Everyone Hates Mondays

[Deleted]

//Fizdu ja Angus tänne, kiitos!//

Maanantai oli vasta aluillaan ja kriminaali kaipasi lepoa ja rauhaa kaiken ryntäilyn jälkeen, mutta sitä hän ei suinkaan saanut. Psi käveli pitkin sivukatua, kun hentoja lumihiutaleita putoili taivaalta. Hän hörppäsi pitelemästään pahvimukista kammottavan kitkerää kahvia. Perhanan Dylan oli tehnyt katoamistempun, taas! Psi oli painanut mustan pipon päähänsä, saaden itsensä näyttämään keneltä tahansa tavalliselta tallaajalta. Asuintoverin ja läheisen ystävän vihreä Ford Focus oli ollut edelleen parkkipaikalla ja Psi oli syystäkin huolissaan. Miehen intuitio huusi suuntaa, hän kyllä arveli tietävänsä mihin kuvataiteilija oli livistänyt maailmaa pakoon. Tuntemusta pitäisi seurata.

Psi kulki kohti lyhyttä taksijonoa, jossa seisoskeli jos jonkinlaista kulkijaa. Jonon läheisyydessä uusi tulokas oli kuitenkin rauhaton, eikä hän suostunut jonottamaan kiltisti, vaan ampaisi suoraan ensimmäiseksi. Tyhjentyneen pahvimukin Psi viskasi taakseen, erään iäkkään jonottajamiehen jalkoihin. Psi kiskaisi taksin takaoven auki. Tummiin pukeutunut heilautti itsensä takapenkille ja kiskaisi oven kiinni perässään. Psin lompakossa olisi käteistä yllin kyllin ja se hymyilytti häntä. "Hull!" Hän sanoi ilmaisten määränpäänsä mahdollisimman vähin sanoin. Naiskuljettaja ei kuitenkaan reagoinut toivotulla tavalla, käänsi vain päätään kohti takapenkkiä kysyvästi. Taksi oli edelleen paikoillaan ja auton ulkopuolelta taksijonosta kuului, kuinka moni korotti ääntään riitelyn tasolle saakka. "Maanantai..." Psi sanoi vaimeasti ja hieraisi otsaansa.

[Fizdu]

Vanhus oli kylmissään ja kuten yleensäkin, äreissään. Hän ei ollut varautunut lisääntyvään lumimäärään saati kylmänä vihmovaan tuuleen, ja iän myötä rypistyneet kädet hehkuivatkin tulipunaisina puisen kävelykepin ympärillä. Vanhus tärisi ja puhkui höyryistä ilmaa eteensä jonottaessaan taksia ja mulkoillessaan tuimasti nuorukaista, joka etuili jonossa. Hän olisi esittänyt vastalauseen, mutta tiesi jo kokemuksesta, ettei sillä olisi ollut merkitystä. Nuoret olivat nopeampia kuin hän, ja taksit ehtisivät lähteä etuilijat kyydissään ennen kuin hän saisi sanottuaan valitustaan loppuun. Hänen äätensä oli muutenkin jo käheä ylenpalttisesta valittamisesta, mitä hän oli harrastanut pankkireissullaan.

Hänet oli raahattu tänne pakon edestä - hän ei ikimaailmassa olisi tullut keskikaupungille vapaaehtoisesti. Liikaa ihmisiä, liikaa vaaroja. Liikaa katukivetyksiä, joiden viivojen yli piti hyppiä. Mutta hänen ikänsä koitui hänen turmiokseen - hänen laskunsa olivat erääntymässä. Posti oli tuonut hänelle omituisia karhukirjeitä maksamattomista laskuista, joita hän ei ollut tiennyt edes saaneensa. Kuulemma ne oltiin lähetetty hänelle jonain ihmeen e-laskuina. Mikä lie sellanenkaan sitten oli. Jotain tietokoneisiin liittyvää, mutta eihän hän osannut edes käyttää nettipankkia. Uuden maailman hömpötykset tuntuivat niin oudolta, mutta kun hömpötykset alkoivat vaatia hänen omaisuuttaan laskujen korvaamiseksi, hänen oli pakko toimia. Ja koska hän ei muuta osannut, hänen piti lähteä tänne maanpäälliseen helvettiin. Pankkikonttorin kautta hän oli onnistunut selvittämään osan ongelmistaan, mutta hän olisi kyllä edelleenkin taloudellisissa ongelmissa.

Taloudelliset ongelmat eivät kuitenkaan estäneet käyttämästä taksia. Mutta tyhmät, itsekkäät, ärsyttävät nuorukaiset estivät. Hän sai tyhjän pahvimukin jalkoihinsa samaan aikaan kun jälleen yksi täysin tyhjä taksi vietiin hänen nenänsä edestä. Se oli hänelle liikaa. Hän ei jaksanut palella, ja taksissa olisi kaksi tyhjää paikkaa. Hän mahtuisi sinne kyllä, jonka lisäksi hän halusi nuorison kuulevan kunniansa.

Kiroillen Angus poimi pahvimukin jaloistaan, syöksähti eteenpäin ja repäisi rajusti taksin etuoven auki. Hänen toimensa herätti vihaisia huutoja ja vastalauseita, mutta vanhus huusi niiden ylitse. "Saatanan nulikka!" Hän karjaisi ja heitti pahvimukin takaisin omistajalleen takapenkille. "Mitä teille oikein nykymaailmassa opetetaan? Näinkö kunnioitatte vanhempianne? Näytänkö minä sinusta roskakorilta, hm?" Hän tuijotti nuorta miestä tuimasti kulmiensa alta ja heristi keppiään uhkailevasti. Hän halusi tehdä selväksi, kumpi tässä taksissa määräsi. Hän ei nimittäin ollut poistumassa, vaan istui aloilleen ja läimäisi taksin oven kiinni. "Liikkeelle siitä", hän ärähti kuljettajalle, kun meno ulkopuolella äityi meluisammaksi. Useat näyttivät yrittivän noudattaa Anguksen esimerkkiä tunkea sisälle taksiin, mutta tällä kertaa kuski kohautti olkiaan ja painoi kaasua. Oli helpompaa lähteä kuin vaarantaa taksi kolhuille.

