Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Feb 13, 2015 15:04:35 GMT
Nulikka tyrmäsi ajatuksen taktisesta perääntymisestä, jolla olisi saatu hieman miettimisaikaa, ei kuulemma kuulunut tapoihin." Ymmärrän, siksi taidatkin olla jo yhdestoista", Walker huomautti kuivakasti, mutta kuunteli skannauksen tulokset, vain harvoin Tardikseen pääsi asiaankuulumattomia asioita, osittain juuri siksi tämä oli vakava uhka, joka oli syytä ottaa vakavasti.
Ehdotus Tardiksen sydämmeen menemisestä oli idea, jota Walker olisi muutenkin vältellyt, sillä pelkät väläyksetkin siitä olivat merkittäviä ja vaarallisia. "Kuulostaa hauskalta, mutta muistetaan yksi asia; mitä siellä ikinä olikaan, se ei enää ole mitä se oli. Todennäköisesti se on mennyt huimasti eteen tai taakse päin evoluutiossaan, joten se saattaa olla mitä hyvänsä", Walker huomautti, Tohtori vaikutti varsin vastuuttomalta ja vähän suunnittelevalra ihmiseltä. Liekkö ollut liian pitkään yksin. Vanhus seurasi Nulikkaa luukulle nojaten keppiinsä, ollen varma ettei vastassa olisi mitään erityisen ystävällistä. "Tullaan tullaan", Ukko mutisi kavutessaan luukusta sisään aavemmaisesti hohtavaan Sydämmeen.
Vaikka tämä ei ollutkaan ensimmäinen kerta kun Walker kävi Sydämmessä, salpasi näky yhä hengen; tämä oli Tardiksen sielu, keskusyksikkö, sydän ja ydin, paikka jonka tuhoamalla voisi tuhota Tardiksen ja samalla puolet aurinkokunnasta. Pelkkä ajatuskin sai Walkerin värähtämään, mutta tässä oli seassa myös muutakin, jokin tunne jonka mies oli ajat sitten kuvitellut kadottaneensa lopullisesti ja joka oli nyt melkein 14 000 vuoden jälkeen palannut jäädäkseen:Seikkailun jano. "Olet oikeassa, mutta anna minä kuljen edellä, sillä tuosta valotikusta ei ole mihinkään taistelussa."
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Feb 16, 2015 10:55:29 GMT
Etukäteen suunnittelu ja tilanteista perääntyminen olivat asioita, joita Tohtori ei yksinkertaisesti halunut noudattaa. Tämä oli aina ollut sisäisesti hyvin impulsiivinen tapaus, joka mieluiten improvisoi seikkailujen matkan varrella. Omalta osaltaan seikkailunjano ja taito kyetä lukemaan tilanteita yllättävissäkin tilanteissa olivat ruotineet ajanherrasta sen, mitä tuo nyt oli. Kuinka paljon hän olikaan saanut kokea nimenomaa oman uteliaisuutensa vuoksi. Ja kuinka paljon olikaan vielä edessä päin.
Tardisin sydämeen matkaaminen oli kaikkea muuta kuin turvallista. Tohtori itse oli ollut aikaisemminkin tekemisissä koneistonsa syvimmän sielun kanssa ja myös tuo tiedosti piilossa vaanivat riskit - mutta hänkään ei koskaan aikaisemmin ollut matkannut itse fyysisesti sinne. Seikkailun jano ja tilanteen tuoma jännitys sai adrenaliinin virtaamaan Tohtorin suonissa ja sama vanha tuttu, hyvän olon tunne valtasi miehen. Energisyys sai aistit tuntumaan kaksinkertaisilta, jopa ajanherrojen mittapuulla. Myös Walker kömpi sisään Tardisin keskusyksikköön ja tuon sanat saivat Tohtorin virnistämään toispuoleisesti. Oli totta ettei äänimeisselistä ollut järin paljoa apua, mikäli joku päättäisikin hyökätä yllättäen, mutta toisaalta meisselin kanssa oli Tohtori matkustanut aina. Se oli palvellut häntä pitkään ja ollut jo vuosisatoja hänen ainoa aseensa. Mikäli sitä aseeksi haluaisi edes kutsua. Tohtorin oma lähestymistapa asioihin oli aina ollut rauhanomainen, eikä tuo siksi halunnut edes kokea monitoimityökaluaan minään aseena. Väkivalta ei ollut koskaan perusteltua. "Hyvä on, hyvä on, mutta muista, että minä en voi pelastaa sinua, mikäli kuljen vanavedessä takanasi", rusettikaulainen alien päättää kuitenkin vielä naljaista opettajalleen, vaikka tiedostikin, että Walker pärjäisi vallan mainiosti edessäkin.
Miehet matkasivat pidemmälle kohti hämärää käytävää. Ympäristö oli aavemaisen hiljainen, mutta tarkkakorvainen saattoi silti kuulla, kuinka Tardis valitti ja narisi. Ääni ei kuitenkaan tullut koneistosta itsestään, vaan se tuntui ikään kuin pään sisällä. Melkeinpä kuin Tardis yrittäisi telepaattisesti viestittää pahoin voivasta olostaan ajanherroille. Aikakone natisi liitoksistaan. "Mitä sinulle on oikein tehty, kultaseni", Tohtori mumisi hiljaisesti poliisikopilleen, katsellen käytävän seiniä.
Edemmäs päästyään Tohtori ja Walker saapuivat lopulta käytävän päähän, josta risteytyi jälleen uudet käytävät oikealla ja vasemmalle. Edessä näkyi kuitenkin jotain, mikä sai Tohtorin mielenkiinnon itseensä. Seinässä oli halkeama, josta hohti uutta, utuista ja aavemaista valoa. Ajanherra kyykistyi seinän vierustaan ja kulmat pohtivassa kurtussa tuo koskettaa halkeamaa, liu'uttaen sormeaan sitä pitkin. "Haavoja ajassa. Halkeama ei ole Tardisin seinässä, vaan tässä universumissa", Tohtori nousee seisomaan ja nielaisee äänettömästi. Huoli nousee katseeseen ja sydämet alkavat jälleen pumppaamaan voimakkaammin, ajanherran ymmärtäessä tilanteen vakavuuden kuin salamana kirkkaalta taivaalta. "Tardis on heikkona ja.... jokin on saanut ajan repeämään! Meille tulee kiire, Walker. Meidän on pakko löytää tämän kaiken aiheuttaja. Seuraukset voisivat olla muutoin kohtalokkaat. Mitä tahansa voi sattua, kun koneisto omaa naisen mielen ja Tardisin tuntien se ei ole kaikista kärsivällisin. Tule, jatketaan matkaa!", Tohtori hoputtaa ja taputtaa toista hoputtaen olkapäälle, kiiruhtaen itse summamutikassa satunnaiseen käytävään vasemmalle. Se oli yhtä hämärä ja hiljainen, mutta jokin äänetön vaisto sai rusettikaulaisen alienin valitsemaan käytävän. "Yhdestoista sääntö: Valitse aina pimein ja vaarallisin käytävä, sillä se pitää mielen ja kielen virkeänä!", ajanherra vielä hihkaisi. Vaan onko käytävä sittenkään oikea?
