoria yksinkään. Poika parka hankasi käsiään hermostuneesti yhteen tuskainen ilme kasvoillaan. Hän alkoi huomaamattaan pidättää hengitystään, kun Tohtori lähti liikkeelle ja alkoi höpöttämään omiaan. Hetkenpäästä hän tajusi hanganneensa käsiään niin, että sormien nivelkohdista alkoi lähteä nahkaa. Hittolainen, Tohtori tanssii nyt liian heikoilla jäillä. Turlough oli sitä mieltä, että heidän pitäisi vain tällä hetkellä leikkiä noiden miesten pillin mukaan, ja katsoa sitten mitä tekisivät. Kun toinen miehistä alkoi uhkailemaan sanallisesti, otti Turlough vaistomaisesti ison askeleen kohti Tohtoria, mutta pysähtyi myös, ettei tämäkin tarina vain päättyisi pahimmalla mahdollisella tavalla. Paitsi olihan Tohtori tavallaan kuolematon. Hänhän vain regeneroituisi uuteen ulkomuotoon. Mutta Turloughin itsensä kannalta kannattikin olla varuillaan. Hänellä kun ei olisi niin paljon onnea, jos sattuisi osumaan luodin tielle.
Sitten kapteenin takaa kuului ääni. Turlough ei tuntenut ääntä, mutta näytti siltä, että he pelastuisivat viime hetkellä. Ainakin toistaiseksi. Hän siirsi katseensa äänen omistajaan, eikä ollut uskoa silmiään. Siinä seisoi yhtä ryhdikkäänä, kuin kaikissa niissä kuvissa ja tauluissa, mitä Turlough vain suinkin oli nähnyt, Ranskan keisari Napoleon, käsi luonnollisesti paidan nappien välistä sujautettuna. Jos oranssitukkaisen pojan luonto sen vain suinkin olisi sallinut, olisi hän varmasti kirkunut innostuksesta. Turlough lähti kipittämään Tohtorin ja keisarin perään, autellen samalla muutamaa juhlakansaan kuuluvaan ihmistä ylös kengänpohjien likaiseksi tallomalta lattialta, kun pahin vaarakin oli ilmeisesti ohi.
Heidät vietiin johonkin outoon huoneeseen, joka oli tämäkin yhteydessä kellareihin. Huone ei selkeästikään näyttänyt kuuluvan oikein tähän miljööseen. Miksi se oli täällä, mikä sen tarkoitus oli, mietti Turlough itsekseen, samalla kun otti muutaman askeleen peremmälle saadakseen huoneesta paremman kuvan. Herra Bonaparte oli alkanut selittää viimeaikaisista kokemuksistaan, sekä hänen henkilökohtaisia päätelmiään noista kahdesta. Sitten Turlough ei voinut kuin olla otettu siitä, mitä kuuli seuraavaksi. Itse keisari Napoleon luuli, että hän, nolo ja epävarma pelkuri Turlough, oli heidän pienen kahdenhengen seurueensa johtaja, sekä heidän pienen suuren avaruuslaivansa kapteeni! Tohtori kuitenkin ehti selkeästi loukkaantuneena oikaisemaan Napoleonia. Turlough tuhahti hiljaa. "Olisithan sinä nyt voinut antaa edes tämän minulle." poika mutisi kateellisena siitä, että Tohtori saisi taas kaiken kunnian. Vaikka toisaalta, ajanherrallehan se oikeastaan kuuluikin.
Nappe näytti kuitenkin hieman epäröivältä. "Todellako? Sinäkö hänen apuri." tämä totesi silmäillen noita kahta. "Vaatteeni näyttävät päälläsi fiksummalta." totesi hän vain Turloughlle. Turloughta hieman nolostutti, että Napoleon oli päässyt selville siitä, että he olivat lainanneet hänen vaatteitaan. Keisari näytti pistäneen tämän merkille, sillä lisäsi tämän jälkeen vain: "Järkevä veto."
