Kalaprinssejä ja Sammakoita

[Javert]

Kalaprinssejä ja sammakoita

Pelaajat: Heta Neiti X & Javert Alessandro


Oli aikainen aamuyö kun vortex Lontoon ylle muodostui taivaalla. Tai tarkemmin sanottuna, vortex muodostui pikkiriikkisen puiston ylle Lontoon keskustan tuntumassa. Jos kukaan sattuisi oleskelemaan juuri sillä hetkellä parvekkeella ja katselemaan ulos kaukoputkella, saattaisi nähdä oudon valoilmiön taivaalla ja sitten välähdyksen turkoosia kun taivaalta putoaa tähdenlennon kaltainen esine kohti maata, kohti sitä pikkuruisia puistoa Lontoon keskustassa. Tarkemmin sanottuna, kohti pikkiriikkistä lampea puiston keskellä. Sellainen tavallinen koristelampi, ei juurikaan kylpyammetta isompi, jossa kenties oli joskus uiskennellut karppeja mutta joka on nyt kasvanut lähes umpeen suopursua, limaa ja sammakoiden kudetta.

Taistelun uuvuttama Ilmeniitti ei juurikaan reagoi ympäristön muutokseen kun kylä jossa hän oli Michaelin kanssa ollut yhtäkkiä muuttuu kammottavaksi, oksennusta aiheuttavaksi pyörteeksi joka viskaa hänet… niin, minne lie. Paikka oli tuntematon, eikä puolikuollut avaruuden merirosvo liiemmin piitannut. Tuo oli sulkenut silmänsä ja kietonut kätensä jalkojensa ympärille vähentääkseen vorteksin aiheuttamia vaikutuksia. Häilyen tajunnan rajamailla ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen tapahtuu jotakin odottamatonta. Vortex muuttuu ja hetken ajan tuntuu kuin hän olisi vain putoamassa, vapaasti putoamassa ilmojen halki. Uudet äänet ja hajut kietovat Alessandro syleilyynsä mutta hän tuskin ehtii edes rekisteröidä niitä ennen kuin kaiken peittää uusi, kovempi ääni. Splätsis!

Ja sitten äänet tuntuvat katoavan jonnekin kaukaisuuteen ja kummalliset hajut korvaa toinen, paljon tutumpi ja lohdullisempi hajumaailma. Se muistutti häntä Venetsian kanaaleista ja siskoista, jotka olivat uineet niitä pitkin hänen kanssaan niin, niin kovin kauan aikaa sitten. Vesi välkehtii hetken sinertävänä kun Alessandron iho alkaa imeä vettä itseensä, parantaen haavat ja myrkyn jotka tuo oli saanut taistelun aikana. Se toimii hitaasti, mutta tasaisesti. Avaten suunsa, Alessandro vetää sisään vettä. Hän ei ollut tajunnut kuinka janoinen oli ollut. Tämä pieni, jopa hieman tiukka kanaali oli kuin taivaan lahja Alessandrolle. Oli kuitenkin outoa kuinka kanaali oli jotenkin niin kovin pieni, ettei siinä mahtunut oikein edes kääntymään. Nojaa. Hän selvittäisi asian kunhan hänen päänsä selkenisi tarpeeksi.

Alessandro oli levollinen. Mutta Maan ihmiset, nuo pikkuiset olennot jotka tarvitsivat ilmaa hengittääkseen ja jotka tukehtuisivat veden alla, näkisivät jotakin aivan muuta sen pienen puiston keskellä. Puolet koristealtaan vedestä oli loiskunut nurmikolle ja istutuksille valtavan iskun voimasta kun jokin oli tipahtanut taivaalta suoraan altaaseen. Ja keskellä limaa, sammakoita ja heinää kellui pää alaspäin nuori, lievästi ulkomaalaisen näköinen mies, jolla on oliiviin vivahtava iho ja mustat kiharat hiukset. Kuka tahansa ryntäsi välittömästi pelastamaan hukkuvan, miten kummallinen tilanne sitten olikaan.

[Heta]

// Täältä tullaan! //

Jessica Edmondson. Tavallinen tyttö Lontoosta, joka opiskeli ja unelmoi suuria. Tytön päivä - ja oikeammin koko viikko - oli ollut se tavanomainen; luentoja, luentoja ja luentoja. Filosofia oli mieleinen aine opiskella, mutta tällä hetkellä hänestä tuntui, että elämä pyöri vain samaa tylsää oravanpyörää päivästä toiseen. Tokihan Jessicalla oli Future Nerd Space ja sen tuomat ystävät, mutta viime aikoina hän oli tuntenut suurta turhautumista. Muut kerhon jäsenet olivat muuttuneet tylsiksi. Muutos oli tapahtunut oikeastaan pikku hiljaa; Hakkerit tekivät tavanomaisia hommiaan tietokoneiden kimpussa, mutta Jessica oli alkanut kaipaamaan elämäänsä lisäjännitystä. Hän oli koko pienen elämänsä uskonut avaruuden ulkopuoliseen elämään ja tuonut uskomuksensa entistä voimakkaammin ilmi myös yhteisössään; Ensin hieman kokeillen muiden mielipiteitä ja lopulta pamauttanut teoriansa ilmiöille siitä, että hän uskoi naapurin mummonsa olevan avaruusolento! Tämä heitto ei ollut heitetty ilmoille ehkä kovin vakavasti, mutta se oli saanut melkoisen hässäkän aikaiseksi. Muut hakkerit olivat alkaneet puhumaan Jessicasta seläntakana pahaa. Varsinkin eräs Matt ja Lizie. Kukaan ei ollut varsinaisesti sulkenut Jessicaa toiminnan ulkopuolelle, mutta he olivat hyvin selväsanaisesti kehoittaneet Jessicaa lepäämään. Tästähän tyttö oli hermostunut. Hän oli neiti X ja erittäin etevä hakkeri! Myös täysin sielun ja ruumiin voimissaan. Sitä paitsi, eihän heistä kukaan olisi oikeasti voinut tietää oliko hänen naapurinsa alien vai ei! Tämän jälkeen Jessica oli päättänyt sulkea Twitter-tilinsä ja sanonut ehkä hieman ilkeästi oman mielipiteensä kapeakatseisuudesta. Varsinkin Lizille. Lizi ei tiennyt mistään mitään. Eikä Matt. He kaikki olivat typeriä.

