Lahja ihmiskunnalle

[Deleted]

//Heta ja Michael Blackmer tänne päin! Kääpiöplaneetta Quaoar...//

Taivas oli synkän pilvinen ja kylmä tuuli riepotteli hylättyjä sanomalehtiä ympäriinsä. Taksit, henkilöautot, bussit ja muut kulkuneuvot kirjavassa liikenteessä sahasivat ohi mennen tullen. Ulkoisesti Mestari oli säilyttänyt kasvonsa, vaikka se pahainen naikkonen Lucy olikin pakannut tärkeimmät tavaransa ja häipynyt maisemista. Ajanherra oli ollut erään jäätelöbaarin sadaskymmenes asiakas, ja ilmeisesti luku oli ollut hyvinkin tärkeä, sillä mies oli näin ollen saanut ilmaiseksi niin paljon jäätelöä kuin halusi. Mestari oli syönyt kolme annosta, täytyihän hänen vahtia linjojaan. Ulkoisesti elämä Maassa hymyili, mutta sisäisesti mies oli pirstaleina. Hänelle oli tullut kiire täyttää tyhjä aukko luovalla toiminnalla. Aikapyörremanipulaattorin ansiosta Mestari seisoskeli lopulta yksinään Telluksen ahtaiden rajojen ulkopuolella.

Siirtokuntana Kuiperin vyöhykkeelle muualta muuttanut suhteellisen pieni kansa kutsui itseään yksinkertaisesti quaoarilaisiksi, ihmiskunnan tuolle maailmankaikkeuden biljardipallolle antaman nimen mukaan. Kansalla oli jotain hampaankolossa ihmiskuntaa vastaan, ja se olikin kaikessa hiljaisuudessa kehitellyt valtavaa mutta samalla niin nerokasta ihmiskunnan pään menoksi. Mestari tiesi laittavansa jalkansa ovenrakoon juuri tuossa ratkaisevassa vaiheessa, koska hän oli saanut vihiä siitä, mistä oli kyse. Hänellä oli silmät ja korvat "salaisia" hankkeita varten, vaikka Lontoossa asuikin. Quaoar kiehtoi ihmismieliä edelleen, mutta Mestari tiesi tarkalleen, kuinka rauhassa katseilta quaoarilaiset halusivat elää. Todella rauhassa.

Mestari mittaili askelillaan vihreää multakerroksentapaista. Hän hermoili parhaillaan kupolissa kymmenen, joka oli yksi sadasta asuinkäyttöön kelpaavasta alueesta. Oli ollut tietoinen riski ottaa yhteyttä Michaeliin. Ajanherran korviin oli kuitenkin kantautunut, kuinka etevä, älykäs ja häikäilemätön henkilö Michael Blackmer saattoi olla. Ilmeniittien kapteeni, toisin sanoen. Mestari uskoisi vasta kun näkisi. Hän kaipasi poikkeuksellisesti tehtävään oikeaa kättä, jotakuta hampaisiin asti aseistettua, joka vain suostuisi hommaan. Sana oli levinnyt ja Michaelin olisi tarkoitus saapua paikalle punaiseen kupoliin kymmenen, joka palveli kasvihuoneena. Jokaisella kupolilla oli oma ainutlaatuinen värinsä tässä sekamelskassa. Mestari ei voinut käsittää, miksi kansa halusi elää kuin sillit purkissa. Ilmankosteus häiritsi miestä ja tuttu ärtymys alkoi vallata alaa. Hän vilkuili vähän väliä kelloaan ja piirteli kengänkärjellään viivoja multaan; kello oli jo kymmentä yli, eikä Ilmeniittien kapteenia näkynyt eikä kuulunut. Oliko ajanherra punonut juoniaan täysin turhaan?