Turlough tajusi sitten, etteivät he olleet selittäneet herra Bonapartelle sanaakaan itsestään. Hän ajatteli, että olisi okei kertoa kaikki, nyt kun Nappekin näytti olevan jo valmiiksi tietoinen suurimmasta osaa asioista. "Tässä on Tohtori, ja minä olen Turlough. Tardis on meidän aluksemme. Emme ole myöskään maakalaisia. Hän on ajan herra Gallifreysta, ja minä olen kotoisin Trionista. Taisimme olla etsimässä juuri niitä olentoja, joihin olette itsekin törmänneet. He ovat minullekin aivan yhtä uusi tuttavuus kuin teillekin, mutta Tohtori taitaa osata kertoa aiheesta tarkemmin." Turlough selitti osoittaen lopuksi Tohtoria. "Minua itseäni puolestaan kiinnostaa, mikä tämä paikka on?" Turlough mutisi katsellen ihmeissään ympärilleen, salaa myös tuulettaen mielessään äskeisestä keskustelusta itse Napoleon Bonaparten kanssa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 6, 2015 16:26:08 GMT
Tohtori antoi Turloughin selostaa heidän taustoistaan tarkemmin, samalla kun ajanherra itse silmäili uteliaana ympärilleen. Halli vaikutti suurelta hallintahuoneelta, juuri sellaiselta jonkalaisia yleensä nähtiin vain avaruusaluksissa. Miksi sellainen oli rakennettu juuri Versaillesiin? Oli enemmänkin kuin selvää, että huoneen teknologia ei ollut ihmisen, ja se saikin Tohtorin kehittämään omia teorioitaan. Omalla tavallaan halli tuki jopa käsitystä siitä, että slitheenit aikoisivat valloittaa Versaillesin, mutta miksi juuri Napoleon oli tietoinen huoneesta?
Turloughin lopettaessa puheensa, ajanherran katse kääntyi takaisin Napoleoniin. Pojan kysymys oli oikeastaan juuri sellainen johon rusettikaulainen alienkin haluaisi vastauksen. Bonaparte hymähti ja aloitti rauhallisen kävelyn edemmäs huoneeseen, kädet rennosti selän takana. "Tarkkaan ottaen minä en tiedä, mikä tämä paikka on. Valloitimme sen jokin aika sitten muukalaisilta. Luulivat huoneen olevan rikki, ja huhupuheiden mukaan sitä olisi... mahdotonta korjata täältä käsin. Näin ollen he hylkäsivät sen ja me otimme huoneen omaksemme. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että tällaisia on täällä useampikin. Kenties jonkinlaisia aluksen ohjaushuoneita?", sotakeisari kääntyi uudelleen kaksikkoon päin, kohottaen kulmaansa. Vastaus riitti Tohtorille. Se varmisti ajanherran aikaisemmat ajatukset ja rusettipoika vilkaisikin Turloughiin.
Myös Tohtori otti askeleita edemmäs. Miehen mielenkiinon kohteeksi oli koitunut hallin keskellä oleva suuri paneeli. Se muistutti etäisesti samankaltaista kuin Tardiksenkin. Tohtori kaivoikin äänimeisselinsä esille ja osoitti sillä tuntemattomaan paneeliin. Monitoimityökalun lukemia vilkaistiin. "Luulenpa, että olet oikeassa, Napoleon. Metaformaattista avaruustomua ja mustaa metallia. Tämä on todella ohjaushuone. Mutta miksi juuri Versaillesissa? Mitä Slitheenit hyötyisivät palatsin kuljettamisesta avaruuteen?" "Turlough, Napoleon, teorisoikaa. Miksi juuri Versailles?", Tohtori kääntyi uudelleen sotakeisarin ja trionilaisen puoleen. Ajatukset laukkasivat villisti ajanheran pään sisällä miehen pyrkiessä yhdistämään jo aikaisempia johtolankoja yhteen.
Kaukana avaruudessa Slitheenien alus oli täydessä vauhdissa. Tohtorin viesti oltiin onnistuttu paikantamaan ja vihreät olennot tiesivät, kuka viestin takana oli. Sen selvittäminen oli ollut oikeastaan vaivattoman helppoa ja aiheuttanutkin aluksessa melkoisen vihan. Suuri kokoinen, tumma alus ilmestyikin Ranskan maaperän ylle, laskeutuen rajusti lähelle palatsia. Se aiheutti vahvan rysähdyksen, osuessaan palatsin eteläpuolen puutarhaan. Tömähdys kuului myös kellariin, aiheuttaen sen lattialla jopa lievän tärähdyksen. "Mikä se oli?", sotakeisari valpastui. "Luulenpa, että olemme saaneet seuraa", Tohtori virkkoi, valmistautuen tulevaan. Slitheenien alus oli saapunut Maahan.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Dec 8, 2015 13:35:00 GMT
Turlough hieroi leukaansa mietteliäänä. Enemmän häntä lähinnä mietitytti mihin tarvittaisiin noin montaa ohjaushuonetta, jos Napoleonin puhe useammasta tämmöisestä pitivät paikkansa. Yleensä aluksissa kaikki tarpeellinen mahtuu yhteen. Toisaalta, mitäpä hän tiesi Slitheeneistä ja heidän teknologisista saavutuksistaan. Elleivät nämä sitten olleet jonkinmoisia pakokapseleita. "Ehkä he tarvitsevat uuden emoaluksen ja aikovat remontoida semmoisen Versaillesista, koska se on tarpeeksi iso?" Turlough ehdotti vaikka tiesikin sen kuulostavan vähän järjettömältä ja hupsulta. Mutta Tohtorille todennäköisesti kelpaa mikä tahansa teoria juuri nyt, jotta pääsisimme jonkinlaiseen tulokseen tässä mysteerissä. Sitäpaitsi mikäpä Tohtorin seurassa ei olisi järjetöntä ja hupsua.