Muisto tapahtumista sai Jessican kurtistamaan kulmiaan. Hän oli myöhäisellä kävelyllä läheisessä Lontoon puistossa, sillä kaiken ahdistuksen keskellä hän oli kokenut tarvitsevansa raitista ilmaa. Oli jo varsin myöhä ja ihmiset olivat poistuneet puistosta. Se oikeastaan sopi Jessicalle paremmin kuin hyvin; saisipahan hän olla rauhassa. Tässä mielentilassa, kaiken suuttumuksen ja kiukkuisuuden keskellä, hän ei olisikaan kestänyt muiden läsnäoloa. Jessica jatkoi kävelyään ja vilkaisi kännykkäänsä. Ei viestiä. Keneltäkään. Vaikka Future Nerd Spacessa olikin tapahtunut se mitä oli tapahtunut niin sisimmässään Jessica kaipasi ystäviään. Myös Lizietä. Ja Mattia. Heitä kaikkia. Oliko Jessica itse mennyt vain tällä kertaa liian pitkälle vitsailussaan? Mutta vitsiä tai ei niin hän silti uskoi avaruudessä olevaan elämään. Sitä oli pakko olla. Tuolla jossain. Katse kääntyi hitaasti kohti yötaivaalle ilmestyviä tähtiä ja Jessica huokaisi. Mistä hän mitään oikeasti edes tiesi. Kädet eksyivät takin taskuun ja Jessica jatkoi päämäärätöntä kävelyään. Äkkiä tyttö kuitenkin pysähtyi. Lammessa oli jotain. Tai paremminkin joku. Jessican silmät rävähtivät pyöreäksi ja mitään ajattelematta hän rynnisti veteen ja kaappasi siellä lilluneen henkilön rantaan. Nopeasti vilkaistuna kyseessä oli mies. Nuori sellainen. Oliko mies kuitenkin kuollut?
"Hei, herää, en osaa elvytää!", Jessica parahti hätääntyneenä ja yritti ravistaa toista olkapäistä. Tämän jälkeen hän nousi ylös seisomaan ja käänsi toiselle selkänsä tarkoituksena soittaa hätänumeroon. Hän sai kuitenkin huomata että kännykkä olikin ilmisesti tippunut veteen pelastusoperaation aikana. "Voi retiisi, minun kännykkäni on tuolla vedessä", Jessica puraisi huultaan. Hän kääntyi takaisin toisen suuntaan tietämättä lainkaan mitä pitäisi tehdä.

[Javert]

Sitten, juuri kun Alessandro oli saanut haavansa suljettua ja hänen kehonsa oli aloittanut myrkyn poistamisen, jokin - tai joku - tarttuu tiukasti hänen olkapäihinsä ja riuhtaisee hänet pois vedestä. Välittömästi paranemisprosessi lakkaa ja Alessandro alkaa sätkiä kuivalla maalla - tuon suu avautuu ja hän köhii, haukkojen happea keuhkoihinsa. Mutta myös jotain muuta pullahtaa ulos Alessandron avatessa suunsa. Nimittäin elävä, röyhtäilevä sammakko joka loikkaa nurmikolle nuoren miehen vierelle, tuijottaa kalansilmillään hetken Jessica's ja pullahtaa sitten takaisin lampeen, jonka vedenpinta on huomattavasti laskeutunut Alessandron sinne putoamisen jälkeen.

Nyt kun nuori mies makaa ruohikolla, on Jessicalla mahdollisuus tarkastella tuota hieman paremmin. Hänen oliiviin vivahtava ihonsa oli lievästi kalvakka mutta poskilla oli kuumeilusta kertovaa punaa. Otsalla, toisen silmän päällä näyttäisi olevan kaunis ruusuköynnös-tatuointi. Kuka helvetissä tatuoi omat kasvonsa? Ja oliko tyttö tullut hulluksi, kun suutaan availlessaan ja sulkiessaan se oli aivan näyttänyt siltä kuin muukalaisen hampaat olisivat olleet terävät??? Kaiken huipuksi nuori mies oli pukeutunut jonkinlaista teatterinäytöstä varten aivan hupsuihin vaatteisiin, tumman violettiin renessanssin aikaiseen miehen pukuun lyhyinä shortsien kaltaisiin housuihin jotka olivat kuitenkin pulleat, melkein pallomaiset. Takkiin jossa oli samankaltaiset pulleat toppaukset olkapäissä ja kiiltävät napit rinnuksissa. Kauniit mustat nahkakengät soljella ja valkoisilla pitsisukilla olivat kyllä jo aivan ylilyönti. Oliko tuo tulossa jostain hiiskatin Romeo ja Julian näytöksestä?!