Murahtaen Angus tunsi kätensä jalkojensa väliin saadakseen ne lämpiämään. Hän ei viihtynyt taksissa, mutta halusi päästä kotiin. "Maksat sitten matkani, nulikka." Hän murisi takapenkille. "Saat oppia arvostamaan vanhempiasi."

Auto ajoi hetken ja kääntyi sitten kriittisestä kohtaa oikealle. "Ei", vanhus kähähti tajutessaan vasta nyt, että taksi oli liikkeellä, vaikkei hän ollut ilmoittanut, mihin halusi mennä. "Käänny ympäri. En halua tuonne. Finniestoniin!"

Naiskuski kohautti jälleen olkapäitään, vilkaisi pikaisesti Psihin ja jatkoi matkaa. "Nuori mies oli ensin. Heitämme hänet ensin Hulliin."

Kiroamisesta ja huutamisesta huolimatta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Hän oli menossa Hulliin.

[Deleted]

Vanha mies pelmahti rähisten sisään, ja äkkiä Psin sylissä oli hetki sitten hylätty pahvimuki. Tulija alkoi paasata vanhempien ihmisten kunnioittamisesta. Psi vastasi tuijotukseen hetkeksi, kunnes alkoi taitella pahvimukia pienempään muotoon ja sulloi roskan yhteen laajaan takintaskuunsa. Hän ei häkeltynyt laisinkaan, hän oli kohdannut elämässään kääkän jos toisenkin. "Hyvää huomenta vain sinullekin", Psi tokaisi happamasti. Vanha mies oli jo kuin kotonaan taksissa; hän oli istuutunut jäädäkseen. Psi tiesi, että joutuisi istumaan samassa tilassa papparaisen kanssa jonkin aikaa... Hän keskitti ajatuksensa määränpäähänsä ja yritti sulkea toisen mielestään.

"Tismalleen! Nyt on kiire Hulliin", Psi ilmoitti kuuluvasti ja kertoi kuljettajalle tarkemman osoitteen samaan syssyyn. Kyseessä oli Dylanin sukulaisen massiivinen kesätalo, jonne Dylanilla oli avaimet. "Ystäväni on kadonnut ja hän saattaa olla vaarassa!" Psi huomautti läsnäolijoille. Melankoliseen mielialaan taipuvainen Dylan osasi karata omaan rauhaan, mutta liiallinen yksinolo ja eristäytyminen ei koskaan tehnyt tai tiennyt mitään hyvää. Huoli paistoi miehen kasvoilta, vaikka hän yritti keskittyä maisemiin. Äkkiä hiukan uteliaana Psi vilkuili myös etupenkin vanhusta; millä asioilla hän mahtoi liikkua? "Onko jo kiire kotiin katsomaan jotakin hempeää saippuasarjaa?" Psi kysäisi kiusoitellen.

Psi haukotteli ja katsoi kelloa. Mitä hän tarkalleen sanoisi Dylanille, jos hänet tavoittaisi? Naiskuljettaja tiesi minne ajaa; nuori mies sulki silmänsä. Hän tarttui vain matkanteon muiden aistien tuntemuksiin. Hän lepuuttaisi silmiään. Kaikki tapahtui yhtäkkiä, kuljettaja teki rajun äkkijarrutuksen ja Psi, joka ei ollut kiinnittänyt turvavyötään löi päänsä. Mies ähkäisi, hieroi kumarassa pääkoppaansa ja kiinnitti alistuneella eleellä turvavyön, sillä matkaa oli vielä jäljellä. "Oliko joku elukka tiellä?" Psi vaati tietää kuljettajalta ja tähyili sydän hakaten autotielle.

[Fizdu]

Vanhus suorastaan mökötti. Hän oli ristinyt käsivartensa tiukkaan myttyyn rinnalleen ja tuijotti mielenosoituksellisesti ulos tuulilasista. Ei puhettakaan, että häntä olisi kiinnostanut kiinnittää matkatovereihinsa huomiota. Hänet oli lähestulkoon melkein kidnapattu, hyvänen aika sentään! Siltä hänestä ainakin tuntui tällainen pitkän kaavan kiertoreitti. Nuorelle pojalle ei riittänyt sympatiaa kaverin katoamisesta, sillä hän oli varna, että nulikka vain ylireagoi. Eikös nuoret tehneet katoamistemppuja alinomaa? Ainakin vanhemmiltaan tekivät, siitä hän oli varma. Hänen naapurinsa oli useaan otteeseen riidellyt kivaäänisesti poikansa kanssa tämän palattua venähtäneeltä ryypoyreissulta takaisin kotiin. Kyllä hän jotain nuorisosta tiesi. Kuten että tämäkin takapenkillä istuva yksilö olisi todennäköisesti iltaan mennessä joko kännissä tai murtanut jalkansa. Nuorisolla oli omituinen taipumus teloa itseään sekä henkisesti että fyysisesti.

Psin kiusoitteleva kysymys herätti ärtyneen murahduksen. Anguksen vastenmielisyys poikaa kohtaan syveni, mutta hän ei vastannut. Hän päätteli puhumattomuuden olevan selkeämpi loukkaus kuin mitkään hänen tietämänsä sanat.

