Piilovittuilun ABC

[Javert]

Roolipelin nimi: Piilovittuilun ABC
Mukana: Siluriaani Safaxablackaxalatz ja slitheen Ram
Aloitettu: 29.7.2015
Juoni: Safa on slitheenien emoaluksella keskustelemassa Unionin ja slitheenien välisestä yhteistyöstä. Kokouksen aikana vahvistetaan aiemmin luotuja suhteita ja sovitaan yhteisistä jatkotoimenpiteistä. Ram on kuitenkin epäileväinen Safaa kohtaan eikä pidä tavasta, jolla näkee siluriaanin pomottelevan kansaansa. Ram päättää kokouksen jälkeen ottaa tarkemmin selvää Safasta ja siitä, onko tuosta tai Unionista oikeasti mitään hyötyä.


-Safa-

Silurialaisnainen kohotti leukaansa ylemmäs, ja tuijotti yli pöydän, suoraan vastustajansa silmiin. Tämä kyseinen slitheen oli ollut koko neuvotteluiden ajan hänen kimpussaan, yrittäen mitä läpinäkyvimmillä syillä tuhota yhteistyön ja jatko-toimet, joista Safa oli täällä nyt keskustelemassa. Silurialaisnainen tiesi myös, että mikäli muut kallistuisivat kuuntelemaan kiihkomielistä puhujaa, olisi hän vaarassa, niin kunnianarvoisa vieras kuin olikin. Yksinään edes Safa ei pystyisi taistelemaan kokonaista slitheen-alusta vastaan. Mutta pelkoa ei näytetty, Safa tuhahti sille ylenkatseellisesti ja kiinnitti huomionsa jälleen käsiteltävään aiheeseen.

Tällä kertaa he puhuivat sotilaallisesta vuorovaikutuksesta, ja siitä miten Safan hallitsemien aluksien tulisi tulla hätiin, jos slitheeneitä uhattaisiin. Normaalisti tällainen käytäntö olisi ollut täysin normaali yhteistyössä, mutta Safa oli Unioni, ja Unioni ei tehnyt muille palveluksia. He käyttivät muita, ja muut alistuivat heidän tahtoonsa. Itsetietoinen silurialaisnainen saattoi nähdä, kuinka slitheenien neuvosto tärisi pelosta. Heikkoja surkimuksia, Safa ajatteli itsekseen ja hymyili valloittavaksi, loihtien kasvoilleen ystävällisen mutta määrätietoisen ilmeen.
”Emme suostu siihen. Mitä jos vihollinen olisi vallannut jonkin aluksistanne, ja lähettäisi meille väärää signaalia asettaakseen ansan? Näette varmasti itsekin, ettei sellainen tule kuuloonkaan.” Safa keskeytti muiden neuvottelut asiasta, ja kääntyi niin että kykeni katsomaan hetken kutakin paikallaolijaa silmiin. Se antoi tietynlaista arvovaltaa lisää, ja näytti, ettei Safaa pompoteltaisi kuin heikkotahtoista ihmistä. 
”Unioni ei pelkää vihollisia. Me olemme voimakkain liittouma galaksissa, eikä meidän pidä… Meidän ei tarvitse huolehtia teistä. Vai väitättekö, ettette tule toimeen itsenänne?” Safa ajoi taitavasti nurkkaan jokaisen pöydän ympärillä istuvan, ja jopa vastaan-ajattelijat olivat kerrankin hiljaa. Hänen pointtinsa olivat tarkkaan harkittuja ja hyvin esitettyjä. Safa ei puhunut turhia, ja hän tiedosti hyvin vaaran, joka saattaisi aiheutua mikäli joku onnistuisi virittämään ansan Unionille. Suuruudestaan huolimatta jokainen saattoi vaipua maantasalle hetkessä, joka oli nopeasti ohi, eikä Safa sallisi sen tapahtuvan itselleen. Loppujen lopuksi, hän oli viekas kuin kettu.