Avaten silmänsä räpytellen niitä kiivaasti ja köyhien vielä kurkkuaan - siellä tuntui vielä oudon kuivalta ja karhealta, Alessandro luo pyytävän katseensa naiseen hänen vierellään. Tai no oikeammin, tuo näytti enemmänkin jumalattarelta paksun, kirkkaan punaisten hiuksensa kanssa jotka liehuivat tuulessa kuin villituli, polttaen kaiken tieltään… "Vettä, kamala jano…." Alessandro kähisee. Kummallisesti kieli soljuu englanniksi hänen huulillaan. "Anna juotavaa…." Vaikka tuo oli juuri juonut puoli lampea tyhjäksi ja lähes hukkunut. Kaiken järjen mukaan nuorukaisen täytyi olla kovassa tuiterissa.

(Tuiterissa = humalassa)

[Heta]

Jessica kääntyi takaisin mieheen päin neuvottomana. Nyt kun kännykkäkin oli lammessa, ei hän totisestikaan tiennyt mitä tehdä. Toinen oli kuitenkin ainakin elossa ja haukkoi henkeään. Parempi näin sillä hukkunutta Jessica ei tahtoisi missään nimessä nähdä. Hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään kuolevan eikä haluaisi nähdä sitä nytkään. Kuolema oli Jessicalle asia mitä hän ei missään nimessä haluaisi edes ajatella.
Vastapuoli pyysi... Vettä? Jessica alkoi vimmatusti kaivamaan laukkuaan ja löysi sieltä vesipullon. "Tässä", neiti tokaisi ja ojensi pullon vieraalle miehelle. Nyt kun kriittisin tilanne näytti olevan ohi, oli Jessicalla aikaa tarkastella toisen ulkomuotoa. Vanhanaikaiset vaatteet. Ei. Pikemminkin muinaiset. Toinen näytti aivan siltä kuin olisi hypännyt jostain historian kirjoista.
"Kuule, kuulutko sinä johonkin näyttelykerhoon?", Jessica kysyi ja kiepautti kasvojen eteen tulleet yksittäiset hiuskiehkurat takaisin korvan taakse. Hän oli pistänyt merkille toisen terävät hampaat. Näytti siltä, että mies oli selvästikin jokin harrastaja. Larppaaja kenties?
"Ja mistä olet ostanut noin mageat hampaat? Haluan samanlaiset!", Jessica vilautti jo nyt pientä hymyä miehelle. Hän totisesti tahtoi samanlaiset hampaat.

"Ja.... oletko aivan varmasti kunnossa? Oletko sinä humalassa?", kysyttiin katse nyt hieman arvioivasti toisessa. Mies vaikutti hyvin heikko kuntoiselta, mutta sekään ei olisi mikään ihme tähän aikaa illasta. Lontooseen mahtui monenmoista kulkijaa. "Miten ihmeessä päädyit sinne lampeen?", paljon, paljon kysymyksiä joihin haluttiin myös vastauksia. Näytti siltä, että Jessican illasta olikin nyt tullut hyvin mielenkiintoisa.

[Javert]

Vesipullo napataan ahnaasti kiinni Jessican kädeltä ja sitä aletaan sullomaan puoliksi suuhun, kunnes mies tajuaa ettei pullo mahdu kokonaisena hänen suuhunsa. Hampaitaan käyttäen tuo puraisee pullon muovisen pintaan rivin siistejä reikiä joista vesi alkaa valua hänen suuhunsa. Rutistaen pullon pohjaa, veden virtaustahti nopeutuu ja pian pullo päästää säälittävän popsahduksen kun viimeinenkin vesipisara putoaa Alessandron huulille. Nyt hän viimeinkin tiesi mikä hänen kurkussaan oli aiheuttanut niin pahaa karheutta. Kääntyen maata kohti ja ottaen maasta käsillään tukea, Alessandro oksentaa nurmikolle kasan sammakonkudetta jota tuo oli vetänyt henkeensä lammessa oleskellessaan. Olo alkoi välittömästi helpottamaan kun tuon oudon, vihreän liman sai pois ruumistaan. Alessandro tökkää sitä varovaisesti sormillaan ja lima värähtelee.

Jumalatar hänen vieressään jatkaa kyselyään ja Alessandro räpyttää mustia silmiään ja kääntyy katsomaan tuota hämmästyneenä. "Näyttely… kerho?", Hän typistää kulmiaan. Mikä se sellainen oikein oli? Sitten hän muistaa hyvät tapansa ja suoristautuu, nousten seisomaan ja tullen Jessican luo ennen kuin painuu polvilleen maahan tämän eteen. "Te pelastitte henkeni. Nyt olen ikuisessa kiitollisuuden velassa teille, jumalattareni." Hän toteaa, ottaen kevyesti tytön käden omaansa ja nostaen sen huulilleen ennen kuin suutelee käden pintaa hellästi huulillaan ja laskee käden alas. Häntä ilostutti kovin kuulla että hänen jumalattarensa tahtoi myös muuttua Saturnyksensi, ja sen toiveen Alessandro totisesti voisi antaa. Lähes hämmästellen toisen nopeaa päätöksentekoa - hehän olivat vasta tavanneet. Mutta hänen jumalattarensa ilmiselvästi tiesi mitä oli tekemässä. Alessandro oli ikionnellinen. Hän saisi sisaren vihdoinkin!