Poika haukotteli ja sulki silmänsä, mutta Angus pysyi täysin valveilla ja tarkkaavaisena. Vihalla oli sellainen voima. Hän näki selvästi metsäkauriin, joka oli jolkotellut tielle heidän eteensä. Hän oli selkeän vahingoniloinen Psin lyödessä päänsä istuimeen - hän itse oli ollut asiallisesti varustautunut turvavyöllä, ja koki äkkijarrutuksen lähinnä epämukavana välikohtauksena. Se tarjosi myös hyvän tekosyyn keplotella pois tilanteesta. "Katsokaa nyt!" Vanhus tuhahti ja nosti kätensä ilmaan. Hän viuhtoi tiukasti kaurista päin. "Tämä on selkeä merkki, ettei meidän pitäisi jatkaa eteenpäin. Kuuntele jumalia tai mitälie menninkäisiä mihin uskotkaan, poika. Käännetään auto ympäri ja mennään takaisin. Ihan huuhaata touhusi olisi muutenkin ollut." Nuoriso oli niin itsepäistä että se tuskin kuuntelisi tällaisen vanhan kääkän mietteitä, mutta oli pakko silti yrittää. Sitä paitsi he eivät kuitenkaan pääsisi eteenpäin, ennen kuin kauris liikkuisi. Se oli jäänyt seisomaan keskelle tietä, eikä tiellä ollut tarpeeksi tilaa ohittamiseen. Sorkkaeläin oli jäänyt tuijottamaan jotain, kenties lajitoveriaan. Tarkemmalla syynäämisellä kahden muun kauriin päät erottuivat oikeanpuoleisesta metiköstä, mutta ne eivät olleet uskaltaneet tulla tielle.

"Hyväksy tosiasiat - kaverisi on joko kuollut, kidnapattu tai tai sitten hän välttelee sinua tahallaan. Kussakin tapauksessa etsintäsi on turhaa. Miten ajattelit edes selvitä vaaratilanteista? Nuoruuden tyhmyydellä, uhkarohkeudella ja röyhkeydellä?" Vanhus tuhahti ja vilkaisi taustapeilin kautta nuorempaan. "Olisit kuollut kahdessa minuutissa, sanon minä."

[Deleted]

Vanhus halusi selvästi auton kääntyvän ympäri, käyttäen verukkeena eläinten käytöstä. Psi pudisti päätään turhautuneena. Hän vatkasi jalkaansa ylös ja alas levottomasti. Hän ei saisi missään nimessä stressaantua liikaa, stressi olisi huono juttu akkujen kannalta. Ukko saisi nauttia maisemakierroksesta parhaansa mukaan. Kun toinen jälleen avasi suunsa, Psi hermostui. "En kysynyt mielipidettäsi!" Hän tiedosti olevansa kärttyinen, koska ei ollut syönyt kunnolla. Mies otti uudenlaisen zen-asenteen käyttöönsä. Nelijalkaiset olivat viimein poissa tieltä ja taksinkuljettaja jatkoi ajamista. Vanhan miehen puheenvuoro arjen harmaudessa kuitenkin oli kuin isku suoraan vatsaan. Miksi Dylan oli taas lähtenyt omille teilleen? Psin tehtävä oli löytää mokoma ja sanoa suorat sanat niin lapsellisesta käytöksestä. Varmistaa asuintoverin turvallisuus ja mielentila. Ja raahata takaisin kotiin. Siinä olisi urakkaa kerrakseen! "Taidat tietää mistä puhut", Psi tokaisi puoliksi vakavissaan. Olihan toisella runsaasti enemmän elämänkokemusta.

Viimeinkin taksi saapui määränpäähänsä ja pysähtyi. He olivat perillä Psin antamassa osoitteessa, massiivisen rakennuksen portilla. Säänpieksemä kivitalo ikäänkuin tuijotti ikkunoillaan vastaan. "No niin!" Psi sanoi helpottuneena, koska oli perillä ja koska pääsisi jatkamaan omillaan. Vai halusiko hän todella? Äkillinen epävarmuuden tunne humahti miehen sisuksiin epätoivotulla tavalla. Naiskuljettaja ilmoitti matkan hinnan ja Psi maksoi hiljaa käteisellä. Vanhuksella olisi luultavasti kiire kotisohvalle. "Eikö olekin komea talo? Historialtaan varmaan Hullin kiehtovin!" Psi huomautti tylsästi taksissa kököttävälle matkaseuralle. Dylan oli kerran juoruillut Psille, että kyseisessä paikassa oli tapahtunut lapsenmurhia, itsemurhia ja kaikenlaista muuta synkänpuoleista.

[Fizdu]

Pojalla oli pinna vähintään yhtä kireällä kuin vanhuksellakin. Heidän yhteiselonsa tuntui perustuvan lähinnä vaitonaisuuteen ja hiljaiseen toistensa vihaamiseen. Vaikka poika myönsikin hänen olevan osittain oikeassa - josta vanhus oli mielissään - tuntui puhuminen useimmiten johtavan vain suurempiin erimielisyyksiin. Autossa oli hiljaista, kun se viimein pysähtyi perille vanhalta näyttävän kivitalon eteen. Hänen oli pakko myöntää, että se oli komea. Komea kuin hänen oma tönönsä, oikeastaan. Tuossa olisi kelvannut asua, sijaitsi vielä näin ihanan syrjässä asutuksestakin.

Anguksella ei ollut aikomustakaan hyvästellä nuorta miestä, vaan olisi ilomielin antanut tuon mennä menojaan, ellei olisi katsonut taksin hintamittaria. Hinta oli huomattava, eikä hänen poloisella kukkarollaan ollut toivoakaan maksaa matkaa takaisin lähtöpisteeseen, saati sitten kotiinsa saakka. Toisin sanoen hän oli loukussa täällä. Ärtyneenä Angus murahti eikä tiennyt miten vastata taksikuskin odottavaan katseeseen. Hän oli tiennyt että kotoota lähteminen kerjäisi vain ongelmia. Tämä oli painajaismaista. Kirotut taksit ja nykynuoriso.

"Kerro se sitten", Blackburn murahti ja astui ulos taksista. "Ei minulla vissiin ole parempaakaan tekemistä. Olen loukussa täällä kanssasi, ellei taksikuski ala huolia kauniita ajatuksia valuuttana."

