Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 13, 2015 13:30:35 GMT
// @blackwolf ja Six tänne näin! (: //
Suuri, metallinen avaruusalus ajelehti tyynen rauhalliseen tahtiin eteenpäin pimeässä ja päättymättömässä avaruudessa. Metallinen susi oli aiheuttanut jo jonkin aikaa pelkoa ja kauhua ympärillään, ja tuota alusta värittivätkin monet eri tarinat - pääasiassa miehistä, jotka saapuivat planeetalle, ampuivat jokaisen ja varastivat kaiken mikä irti vain lähti. Alus ja nuo tarinoiden miehet olivat Ilmeniittejä. Avaruuden omia rötöstelijöitä. Ahneita sikoja, oli muuan mies kerran väittänyt, ennen kokemaansa teurastusta. Muisto herätti huvittuneen virnistyksen kapteenin huulilla. Michael Blackmer seisoi aluksen ohjaushuoneessa, katsellen tyynen rauhallisesti suuresta, lähes koko seinämän täyttämästä, kupolimaisesta ikkunasta avaruuteen. Vaikka mies vaikuttikin päällisin puolin hyvin rauhalliselta, pitäen rennosti käsiään selkänsä takana, oli partasuun sisällä siltikin kuohunut jo jonkin aikaa; Hän oli kuullut jo lapsena tarinan Eldoradosta, kultaisesta kaupungista. Tarina oli ilmestynyt muutaman viikon takaisena yönä hänen uniinsa ja herättänyt jälleen saman roihun hänen sisällään. Ilmeniitti oli jo pitkään pohtinut, voisiko myytti Eldoradosta pitää paikkaansa. Tietoa salaisesta kaupungista löytyi kuitenkin niukasti, eikä sen olinpaikkaa ollut yksikään nykyajan elävä olento tiedettävästi päässyt todistamaan. Vaan Michael ei ollut siltikään päässyt ajatuksestaan eroon ja lopulta tuo pieni ajatuksen kipinä olikin paisunut lähes pakkomielteiselle tasolle asti.
Kapteeni oli pitänyt miehistönsä liikkeellä jo pitkään. He olivat jokin aika sitten menettäneet lääkintämiehensä, Alessandro Calvierrin, mutta se ei ollut estänyt Michaelia havittelemasta haluamaansa. He olivat kolunneet jo monen monta planeettaa läpi, repineet suuria omaisuuksia mukaansa, mutta yksikään noista aarteista ei ollut onnistunut sammuttamaan halua löytää Eldorado.
Tällä hetkellä he olivat matkalla kohti pienimuotoista, sinipunaista planeettaa nimeltä Kluxniska. Planeetta oli tarkemmin sanottuna oikeastaan siirtolaisten asuttama pikku paikka, eikä varsinaisesti siksi arvokas ryöstökohde, mutta siellä oli jotain, mikä oli herättänyt Michaelin mielenkiinnon; Huhupuheiden mukaan paikan päällä asui muuan vanha mies, jonka isoisoisä oli löytänyt aikoinaan kartan suoraan Eldoradon kaupunkiin. Eri asia tietenkin oli, pitivätkö juorut paikkansa, mutta juuri tästä kapteeni oli valmis ottamaan selvää. Vaikka sitten väkisin. Mahdollisia kuulusteluita varten hän olikin jo ilmoittanut etukäteen Ilmeniittien vartijalle, Sixille, ajatuksistaan ja lisännyt vieläpä, että mies saisi vapaat kädet tehtävässään, mikäli tilanne ajautuisi väkivaltaiseen kuulusteluun asti. Michael luotti Sixiin ja siihen, että mies taatusti hoitaisi homman kotiin.
Avaruusalus alkoi saapumaan planeetan lähistölle. Vauhti hiljeni lähestulkoon vaanimisen tasolle. Planeetta oli jo hyvin näkyvillä ja Michael punnitsikin sen kuorta katseellaan. Kohta alkaisi hyökkäys.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 13, 2015 14:29:20 GMT
//*pörrää paikalle*// Päivät olivat valuneet ohi yhä toisensa perään ilman merkitystä, Six ei edes ollut varma oliko yö vai päivä, ilta vai aamu. Vilkaistessaan ulos hyttinsä ikkunasta näki hän vain loputonta pimeyttä ja siellä täällä pieniä planeettoja sekä tähtiä, tuntemattomia galakseja sekä tietenkin tämän päivän ryöstökohteen planeetta Kluxniskan. Vaikka sotilas oli ollut Ilmeniittien mukana jo jonkinaikaa suorittamassa erilaisia ryöstöretkiä ja valloittamassa uusia planeetoita, hän ei ollut nähnyt puoliakaan tämän valtavan, tai no loputtoman avaruuden mysteereistä. Mutta silti, mitä väliä sillä olisi kun ei Sixiä seikkaileminen paljoakaan kiinnostanut, eihän tätä tuntunut kiinnostavan yhtikäs mikään. Kaikki tehtiin vain pakosta, siksi että joku on niin käskenyt tehdä. Tälläkin hetkellä sotilas valmistautui seuraavaan hyökkäykseen pukiessaan ns. "univormuaan" päällensä ja ladatessaan mukaansa ottamansa ampuma-aseet. Niin ne olisivat valmiina hetkessä kuin hetkessä, ei tarvitsisi kuin valita uhri ja vetää liipasimesta. Pelkkä hipaisu vasempaan reiteen kertoi että veitset olivat paikallaan, kaiken kaikkiaan viisi kappaletta. Six vilkaisi vielä ikkunasta heijastuvaa kuvajaistaan ennen kuin aukaisi hyttinsä oven ja astui tyhjään käytävään.
Matka jatkui kohti aluksen ohjaushuonetta, ajattelihan Six sieltä löytävänsä aluksen kapteenin. Olihan mies toki jo kuullut tehtävänsä ja koko ryöstön varsinaisen syyn, mutta silti olisi kai hyvä ilmoittaa edes jollain tapaa valmiutensa hyökkäykseen. Monia muita miehistön jäseniä tuntui koskevan sama velvollisuus sillä Sixin saapuessa ohjaushuoneeseen seisoi siellä jo monia muita hänen ja kapteeni Blackmeren lisäksi. Vaikka sotilas kyllä tiesi monienkin nimet, eihän ollut jutellut monellekkaan muutamaa sanaa enempää. Miksi pitäisi, kun ei ollut mitään sanottavaa? Seuraan liittyi vielä muutamia muita, kunnes kaikki tuntuivat olevan kasassa. "Olemme valmiita. Aloitammeko hyökkäyksen, kapteeni?" Six päätti sitten sanoa kaikkien muiden puolesta. Äänensävy oli miehelle tyypillisen vakava ja kylmä, lähes tunteeton. Samoja tunteita kuvastivat myös kyborgin puoliksi näkyvissä olevat kasvot sekä silmät. Kaikki odottivat käskyä joukon johtajalta. Aloitettaisiinko hyökkäys ja etsittäisiin kartta Eldoradoon?
//Juu tästä nyt tuli tällainen töks töks rooli ja varsin lyhyt, mutta yritän saada seuraavasta hiukkasen pidemmän :'D //
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 14, 2015 15:58:50 GMT
Michael punnitsi katseellaan hitaasti lähestyvää planeettaa. Hillitty malttamattomuus kuohui kapteenin sisällä entistä lujempaa tahtia ja tieto tulevasta - mahdollisuudesta löytää viimein Eldoradon kadotettu kartta - sai miehen katseeseen odottavaa kiiltoa. Muutoin partasuu pysyikin tyynenä. Ilmeniittien miehistö oli jo pakkautunut ohjaushuoneeseen, jokaisen tietäen seuraavien hetkien tapahtumat. Jokainen miehistä vain odotti yhtä käskyä, jonka jälkeen alkaisikin paukkua ja lujaa.
