Susi lampaan vaatteissa

[Fizdu]

// Thelma ja Enrand, olkaa hyvät! :3 //

Kahden viikon aikana mäyrä oli kerennyt näkemään näitä kaksijalkaisia, karvattomia sukulaisiaan jo liiallisuuksiin asti. Aluksi ne olivat viehättäneet häntä suunnattomasti, sillä ihmisten reaktiot hänen ulkonäköönsä olivat aina yhtä huvittavia, mutta kuten yleensäkin, sekin alkoi pian kyllästyttää. Kaikki hänen ympärillään tuntui toistavan samaa kaavaa ja maa alkoi kokonaisuudessaan maistua hyvin pian puulta. Hetkeen hän ei ollut tavannut ketään mielenkiintoista tai yllättävää - sen sijaan maapallon lukuisat kansalaiset alkoivat vaikuttaa yhdeltä suurelta, kasvottomalta massalta. Ihmiskasvojen näkeminen tuntui suorastaan kiroukselta, sillä niiden ilmeet ja eleet alkoivat olla helposti ennakoitavissa. Tuntui että hän kommunikoi pelkkien koneiden kanssa. Missä olivat ne yksilöt, mitkä vierailivat avaruuden puolella ja osasivat järjestää seikkailuja kauppareissujen ja töissäkäynnin ulkopuolelta? Sellaisia kuten Psi, johon hän oli ennen maahan tuloaan törmännyt? Olivatko ne harvinaisuus?

Hän lähtisi, mikäli ei olisi kärsinyt piinallisista vatsavaivoista. Lähipäivät hän oli syönyt lähinnä pikaruokaa tai penkonut tylsistyneenä roskiksia, eikä hänen vatsansa kestänyt sellaisia määriä huonolaatuista ruokaa. Olo oli kurja ja mahaa pisti liiaksi aikamanipulaattorilla matkustamiseen. Koje tarjosi niin pomppuista ja rajua kyytiä, että hän tiesi oksentavansa, mikäli koskisi siihen. Juuri nyt ei tuntunut mukavalta oksentaa, eikä hän vielä tiennyt sitäkään, minne menisi. Hän kaipasi toimintaa, ehkä jotain uutta ryöstöreissua, mutta kriteereitä täyttäviä kohteita oli hankala keksiä.

Tämä kävi siis toistaiseksi lääkkeestä vaihtelun kaipuuseen. Hän oli suuressa messuhallissa täynnä ihmisiä, toimintaa ja kohinaa. Harva vain enää näytti oman lajinsa edustajalta, ja Krusnan silmät lepäsivät upeasti toteutetuissa puvuissa ja maskeerauksissa. Ihmisten sijaan hän näki kuvitteellisia haltioita, minotaureja ja mitä ihmeellisimpiä versioita todellisista tai epätodellisista lajeista - tätä oli markkinoitu suurena cosplaytapahtumana. Tapahtuma jatkui messukeskuksesta ulos suurelle piha-alueelle asti, ja Krusna tiesi joidenkin harrastavan miekkailua ulkona. Moni näytti eläytyvän hahmoonsa syvällisesti, ja häntä kutkutti mennä mukaan noihin teeskenneltyihin taisteluihin ja suhdekuvioihin. Täällä hänet oltiin hyväksytty sellaisena kuin hän oli - monet näyttivät luulevan hänen ulkomuotoaan taitavaksi puvustukseksi, kuten tapaus oli kieltämättä ollut monessa muussakin tilanteessa tämän tapahtuman ulkopuolella - ja hän sai vihdoinkin vaihtelua normaaleihin keskustelunparsiin. Täällä hän saattoi selittää seikkailujaan ja ihmiset nyökkäilivät hyväksyvästi sen sijaan, että olisivat tuhahdelleet ja käskeneet hänen pitää moiset hömpötykset itsellään. Monet olivat jopa paenneet häntä aiemmin, mutta nyt hän oli kuin yksi muista. Tämä tuntui jopa ihan mukavalta.