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Feb 28, 2015 12:42:43 GMT
Nulikka myöntyi siihen, että Walker kulkisi edellä, mutta naljaisi silti hieman. Walker katsahti Nulikkaan hyväntahtoisen säälivästi, "Voi, luuletko todellakin jonkun sellaisen, jolla on hieman yli 30 erikokoista veistä piilotettuna vaatteisiinsa, tarvitsevan pelastamista valotikulla varustetulta nulikalta?" Tilanne toi mieleen ajat opettajana; oppilaat eivät suostuneet uskomaan itseään kymmeniä kertoja vanhempaa opettajaansa, sillä olivathan jo 200 vuotiaita.
Päässä kuuluva humina alkoi vahvistua, ja Walker painoi silmänsä kiinni keskittääkseen ajatuksensa tilanteeseen. Ja jättääkseen huomioimatta sen faktan, ettei hänen edes tarvitsisi olla täällä. Nulikka puhui tardikselleen, ei mikään harvinainen asia yksin matkustavien kohdalla, joilla ei ollut ollut seuraa pitkään aikaan.
Kun kaksikko pääsi utuisen halkeaman luo hiljeni Walkerkin yhtälailla. Hänkin oli nähnyt tuollaisen kerran.Nulikkan sanoille Walker tyytyi nyökkäämään, tosin juurikin pimeämmän käytävän valitseminen oli kyllä hieman outo idea. "Naisen mieli? Olen kyllä kuullut tardiksien omaavan sukupuolen, mutta sinä taidat olla erityisen läheinen tämän koppisi kanssa?"
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Mar 1, 2015 12:57:20 GMT
Walkerin kysymys sai Tohtorin vilkaisemaan olkansa ylitse ja veikeä hymy nousee tuon suupieleen. Toisen kysymys oli osunut enemmäkin kuin oikeaan. "Tardis on maailmani. Riemu, suru, ilo, rakkaus, raivo, haaveet, unelmat - kaikki on lähtöisin täältä. Tardiksesta.", sanottiin totuudenmukaisesti ja koneen seinän pintamaa kosketettiin kevyesti, "Ja olen valmis tekemään kaikkeni hänen vuokseen." Jokaista sanaa tarkoitettiin. Ulkopuolisen silmin oli ehkä äärimmäisen omituista inhimillistää avaruuslaitettaan niin vahvasti kuin Tohtori, mutta nuorempi oli matkannut pitkään yksin ja lopulta saanut kehittämään vahvan siteen poliisikoppiin. Kaikki oli lähtenyt yhdestä päähänpistosta varastaa rikkinäinen ja vanha Tardis. Ja tässä sitä nyt oltiin. Kaikkia kokemuksia rikkaampana ja siinä jos jossain oli aihetta rakastaa Tardista. Tardis mahdollisti kaiken. Tardis oli Tohtorin ikuinen kumppani. "Entä sinä Walker? Missä sinun Tardiksesi on?", toiseen vilkaistiin jälleen, katseessa selvää kiinnostusta. Toinen ei ollut sanonut halaistua sanaakaan koneestaan, mikä oli saanut Tohtorinkin uteliaisuuden heräämään. Käyttikö Ukko enää aikakonettaan?
Käytävä oli pitkä ja hämyinen ja sen suora kapea tie tuntui saavan ajan kulumaan hitaammin. Oli täysin hiljasta, kun yllättäen käytävän toisesta päästä kuului selvä, eläimellinen ja alkukanainen karjaisu. Ääni oli voimakas ja se sai Tohtorin pysähtymään yllättyneenä. Adrenaliini virtasi tiheämmin suonissa ja hengitys muuttui hetkeksi pintapuoliseksi silkasta jännityksestä. Tohtori kaivoi äänimeisselinsä esille, osoittaen sillä pimeään käytävään. "Kuulitko tuon? Meillä on selvästi seuraa", todettiin vastapuolelle. Mikä aiheutti äänen? Ja oliko Tardiksessa sittenkin jotain muutakin kuin vain jäännös kalmarista?
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Mar 23, 2015 12:56:37 GMT
Walker hymyili myötätuntoisesti Nulikan innostuneelle vastaukselle, oikeastaan tuo oli aika hellyttävää, liekkö vanhus itsekkin ollut samanlainen nuorena miehenä, tai naisenakin kerran, jos tarkkoja oltiin(luin netistä että ajan herran sukupuoli vaihtuu, jos kuoleman on aiheuttanut itsemurha). Tuon ikäisenä tuppasi tekemään kaikkea mahdollista, ja oli vain hyvä, että oli olemassa tälläinen turvapaikka, eikä Walkerin muoruuden Tardista olisi missään nimessä kannattanut katsoa ultraviolettivalossa... Muiston mukanaan tuoman hymyn pyyhki Tohtorin kykysmys; Missä oli Walkerin Tardis? "Se on ollut jo ptkään piilossa lähellä sydäntäni", Walker murahti vastaukseksi.
Käytävän lattiatasossa pyörteilevä usva loi hypnoottisia kuvioita ainoastaan tehostaen unenomaista vaikutelmaa, joka turrutti mielen, pidemmällä aikavälillä ytimeen saattaisi vain jäädä harhailemaan ja sulautua osaksi aikapyörrettä, ei missään nimessä miellyttävä kohtalo. Tosin yllättävä karjaisu herättäisi kenet tahansa. silmänräpäyksessä Walkerin lasermeisselin seuraksi oli ilmestynyt kolme heittoveistä ja yksi tikari, jolla tappaisi oikeissa käsissä vaikka Dalekin. "Jaa seurataanh? Siinä tapauksessa noudattakaamme käytöstapoja, kuten Gallifreylla kasvatetun herrasmiehen kuuluu, ja menkäämme vastaan!" Walker virnisti, ja lähti määrätietoisesti tarpomaan kohti oletettavaa hirviötä. Harmaahapsen olemuss oli muuttunut itsevarmemmaksi ja ja vieläkin määrätietoisemmaksi mikääli mahdollista.