[Heta]

Michael Blackmer oli myöhässä. Ilmeniitit olivat juuri hetki sitten saaneet päätökseen erään ryöstömatkansa - saalista oli tällä kertaa ollut eittämättä surkea, mikä ehkä hieman jopa tiukensi kapteenin hermoja, mutta suurimman hermoromahduksen oli aiheuttanut aluksen vauroituminen. Se kaikki oli tapahtunut hetkessä. Kohteeseen hyökkäyksen aikana vastapuoli oli onnistunut vahingoittamaan Ilmeniittien aluksen peräpäätä - niin sanottua varastoaluetta - ja mikä oltiin huomattu vasta taistelun jälkeen. Ei sillä, olihan avaruuden merirosvot ennenkin saaneet iskuja osakseen, mutta varaston vahingoittumisen seurauksena he olivat kokeneet myös mittavaa omaisuuden kadotusta. Kapteeni oli suorastaan räjähtänyt tästä tiedosta; Hän keski miehistön menetyksen, mutta ei materian. Aare oli hänen suurin tunnustuksensa ja Michael usein mittasikin arvon nimeomaa omaisuuden kautta. Hän tiesi olevansa ahne ja oli tästä ominaisuudestaan vieläpä varsin ylpeä.

Joka tapauksessa varastotilan paikkaus oli suistanut hänet aikataulustaan, mutta täällä sitä viimein oltiin. Kääpiöplaneetta Quaoarilla. Michael tiesi planeetan, ja tämän asukkaiden ihmisvihan, joten mies oli sonnustautunut pitkään, mustaan kaapuun, joka peitti myös tämän kasvot. Silmiä lukuunottamatta. Vaikka vaara olikin osa seikkailua, ei hän halunnut ottaa mitään riskiä siitä, että hänet tunnistettaisiin. Edes Ilmeniittien kapteenina, sillä Michael ei ollut tosiaankaan suurinta huutoa ryöstösakkinsa kanssa edes tälläkään planeetalla. Oi kyllä, monikin maksaisi suuriakin summia, mikäli saisi Michaelin pään vadilleen.

Michael ei kuitenkaan ollut täällä syyttä suotta. Hän oli saanut kutsun. Kutsu koski tärkeää asiaa, henkilöltä joka aiheutti tietyllä tapaa levottomuutta Michaelin sisällä. Hän ei tuntenut henkilöä, mutta kutsun pelkkä sisältö oli riittänyt kertomaan, että kyseessä saattoi olla vaiktuusvaltainenkin henkilö. Jopa vaarallinen. Se oli herättänyt Ilmeniitin mielenkiinnon - Hän oli valmis ottamaan selvää, mitä tämä henkilö oli olevinaan. Ja mitä kutsu ylipäätään saattoi koskea.

Michael saapui kupoliin kymmenen. Kasvillisuutta oli runsaasti, mutta piraatin näkökenttään osui mies. Oikea henkilö? Hän ei ollut saanut tietää kutsun lähettäneen nimeä ja lähestyessään varsin tavallisen näköistä miestä, mittaili Michael katseellaan vastapuolta tarkoin. Tämä vaikutti päällisin puolin ihmiseltä - mutta oliko tämä puhdas ihminen, olikin asia erikseen. Fakta kuitenkin oli, että Michael oli yksi harvoista ihmiskunnan jäsenistä, joka ylipäätään edes tiesi Quaoarista. Päästyään tarpeeksi lähelle, kapteeni jäi seisomaan sopivan etäisyyden päähän, nojaten selällään tyhjään seinustaan. Katse oltiin luotu pois päin miehestä, ikään kuin hän ei olisi kiinnittänyt huomiota ollenkaan vastapuoleen. Silmäkulmallaan tämä kuitenkin vilkaisi toiseen. Hän odotti, että kutsuja olisi ensimmäinen joka sai aloittaa puheenvuoronsa.