Nyt hän tunkeutui mukaan soturijoukkoon, jossa esiteltiin ylpeästi aseitaan. Esillä oli niin sapelia kuin miekkaakin, mutta Krusnan huvitukseksi seasta löytyi myös jokin, mikä näytti olevan kehno jäljitelmä siitä, mikä saattaisi olla laserpyssy. Sen kantajan puvustuskin viittasi jonkinsortin scifisankariin. Pitkää suutaan virnistellen hän ujuttautui miesten välistä porukan keskelle ja veti esiin oman pyssynsä. "Todella erikoinen, ja varmasti omistajansa näköinen", hän kehaisi ja hieraisi aseensa veljeä. Se tuntui muoviselta ja pehmeältä, hieman kuin lapsille valmistettavat leikkiaseet - jollainen se kieltämättä olikin. "Mutta käytössä takuulla epäkäytännöllinen. Toimiiko se?" Krusna sai vastaukseksi hämmentyneitä ja loukkaantuneita katseita. Leikkiaseen omistaja olisi kenties puhunutkin, ellei Krusna olisi kohottanut omaa asettaan ja puhunut hänen päälleen. "Katsos tätä! Kaunis, eikö? Vuosiluokkaa 510 ja takuulla eränsä paras. Pelasti minut silloinkin, kun jouduin magneettisten happoetanoiden saartamaksi. Kunnon vehje. Mutta paras on vasta tulossa - katsokaahan!"

Mäyrä tähtäsi aseensa lähintä naulakkoa ja siinä roikkuvaa takkia kohti. Pinkki valo välähti liipaisinta painettaessa, ja seuraavassa hetkessä takki oli tuhoutunut olemattomiin. Jäljelle vain koskematon naulakko sen takana. "Puhdasta jälkeä, eikö?"
Joukon aavistuksen nihkeä asenne muuttui hetkessä, ja hän sai osakseen kehuja, ihmettelyä ja kiinnostuneita kysymyksiä. Kaikki halusivat yhtäkkiä tietää, miten hän oli tehnyt temppunsa, ja ennen kaikkea mistä hän oli hankkinut niin aidon tuntuisen rekvisiitan pukuunsa.
Ihmiskunnalla oli Krusnan mielestä paljon opittavaa, mutta hän nautti yhtä kaikki saamistaan kehuista.

[Deleted]

//Anteeksi tosi paljon myöhäinen ja tönkköinen vastaus, mutta olin spontaanilla matkalla

Thelman yksi ongelma oli se, ettei hän osannut sanoa ”ei”. Tämän vuoksi hän olikin joutunut enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti yhden kaverinsa, Elisen, seuraksi yhteen cosplay –tapahtumaan. Polkkatukan kaveri oli pukeutunut johonkin ihme asukokonaisuuteen, jonka oli määrä esittää jotain pelihahmoa josta Thelma ei itse tiennyt mitään. Se ei kyllä ollut mikään ongelma, sillä riitti vain että hän heilui kaverinsa mukana ja piti hauskaa. Indie -jutuista pitävien tuttujen ystävänä Thelmalla olikin päällään oranssi paita, (jonka oli saanut niiltä tutuiltansa) jossa luki kahdelle riville painettuna Rabbits are not what they seem to be. Neiti itse ei edes ihan tiennyt mistä kyseinen lainaus oli peräisin, muttei se haitannut häntä keskustelemasta sarjasta joidenkin muiden kanssa. Olihan se tosi kivaa kuunnella muiden innostunutta puhetta ja nyökytellä ja saada siten lisää tietoa yhdestä jos toisestakin asiasta.

Elise oli halunnut mennä ulos katsomaan jotain bofferointi –juttua ja Thelma lähti tämän mukana sininen tuulitakki hartioiden päälle vedettynä. Opiskelijat olivat aikalailla turhaan taapertaneet ulkona, sillä koko asia oli siirretty sittenkin sisälle messuhalliin. Saatuaan vihdoin tämän tietoonsa neidot riensivät takaisin sisälle ja Thelma kävi riisumassa takkinsa. Häntä ei huvittaisi mennä joka puolelle takki kainalossa, jos hän kerran oli jo löytänyt yhden vapaan naulakon.
Polkkatukka joutui hieman etsimään ystävätärtään ripustettuaan takkinsa naulakkoon ja tarkistettuaan, ettei taskuissa olisi mitään tärkeätä ja arvokasta enää. Vaaleahiuksinen Elise oli kuitenkin löydettävissä lähellä olevan ryhmän liepeillä, sillä kirkkaan turkoosi asukokonaisuus ei jäänyt helposti huomaamatta. Thelma sipaisi hiukset hieman korviensa taakse ennen kuin hölkkäsi harmaan hameen sallimissa rajoissa Elisen luo. Neiti kiersi sitten kätensä kaverinsa kaulan ympärille ennen kuin vilkaisi joukkoon kuuluvia cossaajia, joista suurimmalla osalla oli joitakin aseita käsissään.
”Mille sotaretkelle te oikein olette menossa?” Thelma tiedustelikin varsin suoraan, mutta hänen äänessään oli leikillinen sävy kuultavissa.
”Olen Thelma ja tämä tässä on Elise”, hän vielä esitteli itsensä hymyillen uudelle porukalle. Thelma päästi kaverinsa vapaaksi otteestaan ja vähän taputti tämän päähän. Oli toisinaan aika hauskaa, jos oli hieman pitempi kuin oma kaveri.