Hän tuijotti rakennusta miettien. Miksi pojanklopin kaveri olisi tullut juuri tänne? Paikkaan, jolla oli historiaa enemmän kuin noilla kahdella nuorukaisella yhteensä? "Tuolla liikahti joku", hän totesi ja nyökkäsi ylimmän kerroksen ikkunaa kohden. Ikkunassa oli näkynyt liikettä, mutta siitä, oliko se ollut vedon myötä heiluva verho, ihminen vai eläin, ei ollut takeita. "Jos löydän sen pahuksen toverisi, autatko sitten vanhaa miestä pääsemään kotiin? Olet sen velkaa kyllä muutenkin, mutta en halua jäätyä täällä yksin odotellessani, kun sinä pompit ympäriinsä."

Muutakaan vaihtoehtoa ei nimittäin ollut. Taksi oli kääntynyt ja lähtenyt pois nähtyään, ettei vanhuksesta sittenkään ollut asiakkaaksi.

[Deleted]

Vanha mies ei vaikuttanut olevan yhtä rahoissaan kuin Psi, joka näin ollen luopui taksista. "Pieni happihyppely tekee vain hyvää", tummiin pukeutunut tokaisi hymyssä suin. He olivat olleet paikanpäällä vasta pienen hetken, kun tarkkasilmäinen väitti nähneensä liikettä toisen kerroksen ikkunassa. Nuorempi vilkaisi yläkerran ikkunoihin näkemättä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. "Katsotaan vähän ympärillemme ja siinä se. Lupaan maksaa matkasi kotiin", Psi katsoi toista silmiin kasvot peruslukemilla. Hän arvosti ventovieraan elettä etsiä kadonnutta. Nyt hän ei olisi asian kanssa yksin. "Minä olen muuten Psi. Millä nimellä sinua kutsutaan?" Hän esittäytyi kiireesti ja tiedusteli mieheltä häthätää samalla kun avasi ammolleen lukitsemattoman ja narisevan koristeellisen portin. "Tämä on Dylanin sukulaisen kesätalo. Dylan on kuvataiteilija. Olen kerran aiemmin löytänyt hänet juuri tästä osoitteesta!" Psi valotti tilannetta samalla kun talsi pitkin pihamaata. Hän viittoi kädellään kohti takapihaa ja otti jo juoksuaskelia. Etuovella kolkuttamisessa ei olisi mitään mieltä.

"Pihakoriste! Jos kaikki on kuten ennenkin, avain on siellä!" Psi paljasti korottaen ääntään ja polvistui toiveikkaana tukevan ja haalistuneen pihakoristeen eteen, joka esitti hevosta. Koristeen pohjassa oli reikä ja hetken hapuilun jälkeen hän näytti kädessään olevaa avainta ja nousi taas jaloilleen. Hän jatkoi kohti toista takaovea, jossa oli värillinen lasi-ikkuna. Taloon oli kerrassaan naurettavan helppoa päästä sisään! Avain kiertyi lukossa ja Psi heilautti oven auki. Hän harppoi peremmälle ja miltei kompastui heti ovensuussa lojuvaan roinaan.

[Fizdu]

Oli helpotus, että nuorukainen suostui oitis maksamaan hänen matkansa. Asiasta ei tarvitsisi riidellä, ja enää piti vain luottaa poikaan, että tuo lunastaisi lupauksensa seikkailutuokion jälkeen - mikä oli sekin Angukselle hankalaa. Epäileväisesti hän mulkoili poikaa, kun tuo esitteli itsensä ja pyysi hänen nimeään. Ei hän mielellään nimeään kertoisi. Se menisi liian henkilökohtaisuuksiin. "Et tarvitse nimeäni", hän murahti. Hän sitä paitsi pelkäsi, että avaruusoliot jäljittäisivät hänet, jos hän levittelisi nimeään sinne tänne. Yksi ainakin, se minkä hän oli kohdannut Annabelin kanssa, tiesi hänen nimensä. Hän oli kehitellyt itselleen valenimiä sen jälkeen. "Sano vain herraksi, se riittää." Hän mulkoili poikaa vielä hetken, kun tuo siirtyi avaamaan porttia. Psi. Niin kuin se mukamas olisi oikea nimi. Takuulla tekaistu sekin.

Sukutalon portti avautui ja Psi juoksi etuovelle. "Nuoriso!" Angus puhahti itsekseen ja lähti taivaltamaan perään. "Pojankloppi, odota!" Hän huudahti, vaivautumatta käyttämään tuon etunimeä. Huutaminen tosin oli turhaa, sillä hän sai toisen kiinni samalla, kun nuorukainen astui sisälle taloon. Vanhus työnsi kävelykepillään rojuja kauemmas ja katsoi ensimmäistä kertaa kiinnostuneena ympärilleen.

"Sukutalo, hm?" Hän mietti ääneen toisen äsken kertomaa sepustusta. "Ei täällä näytä asuneen hetkeen ketään muu kuin rotat. Katso nyt tätä sotkua." Rojua tosiaan riitti. Kenties oli taiteilijamaistakin antaa kämpän näyttää tsunamin jälkeiseltä katastrofialueelta, mutta Angusia se huoletti. Tänne rojun keskelle olisi liian helppo piiloutua tai asettaa ansoja. Mikäli siis kyseessä olisi kidnappaus, eikä yksittäisen nuorukaisen toive saada ryypätä rauhassa kesämökillään.

Hän kuunteli, mutta merkkejä mahdollisesta aiemmasta liikkujasta ei kuulunut. Oli hiljaista. Ainoastaan Angus rikkoi asunnon rauhaa kulkiessaan puhahdellen ympäriinsä avaamassa ovia ja etsimässä elämää. Yksi ovi oli lukittu. "Millaista miestä etsimme?" Hän kysyi. "Paras antaa kunnon tuntomerkit, sillä jos löydän jonkun epämääräisen hiipparin, joka ei sovi tuntomerkkeihisi, niin en epäröi antaa kunnon tälliä takaraivoon." Hän heilautti keppiään ilmassa sanojensa painoksi. "En ota riskejä."