"Voin antaa teille haluamanne hampaat, mutta ensin minun on saatava jostakin lisää vettä." Hän vastaa kohteliaasti pyyntöön, yrittäen pysyä mukana tahdissa tytön kysymysten kanssa. "Ei, en usko että olen humalassa. Pikemminkin… myrkytetty." Hän nyökkää pari kertaa. Niin heille oli täytynyt käydä Michaelin kanssa. "Luulen että päädyin lampeen koska minulla oli kova jano ja tarvitsin jostakin vettä." Hän vastaa, nyt hieman epäileväisempään äänensävyyn. Totta puhuen Alessandro ei ollut aivan varma miten oli päätynyt sinne lampeen, mutta niin siinä oli täytynyt käydä. Hänen selityksensä kävi hyvin järkeen. Nyt kun Alessandro puhui enemmän, hänen äänessään oli ehdottomasti ulkomaalainen korostus. Kenties italialaista alkuperää?

[Heta]

Jessican kulmat kohoavat hämmästyksestä toisen juodessa omaperäisellä tyylillään joka toi Jessicalle mieleen saalistavan villieläimen. Ehkä toinen totisesti oli jokin larppaaja tai näyttelijä ja eli nyt vain omaa rooliaan? Niin asian täytyi olla, Jessica pohtii mielessään. Kulmat painuvat ruttuun ja sormilla puristetaan omaa nenää toisen oksentaessa jotain vihreää.... Ei, Jessica ei edes haluia tietää että mitä. Nyt viimeistään hän on jo täysin varma, että toinen on vain vahvasti humalassa ja siksi tämä päätti antaa ylen. Sellaistakin sattuu, vaikka toisaalta Jessica itse ei ehkä olisi halunnut nähdä tätä näytelmää.

Äskeinen oksennus kuitenkin unohdetaan mysteerisen miehen alkaessa puhumaan. Toisen polvistuminen ja suudelma kädelle saa Jessican säpsähtämään ja lievä kiusaantuneisuus valtaa neidin mielen. Ikuisessa kiitollisuuden velassa? Jumalatar? Jessica punastuu ja naurahtaa hermostuneesti. Oli harvoja hetkiä kun Jessica ei tiedä mitä sanoa ja tämä oli yksi niistä. Okei, toinen oli ehkä vain hyvin, hyvin omaperäinen. Vaatteet ja käytös olivat kuin suoraan historian kirjoista. Olikohan toinen hypännyt tänne jostain sarjakuvasta? Tai ehkä Jessica oli vain unessa?

Toinen tarvitsi kuitenkin lisää vettä. Pyyntö sai Jessican hämmästymään. "Mutta sinähän joit jo pullollisen!", Jessica henkäisee silmäillen silmät suurina toista. Myrkytetty? "Mutta sinuthan pitää viedä sairaalaan... vai? Kuka sinut myrkytti?", Jessica huomasi esittävänsä jatkuvasti kysymyksiä. Toisaalta hän oli luonnostaan utelias ja toinen oli niin erikoinen ilmestys että se herätti väistämättä neidon mielenkiinnon. Toinen sanoi kuitenkin olevansa myrkytetty. Eli tilanne oli kuin olikin hätätilanne. Jessica pelkäsi hätätilanteita. Piti keksiä jotain ettei toinen kuole siihen paikkaan.
"Kännykkäni on tuolla lammessa enkä saa soitettua hätäkeskukseen. Onko sinulla kännykkää? Meidän pitää hälyyttää apua ettet kuukahda siihen paikkaan", Jessica pauhasi. "Meidän kurssilla eräs Peter oli myös saanut joskus jonkin myrkytyksen. Tai ainakin se sanoi niin ja hänen piti heti mennä lääkärille. Hän tarvitsi tohtoria ja ne sanoi, että se pelasti tämän hengen", Jessica selosti oikeastaan vain siksi koska tunsi itsensä hermostuneeksi. Hänellä oli tapana rauhoitella itseään puhumalla, kun tunsi olonsa neuvottomaksi. Vasta nyt hän kuitenkin ymmärsi toisen erikoisen aksentin ja se sai Jessican vilkaisemaan mieheen uudelleen. Arvioiden. "Tuo puheesi... Et taida olla täältä päin, huh?"

[Javert]

Alessandro silmäilee tyhjää vesipulloa kaipailevin silmin kun rutistelee outoa materiaalia kädessään. Hän ei totisesti ollut ennen tavannut moista läpinäkyvää mutta elastista materiaalia. Se ei voinut olla lasia ellei lasista oltu tehty venyvää…. "Mitä teknologiaa tämä on?", Hän kysyy pelastajaltaan kummastuneena, ojentaen rutistettua muovipulloa takaisin Jessicalle. "Tarvitsen paljon vettä. Onko sinulla lisää samanlaisia juoma-astioita?", Hän selventää. Naisen esittämä kysymys saa Alessandron mietteliääksi, tuon rypistäessä kulmiaan. "En ole aivan varma kuka… Mutta olin ystäväni kanssa juhlimassa kun yhtäkkiä tunsin oloni hyvin erikoiseksi. Uskon että juomaani pantiin jotakin." Hän vastaa parhaansa mukaan.