[Deleted]

Äkkiä ajanherran valtasi kokonaisvaltainen tunne; hänen niskaansa kihelmöi. Ikään kuin joku katselisi häntä. Niinpä mies kääntyi katsomaan taakseen; näennäisen levollisesti, ei liian äkillisesti. Hän oli ollut oikeassa, mustaan kaapuun verhoutunut mystinen henkilö nojaili seinään hiukan kauempana. Mestari tiedosti, että hänen pitäisi kiinnittää huomio heti itseensä ja avata hedelmällinen keskustelu. Kaapuhemmo saattaisi jopa olla hänen odottamansa Ilmeniittien kapteeni? "Päivää. Löysit siis oikeaan osoitteeseen", ajanherra sanoi tyytyväisellä äänensävyllä samalla kun hän asteli lähemmäs kaapuun verhoutunutta henkilöä. "Maineesi on kiirinyt edellesi pitkin planeettoja. Michael Blackmer, oletan? Ilmeniittien kapteeni!" Mestari pysähtyi metrin päähän ja tavoitteli toisen katsetta ja mahdollisesti myöntävää vastausta. "Oli ikävä tapa toimia niin monen välikäden kautta, mutta näinä aikoina on parasta olla varovainen." Mestari tavoitteli kepeää äänensävyä, samalla kun asetteli levottomassa mielessään strategian palasia saumattomasti kohdakkain.

"Saamme olla hetken rauhassa. Quaoarilaiset pysynevät poissa tästä kupolista... sanotaanko vartin verran", ajanherra totesi ääneen vilkaistessaan kelloaan. "He eivät erityisemmin pidä vierailijoista. Viimeksi matkallaan eksynyt poloinen syötiin pääruoaksi. Niin minä kuulin." Mestari vaikeni hetkeksi kuin kuulostellakseen. "Ah, niin! Maassa minut tunnetaan nimellä Harold Saxon", mies sanoi muitta mutkitta ja kevyesti virnistäen. "Sanoisin, että meillä on jotain yhteistä. Maapallo on niin pieni paikka, kun muualla avautuu suunnaton rikkaus... Oletko valmis antamaan lahjan ihmiskunnalle ystäviemme quaoarilaisten aivotyötä hyödyntäen?" Mestari vaikeni kryptisesti, sillä hän päätti antaa suunvuoron toiselle. Saman tien mies kuitenkin valpastui, sillä kupolin toisella puolen näkyi paikallisten hahmoja! 

[Heta]

Tuntematon mies kiinnitti huomion heti itseensä. Sulavasti. Kokeneesti. Kuin luonnostaan. Kapteeni käänsi katseensa nyt suoraan vastapuoleen; Toisesta ei näkynyt lainkaan hermotumisen merkkejä. Toinen vaikutti erittäin vaikutusvaltaiselta kaikessa olemuksessaan. Se ei aluksi herättänyt Michaelissa automaattista luottamusta. Vastapuolen sanat kuitenkin upposivat Michaeliin; Jos hän piti jostain niin itsestään puhumisesta. Positiivisuus näytettiin hetken verran kevyellä, toispuoleisella hymyllä. Tämä nyökkäsi vastaukseksi. "Olet oikeassa, koskaan ei voi olla liian varuillaan", kapteeni mutisi takaisin, pyrkien hakemaan ääneensä normaalia rupattelusävyä. Hän kuitenkin huomasi itse äänensävyssään lievää kireyttä. Katse siirtyi hetkeksi haravoimaan ympäristöä - miksi hän oli niin hermostunut?

Harold Saxon. Tuon nimen Michael tulisi vielä muistamaan. Nyt toistaiseksi se ei kertonut Michaelille paljoakaan, mutta katse siirrettiin nyt Saxoniin. Silmät arvioivat toista. Toinen oli kuin olikin Maapallolta. "Minkälaisen lahjan? Mikä on suunnitelmasi?", Michael kohotti hieman kulmaansa. Hän oli aidosti kiinnostunut kuulemaan, mitä Harold Saxonilla olisi tarjottavanaan. Hän piti vallasta ja rikkauksista - ne olivat kapteenin heikko kohta, jonka puolesta mies olisi valmis tekemään paljonkin.