Vanhus löysi tiensä keittiöön. Siellä hänen huomionsa kiinnitti seinäkalenteri, josta oltiin sekä alleviivattu että ympyröity yksi päivämäärä. Oli selkeää, että päivä oli jollekin tärkeä. "Poika!" Angus kutsui. Etunimi unohtui vieläkin. Hän naputti päivää numero 29. Sama numero oli ollut tämänaamuisessa sanomalehdessä, mikäli vanhuksen muisti pelasi täydellisesti. "Näyttää siltä, että tänään pitäisi tapahtua jotain tärkeää."

[Deleted]

//Psi käyttää bump key-välineitä//

Hiljaisuus tuntui painostavalta Psin ympärillä. Hän tökki muutamaa rojua kengänkärjellään. Hän mietti myös vanhaa miestä, joka oli hänen kanssaan liikkeellä. Papparaisen täytyi todella olla vainoharhainen, eikä mies näyttänyt luottavan ventovieraisiin. "Niin, hän on saman pituinen kuin minä, hoikka, pyöreät silmälasit. Hänellä on miltei aina keltaiset skeittikengät", Psi luetteli samalla kun kuulosteli taloa. Ukon kävelykeppi muistutti miestä siitä, että hän oli totaalisen aseeton tälläkin kertaa. Vanhus kutsui häntä ja Psi kiirehti keittiöön. Seinäkalenteri.

"29. päivä... Ei sano mitään", Psi totesi synkkänä ja selaili kalenteria. Mitään muita merkintöjä ei löytynyt. "Minun piti pyytää häneltä anteeksi muutamia...reissujani. Hänen on pakko olla täällä jossakin..." Mies mumisi hiljaa ja siirtyi koputtamaan kipakasti lukitulle ovelle, jota vanha mies jo oli kokeillut. "Dylan! Jos olet siellä, raahaa perseesi tänne ja aika sukkelaan!" Psi hermostui ja koputti uudelleen. "Minulla on taskussa kaikki tarvittava tähän pulmaan", Psi sanoi ääni värähtäen. Puolet talosta oli kuitenkin vielä tutkimatta. Mies penkoi taskujaan ja lopulta asetti erityisavaimen tietyllä tavalla paikoilleen ja iski sitä keskikokoisella, mustalla naisten hiusharjalla. Oikea tekniikka oli kaiken A ja O. Hetken kuluttua ovi oli auki etsijöille.

Suuressa huoneessa ei ollut ristinsieluakaan, mutta maalauksia seinänvierustoilla ja A4-piirroksia senkin edestä. Kaikki maalaukset näyttivät synkiltä. Psi kumartui noukkimaan lattialta yhden piirroksen. Se esitti atleettista ja kärsivää miestä, joka oli jäänyt kiinni jonkinlaiseen karhunrautaan. Juuri silloin kuului askelia talon tutkimattomalta puolelta ja ääni, joka syntyi kun ovi suljettiin kiinni. "Hei äijä, kuu-kuu-kuu-kuulitko?" Psi kysyi toimintahäiriön iskiessä. Mies läimäytti päätään ja kiskaisi samalla pipon pois ja sulloi sen taskuunsa. Psi pöyhi tukkaansa edustavampaan asentoon. "Hän ei ole kaukana", Psi ilmoitti kuin mitään epänomaalia ei olisi tapahtunut. Hän harppoi talon vastakkaiselle puolelle.

[Fizdu]

Vanhus katsoi kysyvästi nuorukaiseen seinäkalenterin vierellä. Päivämäärä ei tarjonnut vastauksia, mutta Psi antoi syyn tälle omituiselle hakureissulle - syyllisyys. Poika oli ilmeisesti syrjinyt kaveriaan liian pitkään, ja nyt kaveri oli tehnyt samalla tavalla. Angus murahti itsekseen miettiessään tätä draamaa. Olikohan kyse edes kaverista? Nykyäänhän sitä pariuduttiin melkein minkä tahansa liikkuvan kanssa. Se jos joku oli asia, mitä Angus ei ymmärtänyt.

Nuorukainen huuteli kaveriaan ja siirtyi ovelle, jota Angus oli koettanut aiemmin. Vanhus ei mennyt tuon perään, mutta tirkisteli uteliaana tuon tekosia. Poika kaivoi taskustaan jotain ja tiirikoi oven onnistuneesti auki. Se ei vaikuttanut normaalilta, hyvän ja kunnollisen kansalaisen tekemältä teolta. Pojan täytyi olla huligaani. Olikohan tuon seurassa ollenkaan turvallista? Jos nuori tiirikoi lukkoja noin tottuneesti, miten hän voisi mennä samalla taksilla kotiin tuon kanssa ja olla varma siitä, että hänen oma kotinsa olisi koskematon vielä viikon päästä? Vanhus otti mietteissään askelen taaemmas.

Psi ei kerinnyt olla huoneessa kauaakaan, kun talon toiselta puolelta kuului askelia. Ne saivat Anguksen varuilleen, mutta eivät niin paljon, kuin Psihin ilmaantunut toimintahäiriö. Toisen puhe takkuili omituisella tavalla, samankaltaisesti kuin levynsoitin olisi jäänyt jumiin. Se oli kenties varsin viaton tapahtuma, änkyttihän jokainen joskus, mutta Anguksen mielikuvitus ei vaatinut enempää. Tämä yhdistettynä oven tiirikointiin ja salaperäiseen etsintäreissuun oli hänelle liikaa. "Mikä oikein olet miehiäsi?!" Hän ärähti toiselle Psin tullessa ulos huoneesta. Poika meni hänen ohitsensa, mutta hän seurasi toista mysteeriaskelten perään ja pysäytti toisen sitten sen oven eteen, minne karkulainen oli hävinnyt. Hän vei kävelykeppinsä oven eteen esteeksi. Vanhuksen silmät tuijottivat toista tiiviisti - varsinkin tuota ohimoa, mikä oli pipon alta paljastunut. "Osallistunko minä laittomuuksiin? Aiotko tappaa sen kaverisi? Vihaisen eksän kosto, niinkö? Vai onko tämä huumekauppaa? Huumereissujako haluat pyytää anteeksi?" Niimpä niin, hän epäili jälleen olevansa tekemisissä vähintäänkin murhaajan kanssa. Hän alkoi jopa epäillä, oliko yhteiseen taksiin joutuminen sittenkään sattumaa. Jos tämä olikin lavastettu juttu. Hänet oltiin saatettu toimittaa tänne väkisin, tuon puhehäiriöitä saavan, ovia tiirikoivan nuorukaisen kanssa. Syrjäiselle seudulle, missä kukaan ei olisi näkemässä hänen hiljaista kuolemaansa. Vasta nyt hän tajusi, miten yksin ja avuton oli. Silmät siirtyivät hetkeksi pälyilemään asuntoa vainoharhaisesti. Hän melkein odotti että vihreä, ötökkämainen alieni pomppaisi seuraavaksi esiin.