Turloughin teoria kuitenkin keskeytyi, kun ulkona alkoi kuulostaa siltä kuin mammuttimainen norsu olisi tömistellyt palatsin puutarhassa. Turlough ei turhia viivytellyt viilettäessään ylös maantasalle ja lähimmälle ikkunalle katsomaan mitä tapahtui. Piha oli nyt isompi kaaos kuin se oli ollut Tohtorin jäljiltä. Palatsin henkilökuntaa juoksi ja kirkui ympäriinsä, koristeeksi istutettuja puita oli kaatunut ja kukkapenkkejä sotkeentunut. Ja siinä aivan Turloughin silmien edessä kohosi valtava alus savuten laskeutumisen jäljiltä. Turlough olisi kehunut sitä upeaksi, jos ei olisi tiennyt millaisille tyypeille se kuului. Sitäpaitsi hän oli muutenkin liian kiireinen keskittymään tilanteeseen.
Aluksen oviaukko avautui hiljalleen, ja nyt Turloughkin näki ensimmäistä kertaa nämä Slitheenit. Ne olivat kuin jotain ihmishyönteishybridejä. Joissa oli myös jonkinsortin sammakkoa. Turloughille tuli niistä hyvin paljon mieleen maakalaisten stereotyyppinen käsitys alieneista. Vihreä isosilmäinen ihmismäinen olento. Sisäoppilaitoksessa muut pojat olivat kerran intoa kihisten sännänneet elokuviin katsomaan jotain uutta scifielokuvaa, Turlough oli potkittu ulos koska hän oli nauranut elokuvan "alieneille" liian äänekkäästi ja häirinnyt muita katsojia.
Turlough tuli vasta nyt ajatelleeksi, että olisi ollut parasta kipittää takaisin kellarin turvaan, mutta löysikin itsensä toimimasta aivan päinvastoin kuin suunnitteli, ja katse alukseen naulittuna avasi palatsin ulko-oven väistellen ohi säntääviä ihmisiä. Pian hän huomasi olevansa melkein kasvokkain yhden slitheeneistä kanssa, jotka eivät onneksi olleet vielä huomanneet häntä. Turlough onnistui kuin onnistuikin heräämään maan kamaralle tarpeeksi ajoissa ja piiloutui rispaantuneeseen puskaan, ennenkuin nuo olennot kääntäisivät selkänsä ja näkisivät hänet. Slitheenit kävelivät puskan ohi näkemättä häntä kohti palatsia. Matkalla palatsiinkin he onnistuivat saamaan aikaan aikamoista tuhoa lyöden kuoliaaksi joitain tielleen tulevia ihmisiä. Turlough yritti parhaansa mukaan salakuunnella, mutta Tohtorista he vain jupisivat ja sehän nyt oli selvää jo että Tohtorin perässä he tänne tulivatkin. Turlough nappasi maasta talikon mahdollista itsepuolustautumista varten, samalla kun lähti kädet hikoillen hiljaa olioiden perään miettien jonkin sortin toimintasuunnitelmaa. Hän toivoi että olisi voinut kuulla noiden puheet, mutta hänen oli pakko pitää pientä välimatkaa että pysyisi huomaamattomana ja turvassa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 10, 2015 16:05:56 GMT
Tohtori vilkaisi juuri parahikseen Turloughiin, kun yllättävä norsulauman marssilta kuulostava meteli kantautui alas kellaritiloihin. Trionilaisen perässä hölkäten, myös Tohtori ilmestyi takaisin maan tasalle. Myös sotakeisari oli juossut kaksikon perässä ja ikkunasta ulos vilkaisu riitti kertomaan kaikille, mitä oli todella tapahtunut; Puutarhassa vallitsi täysi kaaos. Suuri kokoinen avaruusalus vangitsi Tohtorin katseen hetkeksi itseensä. Hän tunnisti sen. Slitheenit olivat todentotta onnistuneet paikantamaan hänen viestinsä. "Jo toisen kerran tänä päivänä rakas puutarhani tuhotaan. Miten minusta tuntuu, että tämä on teille lähestulkoon arkipäiväistä?", itse Bonaparte sai juuri kysytyksi, kun Tohtori ja Turlough säntäsivät ulos puutarhaan.