//Anteeksi kesto, oli kiireitä//
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Apr 3, 2015 18:32:54 GMT
// ei haittaa, kevät on aina kiireistä aikaa kaikilla. // Rusettikaulainen Tohtori tyytyi hymähtämään kevyesti Walkerin vastaukselle. "Niin ne ovat aina, Walker. Niin ne ovat aina", mies tuumasi, äänensävy osin mietteliäänä, huomion kääntyessä takaisin käytävään. Utuinen tunnelma ja pitkä käytävä tuntui jatkuvan loputtomiin. Tardisin yksi loistavimmista tempuista olikin eksyttää koneiston sieluun eksynyt tunkeilija sen pimeisiin ja ikuisuuksiin jatkuviin käytäviin ja tätä ominaisuutta Tohtori itse kunnioitti ja paljon. Tardis osasi olla vaarallinen, kun sen sisimpään tunkeuduttiin. Toisaalta vaikka mies tiedostikin vaaran tuomat riskit, oli siinä kuitenkin oma viehätyksensä; Seikkailun tuoma jännitys sai aistit tuntumaan moninkertaisilta ja adrenaliinin virtaamaan kerta toisensa jälkeen suonissa vinhaa vauhtia. Kuinka paljon hän rakastikaan tätä tunnetta. Ajantaju tuntui kadonneen. Tohtori ei ollut enää itsekään varma kuinka pitkään he olivat matkanneet käytävää pitkin ja täten äkillinen karjahdus pimeydestä olikin ajanherrojen oma onni. Molemmat miehet säpsähtivät ja matka pysähtyi hetkeksi. Walkerin sanat tekivät Tohtoriin kuitenkin syvän vaikutuksen ja tämä virnistikin vastaukseksi. Matka sai siis luvan jatkua, jännityksen kutkuttaessa vatsan pohjassa voimakkaammin ja pitäen hengityksen edelleen pintapuolisena. Joka ainoa solu ja koko lihaksisto tuntui jännittyneen ja ajatukset laukkasivat vinhasti, katseen haparoidessa pimeydestä äänen aiheuttajaa. He molemmat olivat seikkailijoita, sillä myös Walker tuntui innostuneen. Tästä edes Tohtorikaan ei voinut olla hiljaa. "Olet pidätellyt itseäsi selvästi liian pitkään", huomautettiin, toiseen nopeasti vilkaisten. "Huomasin ilmeesi heti, kun astuit ensi kertaan Tardikseeni etkä voi huijata minua. Olet kaivannut seikkailuja pitkään jähmettyessäsi vanhaan taloosi", toista härnättiin ilkikuriseen äänensävyyn. Vaikka alien ei voinutkaan olla varma, kuinka pitkään Walker oli elänyt tasaista elämää vailla retkiä, oli Tohtori kuitenkin täysin varma siitä, että myös Walker oli innoissaan saaamastaan mahdollisuudesta. Toisen olemus kieli siitä kaiken. Tohtori olisi ehkä jatkanut leikkimielistä piikittelyään, mutta tilanne sai uuden yllättävän käänteen. Se oli sekunnin sadasosa, kun kaikki tuntui pysähtyneen. Tohtori oli juuri kääntänyt katseensa eteenpäin, aikomuksenaan heittää ehkä jotain oikein nasevaa Walkerille, mutta yllättäen nuorempi mies jähmettyikin aloilleen. Tohtorin ilme oli paljon puhuva, silmät lautasen kokoisina ja suu auki jääneenä. Ajanherran katseeseen vastasi pimeydestä tumma, hohtava silmäpari. "Taisimme löytää seuralaisemme", sanottiin, katse suunnattuna eteenpäin. Heidän edessään, noin kolmen metrin päässä oli suuri kokoinen, varjomainen, tumma hahmo, joka muistutti etäisesti ihmisen ja suden risteytystä. Myös peto oli naulinnut katseensa ajaherroihin ja tuon suuri kokoinen ja uhkaava olemus rikkoi käytävän unenomaisen ja harmoonisen tunnelman. "Ehdotan taktista vetäytymistä takaisin sinne, mistä tultiinkin?", Tohtori heitti ilmoille, katse edelleen naulittuna petoon. "Luulen, että tuo - olkoonkin se sitten mikä hyvänsä - ei halua viettää päiväänsä teekupposen merkeissä. Juokse!", ja niin ajanherra kääntyi rajusti kannoillaan, tarraten myös opettajaansa ja lähtien juoksemaan takaisin käytävää pitkin. Ajanherrojen pako oli myös merkki itse pedolle. Suuri kokoinen varjo karjaisi voimakkaasti jahdin merkiksi ja niin tuo olento singahti kaksikon perään, saaden koko käytävän tärisemään voimakkaasti.
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on May 23, 2015 21:30:22 GMT
//hävettää ihan tämä kesto. On peruskoulun loppu kesken. anteeksi//
Nulikkakin huomasi Walkerin olemuksen muutoksen. "Shhh, Se, mikä tuolla onkin, voi kuulla", Walker murahti. Mitä siitäkin tulisi, jos oppilaat alkaisivat hyppiä opettajansa nenille. Kuitenkin Walker hymyili tyytyväisenä. Seikkailun tunteen hän oli unohtanut, eikä hän aikonut jäädä siitä enää paitsi.
Susimiehen ulvaisu sai vanhuksen lihakset jännittymään ja sotilaan vaistot heräämään. Peto, joka oli valmis hyökkäämään, ja jolla sivumennen sanoen oli sama ominaistuoksu kuin Englannin kuningassuvulla, oli järkyttävän pelottava, mutta Walker, joka oli tappanut lukemattomia Dalekkeja pelkästään veitsin aseistautuneena, sai pelkästään äkillisen adneraliinipiikin, joka tosin haihtui nopeasti kun Tohtori veti miehen juoksemaan mukaansa. Sääli vain, etteivät tohvelit olleet juoksukengistä parhaimmat. "Mitä oikein teet?! Olisin voinut kaataa tuon yhdellä iskulla!" Walker sähähti juostessaan kävelykeppi kädessään Tohtorin rinnalla
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on May 25, 2015 8:23:28 GMT
// Ei haittaa, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! (: //
Susimainen olento ampaisi ajanherrojen perään, saaden koko käytävän tärisemään pedon painon alla. Tohtori juoksi opettajansa rinnalla, vilkaisten toiseen nopeasti. Hän oli tottunut aina pakenemaan. "Otetaanko tämä urheilun kannalta?", kysyttiin ääni lievästi hengästyneenä juoksemisesta, "Minä en vaaranna Tardistani mikäli mahdollisuutena on myös juokseminen. Oikeastaan, se on joskus myös ehdottoman hyödyllistä. Se on pitänyt minut tähän asti elossa."
Tohtori ja Walker olivat juosseet käytävän alkuun. Peto oli jäänyt hieman jälkeen, jonka vuoksi Tohtorille avautuikin otollinen tilanne toimia; Nuorempi ajanherra painoi oven vieressä olevasta napista ripeästi ja liukuva, paksu metalliovi meni kiinni, jakaen käytävän pitkän käytävän kahtia. Susi jäi toiselle puolelle. Se ei kuitenkaan petoa taltuttanut, vaan olento pyrki pääsemää oven läpi raapimalla metallia. Ääni kantautui myös ajanherrojen puolelle terävänä ja korvia vihlovana äänenä. "Tuo pidättelee sitä jonkin aikaa. Tardisin ovet ovat parhainta metallia maailmassa", Tohtori selosti, ottaen muutaman askeleen taaemmaksi ovesta kaiken varuilta. Lopulta raapimisääni loppui ja käytävään laskeutui painostava hiljaisuus. Rusettikaulainen vilkaisi Walkeriin. "Se lopetti", todettiin, katseen käyden vielä nopeasti ovessa. "Onko ideoita, mitä keksimme seuraavaksi?"