Kapteeni kuuli toisella korvallaan tuttu äänisen kysymyksen. Joko he olisivat valmiita? Kevyt nyökkäys lähetettiin vastaukseksi. Sen uskottiin riittävän, samalla kun Michael käänsi selkänsä ikkunan takaa avartuvalle planeetalle. Hän käänsi katseensa miehistöön, ennen kuin nuo aloittivat hommiaan. "Jokaisella teistä on tänään vapaat kädet, mutta muistakaa, yhtäkään ei jätetä henkiin. Ottakaa, mitä irti saatte. Kartan pidän minä itse", kapteeni ilmoitti. Tämän jälkeen Ilmeniitit ryhtyivät hommiin. Aluksen kyljestä ilmestyivät kaksi massiivisen kokoista tykkiä. Metalliset aseet alkoivat tulittamaan pahaa aavistamatonta kohdettaan, sen voimakkaiden laukauksien kuuluessa jopa aluksen sisätiloihin asti. Vaikka pinnalle ei vielä nähtykään, kykeni Michael jo sielunsa silmin kuvittelemaan sen kaaoksen ja paniikin, joka tällä hetkellä Kluxniskan asukkaiden keskuudessa vallitsi. Hän ei kuitenkaan välittänyt siitä; Siviiliuhreilta ei voitu välttyä sodassa muutoinkaan. Kartta oli tällä hetkellä ainoa, joka kiinnosti. "Six, tarvitsen sinua. Matkustamme pinnalle kaksistaan ylimääräisillä sukkuloilla. Muu miehisö hoitakoon valloituksen. Meidän tulee etsiä se kartan omistaja. Kenties joudumme jopa häntä hieman taivuttelemaan mikäli ukko ei ole suostuvaisella tuulella luovutukseen", kapteeni huikkasi vielä ryhmänsä vartijalle. Askeleet suunnattiin tämän jälkeen ulos ohjaushuoneesta, ripeiden ja määrätietoisten askelten matkatessa kohti aluetta, jossa säilytettiin Ilmeniittien omia sukkuloita. Ne olivat tarpeeksi pieniä Kluxniskaan soluttautumista varten eivätkä ne täten siksi herättäisi suurtakaan huomiota. Ilmeniittien oma, virallinen lippulaiva veti tällä hetkellä kaiken huomion itseensä sen tulittaessa herkemättä planeettaa.
Matka sukkuloiden luokse oli nopea. Varastossa niitä oli useampi, mutta tällä hetkellä ainoastaan kaksi oli asennettu lähtövalmiuteen. Toinen niistä oli Michaelille ja toinen Sixille. Kapteeni asettautuikin omaansa, vilkaisten vielä miehistön jäseneensä. "Tapaamme pinnalla. Tarkoituksenamme on herättää mahdollisimman vähän huomiota, ja siksi laskeudummekin tarpeeksi kauas laivastostamme. Sukkulasi tietokantaan on asennettu navigointikohde jo valmiiksi", kerrattiin vielä, ennen kuin sukkulan kansi sulkeutui. Kun molemmat miehet olivat valmiita lähtöön, avautui avaruusaluksen kellaritilan laskuportti. Michael käynnisti sukkulansa ja niin se lähti lentoon. Michael kaarsi Ilmeniittien avaruusaluksesta pohjoiseen. Hän kykeni näkemään sivusilmällä sukkulansa ikkunasta kuinka suuri kokoinen metallialus oli jo aloittamassa laskeutumista. Pojat olivat siis vauhdissa.
Michael suunnisti kuitenkin tarpeeksi kauaksi, rauhallisemmalle alueelle, jossa ei ollut pelkoa, että Ilmeniitit tulittaisivat vahingossa omiaan. Mies laskeutuikin planeetan pölyiselle pinnalle, jonka jälkeen tuo nousi sukkulastaan. Kluxniskan tiedoista oltiin otettu jo etukäteen selvää, ja planeetta omasikin vahvan ilmakehä, eli hengittäminen ilman suojapukua oli mahdollista jopa ihmiselle. Muutoin planeetta erottui varsin vahvasti Maasta; Sen ympäristö oli melko karua. Pinta sinipunainen ja kuiva. Taivaalla näkyi kolme kuuta. Kraatereita oli joka paikassa. Vaikutti siltä, että Kluxniska oli kokenut aikaisempiakin hyökkäyksiä. "Valmista?", kapteeni kääntyi lopulta Sixin puoleen, kohottaen hieman kulmaansa. "Joudumme jatkamaan matkaa jalan. Uskoakseni tässä on lähistöllä jonkinsortin asutus. Lähdetään ottamaan siitä selvää", jatkettiin puhumista jonka jälkeen itsevarmat askeleet suunnattiin kohti edessä päin häämöttävää näkyä; kaupungin alueen rajoja.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 15, 2015 12:30:45 GMT
//Herran jumala kirjotat pitkiä :'D//
Niin Ilmeniittien miehistö kaikkine jäsenineen niin mekaanikoista sotilaisiin kuin perus rosvoista korkea-arvoisempiinkin jäseniinkin kerääntyivät aluksensa ohjaushuoneeseen odottamaan kapteeninsa käskyä. Six seisoi etummaisten jäsenien rinnalla tietäen jo sinipunaisen planeetan lähestymisen merkitsevän, että hyökkäys alkaisi ihan näillä minuuteilla. Jokin pieni ääni miehen sisällä kertoi, että tämä oli väärin. Oli väärin hyökätä viattoman planeetan kimppuun vain saavuttaakseen jotain niinkin arvokasta kuin maallinen omaisuus. Sotilas työnsi nämä ajatukset kuitenkin mielensä perukoille sillä tiesi yhden asian painavan paljon enemmän kuin Roin kaukainen mielinpide: kapteenin käsky.
Six käänsikin katseensa planeetasta takaisin kapteeniinsa esittäessään kysymyksensä hyökkäyksen aloittamisesta. Pelkkä nyökkäys riitti Sixille vastaukseksi, mutta silti hän odotti jonkinlaista sanallista käskyä joka pian tulikin Michaelin kääntyessä kohti joukkonsa jäseniä. Kaikki saisivat kuulemma vapaat kädet, mutta silti tämä valloitus ei paljoa toisista eronnut: ketään ei jätettäisi henkiin ja kaikki vähääkään arvokas varastettaisiin. Luulisi kaikkien tappamisen tulevan Sixille jo jonkinlaisena automaattisena velvollisuutena, mutta silti hän saattoi kuulla Roin kapinallisen äänensävyn päänsä sisällä: 'Sinun ei ole pakko tehdä tätä!' Roi huusi miehen pään sisällä saaden tämän vain ottamaan hieman kovemman otteen kädessään olevasta aseesta. Roi ei estäisi häntä vaikka kuinka haluaisi, se olisi varmaa. Six tekisi niinkuin kapteeni käskisi.
Käskyn kuuluessa joukkio alkoi hajaantumaan kukin omiin tehtäviinsä ja pian Six saattoikin huomata lukuisia räjähdyksiä sinipuna planeetan pinnalla. Juuri kun sotilas oli kääntymässä lähteäkseen myöskin valmistautumaan jollain tavalla tehtäväänsä, olettihan Six menevänsä muiden mukana, kuuli hän silti kapteeninsa sanovan jotain mikä pysäytti tämän aikeet. Hän siis menisi yhdessä Blackmeren kanssa kahdestaan hoitamaan itse kartan etsimisen, muut hoitaisivat valloituksen. Nyökkäys Sixin kylmillä kasvoilla riitti kuittaamaan tehtävänannon. Niin sitten seurattiin kapteenia sukkuloille, joissa kaksikon olisi määrä matkata Kluxniskalle. Sen enempää odottelematta Six astui omaan sukkulaansa vilkaisten sitten vielä Michaelia, joka kertoi vielä hieman tarkempia tietoja laskeutumisesta. Kuulemma pitäisi herättää mahdollisimman vähän huomiota, minkä ei itsessään pitäisi olla kovin vaikeaa sillä kaikki kiinnittivät huomiota planeettaa pommittavaan Ilmeniittien lippulaivaan. Six nyökkäsi toistamiseen ja sulki sitten vielä sukkulansa kannen. Hieman kapteeniansa jäljessä sotilas käynnisti sukkulansa ja suuntasi ulos aluksesta.
Suunta otettiin niin, että Six lensi hieman kiertäen samalle laskeutumis paikalle kuin Michael, olihan tarkoitus kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota. Vaikkei matka ollut pitkä, ehti Six näkemään hyvin millaista sekasortoa hyökkäys oli aiheuttanut. Vaikka planeetta itsessään oli varsin karu ja autio, saattoi sotilas huomata silti palavia rakennuksia ja muita alueita joihin niin vanhat kuin juuri heidän omat pomminsa olivat jättäneet jälkensä. Kraatereita oli joka puolella. Sukkula oli pääasiassa äänitiivis, mutta sotilas kuuli silti yhä pommien järähtelevän ja aseiden paukahtelevan. Muilla ilmeniiteillä ei kestäisi kovinkaan kauaa valloituksessa, joten Sixin toivoi ettei heidän varsinaisessa tehtävässäänkään.