Ulkona oli edelleen täysipäinen hullunmyrsky. Puska oli oiva paikka piiloutumiseen. Punapäisen pojan kyykistyessä pusikkoon, myös Tohtori tunkeutui matkakumppaninsa viereen, nyhtäisen myös Bonaparten piilopaikkaan. Oli hyvää tuuria etteivät Slitheenit huomanneet omituista kolmikkoa. Vihreiden olentojen jatkaessa matkaansa kohti palatsia, rusettikaulainen ajanherra vilkuili ympärilleen, pyrkien kehittämään mahdollista toimintasuunitelmaa. Ajatukset laukkasivat villisti. Slitheenien kadottua sopivan välimatkan päähän, oli Turlough ensimmäinen pusikosta poistuja. Turlough nappasi lähistöllä olevan talikan hyppysiinsä mutta punapään lähtiessä liikkumaan eteenpäin, otti Tohtori poikaa olkapäästä kiinni. Koska Slitheenit olivat vielä toistaiseksi näkyvillä, olisi puhuminen ollut liian riskialtista. Siispä ajanherra tyytyikin vain pudistamaan villisti päätään ja viittoi käsillään kohti alusta. Olisi viisainta lähteä tutkimaan ensiksi alus ja mahdollisesti käyttämään sitä olentoja vastaan. Viittoessaan Tohtori näytti oikeastaan ehkä enemmänkin vain hölmöltä apinalta ja ajanherran eleet saivatkin sotakeisarin lähinnä vain läimäyttämään kämmenellä otsaansa. Myös Napoleon oli poistunut piilopaikasta ja heilauttikin kättään Tohtoria selvemmin kohti alusta. Oli aika jatkaa matkaa.
Sekasortoa oli helppoa käyttää hyödykseen. Paniikissa olevassa ihmismassassa liikkuminen ei ollut ehkäpä se kaikkein helpoin tehtävä mutta toisaalta se tarjosi sopivan suojan. Jonkin ajan kuluttua koko kolmikko oli aluksen sisäpuolella. Alus oli suuri kokoinen, laaja ja sisustukseltaan vaalean sävyinen. Seinillä oli omituista kirjoitusta ympäriinsä ja joka puolella teknologiaa jonkalaista ihmiskunta ei ollut koskaan nähnytkään. Tohtori laittoi kädet housujen taskuihin ja päästi vaikuttuneen vihellyksen katselleessaan ympärilleen. Erään seinän ympyränmuotoiset kuviot herättivät tummatukkaisen alienin huomion. "Liikaa ympyröitä ja liian vähän sinistä, en pidä tästä", ajanherra mutisi lähinnä itsekseen. "Mikä on meidän tämän hetkinen toimintasuunnitelmamme?", Sotakeisari keskeytti Tohtorin höpinät, vilkaisten odottavasti kaksikkoon. "Vaikka pääsimmekin sisään, ei pidä olettaa, että alus olisi silti tyhjillään. Meidän tulee toimia harkiten", muistutettiin vielä tiukasti.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Dec 12, 2015 2:45:24 GMT
Turlough oli lähinnä hämmentynyt Tohtorin omalaatuiselle viittomakielelle ja kurtisti kulmiaan ihmeissään katsahtaen vielä kerran slitheenien perään. Napoleonin tulkkauksen jälkeen Turloughkin ymmärsi mitä Tohtori yritti sanoa ja seurasi muita alukseen. Talikon hän päätti kuitenkin pitää, ihan vain varmuuden vuoksi.
Sisään päästyään Turlough pysähtyi hetkeksi katselemaan ympärillään aukeavaa tilaa. Häntä hymyilytti, hieman etäisesti huone muistutti häntä jostain. "Mutta sinun Tardisisihan oli ennen seinät täynnä ympyröitä!" poika vastasi nauraen Tohtorin ympyräkommentille.
Hän alkoi kävelemään huoneessa tutkien sitä. "Voisimme hajaantua.." hän mutisi samalla kun alettiin miettiä toimintasuunnitelmia. Juuri kun Napoleon oli päässyt varoittamasta varovaisuudesta, Turlough oli hajamielisesti painanut jotain nappia ja vieressä oleva ovi alkoi kolista kuin vanha videonauhuri ja aukesi kömpelösti. "Hupsista.. tuota.." Turlough hermostui ja otti askeleen taaksepäin. Sieltä aukeni käytävien sokkeloinen verkosto. Toisella puolella oli ihan hiljaista, mistä Turlough helpotuksekseen päätteli, että jos aluksessa olisi vielä joku muukin, ei se ollut kuullut tuota äskeistä. Varovasti hän työnsi talikon ovenkarmien läpi ja sulki silmänsä, mutta mitään ei tapahtunut. Ei ansoja tai turvamekanismejä tähän asti ainakaan. "Mitäs sanotte pojat, käydäänkö taistoon?" punapäinen Don Quijote esitti kysymysluonteisen toteamuksen osoittaen surkealla pikku talikollaan hämäriin käytäviin.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 13, 2015 17:29:01 GMT
"Loistavaa, Turlough! Olen melkeinpä jopa ylpeä sinusta!", Tohtori riemuitsi oven avautuessa kuin itsestään ja läimäytti kädet yhteen. Vaikka oven avautuminen oli tapahtunut oikeastaan ehkäpä jopa hieman vahingossa, mahdollisti se silti paremmin aluksen tutkimisen. Ajanherra seurasi kiinnostuneena trionilaisen testatessa talikollaan oven turvamekanismeja. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
"Ei taistoon niin pitkään kuin minä olen täällä. Ketään meistä ei tule kuolemaan", Tohtori huomautti sukkelaan Turloughille, heristäen sormeaan. "Mutta kyllä - lähdetään pienelle tutkimusmatkalle", ja niin Tohtori lähti heti ensimmäisenä kävelemään käytävälle. Kädet tuo oli asettanut selkänsä taakse kuin milläkin tavanomaisella päiväkävelyllä. Käytävät olivat pitkiä ja verkostomaisia sokkeloita. Jokaisella seinällä oli samantapaista sekasotkuista kirjoitusta kuin hallintahuoneessakin ja ajaherra pistikin merkille sen ettei torilla oleva Tardis ollut kääntänyt kieltä lainkaan. Oli siis olettavaa, että kirjoitus oli samanlaista hämäytysteknologiaa kuin palatsissakin; Sen sisällön paljastaisi todennäköisesti vain nesteen kosketus.