"Tapatko minut? Oliko tämä ansa? Niinkö tämä on, hä? Kaikki tämä on vain lavastusta, ja oikeasti teet yhteistyötä alieneiden kanssa! Niin, tiesit että ne etsivät minua! Vai oletko itse yksi niistä? Oletko ohjelmoitu, ihmiseksi naamioitu kone, joka tekee niin kuin isäntä käskee?"

Angus alkoi kiihtyä. Tuon kurttuinen naama oli yhtä vihan ilmentymää, ja nopea puhetahti tai syljen lentämään suusta. Mies osoitti toista syyttävästi sormellaan. "Et ole normaali! Et ole! Me emme mene mihinkään, ennen kuin kerrot mikä olet!"

Vanhus oli niin tunteidensa vallassa, ettei kuullut, miten samaiset askeleet kuuluivat edelleen. Oven takaa kuului kolahdus. Salaperäinen henkilö etsi jotain. Toinen kolahdus, ja sitten isompi pamahdus ja suhahdus.

Oveen oli ilmestynyt reikä luodista, joka oli lentänyt ohi hieman heidän päidensä yläpuolelta.

[Deleted]

Psi tiedosti hyvin tarkasti, että hän oli paljastunut. Vanhus oli juuri saanut vihiä siitä, ettei hän ollut tuikitavallinen ihminen. Pipon riisuminen päästä oli ollut vaistonvaraista, liian myöhään Psi oli ottanut huomioon sen, että hänen seurassaan oli harvinaisen epäluuloinen ukkeli. Psin korviin kantautui kiihtynyt puhetulva. "Anteeksi, että vedin sinut tähän mukaan, mutta hei, suvaitsevaisuutta kehiin! Et taida sietää erilaisuutta?!" Psi lopulta suutahti ja korotti myös ääntään. Hän oli ajatellut vanhusta vain mukana roikkuvana, loppujen lopuksi suhteellisen harmittomana heppuna. Todellisuudessa rikollinen ei ollut vaivautunut pohdiskelemaan, mitä toinen todella ajatteli tästä kaikesta. Hän oli ajatellut liikaa Dylania ja nyt se kostautui. Olosuhteet vaikuttivat olevan tyypille liikaa. Ennen kuin Psi ehti muodostaa kunnon lausetta, hän hätkähti rajusti. Oven läpi viuhui luoti, vain niukasti kaksikkoon osumatta. Ilmiselvästä vaarasta huolimatta Psi avasi oven, joka ei ollut lukossa.

Hän näki suuressa huoneessa ensimmäiseksi Dylanin. Mies näytti kaikin puolin siltä, kuin ei olisi nukkunut pitkään aikaan. Paljasjaloin paikallaan seisova kuvataiteilija piteli vapisevin käsin asetta. "Hei, Psi", Dylan sanoi hiljaa erittäin kolkon hymyn noustessa kasvoille. Psi otti muutaman hyvin hitaan ja varovaisen askelen kohti Dylania. Osittain huojennuksesta nähdessään Dylanin elossa ja osittain äkillisestä väsymyksestä tummiin pukeutunut mies vajosi polvilleen. "Anteeksi, että lähdin. Haluan antaa sinulle puolet. Tulin takaisin! Tiesin, että olet täällä... Dylan, voin parantaa tapani. Heitä se ase pois?" Psi muotoili kiihtyneesti. Hän oli kaiken aikaa ollut valmis antamaan osan tuoreimmasta ryöstösaaliista Dylanille. Kuvataiteilija ei kuitenkaan näyttänyt olevan kunnossa. "Liian myöhäistä! Olen liian väsynyt tähän kaikkeen!" Mies julisti vauhko katse pyöreiden silmälasien takana. Hän osoitti aseella sekä vanhusta että kämppistä. Seuraavaksi ase tähtäsi kohti Dylanin päätä.

[Fizdu]

Psi oli oikeassa, sillä Angus ei tosiaan sietänyt erilaisuutta. Ei varsinkaan mitään näin radikaalia, mikä saattoi olla tulkittavissa uhaksi hänen turvallisuudelleen. Maailma olisi ollut niin paljon helpompi paikka, jos kaikki pukeutuisivat, käyttäytyisivät ja ajattelisivat samalla tavalla. Silloin ei tarvitsisi pelätä, että jokainen vastaantulija saattaisi paljastua käveleväksi tietokoneeksi heti pipon pois päästä vedettyään. Tilanne oli kehittynyt nopeasti yhdeksi Anguksen kauhukuvista - kyborgit valloittamassa maailmaa ilman, että he normipulliaiset tietäisivät siitä mitään. Ironista oli vain se, että Angus kuului itse tietämättään heidän joukkoonsa. Hänellä ja Psillä ei ollut juurikaan eroa, mutta silti hän käyttäytyi rasistisesti ja epäileväisesti Psitä kohtaan.