Kääntäen katseensa takaisin lampea kohti, Alessandro ei ole aivan varma mitä tyttö tarkoitti kännykällä. Jotakin hänen jumalattarensa oli kuitenkin pudottanut veteen häntä pelastaessaan ja oli Alessandron tehtävä auttaa häntä jos vain pystyi. Olihan hän sentään ikuisessa velassa tytölle. Hän kyllä löytäisi oudotkin esineet vedestä.

"Minä käyn hakemassa." Alessandro vastaa ja kääntyy sulavasti kohti lampea, ojentaen kätensä sulokkaasti päänsä päälle kuin valmistautuen hyppyyn. Ja sulokkaasti, kuin delfiini, Alessandro sukeltaa takaisin koristelampeen, jonka pinta tuskin edes värähtää hänen sukeltaessaan, niin sulavaliikkeinen mies on. Vain heinät liikehtivät siellä missä mies haroo pohjaa ja hetken kuluttua tuo nousee takaisin pintaan, ojentaen nyrkkinsä ylös. Nyrkin sisällä on jotakin pientä ja neliskanttista. Jessican puhelin. "Onko se tämä? Tämä oli ainut outo esine jonka löysin pohjasta. Jos se ei ole se mitä etsit, niin ainakaan lampeen se ei ole pudonnut." Tuo kysyy huolestuneena kiivetessään takaisin ruohikolle. Hän sukii hiuksiaan ja vasta nyt Jessica huomaa etteivät miehen vaatteet ole laisinkaan märät.

[Heta]

Nuorukaisen kysymys teknologista sai Jessican asettamaan kädet lanteilleen ja katsomaan toista kysyvästi, samalla hymyillen kiinnostuneen odottavasti ikään kuin vaatien lisäselitystä omituiseen kysymykseen. Eikö toinen totisestikaan tiennyt mikä pullo oli? Tai ehkä vastapuoli puhui hassusti vain siksi ettei ollut täältä päin? Kielimuuri, tiedättehän.
"Minulla ei ole niitä enempää, mutta niitä saa kaupasta ostettua lisään. Varmastikin tuosta lähimmäisestä kioskista puiston laidalla", Jessica nyökäytti päätään puiston laidalla sijaitsevaan pieneen rakennukseen josta pilkotti valo. Vaikka oli myöhä niin kioski oli vielä hetken auki. Toisaalta nuori mies ilmoitti olleensa juhlimassa. Ehkä tämä oli vain liian humalassa muistaakseen mikä pullo oli. Näin asian täytyi olla.

Nuori mies ilmoitti voivansa hakea kännykän lammesta. Jälleen uusi hetki hämmennykseen.
"Hei, odota..! Se tuskin enää toimii", Jessica yritti huikata toiselle, mutta turhaan. Aluksi neito tunsi jopa huolestuneisuutta, kun toinen ilmoitti menevänsä uudelleen veteen. Jos nuori mies oli kovin humalassa ei tämä välttämättä pääsisi vedestä omin avuin pois ja Jessica joutuisi menemään sammakkolampeen uudelleen. Jessican hämmästykseksi toinen sukelsi veteen kuitenkin turhankin taidokkaasti. Ehkä toinen olikin urheilija? Urheilijanäyttelijä jostain kaukaa? Jessica seurasi epäuskoisena kun toinen saapui takaisin toden totta hänen kännykkänsä mukanaan. Kännykkä otettiin vastaan edelleen epäuskon vallassa. Vaikka se ei varmastikaan toiminut, laitettiin kännykkä takaisin laukkuun silkasta kohteliaisuudesta. Toinen oli kuitenkin nähnyt vaivaa hakeakseen Jessican omaisuuden takaisin tytölle eikä Jessica missään nimessä halunnut olla epäkohtelias. Huomio kiinnitettiin kuitenkin miehen vaatteisiin. Aluksi Jessica epäili näkökykyään ja räpytteli hetken silmiään kuin varmistaakseen näkevänsä oikein. Nuorukaisen vaatteet eivät olleet lainkaan märät.
"Vaatteesi... Kuinka... Kuinka tuo on mahdollista?", henkäistiin ja toisen takin helmaa kosketettiin vahvistukseksi siitä, että se oli totisesti kuiva. Sitten katse nostettiin takaisin toisen silmiin ja Jessican kasvoille nousi tietäväinen hymy. "Hei, minä tiedän, tämä on tietenkin jotain uutta teknologiaa! Ja sinä taidat oikeasti olla jostain kaukaa? Siis oikeasti. Et näytä lainkaan siltä, että asuisit Lontoossa. Mistä päin todella olet?", kädet nousivat takaisin lanteille ja katse oli uteliaan kysyvä, jopa vaativa. Jessica halusi ehdottomasti tietää kaiken tästä miehestä. "Olen muuten Jessica mutta kutsu enemmin Jessiksi", käsi ojennettiin reippaasti toiselle tervehdykseen.