[Fizdu]

// Eipä mitään, spontaanit matkat on joskus niitä parhaimpia! //

Heidän innostunut keskustelunsa keskeytettiin pian pelihahmon toimesta. Uusi ihminen otettiin sulavasti mukaan keskusteluun, ja Krusna oli oikeastaan entistä tyytyväisempi saadessaan enemmän kuulijakuntaa tarinoilleen. Hän oli juuri selittämässä yksityiskohtaisemmin kohtaamistaan magneettisten happoetanoiden kanssa, kun pelihahmon kaulaan ilmestyi nuori, kauniin oloinen nainen. Tarina myrskyisestä säästä ja laivan haaksirikkoutumisesta keskeytyi, kun mäyrä jäi tutkailemaan tarkemmin noita tummia hiuksia, leikkisää olemusta ja eläväisiä silmiä. Tällä ihmisellä ei ollut pukua suojakuorenaan, ja oikeastaan juuri se yhdistettynä nuorikon kysymykseen sai viekkaan hymyn hybridin huulille. Nainen voisi sopia tilanteeseen täydellisesti.

Muut ryhmäläiset sivuuttivat kysymyksen nokkelana huulenheittona ja naurahtivat kohteliaasti ennen kuin lähtivät esittelemään itseään. Krusnaa kyllästytti kuulla joukko tylsiä, ihmismäisiä nimiä, ja hän pelkäsi keskustelun ajautuvan tämän jälkeen takaisin tavanomaiselle, tylsälle linjalle. Hänen mielikuvansa kiinnostavasta ja erikoisesta tapahtumasta alkoivat romuttua, ja sitä ehkäistäkseen hän alkoikin toimiin. Ilman mainittavaa ennakkovaroitusta hän pyrki nappaamaan kiinni nuorukaisesta, vetämään tuon lähelle itseään ja lukitsemaan tuon tiukasti otteeseensa. Ase nostettiin uhkaavasti vasten Thelman ohimoa, ja vaikka suurin osa messukeskuksen väestöstä luulisikin aseen olevan vain hyödytön lelu, se tuskin haittaisi. Nyt hänen ei tarvitsisi lähteä ulos liittyäkseen noihin miekkailuotteluihin. Hän järjestäisi itse suuremman taistelun tänne!

"Ottakaa te tuo toinen ja katsokaa, ettei se päätä auttaa kaveriaan!" Krusna huudahti joukkiolle ja osoitti Thelman kaveria. Thelman puoleen mäyrä kääntyi itse seuraavaksi ja tunki kasvonsa aivan toisen omien lähelle. Kuuma hengitysilma tuntui paksuna heidän välillään, eikä Krusnan hengityksessä ollut kehumista. Kuten eläimet yleensäkin, hän ei panostanut turhaan suuhygieniaan harjaamalla hampaitaan. "Sinusta tuli juuri sotaretkemme, Thelma. Eikö ole hienoa olla tarpeeksi etuoikeutettu toimimaan kidnappauksen uhrina?"

