Yllättävä kutsu ja erinäisiä tunnustuksia

[Fizdu]

He siemaisivat samaan aikaan, ja nyt sotilas huomioi nesteen omituisen koostumuksen. Tämä oli paksumpaa ja täyteläisempää kuin normaali viini - se maistui rautaiselta. Sitä oltiin kenties muokattu paremmin säilyvään muotoon, mutta verta se oli yhtä kaikki. Ei heidän vertaan, sillä Chumar oli liian useasti saanut maistaa omaa huulilleen valuvaa vertaan, mutta jonkun verta. Hän tiesi sen, muttei ryhtynyt kyseenalaistamaan sitä. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Safalla saattoi olla täysin pätevä syy juomavalikoimaansa, joten hänkin joi nesteensä kunnialla ja palautti sitten pikarinsa takaisin tarjottimelle. Tarjoutui viemään myös Safan lasin, mikäli toinen niin haluaisi.

Silti hän oli edelleen epävarma siitä, mitä hän teki täällä. Oltiinko hänet kutsuttu tänne vain juomaan lasillinen "viiniä"? Safa tuntui joko kiertelevän aihetta tai leikittelevän hänen kanssaan tahallaan. Mutta ei hän osannut muuta kuin odottaa. Nyt kun hän oli saanut juhlittua johtajaansa maljalla - joskin omituisella sellaisella - hän tunsi taas tarvetta hiljentyä ja noudattaa käskyjä. Hänellä oli kiinnostusta käydä syvempää keskustelua johtajansa kanssa, mutta ei taitoja tai rohkeutta siihen. Hänet oli tuomittu olemaan hiljaa, mikäli toinen ei tekisi aloitetta.

Pikarien palauttamisen jälkeen sotilas yritti istahtaa takaisin tuolilleen. Tämä tosin jäi vain yritykseksi, sillä kääntyessään tuoliaan kohden tuo unohti katsoa jalkojensa sijainnin. Hän kompastui ulkonevaan matonreunaan, kompuroi tasapainoa etsien eteenpäin ja kaatui sohvalle Safaa kohti. Chumar onnistui pysäyttämään kaatumisensa tukemalla käsiään sohvan selkämystä vasten niin, että Safa oli hänen käsiensä välissä. Heidän välillensä jäi vain pieni rako, eivätkä he varsinaisesti koskettaneet, mutta siitä ei puuttunut paljoa. Kosketuksen tuntu oli jo ilmassa.

Tällä kertaa miehen hätäännyksen ja hämmennyksen saattoi nähdä selvästi, sillä tilanne löi hänetkin niin ällikällä, ettei hän kerinnyt hallita tunteitaan. Pikaisesti hän mumisi anteeksipyynnön ja pyrki siirtymään kauemmas. Tuntui että kohtalo oikein urakalla yritti pitää häntä nöyränä suurten saavutustensa jälkeen, sillä muuta selitystä hän ei keksinyt jo toiselle tunaroinnilleen tämän lyhyen tapaamisen aikana.

[Javert]

-Safa-

Unionin johtaja istuu tyynesti, katsellen toisen touhuiluja. Taito kyetä odottamaan hermostuttavissakin tilanteissa oli sotureille elintärkeä taito, eikä hiljaisuutta ja rauhaa tullut aliarvioida. Milloin tahansa saattoi tapahtua mitä tahansa… Safan huulille nousee raukea hymy, joka kuitenkin muuttuu säikähtäneeksi kun Chumar yhtäkkiä horjuu ja lähes kaatuu johtajansa päälle.

Raivostuneena Safa kuvittelee ponnahtavansa ylös ja antavansa toisen kuulla kunniansa – miten tuo kehtasi! Mutta soturi on sellaisessa asennossa ettei Safa pääse pois, ja niinpä Unionin johtaja nopeasti rauhoittaa itsensä ja tuijottaa soturia murhaavasti, odottaen toisen nousevan itse pois päältään. Sen jälkeen tuo voisi istua rauhassa odottamassa, kun Safa kutsuisi vartijat viemään Chumarin pois ja heittämään tuon tyrmään odottamaan teloitusta. Niin, se oli rangaistus joka langetettiin sellaisen henkilön päälle, joka ei kunnioittanut johtajaansa. Olkoonkin vahinko.

Safa on aikeissa avata suunsa ja käskeä kylmällä äänellä toisen pois, kun hän huomasi kätensä liikkuvan kuin itsestään. Se pysäytti soturin, kun tuo oli siirtymässä viimein pois hänen päältään. Ote oli raudanluja ja esti liikkumisen täysin ja Safa käytti sitä noustakseen itse puoliksi ylös. Hetken Unionin johtaja katselee Chumaria mietteliäästi, tarkkaillen tuon reaktioita. Entäpä jos hän ei kutsuisikaan vartijoita ja Chumaria ei teloitettaisikaan? Kuka välikohtauksesta hänen yksityistiloissaan tietäisi paitsi tietenkin hän ja sotilas?

Mietteet näkyvät johtajan kasvoilta selvästi kun tuo punnitsee vaihtoehtojaan, mutta siltikään aikaa ei kulu kauempaa kuin muutama silmänräpäys.

”Istu.” Safa päästää irti soturin kädestä ja viittaa miestä istuutumaan sohvalle, jolta itse nousee. Ilme Unionin johtajan kasvoilla on jälleen muuttunut torjuvaksi, mutta vihaa siltä ei näy. Se tunne on poissa, mutta ehkä torjunta oli vieläpä pahempi tunne. Safalla tosin oli eräs asia mielessään, joka voisi olla aivan yhtä opettavaista nuorelle soturille kuin istuminen hiljaa ja odottaminen. Mikäli toinen osoittaisi taitonsa tällä kyseisellä alalla, oli Safa varma että keksisi vielä käyttöä toiselle. Niin, käyttöä kyllä varmasti tulisi.

”Istu ja jos liikahdatkaan niin revin kielesi käsin suustasi.” Safa uhkaa, ja nyt hentoa raivoa on aistittavissa äänestä. Se ei kuitenkaan ollut mitään muuta kuin näyttelemistä, mutta sitähän sotilas ei tiennyt. Salassa hymyillen siluriaaninainen kääntyy ja astelee pois vastaanottotilasta, sulkien oven takanaan hiljaa ja äänettömästi vastapainona sanoilleen. Se kaikki oli tarkkaan harkittua näytelmää, jossa yksikään pala ei saanut joutua hukkaan tai se tuhoaisi koko kappaleen.

Tekisikö Chumar kuten Safa oli käskenyt?