"Pah! Vai suvaitsevaisuutta! Saat painua täältä suorinta tietä helvettiin, jos vain selviät heng-" Luoti katkaisi vanhuksen sanat ja sai tuonkin hätkähtämään. Mies horjahti ja joutui ottamaan seinästä tukea välttääkseen kaatumisen. Tilanne vyöryi eteenpäin ja Psi paljasti huoneesta kadonneen toverinsa, joka piteli laukaistua asetta käsissään. Kaverusten kohtaaminen oli tunteellinen, ja oli selvää, ettei kumpainenkaan voinut tässä tilanteessa erityisen hyvin. Psi vajosi polvilleen ja pyysi Dylania luovuttamaan aseensa.

Angus tarrautui tiukemmin kävelykeppiinsä ja seurasi tilannetta äreänä kauempaa. Ase osoitti edelleen hänen suuntaansa, mutta päässä tuntuva kihelmöinti häiritsi hänen ajatuksenjuoksuaan. Koko keho oikeastaan alkoi tuntua omituiselta. Kuin sisuskalut olisivat värisseet ja alkaneet vaihtaa paikkaa. Jokin kehon sisällä yritti herätä henkiin. Angus tulkitsi sen pelkästään stressitilanteen tuomiksi vatsavaivoiksi, mutta todellisuudessa vanhuksen sisälle asennettu sotaohjelma alkoi aktivoitua. Keho tunnisti vaaratilanteen, ja oli valmis reagoimaan sen mukaan. Tunne lievitti hieman, kun ase suunnattiin poispäin.

"Hulluko olet?!" Vanhus ärähti aseen painuessa Dylanin ohimoa vasten. "Ammu hänet äläkä itseäsi! Jos olet väsynyt tuon pirunäpärän temppuiluun niin kuin sanoit, ammu se!" Hän puuskahti ja astui kiihtyneesti eteenpäin. Arvioi tilannetta. Psi oli ilmiselvästi ajanut tämän nuoren miehen itsemurhan partaalle. Vaikka toinen olikin pahoitellut hänen vetämistään mukaan tähän soppaan, oliko hänellä todisteiden mukaan mahdollisuuksia selvitä, mikäli Psi olisi tajuissaan? Toisen sanaan ei saattanut luottaa. Eihän toinen ollut edes kieltänyt yhtäkään hänen olettamuksistaan.

"Se on paholaisen kätyri, vaikka näytteleekin muuta. Sinun on parempi ilman sitä." Psi oltiin alennettu puheessa pelkän elukan tasolle. Psi oli vain "se". Angus epäröi luottaa tähän uuteenkaan mieheen, mutta toinen oli nyt hänen paras mahdollisuutensa eliminoida Psin muodostama uhka. Hän ei antaisi alieneiden kätyrin voittaa itseään.

Hetkessä Angus syöksähti eteenpäin ja yritti pamauttaa Psitä kävelykepillä lujasti ohimoon. Tarkoituksena oli saada toinen vangituksi paikoilleen lattialle. Vanhuksella ei ehkä ollut yhtä paljon voimaa kuin toisella, mutta jos hän olisi tarpeeksi nopea, hän voisi saada lukittua toisen kuristusotteeseen itsensä ja keppinsä väliin. Niin, että hän painaisi molemmilla käsillään keppiään tiukasti toisen kurkulle. "Ammu se!"

[Deleted]

Aika tuntui pysähtyneen. Psin sydän hakkasi ja hän kuuli kuinka vanhus yllytti Dylania. "Älä kuuntele häntä!" Hän huudahti kun Dylan empi edelleen ase ohimolla. Yhtäkkiä vanhuksen kävelykeppi osui maaliinsa, suoraan nuoren miehen ohimoon ja Psi parkaisi. Toinen oli nopea, hän lukitsi Psin kuristusotteeseen keppiään apuna käyttäen. Vanhus käski Dylania ampumaan, jolloin hyökkäyksen uhri hermostui pahanpäiväisesti. Psi kamppaili vanhuksen tiukkaa kuristusotetta vastaan ähisten, mutta syvä voimattomuus valtasi hänet, kun molemmat miehet olivat häntä vastaan. Rikollinen ei sanonut puolustuksekseen sanaakaan. "Päästä hänet", Dylan sanoi yllättäen, käski vanhaa, itsepäisen näköistä miestä.

"Tämän piti olla viimeinen päiväni! Onko tällä kaikella tarkoitus? Saavuitte kreivin aikaan! Onko tällä kaikella suuremman mittakaavan kosminen merkitys...?!" Dylan huusi epätoivoisena porautuen katseellaan Psin ruskeisiin silmiin. Kuvataiteilija käänsi katseensa myös toisen läsnäolijan puoleen. "En tiedä kuka hitto sinä olet, mutta nyt- vastaa!" Dylan kuulosti hyvin vaativalta. Tilanne keikkui vaakalaudalla ja tunnelma tiivistyi entisestään. Dylan vaati tietää molemmilta, oliko tähtiin kirjoitettu, että kaksikko pelastaisi kuvataiteilijan itsetuhon partaalta juuri sinä harmaana maanantaina. Oliko kaikki ennalta määrätty?

Tietokonelaajennettu ihminen sai painostavasta tilanteesta tarpeekseen. Hän nousi arvokkaasti pystyyn, kasvoillaan monen samanaikaisen tunteen naamio. "Riittää!" Hän kivahti. Psi oli uupunut ja hän kaipasi lepoa. Kunpa käsillä oleva tilanne olisi vain pahaa unta! Psi päätti rohkaista mielensä. "Dylan, minä rakastan sinua", Psi sanoi sen, mitä ei ollut koskaan ääneen sanonut, tunteiden tiukassa puristuksessa. Dylanin kireä ilme haihtui ja lopulta hän pudotti aseen lattialle voimattomasta kädestä. Psi käytti Dylanin liikkumattomuuden hyväkseen ja harppoi halaamaan kämppistään, pusersi miehen halaukseen. "Kiitos", Dylan kuiskasi helpottuneena ja itki. Psi oli sanonut juuri ratkaisevat sanat ja tilanne oli rauennut. Tunnepitoiset sanat olivat nähtävästi paikanneet Dylanin mielessä olevat haavat, hetkeksi. Psi oli hetkeksi jopa unohtanut äsken niin vihamielisen vanhuksen läsnäolon, joka ei ollut luovuttanut nimeään yleiseen tietoon. Psi irtautui halauksesta ja varuillaan loi katseensa vanhuksen puoleen.