"Sotaveljet!" Hän huudahti seuraavaksi dramaattisesti ja kääntyi ryhmäläisten puoleen. Tähän mennessä hän oli saanut aikaan pelkästään hämmennystä, mutta jatkaessa puhettaan hän sai pikku hiljaa herätettyä muiden kiinnostuksen. "Kuulitte mitä kaunis neiti sanoi. Hän haluaa sotaretken, joten emmekö herrasmiehinä antaisi sen hänelle? Taistelkaamme ja ottakaamme itsellemme sen, mikä meille kuuluu. Todistakaamme, että valta ja rohkeus virtaa suonissamme vahvempana kuin muiden!" Hän virnisti ja iski silmää, kun muut alkoivat päästä mukaan leikkiin. Tämä oli vain ovela tapa aloittaa uusi larppausjuoni. "Eiköhän pistetä ranttaliksi!"

"Viimeinen ihminen on kohdannut kohtalonsa!" Krusna huusi nyt lujempaa koko hallille. Lähistöllä ei tosiaan näkynyt muita puvuttomia, joten toistaiseksi Thelma kävi aivan kuin viimeisestä ihmisestä. Sen takia Krusna oli nähnyt hänet sopivaksi juoneen. "Ja kuolee pian, mikäli vaatimuksiimme ei vastata, tai paikalta ei löydy ketään tarpeeksi urheaa, jolta löytyisi taidot voittaa taitava ryhmämme." Tässä kohtaa Krusna painoi asettaan tiukemmin Thelman päätä kohden. "Miten on pojat, mitä haluaisitte lunnaiksi? Kultaa, ruokaa, orjia?" Hän kysyi tovereiltaan, jotka nyt olivat tehneet parhaansa Elisen vangitsemiseksi. "Tai Thelma itse? Kuinka arvokkaan saaliin arvoinen olet?"

He alkoivat herättää huomiota, ja pieni ryhmärämä painautui tiiviimmin yhteen. Krusna tunsi miltein unelmansa toteutuneen: tässä hänellä oli kuvitteellinen miehistö. Enää puuttuisi vain alus ja arvokkaammat ryöstösaaliit...

[Deleted]

Johonkin eläimen asuun sonnustautunut veti Thelman aivan yllättäen itseään vastaan ja piteli outoa asettaan hänen lähellään. Polkkatukka huudahti hiukan yllätyttyään, mutta katseli leikkiasetta jo hymyillen. Ei hän tällaista ollut odottanut, mutta joskus yllätykset olivat kivoja. Thelma ajattelikin, että tästä tulisi varmaan myös aika hauskaa minkä vuoksi hän päättikin leikkiä mukana tässä pelissä. Larppaus ja roolipelaaminen oli joskus tosi kivaa, mutta tyttöä ei ollut viime aikoina otettu mukaan sellaisiin, sillä hän muka pilasi pelin kertomalla heti alkuun jo kaikki tietonsa.

Elise ei näyttänyt kovin ilahtuneelta eläimen ehdotuksesta vangita tämäkin ja polkkatukka yrittikin piristää toista heiluttamallaan kättään tälle ja muutenkin hymyilemällä iloisesti. Se ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta vaan Elise oli pian jo vangittuna entistä hätääntyneemmän näköinen. Mies kääntyi sitten Thelman puoleen tai ainakin Thelma luuli tämän olevan mies, vaikka puvun alla olisi tietenkin voinut olla kuka tahansa. Tämä kuitenkin löyhkäsi sen verran, että polkkatukka käänsi päätään sivummalle, jottei alkaisi yököttämään. Toinen oli ihan varmaan jokin mies, sillä kuka nainen nyt ikimaailmassa niin pahalle löyhkäsi. Thelma nyökkäsi niin paljon kun pystyi ja yritti olla välittämättä toisen hengityksestä, mutta rimpuili kuitenkin hieman verran kauemmas tästä.
”Tietenkin. Tämä on suuri kunnia”, hän vielä vastasi naurahtaen kysymykseen. Polkkatukka kyllä tiesi, että hänen pitäisi yrittää vielä enemmän päästä sisälle siihen rooliin jota hänelle oltiin antamassa tässä roolipelissä. Hänen pitäisi olla se avuton pikkutyttö, jota iso paha eläin piti vankinaan.

