Keppostelua ja lapsenvahteja
Apr 11, 2015 10:49:34 GMT
Post by Javert on Apr 11, 2015 10:49:34 GMT
-Arun-
Hetkeksi tyttö joutuu kauhun valtaan tuntiessaan pelkkää märkää, viileää ainetta ympärillään. Hän oli joutunut veteen! Eikä tyttö osannut uida! Arun pärskii, hengittäen syvään. Ja kuten voi arvata, ei kannata yrittää hengittää veden alla, mutta Arun tätä ei tiennyt. Pintaan nousee kuplia, Arunin huitoessa käsillään mutta painuen yhä syvemmälle kohti pohjaa, joka näytti olevan niin kauhean kaukana alapuolella. Kultaisten tossujen peittämät jalat ovat kippurassa, silmissä alkaa sumentua. Oliko tämä loppu? Kauhu alkaa laantua miellyttäväksi välinpitämättömyydeksi, se tuntui lähes miellyttävältä.
Äkisti prinsessa tuntee kuitenkin kohoavaa tunnetta, mitä se oli? Liikkuiko hän yhä alaspäin…. Mutta ei. Hänen vyötäisilleen oli tarttunut harmahtava lonkero, joka nosti tyttöä ylöspäin. Tytön huulet vetäytyvät iloiseen hymyyn, kun vedenpinta puhkeaa päästäen tytön, vettä suustaan pärskivänä, jälleen hengittämään ilmaa. Arun kääntyy katsomaan pelastajaansa, huomaten tuijottavansa, niin oli kai pakko olettaa, valtavaan mustaan silmään. Kalmari! Mutta Arun ei kavahtanut tätä näkyä, sillä pikkuinen tyttö ymmärsi mitä oli tapahtunut. Eläin oli pelastanut hänen henkensä!
”Kiva!” Arun kiljaisee, ja levittää kätensä halaukseen, tuntien lonkeroiden kietoutuvan ympärilleen, turvallisesti. Ne eivät puristaneet, muta pitivät tytön pään silti tiukasti vedenpinnan yläpuolella, kuten Arun huomasi vilkaistessaan alas, vesi huljui jossain hänen vatsansa kohdalla. Kalmarin täytyi olla suorastaan valtava…
Yhtä äkillisesti kuin oli pelastunutkin, kuuluu käytävästä melua, juoksuaskeleita, ja Tohtori tupsahtaa huoneeseen hengästyneen ja pelokkaan näköisenä. Tuo huutaa jotain täysin käsittämätöntä, mitä Arun ei aivan kuule sillä vesi on tukkinut korvat, ja ojentaa kättään. Tyttö tietää mitä pitäisi tehdä, mutta pudistaa uhmakkaansa päätään ja näyttää kieltään takertuen samalla entistä tiukemmin kalmarin limaista ihoa vasten.
”Enkä!” Arun huutaa kirkkaalla äänellä, korviensa poksahtaen ja kuullen jälleen mitä ympärillä tapahtui. ”Nelli on kiva, se pelasti minut!” Arun mutristaa suutaan, vilkaisten jälleen kalmaria joka hitaasti liikkuu kauemmas uima-altaan reunoista, kuin tietäen Arunin tunteet. Ja ehkä niin olikin, sillä tyttö oli hyvä kommunikoimaan eläinten kanssa, vaikka tietämättäänkin. Mutta tykkäisikö kalmari nimestä, jonka tyttönen oli sille juuri antanut?
Punainen mekko huljuu hiljakseen vedessä Arunin ympärillä, ja kultakorut tuntuvat säihkyvän kahta enemmän, valon osuessa niihin ja lähettäen altaan joka reunaan, kauimmaisempaakin koloon. Nyt he olivat keskellä, Tohtorin ulottumattomissa. Tuon olisi tultava uimaan, jos halusi Arunin pois. Tyttö näyttää tyytyväiseltä, suu on virneessä niin että valkoisena hohtavat hampaat näkyvät. Tämä oli hauskin leikki mihin Arun oli koskaan osallistunut! Hiljainen liike veden alla kiinnittää tytön huomion, ja tuo seuraa kuinka yksi lonkeroista liikkuu hitaasti veden alla, lähemmäs reunaa ja Tohtoria. Se oli juuri oikeassa kulmassa… Pärskäistäkseen kymmenen litraa vettä Tohtorin päälle, kastellen tuon läpimäräksi, ja tehden kirjaston lattian liukkaaksi kuin luistinradalla. Arun kikattaa.
”Ei Nelli ole tyhmä!” Tyttö nauraa Tohtorin sanoille, silittäen nyt jo kaiken pelkonsa unohtaneena kalmarin päätä, eläimen sulkiessa silmänsä tyytyväisenä, hyllyen kuin iso, suorastaan jättimäinen hyytelökakku.