[Fizdu]

Kalenteriin merkitty päivä sai vihdoin merkityksen, kun Dylan tivasi heidän väliintulonsa tarkoitusta. Tämä oli itsemurhaa hautovan ihmisen viimeinen toivo siitä, että elämällä olisi tietty tarkoitus tai päämäärä - toivo siitä, että ympyröity numero voisi merkitä kadotuksen sijaan pelastusta. Vanhus tuhahti vähättelevästi toisen kysymyksille ja pyöräytti silmiään. "Kyllä! Kosminen merkitys on nyt se, että ammumme tämän pirunperkeleen ja yritämme selvitä hengissä kotiin!" Olivatko nuoret aina tällaisia? Pitikö vaaratilanteissa aina pysähtyä miettimään filosofisia kysymyksiä?

Hänen toiveitaan ei kuitenkaan kuunneltu, vaan Dylan halusi toverinsa vapaaksi, eikä Angus kyennyt pidättelemään pystyyn haluavaa Psitä. Tilanne kehittyi Anguksen näkökulmasta aivan käsittämättömäksi, sillä seuraavaksi tunnustettiin tunteita ja halattiin. "Siinäkö se?!" Hän puuskahti, kun Psi kääntyi vilkaisemaan häneen päin. Sanat kuitenkin osoitettiin Dylanille. "Hän ajaa sinut itsemurhan partaalle ja tulee kutsumatta kotiisi, ja sinä annat kaiken anteeksi parin sanan perusteella? Oletko oikeasti niin herkkäuskoinen? Ihan kuin se ei voisi tehdä sitä uudelleen?" Vanhuksen katse ajautui aseeseen, joka oli pudonnut Dylanin käsistä. Se oli aivan miesten jaloissa, joten hän ei pääsisi siihen heti käsiksi, mutta ehkä myöhemmin.... "Oletko nähnyt nuo härpäkkeet sen ohimoilla? Ihan kuin se pystyisi edes ajattelemaan itse. Lyön vaikka vetoa, että taivaalla on satelliitti, josta voidaan vääntää nappia, ja sen mieli muuttuu. Naks, ja olet kuollut. Oletko tietoinen, minkä kanssa olet tekemisissä? Olisit vain tappanut sen, kun oli vielä mahdollisuus."

Hän mietti vaihtoehtojaan. Ketään ei ollut aktiivisesti hyökkäämässä häntä kohti, joten hän voisi yrittää lähteä ja paeta. Ehkä nuorukaiset keskittyisivät tarpeeksi tunteisiinsa ja antaisivat hänen olla. Mutta voisiko hän olla varma? Entä jos jotain tapahtuukin juuri silloin, kun hän kääntää selkänsä? Jos alienit tarkkailivat häntä Psin tietokonesilmien kautta, ja hän saisi taas pelätä entistä enemmän, ellei tuhoaisi tätä miestä? Mahdollisuuksia oli monia, mutta toisaalta hänellä oli vain rajallisesti vaihtoehtoja. Kaksi vastaan yksi oli huono lähtötilanne alkaa taistelemaan.

Vanhus murahti. "No, saitte mitä halusitte. Toivon että lähdette tältä planeetalta ettekä enää palaa. En halua nähdä teitä enää kertaakaan. Enkä lupaa olla ampumatta kuulaa tuon toisen kalloon, jos saan mahdollisuuden." Katse vieri vielä kerran aseeseen. Kehon stressitila alkoi lieventyä, eikä aiemmin tunnettua omituista tunnetta esiintynyt enää ollenkaan. Tilanne oli rauennut tarpeeksi nopeasti.

Hän kopautti kävelykepillään kerran lattiaan. "Selvä sitten. Jos ketään ei ole tappamassa itseään tai toisiaan, niin odotan, että saan sen taksin yhä. Verenpaineeni ei kestä tällaisen hömpötyksen katselemista."

[Deleted]

"Viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä", Dylan mutisi pyyhkiessään kasvojaan. Psi tiesi, että hänen lausumansa sanat olivat pelkkä laastari, itse Dylanin haavaan oli syytä paneutua ja pian. Psi oli iloinen siitä, ettei alkuviikko tuonut mukanaan verenvuodatusta. Vanhus ei missään nimessä halunnut törmätä kaksikkoon enää, ja Psin mielestä se oli ymmärrettävää. Hän oli näyttänyt murusen elämästään. Psi oli myös ottanut opikseen. Mies lainasi Dylanilta kännykän ja kertoi taksinumeroon talon osoitteen. "Kyyti tulossa", Psi ilmoitti ja johdatteli Dylanin pois huoneesta, jonka pölyiselle lattialle ase jäi. Hän pyrki myös saattamaan taksia odottavan vanhuksen kohti etuovea. Psi kaivoi taskujaan ja veti esiin mustan lompakon. Hän piti lupauksensa ja otti merkittävän tukun seteleitä ojentaen ne toiselle. "Tämä riittää kotimatkaasi varten. Jos ei... sitten kävelet loppumatkan", Psi tokaisi, vaikka tiesi rahojen riittävän. Dylan liikahteli levottomasti Psin takana, hiljaa kuin unissakävelijä. "Hyvästi", Psi sanoi avatessaan oven valmiiksi. Hiljaa hän katsoi miestä vielä kerran.

"Tästä lähtien otat minut mukaasi", Dylan päätti tiukasti. Mies viittasi Maan ulkopuolisiin paikkoihin, paikkoihin joissa Psi oli tehnyt rötöksiään, ja toisinaan vain oleskellut ilman Dylania. Hän oli ajatellut kuvataiteilijan olevan paremmassa turvassa Maassa. Psi nyökkäsi myöntävästi ja hymyili.

//Kiitos Fizdu peliseurasta! //