Eipä kauaakaan kun sotilas laskeutui hieman kapteeniansa jäljessä planeetan pinnalle syrjemmälle pommituksen kohteesta. Tämä astui ulos sukkulastaan ja kääntyi sitten seuralaisensa puoleen vilkaistuaan ensin ympärilleen. Sekasorron äänet kaikuivat tänne asti, mutta muuten lähes ketään ihmisiä, tai muita olentoja, ei näkynyt. Maa itsessään näytti varsin kuivalta ja karulta, kraateriselta aivan kuten Six oli jo aiemmin saanut huomata. Kuullessaan Blackmeren kysymyksen Six käänsi katseensa tähän ja latasi aseensa merkkinä siitä että ainahan tässä oltiin valmiina. Sanoja ei tarvittu. Toisella olikin jo jonkinlainen suunnitelma, kuten arvata saattaa ja niimpä kaksikko ottaisi seuraavaksi suuntansa kohti lähimmäistä asutusta. Six nyökkäsi jälleen lähtien astelemaan toisen mukana kohti kaupungin rajoja, jossa sotilas saattoi jo nähdä hieman maan slummeja muistuttavia rakennelmia sekä muutamia kivistä ja savesta rakennettuja taloja, joista suurin osa oli kuitenkin hajonnut aiempien hyökkäyksien tuloksena ja jäljellä oli enää pelkkiä raunioita.
"Millaista miestä etsimme? Tiedätkö hänen nimensä?" Six kysyi sitten melko olennaisia kysymyksiä kaksikon lähestyessä raunioisia asutuksia. Eihän sotilas tiennyt tuosta "kohteesta" mitään muuta kuin että se olisi mies ja suht vanhahko. Eikä tämä ollut edes varma olisiko kyseessä ihminen vai kenties jokin alieni. Perustuntomerkit riittäisivät kyllä tälle sotilaalle mainiosti. Mies antoi katseensa haravoida maastoa lähestyvän vastarinnan tai jonkin muun uhkan toivossa. Ensimmäiseltä vastaan tulevalta kannattaisi ehkä kysyä tietäisikö tuo mistä kyseisen miehen voisi löytää, ellei sitten Michaelilla ollut paikka jo tiedossa. Six tiesi suhteellisen vähän asioita, mutta ehkä niin olisi parempikin. Joskus liika tiedonmäärä saattaisi koitua kuolemaksi.
Kaksikko saapuikin pian asutuksen luokse ja ihme kyllä, vastaan ei ollut tullut yhtäkään henkilöä. Six veikkasi osan paenneen tai piiloutuneen hyökkäystä jonnekin kauemmas, vaikkei Kluxniska mikään järjen suuri planeetta ollutkaan. Yhtäkkiä Six kuitenkin huomasi jonkinlaista liikettä hieman kauempana ja ase kohotettiin valmiina ampumaan. Tuo kyseinen henkilö oli selvästi jo huomannut kaksikon, joten sotilas koki tehtäväkseen pysäyttää pakenevan olennon. Ehkä tuolta jopa voitaisiin kysellä tietoja siitä kartasta tai sen omistajasta. Niin metallinen sormi löysi tiensä liipasimelle ja ase laukesi luodin singotessa ilman halki. Six oli tarkoituksella tähdännyt olennon jalkaan ja niimpä mies näki tuon kaatuvan kauempana sille tielleen. Kuollut toinen ei kuitenkaan ollut. Sotilas hieman kiihdytti kävely vauhtiaan. Ties vaikka jo nyt saataisiin tietää kartan sijainti.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 16, 2015 14:58:03 GMT
// Haha, inspiraatio jyllää. x) //
Ilmeniitit olivat aina valmiita toimintaan ja siksi Sixin aseen lataus saikin Michaelille tyytyväisen virneen aikaiseksi. Niinpä miehet lähtivät matkaan, kohti lähimpiä asutuksia.
Blackmer silmäili raunioina olevia taloja. Vaikka paikka olikin näemmä jo entuudestaan suhteellisen heikolla hapella, ei partasuu siltikään tuntenut asian suhteen suurtakaan myötätuntoa. Ahneus ja vallanhalu olivat olleet aina miehen suurimpia syntejä, ja Ilmeniittien vuosien johtaminen oli koulinut tuosta melkolailla välinpitämättömän miehen. Hän ei piitannut muista kuin vain omista päämääristään - ja näiden eteen tuo olikin valmis tekemään kaikkensa.
Sixin kysymyksen myötä, Michael käänsi katseensa joukkonsa vartijaan. "Kuuleman mukaan hän on ihminen. Vanha, yksinäinen mies, joka asuu nuoremman poikansa kanssa yhdessä", kapteeni puhui ääneen, muistellen mielessään tilannetta jossa hän oli saanut kuulla kartan omistajasta ensi kertaa. Hän oli ollut satunnaisen planeetan vedonlyönnissä mukana, Ilmeniittien eräällä vapaapäivällä. Vedonlyönti ei kuitenkaan ollut varsinaisesti ollut miehen päätavoite, sillä kapteeni oli silloin sopinut paikkaan tapaamisen yhden vanhan kontaktinsa kanssa. Erään muukalaisen, joka oli ollut partasuulle velkaa. Muukalainen oli kuitenkin saanut mahdollisuutensa, sillä vaikka olennolla ei ollutkaan varaa maksaa Michaelille summaansa, oli tuo tarjonnut tietoja Eldoradon kartasta. Muukalainen oli kertonut hyvinkin yksityiskohtaiset tiedot vanhasta miehestä Kluxniskassa. Aluksi Michael oli epäillyt tietoja yhdeksi suureksi huijaukseksi, mutta illan kuluessa olento oli osoittanut luottamuksellisuutensa; Kartta oltiin jo sukupolvia sitten revitty kahteen osaan. Toinen osa kuului vanhukselle Kluxniskassa ja toinen puolisko oli kyseisellä avaruusolennolla. Koska olento ei ollut kiinnostunut kullasta, oli tuo tarjonnut puoliskoaan kapteenille. Näin ollen vanhat kalavelat oltiin kuitattu ja Michael oli saanut viimein uuden suunnan Ilmeniiteille. Ja tässä sitä nyt oltiin. Kluxniskassa. Lähempänä Eldoradoa kuin koskaan.
Kartan pala oli tällä hetkellä kapteenin taskussa eikä partasuu ollut kertonut siitä kenellekään. Ilmeniitit tiesivät vain suuntansa ja tehtävänsä, mutta yksityiskohdat Eldoradosta kuuluivat vain ja ainoastaan Michaelille. "Hänet tunnetaan joka tapauksessa vain Tähtisillan Johnina. Typerä nimi, vanhalla typeryksellä", naurahdettiin itsevarman oloisena. Hän ei tarkkaan ottaen tiennyt, kuinka aseistettu vanhus oli, mutta luotti siltikin Ilmeniittiensä voimaan. Six oli jo monena kertana osoittanut kykynsä.
Kaupunkiin päästyään, Michael säpsähti heidän huomatessaan liikettä. Käsi ajautui automaattisesti myös omalle aseelleen, mutta sotilas hoiti hommansa. Karkuun lähtenyt henkilö kaatui maahan, tuskasta parkaisten. Michael lähestyi toista, osoittaen nyt omalla käsiaseellaan vierasta olentoa. Tapaus oli miespuolinen, suhteellisen pieni kokoinen ja näytti etäisesti linnun ja ihmisen risteytykseltä. Lintuihminen oli kuitenkin peloissaan ja tuo suuntasikin anelevan katseen kaksikkoon. Pelko kuitenkin vain lisäsi Michaelin intoa. Ase työnnettiin toisen ohimolle, samalla kun kapteeni itse kyykistyi maassa kyhjöttävän alienin tasolle. "Tunnetko sinä miestä nimeltä Tähtisillan John? Voit säästää tiedoillasi henkesi, joten alahan laulaa, tipu", Blackmer virkkoi.
"Tä-tähtisillan John? Hän asuu aivan lähistöllä. Älkää tehkö minulle pahaa. Lupaan etten kerro tästä kenellekään! Löydätte etsimänne parin korttelin päästä. Pieni, puusta rakennettu lato. Siellä John asuu", lintumies hengitti pintapuolisesti, ollen silminnähden kauhuissaan. Michael hymähti ja nousi takaisin jaloilleen. Katse suunnattiin sotilaaseen: "Ammu hänet."