Hetkeksi tyttö joutuu kauhun valtaan tuntiessaan pelkkää märkää, viileää ainetta ympärillään. Hän oli joutunut veteen! Eikä tyttö osannut uida! Arun pärskii, hengittäen syvään. Ja kuten voi arvata, ei kannata yrittää hengittää veden alla, mutta Arun tätä ei tiennyt. Pintaan nousee kuplia, Arunin huitoessa käsillään mutta painuen yhä syvemmälle kohti pohjaa, joka näytti olevan niin kauhean kaukana alapuolella. Kultaisten tossujen peittämät jalat ovat kippurassa, silmissä alkaa sumentua. Oliko tämä loppu? Kauhu alkaa laantua miellyttäväksi välinpitämättömyydeksi, se tuntui lähes miellyttävältä.
Äkisti prinsessa tuntee kuitenkin kohoavaa tunnetta, mitä se oli? Liikkuiko hän yhä alaspäin…. Mutta ei. Hänen vyötäisilleen oli tarttunut harmahtava lonkero, joka nosti tyttöä ylöspäin. Tytön huulet vetäytyvät iloiseen hymyyn, kun vedenpinta puhkeaa päästäen tytön, vettä suustaan pärskivänä, jälleen hengittämään ilmaa. Arun kääntyy katsomaan pelastajaansa, huomaten tuijottavansa, niin oli kai pakko olettaa, valtavaan mustaan silmään. Kalmari! Mutta Arun ei kavahtanut tätä näkyä, sillä pikkuinen tyttö ymmärsi mitä oli tapahtunut. Eläin oli pelastanut hänen henkensä!
”Kiva!” Arun kiljaisee, ja levittää kätensä halaukseen, tuntien lonkeroiden kietoutuvan ympärilleen, turvallisesti. Ne eivät puristaneet, muta pitivät tytön pään silti tiukasti vedenpinnan yläpuolella, kuten Arun huomasi vilkaistessaan alas, vesi huljui jossain hänen vatsansa kohdalla. Kalmarin täytyi olla suorastaan valtava…
Yhtä äkillisesti kuin oli pelastunutkin, kuuluu käytävästä melua, juoksuaskeleita, ja Tohtori tupsahtaa huoneeseen hengästyneen ja pelokkaan näköisenä. Tuo huutaa jotain täysin käsittämätöntä, mitä Arun ei aivan kuule sillä vesi on tukkinut korvat, ja ojentaa kättään. Tyttö tietää mitä pitäisi tehdä, mutta pudistaa uhmakkaansa päätään ja näyttää kieltään takertuen samalla entistä tiukemmin kalmarin limaista ihoa vasten.
”Enkä!” Arun huutaa kirkkaalla äänellä, korviensa poksahtaen ja kuullen jälleen mitä ympärillä tapahtui. ”Nelli on kiva, se pelasti minut!” Arun mutristaa suutaan, vilkaisten jälleen kalmaria joka hitaasti liikkuu kauemmas uima-altaan reunoista, kuin tietäen Arunin tunteet. Ja ehkä niin olikin, sillä tyttö oli hyvä kommunikoimaan eläinten kanssa, vaikka tietämättäänkin. Mutta tykkäisikö kalmari nimestä, jonka tyttönen oli sille juuri antanut?
Punainen mekko huljuu hiljakseen vedessä Arunin ympärillä, ja kultakorut tuntuvat säihkyvän kahta enemmän, valon osuessa niihin ja lähettäen altaan joka reunaan, kauimmaisempaakin koloon. Nyt he olivat keskellä, Tohtorin ulottumattomissa. Tuon olisi tultava uimaan, jos halusi Arunin pois. Tyttö näyttää tyytyväiseltä, suu on virneessä niin että valkoisena hohtavat hampaat näkyvät. Tämä oli hauskin leikki mihin Arun oli koskaan osallistunut! Hiljainen liike veden alla kiinnittää tytön huomion, ja tuo seuraa kuinka yksi lonkeroista liikkuu hitaasti veden alla, lähemmäs reunaa ja Tohtoria. Se oli juuri oikeassa kulmassa… Pärskäistäkseen kymmenen litraa vettä Tohtorin päälle, kastellen tuon läpimäräksi, ja tehden kirjaston lattian liukkaaksi kuin luistinradalla. Arun kikattaa.
”Ei Nelli ole tyhmä!” Tyttö nauraa Tohtorin sanoille, silittäen nyt jo kaiken pelkonsa unohtaneena kalmarin päätä, eläimen sulkiessa silmänsä tyytyväisenä, hyllyen kuin iso, suorastaan jättimäinen hyytelökakku.