Thelma seisoi kiltisti huvittuneena paikallaan ja seurasi miten eläinasuinen mies yritti saada muita entistä elävämmin mukaan tähän ex tempore –peliin. Häntä nauratti hieman muiden pelaajien passiivisuus, mutta yritti pitää sen ja muutkin mölynsä mahassa. Eihän Thelma halunnut tässä vaiheessa taas pelata koko peliä. Hän seurasi hieman hiljaa hymähdellen tapahtumia ja yritti edes hieman eläytyä rooliinsa. Thelma yritti ujuttaa kätensä ylöspäin hiustensa luo, jotta voisi sipaista hiuksiaan paremmin, muttei se onnistunut oikein kun eläinpukuun sonnustautunut roolipelaaja kääntyi taas hänen puoleensa kysyen, että minkä arvoiseksi tämä koki itsensä.

Thelma antoi kätensä laskeutui hitaasti yrittäen ottaa kasvoilleen mietteliään, mutta samalla pelokkaan ilmeen. Siitä kyllä kuulsi vielä läpi ilmiselvästi hänen ilonsa ja innostuksensa.
”Hmm…. Todella arvokkaan tietenkin!” polkkatukkainen huudahti kuuluvasti, sillä hän koki tietenkin itsensä todella arvokkaaksi.
”Kaikki maailman tieto tänne heti! Olen vielä liian nuori kuolemaan”, Thelma jatkoi ehkä hieman käskevän oloisesti, mutta se oli varmaan ymmärrettävää. Ei uhrien pitänyt aina haaveilla kuolemisesta ja uhrautumisesta ihmiskunnan hyväksi. Hän yritti vielä liikkua hieman toisen leikkiaseesta huolimatta, jotta näyttäisi entistä säälittävämmältä ja muut todellakin yrittäisivät saada hänet vapautetuksi. Thelma hihitti hieman hiljaa, mutta huomatessaan sen lopetti sen ja pyysi hiljaa anteeksi. Hän ei halunnut pilata peliä vielä, sillä olisi mielenkiintoista nähdä toisiko joku kirjojaan tai elokuviaan hänen vangitsijoilleen. Tyttö vilkaisi sivukulmastaan Eliseä, joka näytti myös jo aikalailla rauhoittuneen ja leikkivän mukana. Toisella oli kyllä jo enemmän kokemusta larppaamisesta, minkä vuoksi osasikin olla varmaan paljon vakuuttavampi kuin Thelma itse.

[Fizdu]

Thelma oli yksi kilteimpiä ja suloisimpia panttivankeja, joita Krusna oli kämmentensä suojissa pitänyt. Ajoittaisesta pienimuotoisesta rimpuilusta huolimatta toinen seisoi kiltisti paikoillaan ja toi mukavaa vaihtelua konfliktitilanteeseen nauramalla ja osoittamalla innostusta. Katsellessaan miltein syötävän suloista vankiaan Krusna virnuili ja toivoi, että useampi vangittu olisi tytön kaltainen. Se eliminoisi valtavat määrät tylsyyttä vastaavanlaisissa tilanteissa, ja mikäli kaikki vangit olisivat vielä yhtä kunnianhimoisia kuin tämä ihminen, kenelläkään tuskin tulisi olemaan puutetta rahasta sen jälkeen. 
Kuultuaan tytön vastauksen mäyrä naurahti ja kohotti kättään pörröttääkseen toisen hiuksia. Toinen oli niin pahoillaan näyttelemisensä ristiriitaisuuksista, että hybridi kuiskasi tuon korvaan kehoituksen olla puhtaasti oma itsensä. Sitä hän halusikin. Thelmalla ei ollut pukua, joten oli luontevampaakin, ettei tuo tekaisisi teeskenneltyä naamiota ympärilleen.

"Oikea meininki", hän kehaisi vielä ja koetti, joskos Thelmalta olisi liiennyt ylävitosta. Se toki vaati kiristysotteen hetkittäisen irrottamisen eikä muutenkaan kuulunut normaaleihin panttivankitilanteisiin, mutta kuten jo todettu, tämä tilanne oli erilainen. Tämän vangin kanssa pystyisi kenties pitämään hauskaa. Ote otettiin kuitenkin pian takaisin, jotta näytös voisi jatkua todellisentuntuisempana eteenpäin. Eihän vankia kuitenkaan kokonaan karkuun voinut päästää. "Vaatikaamme siis salaisimmat ja arvokkaimmat tiedot käsiimme, veljet", Krusna totesi soturiveljilleen, jotka nyökkäilivät. Se kävi järkeenkin - raha ja muut maalliset hyödyt olivat toisarvoisia, jos niiden sijaan voisi saada tietoa, minkä avulla saavuttaa kaikki ne kymmenkertaisesti.