Yllättäen myös kapteenin näkökenttään osuivat paikalliset olennot. Mies tunsi lihaksistonsa jännittyneen ja käsi siirtyi automaattisesti lähelle kaavun kohtaa, johon hän oli piilottanut aseensa. Toistaiseksi ei ollut mitään syytä vielä toimia - muukalaiset eivät olleet huomanneet heitä.
"Hoidellaanko nuo pois päiväjärjestyksestä?", kapteeni kysyi vastapuolelta madaltaen ääntään kuiskauksen tasolle.

[Deleted]

Ilmeniittien kapteeni puhui vaimealla äänellä, mutta tulkinta oli selvä: mies ei poistunut välittömästi paikalta, siispä hän alkoi lämmetä yhteistyön ajatukselle? Mestari oli haka ruokkimaan uteliaisuutta, murusia viskoen sinne tänne, mutta ei koko kakkua kerralla. Häntä ärsytti särö sisimmässään; toisenlaisissa olosuhteissa ja mikäli Lucy olisi mukana kuvioissa hän toimisi kenties toisin. Toisaalta, suunnitelmaa ja maisemanvaihdosta myöten kaikki tapahtui yhtä kiivastahtisesti kuin muukin mielenliike ajanherran pään sisällä. Hänen oli pakko toimia, pakko tehdä jotakin konkreettista itsensä hyväksi. "Kerron, mikä on osuutesi tässä kaikessa", Mestari vakuutti Michaelille hymy kasvoillaan käväisten.

Mestari katsoi äskeistä kiinnostuneempana Michaelia. Mies kuiskasi suorastaan taikasanat, jotka olivat mannaa hänen korvilleen. Ajanherraa syyhytti päästä tappamaan, kun tilaisuus siihen oli jo käden ulottuvilla. Kauempana oleva kaksikko ei kuitenkaan ollut havainnut heitä. Mies korjasi ilmeensä näyttäen teennäisen huolestunutta naamaa ja pyrki kiskaisemaan Michaelin näkösältä suuren kirjavan kasvin taakse. Hän olisi jo halunnut päästä itse asiaan, kertomaan ajatuksistaan Michaelille, mutta punertavaihoiset, rahtusen läpikuultavat ja pari metriä pitkät quaoarilaiset olivat aikataulustaan etuajassa. Ehkä kaikki sujuisi näennäisen rauhanomaisesti ja kaksikko yksinkertaisesti lipuisi pois paikalta rupatellen keskenään? Siinä tapauksessa Mestari ei vaikuttaisi heti kättelyssä turhan murhanhimoiselta. Ainoastaan laskelmoivalta.

Naispuolinen kulki huolettoman oloisesti lähemmäs, toinen naispuolinen pari askelta taaempana. Jalanjäljet sen sijaan puhuivat selkeää kieltään, toinen osoitteli ääni kirskuen jälkiä mullassa. Mestari kaivoi hiljaa esiin asettaan. Laseräänimeisseliä ei vain löytynyt. Hän hapuili kuumeisesti taskujaan ja niistä paljastui vain hyödyttömiä pikkuesineitä. Arvokasta aikaa oli tuhraantunut, kun mies huomasi aseensa maassa, puoli metriä levottoman quaoarilaiskaksikon vieressä. Äkillinen huolimattomuus suututti mutta myös huolestutti ajanherraa, mistään ei tulisi mitään jos quaoarilaiset saisivat aikaan hälytyksen. "Tapa ne!" Mestari käskytti Michaelia samalla kun punnitsi mahdollisuuttaan napata laseräänimeisseli takaisin haltuunsa. 

[Heta]

Nopea kiskaisu kasvin taakse ja he olivat ainakin hetken suojassa. Kasvi tarjosi lisäaikaa päätöksien teoille ja Michael käyttikin tilanteen hyödyksi tarkkailemalla olentoja. Ne olivat pitkiä ja läpikuultavia - eivätkä toistaiseksi olleet huomanneet ylimääräisiä planeetalle tunkeilijoita. Se sai hedät etulyöntiasemaan.