Ajanherra lähestyi vielä uudestaan ovea, koskettaen sen pintaa mietteliäästi. "Olento on saatava Tardisista pois. Kuinka se on edes tänne päätynyt", tuotiin pohdinnat sanoiksi. Oliko Tardisissa vielä lisää aikarepeämiä josta varjomainen ihmisusi olisi alukseen päätynyt?
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on May 30, 2015 19:26:10 GMT
Tohtori siis oli tätä nykyä pasifisti? "Urheilun kannalta? Et taida pahemmin muistaa, kuinka rankkaa on olla fyysisesti rappeutunut?!" Walker puuskutti juostessaan."Eikä koppisi olisi edes vahingoittunut! Olisin vain sivaltanut tuon pedon hengettömäksi, ja olisimme voineet raahata sen pois täältä", lisäksi tuosta otuksesta olisi voinut tehdä myös säilykettä, mutta sitä Walker ei ääneen sanonut.
Lopulta Ajanherrat pääsivät edes jollain tavalla turvaan. Olento pyrki sisään aikansa kunnes jäi vaanimaan toiselle puolelle. Ainut tie olisi käytävää eteenpäin, mutta siinä tapauksessa päätyisi vain syvemmälle tardiksen sydämmeen, mikä oli, mikäli mahdollista, suttakin vaarallisempaa. "Minulla on idea", Walker vastasi retoriseen kysymykseen. "Tosin se on riskialtis, ja epäonnistuessaan tuhoaisi ainakin puolet Linnunradasta. Meidän pitää matkata takaisin tämän Tardisin ohjaamoon, toisella Tardiksella!" Walker selitti,"toinen vaihtoehto on, että avaat tuon oven, ja minä lahtaan tuon hirviön, mutta nyt se osaa jo odottaa, ja luultavasti toinen meistä kuolisi."
"Tännehän oli joutunut jotain ylimääräistä? Jos se oli eliöpohjaista, on aikavirta saattanut leikitellä objektin evoluutiolla. Oikeastaan elottomallakin esineellä olevat bakteeritkin saattaisivat muodostaa lopulta hirviön! Mahdollisuudet ovat rajattomat." Spekulointi ei juuri nyt auttanut mitään. Walker painoi korvansa ovea vasten. Mitään ei kuulunut, mutta harmaaparta tiesi Suden olevan vielä siellä. Hän vain vaistosi sen.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jun 1, 2015 6:20:44 GMT
Walker lateli ääneen miesten vähäiset vaihtoehdot. "Yhtäkään olentoa ei lahdata tänään niin kauan kuin minä olen täällä", Tohtori huomautti, vilkaisten tähtitieteen opettajaansa. Hän tarkoitti sanojaan. Rusettikaula oli nykyisin rauhaa rakastavampi, sillä menneisyyden virheiden kautta asia oli lopulta jouduttu oppimaan kantapään kautta. Sen sijaan... Kaksi tardista yhdessä? Asia kiehtoi, mutta siinä oli omat riskinsä. Tohtori piti katseensa mietteliäänä toisessa, kuunnellen vanhempaa ajanherraa tarkoin. Tilanteen spekulonnin jälkeen Tohtori hieraisi mietteliään leukaansa. Päätös ei varsinaisesti ollut vaikea, mutta oliko idea kaiken arvoinen? "Eijeijei, se olisi aivan liian riskialtista. Kaksi Tardista yhdessä voisi pahimmillaan ylittää koko aurinkokunnan resoluution ja aiheuttaa räjähtävän supernovan", Tohtori aloitti ripeän kävelyn edestakaisin, heilauttaen aluksi kättään tyrmäten toisen idean. Rusettikaulaisen ajanherran aivot raksuttivat kovaa vauhtia, tehden nopeita johtopäätöksiä. Yllättäen tämä kuitenkin pysähtyi. Mies näytti viimein ymmärtäneen opettajansa idean. "Walker, voisin vaikka suudella sinua! Olet nero!", Tohtori iloitsi, läimäisten kädet villisti yhteen, katseen sinkoutuessa nopeasti takaisin opettajaansa. "Me todella voisimme matkustaa Tardisilla toisessa Tardisissa, aikaan ennen kuin eliö pääsi aikakoneen sydämeen. Parhaimmillaan se aiheuttaisi aikavirtaan paradoksin, joka voisi sysätä olennon takaisin sinne mistä se tulikin ja parantaisi Tardikseni koneiston!", äänensävy oli vilkasta ja nopeatempoista, aivojen työskennellessä edelleen. Nyt kaikki tuntui enemmänkin kuin selkeältä. Voisiko se todella toimia? Kaikessa oli riskinsä. "Meidän tulee osua juuri oikeaan hetkeen, oikealla kohdalla. Ei tippaakaan liian aikaisin, eikä liian myöhään. Liian aikainen osuma repisi molempien aikavirrat kahtia, liian myöhäinen osuma taas voisi aiheuttaa massiivisen räjähdyksen koko linnunradalla."
Tohtori oli hetken hiljaa, miettien vielä lisää. Lopulta ilme kirkastui entisestään, lähes mielipuolisen virneen noustessa tuon huulille. "Hahaa, mutta minä pidän räjähdyksistä! Tehdään se. Otetaan riski", ajanherra vilkaisi vielä kerran toiseen. Koko idea kuulosti nyt täydelliseltä suunnitelmalta. Nyt he tietäisivät, kuinka toimia. Tohtori paransi vielä ryhtinsä ja suoristi nopeasti rusettinsa, äänensävystä paistaen seuraavaksi selvä ylpeys: "Walker, minä luulen, että me teemme tänään historiaa." Niin... milloin viimeksi maailman kaikkeudessa olisi ollut liikenteessä kaksi Tardista? Viime kerta ulottui taatusti aikaan ennen Aikasotaa. Hetki oli siis merkittävä - niin aikakoneelle, ajanherroille kuin myös koko aurinkokunnalle. Se oli riskialtista, mutta ehdottomasti kiinnostavaa.
