miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 14, 2015 23:55:05 GMT
Turlough uskoi hetken voivansa jopa samaistua tuohon vanhaan kääkkään, joka noin rumasti mulkoili heidän saapuessaan. Samalla kun itse loi hyvin pistäviä katseitä hänen hessuhopomaiseen ystäväänsä vierellään, jonka sormet parhaillaan temmelsivät hänen porkkananvärisissä hiuksissaan. Turlough alkoi nopeasti sukimaan käsillään nyt hieman pystyssä harottavia hiuksiaan takaisin alkuperäiseen muotoonsa, harmitellen samalla kunnollisen kamman puuttumista. Pystyyn ne kuitenkin jäivät, sille ei tietenkään mahtanut mitään. Tohtoristakin hän meinasi jälleen jäädä jälkeen, joten pakko vain oli jättää asia sikseen ja kipittää äkkiä perässä lehtiä tutkimaan.
Turlough muistikin lukeneensa joskus keisari Napoleonista, kun tappavantylsässä koulussa oli yksi harvoista vapaa-ajantapaisista hetkistä, jotka Turlough vietti mielellään kirjaston hiljaisuudessa. Hän oli siis hyvin tietoinen, että jutussa oli jotain sangen outoa. Enempää hän ei kuitenkaan ehtinyt asiaa pohtia, sillä heidät ilmeisesti keskeytettiin jälleen. Turlough huokaisi. Syvään. Aiemmin hän ei vanhasta miehestä ollut jaksanut välittääkään, mutta nyt jo hän mielessään vannoi, että jos näkisi tuon tämän jälkeen vielä kerrankin, niin hänen kasvojensa väri sointuisi todennäköisesti sävy sävyyn hänen hiuksiensa kanssa. Virkavaltahan se tästä vielä puuttuikin.
Turlough kuitenkin unohti epämiellyttävän ukon, koska oli nyt liian kiireinen ihmetellessään Tohtorin korttitemppua. Psyykkinen paperihan olikin Turloughille täysin uusi keksintö. Moisesta hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Turlough oli aikeissa sihistä suupielestään jonkin kysymyksentapaisen tuosta käyntikortista, mutta ei taaskaan ehtinyt sillä Tohtori oli jälleen vauhdissa. Turlough valahti hyvin äkkiä hyvin kalpeaksi kun Tohtori siirsi tuon yllättävän ison pallon Turloughin harteille. Hän olisi mielellään esittänyt ääneen kysymyksensä "Mitä sinä oikein menit tekemään?" ja paljon muutakin, mutta Tohtorin onneksi ei voinut edessään seisovan kahden kaapinkokoisen vartijan takia. Hänen veitsenterävä katseensa sen sijaan varmasti paljasti pojan tuliset ajatukset.
Siinä nolonnäköinen laiha punapää kirkkaine pisamineen sitten seisoi hermostuneesti vilkuillen kahta miestä edessään. Hänen oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä, joten hän selvitti vähän kurkkuaan, ja haki vakuuttavuuden tuntua suoristaen takinpieluksiaan, ja käärien hihojaan siististi kyynärpäihin asti, samalla kun haki sanojaan. "Me tuota.. olemme eräänlaisella tutkimusmatkalla." hän aloitti kohottaen leukaansa tietäväisesti, mutta salaa nielaisi hiljaa. Mielessään hän kuitenkin toivoi, että tästä ei kehkeytyisi mitään kissa ja hiiri leikkiä, jossa he juoksisivat kuin hullut apinat pakoon kahta kävelevää jääkaappipakastinta, jotka kaikenlisäksi olisivat mitä todennäköisemmin hyvin nopeita sellaisia.
Hän kuitenkin avasi suunsa jatkaakseen: "Olemme täällä puhtaasti tieteellisistä syistä." hän ei ollut nyt täysin varma itsekkään mistä oikein puhui. "Jos suonette anteeksi tämä minun.. eh.. kollegani on saanut auringonpistoksen mikä selittää hänen täysin sekavan tilansa." Turlough jatkoi luoden jälleen yhden ilkeän mulkaisun Tohtoriin. Hän yritti myös päästä perille menisikö hänen pahasti ontuva sepustuksensa vartijoista läpi tutkimalla heidän ilmeitään tarkasti. "Olin siis ohjaamassa ystävääni jonnekin josta saisimme mahdollista lääketieteellistä apua, mutta matkamme on keskeytynyt tänään varsin ikävällä tavalla ja aivan liian usein." Turlough kääntyi nyt Tohtorin puoleen ja taputti tämän selkää rauhoittavasti. "Ystäväni voi nyt huonosti ja sappeni alkaa kiehumaan, joten jos millään voisitte antaa meille tilaa sekä päästää meidät jatkamaan matkaamme!" Turlough ärähti dramaattisesti tehostaen tätä pikku näytelmäänsä. Hän oli jopa hyvin ylpeä valheistaan. Nähtäväksi vain jäi menisivätkö ne läpi.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 15, 2015 19:06:46 GMT
Turlough ei varsinaisesti vaikuttanut ilahtuneen Tohtorin siirrosta siirtää puhuminen hänelle. Toisaalta pallo oli kuitenkin heitetty jo ilmaan - nyt täytyi vain improvisoida juonen kulun mukana. Ajanherra kykeni silti kuitenkin aavistelemaan pojan tämän hetkiset ajatukset. Tunnetilasta kieli jo trionilaisen hyvinkin pistävä katse.
Turloughiin kykeni kuitenkin luottamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Tuskaisesta ilmeestään ja kalpeaksi valahtaneesta naamasta huolimatta, porkkana hiuksinen poika hoiti homman kotiin varsin mallikelpoisin suorituksin. Tohtori itse oli heittänyt kätensä jo pois toisen olalta ja tällä hetkellä mies piteli käsiään rennosti selkänsä takana, nyökytellen ystävänsä sanoille. Kun Turlough perusteli Tohtorin omituista käytöstä auringonpistolla, käänsi ajanherra kuitenkin nopeasti katseensa matkakumppaniin. Hänen olisi tehnyt mieli älähtää, mutta toisaalta Turloughin selitys oli tällä hetkellä ehkäpä ainoa keino selviytyä virkavallan kynsistä pois. Siispä Tohtorin oli vain nieltävä vastaväitteensä vaikka miehen ilmeen olikin tarkoitus viestittää Turloughille, että tästä puhuttaisiin vielä. Nyt tärkeämpää olivat kutenkin vartijat. Kun Turlough oli päässyt sanojensa loppuun, nappasi Tohtori jälleen narut omiin käsiinsä. "Siinäs kuulitte, mitä poika sanoi. Tilani on erittäin vakava ja voin vakuuttaa teille, herrat, että häntä ei kannata suututtaa. Vannon sen rusettini kautta", mukailtiin Turloughin valheita, samalla kun rusetti suoristettiin vahvistukseksi sanoille. Mies tarkkaili vartijoiden pienimpiäkin eleitä, ollen oikeastaan valmiina jo juoksemaan. Se oli helppo ja usein jopa ainoa keino monessakin seikkailussa.
Kaappimonsterit olivat hetken hiljaa. Miehet eivät oikeastaan näyttäneet oikein tietävän, uskoako omituista parivaljakkoa, mutta lopulta vartijat tekivät ratkaisunsa. "Hyvä on, pääsette tällä kertaa pälkähästä, mutta älkää tulko enää torille. Mikäli näemme teidät vielä kerrankin täällä, voin vakuutta, herrat, että emme ole silloin yhtä suopeita", toinen vartijoista sanoi tiukalla äänensävyllä. Turloughin suuntaan suunnattiin vielä uusi vilkaus. "Ja hankkikaa ystävällenne hoitoa. Sitä hän todella tuntuu tarvitsevan", vartija vielä totesi nuorukaiselle, jonka jälkeen suuri kokoiset miehet jatkoivat matkaansa.
