Fizdu
(Senior Member)
Posts: 451
|
Post by Fizdu on Dec 3, 2016 17:55:34 GMT
"Juuri se", Slitheen kivahti kärsimättömänä ja tuijotti poikaa vaativasti. Toisen seuraava kysymys sai olion ärsyyntymään entisestään. "Onko sinulla muka tarpeeksi aivosoluja ihmettelemiseen? Tottele äläkä kyseenalaista minua!" Otus heilutti avainta toisen edessä vielä hetken, mutta menetti hermonsa ja päätti selvitä ilman toisen apua. Tohtori jätettiin vielä hetkeksi paikoilleen, kun Slitheen nousi ylös ja laittoi avaimen lukkoon. "Koska aion tunkea teidät pussauskoppiin", otus mutisi itsekseen vastauksen toisen kysymykseen. "Teen ensimmäisen lajien välisen homopornoleffan, jossa molemmat osaanottajat joutuvat lopussa ilkeän eksän suolistamiksi."
Avainta käännettiin ja ovi narahti auki. Slitheen palasi takaisin ja poimi Tohtorin syliinsä. "SISÄÄN!" Ram karjaisi nyt koko keuhkojensa voimalla käskyn Benjaminille. Hän toivoi, ettei tätä käskyä kyseenalaistettaisi. Itse hän käveli peremmälle ja katseli silmät kiiltäen ympärilleen. Samassa kuitenkin Tardis alkoi pitää lujaa ääntä, joka sai otuksen hätkähtämään ja miltein pudottamaan Tohtorin käsistään. Alus oli ilmeisesti tunnistanut joko tunkeilijan tai Tohtorin huonon olotilan.
Ramiin tuli liikettä, ja hän tähyili nopeaan ympärilleen. Tohtori heitettiin summamutikassa lattialle ja jätettiin toistaiseksi siihen. Nyt ei ollut aikaa suunnitella tarkemmin. Mikäli Benjamin ei ollut vielä kyydissä, Ram pyrki vetämään tuon sisään ja paiskaamaan oven kiinni perässä. Sitten hän juoksi konsolille ja alkoi summamutikassa painella nappeja. "Ole hiljaa!" Hän kivahti alukselle ja läimäytti sitä vihaisesti kämmenellään. Hän väänsi yhtä vivuista ja toivoi voivansa saada metelin loppumaan. Hänen pitäisi saada keskittyä. Hänellä ei ollut hajuakaan aluksen toimintamekanismeista, mutta hän halusi saada sen liikkeelle. Pois maasta, ja toivonmukaan kotialukselle.
"Vahdi, ettei se kukkakeppi herää!" Hän käskytti taas poikaa. "Hoidan sen kyllä, kunhan saan tämän rakkineen toimimaan." Jälleen useampi nappi painui alas. "Perkeleen lypsykone!"
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jan 6, 2017 19:54:51 GMT
Oli eittämättä selvää, että Tardis oli havainnut tunkeilijan sekä omistajansa huonon olotilan. Se pyrki suojelemaan itseään ja kallisarvoista mekanismiaan aloittaen kovan metelin, mutta lopulta se vaikeni tunkeilijan voiman myötä. Koska Tardis omasi naisen mielen, se loukkaantui syvästi iskusta ja tökeröistä sanoista. Aikakone ei pitänyt tunkeilijasta. Se hiljeni, mutta hiljaisuus oli samanlaista hiljaisuutta kuin naisten suunnitellessa kostoa. Se punoi juonia.
Tohtori kuuli mielessään Tardisin. Tämä raotti hieman silmäluomiaan. Päässä tuntui edelleen isku ja olo oli kuin humaltuneella. Vaikka mistä Tohtori sellaista tiesi, ei hän alkoholia juonut! Paitsi kerran. Venetsiassa. Ja tulevaisuuden Kuussa. Nyt oli aika kuitenkin keskittyä. Ajanherra kokosi ajatuksensa, ja ensimmäiseksi huomasi retkottavansa puhelinkoppinsa lattialla. Hän huomasi ensimmäisenä sen aikaisemman nuoren miehen jalat. Olivatko he Tardisissa?
Tohtori pysyi hiljaa paikoillaan ja pyrki saamaan katsekontaktia nuorukaiseen. Mikäli Tohtori todella onnistuisi siinä, hän iskisi toiselle silmää ja sulkisi vielä hetkeksi silmänsä. Joka tapauksessa ajanherra jäi vielä paikoilleen odottamaa sopivaa hetkeä. Slitheenin tuntien ei ollut viisasta ampaista suin päin ylös, sillä rikollisella oli hänen maailmankaikkautensa kallisarvoisin asia hyppysissään; Tardis. Ajanherra joka tapauksessa vaistosi ettei Tardiskaan ollut hyvillä mielen. Se oikeastaan hieman jopa pelotti Tohtoria; Hän tunsi aikakoneensa ja tiesi, että suurin viha maailmassa oli naisen viha. Nyt oli joka tapauksessa maltettava vielä hetki. Äänimeisseli oli rikki ja hän oli käytännössä aseeton.
Mutta oliko hän neuvoton?