Safa nojautui taaksepäin tuolissaan, ja risti kätensä. Olisiko neuvonpito ja piankin ohitse? Hänen täytyisi kiirehtiä takaisin alukseensa, jossa Unionin jäsenet odottivat häntä, johtajaansa. Safa ei ollut vainoharhainen, muttei silti riskeerannut turhia jättämällä lippualustaan liian kauaksi aikaa ilman omaa läsnäoloaan. Voro voroa epäilee, kuten sanonta kuului, vaikkei Safa mikään voro ollutkaan. Hän oli, ja täysin oikeutetusti olikin, suurimman imperiumin johtajatar jota galaksit olivat koskaan nähneet, ja jonka luomaa konsernia jopa kaukaisimmassa maailmankolkassa elävät kammoksuen välttelivät. Hän oli maailma. Hän oli Unioni, eikä yksikään muu koko universumissa ollut oikeutettu haastamaan häntä. Safan viirusilmät tarkastelivat neuvostoa, ja silurialaisnainen antoi kyllästymisen näkyä selkeästi kasvoiltaan. Vaikka voitaisiin olettaa, että Unionin johtaja olisi viileä kuin kivi, ei se loppujen lopuksi toiminut kovinkaan hyvin tilanteissa, joissa täytyi hioa yhteistyötä muiden, kuin Unionin vallan alaisiin kuuluvien kanssa. Antoi muiden nähdä, antoi niiden heikkojen otusten luulla että hän oli pelkkä tyttönen joka oli kohtalon oikusta onnistunut luomaan Unionista sellaisen kuin se nyt oli, niin nuo tulisivat varomattomiksi. Ja kun Safa iskisi, jäisi slitheenien neuvosto hänen kynsiinsä avuttomina kuin pienet sammakot. Kellään ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tuon kieroutuneen siluurialaisen päässä tapahtui.

Olemassaolon jokainen silmänräpäys oli kovaa taistelua, eikä Safa antaisi yhdenkään sekunnin mennä hukkaan. Hän oli vaarallinen, ja antaisi noiden typerien pullukoiden huomata sen. Mutta ei vielä, oli odotettava sopivampaa hetkeä… Safa oli kuin käärme, joka odotti oikeaa hetkeä iskeäkseen.

[Fizdu]

Ram ei ollut tarpeeksi korkeassa asemassa oman lajinsa keskuudessa, jotta olisi saanut osallistua meneillään olevaan keskusteluun, mutta kuten suurin osa aluksesta, hän oli kyllä kuuntelemassa. Slitheen oli liian kaukana perällä nähdäkseen Safan kasvoja yksityiskohtaisesti, mutta erotti tuon myrkyllisen, tyhjiä sanoja täynnä olevan äänen paremmin kuin hyvin. Siluriaanin käytöksen perusteella Ram ei edes uskonut, että otus oli tullut tänne hiomaan yhteistyötaitoja tai mitään muutakaan siitä paskanjauhannasta, mistä tuo puhui - kokoushuoneen tapahtumat olivat silkkaa kissan ja hiiren leikittelyä. Huvinpitoa. Ei tarkoitustakaan ottaa asioita vakavasti. Vihreä liskonalku piti heitä vain pilkkanaan, pelkkinä pelinappuloina, joita saattoi siirrellä mielensä mukaan, ja Ram oli tarpeeksi viisas nähdäkseen petollisen kuoren läpi. Lisko perusteli asiansa hyvin, heitti slitheenien ylimystön vastaväitteet itseään vastaan ja käytännössä hiljensi koko salin, mikä sai Ramin toivomaan yhä hanakammin, että hänet oltaisiin päästetty neuvottelupöydän toiselle puolen. Hän oli älykäs ja tiesi sen. Mikäli hän olisi ollut mukana keskustelussa, hän olisi saanut läpi sen jalon yrityksen päästä irti Unionista, mitä muut tavoittelivat. Mutta koska hän oli suunnannut älykkyytensä tehtäväänsä maapallolla ja täten luovuttanut neuvoston tehtävät muualle, hänen täytyi tyytyä nyt osaansa. Mutta sekään ei tarkoittanut, etteikö hän voisi omin toimineen yrittää edistää asioita. Hän voisi keksiä sen keinon, jolla iskeä Unionin selkään veitsellä silloin, kun tuo ei katsonut.