Tohtori jäi vielä hetkeksi seisomaan aloilleen, seuraten katseellaan virkamiesten menoa eteenpäin. Vartijoiden poistuttua näkyviltä, Tohtori vilkaisi kumppaniinsa, kohottaen hieman kulmiaan. "Auringonpistos? Alat olemaan lähes yhtä hyvä kuin minä", mies lähestulkoon naurahti. "Mutta suunnitelma on seuraava; Meidän tulee päästä hoviin keinolla millä hyvänsä. Etsimme Napoleonin sieltä käsiimme ja otamme selvää sotakeisarin tämän hetkisestä tilanteesta", sanojensa päätteeksi mies otti kaksi askelta eteenpäin, kääntyen vielä Turloughin puoleen. Kädet läimäytettiin yhteen. "Oletko siis valmis ottamaan selvää Bonaparten salaisuuksista? Soluttaudutaan hoviin ja improvisoidaan matkan varrella. Kukaan ei varmasti edes huomaakaan meitä!", ajanherralta ryöppysi jälleen puhetta, miehen jatkaessa nyt kunnolla matkaansa. Nyt kohteena oli Versaillesin palatsi.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 15, 2015 22:16:23 GMT
Turlough ei voinut kuin virnistellä iloisesti Tohtorin silmäpelille. Saipahan maksettua takaisin sen herra porkkana -jutun. Turloughia alkoi kuitenkin hermostuttaa taas, sillä hän ei ollut täysin varma edistäisikö Tohtorin teikarointi tilannetta yhtään, vai pahentaisiko sitä vain. Hän siirsi katseensa nyt vartijoihin odottavasti. Hän rentoutui välittömästi, kun tajusi että vartijat näyttivät uskovan koko jutun. Nipin napin kyllä, mutta silti. Vartijoiden viimeisen virkkeen jälkeen hän kuitenkin joutui jälleen pidättämään hengitystään, mutta tälläkertaa vain siksi ettei hän purskahtaisi hillittömään naurunremakkaan noiden kahden edessä ja paljastaisi itseään. Kun vartijat olivat poissa, hän päästikin kaiken sen ilon ulos niin, että joutui painumaan kaksinkerroin. Nauru hellitti vasta siinävaiheessa, kun poika tajusi, ettei Tohtori ollut paljoa moksiskaan Turloughin ivailusta ja vartijoiden väärinkäsityksestä, tai jos olikin niin eipä se paljoa näkynyt. Mutta joutui hän silti pyyhkimään vettä silmäkulmistaan joka oli noussut siihen kaikesta tuosta nauramisesta.
Turlough seurasi nyt tiiviisti Tohtorin välittömässä läheisyydessä kun tämä sepusti toimintasuunnitelmaansa, jottei jäisi taas jälkeen ja hätkähti sitten pahan kerran kun toinen läimäisi kätensä yhteen aivan tämän naaman edestä. Pikaisesti hän kuitenkin kokosi itsensä, vain huomatakseen että Tohtori se oli jo liikkeessä jälleen. "Toki olen, meidänhän oli muutenkin vietävä sinut hoitoon pois täältä torilta tai meidät pidätetään taas." poika kikatti hölkätessään Tohtorin viereen kiriäkseen tämän kiinni. "Mutta oletko varma että olet miettinyt tämän loppuun asti? Tuo minunkin äskeinen esitykseni saattoi olla vain tuuria. Emme välttämättä mene enää toista kertaa läpi. Olemme muutenkin jo paikallisen virkavallan silmätikkuina. Pitäisikö meidän ottaa asioista enemmän selvää ennenkuin toimimme ja saatamme itsemme ties mihin ongelmiin?" Turlough alkoi huolehtimaan. Hän ei ole vieläkään päässyt miettimästä, että miten Tohtori on edes pysynyt hengissä ilman seuralaista. Hän muistaa hyvin selvästi miten oli joutunut katsomaan ajanherran blondimman version perään kuin mitäkin ylivilkasta koiranpentua. Turlough naureskelikin päässään, että jos vain ikinä voisi, hän ostaisi välittömästi ylivilkkaille lapsille tarkoitetut talutusvaljaat ja pukisi ne Tohtorin päälle ja sitoisi hihnan toisen pään visusti omaan ranteeseensa. Nyt oli kuitenkin ensin löydettävä tämä palatsi, ja katsottava sitten mitä tapahtuu.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 16, 2015 19:36:20 GMT
Tohtori vilkaisi vierelleen tullutta Turloughia ja pysähtyi huomatessaan olevansa samaa mieltä pojan kanssa. Aikaisempi oli totisesti vain puhdasta tuuria, eikä sama temppu todennäköisestikään onnistuisi uudelleen. Kuten ne eivät yleensäkään onnistuneet. "Olet oikeassa. Tarvitsemme paremman suunnitelman", ajanherra myöntyi, samalla kun vilkkaat silmät alkoivat jo haravoimaan ympäristöä. Mielessä risteili useampi ajatus, Tohtorin monimutkaisen mielen keksiessä jatkosuunnitelmaa. Heidän tulisi todellakin kehittää jotain. Lopulta Tohtori jatkoi jälleen liikkumista. "Vaatteita. Tarvitsemme vaatteita. Vaatteet ovat siistejä. Loput selvitämme matkan varrella", mies jutteli oikeastaan enemmänkin itselleen. Oli helpompaa ajatella, kun kykeni liikkumaan ja puhumaan samaan aikaan. Lopulta mies kääntyi jälleen Turloughin puoleen, keskeyttäen eteenpäin marssimisen. Kasvoilla loisti jälleen mielipuolinen into. "Kun olemme vaihtaneet vaatteet, voimme soluttautua kaikessa rauhassa Versaillesiin. Fanstastista! Sitten nuuskitaan hieman paikkoja. Vaatteet ovat kuitenkin jo palatsissa, ellei sinulla ole sattumoisin takataskussa mitään hoviin sopivaa... Luulen että-", mitä Tohtori olikin sitten sanomassa, jäi arvoitukseksi. Nyt ajanherran katse oli lukittautunut tien toisella puolella oleviin hevosvaunuhin. Hevoset olivat puhtaan valkeat ja itse vaunu ylellistä materiaalia. Vaunujen kaksi kuskia poistuivat erään putiikin sisätiloihin ja juuri samaisella hetkellä rusettikaula huomasi otollisen tilanteen koittaneen. Nyt idea oli suorastaan kristallinkirkkaana hänen mielessään.
"Tule. Vaunut. Se on menolippumme suoraan palatsiin", mies nappasi punapään mukaansa, lähtien liikehtimään kohti hevosvaunuja. Perille päästyään, vaunujen sisätiloihin kurkistettiin. Ne olivat tyhjät. "Äkkiä sisälle siitä", ovi avattiin ja Turlough työnnettiin ensimmäisenä sisätiloihin. Tämän jälkeen Tohtori itse tuli perässä.
Vaunujen sisätila oli vaaleanpunainen ja tarkemmin paikkaa tarkasteltuna selvästikin naisille tarkoitettu, koppimainen paikka. Vaikka vaunu olikin tyhjä, kykeni siellä silti haistamaan hennon parfyymin. Rusettikaula itse jäi vaunujen ikkunan läheisyyteen kyykkyyn välttyäkseen näkymästä ulos. Ikkunasta kuitenkin kurkistettiin. Ajajat olivat palaamassa takaisin, mikä sai ajanherran kyykistymään piiloonsa uudelleen. Vaunujen sisätiloihin kuului etäistä puhetta, mutta lopulta valjakko lähti liikenteeseen. Turloughiin vilkaistiin ja tälle näytettiin molempia peukkuja merkiksi siitä, että suunnitelma oli vielä toistaiseksi vedenkestävä. Eri asia olisikin, kuinka pitkään.