Yllättäen naispuoliset quaoarilaiset huomasivat heidän jalanjälkensä. Tunnelma muuttui nopeasti kireämmäksi. Haroldin käsky oli nopea ja terävä. Vaikka Michael ei tavallisesti pitänytkään käskyjen tottelemisesta, oli seuraava toiminta lähinnä vaistomaista reagointia; Hän hyppäsi piilopaikastaan, kaivaen samalla oman aseensa esille. Vihertävä valo singahti pyssymäisestä, metallinharmaasta aseesta ja ensimmäisen quaoarilaisen sijaan hedän edessään oli vain kasa tomua. Myös toinen quaoarilainen havahtui yllättävään viholliseen, mutta ei kerennyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti, sillä Michael oli askeleen edellä. Vihreä valo osui jälleen kohteeseen ja nyt tämäkin olento muuttui tuhkaksi.

Hyökkäyksen jälkeen kapteeni piilotti jälleen aseensa ja suoristi ryhtinsä. Katse suunnattiin Harold Saxoniin. "Nopeasti, meidän tulee poistua paikalta. En epäile hetkeäkään etteivätkö quaoarilaiset olisivat nähneet tai kuulleet meidät!" todettiin samalla kun katse haravoi ympäristöä levottomasti. Heidän tulisi löytää uusi piilopaikka mikäli eivät halunneet joutua heti kättelyssä vastakkain planeetan asukkaiden kanssa.

[Deleted]

Michael ei näyttänyt epäröivän, vaan panosti suoraan toimintaan tilanteen vaatimalla tavalla. Mestari katseli tyytyväisenä, miten kaksikko oli pian tomua heidän edessään ja hymyili. Jännityksen purkauduttua ajanherra noukki laseräänimeisselinsä ja sujautti sen vähäeleisesti taskuunsa. Hän antoi hyvin lyhyet aplodit ja nyökkäsi äänettä Michaelin huomauttaessa, että tilanne oli tulenarka ja heidän olisi syytä häipyä. "Tuohon suuntaan", Mestari viittoi kohti uloskäyntiä, joka sijaitsi ihan kulman takana, vaikka hänellä ei ollut täysin tarkkaa tietoa mihin se johtaisi. Hän kiirehti kupolin laidalle ja pian näköpiiriin osui ilmiselvä hissi. Hän astui huolettomasti ahtaaseen hissiin. Quaoarilaisten asumukset kulkivat niin maan kamaralla kuin sen allakin, ja tämä hissi tahtoi selvästi liikkua alas tuntemattomiin syvyyksiin.

"Tarvitsen maahantuojan. Sinullahan on menopeli juuri tähän tarkoitukseen." Mestari ajatteli, oliko menopeli jokseenkin lapsekas sana tässä yhteydessä, mutta ei antanut asian häiritä vaan jatkoi. "Tarvitsen sinua oikeaksi kädeksi; toimittamaan quaoarilaisten kaikessa hiljaisuudessa kehittämät tuotteet Maahan. Varastamme ne. Lupaan, että siitä koituu sinulle vain ja ainoastaan hyvää! Olethan kuullut sanonnan: Ihmiskunta on maapallon syöpäkasvain? Maapallo on tuhoutumassa silkan ahneuden takia ja jos planeetalla olisi ääni, se huutaisi tuskaansa!" Mestari oli vasta pääsemässä vauhtiin. Hissi kolahteli ja vinkui hälyttävän kuuloisesti ja hän alkoi epäillä, oliko hissi suljettu pois käytöstä jo kauan sitten. "Toivottavasti tämä romukasa kestää painomme", ajanherra tuumi ääneen.