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jan 17, 2017 9:08:08 GMT
Benjamin ei edes kiinnittänyt huomiota olennon mutisemaan vastaukseen tuon ryhtyessä avaamaan puhelinkopin ovea, sillä hän tiesi hyvinkin, ettei tuon vastauksesta olisi mitään hyötyä hänelle. Hän vaan katsoi maassa tajuttomana makaavaa miestä. Benjaminin mielessä toistui sama asia ympäri ja ympäri, aina vaan uudelleen. Olisipa hän jäänyt kotiin. Syvä huokaus pääsi karkaamaan miehen sisuksista. Mies tosiaankin halusi uskoa koko päivän olevan vain unta, mutta hänen jomottavat mustelmat, jotka olivat ilmestyneet autokyydin myötä ympäri hänen kehoaan kertoivat muuta. Ehkä tosiaan olikin olemassa joitain elämänmuotoja, joiden olemassaolosta ihmiskunnalla ei ollut käsitystäkään. Rillipää säpsähti ajatuksistaan kun vihreä olento karjaisi käskyn ilmoille. Benjamin päätti totella, sillä hän ei todellakaan halunnut suurempiin ongelmiin. Tosin pulmilta ei ilmeisesti voitu enää välttyä. Benjamin oli vaarassa ja sen hän tiesi satavarmasti.
Rillipää luikki olennon perässä siniseen koppiin, mutta kun ovien takaa paljastuikin valtava konehuone, Benjamin pysähtyi niille sijoilleen. Hämillään tuo katsoi ympärilleen, osaamatta reagoida. Kaikki soti hänen järkeään vastaan. Rämisevä, huutava laite tuntui tulevan toiselta planeetalta - ja niinhän se oikeastaan tulikin. Benjamin vaan ei millään tahtonut uskoa asiaa. “Ei ole todellista…” Benjamin mutisi viimein ääneen. Hän otti muutaman varovaisen askeleen eteenpäin, aivan kuin peläten, että lattia pettäisi alta, ikään kuin huone olisi pelkkää illuusiota joka katoaisi heti kun hän koskisi johonkin väärään kohtaan. Huomattuaan lattian kestävän Benjaminin varovaisuus ei kadonnut minnekään. Mies pälyili yhä ympärilleen, vierastaen outoa paikkaa. Viimein rillipää hakeutui nojailemaan kaiteeseen, joka kiersi koroketta, jolla (ilmeisimmin) laitoksen ohjauspaneeli sijaitsi keskellä. Vihreät silmät ajautuivat katsomaan miestä, joka makasi yhä tajuttomana maassa. Tummatukan kulmat painuivat kurttuun kun rusettikaula näytti ilmeisimmin heränneen horroksestaan. Benjamin nosti sitten katseensa huoneen keskellä kohoavan laitoksen ympärillä häärivään otukseen. Nyt tajutonta esittävä mies oli Benjaminin ainoa toivo selviytyä, joten tuo ei millään halunnut paljastaa rusettikaulan heränneen.
|
|
Fizdu
(Senior Member)
Posts: 451
|
Post by Fizdu on Jan 23, 2017 13:41:59 GMT
Aikakone hiljeni vihdoin ja jätti slitheenin korviin ärsyttävän, kimeän ininän, jota piti pudistella pois ripeällä päänpudistuksella. "No tulithan järkiisi", vihreä otus tuhahti alukselle ja mulkoili sitä hetken siltä varalta, että se olisi aloittanut huutamisen heti uudestaan. "Inahda vielä kerrankin, niin löydät itsesi jätteenkierrätyslaitokselta. Voisin jalostaa sinusta muutaman limsatölkin."
Miehiin luotiin pikainen vilkaisu - molemmat tallessa. Tohtori oli tajuton ja ihminen näytti ihmettelevän alusta. Hyvä. Hänellä oli siis vielä hyvin aikaa saada alus liikkeelle.
Ram jatkoi vipujen vääntelyä ja painoi siloisen otsansa kurtuille merkiksi siitä, että yritti keskittyä. Säädettiinkö koordinaatit tuosta vivusta? Oliko tuo numerosarja vuosimittari, vai sittenkin tuo? Hän ei millään voinut olla varma, mutta teki silti parhaansa. Hikikarpalon valuessa osalta slitheen teki viimeisen siirtonsa, painoi yhtä napeista ja väänsi viimeisen kammen alas. Sitten seurasi jännittynyt odotus kun katsottiin, oliko kaikki mennyt oikein. Ilmoille saapui tällä kertaa tutun kuuloinen hurina, kun alus lähti liikkeelle. He olivat päässeet matkaan, ja nyt jäi enää jännättäväksi laskeutuisiko tardis halutulla tavalla slitheenien kotialukselle.
"Voi, kotiväki", Ram hihkui jännittyneenä. "Tästä te pidätte!"
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Feb 4, 2017 20:58:02 GMT
Tohtori oli hiljaa, pitäen silmänsä kiinni. Hän kuuli Tardisin tutun äänen ja tunsi sen metallisen, kylmän lattian selkäänsä vasten. Nyt kun tuntematon, röyhkeä ohjaaja oli liikuttamassa Tardista, kykeni ajanherra vain arvaamaan ettei aikakone pitänyt hetkellisestä herrastaan. Tardis oli kuin ilkeälle, uudelle miehelle myyty alistettu nainen, joka vain joutui taipumaan nykyisen ohjaajansa - Slitheenin - tahtoon. Tardis ei pitänyt siitä - mutta ei pitänyt Tohtorikaan.