Kokous olikin ohi pian, sillä kuten Safa eittämättä oli arvellutkin, slitheenit olivat eittämättä liian peloissaan ja umpikujaan ajettua vastustaakseen toisen käskyjä sen enempää. Oli turvallisempaa luovuttaa ja tehdä kuten käskettiin, sillä taistelu oltiin hävitty, ja siluriaanin kasvoilla näkyi jo kyllästymisen eleitä. Häviäjät totelkoot voittajan toivomuksia.
Sali alkoi tyhjentyä nopeaa vauhtia kaikkien kadotessa tehtävilleen. Hyvästelemisseremonia oli lyhyt, eikä ketään vaivautunut alentamaan siluriaanin selviytymisvaistoja kysymällä, löytäisikö tämä itse tiensä ulos aluksesta. Ram mietti vain, olikohan se ollut alunperin jokin puoliksi Blathereenilainen vatipää, joka oli alunperin suostunut Unionin kanssa yhteistyösopimuksen tekemään.

Slitheen hiipi (vaikka hiipiminen oli aivan liian hienostunut sana toiminnalle - niin pyöreällä ja kömpelöllä keholla oli miltein mahdotonta ottaa sulavia, äänettömiä askelia) siirtyvän väkijoukon turvin lähemmäs siluriaania ja siristeli silmiään. Lähempää katsottuna siluriaani näytti aika lailla siltä yhdeltä maalta asuvalta suurelta matelijalta... Krokotiililta. Kyllä, krokotiililla oli hyvin samankaltaiset ja -väriset suomut. Ja hän oli nähnyt kauniita krokotiilinnahasta tehtyjä käsilaukkuja. Epäilemättä sinustakin saisi oikein nätin käsilaukun, nainen ajatteli ja hihitti nopeasti ajatukselleen. Mikä parasta, mikäli siluriaani riippuisi käsilaukkuna hänen olallaan, hän saisi tukittua tuon typerän suun silloin milloin halusi.

Häntä vihastuttikin rajusti, millä tavalla hän näki tuon muukalaisen pompottavan omaisiaan. Slitheeneillä oli viimeaikoina ollut paljon epäonnea, enemmänkin mitä yksi laji saattoi kestää, mutta jokainen järkevä yksilö näki silti, kuinka mahtava suku he olivatkaan. Liskolla ei ollut oikeutta kohdella heitä näin alentavasti, kuin heidän hengellään tai panoksellaan ei olisi mitään merkitystä maailman kulussa. Ja mikä tärkeintä, hän ei ollut varma, mitä hyötyä heille oli Uniosta. Mitä Unioni olikaan tehnyt heille? Saivatko he jotain merkittävää hyötyä totellessaan? Oliko tässä mitään syytä, miksei hän voinut seivästää liskoa pitkiin raatelukynsiinsä?

Hän pyrki saavuttamaan Safan ennen kuin tuo ehtisi ulos salista ja alukselleen, ja onnistuikin siinä juuri ja juuri. "Teit hyviä huomioita ja osaat ajatella järkevästi. Kielesi on kärkäs, ja huomaan, että osaat tehdä itsestäsi voimakkaan vastapuolen edustajan." Ram ei suostunut suomaan toiselle tervehtimisen kohteliaisuutta, eikä olisi uskonut toisen edes vastaavan siihen. Mutta hänen oli silti pakko aloittaa kohteliailla sanoilla, vaikka mieli huusikin solvauksia ja kirosanoja, sillä hänellä ei ollut varaa osoittaa uhmaansa avoimesti. Unionin alus oli parkeerattu lähelle. Mikäli hän suututtaisi johtajan nyt, kun ketään hänen perheestään ei ollut valmis taisteluun, Unioni tekisi Slitheenien olemassaolosta pelkkää historiaa. "Kuulisin silti mielelläni lisää mielipiteitäsi, vaikken kuulukaan viralliseen neuvostoon. Ymmärrän, ettette suojele meitä väärän signaalin uhalla, mutta mikä varsinaisesti vaatii meitä tekemään niin teitä kohtaan? Koetteko, että Unioni on tarpeeksi vahva, jotta tunkeilijat eivät voi murtautua viestintäsysteemeihinne ja huiputtaa meitä? Ja jos näin on, mihin tarvitsette meidän apuamme? Eikö Unioni olekaan kykeneväinen selviämään omillaan, niin kuin me?"