Miehet matkasivat vaunuissa jonkin aikaa, kunnes ne lopulta pysähtyivät. Jälleen kerran ulkoapäin kuului puheensorinaa, kuskien keskustellessa keskenään jostain turhanpäiväsestä juoksuttamisesta. Lopulta äänet hälvenivät ja paikan päälle laskeutui hiljaisuus. Se sai Tohtorin kurkistamaan ulos. He olivat.... hevostallissa.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 17, 2015 2:23:31 GMT
Turlough päästi jonkin helpotuksenhuokauksentapaisen, kun Tohtori olikin samaa mieltä hänen kanssaan. Turlough kulki jälleen Tohtorin perässä toisen selostaessa, ja melkein törmäilikin häneen. Nyt alkaa jo kuulostamaan paremmalta, hän mietti päässään. Tämähän alkoi itseasiassa kuulostaa loistavalta suunnitelmalta, ainakin näin aluksi. Eipä hän kauaa asiaa ehtinytkään puntaroida, kun taas sitä mentiin.
Tälläkertaa kohteena olivat jonkinsortin vaunut. Tästä osasta suunnitelmaa Turlough oli jälleen hieman epävarma, mutta raukka ei tahtonut saada edes suunvuoroa, kun Tohtori käytännössä kävelytti pojan perille, ja sitten olisikin ollut jo liian myöhäistä vinkua.
Homma näytti jokatapauksessa toimivan, eivätkä he joutuneet pulaan. Hevostalliin päästyään Turlough nosti päänsä Tohtorin perässä vaunuista, ja kun varmistui siitä että he olivat yksin, avasi tämä suunsa. "Tuo oli äärimmäisen typerä temppu, mitä jos olisimme jääneet kiinni?" poika nurisi odottelematta sen paremmin vastausta ja loikkasi ulos katsellen ympärilleen. "Pääsimmepä ainakin näin pitkälle. Nyt täytyy hommata jostain vaatteita." Turlough kurkkasi tallinovienvälistä ulos nähdäkseen että siellä oli sentään autiota. "Tuossa seinällä roikkuu ainakin tallipojan haalareita. Niillä ei ehkä palatsiin päästä, mutta ainakin voisimme liikkua vapaasti, ilman että meihin kiinnitettäisiin huomiota." Turlough suunnitteli samalla, kun vertasi jo haalareiden kokoja keskenään, ja lopuksi heitti toiset niistä Tohtorin päähän. Häntä itseäänkin inhotti haalareihin tarttunut hevosen ja niiden lannan haju, ja eivät ne tietenkään ylipäätänsäkään olleet mitään tyylikkyyden ylimmistöä. Mutta ei voinut mitään. Olisivathan he toki Tardisissa ollessaan voineet etsiä Tardisin vaatekaapeista jotain sopivaa, mutta se nyt oli vähän myöhäistä. "Pue nämä, niin mennään katsomaan mistä löydämme jotain parempaa, saati miten keplottelemme itsemme sisään." hän hoputti Tohtoria, samalla kun itse nosti viimeistä henkseliä ylös, ja narisutti tallinovea mahdollisimman hiljaa auki, vain huomatakseen että sitä pönkitti iso ovisalpa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 17, 2015 21:06:50 GMT
"Mutta emme jääneet, siispä se oli oikein nerokasta. Pääsimme sentään perille", Tohtori vastasi Turloughille kohottaen sormeaan samalla ilmassa. Ajanherra seurasi toista vaunuista ulos ja puisteli housujaan. Turloughin vetäytyessä tutkimaan haalareita, keskittyi rusettikaula sen sijaan kuninkaallisiin hevosiin. Tallissa niitä oli tällä hetkellä kolme, kaksi valkoista ja yksi ruskea. Hevoset tapittivat tunkeilijoita selvästikin ymmällään, eikä Tohtori voinutkaan olla koskematta niihin. Ruskean hevosen pehmeää turpaa silitettiin kevyesti ja vastaukseksi mies saikin vain vaimean hirnahduksen. "Hyvä on, hyvä on. Rauhoitu. En ole varastamassa porkkanaasi. Porkkanat ovat itse asiassa yksi maailman suurimmista huijauksista", rusettikaula vastasi hevoselle jaaritellen. Kavioeläin oli hetken hiljaa ja kääntyi tämän jälkeen takapuoli Tohtoriin päin, heilauttaen häntäjouhiaan. Sitten kuului uusi hirnahdus. "Hoi, siistihän suusi! Ei ole minun vikani, että saat niistä vatsanpuruja", oli ajanherran vastaus ja eläimelle heristettiin sormea. Tämä oli jälleen yksi Tohtorin monista omituisuuksista; Hän puhui jokaista kieltä. Hevostakin. Rusettipoika kääntyi juuri parahikseen kumppaninsa puoleen, vain saadakseen tallipojan haalarit naamalleen. Niihin kuitenkin pukeuduttiin ilman vastalauseita, sillä punapää puhui järkeä. Asusteet mahdollistaisivat ainakin pihamaalle pääsyn ilman ylimääräistä huomiota. Kun haalarit oltiin saatu päälle, Tohtori nappasi vielä eräältä tasolta suuri kokoisen stetsonin. Se aseteltiin päähän ja Turloughiin vilkaistiin. "Miltä näytän?", käsiä leviteltiin kuin parhaimmassakin muotinäytöksessä.
Trionilainen oli kuitenkin jo vauhdissa. Tohtori lähestyi myöskin ovea, samalla kun äänimeisseli kaivettiin esille. Äänimeisseliä heilautettiin oven suuntaan, mutta mitään ei tapahtunut. Ovi oli puuta ja juuri puu oli ainoa materiaali maailmassa johon äänimeisseli ei toiminut. Se aiheutti ajanherran suunnalta lievää jupinaa ja ruskeatukka ottikin kaksi askelta takaisin tallin puolelle. Äänimeisseliä kohotettiin ilmassa, sopivaan kulmaan nähdäkseen sen lukemat tarkemmin. Sitten mies palasi takaisin oven luokse yhtä reippaasti kuin oli lähtenytkin. "Arvasin, että minulle käy näin vielä joskus. Ovi on puuta, eikä äänimeisseli toimi siihen. En ole vielä asentanut tähän uusia päivityksiä, vaikka olisi ehkä pitänyt! Minun tulee säätää tämä uusille taajuuksille, mutta siinä menee hetki”, maristiin ääni selvästikin närkästyneenä, samalla kun mies paineli monitoimityökalunsa nappeja tiuhaan tahtiin. Välillä äänimeisseliä kokeiltiin oven peruksiin, mutta ovi pysyi salvassaan.