Messuhalli alkoi hiljalleen päästä mukaan juoneen. Ensimmäiset haastajat ilmestyivät heidän eteensä ja esittivät komealta kuulostavia uhkauksia. Muutama taempaa valitsi toisenlaisen näkökannan ja yritti saada haastajia perääntymään, jotta he voisivat turvallisesti yrittää luovuttaa lunnaita ja pelastaa näin ihmisen hengen. Näytti kuitenkin siltä, että käytäisiin vähintään muutama taistelu, ennen kuin asioista neuvoteltaisiin rauhanomaisesti. Pari ensimmäistä soturia hyökkäsikin miekkoineen heitä kohden, mutta ryövärijoukon muut jäsenet astuivat eteenpäin puolustamaan Thelmaa ja Elisea piteleviä henkilöitä. Kaksi vankia olivat nyt vieretysten, kun Elisea pitelevä henkilö asteli naisen kanssa edemmäs.

Tässä kohtaa Krusnaa alkoi harmittaa vangin piteleminen. Hänen tässä olisi kuulunut taistella! Mutta toisaalta kaikki muut olivat jo kiinni taistelun tohinassa... ja siltikin yksi haastajista oli nyt päässyt muiden ohi heidän luoksensa. Seriffiksi pukeutunut nuorukainen läheni ensin Elisea, ja koska Elisen pitelijä ei näyttänyt keksivän puolustuskeinoa, Krusna ryhtyi toimeen. Hän koitti tarttua Thelmaa käsivarresta ja yhdessä naisen kanssa kumauttaa toisen kumoon. Seriffi kaatui kuin kaatuikin, ja seuraavaksi Krusna oli repimässä Thelmaa kanssaan istumaan tuon mahan päälle. Niin seriffi pysyisi maassa, ja samalla kun hänellä vielä toivon mukaan olisi tiukka ote Thelmasta, hän voisi nyt laittaa kengänkärkensä uuden cosplayaajan kurkulle. "Antaa kuulua", hän murahti uhrilleen. "Kai sinulta jotain mielenkiintoista tietoa löytyy?" Seriffin olo näytti hyvin epämukavalta kengänkärjen alla, ja Krusna hymyili. "Ja paras löytyä jotain, mistä neitikin tykkää."

[Deleted]

Eläimen pukuun pukeutunut larppaaja vähät välitti Thelman huonosta osaamisestaan vaan kertoikin hiljaa, että Thelma voisi olla ihan vain oma itsensä. Polkkatukkainen väläytti leveän hymyn, mikä ei ehkä ihan ollut se ensimmäinen asia joka panttivangin kasvoilla pitäisi komeilla. Se kyllä sopi kuitenkin hyvin Thelmaan, sillä hän muutenkin joskus käyttäytyi eri tavalla kuin pitäisi kuulua. Opiskelija ei kuitenkaan ihan ymmärtänyt mitä mäyrä haki väljentäessään otettaan ja nostamallaan toisen kätensä ylös häntä kohti. Halusiko toinen, että hän lausuisi jonkin valan? Thelma kurtisti kulmansa hieman kurttuun katsellessaan toisen kohotettua kättä. Olemattoman high fiven jälkeen polkkatukkainen liikahti hieman, kun aiempi ote palautettiin taas. Hieman omituista, mutta ihan miten vain, Thelma ajatteli. Hän katseli hieman keskittyneemmin, että mitä tapahtuisi seuraavaksi, sillä häntä harmitti hieman kun ei ollut ihan ymmärtänyt äskeistä tapausta sitten lainkaan. Oikeasti hän olisi mielellään kysynyt vangitsijaltaan selitystä tähän, sillä se olisi enemmän luonteenomaista kuin pysyä hiljaa ja antaa tietämättömyyden verhon kalvata.