Ajanherra sääli aikakonettaan, mutta vielä toistaiseksi ei ollut toiminnan aika. Hän oli menettänyt äänimeisselinsä, joten suoraan sanottuna Tohtori oli varsin heikoilla kantimilla. Hänen tulisi kehittää suunnitelma... Mutta millainen ja millä konsteilla? Aivot työskentelivät ankarasti Tohtorin pään sisällä, vaikka mies itse makoilikin tyynen rauhallisesti aloillaan. Ei hän voinut muutakaan. Olisiko kenties kumiankoista mitään hyötyä? Ei. Appelsiineista? Ei. Kengännauhoista tai tampuriineista? Ei. Ei ja ei. Oh, Tohtori, olet tullut vanhaksi, rusettikaula kävi keskustelua itsensä kanssa päänsä sisällä. Sietäisit saada selkääsi, alitajunta soimasi Tohtoria. Minkälainen ajanherra tuhoaisi oman äänimeisselinsä ja hankkiutuisi ongelmiin kompastumalla jalkoihinsa?, soimaaminen jatkui. Tohtoripa tietenkin, mies myhäili päänsä sisällä suoristaen mielessään rusettinsa. Alitajunta huokaisi syvään. Todellisuudessa Tohtori pysyi vaiti ja liikkumatta, mutta kuulosteli tarkoin ympärilleen. Hän tunsi, että yllättäen aikakone laskeutui ja lopulta pysähtyi. Mutta minne?
Tardis oli todentotta laskeutunut juuri sinne, minne Slitheeni oli sen halunnutkin. Sininen poliisikoppi hohti utuista valoa Slitheenien kotialuksen uumenissa. Se herätti oitis mielenkiinnon muukalaisissa. He tunnistivat aluksen ja muutama aluksen vartija seisahtuikin Tardisin eteen, osoittaen aseilla poliisikoppiin. He eivät vielä tienneet, ketä kopin sisällä mahtoi olla.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Mar 14, 2017 7:24:05 GMT
Benjamin seurasi vihreän otuksen touhuja tarkkaan ja kuunteli laitteen tuskaista kirkunaa. Otus ei selkeästikään osannut toimia koneen kanssa, mikä sai Benjaminin sisukset puristuksiin, tekniikka kun oli lähellä hänen sydäntään. Vaikka Benjamin oli toiminut enemmän tietokoneiden parissa eikä oikein koskaan ollut sinut minkään menopelin kanssa, silti jokainen, joka kohteli kaltoin mitä tahansa konetta, sai Benjaminin sydämen särkymään. Onneksi kirkuna loppui pian ja olio tuntui saavan homman jujusta kiinni. Rillipää huokaisi kun vauvankasvoinen olento alkoi hihkumaan saadessaan laitoksen kehräämään tasaisesti. Benjamin oli saanut itsensä pahaan liemeen. Miksi ihmeessä hänen oli ollut pakko lähteä seikkailemaan juuri tänä päivänä? Mies ajatteli asiaa varmaankin kolmattakymmenettä kertaa. Hän ei ollut koskaan jossitellut, mutta nyt, mustelmilla, kaapattuna ja uhattuna, Benjamin ei voinut olla ajattelematta. Hän laski katseensa lattiaan ja
Pian kulkupelin hurina hiipui hiljaisuudeksi. Benjamin katsahti vihreään otukseen epäileväisenä, odottaen jatkoa. Se, mitä seuraavaksi tapahtuisi, määräisi Benjaminin kohtalon. Luultavimmin olio oli saapunut omiensa pariin. Ilmeisimmin rusettikaulainen mies oli otuksen verivihollinen, joten ei ollut vaikea päätellä, että vauvankasvo oli halunnut tuoda miehen oikeuden eteen. Benjamin oli vain jäänyt sattumalta sivulliseksi uhriksi kaksikon taistelussa. Ties mitä nuorelle miehelle vielä kävisi.
|
|
Fizdu
(Senior Member)
Posts: 451
|
Post by Fizdu on Mar 24, 2017 11:59:23 GMT
Sinisten seinien läpi välittyivät aistimukset raskaista askelista ja kiihtyneistä, epävarmoista huudoista. Ram tunnisti muutaman äänistä ja tiesi oitis olevansa kotona, sillä missään muualla ei kuullut yhtä kauniita sulosointuja. Iloissaan Ram tanssahteli ovelle (kirjaimellisesti, sillä olion liikehdintä muistutti jotain valssin ja baletin väliltä - iljettävä tanssiesitys, joka korosti lähinnä kehon hyllyviä, liikkeen mukana heilahtelevia rasvakertymiä) ja avasi yhteyden kansaansa. Uusi kohahdus kulki aluksen läpi, kun oviaukosta paljastuikin tuttu naama - aseita laskettiin hieman, mutta ei poistettu toimintavalmiudesta. Tilanne oli siltikin vielä epänormaali. "Pelastuksenne on saapunut!" Ram kuulutti kovaan ääneen ja levitteli käsiään mahtipontisesti sivuilleen. "Tämä on päivä josta olemme unelmoineet! Sillä tänään, hyvä kotiväki, esittelen teille -"
"Ei kai taas yhtä puudelia? Tai vitivalkoista kissanpoikaa, jonka kuonossa oleva täplä saa sen nenän näyttämään sydämeltä?" Ivallinen, dramaattisen selostuksen keskeyttävä kysymys sai pettyneen ja äreän ilmeen palaamaan jälleen Ramin kasvoille. Tämä oli Knarx, hänen tuttunsa lapsuudesta asti. Ram muisti tämän ivallisen pikku ketaleen varastaneen aina osan hänen aamiaismuroistaan ja omineen kaikki parhaimmat lelut, kuten cybermen-figuurit. Usein hän oli myös saanut kuulla itseään kutsuttavan adiposien äidiksi, lihavuuskuntonsa takia. Vaikka hän myöhemmin oli kasvanut paljon menestyneemmäksi yksilöksi kuin Knarx, heidän vihamielisyytensä eivät olleet koskaan loppuneet. "Näytit ne jo viimeksi. Usko pois, meitä ei kiinnosta maapallon säälittävä eläinkunta. Keksisit jotain omaperäisempää ja toisit vaihteeksi jotain oikeasti hyödyllistä. Puudeli ei pelasta meitä köyhyydeltä. Eikä tuollainen säälittävä aluksen jäljitelmä - mitä käytit, optista harhaa?"