Mestari jatkoi monologiaan kaikessa rauhassa, halusi Michael kuunnella tai ei. "Ihmiset stressaavat kaiken päivää, ovat väkivaltaisia ja ahdasmielisiä, minä tarjoan heille unohduksen! Tuote, Snex, valjastetaan globaaliksi käyttötuotteeksi. Se turruttaa ihmisiä täsmällisen sopivasti, heidän ei tarvitse enää pohdiskella, he vain... ovat. He kaipaavat yhtenäismielisiä johtajia!" Mestari sanoi viitaten houkuttelevasti myös Michaeliin. "Sinä voisit saapua Telluksen syleilyyn ja isot kihot alistuisivat silmiesi edessä! Saisit kaiken, mitä mielesi ikinä halajaa. Kunhan varot Snexin vaikutusta. Pelastamme arvokkaan planeetan, Maan tuholta ja kaikki voittavat!" Eikä yksikään neropatti koskaan uhmaa minua, Mestari ajatteli salaa mielessään ja villi kiilto silmissään. Maapallon kansalaisten turruttaminen ja kesyttäminen pidemmän kaavan kautta olisi vain väliaikainen ratkaisu, puhdasta viihdettä. "Mitä sanot?" Mestari vaati tietää kärsimättömänä. Juuri silloin hissin hento ja himmeä valaistus sammui ja läpitunkeva pimeys ympäröi heidät.

[Heta]

Lyhyet aplodit olivat kuin mannaa itserakkaan kapteenin sielulle ja Michael kerkesikin suuntaamaan hyväksyvän katseen kohti vastapuolta, mutta sen suuremmalle noteeraukselle ei heillä ollut aikaa. Miehet lähtivät juoksemaan Haroldin osoittamaan suuntaan. Adrenaliini virtasi villisti Michaelin kehossa ja aistit tuntuivat terävemmiltä.

Yllättäen heidän eteensä osui jotakin mikä muistutti kovasti hissiä. Haroldin esimerkkiä seuraten tämä ahtautui ahtaaseen koppiin ja suuntasi katseensa vastapuoleen. Aikaisempi epäluottamuksen tunne tuntui hivenen haihtuneen ja Michael tarkasteli vastapuolta uudessa valossa; Harold vaikutti mieheltä joka selvästi tiesi mitä halusi, saattoi ehkäpä olla jopa vaikutusvaltainenkin, mutta tietyllä tapaa tuo selvästi myös turvasi selustansa. Mies ei ollut typerys. Kapteeni syventyikin kuuntelemaan tätä, samaan aikaan kun hissi liikkui.

Mitä edemmäs Harold pääsi puheessaan, sen syvemmäksi Michaelin kurttu tämän kulmien välissä kävi. Harold tarvitsi siis yhteistyökumppanin maahantuomiseen ja siten suoranaiseen Maailman valtaamiseen. Michaelin oli pakko tunnustaa itselleen tässä kohtaa, että hän ei ollut vuosiin käynyt kotiplaneetallaan. Hän oli tiedostamatta vältellyt sitä. Haroldin ehdotelma kuulosti ehkä liiankin hyvältä, mutta Michael karisti epäilyt mielestään; Mikäli Harold puhui totta, olisi tässä kohtaa Michaelilla itsellään oiva tilaisuus kostaa. Kostaa niille kihoille jotka hänet lennättivät kuuhun ja jättivät hänet sinne mätänemään. Michael oli hetken vaiti, ja hieraisi pohtivana leukapartaansa. Ajatus kiehtoi häntä, mutta hän ei halunnut näyttää liian innokkaalta.

Ennen kuin Ilmeniitti kerkesi kuitenkaan vastaamaan, valot yllättäen sammuivat. Hissi oli selvästi pysähtynyt ja se sai Michaelin mielenkiinnon itseensä. "Miksi se pysähtyi, olemmeko me perillä?", kysymykset olivat lähinnä retorisia. Kapteeni kokeili avata hissin ovea. Se avautui. Katse suunnattiin tarkkaavaisesti ulkopuolelle. He olivat jossain käytävällä. Michael vilkaisi nopeasti Haroldiin ja nyki päätään hissin oven suuntaan. Sanaakaa sanomatta hän lopulta astui ulos ja asetti kätensä aluksi aseelleen. Kaiken varalta. Paikka vaikutti kuitenkin autiolta. Yllättäen Michaelin silmiin osui kuitenkin jotain sinistä valoa. Se sai miehen kääntymään.