Kun oikeat taajuudet lopulta löytyivät ja ovi aukeni, suoristi Tohtori selkänsä ja tämän jälkeen vieläpä rusettinsa. Ystävään vilkaistiin tyytyväisenä ja äänimeisseliä heitettiin kerran ilmassa kunnes se lopulta katosi takaisin taskuun. Niin ulkoilmaan astuttiin aivan kuin aikaisempaa sähläystä ei olisi edes sattunut. Ulos päästyään, Tohtori antoi katseensa valua ympäristön poikki. Talli sijaitsi palatsin pihamaan laitamilla. Puutarhamaisen pihamaan edessä näkyi suuri kokoinen, vaalea Versaillesin legendaarinen palatsi mutta päivän tukala sää oli ajanut suurimman osan hovin väestä sisälle. Palatsin lähistöllä oli kuitenkin jotain, mikä herätti rusettialienin mielenkiinnon. Polun varrella, joka vei suoraan Palatsiin, oli eriskummallisia, metrin pituisia tolppia. Tolpat oltiin aseteltu samoille etäisyyksille, suoraan riviin ja jokaisesta niistä hohti kirkasta valoa. Tolpparivin päädyssä oli taivaaseen osoittava aurinkokenno. "Tuo ei ole oikein. Aurinkokennoja lähes kolme sataa vuotta liian aikaisin", Tohtori napsautti sormiaan, osoittaen löydökseensä.
Kennon luokse matkattiin ja äänimeisseli kaivettiin jälleen esille, miehen vilkaistessa ensiksi ympärilleen. Meisseliä heilautettiin ja sen tuloksia vilkaistiin. Se ei varsinaisesti ilahduttanut ajanherraa. ”Nämä kennot eivät taidakaan muuntaa vain pelkkää aurinkoenergiaa sähköksi. Ne käyttävät Maan happea hyödykseen”, mies totesi ääni vakavana, katse edelleen meisselinsä lukemissa. Aikoivatko Slitheenit käyttää Maan hapen omiin tarkoitusperiinsä ja näin ollen tukehduttaa Maapallon asukkaat kuoliaaksi?
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 18, 2015 1:51:51 GMT
"Mitä?! Kaikkea muuta se kyllä osaa tehdä mutta ei avata puisia ovia?" Turlough alkoi mesoamaan kun hetkenaikaa näytti siltä että he olisivat ansassa. Pojan epätoivoiset yritykset taklata ovi auki omalla vartalollaan kuitenkin keskeytyivät, kun Tohtori sai kuin saikin ruuvikapineensa toimimaan, ja Turlough löysi itsensä jälleen kumoltaan kurakosta. Nytpä hän ainakin näytti ihkaoikealta pihan työntekijältä kuraisine haalareineen ja edelleen pystyssä sojottavine hiuksineen. Ylös kömmittyään hän viimein loi kunnon katsauksen Tohtoriin vaunuista poistumisen jälkeen, ja luonnollisesti huomasi toisen päässä killuvan stetsonin. "Mikä ihme tuo on?" pääsi häneltä suusta. Mutta ei aprikoinut sitä sen enempää, vaan päästi vain pienen tuhahduksen. Olihan Tohtori aiemminkin pukeutunut vihanneksiin, puhumattakaan tuosta naurettavasta rusetista, joten mikäs siinä sitten.
Turlough loi myös kiinnostuneen katseensa noihin mystisiin tolppiin. Appelsiinihiuksisen sisäinen vaisto koskettaa kaikkea uutta ja mielenkiintoista heräsi nytkin, tämän kohottaessa pitkät sormensa yhden tolpan pintaan. Hän katui toimintaansa saman tien vetäessään kätensä pois minisähköiskun voimasta, ja parkaisten dramaattisesti. Mitään isompaa vahinkoa ei näyttänyt tulevan. Hän silti puhalteli viileää ilmaa sormiinsa saadakseen kivuntunteen hälvenemään. Puolella korvalla hän kuunteli Tohtorin näkökulman aiheesta, ajatellen vain, että pitäisi joskus ottaa enemmän selvää näistä Slitheeneistä. Vaikuttivat sen verran kieroilta olennoilta.
Hieroen yhä kättään, Turlough sattumoisin loi katseensa palatsin suuntaan. Kun hän oikein tihrusti, oli hän näkevinään liikettä. "Onpas hassu paikka sisäänkäynnille.." poika mutisi. Katse naulittuna kohtaan, jossa oli jotain nähnyt, hän lähti puikkelehtimaan kukkapuskien ja minipensasaitojen läpi, laukaisten pari sadetintakin matkanvarrella. Osa vettyneestä kurasta sentään valui pois, mutta hiukset kastuivat vähän. Kuitenkin pian hänen matkansa keskeytti jälleen kookas mies. Ilmeisesti jonkinsortin portinvartija. "Minnes matka, nuori herra?" kuuluikin kysymys mieheltä. Turhautuneena Turlough keräsi poskiinsa ilmaa ja puhalsi sen ulos hieroen otsaansa. Että pitikin sattua. "Minä olen.. tuota.. talli..renki.. ei, puutarhuri. Olen puutarhurioppilas, ja olin menossa hakemaan puutarhavälineitä." Turlough onnistui selittämään. Puolikuraiset haalarit onneksi auttoivat tässä paljon. Entisaikojen portsari loi pitkän silmäyksen kuraiseen poikaan ja nyökkäsi hyväksyvästi jatkaen matkaansa. Turlough huokaisi helpotuksesta. Toivottavasti Tohtori ei saisi osaansa tästä. "Hittolainen!" Turlough parahti. Hän oli unohtanut kokonaan Tohtorin. Olisi viisainta myös saada tietää mitä mieltä hän on Turloughin löydöstä. "En voi edes huutaa sillä tuo typerä ovimies on yhä liian lähellä." poika nurisi. "Kunhan jotenkin saisin kiinnitettyä hänen huomionsa..."
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 19, 2015 13:31:41 GMT
Poika kaatui naamalleen kuralammikkoon, mutta Tohtori asteli tuon yli muina miehinä. Vasta nyt trionilainen kiinnitti kunnolla huomiota ajanherran päähineeseen. Toisen kysymys saikin Tohtorin kääntymään. "Stetsoni tietenkin. Stetsonit ovat cooleja", hattua pyöräytettiin parempaan asentoon, saaden vastapuolelta vain tuhahduksen vastaukseksi. Se ei kuitenkaan itse rusettikaulaa lannistanut. Stetsonit - kuten lähes kaikki päähineet - olivat cooleja.
Seikkailu jatkui. Tohtori oli niin keskittynyt kennonsa tutkimiseen ettei tuo lainkaan huomannut Turloughin katoamista. "Tämä täytyy tutkia tarkemmin. Miksi yksikään sotakeisari tarvitsisi pihamaalleen aurinkoenergiaa tuottavia kennoja. Napoleon ei ollut aikansa Einstein, eikä hän millään olisi voinut ominkaan päin keksiä sähköä vuosikymmeniä liian aikaisin", rusettikaula jatkoi yksinpuhumistaan, olettaen kumppaninsa seisovan lähistöllä. Tutkimukset veivät kuitenkin mennessään. Tohtori pyörähti suurikokoisen aurinkokennon toiselle puolelle. Toiselta puolelta löytyikin jotain täysin uutta; kaksi suuri kokoista ja paksua johtoa, jotka jatkuivat palatsista kauas pois, aina silmän kantamattomiin asti. Yksi noista johdoista napattiin hyppysiin ja se skannattiin äänimeisselillä. Johto oli ainakin useamman kilometrin pitkä ja näky saikin miehen kurtistamaan pohtivana kulmiaan. Jotain todella outoa oli meneillään.
Äänimeisseliä edelleen käyttäen, mies liikkui edemmäs. Huomion kiinnitti tällä kertaa massiivinen, seinään kiinnitetty vesimylly ja sen alla pieni, tällä hetkellä tyhjä valli. Näky oli niin yllättävä, että se sai jopa Tohtorin kohottamaan kulmiaan. "Sähköä aikaansa edellä, mahdollisia pahoja, vihreitä miehiä ja suuri kokoinen vesimylly. Onko joku mennyt sorkkimaan viime viikkoisia uniani", höpöteltiin lähinnä itsekeen ja villiä hiuspehkoa raapaistiin mietteliäänä. Parahikseen Tohtori käänsi katseensa taakseen ja oikeastaan vasta nyt tuo huomasi että hän olikin yksin. Tai ainakin lähes yksin, sillä hyvin pian näkökenttään ilmestyi oman aikakautensa portinvartija. Vartija näytti tällä hetkellä varsin vihaiselta ja ajanherran valtasikin tunne, että alue oli ulkopuolisilta kielletty.