Knarx oli ensimmäinen, joka laski aseensa. Hän oli yksi vartiokaarrista, sillä kuten lapsuudestakin nähtiin, tuolla ei ollut ongelmia sortaa toisia. Epäilevin ilmein toinen Slitheen koputti Tardisin seinää, kuin testatakseen sen aitoutta. Toinen selkeästi kyseenalaisti näkemäänsä. Ram pidätteli tarvettaan motata toista päin naamaa, sillä hänen hetkensä oli täysin pilalla. Hän oli odottanut ihailua ja aplodeja, ei piikikästä arvostelua ja epäuskoa. Vihaisesti hän paiskasi Tardiksen ovet ryminällä täysin selälleen ja paljasti sisustan kaikkien nähtäväksi. "Katso tätä!" Hän puhisi. "Olet ehkä yhtä sokea kuin kaihista kärsivä saapas, mutta se ei estä muita näkemästä! Katsokaa, minkä saavutuksen olen tehnyt! Tämä on Tardis ja sisällä on T-O-H-T-O-R-I! Tajuttomana! Tämä on mahdollisuutemme voittaa! Jos olemme nopeita, voimme suolistaa sen lopullisesti. Miten olisi grillibileet, anyone? Kuka haluaa pään muistoksi takkansa ylle? Ketä kiinnostaisi huvimatka aikakoneella korjaamaan kaikki ne menneet vääryydet?"
Ramin puhe herätti viimein kiinnostusta. Hän viittoi porukkaansa peremmälle, ja alukseen alkoi lapata aseistautuneita sotilaita. Nyt enää kenelläkään ei ollut epäilyksiä siitä, kuinka erikoiseen tilanteeseen he olivat joutuneetkaan. Meteli aluksessa lisääntyi, kun suuri alienperhe alkoi innostua. Tohtori ja Benjamin piiritettiin sillä aikaa, kun Ram sai ensimmäisen hyväksyvän läpäytyksen olkapäälle. "No niin, perhe!" Hän hihkui, ja katsoi ja omahyväisesti Knarxiin, joka nyt näytti nyrpeältä ja kateelliselta. "Nyt pidetään bileet! "
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Apr 10, 2017 17:21:22 GMT
Tohtori makoili lattialla, käyttäen nyt kuuloaan ainoana työkalunaan. Hän tunsi kuinka Tardis oli pysähtynyt. Hän kykeni vain arvelemaan paikkaa. Slitheenien ahne suku saapui aina vain tasan yhteen paikkaan; kotiin. Se oli varsin inhimillistäkin ehkäpä - kukapa ei haluaisi palata kotiin juhlistaakseen voittoaan?
Kuului askelia aikakoneen metallista lattiaa vasten. Ajanherra ei ollut varma, mutta tämä kuvitteli kuinka ahne vihreä vauvaolento tepasteli nyt kohti poliisikopin ovia. Pian tämän ääni jo kuuluikin. Vasta nyt Tohtori uskalsi raottaa toista silmäänsä. Hän näki Slitheenin seisovan kuin seisovankin ulko-ovilla. Tämä oli nyt Tohtorin hetki.
Oli ehkäpä omaa, ainutlaatuista tuuriaan, että Tohtorilla sattui olemaan sormus sormessa. Se oli aikoinaan saatu Riverilta. Se ei ollut naimasormus - aivan niin kuin Tohtori oli pakottanut Riverin vannomaan, sillä naimasormukset sattuivat haittaamaan ajattelua kerrakseen -, mutta tarpeen tullen siltikin varsin hyödyllinen sormus; Sormus oli itse asiassa teleporttaamiseen tarkoitettu katoamisväline. Katoamisen lisäksi se jätti paikan päälle virtuaalisen varjon, hologrammin hämäyttämään mahdollisia tunkeilijoita. Sen käytön aika oli nyt. Ennen sormuksen käyttöä Tohtori nappasi tuntematonta nuorukaista nilkasta kiinni ja yhdessä silmän räpäyksessä kaksikko oli kadonnut, jättäen jälkeensä virtuaaliset kuvajaiset itsestään.
Ramin villitsemät Slitheenin ympäröivät kuvajaiset. Osalla porukasta alkoi olemaan jo hyvinkin vaikuttuneita ilmeitä ja nämä loivatkin Ramiin ylpeitä ja hyväksyviä katseita. Hyvä työ oli aina hyvä työ. Yksi Slitheeneistä koski Tohtorin hologrammia. Hologrammit olivat tosin siitä varsin yksinkertaista tekoa, että ne tuppasivat myös katoamaan yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Niin kävi tälläkin kertaa. Tohtorin kuvajainen poksahti ilmaan, jättäen paikan päälle vain savua. Slitheenien tyytyväisyys muuttui hetkessä tyrmistykseksi. Tyrmistys muuttui ärtyneisyydeksi.