Michael joutui henkäisemään. Heidän edessään avatui suuri halli. Halli oli täynnä jotain, mitä kapteeni ei kyennyt määrittelemään... Se oli kuin kristallia. Purkkiin laitettuja kristallin palasia jotka hohtivat unenomaista, sinistä valoa. Se oli hypnoottista ja se sai Michaelin hetkeksi unohtamaan turvallisuutensa; Tämä asteli lähemmäksi näkymää. "Mitä himskattia tuo oikein on?", se oli ainoa kysymys jonka hän kykeni muodostamaan.

[Deleted]

Mestari pääsi Michaelin vanavedessä ulos hissistä käytävälle, ei ristinsieluakaan missään. Näkymä miellytti ajanherran silmää. Muutaman metrin käveltyään Mestari näki paremmin, minkä vuoksi Michael henkäisi niin kuuluvasti. Hallin kaltainen valtava tila, jossa oli jokseenkin painostava tunnelma, niin hiljainen. Läpinäkyvästi purkitettuja kristallin kaltaisia palasia yltympäriinsä! Sininen valo oli oudon huumaava, mutta pian Mestari ravisti päätään ja tarkensi ajatuksiaan. Ilmeniittien kapteeni esitti kysymyksen. Hetkeen Mestari ei sanonut mitään, pysyi vain hiljaa. Hän oli terästänyt kuuloaan, koska kauempaa kuului ääni. Nurkan takaa, sinne mihin katse ei yltänyt. Pieni ääni, kuin joku olisi pudottanut marmorikuulan lattialle. "Itse Snex! Tarkemmin sanottuna Snexgaryulamnell mutta lyhyesti sanottuna Snex on huomattavasti käytännöllisempi nimitys..." Michael oli lähellä sitä kaikkea, itse tulevaa maailmanvalloitustuotetta. "Älä suotta murehdi. Se vaikuttaa vain suun kautta nautittuna. Sitä rouhitaan ruoan sekaan, jolloin se liukenee huomaamattomaksi. Nerokasta, vai mitä?"

Marmorikuulaääni oli mennyttä, mutta juuri silloin joku astui varjoista esiin. Pieni, keskenkasvuinen quaoarilainen, ulkoisen olemuksensa perusteella tyttö. Tyttö pysyi hiljaa, vaikka seisoikin nyt esillä. Oliko tyttö vain utelias ja väärässä paikassa väärään aikaan? Vai oliko hän houkutuslintu, syötti oikeaan hyökkäykseen? Mestari häkeltyi hetkeksi; mitä tuo kakara tarkalleen teki täällä alhaalla? "Onkohan heitä täällä enemmänkin?" Mestari tuumasi vähättelevään sävyyn Michaelille, sivuuttaen itse tytön puheenlahjat täysin.

[Heta]

Michael ei sanonut mitään, katseen ollessa Snexissä. Mies ajatteli ja mittaili ihmeellistä näkyä. "Maailman valloitus sullottuna pieniin lasipurkkeihin", Michael naurahti. Hän tunsi ahneutensa heräävän ja ajatus siitä, että he todella olivat tään ihmeellisen aineen läheisyydessä sai miehen olonsa tuntemaan malttamattomaksi. Hän alkoi jo mielessä punomaan jatkosuunnitelmia. Tällä hetkellä koko kääpiöplaneetta Quaoar tuntui kuin roskalta hänen jalkojensa alla - ja mikäli he todella saisivat Snexin käsiinsä, tulisi Michael myöhemmin palaamaan ja tuhoamaan Quaoarin. He eivät saisi yrittää varastaa Michaelilta ja Haroldilta ainetta takaisin itselleen! Michael tunsi kuinka hänen kätensä painuivat hieman nyrkkiin. Hän tulisi varjelemaan Snexiä kuin äiti lastaan.