// Pakko sanoa, että rakastan tuota Sixin ja Roin päänsisäistä keskenäistä kamppailua! <3 //
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 16, 2015 17:28:39 GMT
//Niin minäkin, vaikka itse sanonkin :'3 //
Pian kaksikko saapuikin raunioisien talojen luo ja Six sai kuulla kapteeniltansa miehen tuntomerkit. Tähtisillan John, ihminen ja kuulemma vanha. Blackmeren mainitessa vanhuksen asuvan poikansa kanssa käväisi Sixin silmissä mietteliäs pilke. Tästä pojasta saattaisi hyvin tulla ongelma, riippuen tietenkin täysin tuon iästä. Oli Six ennenkin lapsia toki tappanut, mutta jokin siinä tuntui jopa sotilaan omasta mielestä väärältä, siihen ajatukseen ei edes Roin mielinpidettä tarvittu. Jos taas poika osoittautuisi vanhemmaksikin saattaisi Six saada kauan kaipaansansa nyrkkitappelun.
Juuri kun mies palasi mietteistään huomasi tämä kauempana karkuun ryntäävän lintuihmisen ja niin kapteeni saisi tarvitsemansa tiedon hituset. Kaksikko asteli tuon shokissa olevan alienin luo ja Sixin mielestä tuo näytti lähes säälittävältä siinä armoa anellessaan Michaelin pyssy ohimollaan. 'Sinä et tiedäkkään sellaista tunnetta kuin pelko', Roi sanahti, muttei onnistunut saamaan linnun selkään tähtäävässä Sixissä sen suurempia reaktioita aikaan. Kapteeni hoitikin tälläkertaa asioiden kyselemisen ja pelokas alieni vastasi niihin empimättä. Kaksikko sai tietää Tähtisillan Johnin asuinpaikan ja se tieto tuntui riittävän kapteenille hyvin. Seuraavaksi nimittäin tuli käsky Sixin suuntaan: Ammu hänet. Nuo kaksi sanaa riittivät. 'Ei!!' Roi huusi, mutta Six hammasta purren, nopein liikkein kohotti vuorostaan aseensa lintuihmisen ohimolle ja.. Veti liipasimesta. Lintuihminen vajosi kuolleena, verta vuotavana maahan lasittuneiden silmien katse jossain kaukaisuudessa. Vaikka Sixin kasvot olivat kylmät ja vakavat, lähes tunteettomat, tunsi mies sisällänsä kuohuvan. 'Tämä on väärin!' Roi jatkoi huutamista. Se oli käsky, vastasi Six ajatellen. Six tottelisi käskyjä.
Kun Six oli suorittanut tehtävänsä, kääntyi hän kapteeninsa puoleen. Matka kaiketi jatkuisi kohti lintuihmisen antamaa suuntaa. Six vilkaisi vielä suuntaan jossa Ilmeniittien alus oli vain hetkiä sitten ollut, mutta ei ollut enää. He olivat jo kerenneet laskeutumaan? Sitä Six ainakin veikkasi sillä saattoi kuulla kauempaa kantautuvat aseiden paukkeen. Sotilas ei vain ollut varma tekivätkö kluxniskalaiset vastarintaa. Sen näkisi kaiketi kuhan kaksikko kerkeäisi palata alukselle.
Kaksikon käveltyä hetken saattoi Six jo huomata kauempana häämöttävän ladon. Tuo se kaiketi olisi. Jo näin sadanmetrin päästä huomasi Six ladon pihalla aseen kanssa seisovan nuoren miehen.. Ja se huomasi Ilmeniitit. Six kerkesi vain kohottamaan aseensa kun poika oli jo kerennyt ladon sisälle turvaan, piiloon aseelta. "He huomasivat meidät", Six sanahti sitten koska ei ollut varma oliko kapteeni juuri sillä hetkellä kiinnittänyt huomiota oikeaan suuntaan. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus oli siis jo menetetty. Sotilas kiihdytti hieman kävelytahtiaan niin, että saattoi olla hieman ennen kapteeniaan ladon puisella ovella. Pelkkä vilkaisu riitti todistamaan yhden asian: ovessa ei ollut kahvaa. No ei se tätä sotilasta estäisi! Mies astui hieman taaemmas ovesta ja sitten potkaisi tuon kumoon. Ihmiseltä se ei mahdollisesti olisi onnistunut ihan niin helposti, mutta Six olikin kyporgi. Heti oven kaatuessa kohotti Six aseensa vain saadakseen tätä vastapäätä olevan nuorenmiehen tekemään saman. Kumpikaan ei kuitenkaan ampunut. Nuori, noin 20 vuotias miehen alku seisoi pyörätuolissa olevan isänsä edessä haulikko ampumisvalmiina, tähtäimessä juuri Six. Sotilas ei ampunut, sillä tarvittaessa tuota poikaa voisi käyttää kuulustelussa, olisihan toinen varmasti vanhalle Johnille tärkeä. "Laske aseesi tai ammun isäsi lävitsesi", Six sanahti lähes koomisen kylmällä äänellä katse toisen miehen silmissä. Nuori selvästi pelkäsi, mutta käsi täristen pysyi paikallaan liikauttamatta sormeaan aseensa liipaisimelta. Toisen tahto kieltämättä teki Sixiin vaikutuksen, muttei silti aikonut päästää toista päiviltä.. vielä.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 17, 2015 19:35:52 GMT
Lintuolento valahti elottomana maahan. Tuon vielä toistaiseksi verta valuva, eloton keho sai kapteenilta vain välinpitämättömän vilkaisun ja niin avaruusmerirosvo nousi jaloilleen. Ase piilotettiin takaisin vyölle roikkumaan ja vilkaisu sotilaaseen riitti kertomaan, että tuo oli tehnyt erinomaista työtä. Oikeastaan Michael oli aina pitänyt Sixin lähestymistavasta erilaisissa tehtävissä; Tuo ei kyseenalaistanut mitään saatika kysellyt jonninjoutavuuksia. Mies oli aina toiminut nopeasti ja tehokkaasti. Sellainen olikin herättänyt jopa Michelilla omanlaisensa kunnioituksen ryhmänsä jäseneensä. Oli helppoa työskennellä yhdessä. Ennen kuolemaansa alien oli kertonut Tähtisillan Johnin asuinpaikan. Koska osoite oli nyt selvillä, lähtivät Ilmeniitit kohti asuinpaikkaa. Parin korttelin päähän, pieneen latoon. Paikka löytyikin yllättävän nopeasti. Pihalla seissyt nuori mies kiinnitti myös Michaelin huomion oitis ja katse terästäytyi. Leukaa kohotettiin hieman ylös, mutta mitään ei katsottu aiheelliseksi vastata. Johnin nuorimmainen poika ei ollutkaan mikään pikku lapsi, vaan parhaimmassa iässä oleva nuorukainen. Tästä jos jostain tulisikin siis varsin hauskaa. Kohde oltiin joka tapauksessa nyt löydetty ja talon väki oletettavasti saarrettu sisälle. Michael oli jo aikaisemmin laittanut merkille Sixin yliluonnolliset voimat, mutta toisaalta kapteeni ei ollut koskaan lähtenyt niistä sen kummemmin mitään kyselemään; Ne eivät oikeastaan edes kuuluneet hänelle, sillä tärkeintä partasuulle olikin vain tuloksien aikaan saaminen keinoja kaihtamatta. Ovi lennähtikin saranoiltaan varsin äänekkäästi ja niin tie oli vapaa. Michael heitti aseen uudelleen esille, ladaten sen valmiiksi ja lähes ylimielinen ilme iskostui vanhukseen. Tähtisillan John oli selvästikin elänyt jo parhaimpien päiviensä ohi, miehen istuessa pyrätuolissa, poikansa vierellä. Nuorimmainen poika oli selvästikin sinnikäs, vaikka tuon silmistä saattoikin lukea pelkoa. Se sai Blackmeren hymähtämään. Olisi mielenkiintoista lähteä kokeilemaan, kuinka pitkään toisen kantti kestäisi.