Käveltyään jonkin aikaa, Tohtori päätyi eräänlaiselle risteykselle. Siellä oli kaksi uutta käytävää. Näitä tutkailtiin hetki katseella kunnes ajanherra kääntyi sukkelasti kannoillaan retkikompansiansa puoleen. Kädet pysyivät edelleen selän takana ja mies vaihtoi rennosti painoa jalalta toiselle. "Hajaannutaan. Sinä ja Napoleon tutkitte oikean puoleisen käytävän ja minä vasemman", rusettialien ohjeisti nyökäyttäen päätään käytävien suuntaan. "On ainoastaan turvallista, että ke kaksi pysytte yhdessä. Napoleonilla ei ole kokemusta avaruusaluksista, mutta hän on loistava koordinoija ja Turlough... Noh, lupaa olla tekemättä mitään typerää."
"Tavataan tässä muutaman tunnin kuluttua. Teillä on talikka ja minulla äänimeisseli - meillä ei ole siis mitään hätää", Tohtori näytti vielä peukkuja ennen kuin kääntyi kannoillaan takaisin synkän käytävän puoleen. Tämän jälkeen mies katosi käytävään.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Dec 17, 2015 2:16:41 GMT
Turlough oli aikeissa korjata, että oli vain vitsaillut kehottaessaan muita taisteluun, mutta antoi asian kuitenkin olla ja antoi Tohtorin kuulostaa siltä fiksummalta osapuolelta (mitä hän useimmiten oli muutenkin). Tohtori oli sitä paitsi jokatapauksessa lähtenyt jo vaeltamaan alas käytävää syvemmälle alukseen. Turlough jäi sillävälin tutkailemaan seinien tekstejä ja yritti epätoivoisesti hyödyntää yllättävän laajaa kielitaitoaan tulkatessa, muttei se auttanut ja tehtävä tuntui olevan mahdoton. Napoleonkin vierellä alkoi näyttää jokseenkin vaivaantuneelta ja hermostuneelta. Turlough loi häneen nopean vilkaisun. "Nautihan nyt kun voit, tällä planeetalla tämä onkin ainutlaatuinen kokemus." hän hymähti palaten jälleen tekstien pariin. Napoleon hieroi käsiään yhteen hermostuneesti ja aikoi vastata osoittaen hienoisen erimielisyytensä, vaikka urhea ja utelias olikin, mutta siinä vaiheessa Tohtori olikin jo ehtinyt pyrähtää takaisin paikalle selventämään suunnitelmiaan ja jakelemaan toimintaohjeita.
Tohtori tavoilleen tyypillisesti selitti asiansa antamatta muille suunvuoroa ja kun Turlough viimein olisi löytänyt sopivan raon kommentoida omia mielipiteitään, oli Tohtori jo kadonnut näkyvistä käytävän pimeyteen jättäen pöllämystyneen Napoleonin ja hämmentyneen Turloughin jälkeensä. "Mutta.. mutta..et sinä voi.." poika parka änkytti levitellen käsiään ja vilkuillen kysyvästi kummpaankin suuntaan käytävää. "TOHTORI!!" tämä parkaisi lopuksi terävällä äänellään niin että käytävissä raikui.