Ram veti huulilleen tutunomaisen lempeän, äidillisen hymynsä. Siihen olisi voinut lukeutua pilkkaa ja ivaakin, mutta slitheen yritti piilottaa sen. "Liian röyhkeää puhetta, kenties. Olettehan loppujen lopuksi suurin avaruutta hallitseva yhteisö, eikä minulla ole varaa arvostella tai esitellä ennakkoluuloja. Olet alunperin maasta, eikö niin?" Hän uteli. "Olen tutkinut maan historiaa. Aiotko palata sinne? Se on erittäin soveltuva planeetta hyötykäyttöön. Tiedän siitä paljon, ja voisin takuulla vakuuttaa, millä tavoin se hyödyttäisi Unioniakin. Kenties meillä voisi olla parempiakin toimintasuunnitelmia kuin ne, mitä te tänään sovitte neuvoston kanssa." Ja hevonkullit mistään yhteistyösuunnitelmista, mutta hänellä oli ehkä juoni, mikä saattaisi osoittautua hyödylliseksi. Toinen täytyi vain saada houkuteltua maapallolle. Hyvällä tuurilla hän voisi napata jopa kaksi kärpästä samalla iskulla! Hän oli kuullut Tohtorin majailevan maapallolla... Ja mikäli hän houkuttelisi Unionin maapallolle pahantekoon ja käräyttäisi nämä Tohtorille - UNITin kautta se takuulla onnistuisi - niin tadaa! Union hoidettu pois päiviltä. Ja Tohtoriakin olisi helpompi yrittää, kun tietäisi tarkalleen tuon olinpaikan ja huomion kohteen. "En voi puhua neuvoston ja koko sukuni puolesta, mutta johdan maan puolella omaa projektiani. Ajattele sitä ja päätä, olisiko siitä teille hyötyä. Mitä ilmeisemmin olet hylännyt maan hyvästä syystä. Löytyykö sisältäsi vallanhimoa? Kostoa kenties? Maapallo voidaan muokata sellaiseksi kuin se halutaan, ja siinä olen paras henkilö auttamaan."

[Javert]

-Safa-

Kokous oli pian loppunut, ja Safa noussut ylös, aikeenaan palata takaisin alukseensa ja lähteä tästä typerästä paikasta. Käytävillä ei näkynyt monia, muutama slitheen tuli vastaan mutta kaikki olivat kiireisiä, juoksentelivat ympäriinsä Safan käskyjen mukaan kuin puudelit, vain pysähtyäkseen siluriaanin nähdessään ja kumartaakseen hätäisesti. Safa jätti nämä kaikki huomioitta, ja käveli ripeän määrätietoisesti eteenpäin. Totta kai hän tiesi mitä hänen ympärillään tapahtui, ja oli salaa ihastunut slitheenien ylenpalttiseen tapaan osoittaa kuuliaisuus. Vaikkapa eipä noilla paljon vaihtoehtojakaan ollut, mikäli mieli pysyä hengissä. Unioni oli liian suuri ja voimakas, jotta yksi rotu olisi voinut nousta sitä vastaan.

Näissä mietteissä Safa käveli eteenpäin ja oli enää yhden kulman verran aluksestaan, kun kuuli takaansa naisellisen äänen. Kehtasiko joku slitheen puhutella häntä? Safa oli yllättynyt mutta myös kummissaan, kuka kumma ja mitä asiaa tuolla olisi? Harva olisi niin röyhkeä että uskaltaisi pysäyttää siluurialaisnaisen, kun tuolla oli selkeä päämäärä, mutta keskeyttäjän ääni oli kuitenkin jotenkuten kunnioittava. Safa loihtii kasvoilleen hymyn, joka peittää hänen todelliset tunteensa alleen ja kääntyy ympäri, kallistaen hieman päätään. Slitheenin aloituksen jälkeen tuo jatkaa nopeasti puhumistaan, eikä anna Safalle juurikaan aikaa vastata. Tämä virhe on paha, ja Safan silmät liekehtivät, kun tuo katselee häirikköä.