[Fizdu]

// Seuraava peliviesti voi olla triggeröivä henkilöille, joilla on taipumusta itsetuhoiseen ajatteluun tai käyttäytymiseen! //

Raivon aalto vyöryi Chumarin läpi kuin rekka liian hitaan ankanpojan ylitse. Se sai pojan reagoimaan lamaannuttavalla kauhulla, joka esti häntä liikkumasta. Safan otteessa hän oli kuin paikoilleen jämähtänyt kankea patsas, tuskin hengittäen ja vain vaivoin kykeneväinen muodostamaan rationaalisia ajatuksia. Hänen suunsa kuivui karheaksi montuksi ja kurkussa oli epämääräinen möykky, mutta ei sillä niin väliäkään, sillä ei hänellä ollut sanoja puolustamaan tekojaan. Hän oli jo kerran pyytänyt anteeksi, eikä se ollut riittänyt Safalle. Chumar ei uskonut sanojen voivan lepyttää johtajaa.

Vain vaivoin hän sai taivutettua jalkansa istumaan. Hän kuuli uhkauksen, mutta Safa ei saanut vastausta sanoilleen - Chumar ei uskaltanut edes nyökätä. Vain silmät osoittivat miehen tarkkailevan keskittyneesti naisen tekoja ja ymmärtävän sanat. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jäädä istumaan paikoilleen johtajan hävitessä huoneesta. Hän oli vain vaivainen möykky sohvan nurkassa, liian pelokas uskaltaakseen liikkua tai elää.

Hän oli varma, että tämä oli hänen loppunsa. Hän kyllä tiesi, mitä mokailijoille yleensä tehtiin. Safa takuulla hakisi vain vartijat tekemään likaiset hommat puolestaan - hän oli loukannut johtajaa liian syvästi. Nyt jos koskaan hän kaipasi takaisin huoneeseensa ja tarvitsisi turvallista juttelukohdetta kumppanikseen. Hän ei halunnut kuolla näin, tuntiessaan itsensä epäonnistujaksi ja alempiarvoiseksi. Hän ei halunnut kuolla paniikissa, kituen. Hän ei halunnut kuolla Safan vihaisten silmien alla.

Hän halusi kuolla rauhassa.

Niimpä sotilas alkoi suunnitella toistamiseen elämänsä aikana omaa loppuaan. Aikaa hänellä ei ollut paljon, sillä Safa palaisi varmaankin pian. Hän haravoi huonetta katseellaan.... ja löysi paljonkin käyttötarkoitukseen sopivaa tavaraa, mutta ne saadakseen hänen tarvitsisi liikkua. Joku varmasti oli jätetty ulkopuolelle vahtimaan, niin että he kuulisivat hänen liikkeensä. Oli riskialtista lähteä sohvalta.

Jollei hän voisi lähteä sohvalta, olisi tyydyttävä vain siihen, mitä löytyi läheltä. Käytännössä siinä ei ollut mitään kelpaavaa. Hän katsoi käsiään... ja alkoi pidättää henkeä. Mikäli hänen panikoivassa mielessään oli tarpeeksi itsekuria jäljellä, hän voisi kuristaa itsensä. Se olisi hidasta ja vaikeaa, mutta ehkä hän pystyisi siihen. Jos vain aikaa olisi tarpeeksi.

Suurten saavutusten luota oli ilmeisesti hyvin lyhyt matka alas.

[Javert]

-Safa-

Unionin johtaja ei ole kuin hetken poissa, tietäen tai ainakin arvaten varsin hyvin miten hänen sanansa vaikuttaisivat sotilaaseen. Se oli herkistävää ja Safa otti toisen tunteet kunnianosoituksena itseään kohtaan, mutta Chumar oli silti sotilas ja hänen tulisi kyetä hillitsemään omat tunteensa ja toimimaan ajattelematta. Yhteenkään soturiin Safa ei ollut kuitenkaan vielä katsonut olevan niin luottamuksen arvoinen, että olisi sallinut noiden toimia käskemättä, sotilaiden vaistojen ohjatessa heidät toimimaan kuten johtaja halusi. Mutta ehkä Chumar… Olisiko mies tarpeeksi taidokas? Tuo oli osoittanut kykynsä useaan otteeseen, mutta toimi välillä niin ajattelemattomasti, niin kömpelösti ja antaen tunteilleen vallan ettei Safa kyennyt arvioimaan miehen myöhempää soveltuvuutta…

Safa vetää ylleen verenpunaisen, kiiltävää silkkiä olevan takin. Asuste ei varsinaisesti ole Unionin johtajan tyyliä, sen ollessa aivan liian tyylitelty ja epäkäytännöllinen sopiakseen johtamiseen. Ja kuitenkin, siluriaaninainen näytti äärettömän hyvältä se päällään. Safan muodot eivät olleet järin naiselliset, vuosikausien harjoittelun kovettaessa ja kiinteyttäessä lihakset, joita oli muutenkin enemmän kuin pehmeillä ja haavoittuvaisilla ihmis-naisilla. Oli hänellä silti rinnat ja muut naiselliset apuvälineet, suomujen peitossa toki.

Unionin johtaja leväyttää oven auki astuen takaisin aulaan yhtä nopeasti kuin on poistunutkin, siirtäen välittömästi katseensa Chumariin, silmien tarkastellessa haukkamaisesti toista. Oliko tuo liikkunut? Mitä toinen oli tehnyt hänen poissaollessaan? Nähtävästi molempiin kysymyksiin vastaus oli kielteinen ja Safa sallii huulilleen tulla hyväksyvän hymyn.
”Toivoitko kykeneväsi uhmaamaan kieltoani?” Siluriaani kysyy ja heilauttaa sitten kättään käskevästi ”Kielto kumottu.” Safa lausahtaa naurahtaen. Chumar näytti siinä istuessaan äärettömän surkealta, toivoen luultavasti jälleen itselleen kohtaloa, jonka olisi toden totta ansainnut.

”Sinulla on kaksi vaihtoehtoa.” Safa sanoo, istuutuen vastapäätä olevalle tuolille, samalle missä Chumar oli ensin istunut. ”Saat täyden sananvapauden, joten mitä tahansa vastaat, on sen pakko kuvastaa omia mielipiteitäsi.” Siluriaani vaikenee ja virnistää. Tämä leikki oli parasta Unionin johtajana olemisessa - se että saattoi tehdä mitä tahansa ja sanoja toteltaisiin viipymättä. Lisäksi hän aavisteli, ettei kuuliaiselle soturille valinta välttämättä olisi helppo. ”Ensimmäinen vaihtoehtosi on luottaa Unionin sääntöihin – minun sääntöihini ja antautua vangittavaksi, jolloin sinut teloitetaan viipymättä maanpetoksesta ilman oikeudenkäyntiä. Toinen vaihtoehtosi on vastata kysymykseeni, jossa oikean vastauksen antaminen saattaa säästää henkesi. Kumman valitset?” Safa nojautuu taaksepäin ja äkkiä, silkkisestä viitastaan huolimatta hän vaikuttaa viralliselta, katsellen Chumaria silmin, jotka katselisivat ketä tahansa Unionin jäsentä. Hän näytti voimakkaalta johtajalta.