"Etsittekö jotakin? Tämä paikka on keisarin yksityisaluetta ettekä te saisi olla täällä", vartija moitti. Miehen kysymys sai Tohtorin kallistamaan päätään ja tämä oikasikin rusettinsa, lähestyen suuri kokoista lihaskimppua. "Minä olen Tohtori ja teen täällä tieteellistä tutkimusta, enkä pidä siitä, että minua tullaan häiritsemään", oikeastaan alien ei edes valehdellut. Hän oli suorittamassa tutkimusta, vaikkakin salassa. "Tohtori tallipojan vaatteissa?", vartija kohotti kulmaansa epäileväisenä, silmäillen vastapuolen haalareita. "Hei, eipä olla tuomitsevia! Et kai vain ole rebublikaani?", Tohtori heitti takaisin ja lähestyi vartijaa, astellen lähestulkoon tuohon kiinni. Miehen kasvoja mittailtiin silmämääräisesti. Eleet ja vastaus sai vartijan hämmentymään. Eihän kyseistä puoluetta ollut vielä edes olemassakaan - ja se oli lisäksi vieläpä yhdysvalloissa! "Kyllä... Tulevat jälkipolvesi ovat selvästi rebublikaaneja... Mutta sen vuoksi en ole täällä! Kysymys oikeammin kuuluu, miksi tämä seinä on tehty sementistä sen sijaan, että siihen oltaisiin käytetty kiveä? Luonnon materiaalin tuhlausta, sanon minä", puhehepulin aikana Tohtori pyörähti takaisin seinän lähettyville ja tuo nojasi toisen kätensä erääseen seinässä olevaan kahvaan. Harmiksi vain kahva valahtikin alemmaksi, saaden Tohtorin lähestulkoon kaatumaan. Ajanherra pysyi kuitenkin jaloillaan, mutta seinään kiinnitetty vesimylly lähti kuitenkin liitoksistaan. Se rysähti alas, pysyen hetken paikoillaan mutta hitaasti se alkoi lopulta pyörimään eteen päin.
Oli ehkäpä kohtalon omaa ivaa, mutta suuri kokoisen vesimyllyn edessä oli juurikin Tohtori. Vesimyllyn lähtiessä liikkumaan eteenpäin, se saikin miehen liikekannalle. Stetsonista kuitenkin luovuttiin, sillä vartijan kohdalla rusettikaulainen pysähtyi ja asetti päähineensä vartijalle. Tämän jälkeen vartijan kaulukset suoristettiin ja toiselle näytettiin peukkua. Sitten olikin aika lähteä juoksemaan.
Koska maaperä oli aavistuksen kalteva, otti raskas vesimylly melkoiset vauhdit. Se murskasi alleen hentoiset aurinkokennot ja kaiken muun eteen päin liikkuessaan. Tohtori sen sijaan juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kauempana, oikeammin suoraan edessään, tämä erotti tutun punapään. Turloughin luokse juostiinkin varsin vauhdikkaasti. "Miltä kuulostaisi se perinteinen? Juokse!", Tohtori pysähtyi vielä nopeasti kumppaninsa kohdalla ja sanojensa jälkeen, tämä jatkoi juoksuaan, työntyen trionilaisen löytämästä ovesta suoraan sisään.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 19, 2015 22:36:32 GMT
Turlough seuraili tilannetta kauempana hyvin jännittyneenä. Hän ei tietenkään voinut kuulla mitä kookas mies Tohtorille jutteli, mutta eleistä päätellen suunta ei näyttänyt olevan hyvä. Turloughille kävi mieleen, että ehkä pitäisi pujahtaa apuun ennenkuin tapahtuisi jotain katastrofaalista. Sellaista kun tuppasi käymään Tohtorille usein, hän jos kuka sen oli todistanut. Seuraavien sattumusten sarja oli kuitenkin liian nopeatempoinen Turloughille, mikä esti häntä toteuttamasta pikku suunnitelmaansa. "Senkin kosminen tunari..." poika sihisi hampaidensa välistä, samalla kun Tohtori oli ehättänyt hänen kohdalleen kehottaen juoksemaan. Turlough tuli aivan kintereillä paiskaten oven samalla visusti kiinni, toivoen ettei heitä seurattaisi. Takaa kuuluikin lopuksi aikamoinen rysähdys, luultavasti vesimylly, tai sitten raivopäinen ovimies, oli mitä oli, Turlough ei edes halunnut tietää, saati käydä tarkistamassa. "Katso nyt mitä sait aikaan! Tämä ei varmasti helpota tehtäväämme yhtään!" Turlough valitti nostaen käsivartensa ristiin rinnuksilleen.
Hän tajusi että he olivat saapuneet jonkinmoiseen käytävään. Pimeään sellaiseen. Ohimoitaan hieroen, lähti hän päättäväisesti marssimaan eteenpäin käytävää. Tämä kaikki aiheutti poikaparalle kamalan päänsäryn. "Tule, Tohtori. Ehkä löydämme täältä vaatteita. Niitähän me olimme hakemassa?" Turlough huokaisi katsahtaen Tohtoriinsa. Hän kääntyi jälleen jatkaakseen matkaa, mutta ehti tuskin paria askeltakaan ottaa, kun tajusi että lattia oli yllättäen kadonnut hänen jalkojensa alta ja nyt hän kieri pitkin jyrkkiä rappusia alaspäin. Portaiden alapäästä kaikuikin sitten tömähdyksen jälkeen hyvin aggressiivisia ja pistäviä sanoituksia, ja pienen hengähdystauon jälkeen vähän hiljaisempi "Tohtori, taisin löytää kellarin."