”Kuka mahdatte olla?” Safan ääni on kirkas ja kysyvä sekä äärimmäisen kohtelias. Avoimesti tuo oli kohteliaisuuden perikuva, mutta oli silti selvää kuka tilanteessa todellisuudessa hallitsi. Safa oli tottunut antamaan määräyksiä, ja odotti niitä noudatettavan viipymättä. Ja slitheen oli pelkkä typerys, joka ei osannut minkään vertaa käyttäytymissääntöjä. Siluurialaisnainen ei kuitenkaan antanut tuon hämätä, sillä monikin vihollinen saattoi tekeytyä aluksi tyhmäksi jotta saisi selvää varomattomasta vihollisestaan. Ja niinpä Safa jätti slitheenin puheen huomioitta, ja näytteli mukana.

Tästähän voisi tulla ihan mielenkiintoistakin. Edes kerran jonkinlainen muutos jatkuvaan pokkurointiin, Safa mietti ironisesti, ja tarkasteli slitheeniä. Tuo näytti vauvalta kuten kaikki muutkin rotunsa edustajat, mutta pölpötys oli antanut paljon tietoja tuosta, tietoja joita slitheen ehkä ei ollut tarkoittanut paljastaa. Mutta joka tapauksessa Safa ei ollut kiinnostunut Maan asioista missään mittakaavassa, ja niin huvittavaa kuin äkillinen keskeytys olikin, oli siluurialaisnainen valmis jatkamaan matkaansa mitä pikimmin. Silti pientä kiinnostuksen pilkahdusta ei voitu estää, vaikkakaan ei aiheeseen jota slitheen kuvaili par’aikaa. Kumpi heistä mahtaisi selviytyä voittajana tässä tahtojen mittelyssä?

[Fizdu]

SIluriaani vastasi kohteliaasti, mutta äärimmäisen minimaalisesti. Slitheen saattoi nähdä palavien liekkien käväisevän tuon suurissa liskonsilmissä, ja se ilmeisestikin osoitti, että matelija oli nähnyt ne pienet halveksunnan vivahteet, joita isomahainen vauvaolento oli puheeseensa kätkenyt. Miksi siis noin kohteliasta ja minimaalista? Ram ei millään voinut uskoa sen kuuluvan Safan tapoihin. Kaikki olivat nähneet siluriaanin avoimen röyhkeyden kokoussalin puolella, joten ei ollut mitään tarvetta teeskennellä kohteliasta ainoastaan yhden yksilön edessä. Eikö toinen huvitellutkaan hänen kanssaan, käskenyt hänen häipyä etsimään isoja vaippojaan ja tuttia suuhunsa? Mistä moinen kunnioitus? Vai oliko tämä vain erilaista leikkiä? Sivistyneempää, vaarallisempaa leikkiä?
Hän oli tainnut löytää siluriaanilta aran pisteen, jonkin, joka sai tuon hyökkäysasteelle. Slitheen iloitsi mielessään, että oli jo näinkin pienellä vaivalla onnistunut loukkaamaan toisen tunteita tai egoa tai mitälie sellaista suojelemisen arvoista, mitä siluriaani piti pääkoppansa sisällä. Jos hän olisi näyttänyt ilonsa ulospäin, hän olisi epäilemättä hyppinyt ympäri ämpäri ja tilannut oikein suuren täytekakun. Mutta nyt hän tyytyi vain pitämään yllä sitä samaista hymyään ja jatkamaan eteenpäin. Hän epäili Safan yrittävän loukata hänen tunteitaan takaisin heti sopivan tilaisuuden tullen. Nyt taisi tosissaan olla kyse siitä, kumpi saisi juoniteltua toisen omien juoniensa syövereihin ilman, että se vaikuttaisi suoralta hyökkäykseltä. Slitheen yritti olla varuillaan, vaikka kuvittelikin nyt päässeensä edes joten kuten vastustajansa pään sisään, ja laski moisen voiton myötä hieman suojakuoriaan.