Yllättäen hetken kuitenkin rikkoi jokin. Tai tarkemmin sanottuna joku. Myös Ilmeniittien kapteenilla vääntyi naama hetkeksi hämmästyneeksi, kun varjoista ilmestyi yllättäen huomattavasti pieni kokoisempi quaoarilainen kuin aikaisemmat. Toinen oli selvästi lapsi. Tyttö lapsi. Michael ei kerennyt vastaamaan Haroldin kysymykseen, kun yllättäen varjoista alkoi kuulumaan ääntä. Puhe oli vieraan kuuloista kieltä, jonka kapteeni otaksui olevan quaoaria. Ääni oli kuitenkin kirkas ja kysyvä. Naisen ääni ja ääni selvästi etsi jotain. Huhuili. Yllättäen heidän näkyviinsä ilmestyi naispuoleinen quaoarilainen, mukanaan tyttöä pienempi poikalapsi. Pienempi lapsi roikkui äitinsä helmoissa. Kaksikko pysähtyi ja hetkeksi nuo vieraan siviilisaation olennot katsahtivat Michaeliin ja Haroldiin. Hekään eivät selvästi osanneet odottaa muita.

Vaan tällä kertaa Michael tiesi kuinka toimia. Ilmeniitti nappasi nopeasti oman aseensa esille ja nappasi tyttölapsen hyppysiinsä. Ase siirettiin tytön ohimolle. "Kas kas, vaikuttaa siltä, että saimme juuri menolippumme täältä luojan hylkäämältä planeetalta pois", Michael hyrisi tyytyväisyyttä ja vilkaisi sivusilmällä rikoskumppaniinsa, "Harold, napataan aine ja lähdetään täältä!"

[Deleted]

"Pitihän se arvata! Miltei koko perhe koolla!" Mestari puuskahti ja hieraisi niskaansa stressaantuneen elkein. Läsnäolijat olivat heidän suunnitelmiensa hetkellisenä hidasteena, niin hän ajatteli automaattisesti. Mestari seurasi vierestä, kuinka Michael toimi välittömästi, kuin ainakin mies joka oli monissa tilanteissa ja liemissä keitetty. Michaelin ase olikin nopeasti suuressa roolissa. "Niin totisesti teemme!" Ajanherra kuulutti mielissään ja tarkkaili jokaista sivusilmällä. Hän otti juoksuaskelia ja tutki katseellaan valtavan alueen seiniä. Voittoisa hymy ilmestyi hänen kasvoilleen, sen vuoksi mitä mies edessään näki. "Mainiota... Iso, punainen painike!" Hän tiedotti ja läimäytti kädellään sen pohjaan asti. Enempää miettimättä hän perääntyi askelen, kääntyi ja katseli, kuinka seinien rakenteissa olevat järjestelmät alkoivat toimia ja massiiviset koukut laskeutuivat nostamaan purkitettua Snexiä. Meteliä ei ollut nimeksikään, kaikki tapahtui hyvinkin hiljaa. Kääpiöplaneetan kansalaisilla oli selvästi näkemystä hiljaisuuteen.

Quaoarilaisäiti muuttui siinä samassa levottomaksi, mutta ei saanut aikaan vielä mitään hyökkäävää. "Yksikin liike ja aseeni puhuu!" Mestari ilmoitti, mutta hänen ajatuksensa olivat todellisuudessa jo muualla. Tuleva maailmanvalloitustuote oli kohonnut kattoluukuista suoraan ylöspäin, joten heidän olisi vääjäämättä palattava epäilyttävälle hissille. Alue näytti muuten autiolta ja vain yksinkertaiseen säilytykseen tarkoitetulta. "Liikettä!" Ajanherra käski kiireen ja epäilysten ristiaallokossa. Hän vaiensi melskeen päässään ja vilkaisi kelloaan.

Ahdas hissi oli edelleen alhaalla ja nyt molemmat, Michaelin hallussa oleva tyttö ja äitinsä vierestä karannut pikkupoika, alkoivat itkeä yhtä aikaa äänekkäästi. Kärsimätön Mestari otti laseräänimeisselinsä äkkinäisellä liikkeellä esille. "Hiljaa!" Hän sähähti malttinsa menettäneenä. Hiljaisuus oli jo rikkoutunut. Ajanherran sisällä kuitenkin liikahti jotain, kun hän katseli itkeviä quaoarilaislapsia.