Vaatteitaan pudistellen Turlough kömpi pystyyn katsellen ympärilleen. Tänne hän onnistui löytämään sentään puoliksi käytetyn kynttilänpalan, jonka sytytti maasta löytämällään puunpalalla raapaisten sitä kengänpohjaansa yhtä sutjakkaasti kuin vanha partiopoika. Kaikenlaista sitä sodassa oppikin. Ympärillään hän näki ainakin ensisilmäyksellä lukemattomia viinipulloja, sekä leipää, jauhoja ja muuta kuivamuonaa. Kellari ei kuitenkaan ollut siinä, vaan se jatkui vielä paljon kauemmas, hyllyjen taakse. "Tännepäin, Tohtori! Luulen, että olemme oikeilla jäljillä!" Turlough huikkasi yläilmoihin. Ja vaikkeivät he olisikaan, olisi se silti hyvä tutkia. Paikka näytti juuri sellaiselta, josta he eivät kovin äkkiä jäisi kiinni. Ja vaikka joku sinne tulisikin, olisi loistavia piilopaikkojakin lukuisia.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 20, 2015 19:22:07 GMT
// Haha, kosminen tunari. <3 // "Älä minua syytä. Tämän kaiken aiheutti vesimylly. Minä vain nojasin hetkeksi vipuun", Tohtori puolustautui oitis Turloughin antaessa hänelle sanallista kurinpalautusta tempauksestaan. Rusettikaulainen ajanherra oli toisinaan melkoinen ongelmamagneetti, vaikkakaan ei aina täysin omasta tahdostaan. "Sitä paitsi, pääsimmehän ainakin sisälle asti. Tämähän menee siis lähes suunnitelmien mukaan", lisättiin vielä huolettomasti. He olivat päätyneet jonkinsortin pimeälle ja ankealle käytävälle. Tohtori kuuli kumppaninsa kehoituksen ja mies kääntyikin juuri sopivasti trionilaisen suuntaan, punapään yllättäen kadotessa näkyvistä. Lattiassa oleva salaluukku oli auennut ja Turlough oli valahtanut siitä sisään! "Turlough!", rusettikaula ryömähti luukun reunamalle, luoden valoa äänimeisselillään pimeyteen. Hetken oli hiljaista eikä alhaalla näkynyt muuta kuin vain pelkkää pimeyttä. "Turlough... Oletko kunnossa?", ajanherra kysyi aavistuksen varovaisemmin, miehen yrittäessä hahmottaa näkökenttäänsä edes pienintäkin liikettä. Liikettä ei kuitenkaan tarvittu, sillä perin tuttu ääni mesosikin alhaalla niin ronskilla kielellä että se olisi saanut kenen tahansa posket punoittamaan. Pistävät lauseet olivatkin selvä todiste siitä, että poika oli yhtenä kappaleena. "Tietenkin hän on. Trionilaista ei pysäytä mikään. Varsinkaan, mikäli sellainen omistaa punaiset hiukset", Tohtori tuumi ääneen itsekseen. Punapään ilmoittaessa löydöksestään, katse kääntyi takaisin pimeyteen. "Huomaan sen!", huudahdettiin vastaukseksi, ajanherran lähtiessä laskeutumaan portaita. Äänimeisselistä tuleva vihreä valo antoi liikkuessa tietä alas asti. Alhaalla trionilainen olikin jo sytyttänyt pienen kynttilän palasen, Tohtorin päästessä ystävänsä luokse. Perille päästyään myös rusettialien antoi katseensa haravoida ympäristöä äänimeisselin valoa vasten. "Kellari... Löysit oikeasti kellarin. Kun on kellari, täytyy olla myöskin yläkerta. Ellei sitten sattumoisin pidä vain pelkistä kellareista. Sellaistakin sattuu, Turlough", ajanherra puheli, lähtien liikehtimään eteenpäin. "Etsitään toinen reitti ylös. Tämän täytyy varmasti viedä hoviin asti. Tunnen sen. Leipä on vielä melko tuoretta, se ei ole siis ollut täällä kovinkaan pitkään", jatkettiin, miehen koskettaessa kevyesti yhtä leivistä ohi kulkiessaan. Tohtorin monitoimityökalu ja Turloughin kynttilänpala antoi juuri ja juuri sopivasti valoa jotta eteneminen olisi mahdollista. Kellari oli melko kolea ja kylmä paikka, sekä se jatkui käytävän tapaisesti edemmäs. Jonkin aikaa jatkettuaan matkaa, valon eteen osuivat uudet portaat. Tohtori napsautti sormiaan, osoittaen löydöstään ja vilkaisi Turloughiin. "Bingo. Odota tässä, tarkistan erään asian", tuotiin löytämisen ilo myöskin sanoiksi ja mitään sen enempää perustelematta, ajanherra kapusi portaille. Ne olivat melko lahot ja natisivat inhottavasti, mutta ylöspäin kulku onnistui silti muitta mutkitta. Portaiden päädyssä olikin uusi luukku, joka aukeni kevyesti työntämällä ylöspäin. Tohtori kurkisti luukusta niin, että juuri ja juuri miehen kulmakarvat ja silmät näkyivät. Näky sai miehen nopeasti takaisin piiloonsa. Turloughin luokse palattiin takaisin. "Taisimme osua kultasuoneen. Tämä ei ole mikään tavallinen kellari, vaan kellari itse Napoleonin makuuhuoneen alla", selvennettiin myös matkakumppanille löydös. "Olen aina halunnut vierailla sotakeisarin makuuhuoneessa. Kerran Lugwid XVIII tosin melkein pakotti minut siihen, mutta se tarina onkin täysin eri... Hän oli melko kova vääntämään kättä ja piti kamarimusiikista. Mutta mennään, huone on tyhjillään. Voimme penkoa hetken paikkoja", Tohtori kaappasi toisen mukaansa, palaten takaisin portaiden yläpäähän. Luukusta kurkistettiin vielä kaiken varalle uudelleen, kunnes Napoleon Bonaparten makuukammariin astuttiin.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 20, 2015 22:48:37 GMT
//:DD
Turlough pyöräytti näyttävästi silmiään Tohtorin selän takana tämän höpinöille alkaen itsekin valumaan eteenpäin. Hän meni vielä vähän pidemmälle kuin Tohtori, ja nappasikin pienen näytepalan yhdestä leivästä ja mutusteli sitä sitten iloisesti siinä. "Hmm.. itseasiassa tämä olikin aika hyvää.." Turlough hymyili lähinnä itsekseen nielaisten viimeisenkin palasen. Lattian poikki vipelsi myös muutamia hiiriä, sillä mikäs se semmoinen ruokakomero olisi, jos ei näkyisi edes hiiriä. Turlough ei varsinaisesti niitä pelännyt, kuten ei juuri muitakaan pikkuötököitä ja elukoita. Mutta hän oli hyvin tietoinen lukemattomista taudeista ja bakteereista joita ne kantoivat mukanaan, ja siksi loikki välillä sinne tänne ja kohosi usein varpailleen väistellessään pieniä hiiruja. Ties vaikka saisi niiltä ruton. Punapää tuli vähän Tohtorista jäljessä muutenkin, sillä oli hyvin kiinnostunut tästä 1800-lukulaisesta kellarista ja sen tavaroista, näpelöiden vähän kaikkea ja katselleen ympärilleen. Mutta hän piti kuitenkin huolen siitä, ettei Tohtori kadonnut näköpiiristä, jotteivät he joutuisi jälleen eroon toisistaan. Pian hän sen penkomisenkin joutui lopettamaan, sillä törmäsi kasaan hiirenpapanoita ja inhon vallassa pyyhki nyt käsiään taskustaan vetämäänsä nenäliinaan.
Tohtorikin näytti löytäneen jälleen jotain, ja oli jo hävinnyt ylös ennenkuin Trionin poika siihen ehti reagoimaankaan. "Tohtori, mitä sinä nyt teet?" hän hämmästeli ja siirtyi aivan rappusten alapäähän tähystelemään Tohtorin perään. Ilmeisesti hän oli viimein löytänyt toisenkin uloskäynnin. Ja ajanherran palattua selvisi sen olevan juurikin keisari Napoleonin makuuhuoneeseen johtavat rappuset. Turloughin täytyi myöntää, että häntä kiinnosti tuo keisarin huone itseasiassa hyvin paljon, mutta häntä kuitenkin epäilytti tämänkin reissun turvallisuus. Tälläkään kertaa hän ei tosin ehtinyt oikein ilmaista mielipidettään asiasta, ennenkuin hänet oltiinkin jo kiskaistu ylös. Hieman hän myös punasteli yhtäkkiseltään ilmestyneelle mielikuvalle Tohtorin seikkailuista Ludvig kahdeksannentoistan kanssa.