Hän toivoi herättäneensä edes hieman mielenkiintoa suunnitelmaansa kohtaan. "Älkää nimestäni välittäkö. Se on pelkkä ärsyttävä sivuseikka. Mutta vaatimaton teidän pitkään nimeenne verrattuna - se on Ram." Slitheenin suuret ötökkäsilmät kimaltelivat. Hän piti oman nimensä soinnusta enemmän kuin olisi tarpeen. Hän kyllä tarkoitti sitä, että nimet olivat vain sivuseikkoja tällaisissa projekteissa, mutta ei voinut koskaan kieltäytyä kertomasta nimeään. Se kuului hänen heikkouksiinsa. Hän rakasti itseään liikaa.

"Kokouksen perusteella Unionilla on vain lyhyen ajan tavoitteita. Etkö kaipaa suurempia haasteita? Ottaen lukuun suuren määränne, teillä täytyy olla suhteellisen vähän tilaa, mikäli majoitutte vain avaruudessa. Ruuan ja varsinkin polttoaineen hankinnan täytyy ajoittain aikaa kuluttavaa ja hankalaa. Maapallo kykenisi tarjoamaan teille molempia. Myös vaurautta - tietänet, kuinka paljon metallin raaka-aineita siellä on. Yksikään planeetta tuskin pärjää maalle sen monipuolisuudessa. Tiedät jo varmaan kaiken tämän - joten harkitsehan, miksi heittäisit hyvän tilaisuuden hukkaan. Slitheenit kykenevät auttamaan teitä maan valtaamisessa ja hyötykäytössä. Minä kykenen siihen. Maan jälkeen kykenisitte valtaamaan useita muitakin planeettoja. Olisitte vahvempia kuin koskaan."

Ja yäk koko ajatukselle. Sehän olisi enemmän slitheenien alistusta kuin tämä nykyinen, varsinkin, jos Unioni ei maksaisi slitheeneille palkkiota, mutta onneksi hänellä olikin taka-ajatuksensa.

[Javert]

-Safa-

Silurialaisnainen odotti kohteliaasti toisen vastausta, kasvoillaan kohteliasta kiinnostusta ilmaiseva ilme, silmien kuitenkin tarkkaillessa vastapuolta herkeämättä. Ensivaikutelma tunkeilijasta oli… Häirikkö. Tuo puhui liikaa, eikä selvästikään kuulunut siihen varovaiseen ja kohteliaaseen kastiin jota Safa itse suosi. Mutta totuutta toisesta ei kannattanut lähteä arvuuttelemaan liian aikaisessa vaiheessa, ja niinpä siluriaani malttoi mielensä. Safa oli koko maailmankaikkeuden taidokkain pelaamaan odotuspeliä.

Pian Safan kysymyksen jälkeen toiselta alkaa tulla yhä enemmän ja enemmän puhetta – niin ettei siluriaani olisi ehtinyt sanoa väliin mitään vaikka olisi halunnutkin, mihin tosin ei näkynyt tarvetta. Aihealue jatkuu samana, puhetta Maan valloittamisesta ja sen luonnonvaroista. Safa huomaa keskittymisensä herpaantuvan vähäisenkin kiinnostuksen lopahtaessa, ja terästää itseään huomaamattomasti. Vaikka vastapuoli olikin typerys, ei se antanut Safalle oikeutta laskea suojuksiaan. Hän oli Unionin johtaja, ja Unioni näyttäytyi julkisesti voimakkaimpana liittoutumana avaruudessa.

”Tuskinpa kertoisimme tavoitteistamme Unioniin kuulumattomalle.” Safa toteaa rauhallisen hiljaisella äänellä, viitaten siihen etteivät he laskeneet yhteistyökumppaneita konserninsa sisäpiiriin. ”Mutta kerrohan miksei minulle mainittu mitään tästä mahdollisuudesta äsken, yleiskokouksessa?” Safan silmät välkähtävät jälleen, tuon huulille ilmestyessä pieni hymy. Hän tiesi saaneensa slitheenin kiikkiin.

Kuka oli tuo - nähtävästi yksin toimiva röyhkimys, joka ehdotteli hänelle mittavaa Maan valtaamisoperaatiota? Slitheen oikein korosti monessa kohdassa puhettaan että toimi yksin, ja että kaikki tarvittava tieto oli vain tuon päässä. Lisäksi tuo toimi varsin hienovarauksettomasti, rysäyttäen kaiken informaation pöydälle kerralla. Taka-ajatuksiako? Varmasti, ja Safa kykeni jopa arvaamaan varsin pitkälle, minkälaisia. Mutta olisiko tuo vaaraksi? Se nähtäisiin.