[Fizdu]

Sotilas oli kerinnyt saavuttamaan jonkinlaisen rauhan. Hän oli onnistunut kahlitsemaan halunsa hengittää ja oli jo varma suorituksensa tulevasta onnistumisesta, kun Safa avasi oven ja pelästytti hänet yllättävän nopealla paluullaan. Ilmaa karkasi tahtomattaan hänen keuhkoihinsa, ja hetken aikaa mies huohotti, kun keho yritti ottaa kerralla kaiken sen hapen, mikä noiden muutamien minuuttien aikana oli jäänyt uupumaan. Epätoivoisena hän olisi halunnut yrittää uudelleen, mutta tiesi mahdollisuutensa menneen. Joskin tilanne näytti taas muuttuneen - Safalla ei ollut vartijoita mukanaan, vaan tuo näytti yksinkertaisesti vaihtaneen vaatteita. Eivätkä nämä vaatteet olleet murhaajan vaatteita, vaan silmiä hiveleviä, kauniita ja johtajan muotoa ylistäviä vaatteita.

Vaatetus hämmensi Chumaria, mutta vielä enemmän hämmensi johtajan kysymys ja kiellon kumoaminen. Hän ei uskaltanut antaa myöntävää vastausta kysymykseen, joten pysytteli hiljaa. Vieläkään johtajalle valehtelu ei tullut kysymykseenkään, koska hän halusi olla uskollinen ja hyvä palvelija. Siksi Safan seuraavaksi esittämä tarjous olikin mielenkiintoinen.

Chumar oli vieläkin liian tunteidensa vietävissä osatakseen tehdä päätöstä heti. Osa hänestä janosi vielä kuolemaa ja halusi tarttua annettuun tilaisuuteen, sillä kuolemanhan hän ansaitsi - mutta kuten kerran ennenkin menneisyydessä, Safa tarjosi hänelle jälleen mahdollisuutta elää. Miksi Safa teki niin? Miksi, vaikka hän juuri oli pettänyt hänet? Vaikka toinen oli vihainen? Safan täytyi olla jumalan tai jonkin muun suuremman voiman lähettämä suojelusenkeli hänen tielleen. Johtaja näytti olevan se jokin, joka näytti hänelle tietä aina silloin, kun hän eksyi väärille raiteille. Oliko hänellä oikeutta tappaa itsensä nyt, kun toinen jälleen osoitti hyvää puoltaan? Pystyisikö hän loukkaamaan johtajaansa vielä kerran olemalla tarttumatta tuon apuun? Chumar liikahti levottomasti tuolillaan, kiemurteli tuskastuneena ennen kuin asettui jälleen. Tämä oli tunteiden, järjen ja velvollisuuksien välinen taistelu, joka hänen piti ratkaista. Toisaalta jos hän ottaisi oljenkorren ja vastaisi toisen kysymykseen, hän olisi kaksinkertaisessa velassa ja kiitollisuudessa toista kohtaan. Hänen pitäisi olla superhyvä sotilas, mikä tarkottaisi kovaa työtä ja jatkuvaa kehittymistä hänen kohdallaan.

Chumarin oli hankalaa katsoa johtajaansa silmiin. Silkkiviittakin yritti varastaa hänen huomiotaan. Mitä jos toinen halusikin hänen vain noudattavan sääntöjä? Jos tämä oli testi, ja hän saisikin surmansa suostumalla jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä ei ollut totellut sääntöjä? No, hänellä ei ollut paljon menetettävää.

"Vastaan kysymykseesi", hän totesi viimein, ja yritti pitää katseensa toisen silmissä. Ääni oli tukahtunut, sillä hänen suunsa oli edelleen kuiva. "Olen jo ennestään elämäni velkaa sinulle, joten jatkan palvelemistani siihen asti, kunnes jokin tai joku sen katkaisee."

[Javert]

-Safa-

Unionin johtajan katse tarkkailee soturin reaktiota, eikä silmät jää mikään huomaamatta. Ei myöskään se, mitä toinen oli yrittänyt tehdä itselleen sinä lyhyenä aikana jonka Safa oli viettänyt toisessa huoneessa. Tuo oli totellut kunnioittavasti hänen käskyään olemaan koskematta mihinkään tai yliäpätään lainkaan liikkumatta, mutta oli silti lähes onnistunut tukehduttamaan itsensä. Se osoitti huomattavaa ongelman ratkaisukykyä, mutta myös huolestuttavaa alttiutta itsemurhaan. Masentavat ajatukset eivät huolettaneet Safaa, hänen tietäen paremmin kuin yksikään muu koko aluksella Chumaria lukuun ottamatta, miksi toinen oli sellainen kuin oli. Siitä oli ollut hänelle hyötyä, sotilaan kuvitellessa olevansa hänelle velkaa henkensä pelastamisesta ja sehän Safalle sopi. Lunastamattomia palveluksia saattoi aina käyttää hyväkseen mikäli velkaa oleva henkilö osoittautuisi arvolliseksi.

Oli asiassa huonotkin puolensa. Kysymys, jonka Safa oli aikonut esittää sai väistyä toisen tieltä, kun Unionin johtaja nojautuu eteenpäin. Hänen viittansa etumus laajenee, paljastaen huomattavan määrän rintakehää ja yläosan suomujen peittämistä rinnoista, paljastamatta kuitenkaan vielä mitään shokeeraavaa. Safa nautiskelee hetkestä, antaa tilanteen venyä. Huoneessa on hiljaista, vain Safan hiljainen mutta hieman koriseva, ja Chumarin äänekäs hengitys kuuluu. Chumar oli luotettava, mutta toheloiva sotilas, eikä siluriaaninainen parhaimmista yrityksistäänkään huolimatta osannut sanoa miten tuon elämä päättyisi. Sotilas itse näytti pitävän itsestäänselvyytenä sitä, että hänen elämänsä päättyisi johtajaansa palvellessa, mutta lopussa koittavalle väistämättömälle oli monia todennäköisiä loppuja. Maailmassa vain harmillisesti oli monia keinoja sanoa yhtä ja tehdä toista, vannoen samaan aikaan kolmatta todennäköisyyttä.

”Miten paljon olet valmis riskeeraamaan kuollaksesi?” Kysymys on hiljainen ja silmät välkähtävät huvittuneesti. Hänellä oli useampi kuin yksi idea mielessään ja kaikki riippuisi nyt soturin vastauksesta. Olisiko Chumarista johtajalleen hyötyä?

[Fizdu]

Safan nojautuminen eteenpäin lisäsi sotilaan kokemaa stressiä entisestään. Hän koki toisen läsnäolon samaan aikaan miellyttäväksi, mutta häiritseväksi - se olisi ollut mukavaa, mikäli hän ei olisi pelännyt fyysistä läheisyyttä niin paljon. Hän pelkäsi aiheuttavansa uuden välikohtauksen, mikäli vahingossa hipaisisi jälleen johtajaansa. Nyt kun toinen kurotteli lähemmäs, mahdollisuuksia oli liikaa. Kuulosti kenties helpolta pysyä paikoillaan ja välttää liikkumista, mutta kuten aiemminkin sanottu, hän oli kömpelö, ja sen lisäksi hänellä oli epämääräinen halu mennä lähemmäs. Peloistaan huolimatta hän kaipasi läheisyyttä, sillä nuoruutensa jälkeen ketään ei juurikaan ollut koskenut häntä. Tuskassaan hän myös kaipasi lohduttajaa, mutta tiesi toisaalta, ettei sellaista saisi.