[Javert]

"Kauppa? Täydellistä", Alessandro hymyilee tyytyväisenä ja kaivaa esiin pienen nahkapussukan. Sen pitäisi riittää hyvin ellei tämän paikan markkinat olleet aivan inflaation kourissa. Siitä puheen ollen… "Missä me muuten edes olemme?", Hän kysäisee, vilkaisen ympärilleen kiinnostuneena. Paikka näytti aivan samalta kuin minkä tahansa muun planeetan puistot näyttivät. Vain hieman köyhältä istutusten puolesta. Äkillisesti sanottuna Alessandro ei osannut sanoa mille planeetalle oli pudonnut. Eikä täällä näyttänyt olevan laisinkaan jättiläis-lihansyöjä-krookuksia joihin törmäsi aina silloin tällöin kasvitieteellisissä puutarhoissa. Alessandro yritti olla menemättä sellaisiin enään sen jälkeen kun yksi niistä ilkimyksistä oli syönyt hänen hattunsa.

Tuntien äkillisesti pienen vedon takissaan, Alessandro vilkaisee tyttöä ja tajuaa tuon hypistelevän hänen takin lievettään. "Jessica. Miten kaunis nimi jumalattarelle. Olet kovin kaunis", Hän vastaa hymyillen.

"Tietysti se on teknologiaa. Tosin ei kovin uutta. Me olemme käyttäneet sitä vuosisatoja. Eikä se oikeastaan edes ole oikeaa kangasta vaan filtteri", Hän vastaa tytön kysymykseen lievästi huvittuneena. "Et taida matkustaa kovinkaan paljon?" Hän kysyy puolestaan varsin kiinnostuneena, kunnes äkillinen heikotuksen tunne muistuttaa saturnyslaista siitä, että tuon todella piti saada lisää vettä. "Kamala jano. Tule, mennään", Hän ojentaa pitkäkyntisen kätensä Jessille kuin vanhan ajan herrasmies. Hänen sormensa ovat laihat ja kalpeat ja kynnet pitkät ja kauniisti viilatut. "Olen alunperin Venetsiasta, Maa-planeetalta. Entä sinä?", Hän kysyy ystävällisesti. Mies ei todellakaan kävellyt kuin humalainen…

[Heta]

"Lontoossa", Jessica vastaa nuorelle miehelle muitta mutkitta. Jessica oli varsin mielissään siitä, että kauppa kävisi miehelle mikä tämä tahtoisi vetensä.
Toisen kehuessa Jessicaa, tyttö naurahtaa. Hän ei osannut odottaa kohteliaisuuksia eikä pitänyt itseään tai nimeään mitenkään erikoisena. "Kiitos. Mutta älä suotta kehu. Jessica on niin tavallinen nimi", neiti X naurahtaa, "Olisin mielummin vaikka Space Saver tai Space monkey", kommentti oli ehkä tarkoitettu Jessican osalta vitsiksi, mutta voi kyllä - hän olisi mielellään Space monkey! Ehkäpä hän vaihtaisikin nimimerkkiään?

"Mikä sinun nimesi muuten on? Kerro itsestäsi jotain!", Jessica vilkuilee toista odottavasti samalla kun tarttuu toista kädestä. Ele oli rohkea tuntemattomalta mieheltä, mutta toisaalta sopi enemmän kuin paremmin nuoren miehen tyyliin. Jessicasta tuntui aivan siltä kuin hän olisi hypännyt kauas menneisyyteen hienoksi naiseksi. "Venetsiasta?", Jessica toistaa toisen sanat. "Olet kuin oletkin siis italiasta, vau! Arvasin sen sinun aksentistasi", tyttö jatkaa rupattelua. "Ja itse asiassa, olen minä jonkin verran matkustanut. Lähinnä Euroopassa. Kun asuin vielä kotona - siis Hatfieldissa - niin matkustimme perheeni kanssa aina joka vuosi etelään. Enimmikseen Kreikkaan tai Espanjaan. Ehkä hieman mielikuvituksetonta", Jessica kohauttaa olkiaan kevyesti. "Oletko sinä matkustellut paljon ja mikä ihme sinut on saanut Lontooseen?", kysymykset eivät päättyneet koskaan.

"Jes, se on vielä auki", Jessica hihkaisee kaupan edustalle päästyään. "tämä on pieni pulju, mutta uskon, että sieltä varmasti saat vetesi. Mennään katsomaan", Jessica ohjeistaa toista. Kauppa oli pieni, perinteisesti puusta rakennettu pientalo joka oli nähnyt parhaimmat päivänsä jo vuosia sitten. Kaupassa oli tällä hetkellä hiljaista sillä siellä ei ollut muita asiakkaita. Ainoastaan kaupan myyjä oli paikalla. Myyjä oli vanhempi nainen joka lähestyi eläkeikää. Hän oli pyylevä ja vaaleahiuksinen rouva joka luki parasta aikaa aikakausilehteä kaksikon astuessa peremmälle. Myyjän katse vilkaisi nopeasti kaksikkoa merkiksi siitä, että tämä oli nähnyt sisäänastuvat mutta tämän jälkeen katse laskettiin takaisin lehden lukuun.
"Rouva Galler ei ole kaikista puheliain rouva, mutta hän omistaa tämän kaupan", Jessica madaltaa hieman ääntään kuiskaukseksi sillä sanat oli tarkoitettu vain hänen seuralaisensa korville. Galler ei juuri pitänyt juoruilusta. "Olen käynyt täällä aina silloin tällöin koulun jälkeen ostamassa vadelmapurkkaa. Sitä ei saa mistään muualta."