Vaatimus oli aivan selvästi ollut se, jonka Thelma oli esittänyt, mutta vain eri tavalla muotoiltuna. Polkkatukka pudisteli hieman päätään, jotta hiukset laskeutuisivat hieman paremmin ja hän pystyisi seuraamaan muiden toimia tarkemmin. Hänestä oli aika mielenkiintoista olla tällaisessa tilanteessa etenkin uhrina, sillä hän omasta mielestään olisi paremmin sopinut tiedonhakijoihin ja –välittäjiin, sillä sehän tavallaan oli hänen kutsumuksensa. Mutta uhrina, pah! Onneksi Thelma oli aiemminkin kuullut rohkeista ja päämäärätietoisista panttivangeista, sillä oli tosi ikävää tuntea olevansa samassa luokassa kuin jotkut surkeat ja säälittävät uhrit. Eliseä panttivankinaan pitävä larppaaja tuli myös heidän luokse ja Thelma tarkkaili varautuneesti ystävättärensä kasvoja ja olemustaan. Tämä näemmä yritti parhaansa mukaan sopeutua säälittävän uhrin rooliin, mikä vain hymyilytti Thelmaa.

”Iih, varooo…vasti”, olivat ensimmäiset sanat jotka Thelmalta pääsi, kun eläinpukuinen vangitsija yritti torjua yhden lähimmäiseksi edenneen vastapelaajan. Polkkatukkainen ei ollut ajatellut joutuvansa ensi töikseen miksikään lyömäesineeksi tai kilveksi, jos hänen kerran piti käyttäytyä kuten tavallisesti. Hän ei harrastanut mitään tällaista, ehei. Hieman huuliaan mutristaen Thelma katseli kaatunutta aikuista miestä ja huomasi vasta nyt tämän rinnuksillaan komeilevan sheriffin –tähden.

”Hei sheriffi”, hän tervehti tuota ehkä hieman luonnollisemmin kuin oli aikonut, vaikka käsivarteen vielä sattui riuhtomisyrityksen jälkeen.
Ja sitten… häntä oltiin taas repimässä jonnekin. Thelma tunsi itsensä joksikin räsynukeksi tai lemmikkimarsuksi, josta pikkulapset hyvinkin repivät. Hän tosin vain sattui olemaan ihminen eikä mikään eloton nukke tai pikkueläin. Mäyrällä oli kuitenkin sen verran voimaa, ettei tummatukkainen panttivanki voinut tehdä mitään muuta kuin laskeutua maassa makaavaan sheriffin päälle. Vangitsija laski vielä, Thelman mielestä, tarpeettomasti kenkänsä toisen kaulalle. Polkkatukkainen avasi jo suunsa valittaakseen mäyrälle tämän tavoistaan kohdella muita, mutta mäyrä ehti ensin, joten Thelma vain sulki hitaasti suunsa. Hänellä kyllä olisi vielä pari valittua sanaa sanottavana vangitsijalleen! Kuitenkin ensiksi olisi sheriffin vuoro sillä tämän oli varmaan pakko vastata mäyrän kysymykseen etenkin, kun toisella oli kenkä tämän kurkulla.
”Minä en ole nyt nirso”, Thelma supisi hiljaa sheriffille ja hymyili hieman ystävällisemmin tälle. Mies tuntui rentoutuvan hieman ja käyvän mielessään läpi tiedostojaan ja kansioitaan tai ainakin polkkatukkainen uskoi asian olevan näin, kun tämä oli hetken ajan hiljaa. Ei tarvinnut odottaa kauaa, kun jo tämä avasi suunsa uudellaan ja köhi hieman tarkkaillen kenkää. Thelma odotti jo suurella mielenkiinnolla mitä kaikkea toinen tulisi kertomaan ja odotus palkittiin osittain – mies kertoi bussiaikatauluistaan ja lentolipuistaan ja siitä miten kaikki olemassa oleva perustui materiaan.

Aikataulut olivat vielä ihan hauskoja tietoja, mutta selitys maailmakuvasta oli ehkä hieman tylsä, lattea. Thelma oli odottanut jotain suurempaa, jotain merkittävämpää, sillä olihan toinen sentään sheriffin asussa.
”Mm… Ihan kiva tai ainakin se juttu aikatauluista oli ihan hauska”, opiskelija vielä kommentoi ja ojensi jalkojaan hieman paremmin. Hän vilkaisi myös tilanteen sallimissa rajoin vangitsijaan ja tämän mielipiteensä toisen jakamasta tiedosta.