"Jos kuolen pelastaakseni sinut, riskeeraan kaiken", hän vastasi kysymykseen, ja joutui hetkeksi rikkomaan katsekontaktin. Hän ei muistanut puhuneensa Safalle koskaan näin avoimesti. Sanojen kautta saattoi kenties päätellä liikaa hänen tunteistaan. "Muulloin minulla ei ole mitään, minkä vuoksi ottaa riskejä."

Nyt sotilas palautti katseensa Safaan ja yritti lukea vastausta tuon kasvoilta, vaikka vilkuili edelleenkin tiuhaan muualle. Hän häpesi sanojaan, häpesi koko olemustaan. Hän tunsi olonsa liian haavoittuvaiseksi. Oliko hän tehnyt oikein? Miellyttäisikö vastaus Safaa? Hän ei uskaltanut kysyä.

Jännittyneenä hän jäi odottamaan Safan reaktiota, sillä ei kokenut, että hänellä oli lupaa sanoa tai tehdä mitään ylimääräistä. Mielessään hän tosin jo yritti arvata ennalta mahdollisia lisäkysymyksiä ja keksiä vastauksia niihin.

[Javert]

-Safa-

Safan silmät laajenevat ja huvittunut hymy nousee hänen kasvoilleen, kun siluriaani vetäytyy jälleen taaksepäin tuolillaan. Kuin vasta huomaten silkkiviittansa paljastuksen Safa vetää sitä tiukemmalle, peittäen anteliaan näkymän mutta saaden asun samalla näyttämään paremmin alla olevat muodot. Ele vaikutti täysin luontaisesti tehdyltä, mutta sitä saattoi epäillä puvun käyttäjän ollessa Unionin johtaja. Hän ei nimittäin koskaan tehnyt mitään tietämättä sen seurauksia, ja oli siten erittäin tietoinen käsiensä liikkeistä.

”Mikäli holtiton käytöksesi johtaisi kuolemaasi, kuka suojelisi johtajaasi sen jälkeen?” Safa kysyy, välittämättä toisen hermostuneesta pälyilystä. Chumar nähtävästi toivoi edelleen että olisi onnistunut tapattamaan itsensä ennen Safan paluuta. Vaikka siluriaaninainen ei arvostanutkaan toisen halukkuutta lopettaa elämänsä, hän oli edelleen vaikuttunut sotilaan kyvykkyydestä toimia oikein, mikäli häntä vain hieman hiottaisiin.

”Mutta, älä vastaa äskeiseen kysymykseeni!” Safa heilauttaa kättään ja hymyilee. ”Anna minun kysyä vielä yksi kysymys, ja sen jälkeen voit halutessasi jatkaa, hmm… Erinomaisen innovatiivista tapaa tukehduttaa itsesi.” Unionin johtajan ääni on sarkastinen ja huulet ovat kaartuneet kiusoittelevaan hymyyn. Hänessä ei näkynyt enää merkkiäkään siitä raivosta, jonka vallassa oli hetki sitten myrskynnyt ulos salista.

”Sanoit, että olisit valmis riskeeraamaan kaiken pelastaaksesi johtajasi.” Safa vältti tarkoin asettamasta itseään johtajan paikalle, vaikka jokainen tiesi kenestä oli puhe. ”Miksi riskeeraisit asemasi Unionissa, tämän lippulaivan asukkaat ja kenties kokonaisen sotasuunnitelman onnistumisen pelastaaksesi vain yhden henkilön hengen? Unionin johtajan täytyy pysyä salassa kyetäkseen pysymään hengissä vallantavoittelijoiden juonien keskellä ja mikäli hän sattuisi kuolemaan, on Unionilla monta kyvykästä johtajaa ottamaan legendaarisen perustajan paikan itselleen. Miten yhden velan maksaminen voi olla kokonaisen elämäntyön tuhoutumisen arvoinen?” Safa ei näyttänyt enää puhuvan edessään istuvalle Chumarille – pikemminkin hän ajatteli ääneen. Vaikutti siltä kuin hän olisi jopa kokonaan unohtanut toisen olemassaolon ja kuvittelevansa istuvansa yksin. Mutta kuten silkkiviitankin kanssa, jokainen liike, jokainen sana ja jokainen ilme oli tarkkaan harkittu ja punnittu. Ne kaikki olivat osa suurta näytelmää, jota Safa näytteli elääkseen.

”Onko rakkautesi minua kohtaan tosiaan kaiken sen arvoista?” Hiljainen kuiskaus oli hädin tuskin kuuluva, mutta silti riittävän luja että sotilas saattoi sen kuulla. Safan silmät kääntyvät ja hän kohdistaa katseensa Chumariin.

[Fizdu]

Johtajan reaktiosta oli vaikea päätellä mitään, mutta sentään tuo perääntyi taaemmas ja antoi sotilaan hengittää vapaammin. Toisen olemuksessa ei näkynyt selkeää kielteisyyttä...sen sijaan tuon eleissä ja varsinkin huulilla näytti olevan aavistuksen mieltynyt vire. Toinen oli yhtä ylväisen ja viekkaan näköinen kuin aina ennenkin, hallitsi tilansa kuin kuningatar, mutta tarkoittiko se että toinen kohteli häntä myös kuningattaren ailahtelevalla mielentilalla? Uskalsiko hän luottaa näihin positiivisiin merkkeihin, vai oliko se vain näytöstä, pelkkää pintaa siitä syvemmästä tunteesta, kun toinen nautti ruualla leikkimisestä ennen syömistä?

Ei, kyllä Chumar luotti niihin. Hänen pitäisi osata lukea johtajaansa mikäli halusi kommunikoida sujuvasti toisen kanssa. Mikäli hän ei osannut sitä nyt, hänen pitäisi opetella milloin toinen näytteli tai oli tosissaan. Toinen heitti hänelle hyvän kysymyksen, ja se sai hänet tuntemaan syvää katumusta. Niin, kuka olisi suojellut hänen johtajaansa, jos hän olisi äsken tappanut itsensä? Hän olisi jättänyt johtajansa vaaraan, mikä olisi erityisen paha etenkin nyt, kun mahdollisesti uusi vaara oli löydetty vasta muutamisen minuuttia sitten. Sotilaan katse painui lattiaan, vaikka Safa käskikin olla vastaamatta. Hän otti kysymyksen enemmän torumisena kuin viattomana kysymyksenä, vaikka toisen äänessä ei vihaa ollutkaan. Kun Safa mainitsi hänen tukehtumisyrityksestään, hän säpsähti. Toinen oli nähnyt sen sittenkin. Toinen tiesi hänen romahduksestaan, ja se jos jokin oli häpeällistä.