Kapteeni asteli rauhallisesti kohti vanhusta, kiertäen Johnin vastakkaiselle puolelle. Michael silmäili toisella puolella olevaa poikaa, joka ei selvästikään tuntunut tietävän, kumpaa tällä kertaa aseellaan osoittaisi. Aseen piippu liikkui Sixin ja Michaelin välillä. Toisessa oli havaittavissa nyt selvää epäröintiä, mutta siltikin ase pysyi vahvasti kädessä. Michael kohotti oman aseensa ilmaan, ojentaen sen vanhuksen suuntaan. Katse siirettiin poikaan. "Mitä sanot, jos tehtäisiin tämä helpoiten? Etsimme kartaa. Eldoradon kultaisesta kaupungista. Tiedän, että se on täällä", kapteeni aloitti puheen, poistaen aseestaan varmistimen. "Voisin pamauttaa isäsi aivot pellolle tällä samaisella sekunnilla, mutta mikäli sinä haluat olla meille - ja erityisesti isällesi - hyödyksi, olehan kiltti ja kerro, missä kartta sijaitsee. Tämän jälkeen lähdemme ja ehkä saatamme säästää isäsi", avaruuspiraatti jatkoi, sanojen loppuosan aikana miehen huulille ilmestyessä häijy virne. Poika hermoili ja puri huultaan, tämä selvästikin harkitsi vaihtoehtoja. Vanhus ei kuitenkaan aikonut jäädä kakkoseksi. "Saatte karttani vain kuoleen ruumiini yli! Emme ole antamassa sitä teidänlaisillenne rosvoille. Koskaan", pyörätuolissa istuva entinen sotaveteraani sähähti vanhalla ja hauraalla äänellään. Ei ollut selvästikään ensimmäinen kerta, kun miestä kuulusteltiin. Vastaus sai Michaelin kohauttamaan olkapäitään ja tämä asteli takaisin Sixin luokse. "Teit valintasi poikasi puolesta, käppänä. Ammu poikaa jalkaan. Katsotaan, kuinka kovaa hän huutaa ilman polvilumpiotaan", Michael antoi käskyn, osoittaen nuorukaista.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 18, 2015 13:18:29 GMT
Niin lintuihmisestä tehtiin loppu silmänräpäyksessä ja Six saikin osakseen kiitosta, vaikkakin pelkän nyökkäyksen muodossa. Vaikka palkkio viattoman tappamisesta olisikin saanut olla suurempi, Six tiesi että hän saisi palkkionsa myöhemmin. Saattoihan sotilas jo nähdä Eldoradon kultaisen kaupungin silmissään. Matkaa jatkettiinkin lintuihmisen osoittamaan suuntaan ja pian saavuttiin ladolle, jonka oven Six hoiteli pois tieltään pelkällä potkaisulla. Ovi rämähti maahan paljastaen takaansa asetta pitelevän nuorukaisen, joka selvästi yritti puolustaa vanhaa isäänsä pelostaan huolimatta. Toinen ei luopunut aseestaan, vaikka Six kehottikin, mutta eipä kyennyt nuorikko ampumaankaan. Blackmer päättikin hoitaa kyselyn Sixin puolesta ja kapteeni tuntui tiedustelevan karttaa ensin porukan nuorimmalta. Toinen ei kerennyt kuitenkaan muuta kuin nielaisemaan osoittaessaan vuoronperään sotilasta ja kapteenia haulikollaan. Vamhus päätyi kuitenkin uhmakkaasti pitämään puoliaan eikä tuntunut helpolla luopuvan kartastaan. Se ei tullut varsinaisena yllätyksenä ja Six saikin kapteeniltaan käskyn ampua poikaa, jotta vanhuksesta saataisiin jotain irti.
Ennen kuin Roi kerkesi esittää oman mielinpiteensä asiasta oli Six jo kohottanut aseensa ja vetänyt liipasimesta. Kova pamaus jäi sekunneiksi kaikumaan ilmaan, mutta sen peitti nuoren miehen tuskallinen parahdus. "Oletteko hulluja!?" John huudahti karhealla äänellään nähdessään poikansa lyyhistyvän maahan polveaan pidellen. "Joko kerrot missä kartta on?" Six sanahti kylmästi samalla kun polkaisi asetta kohti kuroittelevan pojan sormille. Jälleen kivun täyttämä parahdus. Vanhus selvästi tuntui harkitsevan vaihtoehtoja nähdessään poikansa kärsivän. Silti mies piti suunsa kiinni. Samalla Six tarttuikin maahan lyyhistynyttä nuorikkoa kaulasta metallisella kädellään ja kirjaimellisesti nosti toisen seinälle vetäisten yhden veitsistään toiseen käteensä. Katse käännettiin vanhukseen samalla kun veitsi vietiin aivan pojan kasvojen lähelle. Nuorikko saattoi tuntea veitsen kylmän terän poskeaan vasten samalla kyn yritti vetää henkeä kyporgin otteessa. "Oikea", Six aloitti käyttäen veistä aivan pojan oikean silmän lähellä. "..vai vasen?" Jatkettiin vieden veitsi toiselle puolelle kasvoja. "Olette hulluja! Päästäkää hänet, hän ei ole tehnyt mitään väärää", Tähtisilta murisi, mutta se ei ollut Sixin kaipaama vastaus. Niimpä, armottomin elkein sotilas painoi veitsen vasten nuorikon vasenta silmää ja heti kun kaikki oli kaivettu ulos, heitettiin tuskasta huutava nuorikko maahan silmänkappaleidensa vierelle. Silmäänsä, tai kohtaa jossa se oli vain sekuntteja sitten ollut, pidellen mies perääntyi kauemmas sotilaasta, joka nappasi maassa lojuvan haulikon käteensä. Yhtähyvin hän voisi siellä ampua, eipähän menisi omat luodit hukkaan. "Jos haluat säästää poikasi toisen polven niin kerro missä se kartta on", Six sanoi jälleen kylmästi. Juuri kun hän oli kohottamassa haulikkoa ampuakseen poikaa uudelleen, keskeytti vanhus tämän toimet: "Hyvä on, hyvä on", tuo kähisi. "Kerron missä kartta on, jos lupaatte säästää poikani hengen", veteraani vielä jatkoi juuri niin kuin Six oli osannut arvatakkin, sama oltiin nimittäin kuultu lukemattomia kertoja. Aina joku tahtoi uhrautua, jotta joku muu voisi selvitä. Se vaan oli jotain niin ihmisille tyypillistä, ehkä se oli sitä jotain hyvyyttä joka oli rappeutunut pois Sixin mielestä jo aikoja sitten. Silti Roi olemassa olollaan sai joskus Sixin epäröimään.
Nyt katse kuitenkin käännettiin kapteeniin. Sotilas oli lähes varma, että vaikka Blackmer lupaisikin hengen säästää, unohtaisi mies lupauksen kun saisi kartan käsiinsä. Päätös olisi kuitenkin vain ja ainoastaan Michaelin.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 19, 2015 12:27:29 GMT
Kapteeni Blackmer antoi sotilaansa hoitaa tilanteen. Kuten Ilmeniitit olivat aikaisemmin jo arvelleet, ei Tähtisillan John ollut kovinkaan suopea luopumaan kartasta. Näin ollen siis Six pääsikin hommiin, aivan kuten Michael oli jäsenelleen luvannut. Michael virnisti tyytyväisesti, nuoren pojan noustessa seinää vasten metallisen käden rautaisessa ja väkivaltaisessa otteessa. Johnin itsepäisyys alkoi kuitenkin samaan kapteenin jo hivenen kärsimättömäksi; Hän aikoi saada karttansa toisen puolikkaan itselleen hinnalla millä hyvänsä. Käsi painuikin taskuun, jossa Michaelin oma puolikas oli. Se oli refleksinomainen muistutus siitä, että maltti oli valttia. Tilannetta tuli vain vetää oikeista naruista. Vaikka sitten hieman brutaaleimmista sellaisista, sillä sotilas oli vienyt kuulustelun täysin uusiin ulottuvuuksiin. Poika kiljui tuskasta, tuon menettäessä kirjaimellisesti silmänsä. Michael vilkaisi maassa makaavaan olentoon perin välinpitämättömästi, ja antoi tuon jälkeen kuljettaa katsettaan pitkin asuntoa, liikkuen hitain askelin pitkin huoneistoa. Kaiken varalta mikäli kartta olisikin pilkistänyt jostain.
Se oli kuitenkin toivotonta. Kartta Eldoradoon oli visusti piilossa. Michaelin hermoja alettiin jo koetella toden teolla. Partasuu oli juuri antamassa käskyä ampua pojalta aivot seinälle, kun John yllättäen myöntyikin. Käsky jäikin siis vain ajatuksen tasolle, tyytyväisen - lähestulkoon hullun - hymyn tavoitellessa miehen huulia. Tämä hieraisikin partaansa kiinnostuneena ja lähestyi Johnia. "Missä kartta siis on?", kysyttiin. Veteraani näytti mursertueelta ja empi hetken. Lopulta vanha ja tärisevä käsi ojentautui hitaasti ilmaan, ohuen sormen osoittaessa lattiaan. "Lattialautojen alla, pienessä rasiassa", oli vanhuksen ainoa vastaus. "Kunhan lupaatte säästää poikani, olen valmis tekemään mitä vain. Viekää se hiton kartta", Tähtisilta parkaisi, nostaen vieläkin rohkeasti katseensa avaruuden omiin merirosvoihin.