Ravistellen ajatuksen nopeasti päästään, hän kapusi Tohtorin perässä huoneeseen. Se olikin iso ja vaikuttava se. Turlough seisoikin hetkisen aikaa vain ihailemassa edessään avautuvaa näkymää. Pian hän kuitenkin joutui heräämään pienestä transsistaan järjen ääneen, ja kipaisi huoneen "virallisemmille" oville raottamaan sitä, ja tarkistamaan, ettei ketään ollut sattumalta juuri nyt tulossa tai edes lähimailla. Hän näki että huone oli vartioitu, yhden vartijan seisoskelevan jatkuvasti oven edessä. Turlough oli jo melkein menossa varoittamaan Tohtoria, mutta huoneen ulkona olevan käytävän päähän ilmestyi joku toinen talon henkilökuntaan kuuluva ilmoittamaan pihalla vallitsevasta sekasorrosta, ja että kaikkia vartijoita tarvittiin tarkistamaan tilukset. Joten Turlough sai vain huokaista helpotuksesta, että pääsivät tuostakin köriläästä noin helpolla.
Hän palasi takaisin Tohtorin luokse huoneeseen ja loi katseensa hitaasti uljaaseen ja koristeelliseen sänkyyn, joka vei aika ison osan huonetta. Leveästi virnistäen, ei hän voinut selvästikään vastustaa kiusausta loikata pitkäkseen tuohon sänkyyn ojentaen jalkansa, kengät ja kaikki tuohon silkkisen pehmeälle patjalle. Aliennuorukainen nosti kätensä tulipunaisiin hiuksiinsa, nojaten päätään niihin ja katsahti koristeellista kattokuviointia haltioituneena. "Voi pojat, täällä sitä vasta olisi loistava asustella." hän huokaisi tyytyväisenä, sulkien silmänsä lepuuttaakseen niitä hetken.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 22, 2015 19:28:56 GMT
Turlough otti keisarin huoneesta selvästikin kaiken irti, punatukkaisen pojan heittäessä itsensä jopa itse Napoleonin sängylle loikoilemaan. Toiseen vilkaistiin tuon sanojen myötä, mutta hyvin katse kääntyi huonetta tutkimaan tarkemmin. "Loistavaa? Vain kiveä ja kultaa, Turlough. Universumissa riittää parempaakin", rusettikaulainen vastasi, askelten matkatessa kohti erästä kirjahyllyä. Hylly notkui mitä erilaisimmista kirjoista, joista suurinosa oli selvästi vanhoja. Kirjoja peitti myös ohut pölykerros, joka omalta osaltaan kieli siitä ettei niiden haltija ollut koskenut opuksiinsa hetkeen. Tohtorin ohut sormi liukui kirjojen ylitse, mutta mitään mielenkiintoista tai huomiota herättävää ei löydetty. Kirjahylly päätettiinkin unohtaa varsin pian. Tämän jälkeen Tohtori kääntyi tutkimaan tarkemmin sotakeisarin työpöytää.
Työpöytä oli puinen ja se oltiin asetettu ikkunan edustalle. Pöydän taso antoi sotkuisen vaikutelman itsestään, sillä siinä lojui paljon erilaisia pergamenttikääröjä ja yksi auki oleva kirja. Kirjassa oli muinaista kieltä ja pohjapiirustuksia jostain, jota edes Tohtorikaan ei osannut kuvailla. Se oli ikään kuin ilmassa leijuva Versaillesin palatsi.... Avaruusalus? Sitäkö Slitheenit suunnittelivat? Maan tukehduttamista hapen puutteeseen ja Versaillesin varastamista avaruuteen? Ajanherra kurtistikin ajatuksilleen kulmiaan, katseen silmäillessä vielä tekstiä. Miksi Tardis ei ollut kääntänyt sitä?
Tohtori silmäili vielä hetken kirjaimia kuin toivoen aikakoneensa kääntävän ne lopulta ymmärrettävään muotoon. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut, joten lopulta ajanherran katse ajautui suuri kokoiseen, sängyn jalkopäästä löytyvään arkkuun. Se herätti automaattista mielenkiintoa ja tuon eteen kyykistyttiinkin. Arkku avattiin. Sen sisältö sai miehen hymähtämään; Siellä oli paljon vaatteita. Itse keisarin omistamia tosin, mutta mitäs sitä pienistä. Heidän täytyisi joka tapauksessa vaihtaa vaatteet, mikäli sitä aikoi liikuskella palatsissa vapaammin. "Vastaus suunnitelmiimme. Pukeudutaan näihin ja jatketaan matkaa. Vauhtia tassuihin, tuo sinun lannanhajusi hälyttää varmasti kohta koko galaksin!", Tohtori hoputti matkakumppaniaan, tämän samalla kaivaessa Turloughille jotain sopivampaa päälle pantavaa. Kun sopivat vermeet oltiin löydetty, ne heitettiinkin punapäälle. Myös itse Tohtori nappasi pukunsa päältä tallipojan haalarit pois ja asetti päähänsä arkusta löytyneen fetsin. Se herätti alienissa valoisan hymyn aikaiseksi ja tämä suoristikin selkänsä, nousten kyykystä takaisin seisomaan. Turloughiin vilkaistiin ja käsiä jälleen leviteltiin, aivan kuin pieni päähine olisi mahtavinta maailmassa. "Tiedän. Coolia. Fetsit ovat cooleja", myhäiltiin tyytyväisenä.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 22, 2015 23:32:31 GMT
Turlough melkein nukahti noihin kalliisiin ja pehmeisiin petivaatteisiin, mutta Tohtorin ääni sai hänet hätkähtämään ja avaamaan silmänsä. Ilmeisesti ajanherra oli onnistunut löytämään kunnollisia vaatteita. Hieman murjottaen Tohtorin lantakommentista, Turlough alkoi käymään läpi uusia vaatteita heittäen samalla paskaiset haalarinsa huolimattomasti huoneen nurkkaan. Hassuista sukkahousuista hän ei ollut niinkään varma, mutta takista hän piti. Pukiessaan hän muisti miten oli sisäoppilaitoksessa usein tunneilla piirrellyt kuvia muunmuassa historiallisista puvuista, mukaanlukien 1800-luvunkin muoti. Kun hän oli valmis, hän meni välittömästi Napoleonin valtavan peilin eteen kääntyilemään puolelta toiselle, ja lopuksi ujutti oikean kätensä paitansa napituksien välistä suoristaen selkänsä ryhdikkäästi. Turloughin oli pakko myöntää mielessään, että hänellä ei olekaan koskaan ennen ollut näin hauskaa maassa. Tällaista hän olisi toivonut useamminkin Tohtorin seurassa.
Kun Turlough oli saanut tarpeeksi itsestään, kääntyi hän ympäri vain nähdäkseen Tohtorin viimeisimmän päähineen. "Mikä hirvitys tuo on?" poika parahti hämmästellessään ilmiselvää pientä punaista ämpäriä Tohtorin päässä. "Ota se pois." hän kehotti vahingossa ääneen, muttei silti näyttänyt olevan kauhean pahoillaan pikku lipsahduksestaan.
Järkytyksestä päästyään hän käveli takaisin ovelle varmistaakseen reitin. "Satunpa tietämään, että kaikki vartijantapaiset henkilöt ovat ulkosalla todennäköisesti jonkun aikaa, joten koko palatsi on meidän. Ellemme tietysti törmää siivoojiin tai muuhun henkilökuntaan, mutta heistä tuskin kovin moni pystyy pysäyttämään meitä noin vaan. Ja mehän sulaudumme vielä joukkoonkin kaikenlisäksi." Turlough selosti samalla, kun työnsi Napoleonin vaikuttavat ovet sepposenseljälleen astellen ylpeästi ulos mahtipontiselle käytävälle, kuin olisi ollu tuo keisari itse. Hän jatkoi kävelyään sitten hieman verkkaiseen tahtiin kädet rennosti selkänsä takana katsellen ympärilleen. "Täällä on kaunista..." Turlough ihasteli ääneen silmät intoa loistaen. Askeleet vain kaikuivat haltioituneen porkkanapään sandaalimaisista kengistä pitkin käytäviä, kun tämä kipitti erikseen lähes jokaisen patsaan ja koriste-esineen luo tutkimaan niitä yksi kerrallaan. "Ihan niinkuin kirjoissa sanottiin.." poika mutisi hivellen sormenpäillään yhtä patsaista.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 23, 2015 20:35:51 GMT
"En koskaan", oli Tohtorin lyhyt vastaus Turloughille, punapään lipsauttaessa kehoituksensa fetsin suhteen. Päähine aseteltiinkin vielä paremmin päänuppia koristamaan. Ajanherra ei luopuisi löytämistään päähineistään koskaan. Vaikkakin oli tehnyt niin stetsonin kanssa, mutta sehän olikin täysin eri asia.