Siluriaaninaisella oli silti hyviä mietteitä. Oliko koko Union Safan henkeä arvokkaampi? Chumar ei aluksi tajunnut mietteiden tarkotusta. Safaa hän palveli, ei Unionia. Union oli hänelle vain järjestö, jonka kautta hän pääsi lähelle Safaa. Ilman Safaa ei olisi Unioniakaan. Union oli sisältä päin vihamielinen ja vaarallinen paikka, joka ei juurikaan eronnut ulkomaailman karuista oloista. Sielläkin sai pärjätä omillaan. Mutta union oli tosiaan Safan elämäntyö...ja jos Safa niin haluaisi, pitäisikö järjestö laittaa häntä korkeammalle sijalle? Häntäkin harmittaisi oman elämäntyönsä heittäminen hukkaan. Safan muisto voisi kuoltuaan säilyä ainiaan hengissä, mikäli Union pysyisi elinvoimaisena. Mutta silti...

Taas kysymys, ja nyt Chumarin silmissä välähti kauhu siitä, että hän oli paljastunut. Toinen tiesi hänen tunteensa! Miksi toinen luki häntä kuin avointa kirjaa? Hänellä oli samaan aikaan turvaton, mutta samalla helpottunut olo. Hänen ei enää tarvitsisi salailla...mutta toisaalta hänellä ei olisi enää suojakuorta, jonka taakse piiloutua. Safa tunsi hänet liian hyvin, vaikkei hän voinutkaan sanoa samaa toisesta.

Sotilas hämmentyy, eikä heti saa sanaa suustaan, vaikka yrittää. Hänen kehonsa teki asian, johon hän ei kuvitellut sen kykenevän - se punastui lievästi. Mutta muutaman kerran syvään hengiteltyään hän sai kuiskattua toiselle vastauksen. "On." Se oli lyhyt ja totuudenmukainen vastaus. "Ei se muuten olisi rakkautta." Niin kuin hän olisi ollut ekspertti puhumaan rakkaudesta, mutta toisaalta hän oli varma sydämensä kiinteistä tunteista. "Asemallani, asukkailla tai maailmalla ei ole mitään merkitystä, ellen saa tuntea näin. Silloin maailmani on tyhjä. Olet ainoa, joka sen täyttää."

Hän ei uskonut korviaan, mutta silti hänen huulensa tuottivat sanoja. Normaalisti hän ei uskaltaisi ikimaailmassa sanoa näin, mutta ehkä sanat olivat vain odottaneet tilaisuuttaan päästä ulos. Tilaisuus oli nyt tullut. "Elämäntyösi voi silti olla minunkin elämäntyöni. En laita sitä henkesi edelle, mutta voin vierelläsi varmistaa, että se pysyy elinvoimaisena."

Hän ei ollut puheensa aikana katsonut Safaan, eikä katsonut vieläkään. Lattiaa oli jotenkin helpompi katsoa. Chumarin piti kerätä rohkeuttaan, että uskalsi kohottaa katseensa ja katsoa Safaan. Kun hän sen sai tehtyä, katsekontakti oli vahva, vaikkei itsevarma. "Kehityn tästä. En ole loppuikääni näin kömpelö."

[Javert]

-Safa-

Sotilaan säpsähdys oli suloista katseltavaa, kun Safa mainitsi nähneensä mitä tuo oli yrittänyt tehdä hänen ollessaan hetken muualla. Unionin johtaja sallii kasvoilleen ilmestyä rehellisen hymyn – hymyn joka oli yhtäaikaa säälivä ja holhoava, kuin lastaan katseleva äiti. Mutta sellainen Safa ei ollut. Hän oli Unionin perustaja – järjestön, jonka tavoitteena oli vielä joskus olla niin voimakas, että se voisi sanoa hallitsevansa koko maailmaa.

Chumar todistaa Safan epäilyt oikeaksi ja siluriaaninaisen ilme muuttuu harkitusti kiinnostuneen mitäänsanomattomaksi. Tuon sanat eivät heti vakuuta Safaa ja Unionin johtajan huomio kiinnittyy toisen käytökseen. Chumarin silmät ovat jatkuvasti kiinni lattiassa ja Safan kasvoilla käy ärtynyt ilme. Hän ei pitänyt siitä ettei häneen katsottu, kun puhuttiin. Varsinkin, kun sotilas oli selkeästi alemmassa arvossa häneen nähden. Jonkun muun kohdalla Safa olisi saattanut jopa epäillä asiaa harkituksi tavaksi osoittaa mieltään, mutta nyt johtaja tyytyy pitämään suunsa kiinni ja vain rypistämään kulmiaan itsekseen. Asiasta pitäisi mainita sopivan tilaisuuden tullen, mutta ilmi tulleiden asioiden valossa hän ei uskonut, että se olisi välittömästi tarpeellista.

”Se on huojentavaa kuulla.” Safa vastaa, ääni huolellisen neutraalina (Chumarin lupaukseen olla olematta niin kömpelö). Sanojen välistä saattoi kuitenkin lukea hyväksyntää, vaikkei sitä sanottukaan ääneen. ”Mikäli aiot pysyä vierelläni varmistamassa Unionin menestystä ja tulevia kukoistuksen kausia, minun varmaankin pitäisi antaa sinulle jokin virallinen asema. Mitä mieltä olet?” Keskustelu on muuttunut aivan yhtäkkiä täysin toisenlaiseksi – Safa puhutteli Chumaria aiempaa ystävällisemmin, lähes kuin vertaistaan. Se ei ollut samanlaista kuin aiemmin salissa, kun Safa oli kiittänyt soturia urheudesta, eikä siinä liiemmin ollut sitä ironista alasävyä, joka leimasi Safan puhetta hänen puhutellessaan suurinta osaa muista ympärillään olevista henkilöistä.

Totta oli että he olivat kahden yksityishuoneistossa, jossa kukaan ei kyennyt salakuuntelemaan heitä ja Safa olisi saattanut vain yksinkertaisesti väsyä muodolliseen puheenparteen, mutta silti ilmassa oli aistittavissa pienoinen muutos, joka sai huoneen ilmapiirin selkeästi rentoutumaan. Safa huokaisee näyttäen ensi kertaa väsymyksensä, jota oli alkanut tuntea pian ensimmäisen julkisen esiintymisensä jälkeen sitten vakavan haavoittumisensa. Mietteliäästi Unionin johtaja sipaisee kaulaansa ja värähtää, kun sormet osuvat arpeen, jonka kohdalta suomut eivät ole vielä täysin kovettuneet. Mikäli häntä viillettäisiin uudelleen samaan kohtaan, selviytymisestä tuskin olisi enää toivoakaan. Ja samalla Safa tiesi, että asioiden tarkempi suunnittelu jatkossa olisi elintärkeää. Siksi myös Chumarin tekemä ehdotus otettiin vastaan ilolla. Hän oli alkanut keskustelun edetessä jo hyvinkin uumoilemaan soturin tulevia käyttökohteita, mutta tämä vei kaiken täysin uudelle raiteelle. Mitä kaikkea Unioni voisikaan saavuttaa, jos hänellä olisi vierellään henkivartija, johon saattoi luottaa?