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Jun 15, 2015 20:12:48 GMT
Aivan tarkkaan Walker ei muistanut, oliko Tohtori aikaisemmin ollut noin ailahteleva. Ensimmäisen hetkenä tyrmää koko suunnitelman ja sitten on valmis suutelemaan. "Luonnollisesti. Mutta onneksi minun tardiksessani on telepaatiset kontrollit, joita on yllättävän helppo säätää, toisinkuin analogisia. Mutta nyt; katso viimeistä, mielummin viimeisintä Ajanherrojen keksintöä aikakoneiden saralla: tardis, jola on olemassa vain omassa kuplassaan, jota raotetaan pienellä ja mitättömällä mekanismilla, joka menee vaikka taskuun." Walker kaivoi paitansa alta suuren hopeaisen medaljongin, jonka kanteen oli kaiverrettu gallifreyksi miehen perheenjäsenten nimet ja numerot yhdestä kuuteen. Kääntöpuolella oli pieni kohokuvioitu Neuvoston sinetti. Vanhus puristi medaljongin nyrkkiinsä ja ummisti silmänsä hetkeksi. Tämä oli ensimmäinen kerta yli 9000 vuoteen, kun mies käytti aikakonettaan. Syitä siihen oli monia. Yksi syistä oli pelko siitä, että tunteet ja muistot voisivat ottaa vallan muuten niin rationaalisen ajanherran tajunnasta. Toinen syy, miksei Walker halunnut vierailla tardiksessan oli Hänen reaktio. Mutta liukeneminen aikavirtaan ei juuri nyt vaikuttanut mielekkäältä tavalta viettää loppuikuisuus, joten vanhat muistot oli kohdattava. "Noniin", Walker mutisi, ja veti medaljonkinsa kannen auki aukaisten ilmaan noin 10 sentin korkeudessa roikkuvan ovaali muotoisen aukon, joka johti suureen hämärään halliin, jonka reunoilta lähti käytäviä eri suuntiin. Vaikka aukkoa olisi kiertänyt, olisi näkymä halliin ollut koko ajan samasta kulmasta. "Nämä kehitettiin aikasodan lopulla, tehokas malli hiiviskelyyn, yhden lennettävä ja rekisteröity vain Medaljonkien kantajille", Walker selitti, piti tauon ja jatkoi sitten,"Näitä ehdittiin kasvattaa vain 12, ja näissä on eräs erityinen piirre, joka saatiin nostettua esille vasta tämän mallin tardiksissa."
Walker astui ensimmäisenä Aukosta sisään, ja halliin syttyi vähitellen useita vaihtelevan kokoisia aineettomia valopalloja, jotka valaisivat tilan tehokkaasti. Lattiaa peitti tuhansien vuosien pölykerros, jonka läpi Walker kahlasi hiukan vaivalloisesti. Keskellä hallia Walker pysähtyi, napsautti medaljonkinsa kiinni sulkien samalla Aukon ja kääntyi Tohtoriin päin. "Nulikka, saanko esitellä sinulle..." Puheen keskeytti synteettinen, kaikesta tunteettomuudestaan huolimatta hieman sarkastiselta kuulostava naisen ääni, joka toi joka kerta Walkerin mieleen nenäkkään teinitytön, "…Evianan. Mikä kesti Walker? Et ole edes piipahtanut 9600 vuoteen, satika matkustellut. Minulla alkoi tulla pikkuhiljaa tylsää." Walkerin ilme synkkeni silminnähden kuunnellessa Evianaa. "Eviana on minun Tardikseni, jolle annettiin mahdollisuus puhua. Eviana sattui vain olemaan nenäkäs tapaus. Ja sinä, nuori neiti, saat pyyhkiä nämä pölyt täältä välittömästi", Walker käskytti tardistaan kuin mikäkin isoisä. Eviana pysyi vaiti, mutta hetken päästä ohjaamossa alkoi tuulla hullun lailla. Vuosituhansien pölykertymät lensivät ympäri keskushallia hiekkamyrskyn lailla, lopulta kadoten jonnekkin ylös. "Tyytyväinen?" Evianan ääni tiedusteli aistittavan vahingoniloisena. Pölyn alta paljastui kuivunut verinen raahausjälki. "En. Mutta nyt siirrän kontrollioikeudet yhden matkan ajaksi nimeä 'Tohtori' käyttävälle ajanherralle. Syötä hänelle ajo-ohjeet." Walker ilmoitti ja laittoi kätensä puuskaan. "Noniin Nulikka, sinä saat olla se vastuunalainen tällä kertaa. Anna vain merkki, niin avaan oven jälleen.
//Voit autohitata ensiviestissäsi hieman//
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jun 17, 2015 6:36:00 GMT
Tohtorin sisällä kupli odotuksen aiheuttama jännitys ja tuo seurasikin kiihkeän uteliaana kun Walker kaivoi esille medaljonkensa. Nuorempi kuunteli toista tarkoin, katse korussa; Se oli viimeisin muisto mahtavasta siviilisaatiosta. Se oli muisto kodista.
Walker avasi riipuksensa ja ilmaan ilmestyi ovaalin muotoinen ovi. Kevyt piirteinen, haikea hymy nousi toispuoleisesti ajanherran huulille tämän vain ihaillessa katseellaan aikakoneen portteja. Oli kulunut liian kauan aikaa siitä kun rusettikaulainen mies oli nähnyt toisen Tardiksen. Se sai Tohtorin tuntemaan olonsa jopa hieman surulliseksi; Hän oli pitkään matkannut vain poliisikopillaan, ajatellen olevansa ainoa. Ainoa ja lajinsa viimeinen ajanherra. Walker ja opettajansa kone oli silti osoittanut jotain aivan muuta; Hän ei ollutkaan yksin. Ajanherroja ei ollut kuin vain muutama nykyisessä universumissa Aikasodan jäljiltä, mutta oli silti. Se merkitsi tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu. Se valoi toivoa.
Kun Walker selosti tarkemmin aikakoneensa mallista, oli Tohtori ehkä ensimmäistä kertaa illan aikana aidosti hiljaa. Hän kuunteli kuin oppilas opettajaansa. Malli oltiin kehitetty aikasodan lopulla, joka aiheutti omanlaisiaan muistoja varmasti molemmille. Vaikka Tardis olikin omalta osaltaan varsin lohduttava näky, oli siinä silti myös ripaus katkeransuloista kipuakin: Walkerin aikakone edusti vahvasti Aikasotaa ja erityisesti sen loppuaikaa. Aikaa, kun kaikki oli mennyt pieleen. "Olen kuullut niistä", Tohtori lopulta totesi ollen melko ajatuksissaan. Katse oli edelleen lukittunut oveen ja sitä kohti asuttiin lähemmin. Oven reunamaa koskettiin vaiteliaana. "Mutta en arvannut niiden selviytyvän sodasta. Uskoin dalekien tuhonneen niistä jokaisen päivää ennen sodan päättymistä." Toisen ajanherran aikakoneeseen astuminen tuntui samalta kuin olisi matkannut toisen sieluun. Varsinkin Tohtorille hänen oma Tardiksensa oli tuntunut miehen omalta henkilökohtaiselta alueelta, paikalta, joka oli yhtä omistajansa kanssa. Kun miehet olivat päässeet halliin, aikakoneen hallintahuoneeseen, antoi Tohtori katseensa vaeltaa pitkin ympäristöä. Walkerin Tardis oli paljon erilaisempi kuin rusettikaulan itsensä. Hyviä tapoja noudattaen tähtitieteen opettaja oli juuri aikeissa alkaa esittelemään Tardiksensa kun puheen yllättäen keskeytti täysin vieras, sarkastinen naisääni. Tohtori säpsähti ja katse ohjautui automaattisesti seinille, etsien äänen tuottajaa. Hyvin pian Evianaksi esittäytynyt ääni osoittautui kuitenkin itse Tardikseksi, mikä sai Tohtorin katseen kääntymään nopeasti Walkeriin. Mies kohotti sormeaan ilmassa ja availi suutaan kuin kala kuivalla maalla, ollen ilmiselvästi mykistynyt kuulemastaan. ”Onko sinulla puhuva Tardis?!”, varmistettiin epäuskoisesti vaikka rusettikaula olikin kuullut varsin hyvin, mitä Walker oli hetki sitten sanonut. Käsi laskettiin lopulta takaisin alas, mutta epäuskoinen ilme ei kuitenkaan haihtunut minnekään. Oikeastaan se oli muuttunut jopa hieman närkästyneeksi. ”Miksi minä en saanut tällaista? En pidä kylläkään väristä”, mutistiin lähinnä itsekseen, nyrpistäen nenää. Toisaalta, oliko Tohtorilla varaa valittakaan, kun hän itse oli varastanut aikoinaan oman aikakoneensa?