Samaan aikaan syvemmällä Tardista Tohtori ilmestyi näkyviin, yskien hieman ja puistellen housujaan. Päässä tuntui hieman hassulta. "Huh, se oli menoa. En ole koskaan erityisemmin arvostanut teleporttaamista - se vaikuttaa tärykalvoihini liikaa ja saa mantelitumakkeen solmuun. Kirjaimellisesti. Mokomakin kumiankka", ajanherra mutisi itsekseen sellaiseen sävyyn aivan kuin teleporttaaminen olisi hyvinkin normaalia toimintaa. Kuin maidon ostaminen kaupasta. Lopulta mies suoristi selkänsä ja samalla rusettinsa. Tämä läimäytti itseään poskelle. "Johan helpotti. Tumake on paikoillaan, tai ainakin luulen niin. Luultavammin", mies jatkoi sekopäistä selitystään, luoden samalla katseen nuorukaiseen.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 4, 2017 14:54:00 GMT
Benjamin ei voinut kieltää olevansa kauhuissaan kun ovi aukesi ja toiselta puolelta paljastui lisää vihreitä otuksia. Olihan se ollut arvattavissa, että otuksia oli lisää, mutta kun Benjamin näki olennot omin silmin, teoriasta tuli totta, eikä ole olemassa mitään kamalampaa kuin totuus. Benjamin oli nähnyt ja kokenut tuona päivänä jo niin paljon asioita, joita hän ei millään tahtonut edes uskoa tosiksi. Miehen ajatukset olivat jumittuneet pahasti, eikä hän saanut järkeiltyä yhtään mitään. Järkytys sai Benjaminin toimintakyvyttömäksi ja niinpä hän jäi tuijottamaan otuksia ja eräiden kinastelua. Hän havahtui vasta kun hän tunsi jonkun tarttuvan yllättäen nilkkaansa. Mies päästi säikähtäneen äännähdyksen tuntiessaan huimaavan tunteen. Pian Benjamin huomasi, ettei huone ollut enää sama, jossa hän oli hetkeä aiemmin ollut, eikä vihreitä olioita ollut lähimaillakaan. Hänen hengityksensä muuttui raskaaksi yhä kasvavan järkytyksen vallatessa hänet. Pari syvää henkäystä selvitti miehen päätä sen verran, että hän tajusi, ettei ollut yksin. Hänen seurassaan olevan miehen sanat menivät aivan ohi Benjaminin korvien. Nuori mies peruutti pari huojuvaa, epävarman oloista askelta kunnes hän tunsi nojaavansa seinään. Kaikki tuntui niin ylitsepääsemättömän hullulta, ettei mies kyennyt saamaan mistään kiinni. Hän nosti kätensä otsalleen, hieroen ohimoaan pariin otteeseen selkeyttääkseen ajatuksia. Katseensa hän oli naulinnut lattiaan. Miten oli ainoa kysymys, joka hänen päässään pyöri. Kun nuorukainen oli viimein saanut jäsenneltyä ajatuksiaan, tai pikemminkin survottua niitä sivuun, hän nosti vihreät silmänsä tuohon tuntematttomaan mieheen, joka oli hetki sitten selitellyt jotakin teleporttaamisesta. Taas yksi asia, josta Benjaminin pää sekoittui entistä enemmän.
Tutkittuaan hetken toista miestä katseellaan, Benjamin nosti oikean kätensä etusormen ilmaan ikään kuin pyyntönä toiselle. Nuori mies toivoi, että rusettikaulainen kuuntelisi häntä edes hetkisen, ja kenties saattaisi sitten antaa jonkinkaltaisen selityksen edes osalle siitä, mitä sinä päivänä oli tapahtunut. Mutta kun Benjamin yritti löytää ääntään, hän ei saanutkaan hetkeen sanoista kiinni. Hetken ajan hän vain katsoi vierasta miestä kulmat kurtussa ja sormi pystyssä. Hän varmasti näytti aivan pöllämystynneeltä, mutta toisaalta kuka häntä pystyi syyttämään. “Mitä…? Kuka sinä oikein…? Voisiko joku selittää mitä täällä tapahtuu?” Benjamin älähti kun hän viimein löysi sanottavaksi kelpaavia ajatuksia päästään. Hän oli epävarma, runnottu, väsynyt ja hermostunut kaikkeen, ja sen kuuli miehen pyytävästä äänestä. Itsesyytöstä huokuva tuhahdus pääsi karkaamaan nenän kautta kun Benjamin sätti itseään epävarmalta kuulostamisesta. Ei sillä tavalla mitään vastauksia saatu, mutta Benjaminin sisällä eli silti pieni toivonkipinä, sillä rusettikaulainen mies vaikutti hyväntahtoiselta. Ainakin tuo vaikutti olevan vihreiden olentojen vihamies. Kenties tuo jopa tahtoi auttaa ihmisparkaa, joka oli eksynyt kauas kotoaan. Ehkä Benjaminilla oli silti toivoa.