[Fizdu]

Hän ei saanut vastausta tunteilleen, mutta ei hän sitä liiemmin ollut odottanutkaan. Hänelle riitti hyvin tieto siitä, että niitä ei ollut saman tien vähätelty ja poljettu maahan. Hän oli säilyttänyt edes jonkin pienen osan kasvoistaan toisen edessä, ja siitä hän oli onnellinen. Enempää hän ei voisi vaatiakaan.

Ja johtajan rennommassa olemuksessa oli hyväksyntää aivan tarpeeksi. Huoneen ilmapiiri muuttui vähitellen, ja sotilaankin oli helpompi hengittää ja laskea viimeisimpiä suojakuoriaan, vaikka omasikin vielä pienen varautuneen säväyksen. Safan ystävällisempi ääni oli hunajaa hänen korvilleen ja sai hänet pitämään katseensa toisessa vakaammin. Ja viimeinen vakuutus siitä, että hänet ja hänen tunteensa hyväksyttiin (ja ettei häntä heitettäisi hirttopuuhun) oli toisen luoma ehdotus. Hän olisi kenties iloinnut siitä enemmän mikäli äsken vallinneet tummat ajatukset eivät olisi varjostaneet hänen tietoisuuttaan edelleen, mutta vaikkei hänen iloisuuttaan nyt nähnytkään, kiitollisuuden kyllä tunsi. Sen näki silmistä. Hän oli valtavan kiitollinen. Ehkä myöhemmin hän osaisi myös iloita ja olla ylpeä itsestään. Kaksi suurta saavutusta päivässä oli sentään jo jotain.

"Kuulostaa hyvältä", hän vastasi totuudenmukaisesti ja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Virallisen aseman hankkiminen tuottaisi hänelle stressiä...mutta toisaalta se oli sen arvoista, jos hän sitten voisi paremmin palvella johtajaansa. "Harkitsen, mitä voin tehdä asian edistämiseksi. Kiitos ehdotuksestasi."

Jäädessään odottamaan tarkempia tietoja hän huomasi johtajansa väsyneisyyden. Toinen hieroi arpeaan, mikä kieltämättä näytti karmealta edelleen. Sen näkeminen herätti liikaa muistoja Chumarissa, ja hän oli huolestunut idolistaan. "Voinko helpottaa oloasi jotenkin?" Hän uskaltautui kysymään. Nyt hän mietti rasittaneensa johtajaansa liikaa omilla toilailuillaan. "Olen hyvä hieromaan, jos lihaksesi jomottavat." Tämä oli jälleen uhkarohkea siirto, sillä Safan koskettaminenhan oli pitkään ollut yksi hänen samanaikaisista peloista ja haaveistaan, eikä hän olisi kuvitellut kysyvänsä siihen omatoimisesti lupaa. Ehkä tämä olikin vain poikamiehen salamyhkäistä juonta koittaa päästä hyväilemään rakastamaansa naista?

[Javert]

-Safa-

Chumar ehdottaa jotakin odottamatonta ja Safa kohottaa kulmiaan. Poikahan oli alkanut nopeasti läheisemmäksi, mutta toisaalta… Hän ei ollut tarkoittanut väsymystään toisen nähtäville. Ehkäpä se siis tarkoitti että Chumar alkoi viimein olla hyödyllinen? Tai sitten hän vain alkoi tulla vanhaksi ja huolimattomaksi… Safa muisteli laiskasti, minkälaista oli ollut Unionin alkuäpivinä. Mikäli Chumar olisi tuolloin kehdannut ehdottaa hierovansa johtajan harteita, olisi Safa todennäköisesti epäillyt ensimmäiseksi salamurhayritystä. Miten paljon ajat olivatkaan siitä muuttuneet… Toisaalta, Safa oli muuttanut huoneen ilmapiiriä tarkoituksellisesti antaakseen pojalle mahdollisuuden.

”Tiedät varmasti minkälaisen aseman haluaisit itsellesi, joten jätän asian harkittavaksesi.” Safa toteaa sivuuttaen ajatuksensa Chumarin tunkeilusta hetkeksi. ”Mikäli saan kuitenkin ehdottaa, niin kolmannen asteen kaartinkapteeni voisi olla hyvä paikka aloittaa. Vai mitä luulet?” Safa pitää äänensä tasaisena, jutellen toiselle keskustelusävyyn. Oli kuin he eivät olisi lainkaan puhuneet jonkun (hyödyttömäksi) osoittautuneen henkilön murhaamisesta ja tuon vapautuneen aseman Chumarille antamisesta.

Sitten Safa sulkee mielestään kaikki työasiat ja harkitsee hetken pojan tarjousta. Hän ei voinut sanoa täysin varmasti etteikö kyseessä olisi ollut salamurhayritys, mutta toisaalta luotti toiseen tähän mennessä jo niin paljon, että mahdollisuus oli vain pieni varoittava ääni hänen päässään. Ei Chumar sellaista tekisi. ”Mielelläni, mutta luulen että haluaisin siirtyä makuuhuoneeseeni. Saat varmasti hierottua niskaani paremmin mikäli olen makuullani?” Safan ääni on pisteliäs ja siinä on ripaus huvittuneisuutta, naisen tietäessä vallan hyvin miltä hänen sanansa kuulostivat ja mitä Chumar (mitä oletettavimmin) toivoi saavuttavansa moisella ehdotuksella. Ei hän pannut sitä pahakseen, ei nyt kun he olivat hänen yksityishuoneissaan.

Hymyillen salaperäisesti Safa nousee ja huokaisee, räpäyttäen tietoisen hitaasti ja raukean oloisesti silmiään Chumarille muutamaan kertaan. Sen jälkeen hän kääntyy ja astelee huoneen toisella puolella olevalle ovelle – samalle jossa hän oli hetkeä aiemmin käynyt vaihtamassa ylleen silkkisen viittansa.

[Fizdu]

Chumar nyökkäsi innokkaasti puheenaiheen palatessa nuorukaisen tulevaisuuteen, ja hän pystyi jo kuvittelemaan sen elävästi mielessään. Hän olisi arvoasemassa, kohoamassa ylöspäin, saavuttamassa asioita, tekemässä elämällään jotain... Hän olisi menestyvä, ainakin ulkoisesti. Ja hän oli vielä niin naiivi kuvitellakseen ulkoisen menestyksen tarkoittavan sitä myös sisäisesti - hän erehtyi toivomaan, että tässä olisi hänen tiensä onneen, vaikka oikeasti hän ei sitä saavuttaisi, ellei tekisi töitä myös henkisesti. Pieni, mitätön toivonpilke kipinöi nuoren pojan sisällä ja herätti häntä aktiivisesti takaisin elämään. Toivo ja into merkitsivät hänelle paljon, sillä sitä kautta oli helpompi kavuta jälleen kohti iloisuutta. Hänellä olisi tulevaisuus!