Michael sen sijaan ei enää kuunnellut miehen sanoja. Tämä nappasi seinää vasten nojaavan rautasorkan, iskien sillä voimakkaasti lattiaan useamman kerran. Koska ladon lattia oli jo vanha, ilmestyi siihen yllättävänkin nopeasti käden mentävä aukko. Kun aukko oli kapteenin mielestä tarpeeksi suuri, kyykistyi Blackmer sen ääreen. Tyytyväisyyttä uhkuva kiilto ilmestyi tuon ahneisiin silmiin; Vanhus oli puhunut totta. Pieni, kenties Maasta aikoinaan mukaan otettu, puinen rasia nostettiin piilopaikastaan. Siinä oli kevyt tekoinen lukko, jonka saisi rikki taatusti aluksellakin.
Sixiin vilkaistiin ja rasiaa näytettiin sotilaalle. Tämän jälkeen kapteeni nousi takaisin jaloilleen. "Tehtävä suoritettu, olemme löytäneet kohteemme", Blackmer sanoi, ottaen muutaman askeleen kohti uloskäyntiä. Rikki menneiden ovenkarmien luona piraatti kuitenkin pysähtyi ja sotilaaseen luotiin vielä silmäys. "Kuten sanoin, myös sinäkin saat vapaat kädet. Voit tehdä heille, mitä ikinä mielit", todettiin varsin kylmäverisesti. Vaikka hetken tilanne olikin näyttänyt siltä, että Tähtisillan perhe säästettäisiin, pitäytyi Michael kuitenkin päätöksessään; ketään ei jätettäisi tänään henkiin. "Kun olet saanut työsi tehtyä, polta tämä mörskä", todettiin vielä, miehen askellessa rauhallisin askelin ulkoilmaan.
Tähtisillan Johnin kasvot valahtivat ensin kalpeaksi, mutta hyvin pian ne vääntyivät puhtaaseen raivoon. "Te rotat! Olette universumin alinta kastia! Vaikka menettäisimmekin henkemme nyt, minä lupaan, että te tulette vielä maksamaan tästä! Kukaan ei ole voittamaton, ja vielä te kohtaatte tuomionne!", vanhus heristi aggressiivisesti nyrkkiään. Vaikka peli olikin ehkä jo menetetty Johnin ja hänen poikansa osalta, lähtisi Tähtisilta tästä maailmasta kunnialla. Viholliset silmästä silmään kohtaamalla, vailla pelkoa tai alistumista.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 22, 2015 18:24:09 GMT
Niin sitten keskustelun päätteeksi löysi kapteeni kartan, tai pikemminkin laatikon jossa kartan pitäisi olla, ladon lattia lankkujen alta, jonne Tähtisilta sen oli kuulemma piilottanut. Six vilkaisi tuota pientä laatikkoa Blackmeren sitä näyttäessä ja käänsi sitten katseensa takaisin rosvouksen uhreihin, joista toinen yhä kyyhötti lattialla polveaan ja puuttuvaa silmäänsä pidellen. Kapteeni aikoisi ilmeisesti avata laatikon vasta aluksella joko siksi, että kaikki Ilmeniitit näkisivät yhdessä sen sisällön tai sitten vain siksi että siellä olisi enemmän aikaa ja laatikon saisi siellä helläkätisemmin auki. Kummin tahansa, korkea-arvoisempi ilmeniitti teki jo lähtöä kohti sukkuloita ja oven luona vielä kertoi Sixille tehtävänsä. Vaikka toinen sanoikin, että sotilas saisi tehdä kaksikolle mitä itse tahtoisi, oli Six varma että heidät olisi silti tapettava. Olihan Michael aiemmin aluksella sanonut ettei ketään jättettäisi henkiin. Niimpä sotilas nyökkäsi toiselle vastaukseksi katsoen yhä uhrejaan.
Kapteenin luultavasti poistuessa paikalta Six käänsi katseensa ensin nyrkkiään heristelevään Tähtisiltaan ja sitten tuon poikaan. "Alhaiset rosvot! Saastat!" Vanhus jaksoi vielä uhota ennen kuin käänsi katseensa paikalle jääneeseen sotilaaseen rullaten samalla poikansa eteen. "Saat poikani hengen vain kuolleen ruumiini yli!" Mies ärisi karhealla äänellään nyrkkiään toistaiseksi heristäen. "Te alhaiset kun ette osaa pitää lupauksianne", veteraani vielä jatkoi uhma äänessään, aivan kuin toinen olisi ollut täysin peloton. Silti Six saattoi arvata että toinen pelkäsi enemmän poikansa kuin oman henkensä puolesta. "Pidän aina lupaukseni", sotilas sanahti kylmästi. "Kerkesin vaan vannomaan jotain kapteenilleni ennen tätä hetkeä", mies vielä sanahti samalla kun latasi kädessään olevan haulikon, tähtäsi ja ennen kuin Roi kerkesi puuttua tilanteeseen veti Six liipasimesta. Kova pamaus kaikui ilmassa samalla kun vanhus menetti puolet päästään. Eloton ruumis kaatui pyörätuolista aivan tuon pojan eteen. "Isä!" Elävistä nuorempi huudahti hivuttautuen verta vuotavan isänsä luo ja yrittäen saada tuota hereille, vaikka sokeakin näki että veteraani oli kuollut. Sixiä lähes säälitti tuo näky, nuori miehen alku kuolleen isänsä vierellä. Roi pysyi yllättävän hiljaa miehen pään sisällä tapahtumista huolimatta. Silti Six saattoi tuntea tuon hyvämielisen puoliskonsa kuohuvan, vaikkakin sanattomasti. Sotilas asteli ripeästi itkevän pojan vierelle ja kohotti haulikon toisen ihmisen ohimolle. Nuorempi puristi isänsä ruumista kovemmin syliinsä. Toinen ei selvästikään aikoisi laittaa kampoihin, mikä teki tehtävästä ehkä jopa hieman vaikeamman Sixille, vaikkei mies sitä itse myöntänytkään. Yhtäkkiä sotilas ei kyennytkään vetämään liipasimesta, vaikka pitelikin asetta yhä nuoremman ohimolla. Sekuntejen ajan saattoi Sixin silmissä todella nähdä myötätuntoa sekä sääliä, ehkä jopa syyllisyyttä ja vihaa itseään kohtaan. "Olen pahoillani", sotilas sanahti lähes huomaamattaan Roin käväistessä vallassa juuri noiden muutamien sekuntejen ajan. Juuri silloin kun nuorempi oli kääntämässä katsettaan Sixin suuntaan, veti tämä liipasimesta. Jälleen kova pamaus ja pojan ruumis kaatui isänsä vierelle elottomana. Verta roiskahti hieman Sixin kasvoille sekä vaatteille sen levitessä suureksi lammikoksi ruumiiden ympärille. Osa verestä valui punaisina noroina lattia lankkujen väleihin tahrien kaiken matkallaan.
Six katsoi ruumiita hetken kylmän maskin palatessa hänen kasvoilleen. Jälleen kaksi lisää, kaksi viatonta henkeä riistettynä elämältä. Mies vilkaisi ympärilleen ja huomasi ladon toisella puolella olevan pöydän sekä sen päällä olevan vaalean pöytäliinan. Mies astelin sen luo, pyyhkäisi enimmät veret itsestään tuohon pöytäliinaan, jonka sitten levitti ruumiiden ylle. Sitten käytiin läpi asutuksen tavarat, joissa ei ollut kuitenkaan mitään arvokasta. Six kuitenkin löysi erään kaapin lokerikosta pienen medaljongin, jonka sisällä oli kuva Tähtisillan Johnista, tuon pojasta sekä jostain naisesta, ilmeisestikin perheen äidistä. Koru näytti olevan kultaa, joten joko sen arvokkuuden takia tai jostain muusta syystä sujautti mies sen taskuunsa. Ladon pihalta löytyi hieman jotain polttoainetta, jota sotilas levitteli rakennuksen joka puolelle, niin lattioille kuin ruumiidenkin päälle. Kanisteri heitettiin jonnekin lattialle samalla kun mies kaiveli kylmä ilme kasvoillaan taskustaan tuli tikut. Yksi raapaistiin palamaan ja heitettiin pöytäliinalla peitettyjen ruumiiden päälle. Kiitos polttoaineen, roihahtivat ne heti palamaan. Tuli levisi nopeasti ja Six päätti poistua rakennuksesta napattuaan haulikon mukaansa. Sen enempää jäämättä katselemaan rakennuksen palamista otti Six suunnakseen sukkulat, Blackmer olisi kaiketi vielä siellä, eihän Sixillä ollut mennyt kuin kymmenisen minuuttia tehtävässään. Olisi aika palata takaisin alukselle.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Oct 24, 2015 19:38:35 GMT
Totisestikin kapteeni asteli rauhallisen tyynesti kohti ulkoilmaa, jättäen ladon, Tähtisillan perheen sekä Sixin taakseen. Vaikka mies olikin jälleen päällisin puolin tyyni, tuntui miehestä silti siltä kuin joulu olisi saapunut etuajassa. Se sai miehen lähestulkoon tärisemään innosta sisältä päin. Blackmer oli viimein löytänyt etsimänsä. Enää vain pieni, köykäinen lukko oli hänen ja kartan välissä. Partasuu kuitenkin hillitsi mielensä ja käsi silittikin rasiaa seesteisesti kuin hyväillen omaisuuttaan. Malttia, malttia nyt, muistutti mieli. Tehtävä oltiin kuitenkin jo suoritettu ja kartan kimppuun hän pääsisi vasta aluksella. Ilmeniittien lippulaiva koettiin tarpeeksi turvalliseksi alueeksi, ketun pesäksi, jossa hän kykenisi keskittymään kartan ihmeisiin kaikessa rauhassa. Ilman ylimääräisiä korvia saatika silmiä. Eldoradon kartta oli hänen henkilökohtainen aarteensa, jota mies tulisi vahtimaan kuin kalleinta aarrettaan. Kaikki riskit tulisi minimoida.