// Tämmönen lyhyt nyt vaan... Nyyh ;(

[Fizdu]

//Mitään lyhyt, ihan sopiva :3 //

Siluriaanin pidättäytyväinen lyhytsanaisuus oli kenties äsken riemastuttanut Ramia, mutta nyt se alkoi pänniä häntä pahanpäiväisesti. Enää se ei tuntunut yksittäiseltä voitolta, vaan enemmänkin Safan yleiseltä luonteenpiirteeltä. Ja jos joku luonteenpiirre oli tylsä, niin takuulla tuo. Jos vastapuoli olisi ollut slitheen, Ram olisi käskenyt tuota vakavissaan rentoutumaan ja nauttimaan elämästä edes vähäsen. Mitä ihmettä tuollaisen tuppisuun elämästä muka tuli? Ei mitään! Tunnetusti he olivat vain yleisiä ilonpilaajia, tiukkapipoja ja pilkunviilaajia. Huolimatta siluriaanin lajista, asemasta tai tarkoitusperistä slitheenien aluksella, Ram alkoi inhota Safaa jo pelkästään tuon olemuksen perusteella. Tiukkapipoille oli hänen mielessään vain yksi paikka - sellaiset maailman pimeimmät ja syrjäisimmät kolot, joihin yhdetkään muut eivät eksyisi. Tai oikeastaan, parempi jos niitä ei löytyisi edes sieltäkään.
Oli selkeää, että he olivat toistensa vastakohdat, ja siksi kai inhon tunne oli molemminpuolinen.

Toinen oli niin jumalattoman tylsää juttuseuraa. Ramin teki mieli luovuttaa yrityksessään jo ihan vain siksi, että saisi itselleen jotain mielenkiintoisempaa tekemistä. Hänen silmissään siluriaani näytti patsaalta - melkein kuin itkevä enkeli olisi seissyt kivettyneenä hänen edessään. Hän puolestaan ei osannut seistä ryhdikkäästi paikallaan. Joko hän heilutti paksuja käsiään puheensa mukana tai hyllyi muuten epämääräisesti paikoillaan.
Patsaalle oli turhauttavaa puhua, mutta sentään se osoitti jotain elonmerkkejä ja kohotti pienen hymyn huulilleen. Sitä seurannut kysymys oli täysin aiheellinen, ja Ramilla oli vaikutelma, ettei hän sittenkään tulisi saamaan tästä tilanteesta mitään irti. Tai siis, vaikka siluriaani tarttuisikin hänen tarjoukseensa, luuliko hän, että toinen suostuisi myöntämään sen avoimesti? Ei. Tässä täydellisen tasapuolisessa keskustelussa, jossa hän sai täydellisen määrän vastakaikua omille sanoilleen, tuskin tulisi tapahtumaan muutosta. Tiukkapipoisuutensa tapaan Safa todennäköisesti tokaisi jotain yhtä rakentavaa kuin "katsotaan myöhemmin" - sananparsi, joka ärsytti Ramia suunnattomasti hänen ollessaan lapsi ja kinutessaan äidiltään lemmikkiä, jota hän ei ikinä ollut saanut - ja jättäisi tapauksen auki. Ilmestyisi maapallolle joskus kun tuota itseä haluttaisi.
Joten edelleen slitheeniä kismitti, ja se alkoi jo lievästi kuulua hänen äänestään. Tunteidensäätely ei sekään ollut hänen vahvuuksiaan silloin, kun kyse oli negatiivisista tunteista.