Oman äänensä veroisesti yhtä teräviä sanoja jupisten Turlough lähti laahustamaan sitten siihen toiseen suuntaan talikkonsa kanssa viittoen Ranskan keisaria seuraamaan perässä. "Herranen aika.." Napoleon mutisi irvistäen punapään tuliselle kielenkäytölle. Hetkenpäästä Turloughkin onnistui rauhoittumaan ja huokaisi syvään. "Hmh.. no eipä tässä voi ketään muuta kuin itseäni syyttää, ideahan oli alunperin minun." Turlough nurisi. "Tottahan tuo.." Napoleon hymähti hieman huvittuneena tuolle kummalliselle kaksikolle. "Osaatko selventää mitä me olemme ylipäätään etsimässä?" "Sen kun tietäisi." Turlough huokaisi haroen hieman hiestä kosteiksi tulleita lyhyen lyhyitä etuhiuksiaan, niin että ne jäivät hieman pystyyn. "Yritä löytää kaikkea omituista ja normaalista poikkeavaa." Turlough yritti tarkentaa. Napoleon ei voinut kuin nauraa hieman. "Olenkin hyvin kiinnostunut tietämään mikä ihme voi olla enää tämän omituisempaa saati epänormaalimpaa?" hän tokaisi heilauttaen kättään suurpiirteisesti kohti ympärillään kaartuvaa outoa ihka oikean avaruusaluksen käytävää. Nyt Turloughkin nauroi. "Usko tai älä, tämä tässä ei ole vielä mitään. Kaikesta siitä mitä näet Tohtorin seurassa menee vahvempihermoisellakin pää pyörälle." Turlough hekotti ja näytti nyt paljon rentoutuneemmalta. Turloughin mieliala tarttui nopeasti keisari Napoleoniinkin, ja nyt hänkin askelsi verkkaisesti pitkin käytävää luoden paremman silmäyksen koko komeuteen. "Voinpa vain kuvitella..."
Turloughkaan ei osannut aavistaa, että hänen aiempi temperamenttipurkauksesta kajahtanut parkaisu Tohtorin perään olikin kantautunut kuuleviin korviin, kun iso vihreä hahmo sähisi jonkin matkan päässä Trionilaisesta ja Ranskan keisarista suunnitellen fataalista yllätystään noille kahdelle pikku tunkeilijalle.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 25, 2015 20:45:57 GMT
Ajanherran jaettua toimintaohjeet, katosi Tohtori omille teilleen. Käytävä oli pimeä ja silmän kantamattomiin pitkä. Valon vähäisyyden johdosta rusettikaulainen Tohtori joutuikin kaivamaan äänimeisselinsä esille. Monitoimityökalun hiljainen ääni täyttikin muutoin rauhallisen käytävän omituisella surinallaan ja vihreä valo näytti ajanherralle tietä. Käytävällä oli useampi huone, jotka Tohtori kävikin yksi kerrallaan läpi. Alue vaikutti autiolta, lähestulkoon luonnottoman hiljaiselta mikä saikin rusettikaulaisen tavallista keskittyneemmäksi. Huoneet eivät kuitenkaan juurikaan tarjonneet mitään mielenkiintoista osakseen - useimmat olivat vain lähinnä slitheenien omia ihmisnahkojen täyttämiä varastoja. Hyvin pian Tohtori kuitenkin saapui käytävän päähän, jonka luona oli vielä yksi ovi. Ovi oli kaarimainen portti jonka pinnalla säteili sinertävää valoa. Tohtori pysähtyi oven edustalle ja tarkasteli näkemäänsä. Ovi tuntui tärkeältä ja se herättikin vaistomaista uteliaisuutta vilkkaan ajanherran sisällä. Mies nuolaisi huuliaan. Hänen teki mieli koskettaa ovea. "Tuntematonta teknologiaa eikä tietoa, mitä oven takana on. Vaarallista, hyvin hyvin vaarallista ja koskeminen olisi typerää", Tohtori aprikoi ääneen. "Kuinka voisinkaan vastustaa?", olkapäitä kohautettiin lopulta ja niin mies hyppäsi ovesta sisään. Kirkas valo täytti hetkeksi näkökentän mutta hyvin pian ajanherra huomasi olevansa portin toisella puolella - ja täysin ehjänä. "Elossa edelleen. Pidän siitä, kun minulle käy näin", ajanherra myhäilikin itsekseen ja suoristi rusettinsa. Tämän jälkeen askeleet kohdistettiinkin eteen päin ja analysoiva katse haravoi ympäristön. Huone oli suuri kokoinen halli. Se oli täysin tyhjä ja keskellä huonetta oli kivinen taso, jossa oli suuri kokoinen peili. Peilin luokse astahdettiinkin. Peilistä paistoi vain pelkkä ajanherran oma kuvajainen, mutta näky saikin miehen virnistämään ovelasti. Vaikka peili näyttikin päällisin puolin harmittomalta, tunnisti mies teknologian. Vaikka peili vaikuttikin täysin harmittomalta, oli se kuitenkin naamioitu aikakone. Aikamatkaajana hän kyllä tunnisti aikakoneen kun sellaiseen törmäsi. Se oli mahdollistanut Slitheenien kulun viktoriaaniseen aikaan. Aikaan jolloinka ihmiskunta ei kyennyt sotimaan slitheeneitä vastaan.