//Ihan älyttömän paljon anteekspyyntöjä tästä kun tässä on kestäny näin kauan. Toivottavasti ei oo kellään lopahtanut into tähän peliin :'DDD
|
|
Fizdu
(Senior Member)
Posts: 451
|
Post by Fizdu on Oct 17, 2017 10:34:52 GMT
Vihreän avaruusperheen innostus vaihtui pian karvaaseen pettymykseen. Vihatuimman vihollisen kuvajainen alkoi kosketuksesta väreillä ja haihtua olemattomiin - hetkessä oli selvää, että heitä oli huijattu hologrammin avulla. Savupilven keskellä olevat Slitheenit alkoivat yskiä ja käänsivät pian syyttävät sormensa Ramiin päin. "Tämä oli jo erittäin ala-arvoista!" Kuuluivat syytökset. "Tämä on pahin huomionhakuisista kepposistasi. Kasvaisit aikuiseksi."
Ram ei tiennyt, oliko tyrmistyneempi Tohtorin katoamisesta vai siitä, että hänen perheensä syytti häntä lapsellisen kepposen tekemisestä. Vihamielisten katseiden keskellä hän yritti selvittää, mitä oli tapahtunut. Mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta? Hän ei yksinkertaisesti tajunnut, miten Tohtori ja poika olivat kadonneet. Mutta aitoa lihaa ja verta he olivat olleet, siitä hän oli varma!
"Kepponen? Kepponen?!" Hän kiljui. "Minä en niin alas vajoa että rupeaisin vitsailemaan tällä! Tohtorin tuhoaminen on perheen kunnia-asia, ja olemme nyt niin lähellä sitä! He tekivät jotain! Etsikää! Ehkä he saivat hieman etumatkaa typerällä savupilvellään, mutta kaukana he eivät voi olla!"
Häntä ei uskottu. Sen sijaan alettiin kyseenalaistamaan Tardiksenkin aitoutta. Slitheenit tunnustelivat seiniä, paukuttivat ovia ja tutkivat kojelaudan vipuja. Jos jokin ei toiminut tai auennut, sitä kohdin ammuttiin. Alusta kohdeltiin hyvin kovakouraisesti, ja oli todennäköistä, että se tulisi kärsimään vielä vakavia vahinkoja tämän perheen käsissä. Ram pelkäsi että he rikkoisivat sen ennen kuin he ehtisivät käyttää sitä mihinkään hyödylliseen. "Jos tämäkin olisi hologrammi, se olisi jo hävinnyt, taulapäät!" Hän huusi naama punoittaen. "Ja sinä, Blon, et olisi jumiuttanut päätäsi sinne kaiteiden väliin!"
Tympääntyneenä hän lähti marssimaan ja etsimään Tohtoria itse. Knarx tosin tukki hänen tiensä aseellaan. "Jospa sinä pelleilijä jäisit nyt siihen. Eiköhän sinun hyödyllisyytesi tiedetä. Emme kaipaa sekaantumistasi tähän juuri nyt. Mikäli tämä on aito niin kuin väität, selvitämme sen kyllä itsekin."
Ram kihisi kiukusta ja meinasi pamauttaa Knarxia (jälleen) päin naamaa, mutta luopui aikeesta viime tingassa. Tappelun aloittaminen sekoittaisi tilannetta entisestään ja Tohtori saattaisi vielä todennäköisemmin päästä kokonaan karkuun. "Ja mikä on uskottavampaa kuin minun sanani, häh! Te jahkailette ja kiertelette turhaan! Tyritte tämän tilaisuuden! Ja ennen kaikkea, olette epäkunnioittavia minua kohtaan! Häpeäisitte!"
Ramin ja Knarxin riidellessä muut sotilaat löysivät tiensä syvemmälle Tardiksen uumeniin.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 21, 2017 19:21:56 GMT
Nyt kun he olivat näennäisesti hetken turvassa, oli Tohtorin aika laatia suunnitelma. Hän ei voinut olla täysin varma, kuinka kauan temppu pidättelisi slitheeneitä eikä ajanherralla ollut haluja lähteä edes asiaa testaamaankaan. Mitä luultavammin rikollisperhe oli tällä hetkellä erittäin vihainen. Tohtori päätti kuitenkin mielessään, että tulisi selvittämään tilanteen perin pohjin. Miksi hyökkäys tapahtui juuri nyt ja kuinka tämä yksinäinen Slitheeni olikaan onnistunut pesiytymään Maahan hänen valvovan silmänsä alla? Oliko Slitheenejä jopa enemmän Maassa? Ajatus huoletti ajanherraa, mutta huoli pyyhkäistiin pian mielestä. Nyt ei ollut murehtimisen aika. "On aika laatia suunnitelma", Tohtori selosti ja läimäisi kädet yhteen, kääntäen kunnolla katseensa nuorukaiseen, tyytyväisyyttä säteillen. "Toisaalta minä olen kovin huono suunnitelmissa, mutta erityisen hyvä suunnitelman suunnitelmissa. Suunnitelmien suunnitelmat ovat cooleja", mies jatkoi selostustaan ja pyörähti nopeasti kannoillaan, kääntäen selkänsä pojalle. He olivat teleportanneet varastoon. Kuinka tyypillistä Riveriltä, Tohtori hymähti mielessään. Toisaalta varastoissa oli usein myös hyödyllisiä tarvikkeita. Tohtori kaivoi äänimeisselinsä esille ja osoitti sillä oviaukon lähistöllä olevaa seinämään. Varaston perälle syttyi valot ja ajanherra harppoi syvemmälle huoneistoa. Tarkalleen ottaen Tohtori ei ollut vielä keksinyt suunnitelmaa, mutta tämän silmät haravoivat tiuhaan tahtiin varaston antia. Tämän aivot työskentelivät ankarasti. Vaikka rusettikaula pyrkikin esittämään huolentonta hullunkurisella olemuksellaan, tieto siitä, että Slitheenit olivat hänen Tardiksessaan aiheutti huolta. Hän ei pitänyt ajatuksesta lainkaan. "Tarvitsemme jotakin hyödyllistä", ajanherra mutisi, aloittaessaan laatikoiden tonkimisen. Hän heitti eräästä metallisesta arkusta ulos puhalletun vihreän sammakon ja monia muita tuikitavallisia ihmiselämään kuuluvia esineitä. Kumisammakko päästi vingahtavan äänen, kun se lennähti lattialle ja jäi tuijottamaan huoneessa olevaa toista osapuolta.