[Javert]

"Voi, päinvastoin. Jessica on hyvin epätavallinen nimi. Jopa eksoottinen. Olet ensimmäinen ikinä kohtaamani Jessica. Nykyään sellaiset nimet kuin Baharallianez ovat paljon suositumpia. Olen tavannut ainakin kolme Baharallianezia pelkästään viimeisimmällä planeetallani", Hän hymyilee. "Sitäpaitsi avaruusapinat ovat aivan kauheita. Niistä ei meinaa päästä millään eroon ja ne varastavat kaiken ruoan!", Hän mutisee lievästi vihaisena. Muisto nousee pintaan siitä, kun he olivat kapteenin kanssa löytäneet pari salamatkustaja-apinaa ruumasta mussuttamassa banaaneja ja juomassa miehistön ginivarastoja. Oli kestänyt ikuisuus saada ne ketterät otukset kiinni ja häkkiin, minkä he olivat sitten heittäneet ulos seuraavalla pysäkillään.

"Tämä paikkako on siis Lontoo? Outoa. En muista sen nimistä planeettaa…", Alessandro rypistää hieman kulmiaan. Hän yritti kovasti miettiä. Olihan hän tutkinut karttoja navigoidakseen paikasta toiseen lähes koko Ilmeniiteissä olonsa ajan. Mutta Lontoo, taikka nämä niin kutsutut Kreikka ja Espanja? Mikään niistä ei kuulostanut tutulta. "Missä nämä mainitsemasi paikat oikein sijaitsevat?", Hän kysyy hämmentyneenä samalla, kun he astuvat kaupan ovista sisään. Alessandron silmät leviävät hiukan. Hän ei ollut koskaan nähnyt aivan tämänkaltaista paikkaa. "Hämmästyttävää… Upeaa…" Nuori mies alkaa kävellä hyllyköiden välissä ja hypistelee tuotepakkauksia, janonsa kokonaan unohtaneena. "Niin vanhanaikaista. Ja silti todella innovatiivista. Jessica! Katso tätä pakkausteknologiaa! Eikö olekin hassua! Tämä paikkahan on kuin suoraan keskiajalta!", Hän naurahtelee, pidellen ilmassa kelmuun käärittyä kana-wrappia ja heilutellen sitä Jessican suuntaan innoissaan kuin pieni lapsi. "Onko tämä jonkin sortin vanhan ajan puoti? Jossa kaikki on tehty tarkoituksellisesti vanhalla teknologialla? Kuinka maalaismaisema!", Hän kyselee innoissaan, liikkuen kohti irtokarkkiosastoa ihastellaakseen sen tarjontaa. Täysin unohtaen Jessican kysymykset tai niihin vastaamisen.

Alessandro väläyttää Rouva Gallerille leveän hymyn vitivalkeilla hampaillaan. "Tähän olette sulostuttavin, hehkein emäntä jonka olen nähnyt. Elämä kukkii rusoposkillanne ja silmänne kertovat suuresta elämänviisaudesta. Ah, olette kuin ylväs ruhtinatar", Hän pyrkii ottamaan Rouva Galleriä kädestä ja suutelemaan tuon kättä. "Ja niin kovin ihanan lämmin ja pehmeä." Hän kuiskaa arvostaen. Voi, kuinka hän nauttisikaan Rouva Gallerin veren juomisesta. Nainen oli pullean mehukkaan näköinen ja Alessandro saattoi suorastaan kuulla veren virtauksen hänen suonissaan. Se teki hänet paitsi janoiseksi, myös nälkäiseksi.

[Heta]

Nuorukaisen kertoessa avaruusapinoista Jessica vilkaisee toiseen. Hän olettaa miehen vitsailevan. Ehkä toisella oli vain yhtä hyvä ja outo huumorintaju niin kuin hänelläkin? Jessican olisi tehnyt mieli heittää itsekin jotain yhtä omituista takaisin, mutta hän unohtaa aikeensa toisen innostuessa kaupasta perin pohjin. Tilanne eteni kovin nopeasti.

"Eikö Venetsiassa ole kauppoja?", Jessica kysyy ja kohottaa kulmiaan edeten nuorukaisen perässä syvemmälle kauppaan. "Eihän tämä nyt niin vanhanaikainen ole, vaikka harmaa ja kulahtanut onkin", Jessica vastaa silmäillen samalla kaupan ympäristöä kuin pohtien ollakko samaa mieltä toisen kanssa vai ei. Toinen vaikutti kuitenkin olevan erittäin innostunut näkemästään ja toisen riemu tarttui myös Jessicaan. Kana-wrappia heiluttava venetsialainen oli varsin hauska näky ja Jessica naurahtikin näkemälleen pudistellen päätä. "Onko kukaan sanonut sinulle, että olet hieman omaperäinen? Mutta vain hyvällä tavalla - Pidän oudoista tyypeistä", neiti totesi pohtien samalla mielessään kuinka monta kertaa häntä oli pidetty outona.