Tohtori osoittikin peiliin äänimeisselillään, tarkoituksenaan sulkea peilin kautta liikkuminen kokonaan. Äänimeisseli surisikin hetken mutta hyvin pian peiliin ilmestyi pieni särö. Särö jatkoi kasvuaan kunnes lopulta koko peilin pinta oli pirstaleina. Slitheenien aikakone oltiin tuhottu.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Dec 27, 2015 1:31:43 GMT
Turlough ja Napoleon olivat vaeltaneet jo jonkin aikaa pitkin valtavia käytäviä ja huoneita. Napoleon silloin tällöin nykäisi Turloughia hihasta ja osoitti toinen toistaan eriskummallisempia vekottimia, joita 1800-luvulla eläneen oli selvästi vaikea ymmärtää, kysellen oliko tämä nyt tarpeeksi outoa mikä pitäisi panna merkille. Turlough pääsi pätemään tekniikkatietämyksellään selittäessään suurimmasta osaa vekottimista, jotka olivat tunnettuja ihan universaalisti selventäessään niiden yllättävän arkisia käyttötarkoituksia Ranskan keisarille. Napoleon oli jopa hieman pettynyt siihen miten jokin hieno mystinen taikasauvannäköinen vimpain paljastuikin vain galaktiseksi hammasharjaksi. Turlough vaistosi toisen pettymyksen ja kerran päättikin etsiä oikein tarkoituksella jotain vähän maakalaisille eksoottisempaa ja oli iloinen selittäessään siitä erittäin kiinnostuneelle maan historian legendalle.
Välillä Turlough löysikin jotain laitteistoa, jota ei itsekään tunnistanut. Siitä hän päätteli sen olevan ihan Slitheenien omaa teknologiaa. Taskukokoiset vempeleet hän keräsi mukaan Tohtorille näytettäväksi. Turlough oli juuri selittämässä Napoleonille jotain, kunnes tajusi, että toinen oli mennyt hyvin hiljaiseksi. Turlough kääntyi kysyvänä ympäri, mutta tämän ilme muuttui kauhistuneeksi nähdessään tutkimusretkikaverinsa ison vihreän teletappimaisen hirviön kourissa. "Päästä hänet alas!" poika parkaisi ällöttävänvihreälle oliolle. Slitheen vain sähisi takaisin kielteisen vastalauseensa. Sitten Turlough muisti talikon kädessään ja alkoi sohia sillä Slitheeniä. Iso avaruusolento vain tarrasi talikkoon isolla vihreällä kourallaan ja paiskasi sen avulla sen toisessa päässä reuhtovan Turloughin seinään. Turlough löi päänsä ja voihkaisi hermostuneesti, mutta sinnikkäästi nousi uudelleen ylös ja syöksähti talikko ojossa kohti Slitheenin takamusta. Tähän ei hirviö ollut varautunut, joten talikon terävät haarat iskeytyivät syvälle isopäisen alienin pyllylihaksiin. Slitheen parkaisi ja pudotti häkeltyneen Napoleonin maahan. Slitheen oli juuri aikeissa raadella pelästyneen Turloughin kappaleiksi, mutta sen huomion kiinnitti jokin muu. Turloughista se näytti lähinnä siltä kuin olento olisi ottanut vastaan jonkin sortin informaatiota. "EI!!" se parkaisi. "JOKU ON PÄÄSSYT KÄSIKSI SIIHEN!" Turlough seurasi tilannetta ihmeissään ja säikähtäneenä kuin ketun ahdistelema kana. Slitheen kuitenkin hävisi näkyvistä yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Muutaman sekunnin ajan Turlough tasasi hengitystään, jonka jälkeen loikkasi Napoleonin luo auttamaan toista pystyyn. "Miten voit?" punapää kyseli hätääntyneenä. "Eipä tässä kuinkaan käynyt, poika. Kunhan säikähdin." Napoleon huokaisi pidellen päätään ja kampesi pystyyn Turloughin avustamana. "Menetimme talikon." Turlough hymähti. "Se on yhä kiinni Slitheenin takamuksessa." Napoleon alkoi nauraa. "Jos en tuntisi tätä vimmatun kipua, väittäisin tämän olevan pelkkää juopuneen unta." Turlough hymyili myös. "Minun koko elämäni taitaa olla pelkkää känniunta." tämä lohkaisi pudistellen päätään. "Luulen että meidän on parasta etsiä Tohtori."