Vielä tarvitsi vain keksiä, miten hän tulevaisuutensa saavuttaisi. Tehtävä ei ollut helppo, mutta hän oli tottunut olemaan huomaamaton...Hän kyllä löytäisi tilaisuutensa. "Kaartinkapteeni on tapoihinsa kangistunut", hän vastasi ja otaksui, että se kelpasi myöntävästä vastauksesta. "On jo aika uudistaa hänen vanhentuneita tapojaan." Hän yritti puhua yhtä asialliseen sävyyn kuin Safakin, mutta innostuneisuus kuulsi lievästi hänen äänestään.

Sitten hänen tarjoukseensa vastattiin myöntävästi, ja innostus pojan sisällä kohosi vielä hieman. Hän tunsi jo olevansa melkein yhtä hyvässä kunnossa kuin tänne tultuaankin. Mielen mustat pilvet olivat haihtumassa yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Sellainen hän oli, ailahtelevainen ja tunteidensa vietävissä.

Chumar nyökkäsi, nousi ylös sohvalta ja veti syvään henkeä valmistautuessaan tulevaan. Safa heitti hänelle hänen mielestään viekoittelevia katseita ja johdatti hänet makuuhuoneen puolelle, mikä oli juonenkäänne, mitä poika ei ollut osannut odottaa. Toisella oli järkevä syy mennä makuulle, mutta tulkitsiko hän silti tilanteen väärin? Oliko tämä silkkaa hierontaa, vai kutsunta läheisempään kontaktiin? Hän oli tottunut pitämään naisten pieniäkin vihjeitä kutsuna, eikä halunnut jättää johtajaansa kylmäksi, mikäli niin oli tilanne. Niimpä hän, jälleen kerran, oli hämmentynyt.

Mutta hämmennys ei estänyt toimimasta. Hän tutkaili makuuhuonetta varoen - huonetta, joka tuntui liian yksityiseltä ja intiimiltä hänen silmilleen - ja odotti toisen asettautuvan mukavasti makuulle. Sitten hän istahti varovasti sängyn reunalle, niin ettei vahingossakaan veisi liikaa tilaa. Oikeastaan hän olisi pudonnut oitis alas, jos olisi ollut yhtään lähempänä reunaa. Sitten hän hengitti vielä kerran syvään ja rauhallisesti laski kätensä johtajansa hartioille. Ne olivat lämpimät ja mukavan tuntuiset, ja Chumar aloitti hellästi. "Kerro, mihin suuntaan liikun", hän pyysi. Hän tunsi kihelmöintiä sormissaan, kuin energiaa olisi liikkunut hänen ja Safan välillä. "Kun olet valmis, painan lujempaa."

Poika huomasi kuitenkin pian, että hänen työasentonsa oli hyvin epäergonominen. Hänen oli vaikea yltää Safan kauimmaiseen olkaan, eikä hän siten pystynyt hieromaan sitä tehokkaasti. Ongelmana oli vain, että ainut asento, jossa hän yltäisi tasaisesti molempiin olkiin, oli....intiimi, ja ehkä hieman uhkaava.

"Minun..." Chumar aloitti lauseensa, muttei kyennyt jatkamaan sitä ennen rykäisyä. Jännitys esti taas hänen ääntään kulkemasta, ja miehen ääni oli tuskin kuiskausta lujempi. "...täytyy tulla yllesi. En yllä muuten." Hän tutki hetken aikaa toisen kasvoja, etsi varmistusta siitä, että tämä olisi oikein, ja vaihtoi sitten asentoaan. Hitaasti hän ryömi paremmin sängylle ja asettui hajareisin toisen lantion ylle. Hän piti visusti huolen, ettei mikään muu osa hänestä kuin kädet koskettaneet Safaa, mutta silti hänestä asento tuntui liian intiimiltä. Ja toisaalta se saattoi olla juuri sen kaltainen asento, jota haettiin. Hän haistoi nyt Safan tuoksun...tunsi tuon lihakset vaatteiden läpi alkaessaan jälleen hieroa. Hän tunsi ja näki toisen kauneuden.

[Javert]

VAROITUS: TÄSTÄ ETEENPÄIN JATKAT LUKEMISTA OMALLA VASTUULLASI, sovittuna on liskomaista erotiikkaa


-Safa-

Unionin johtaja vilkaisee soturia ja huvittunut hymy käy Safan huulilla naisen nähdessä, kuinka arvokkaasti toinen istuutui hänen sängylleen. Chumar raukka oli aivan peloissaan, mutta se ongelma saataisiin kyllä pian ratkaistuksi. Safa kääntää katseensa pois Chumarista ja istuutuu sängylle, ojentautuen sitten nautinnollisen huokauksen kera makaamaan pitkin pituuttaan niin, että miehellä olisi mahdollisimman hyvä mahdollisuus hieroa häntä. Ei Safa todellakaan ajatellut mitä siitä voisi seurata, ei tietenkään. Hänhän oli Unionin johtaja ja siten kaiken sellaisen yläpuolella, eikö vain?

Sotilaan ote silkkisen kankaan läpi tuntuu mukavalta, muttei yhtä mukavalta kuin miltä se kenties tuntuisi mikäli kangasta EI olisi välissä. Oli tosin jo myöhäistä ottaa viittaa poiskaan ja sitäpaitsi, jonkinlainen häveliäisyys sentään oli säilytettävä.

”Olet erittäin taitava hieroja.” Safa myöntää hymyillen tyypillistä ironista hymyään, johon oli nyt kuitenkin sekoittunut aimo annos kiitollisuutta. Hän ei ollut laisinkaan tajunnut kuinka jumissa hartiat olivat olleet ja vaikka soturin ehdotus oli ollut yllättävä, oli se otettu mieluusti vastaan. Mikä oli parempi tapa viettää vapaa-aikaa kuin maata sängyllä kun joku, joka oli sinulle äärettömän uskollinen, hieroi sinua?

Chumarin liike saa Safan silmät kapenemaan mutta siluriaaninainen ei sano mitään, siirtyen vain itsekin aivan huomaamattomasti keskemmälle sänkyä jotta sotilas mahtuisi hyvin hänen ylleen hieromaan hartioita. Hiljaisuus on nautinnollista ja Safa suunnittelee jo mielessään miehen seuraavaa ylennystä. Kuka oli ollut viimeaikoina tarpeeksi typerä ansaitakseen ylennyksen sille korkeimmalle arvo-asteikolle, joka heillä oli? Nimittäin täys-kuolleeksi. Ehkäpä joku hänen henkivartiostaan? Mutta ei, se oli liian riskialtista. Safa aikoi pitää huolen siitä, että mies saisi ennen pitää kykyjään vastaavan arvoaseman, mutta ennen sitä hänen täytyisi luultavasti tehdä erinäisiä muutoksia siinä… Ehkäpä joku niistä jotka hän oli vastikään palkinnut?