Michael oli päässyt jo useamman metrin eteenpäin, kun yllättäen ladosta kantautui laukauksen ääni. Tämän jälkeen ympäristöön iskeytyi painostava kuoleman hiljaisuus, joka olisi ehkäpä tuntunut tervejärkisen korviin perin ahdistavalta. Michaelin kierolle mielelle se oli kuitenkin merkki siitä, että Six oli toteuttanut tehtävän perinpohjaisesti loppuun. Sotilas oli ymmärtänyt Michaelin vihjauksen ja kaiken lisäksi pitänyt vieläpä lupauksensa. Aivan kuten tunnollisen sotilaan kuuluikin. Koska Michael oli hyvällä tuulella, päätti kapteeni mielessään, että Six tulisi saamaan muhkean palkinnon ansiokkaasta toiminnastaan. Koko operaatio oli ollut suorastaan odotukset ylittävän helppo ja tästä jos jostain myös Sixin tulisi saada tunnustusta.
Sukkuloille takaisin päästyään, Blackmer valmisteli molempien alukset lähtövalmiuteen. Koordinaatit pääalukselle oltiin jo asennettu, kun Six saapui viimein takaisin. Sotilaan ilmestyminen näkyviin sai Michaelin vilkaisemaan toista. Michael heitti rasiansa oman sukkulansa suojiin ja puisteli tämän jälkeen käsiään. "Sukkulat ovat valmiina. Palataan takaisin alukselle ja katsotaan, mitä pojat ovat saaneet aikaiseksi. Mikäli hommat ovat vielä kesken, menemme auttamaan heitä. Räjäytetään tämä koko hiivatin planeetta pois universumista. Olen alkanut kyllästymään siihen", Michael totesi heilauttaen kättään, samalla kun piraattikapteeni kapusi itse omaan sukkulaansa. Toiseen luotiin vielä nopea silmäys varmistukseksi siitä, että Sixkin olisi valmis lähtöön. Tämän jälkeen Ilmeniitin sukkula nousi takaisin lentoon.
Korkealla ilmassa Michael silmäili planeettaa. Jo tässä vaiheessa oli enemmänkin kuin selvää, että Ilmeniitit olivat tehneet varsin vaikuttavaa jälkeä; pojat olivat pommittaneet paikkaa kuin viimeistä päivää, saaden suurimman osan planeetan pinnasta muistuttamaan reikäjuustoa. Michael naurahti itsekseen mielikuvalleen ja kurvasi hieman sivuttain, tarkoituksenaan kääntää sukkulansa kohti pääalusta. Hän kykeni jo sielunsa silmin kuvittelemaan, miltä kartta tuntuisi käsissä. Kokonaisena. Täydellisenä reittinä kohti kultaista kaupunkia.
Yllättäen kapteeni tunsi kuitenkin jonkinsortin rajun tömähdyksen ja tunne pyyhkikin Ilmeniitin tyytyväisen hymyn pois tuon partaisilta kasvoilta. Sukkulan pieneen hallintapaneeliin ilmestyi punainen merkki, joka tarkoitti vain yhtä asiaa; laitteistoon oltiin osuttu. Varoitusjärjestelmä laukesi huutamaan ja pian sukkula alkoi menettämään korkeuttaan. Tilanteen todellinen laita oivallettiin varsin pian - jonkun oli täytynyt yllättää heidät! - ja tämä saikin kapteenin kiroilemaan ääneen varsin voimakkaasti. Sukkula käännettiin rajusti vastakkaiseen suuntaan, aluksen lähtien tipahtamaan kylki viistosti edellä kohti maata.
Täytyisi tehdä pakkolasku.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Nov 2, 2015 18:29:01 GMT
Niin Six saapui sukkuloiden luo, jossa Blackmer tuntuikin häntä odottavan, kasvot kivisinä taskussaan muisto juuri suoritetusta tehtävästä.. murhasta pikemminkin. Sotilas pakotti ajatukset tapahtuneesta mielensä perukoille, aivan kuten lukemattomia kertoja aiemminkin. Sotilas soi vilkauksen kapteenilleen, joka oli kuulemma jo laittanut sukkulat valmiiksi. Toisen suusta kuului seuraava tehtävän anto: paluu emäalukselle ja tovereiden auttaminen, jos he sitä tarvitsisivat. Lisäksi tehtävänantoon kuului koko planeetan tuhoaminen. Jotenkin sotilaasta tuntui siltä, ettei mikään enää häntä liikuttaisi tänä päivänä. Tapot vain vahvistivat hänen kylmyyttään entisestään. Six nyökkäsi vastaukseksi samalla kun harppoi oman sukkulansa vierelle heittäen ensin mukaansa ottamansa haulikon sukkulan kyytiin ennen kuin itse astui sisään. Vilkaus kapteenin suuntaan kertoi toisen sulkevan sukkulansa kannen ja sotilas seurasi hänen esimerkkiään.
Pian oltiinkin jälleen ilmassa ja näin korkealta huomasi Sixkin millaista jälkeä muut ilmeniitit olivat tehneet. Useat savuavat kraaterit sekä satunnaiset tulipalot kertoivat siitä, että he todella olivat suorittaneet tehtävänsä. Ehkei kluxniskalaisista olisi minkäänlaiseen vastarintaan tuhoaan vastaan. Seuraava hetki osoitti sen ajatuksen kuitenkin vääräksi sillä sotilas tajusi kapteeninsa sukkulan syöksyvän kohti maata. Ilmeisesti häneen oli osunut jokin. Kyporgi itse kerkesi juuri ja juuri pelastamaan oman nahkansa samalta kohtalolta huomatessaan tarpeeksi ajoissa lähestyvän ohjuksen. Siksi hän ehti väistää. Suunnaksi kuitenkin otettiin sama suunta, jonne kapteenin sukkula oli pudonnut. Ei ilmeniitti niin helpolla kuolisi, siitä Six oli varma.
Niimpä suoritettiin suht onnistunut laskeutuminen ja Six saikin huomata jo kauempaa lähestyvän joukkion, jotka eivät todellakaan olleet ilmeniittejä, joiden täytyi käydä taistelua jossain muualla. Nuo köyhin asein varustetut kluxniskalaiset lähestyivät melko nopeaa tahtia, mutta Six oli itsekin nopea. Sotilas pomppasi ulos sukkulastaan ja kohotti aseensa, latasi sen ja otti ensimmäisen olion tähtäimeensä. Pamahti ja jonkinlainen sarveikas avaruusolio kaatui maahan kuolleena. Samantien tähtäin käännettiin seuraavaa kohti ja seuraavaksi henkensä menetti haulikon kanssa lähestyvä nainen. Siinä vaiheessa Six kääntyi ympäri ja lähti perääntymään alukseltaan kohti mahdollisesti jo maahan rysähtäneen kapteeninsa aluksen tähteitä. Välillä käännyttiin ja varmistettiin aseen kanssa, etteivät muukalaiset pääsisi liian lähelle Sixin omaa sukkulaa. Sotilas saapuisi pian pakkolaskun tehneen kapteeninsa luo.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 6, 2015 17:14:25 GMT
Pakkolasku takaisin planeetan pinnalle ei ollut se kaikkein rauhallisin saatika hallituin. Sukkula heittelehti kuin viimeistä päivää, mittareiden huutaessa omiaan. Maan pinta lähestyi uhkaavaa vauhtia ja se sai kapteenin puristamaan ohjausrattiaan rystyset valkoisina. Hengitystä pidätettiin ja silmät sulkeutuivat automaattisesti sukkulan iskeytyessä käsittämättömällä voimalla maahan. Vaikka Michael olikin käyttänyt turvavöitä, iskeytyi partasuun pää siltikin konsolia vasten. Se aiheutti hillitöntä kipua, veren vuodon ohimolle ja hetkellisen tajunnan menetyksen. Kaikki sumeni silmissä.