Seuraavaa hetkeä - ja tarkemmin sanottuna rouva Gallerin ilmettä - Jessica ei tule unohtamaan varmasti ikinä. Hänen kasvoilleen nousee hieman epäuskon ja huvittuneisuuden sekainen hymy nuorukaisen osoittaessa sanansa kaupan pitäjälle. Seuraavaksi odottava katse nousee Gallerin puoleen ja Jessica huomaa pidättävänsä hengitystään. Hän tiesi, että rouva Galler oli rouva joka piti vain tavanomaisista asioista - eikä juuri pitänyt nuorisosta. Vielä vähemmän sellaisista jotka vaikuttivat epätavallisilta. Jessican kykeni suorastaan näkemään kuinka Gallerin otsasuoni tuntui kasvanan entisestään ja tämä kohotti vanhan katseensa nuorukaiseen.
"Jos kuvittelette pitävänne minua pilkkananne, niin voitte välittömästi poistua kaupastani", Rouva Galler tiuskaisi osoittaen tuikean katseen nuorukaiseen. Rouva repäisi varsin epäkohteliaasti kätensä pois nuorukaisen huulilta ja näytti siltä kuin voisi vaikka haljeta kiukusta. "Oletteko nuori mies täysin sekaisin?!", rouva korotti ääntään.

[Javert]

Jessican sanat kulkevat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos Alessandron keskittyessä pääasiassa Rouva Gallerin suonissa virtaavaan vereen. Hän tarvitsisi verta pian parantuakseen täysin myrkytyksestä.

Alessandro suo rouvalle imelän hymyn. "Voi, täysin tosissani. Olette sulostuttavin, herkullisin ihminen johon olen tutustunut hetkeen...." Hän kumartuu lähemmäs ja vetää Rouva Galleria lähemmäs. Alessandron pitkät, luisevat ja kalvakat sormet ovat kiertyneet tiukasti Rouva Gallerin ranteen ympärille.

"Niin mehukas..." Tuo mutisee ennen kuin iskee kiinni kuin ankerias kalaan. Tai kuin piranha puhvelin jalkaan. Tai kuin vampyyri ihmisen kaulaan.

Ja juo.

Verta valuu molempien päälle.

[Heta]

Jessican kasvoille ilmestyi kauhun ja epäuskon sekainen ilme nuorukaisen purressa kaupan myyjää. Silmät rävähtivät pelosta pyöreiksi ja käsi heitettiin suun eteen tukahduttaen huudon mikä melkein pääsi Jessican suusta. Sydän hakkasi Jessican sisällä villisti eikä hän oikein kyennyt käsittämään näkyä. Kun ihminen kohtaa pelottavan tilanteen valtaa hänet alkukantainen pakoreaktio. Näin kävi myös Jessican kohdalla. Mitään sanomatta Jessica juoksi karkuun. Hän juoksi niin lujaa kuin koskaan pääsi, ajatuksenaan vain paeta koko tilannetta. Hän juoksi ja juoksi kunnes lopulta lysähti ensimmäisen satunnaisen portikongin liepeille. Keuhkoja puristi ja jalkoihin sattui. Jessica nojautui seinää vasten ja lopulta lyyhistyi maahan polvilteen. Hän vieläkin pohti näkemäänsä. Kokemaansa. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mitä ihmettä oli oikein tapahtunut?

Michael:

Kaukana avaruudessa. Jossain universumin tuolla puolen liikkui pieni sukkula. Sukkulan ohjaaja oli närkästynyt. Hän oli vihainen siitä, että sota oltiin juuri hävitty ja Ilmeniitit olivat kadottaneet heille kuuluvan aarteen. Michael oli pitänyt häviämisestä ja vielä vähemmän hän piti siitä ettei saanut haluamaansa. Kaiken lisäksi hän oli hukannut myös yhden miehistönsä jäsenistä. Kaikki oli tapahtunut kovin nopeasti eikä Michael itsekään ollut kyennyt pysymään mukana kun Alessandro oli joutunut pyörteeseen eikä häntä voitu sieltä enää pelastaa. Hänet piti vain löytää uudestaan - ja sen Michael totisesti aikoi tehdä.

Ei aikaakaan, kun hän oli totisesti paikantanut Alessandron. Maa-planeetasta. Paikasta jonne Michael ei mieelellään olisi palannut; Koko planeetta aiheutti hänelle muistoja ajasta jota ei tahdottu enää muistaa. Mutta nyt tilanne oli toinen; Alessandro oli pakko saada sieltä pois. Takaisin miehistöön. Puisto oli äänetön ja hiljainen, kun Michael laskeutui sukkulallaan sinne. Sukkula oltiin rakennettu varkaille, ryöstäjille ja avaruuden omille Ilmeniiteille joten se ei pitänyt ääntä laskeutuessaan. Nukkuva Lontoo ei saisi tietää tästä reissusta mitään. Michael vain hakisi miehistönsä jäsenen takaisin ja he palaisivat takaisin avaruuteen jatkamaan iättömiä seikkailujaan.

Michael avasi sukkulansa ulostuloluukun ja astui sieltä ulos. Hän oli paikantanut Alessandron lähelle... kioskia? Michael kohotti toista tuuheaa ja paksua kulmaansa ja lähestyi pientä puljua jonka ovi oli jäänyt auki. Sen sisältä pilkotti valo.
"Hoi laivarotta, minne sinä kuvittelit meneväsi kesken taistelun! Tarvitsin sinua juuri sinä hetkellä", Michael huudahti avaten oven ryöhkeästi. Hän halusi palata avaruuteen takaisin mahdollisimman äkkiä. "Kokoa luusi ja palataan takaisin alukselle!"