Nautinnollinen hymy viipyilee Safan huulilla, kun nainen yhtäkkiä huudahtaa mielihyvästä hieronnan johdosta ja nostaa lantiotaan ylemmäs, mielihyvän väristyksen kulkiessa koko suomuista kehoa pitkin. Hän kiemurtelee Chumarin alla ja hetken vaistot saavat vallan tehdä mitä lystäävät – olihan Chumar edelleen hänen yllään (erittäin strategisessa kohdassa) painelemassa selkää.

”En- en ollut tajunnutkaan miten jumissa selkäni on. Olet todella hyvä… hieroja!” Safa hyrisee kiittäen toista, lantion laskeutuessa alaspäin värinän mennessä ohitse. Hieronta oli saanut aikaan kuuman aallon ja siluriaaninainen tunsi kuinka hänen suomuinen kaulansa alkoi muuttua nihkeämmäksi niin, että silkkinen kaapu vain tarttui siihen ja alkoi tuntumaan epämukavalta. Hänen täytyisi riisua se, mutta ajatukset keskeytyvät jälleen mielihyvän aaltoon kun sotilas jatkaa lihasten hierontaa, lihasten jotka olivat olleet aivan liian kauan ilman moista ylellisyyttä. Uusi väristys kulkee Safan kehon läpi ja hänen on pakko koukistaa kyntensä edessään olevan tyynyn sisään, niin hyvältä tuo hierominen tuntui.

Ja jotenkin oli aivan mahdotonta pysyä paikoillaan.

[Fizdu]

Nainen kehui hänen taitojaan, ja se sai ujon hymyn sotilaan huulille. Ylistys kohotti hänen itsetuntoaan, sillä hän ei ollut hieronut ketään vuosiin, ja oli jo epäillyt hävittäneensä otteensa. Nuorempana hänellä oli ollut tapana hieroa ja hoitaa kylänsä sotilaita, ja sieltä hänen taitonsa tulivatkin. Hän yleensä tiesi, miten poistaa pahimmatkin jumit lihaksista. Se ei tarkoittanut, että hierominen tuntuisi aina hyvältä, mutta että sen jälkeen olisi parempi olla.

Rohkaistuneena mies paransi otettaan ja upotti sormensa hieman syvemmälle noihin kiinteisiin lihaksiin. Vaikutti siltä, että toinen oli kerännyt jännitystä jo pidempään selkäänsä, eikä siis kai ihmekään, että tuon jännityksen purkautuminen herätti naisessa seuraavanlaisen reaktion. Safan huudahdus ja nytkähdys parempaan asentoon hänen allaan oli Chumarille silti niin yllättävä, että tuo pelästyi ja säpsähti hieman. Säikähdys oli kuitenkin lievä, eikä keskeyttänyt hänen hieromistaan. Oikeastaan hänen piti hetkellisesti nojata tiukemmin Safaa vasten, jottei olisi yllättävän liikkeen myötä menettänyt tasapainoaan.

Liikkeellä oli kuitenkin myös muita vaikutuksia. Chumar tulkitsi sen suoraksi kehoitukseksi jatkaa eteenpäin, sillä olisiko tuo muka voinut olla enää sattumaa? Eikö tuo ollut selkein merkki, minkä nainen vain saattoi antaa? Hän ei halunnut olla liian tyhmä, jotta sivuuttaisi epähuomiossa johtajansa ohjeet.
Hipaisu intiimiin paikkaan sai hänet jälleen lievästi punaiseksi, mutta sitä Safa ei toivon mukaan nähnyt. Tämä tuntui unelta. Miten hän oli päätynyt tähän tilanteeseen? Oliko hän toiminut jollain uudella tavalla oikein tai väärin? Hän tunsi sykkeensä nousevan, kun veri virtasi nopeampaa hänen suonissaan ja kerääntyi enemmän hänen alaruumiiseensa. Mies henkäisi syvään, kun kuuma tunne naisesta tuntui välittyvän häneenkin.

Johtajan vuolas kehuminen tuntui hävittävän sotilaan kyvyn ajatella kunnolla. Hän ei ollut tottunut tällaiseen määrään kehuja, ja tilanne oli muutenkin outo - hän näki nyt ensi kertaa johtajansa villimmän puolen. Sen puolen, jota ei kontrolloitu alituisesti. Tämän uuden henkilön kohtaaminen oli jännittävää, vaikkakin vaati hieman totuttelua. Chumar katsoi miten toinen painoi kyntensä syvemmälle tyynyyn ja antoi näyn innostaa itseään. Jännitys teki hänestä vielä hieman hitaan syttymään kunnolla, mutta hän tiesi saavuttavan tilan nopeasti, sillä olihan hän naisen kanssa, jota rakasti ja himoitsi enemmän kuin ketään muuta. Ja hänellä oli ääneen sanomattomat käskynsä. Sotilaana hän ei uhmaisi niitä.

Kädet hieroivat tasaiseen tahtiin, kun toinen niistä tarttui samanaikaisesti toisen kaulukseen ja veti sitä hieman alemmas. Mies kumartui alemmas, antoi rintakehänsä hipoa Safan selkää, ja suuteli toisen niskaa hellästi ja kevyesti. Rakastavan miehen tavoin. Hän antoi toisen tuntea kohoilevan rintakehänsä selällään samalla kun veti syvään henkeä haistaakseen tuon tuoksun. Hän varoi arpea, liikkui sen myötä kaulaa pitkin ja antoi viimeisen suudelman naisen poskelle, ennen kuin perääntyi taaemmas keskittyäkseen jälleen hieromiseen. Hänenkin teki mieli ottaa viitta pois päästäkseen paremmin hieromaan lihaksia, mutta tuntui, että se päätös piti jättää Safalle. Hän siirtyi kuitenkin hieromaan alemmas, jotta toisella oli parempi mahdollisuus paljastaa olkansa ja siten riisua viittansa.

Hieroessaan sotilas eksyi vielä kerran ajattelemaan. Vaistot ja tunteet olivat ottamassa hänestä taas ylivaltaa, ja voimakkaiden tunteiden heräämiseen johti yksi, ainoa ajatus: oliko tämä Safan tapa todistaa hänelle sittenkin, että tuo rakastaisi häntä? Oliko hänen tunteisiinsa nyt vastattu? Olisiko hän nyt mies, jonka ei tarvitsisi týytyä pelkästään rakastamaan, vaan joka myös saisi rakkautta?

Sotilas tunsi olevansa valmis palvelemaan naistaan kaikin tavoin.