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 30, 2015 19:37:29 GMT
Peilin sirpaleet särkyivät lattialle kolisten. "Särkynyttä lasia, 7 vuotta epäonnea", Tohtori tuumi itsekseen, kyykistyen palasten puoleen. Yksi palasista napsaistiin hyppysiin. Lasin pinnalta paistoi Tohtorin kasvojen puolikas kuvajainen. "Kuinka se eroaa normaalista elämästäni?", hymähdettiin omalle peilikuvalle. Peilin sirpaleet eivät kuitenkaan lakanneet elämästä, vaan hyvin pian nuo palaset kietoutuivat yhteen. Kevyt valo peitti hetkeksi ne, kunnes lopulta sirpaleiden tilalle oli ilmestynyt pieni, käteen mahtuva kuutio. "Tietenkin, tämä onkin tuttua. Naapuri aurinkokunnan aikakuutio. Helppoa ja kätevää kuljettaa", rusettipoika jatkoi yksin puhumistaan ja nappasi vuorostaan kuution otteeseensa. Sitä ihailtiin hetki. "Hei vain, sinä pieni kaunokainen", ja näiden sanojen päätteeksi se piilotettiin takin taskuun.
Tohtori ei ollu varma, kuinka pitkään hän oli tutkinut huonetta, kun yllättäen käytävältä alkoi kuulumaan kovaa meteliä. Äänimeisseli osoitettiin ovelle, kun sieltä ilmestyi vihainen Slitheeni. "Slitheeni, talikka tamauksessaan. Eihän nyt ole vielä sadonkorjuun aika?", kulmaa kohotettiin, vaivautumatta edes peittelemään huvittuneisuutta. Oli enemmänkin kuin selvää, että Turloughilla oli tässä sormensa - tai pikemminkin talikkansa - pelissä. Toisaalta, lievä huoli kaksikkoa kohtaan puski mieleen. Olivatko trionilainen ja sotakeisari kunnossa?
Slitheeni näytti kuitenkin vihaiselta. "Se olet sinä! Se joka lähetti viestin! Tohtori!", olento sylki sanansa suustaan, raivon leimutessa tuon suurissa silmissä. "Nouseva myrsky. Saalistaja", se parjasi, lähestyen ajanherraa. Tohtori pakitti vikkelästi, mutta piti silti viileän olemuksensa kasassa. "Vain Tohtori sinulle. Ja lisänä myöskin siisti rusetti!", kädet valuivat suoristamaan rusetin. Tämän jälkeen oli toiminnan aika. Ajanherra kaivoi kuution nopeasti esille, osoittaen sillä avaruusolentoon. "Tiedät varmasti mikä tämä on? Tasasivuinen, lähes painoton, näppärä, mutta silti niin yksinkertainen aikakuutio! Melko ovelaa, mutta tunnutte aina unohtava yhden seikan; Minä matkustan ajassa. Tunnistaisin aikakoneen vaikka unissani! Lisäksi aikakuutiot ovat kiellettyjä tämän tasoisella aika-akselilla. Pykälä 355, aurinkokirjassa. Ja te luulitte ettei kukaan huomaisi?", Tohtori kohotti kulmaansa epäuskoisena.
Slitheeni oli hetken vaiti, sähisten kiukkuaan. "Kompastut jälleen omaan nokkeluuteesi, ajanherra. Keskityt jälleen muihin kuin ystäviesi turvallisuuteen", se aloitti ja nuolaisi huuliaan, häijyn hymyn noustessa tuon suupieliin. "Mikäli kuvittelitte aluksen olevan tällä hetkellä miehitön, te erehdyitte! Veljeni ja sisareni ovat täällä! Olemme tarkkailleet teitä tulostanne asti ja vain odottaneet sopivaa hetkeä väijytykselle!", raikuva, voitonriemuinen nauru raikui huoneessa, "Heitä hyvästit pikku ystävillesi, Tohtori. Heitä ei varmastikaan enää ole!"
Slitheenin sanat saivat Tohtorin punnitsemaan vaihtoehtojaan uudelleen. Vasta nyt ajanherra tuli ajatelleeksi, että Turloughin ja Napoleonin jättäminen kahdestaan oli ollut liian uhkarohkeaa. Tällä hetkellä rusettialien ei voinut olla varma, puhuiko Slitheeni totta. Talikka riitti kuitenkin kertomaan siitä, että olento oli kuitenkin törmännyt heihin. Se nostatutti entistä suuremman huolen Tohtoriin. Mies vaihtoi painoa jalalta toiselle, puristaen pientä kuutiota lujemmin. Oliko olennon sanoihin luottamista? Ajatukset laukkasivat yhtä villisti kuin ajanherran molemmat sydämet, Tohtorin mielen punoessa uutta suunnitelmaa. Hänen tulisi lähteä etsimään Turloughia ja Napoleonia, mutta vasta, kun Slitheeni oltaisiin laitettu vastuuseen sanoistaan.
|
|