"Otitko mitään sen kaltaistakaan puheeksi?" Slitheen esitti vastakysymyksen. "Kysyitkö meiltä, mitä suunnitelmia meillä on? Muistaakseni kokous meni aika pitkälti sen mukaan, mitä te suunnittelette, ja miten ne toteutetaan meidän osaltamme." Inhostaan huolimatta Ram yritti vastata siluriaanin hymyyn. Tulos oli äidillisen voi-kun-sinä-lapsi-olet-suloinen-mutta-siltikin-niin-ärsyttävä-että-voisin-kuristaa-sinut-siihen-paikkaan -tyylinen pilkallinen, vaikkakin aavistuksen myötätuntoinen hymy. "Eikä ketään heistä muutenkaan olisi uskaltanut ehdottaa teille mitään näin riskialtista. Huomasit kai itsekin, millä lailla osa heistä vapisi. Herätit heissä aika vahvoja tunteita, ja siinä tilanteessa voi aika herkästi mennä kieli solmuun. Tai kuten sanotaan, kissa voi varastaa kielen. Eikö se olisikin sööttiä?" Ram uskoi, että kissat olivat kenties vierailleet kyseisten liskojen luona aika useaan. Safalta oli lähtenyt vähintäänkin puoli kieltä. Kenties kissa oli ehtinyt puraista kielen poikki ennen kuin lisko ampui sen kuolleena maahan - pelkällä tyngällä puhuminen selittäisi moisen vähäsanaisuuden. "Enkä edes ole omieni keskuudessa - vielä, siis - niin korkeassa asemassa, että saisin asiani yleiskokouksiin saakka ilman kuukausien neuvotteluja. Istuinkin ihan takana - näin sinut vain pienenä, vihreänä pisteenä siellä. Suoraan sanottuna olet paljon vihreämpi läheltä katsottuna. Mutta, sinä aikana kun odotan että joku neuvoston vanhimmista jää eläkkeelle tai kupsahtaa niin, että voin astua hänen paikalleen, voin toki myös yrittää korjata heidän erehdyksiään tai kuten tässä tapauksessa, tehdä sen mitä he eivät uskaltaneet. Valitse siis itse lempisyysi siihen, mikset kuullut tästä äskeisessä kokouksessa."

Ram oli oikeastaan pitänyt mainospuheensa jo kokonaisuudessaan. Kuten Safakin ajatteli, hän paljasti kaiken kerralla ja turhan nopeasti. Tässä tilanteessa ei siis ollut enempää vakuutteluja. Hän oli heittänyt koukkunsa, mutta koukku ammotti vielä tyhjyyttään.

Niimpä vielä yksi hymy, joka tällä kertaa yritettiin säätää ystävällisemmäksi, vaikka huonoin tuloksin. Hänen päässään pyöri ajatukset, että hän halusi palavasti potkaista siluriaania persuksiin tuon lähtiessä ulos. "Mietipähän rauhassa, kultaseni. Älä tuhlaa ilmeisen laajaa sanavarastoasi nyt. Ymmärrän jos tarvitset miettimisaikaa tai haluat jutella suuremman neuvoston kanssa uudelleen. Vaikutanhan minä varmasti petolliselta noiden suomujen läpi suodatettuna. Mutta bisnes on bisnestä, ja minä - sekä kaikki slitheenit, kuten voit neuvostolta varmistaa - työskentelemme yhteisen hyvän vuoksi. Tietysti ideani on riskialtis, mutta kuvittelisin Unionin ottavan moiset riskit vastaan leikiten. Ellei teillä tietenkin ole jo kannattavampaa suunnitelmaa taloutenne ratkaisuun, missä tapauksessa ehdotukseni on turha ja voitte jättää sen huomiotta."

Ramin puhe alkoi kääntyä pikkuhiljaa turhan loukkaavanpuoleiseksi, mutta onneksi paikalle sattuikin samalla toinen slitheen. Isompi Khal-serkku pysähtyi ohikulkumatkallaan kurtistamaan kulmiaan keskustelulle. Varmaa ei ollut, kuinka paljoa tuo oli kuullut, mutta jo pelkästään näinkin tärkeän vieraan häiritseminen ja pidätteleminen herätti epämääräistä pelkoa slitheenissä. Ram osasi sitten olla niin uhmakas!
"Ram! Eikö sinun pitäisi olla jo omissa tehtävissäsi?" Tuo sähähtikin ja kääntyi sitten Safan puoleen. "Eihän hän häiritse teitä?"

Ram ei suostunut perääntymään ihan vielä serkkunsa patisteluista huolimatta. Hän odotti joskos Safasta puristuisi edes yksikin sana ulos.