Walker hoputti Evianaa pyyhkimään pölyt nurkista ja miehen puhetapa sai Tohtorin virnistämään huomaamattomasti ja tämä hymähti omille ajatuksilleen. Toinen puhui koneelleen kuin isoisä lapsenlapselleen. Oikeastaan vanhus näytti jopa hetken siltä samalta mieheltä joka oli opettanut nuoria tohtorien alkuja ajanherrojen akatemiassa. Miehen äänensävy ei ollut kadonnut minnekään, vaikka toinen nykyisin huomattavasti vanhempi olikin. Eviana teki kuitenkin työtä käskettyä ja hyvin pian pölyt olivatkin haihtuneet koko hallista. Rusettikaulainen alien laittoi merkille lattialta paljastuvan veriläntin, ja tämä vilkaisikin Walkeriin syrjäkarein, mutta päätti antaa asian olla. Hänelle asia ei kuulunut eikä vanhuskaan näyttänyt olevan kiinnostunut siitä kertomaan. Nyt oleellista oli kuitenkin paradoksin luominen kahdella Tardisilla.
Kontorollioikeudet siirtyivätkin Tohtorille ja nuorukainen vilkaisikin opettajaansa, tämän ilmoittaessa vastuun siirtyvän nyt hänelle. ”Kuten aina, sir”, käsi nostettiin lippaan silmien yläpuolelle muka-sotilaalliseen malliin. Sitten Tohtori kääntyi nopeasti kannoillaan ja suunnisti vikkelät askeleensa Walkerin Tardisin hallintapaneelille. Vaikka Tohtori olikin päällisin puolin tyynen oloinen, oli mies silti sisältä jännittynyt. Hän ei ollut pitkiin aikoihin koskenut toisen ajanherran aikakoneeseen, saatika ohjannut sitä. Sisällä myllersi ja pelkkä ajatus tuntui saavan ihon kananlihalle. Tohtori laski kätensä vieraalle hallintapaneelille. Se tuntui erilaiselta. ”Noniin, Eviana, me toimimme nyt tiiminä”, Tohtori selosti ja kääri hihansa ennen kuin ryhtyi työhön. Vaikka aikakone olikin erilaisempi, olivat toimintaperiaatteet siinä silti samat. Mies tiesikin siis suurinpiirtein missä jokainen nappi sijaitsi ja tämä ryhtyikin vääntelemään vivuista. Erääseen ruutuun oli ilmestynyt ohjeet, joissa toiminnasta kerrottiin yksityiskohtaisemmin ja ajanherra vilkaisikin nopeasti monitoriin. Se luettiin nopeasti. ”Tarkoituksemme on matkata Tardiksella toiseen Tardiksen sisälle. Aiheutamme paradoksin jonka seurauksena parannamme aikakoneeni”, rusettikaula selitti nopeatempoisesti Evianille miesten suunnitelman, ”...tai sitten vain räjäytämme Linnunradan. Sitäkin on joskus sattunut.”
Jarrut avattiin tuossa tuokiossa ja kone nytkähti rajusti sivulle, jonka jälkeen se lähtikin liikenteeseen. Matkanteko oli huomattavasti tasaisempaa ja miellyttävämpää kuin Tohtorin omalla Tardiksella liikkuminen. Mies pyöri kuin väkkärä paneelin ympärillä, väännellen vipuja – kenties jopa hieman turhaan – ja vilkuillen samalla monitoreihin. Ajoituksen oli osuttava nappiin. ”Hyvä on, Walker, alamme lähestymään kohdettamme!”, mies ilmoitti etukäteen, pysähtyen erään ruudun luokse. Alahuulta purtiin, samalla kun silmät seurasivat tiiviisti juuri sopivan hetken tuloa. ”Kaksi sekunttia. Avaa ovi – Nyt!”, Tohtori huudahti. Kun ovi oli avautunut, syöksyi Tohtori portista ulos. Voimakas valo sumensi hetkeksi näkökentän ja voimakas tuuli tuntui puskevan päin kasvoja. Tohtori sai kuitenkin huomata seisovansa tukevasti paikoillaan omassa menneisyyden Tardiksessaan mutta mies joutui siristelemään silmiään nähdäkseen eteenpäin. Jostain puski kova tuuli ja aikapyörre tuntui muuttavan ympäristöä valuvammaksi. Ikään kuin hän olisi seissyt märässä maalauksessa. Askelia otettiin haparoivasti eteenpäin, kunnes yllättäen näkökenttään osui suuri ja ammottava reikä – hänen Tardiksensa kyljessä! Reikä oli aikakoneen takaosassa, alueella jossa mies ei juurikaan liikkunut ja juuri reikä selittikin syyn, miksi hänen koneeseensa oltiin tunkeuduttu. Mies ryömähti voimakkaasti eteenpäin, suoraan voimakasta tuulta puskevan aukon luokse. Sieltä hohti voimakasta valoa eikä sen sisäpuolelle kyennyt kunnolla näkemään. Käsi työnnettiin aukkoon. Voimakas kivun tunne lävisti nopeasti nuoren ajanherran ja sai tämän huutamaan. Huuto tuntui kuitenkin vain hukkuvan tuulen alle, mutta yllättäen miehen käteen tarttui jotain. Löydös vedettiin esille. Se oli avaruuskalmarin pala; pieni ja mitätön, mutta silti varsin harmillinen. Tohtori kääntyi takaisin tulosuuntaan ja vilkaisi vielä nopeasti rannekelloaan. Koska kalmari oltiin poistettu alkuperäiseltä paikaltaan menneisyydessä, aiheuttaisi se pian kahden Tardiksen voimasta paradoksin. Kalmarin palaa heilutettiin Walkerille, merkiksi siitä, että hommi oltiin hoidettu ja Tohtori juoksikin takaisin Evianaan. Kuului suuri räjähdys ja valo tuntui jälleen peittävän ympäristön.