Benjamin vaatiessa lopultakovaäänisesti lisätietoa, ajanherra havahtui toimistaan. Tämä nosti katseensa nuorukaiseen jopa hivenen kummastuneena. "Olen Tohtori ja tänään minä pelastan sinut", tämä totesi ykskantaan ja jatkoi toimiaan. "Ahaa! Löysin sen! Tiesin, että se olisi täällä jossain", Tohtori vielä riemastui ja otti esiin arkustaan jotain, kääntäen aarteensa kohti nuorta miestä. Innostunut ilme vaihtui kuitnekin lopulta tyrmistykseen. Hän olikin löytänyt naisille suunnatun kukkamekon. "Tai ehkäpä ei sittenkään tätä", Tohtori vielä jupisi ja kääntyi takaisin arkun luokse, vilkaisten vielä Benjamia olkansa yli, "Pitkä tarina. Lupaa ettet tule muistamaan tuota."
Yllättäen varaston valot alkoivat välkkymään. Heti välkkymisen päätyttyä Tardis päästi metallisen, matalan äänen. Ikään kuin metallia olisi väännetty. Tardis valitti kohtelustaan. Se sai Tohtorin nostamaan päänsä. Se oli huono merkki. Aika oli loppumassa. Tohtori hyppäsi tonkimansa laatikon yli ja työnsi kasvonsa kohti Benjamia. Tämä katsoi toisen silmiin vakavasti. "Osaatko sinä käsitellä naisia, hmh? Tiedätkö miltä naisen viha tuntuu? Mikäli et, niin kohta saat tuntea sen, ellemme keksi jotain ja hyvin pian. Kultani on nimittäin hyvin, hyvin vihainen.", ajanherra totesi ääni matalana. Katse osui kuitenkin pian Benjamin selän taakse. Tohtori näki kuitenkin jotain, jota tämä oli etsinyt. Laitteen, joka kykeni muuttamaan käyttäjänsä ulkomuotoa. "Itse asiassa, onnemme taisikin kääntyä juuri", Tohtori riemuitsi ja rynnisti kohteensa luokse. Hän nappasi eräältä hyllylta pienen, kämmeneen sopivan laatikon. Sitä näytettiin Benjaminille. "Tykkäätkö roolileikeistä? Tämä laite muuttaa meidät äsken nähdyiksi vihreiksi ja limaisiksi vauvaolennoiksi. Saamme hieman lisäaikaa ja pääsemme niskan päälle. He eivät huomaa mitään! Ajanherrojen teknologiaa", Tohtori virnisteli, selostaessaan suunnitelmaa. "Oletko valmis? Nähdään hetken päästä", rusettikaula virkkoi ja painoi nappia. Oli aika muuttua Slitheeniksi.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Nov 28, 2017 17:03:42 GMT
Benjamin ei ollut varma oliko hän tyytyväinen vai ei saadessaan kysymykseensä yksinkertaisen, salaperäisen vastauksen. Sentään selvisi, että omituisen miehen aikeisiin kuului Benjaminin auttaminen sen sijaan, että tuo oltaisiin vaan hylätty sivullisena uhrina. Tummatukka pudisti päätään selvittääkseen sitä, ja nosti sitten katseensa nähdäkseen miehen pitelemässä kukkamekkoa. Benjamin silmäili miestä tyytymättömällä hämmstyksellä kun tuo heitti kaivamansa leningin takaisin arkkuun. Hän ei ollut lainkaan varma, miten tuo aikoi tilanteen ratkaista. Asiat eivät näyttäneet hyvältä heidän osaltaan.
Puolet Tohtorin puheista meni Benjaminilta aivan ohi. Naisten käsittelemisestä päästiin jonkin laitteen kautta vauvankasvoisiin olentoihin. Juuri kun Tohtori oli painamassa laitteen nappia, Benjamin tajusi miehen puhuneen sellaisiksi muuttumisesta. “Mitä? Odota!” hän protestoi, mutta oli aivan liian myöhässä.
|
|
Fizdu
(Senior Member)
Posts: 451
|
Post by Fizdu on Dec 28, 2017 14:59:10 GMT
Riitely ei johtanut mihinkään. Slitheenien kinastelu aleni lapselliselle tasolle, kun mukaan otettiin henkilökohtaiset loukkaukset ja lapsuuden kaunat. "Entä se figuuri jota 'lainasit' kymmenen vuotta sitten? Rikoit sen alle päivässä! Tuhansien arvoisen keräilykappaleen! Miten kuvittelet voivasi hallita tätä tilannetta, kun käsissäsi on ainutlaatuinem avaruusalus? Ei tuollaisesta maitoa imevästä rähmäkäpälästä ole johtamaan tällaista projektia! Nyt on kulunut tuskin kymmentäkään minuuttia, ja uhkaat jo rikkoa tämänkin!"