Tämän jälkeen miehet astelivat tyynen rauhallisesti keisarin massiivisista ovista käytävälle. Käytävä oli pitkä, juhlallinen ja tällä hetkellä varsin autio. Kaikki olivat selvästikin häipyneet pihamaalle ihmettelemän Versaillesin etupihan hävitystä. Ajaherra antoi katseensa myöskin valua ympäri käytävää. Paikkallaan nököttävät asuinsijat eivät koskaan olleet erityisemmin kiehtoneet rusettikaulaa, sillä talot tarkoittivat useinmiten myös pysähtymistä, mutta jopa Tohtorin oli myönnettävä mielessään palatsin olevan hieno myös sisältä päin. "Kauneus kätkee useinmiten sisälleen myös salaisuuksia, moniakin", Tohtori tuumiskeli kumppanilleen ääneen, ajanherran kävellessä eräänkin patsaan ohi. Patsas esitti nuorta, kaunista naista joka kurkotteli kohti taivasta. Patsaan jalustassa oli tekstiä, mikä sai Tohtorin pysähtymään. Kirjaimet olivat jälleen samaa, alkukantaista ja tuntematonta kieltä. Se turhautti. Turloughiin vilkaistiinkin ja mies napsautti sormiaan herättääkseen pojan huomion.
"Samaa kirjoitusta jonkalaista näin Napoleonin huoneessakin. Mutta miksi Tardis ei käännä sitä!", lauseen loppuosasta paistoi selvä närkästyneisyys ja mies hieraisikin leukaansa mietteliäänä. Tämän jälkeen patsaalle käännettiin selkä ja turhautunut katse lähti hakemaan entistä kiihkeämmin lisäjohtolankoja muualta käytävää. Ajatus jostain jota Tohtori ei ymmärtänyt tuntui sietämättömältä miehen mielestä ja tuo luonnottomuus haluttiinkin ratkaista mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä. Mysteerit oltiin tehty ratkaistaviksi.
"Aikakoneeni ei ole koskaan kieltäytynyt kääntämästä mitään. Meiltä on täytynyt jäädä jotain huomaamatta", Tohtori virkkoi ääneen, askeleiden jatkaessa määrätietoisemmin matkaansa. Yllättäen rusettialien keksi kuitenkin jotain. Matka tyssässikin jälleen ja trionilaisen puoleen käännyttiin vauhdikkaasti, valoisan Ahaa-elämyksen loistaessa ajanherran kasvoilta. "Minä typerä, vanha Tohtori... Leipä! Sanoin aikaisemmin sen olevan tuoretta ja sinä kehuit sen makua. Mutta niin kosteassa ja vanhassa kellarissa, napoleonin makuuhuoneen alla? Viinipullot olivat puolilteen tyhjiä mutta leivät olivat koskemattomia. Miksi? Ajattelehan, mikäli viini ei olisikaan tavallista viiniä, vaan juotavaksi muunneltua hämäytysteknologiaa! Ikivanha temppu, jonka minun olisi pitänyt tajuta heti kättelyssä. Siispä, jos olen oikeassa...", Tohtori kääntyi ensimmäisen vesimaljakon puoleen ja ryntäsi takaisin patsaan luokse, heittäen vaalean maljakon nesteet kohti kivistä naista, "...mikä tahansa neste muuttaa siansaksan takaisin ymmärrettävään muotoon. Halpa ja nopea temppu. Varsin suosittu tosin linnunradan tuolla puolen", ja todentotta, veden koskettaessa kirjaimia, ne alkoivat muuttaa muotoaan. Hitaasti mutta varmasti ne vaihtoivat paikkojaan kuin itsestään liikkuen ja lopulta patsaaseen ilmestyi jotain mullistavaa... Koordinaatit.
|
|
miopod
(Full Member)
Posts: 107
|
Post by miopod on Oct 24, 2015 1:28:12 GMT
Turlough havahtui Tohtorin napsautuksiin, ja siirtyi oman patsaansa luota jälkeen mainitun taakse kurkkimaan tämän olan yli uteliaana. Hän tajusi, ettei hänelle ollut tullut mieleenkään ettei Tardis ollut kääntänytkään tiettyjä tekstejä tässä paikassa. Ehkä paikka oli liian kiehtova pojalle, niin ettei tämä vain tajunnut ajatella asiaa. Levottoman Tohtorin siirtyessä poispäin patsaasta, jäi Turloughillekin nyt tilaa tarkastella veistosta. Hänkään ei pystynyt tulkitsemaan raapustuksia yhtään sen enempää kuin Tohtorikaan.
Paitsi sitten kun Tohtori avasi seuraavan kerran suunsa, jopa näissä järjettömissä riimuissa näytti olevan Turloughille enemmän järkeä. Nyt mies puhui jo leivästä ja viinistä, nälkäkö hänellä oli, vai oliko hän alkanut lukemaan raamattua, poika mietti itsekseen. Kulmiaan kurtistaen hän yritti epätoivoisesti pysyä perässä Tohtorin ruoka-analyysista, kunnes joutui väistymään nopeasti takavasemmalle, ettei olisi saanut maljakollista vettä päällensä. "Mitä sinä oikein teet..?!" hän alkoi jälleen moittia, kunnes itsekin ymmärsi vihdoin yskän. Hän kumartui kiinnostuneena nyt selkiintyneemmän tekstin yläpuolelle tarkastelemaan sitä tarkemmin. "Koordinaatteja? Mutta mihin? Miksi ne on kaiverrettu tähän, en ymmärrä.." Turlough mutisi siirtäen katseensa kaiverruksista Tohtoriin kysyvästi. Ulkoa kuului äänekästä mekkalaa, kun osa talon henkilökunnasta päivitteli tuota sekasortoa puutarhassa. Turlough kurottautui vilkaisemaan ulos yhdestä palatsin valtavista ikkunoista. Osa vartijoista oli kerääntynyt juttelemaan heille jo ennestään tutun ovimiehen kanssa. Hän varmasti laverteli jonkinsortin kuvauksia noista kahdesta alienista, jotka tunkeutuivat pihamaalle hetki sitten. Vähän kurottauduttuaan eteenpäin, näki Turlough, että heidän pikku sisäänkäynnin ympärilläkin parveili nyt porukkaa. Hitto, nehän alkavat päästä jäljille. "Tohtori, meidän on alettava pitää kiirettä, tai siirryttävä jonnekin muualle, sillä jos tuolla porttiköriläällä on yhtään hyvä visuaalinen muisti, nämä naamiaisasut eivät enää paljoa auta." Turlough varoitti nyökäten ikkunaan päin. Mikään akuutti kiirehän heillä ei ollut, sillä suurin osa noistakin gorilloista vaikuttivat hyvin vähä-älyisiltä. Tai niin ainakin Turlough tuumasi.
|
|