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Jun 28, 2015 9:19:59 GMT
Nulikan harhaluulo siitä, että kaikki puhuvat Tardikset olisivat tuhoutuneet Dalekien käsissä sai Walkerin mutristamaan suutaan kaihoisasti. "Olisivatkin, ellei yhtä olisi hieman lainattu omin luvin. Kävi tosin niin, etten koskaan ehtinyt palauttaa tätä", Walker kertoi. Pelkästään yhden antiikkisen rakkineen viemisestä tuomittiin kerran kuolemaan, mutta tieteen läpimurron 'lainaamisesta' ei niin vähällä selvinnyt. Kenties aikaluuppiin vangitseminen loppu ikuisuudeksi olisi saattanut toteutua, tietenkin muutamilla lomapäivillä, jolloin miestä oltaisiin kuulusteltu mitä epämiellyttävimmillä tavoilla, joista YK olisi luultavasti nostanut metakan, jos olisi niistä ikinä kuullutkaan.
Puhuvat Tardikset olivat todellakin jokaisen Ajanherran ykköstoive, mutta jos normaalitkin aikakoneet osasivat olla uppiniskaisia, saattoivat ongelmat nousta dramaattisesti, kun tardis alkoikin loukkaannuttuaan pitämään mykkäkoulua. Tohtorin valitellessa tilanteensa epäreiluutta Eviaana päätti vastata;"En minäkään Ukkoa valinnut. Valittaisin Neuvostolle, mutta kun eräs neropatti meni lukitsemaan Ajanherrat ja -ladyt pois tästä universumista!Ja väri ei miellytä minuakaan, mutta Ukko sattuu olemaan minimalistisuuden ystäviä." Äänestä tihkuva katkeruus melkein antoi sellaisen kuvan, että Eviana olisi mielummin vain katsellut saippuasarjoja itsekseen ja valinnut Konsolihuoneen teemaksi Pääkallot & Kuoleman, joka oli ollut myös suosiossa eteenkin nuoren polven ajanherrojen keskuudessa.
Walker katseli kun Tohtori heilui ympäriinsä ohjatessaan Evianaa. Oikeastaan koko ohjauskonsoli oli Tohtorin mielikuvitusta, jonka Eviana oli luonut olevaksi Nulikan mielikuvien pohjalta, Walkerille ohjauspaneeli näyttäytyi melko samanlaisena, mutta huomattavasti yksinkertaisempana ja esteettisempänä. Telepaattisten kontrollien etuja, mutta samalla Tardis sai pääsyn ohjaajansa tajunnan moniin osiin, joidenkin mielestä liian moniin, mutta kuitenkin tarpeeksi moneen näyttääkseen sen mitä tarvitsi. Oikeastaan Tohtori oli lukenut monitorilla näkyvän tekstin liiankin nopeasti, Walker ei ollut varma, oliko nuorukainen huomannut asiaa, sillä vaikka Ajanherrojen pikalukutaito olikin hämmästyttävä, oli Eviana silti syöttänyt yli puolet tiedoista suoraan Tohtorin lähimuistiin, ujuttaen mukaan piruuttaan erään ikivihreän Ajanherrojen iskelmää vastaavan kappaleen korvamadoksi, joka saattaisi aktivoitua minä hetkenä tahansa tai sitten ei koskaan.
Tardis hurisi hieman ja päästi naksahtelevia ääniä Tohtorin loikkiessa Ohjaamossa selittäen samalla suunnitelmaa Eviaanalle."Melkein oikein. Te ohjaatte minua sisaren sisällä. Olemme täällä jo valmiiksi. Ja jälkimmäinen vaihtoehto sopii myös hyvin, vaikka taisitte unohtaa tappavanne myös itsenne siinä sivussa."
Molemmat miehistä olivat jännittyneitä. Olihan tässä kyseessä monen siviilisaation olemassaolo pelissä. Ja ennen kaikkea, terveiden arvojärjestysten vastaisesti, Tohtorin tardis ja kaksikon omat henget. Kun Tohtori juoksi Portista ulos,Walker pysytteli Evianan suojissa, vaikka olisikin halunnut lähteä mukaan. Ongelmana vain oli, että noin vahva aika virta olisi saattanut vauhdittaa Walkerin regeneroitumista, eikä vuosia ollut jäljellä kuin muutama sata. Jos Walker olisi nyt regeneroitunut, vapautunut energiamäärä olisi todennäköisesti pilannut paradoksin, ja kaikki olisivat kuolleet. Tohtorin huuto sai Walkerin säpsähtämään ja huutamaan oppilaansa nimeä, varmistaakseen että kaikki oli jotenkin kunnossa. Kohta Tohtori juoksi heilutelle pientä lihan palaa kädessään, tässä tapauksessa avaruuskalmarin palasta,joka oli luultavasti kuivunut aikavirrassa, sillä noin suuren palasen olisi pitänyt viedä normaalisti viimeisen päivän muistot. Tohtorin juostessa sisään takana liikkuva aikavirta alkoi voimistua valmistautuessaan muotoutuakseen uudestaan. Kaikki Evianan ulkopuolella alkoi jo muistuttaa epämääräisesti Reinar Särestönniemen maalauksia.
Juuri kun Walker oli aikaeissa sulkea Portin, suuri aalto aikavirtaa purkautui aukosta sisään, heittäen Walkerin selälleen maahan. Evianan valot välkkyivät aikavirran voimasta ja Tardis sulki portin itse tällä kertaa, ohjaajan ollessa kanveesissa. Koko ohjaamo tärähteli kun itse aika kuroitui takaisin kasaan erottaen tapahtuneen omaksi luupikseen ulkopuolelleen, missä se pikkuhiljaa liukenisi kokonaan pois.
Tärinän loputtua kaikkialla oli hiljaista. Osa lampuista oli palanut, eikä mikään liikkunut. Walker makasi lattialla raajat levällään näennäisesti vahingoittumana, mutta parta ja hiukset pari metriä pidempinä, sekä mikäli mahdollista, vieläkin kurttuisampana.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jun 29, 2015 11:33:54 GMT
Tohtori hymähti Evianan piikittelyille työnsä lomassa. "Toisena vaihtoehtona olisi ollut kokonaisen universumin tuho - eikä tämä neropatti olisi voinut sallia sitä", huomautettiin katseen vilkaistessa paneelin keskukseen. Oli varsin omituista puhua Tardisin kanssa kuin ajanherra ajanherralle. Tohtori oli edelleen varsin kateellinen Walkerin aikakoneesta eikä mies voinut olla pohtimatta, kuinka hienoa olisi, mikäli hänen omansakin kykenisi puhumaan. Rusettikaula oli monesti uneksinut siitä. Eviana vaikutti kuitenkin varsin itsepäiseltä koneistolta ja muistutti etäisesti luonteeltaan myös Tohtorin omaa Tardista; Sekin oli varsin tunteikas, omapäinen ja herkästi tulistuva jäärä. Ehkä oli siis omalta osaltaan jopa hyvä ettei se omanut vieläpä puheenlahjoja kaiken rinnalla! Tohtori pyörähti paneelin toiselle puolelle ja vilkaisi jälleen keskukseen Evianan huomauttaessa, että reissu tapattaisi myös itse ajanherrat. Mies lopetti puuhansa toisen sanojen myötä, mutta jatkoi niitä varsin pian. "Olet väärässä. Me selviydymme. Me selviydymme aina", ruskeatukka virkkoi ääni hetken vakavempana, naputellen samalla muutamaa nappia. Niin. Ajanherrat selviytyivät aina. Evianan sanat saivat Tohtorin silti hieman huolestumaan, sillä Tardikset useinmiten tiesivät jopa omistajiaan paremmin tulevan. Hän tiesi reissun olevan erittäin riskialtis ja epäonnistuessaan sillä voisi olla kammottavat seuraukset, mutta kuoleminen ei kuulunut ajanherran suunnitelmiin. Hän pyrkisi tekemään kaikkensa jotta miehen oma Tardis saataisiin kuntoon, sillä elämä ei ollut elämisen arvoista ilman rakasta, antiikkista poliisikoppiaan.