Kuin Ramin sanoja vahvistaakseen aluksen uumenista kuului räsähdys ja huutoja. Jotain yllättävää oli tapahtunut. Oliko Tohtori löytynyt, vai hajosiko alus? Vai rupesiko alus itse häätämään tunkeilijoita nyt, jos oli tunnistanut ne?
"Konsoli!" Ram huudahti. Siinä oli näyttö, jonka avulla he voisivat nähdä Tardiksen uumeniin. Näin isossa aluksessa oli pakko olla turvakamerajärjestelmä, ja sen avulla he voisivat paikantaa häiriön tai karanneet vangit.
Tästä ideasta Slitheenit olivat kerrankin samaa mieltä, ja he rynnistivät näytön luo. Ram tosin tönäistiin töykeästi taaemmas, ja hän joutui kurkistelemaan Knarxin selän takaa. "Pienennä vähän sitä läskipäätäsi!" Hän ärähti turhautuneena. "En näe mitään!"
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jun 16, 2018 19:38:04 GMT
Muodonmuutoksissa oli usein yksi varjopuoli: Kun se muutti olennon fyysistä muotoa joksikin toiseksi, se useinmiten myös sattui. Tohtori oli käyttänyt vain kerran aikaisemmin laatikkoaan, mutta osasi jo arvata, että slitheeniksi muuttuminen ei tulisi olemaan mitenkään järin mukavaa. Kuten se ei ollutkaan. Mahassa tuntui aluksi todella suuri myllerrys. Se sattui ja kehoa poltti joka puolelta. Se sai Tohtorin irvistämään ja tämä otti tukea seinästä, samalla kun varsinainen muodonmuutos alkoi. Hän kykeni itse näkemään kuinka seinästä tukeva käsi alkoi muuttamaan muotoaan. Se suureni, muuttui pehmeämmäksi ja lopulta vihreäksi. Sama tapahtui hänen koko kehoonsa. Tohtori ei ollut koskaan pitänyt rikollisperheen muodostavista slitheeneistä ja ajatus muuttumisesta heidänlaisekseen, sai ajanherran irvistämään vain lisää. Lopulta muodonmuutoksesta aiheutuva kipu yltyi sen verran suureksi, että se sai Tohtorin sulkemaan silmänsä. Kipu sai ajanherran sydämmet pumppaamaan tiheämmin verta elimistöön. Kipu tuntui siltä kuin joku olisi venyttänyt hänen selkärankaansa pidemmäksi ja repinyt luita sekä ytimiä.
Kipu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Tohtori avasi viimein silmänsä. Muodonmuutos oli ohi. Ajanherra vilkaisi nopeasti itseään seinällä roikkuvasta pölyisestä peilistä ja tämä näytti kuvajaiselleen kieltään. "Yäk, olen niin pehmeä ja... vihreä.", Tohtori marmatti ääneen, rypistäen otsaansa. Hän ei tulisi toipumaan tästä hetkeen. Sitten hän muisti Benjamin. "Ha! Sitten vain hommiin. Muodonmuutoksemme ei kestä ikuisesti, ajanmittaan muutumme takaisin omaksi itseksemme, mutta saamme tällä ainakin hetken pelivaraa", Tohtori läimäytti kätensä yhteen ja lähestyi miestä. Tämä heitti molemmat kätensä toisen olkapäille ja katsoi vastapuoleen suurilla, mustilla slitheenin silmillä intensiivisesti. "Nuo tuolla eivät ole mitään mukavaa väkeä. He ovat avaruuden oma rikollisperhe. Slitheeneitä. He ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen minun pääni vadille ja usko pois; he varmasti haluaisivat käyttää somaa nahkaasi omiin valepukuihinsa. Kuuntele tarkkaan; Sinun tulee seurata vain minua ja tehdä kaikki mitä minä sanon. Älä kysele", Tohtori erkaantui lopulta vastapuolesta ja pyörähti ympäri. Slitheenin massalla se ei kuitenkaan ollut kovin helppoa, vaan se sai ajanherran hieman horjahtamaan sivulle. Tämä piti kuitenkin tasapainonsa ja vilkaisi uudelleen ihmismieheen, osoittaen tuota nyt etusormellaan: "ja mikä tärkeintä älä sooloile."
Tämän jälkeen Tohtori avasi varaston oven ja astui käytävälle. Ajanherran mieli askarteli ahkerasti seuraavia liikkeitään. Mitä tulisi tapahtumaan seuvaaksi? Oletettavasti slitheenit olivat vielä konsollihuoneessa. Tohtori ei pitänyt siitä laisinkaan. Hän kykeni vain vaistoamaan Tardisin syvän ärtyneisyyden. Se oli kuin jousi mikä kiristyi kiristymistään. Vielä hetki, kulta, Tohtori mietti mielessään osoittaen ajatuksensa Tardisille. Vielä hetki.
Lopulta se saapuivat konsollihuoneeseen.
|
|