Michael ei ollut varma, kuinka pitkään tämä oli ollut pyörtyneenä, mutta yllättäen Ilmeniitti heräsi vahvaan päänsärkyyn. Silmiä raoteltiin ja mies nosti päänsä takaisin ylös. Oli vaikeaa kohdistaa katsetta mihinkään ja mies joutuikin pitelemään hetken päätään. Sukkula oli pahoin vaurioitunut ja sen nokka oli rusentunut kasaan. Sukkulan avaussysteemi oli kuitenkin edelleen toiminnassa vaikka laitteisto itsessään olikin menetetty. Michael avasikin sukkulansa nappia painamalla ja kapusi sieltä ulos. Vaikka vielä toistaiseksi olikin vaikeaa keskittyä yhtään mihinkää muuhun kuin hillittömään kipuun, kykeni kapteeni silti silmämääräisesti näkemään sukkulaan iskeytyneen voiman lopputuloksen; jonkinlainen ohjus oli osunut sukkulan peräpäähän ennen pakkolaskua.
Pahin isku oli osunut Michaelin oikeanpuoleiseen ohimoon sekä korvaan. Se oli aiheuttanut lievää kuulon heikkenemistä, mutta tästä huolimatta Michael kykeni silti kuulemaan jonkin lähestyvän. Se sai Michaelin kääntymään nopeasti ja repäisemään aseensa näkyville, osoittaen sillä tulijaan. Tulijaksi paljastui kuitenkin vain Six, mikä sai Michaelin huojentumaan. Asetta ei kuitenkaan piilotettu mutta se laskettiin alas. "Sukkulan peräpäähän osui ja nyt koko laite on ihan romuna. Sitä ei vo enää käyttää", Michael totesi, pyyhkäisten samalla kädellään ohimoa pitkin valuvaa verta, "Meidän tulee etsiä muut miehistöstä. Kuten sanoin, räjäytämme tämän paskan taivaan tuuliin. Näytämme, että meille ei vittuilla!", kapteeni manasi ärstyisästi, sillä mies inhosi sydämensä pohjamutia myöten häviämistä. Ja häviämiseksi pakkolasku koettiinkin; Hän oli ollut varomaton.
Yllättäen etäämmältä alkoi kuulumaan ampumisen ääniä. Muutama luoti lennähti Ilmeniittien ohi. Se sai Michaelin valpastumaan ja ase kohotettiin takaisin ylös. "Tämän planeetan säälittävä väki ei osaa selvästikään luovuttaa. Huonompi juttu heille", hampaita kiristeltiin, katse suunnattuna nyt reippaasti lähestyvään väkijoukkoon.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Dec 12, 2015 21:44:56 GMT
Kun Six ehti kapteeninsa luo, oli toinen jo ehtinyt kivuta ulos rikkinäisestä kulkupelistään ja kiirehtikin jo osoittelemaan kaikkea lähelleen tulevaa aseellaan. Sixin onneksi Blackmer taisi olla sen verran järjissään, ettei ampunut omaa miestään sillä sekunnilla. Pelkkä vilkaisu toisen kehossa riitti kertomaan sotilaalle, että taidettiin selvitä pelkillä pintanaarmuilla. Saattaisihan Six kuulla myöhemmin kiroamista niistäkin, vaikka ne pieniä olivatkin.
Kapteeni sanoikin jotain laskeutumisesta selvittymättömästä aluksestaan: osuma oli tullut sukkulan takaosaan eikä sillä enää lennettäisi, sen huomasi Sixkin. Onneksi hänen oma sukkulansa oli ehjä, ainakin toistaiseksi. Sen varmistaakseen sotilas käänsi katseensa lähestyvään väkijoukkoon, jotka olivatkin jo aloittaneet ampumisen. Kluxniskalaisten epäonneksi yksikään luoti ei osunut ja samalla hetkellä sotilas olikin jo kohottanut aseensa, ladannut sen ja ampunut lähimpänä olevan olennon aivot pellolle tuottaen pienen piston miehen sisimmässä. Kuollut olento kaatui maahan verta vuotavana, mutta se ei hidastanut muita lähestymästä. Nopein elkein ilmeniitti latasi aseensa uudelleen ja ampui. Koko ajan sotilaan kasvoilla oli kylmä, välinpitämätön ilme.
Sitten Six lähtikin ripein elkein, itseään ja mahdollisesti toista ilmeniittiä aseellaan puolustaen lähestymään sukkulaansa. Tämä ilmeniitti ei ainakaan aikoisi jäädä väkijoukon alle, ellei kapteeni sitä välttämättä haluaisi. Mies viittoi toista kohti alusta, kapteeni saisi itse päättää asettuisiko lentäjän vai "apukuskin" paikalle. Six istuisi sitten sille toiselle valitsipa Blackmer kumman tahansa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Dec 19, 2015 17:09:29 GMT
Lihakset jännittyneinä Michael vastasi Kluxniskalaisten tulitukseen. Mies oli väsynyt, ja joka paikkaan kolotti. Se lisäsi ärsyyntyneisyyttä joka purettiikin silmittömän raivon vallassa nyt lähestyvään väkeen. Vaikka Kluxniskan planeetan olennot olivatkin yhtä lailla tuntevia ja eläviä olentoja kuin Ilmeniitit itsekin, ei se tällä hetkellä hetkauttanut Michaelia suuntaan tai toiseenkaan. Mies näki raivoisat avaruuden muukalaiset vain tämän hetkisenä esteenä, joka tultaisiin raivaamaan hänen ja hänen alukesnsa tieltä pois vaikka verta vuodattamalla. Hänen moraalinsa oli jo kauan aikaa sitten rappeutunut, ja mies rakasti sitä paitsi itseään ja erityisesti saavutuksiaan liikaa; Ominaisuus oli vähentänyt hänen empatiakykyään rajusti.
Michael ei ollut varma, kuinka monta kluxniskalaista tuo oli jo ampunut, kun sopiva sauma perääntymiselle avautui. Vaikka Ilmeniitti vihasikin taistelussa luovuttamista, koki hän jo saavuttaneensa haluamansa; Eldoradon kartan joka olikin tämän hetkistä taistelua tärkeämpi. Sitä paitsi he pystyisivät kostamaan paremmin alukselta käsin. Vielä yksi laukaus joka jälkeen Michael vilkaisikin sotilaaleensa. Tuo viittoi kapteeniaan ja niinpä Michael perääntyikin Sixkin matkaan kohti sukkulaa. Vaikka Michael olikin haavoittunut, ei tuo siltikään suostunut alentumaan apukuskin rooliin. Vaikka kehoon sattui, piti adrenaliini tuon silti vireessä ja niinpä Michael hyppäsikin kuskin paikalle. Sixin asettauduttua viereen, kapteeni käynnisti aluksen. Sukkula lennähti ilmaan, jättäen raivoisan väkijoukon taakseen. Sivupeilistä vilkaisten Blackmer kykeni näkemään yhä pienenevän ja aseitaan heiluttelevan joukkion. Luodit eivät enää ylttäisi sukkulaan.
Matka kohti Ilmeniittien pääalusta sujui hiljaisena. Michael keskittyi nyt täysin alukselle pääsyyn, mutta mies vilkaisi syrjäkarein Sixkiin. Kiitos olisi varmasti paikallaan, sillä sotilas oli tehnyt tänään loistavaa työtä. "Kiitoksia", oli ainoat sanat jotka kyettiin ilmaisemaan. Michael oli huono kehumaan muita kuin vain itseään, mutta toisaalta jo pelkkä kiittäminen itsessään oli partasuulta paljon. Sen tiesivät useimat Ilmeniitit. Six oli joka tapauksessa ollut korvaamaton.
Ilmeniittien alukselle päästyään, Michael parkkeerasi sukkulan sille osoitetulle paikalle ja astui sieltä ulos. Askeleet suunnattiin takaisin ohjaushuoneeseen. Lähes kaikki hengissä selvinneet Ilmeniitit olivat jo palanneet takaisin. Michael silmäili miehistöään. "Tuhotkaa planeetta lopullisesti ja häivytään täältä sen jälkeen", Michael ohjeisti lyhytsanaisesti. "Käyttäkää pääaluksen räjähteitä."
|
|