Kun Tohtori kalmarin paloineen heittäytyi takaisin Evianaan, täyttyi ympäristö hetkessä voimakkaasta valosta. Valon puskuvoima kaatoi myös ruskeatukan ja tämä lennähtikin selälleen rajusti aikakoneen seinää päin. Isku sattui mutta kuin ihmeen kaupalla Tohtori onnistui pitämään vielä hetken tajuntansa. Koko kone tärisi. "Se onnistui, me onnistuimme luomaan paradoksin, hahaa!", Tohtori nauroi ääneen juuri hetkeä ennen kuin tämä menetti tajuntansa.
Tohtori ei ollut varma, kuinka pitkään oli ollut tajuttomassa tilassa. Oli aavemaisen hiljaista, kun nuorempi ajanherra availi silmiään ja pyrki hahmottamaan uudelleen tilanteen kokonaiskuvaa. Päätä särki, huimasi ja vartaloon sattui. Kesti hetki ymmärtää, mitä todella oli käynyt. Näkökyky palautui lopulta takaisin entiselleen ja Tohtori nousikin istuma-asentoon, katsellen hieman pöllästyneenä ympärilleen. "Me selvisimme!", tämä riemuitsi lähinnä itsekseen puhuen. "Vai selvisimmekö? Ainakin sain pitää käteni ja olemme edelleen Tardisissa", katse haparoi nyt omia käsiään, niitä tunnustellen. Jep, kaikki sormet olivat tallella. Voiton tunne valtasikin hetkeksi hänet, sillä muistikuvat paradoksin onnistumisesta valtasivat mielen.
Riemu ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä korvissa alkoi inhottavalla tavalla tinnittämään. Lopulta miehen mieleen ilmestyi voimakkaana korvamatona eräs vanha ajanherrojen iskelmäkappale joka jatkui aina vain. Hän ei ollut kuullut sitä aikoihin eikä sen puoleen välittänyt kuunnella sitä nytkään - Mies vihasi uusintoja eikä ollut koskaan pitänyt iskelmästä. Kappale saikin miehen irvistämämään. "Äh, pääni. Ja korva parkani!", Tohtori voihkaisi asettaen kämmenensä korviensa suojaksi. Se ei kuitenkaan auttanut sillä korvamato oli sitkeää sorttia. "Olisin toivonut mielummin menettäväni korvani kuin kuuntelemalla tätä. Pidän enemmän omista ajatuksistani - vaikka ne toisinaan ja sivumennen sanoen saavatkin minulle päänsäryn aikaiseksi. Ja puhumaan liikaa yksikseni. Eviana, saatko sen pois? Telepaattisella kontrollilla?", mies siirsi katseensa ohjauspaneeliin.
Tämän jälkeen Tohtori nousi ylös ja antoi katseensa valua edemmäs. Näkökenttä osui Walkeriin. Tai oikeastaan vanhempaan versioon Walkerista. Mies oli vanhentunut roimasti! Mitä ilmeisemmin aikavirran valumisen ansiosta. "Päätit kasvattaa partaasi sillä välin, kun minä tein vaikeimman osuuden?", kulmaa kohotettiin, vaikka mies osasikin arvata jo tässä kohti ettei kaikki olleetkaan menneet suunnitelmien mukaan. Tarkoituksena oli pelastaa Tardis, ei vanhentaa jo valmiiksi vanhaa veteraania. "Timey-wimey. Jotain meni kuitenkin pieleen vaikka pelastimmekin Tardikseni, sillä olet vanhentunut vähintään vuosikymmeniä! Näytät kammottavalta", huomautettiin katse edelleen Walkerissa. "Et kai vaan ole regeneroitumassa?"
|
|
Kreivi
(Junior Member)
Posts: 55
|
Post by Kreivi on Oct 21, 2015 15:58:58 GMT
Tohtori vakuutti ajanherrojen selviytyvän aina. Vaikkei Eviana sanonutkaan mitään vastaan, oli havannoitavissa eräänlainen astraalitason tuhahdus, jonka olemassaolosta saattoi väitellä vain siinä tapauksessa, ettei itse ollut paikalla sitä kokemassa.
Tohtorin korvamato aktivoitui yllättävän nopeasti. "Ei huvita" Eviana totesi huvittuneesti Tohtorille, joka ei ollut vielä huomannut Walkerin olevan taju kankaalla. Kärsiköön tyyppi aikansa, korvamato kestäisi ehkä viikon tai kaksi, mutta hiipuisi aikanaan joka tapauksessa. Tosin jos Tohtori kuuntelisi itse kyseisen kappaleen alusta loppuun, korvamato katkeaisi itsestään.
Walker havahtui Tohtorin ääneen. Wanhus kömpi istumaan tuijotti Tohtoria hetken ja totesi nuivasti:"Näytän vanhalta. En kauhealta." Noustuaan vaivalloisesti ylös Walker pysähtyi tarkastelemaan partaansa, joka laahasi nyt maata. "Taidan ymmärtää miksi siirryit nuorempiin kasvoihin." Walker vetäisi kengästään kaarevan veitsen, jolla leikkasi partansa ja hiuksensa nopeasti melkein alkuperäiseen kuntoon. "Näyttää siltä että regeneroidun noin 10 vuoden kuluttua, päätellen hiusteni kasvusta", Walker totesi kumartuessaan laittamaan veitsen takaisin kenkäänsä.
Walker käveli ulos Evianasta Tohtorin Tardikseen, josta suuntasi määrätietoisesti ulos viileään ulkoilmaan tutkimaan omenapuutaan. Vaikka tahti olikin rivakka, miehessä huomasi jonkin muuttuneen hieman heikompaan suuntaan.
//anteeksi ku kesti nii kauan. Ollu koulun ja muun elämän kanssa niin paljon kiireitä//
|
|