Kun kerran yksi suuri tieto oli jaettu suuremman porukan kesken, Thelma katsoi hetkensä koittaneen. Ei hänen kätensä enää niin särkenyt, mutta kuitenkin kaikenlainen yllättävä riuhtominen paikasta toiseen oli hieman – häiritsevää?
”Jos... tai siis kun, seuraavan kerran haluat siirtää minut paikasta toiseen voisitko kenties ilmoittaa siitä hieman tai ainakin vihjaista vähän?” hän ehdotti niin hyvin kuin pystyi ja oli jo aiemmin mielessään sheriffin tietoa odotellessaan yrittänyt muotoilla asiansa edes jotenkin asiallisesti, kohteliaaksi. Ei uhrien pitänyt kuitenkaan nousta kapinaan vangitsijoitaan vastaan, vaikka ajatus olikin aika mielenkiintoinen, minkä vuoksi Thelma tallensikin sen mielensä kovalevylle.
”Sopiiko?”

[Fizdu]

Koska Krusnan kärsivällisyys ja keskittymiskyky olivat jotain samaa luokkaa kuin kultakalalla, hänen oli vaikea sietää tuota pientäkään taukoa, joka syntyi siitä kun seriffi koitti jäsentää vastaustaan. Mäyrä mutristeli tummia huuliaan ja olisi kenties painostanut larppaajaa jollain vaarallisemmallakin kuin kengänkärjellä, ellei Thelma olisi saanut toista rentoutumaan. Hän ei kuullut mitä neitokainen supisi heidän uhrilleen, mutta hyväksyi sen tosiasian, että toinen näytti taitavan manipuloinnin kultaisen taidon sanoilla ja eleillään. Harmilliseksi jäi vain se, ettei seriffin tiedot tuntuneet hänenkään mielestä kovin mielenkiintoisilta. Materiasta hän koki tietävänsä paljon enemmän kuin tämä yksi ihmisenkuvatus, bussiaikataulut tuntuivat turhilta ja ainoastaan lentoliput vaikuttivat sellaisilta, joista hän voisi etäisesti hyötyä. Hän voisi matkustaa kauemmas... Tai ehkä, jos hän pääsisi käsiksi lentokoneen moottoristoihin ja pystyisi käyttämään tarpeeksi toimeettomuudesta tylsistyneitä aivojaan, hän voisi yrittää lähteä sen kanssa koko planeetalta. Hän ei tiennyt kestikö lentokoneiden ulkokuoret ilmakehästä poistumista, mutta ajatteli sen olevan vähintäänkin selvittämisen arvoinen asia. Ihmiset olivat puhuneet paljon kuusta ja marssista. Hän halusi tietää olisivatko ne maineensa arvoisia.

Tyytymättömänä hybridi kuitenkin nyrpisti nenäänsä ja irvisti hampaitaan paljastaen. Pettymyksen saattoi nähdä hänen siristyneistä silmistään, mutta näillä tiedoilla päätettiin kuitenkin mennä eteenpäin. Thelmakin kehui seriffin tietoja, vaikka Krusnan mielestä toinen yritti aivan turhaan mielistellä uhria. "Nnh... Voimme alkaa lentolipuista, mutta sillä et kyllä pelkästään vielä vapauta tätä neitokaista. Mikä lento ja mistä? Missä lippusi on?" Hän kiristi seriffiltä vielä tarkemmat tiedot lennosta (mikä vaati hetkittäistä lisäpainetta kengän alle), ennen kuin suostui poistamaan jalkansa toisen kurkulta. Nyt hänellä oli suunnitelma loppupäivälle. Mikäli hän ei saisi aitoa lippua käsiinsä, psykopaperinsa avulla hän voisi ehkä onnistua väärentämään lentolipun ja pääsemään sulavasti sisälle koneeseen. Konetta kaapatessaan hänellä voisi ainakin hetkellisesti olla hauskaa, ja lisäksi hän voisi säästyä aikamanipulaattorin pomppuiselta kyydiltä ja saada väliaikaisesti oman aluksen.

Mäyrä oli hetkeksi uponnut niin syvälle uusiin suunnitelmiinsa, että unohti hetkeksi nykyisen tilanteensa. Niimpä Thelman vaatimus hämmensi häntä vielä enemmän, sillä hetken aikaa hän ei edes tiennyt, miksi siirtäisi toista mihinkään, ja toiseksi hän ei ollut tietoinen siitä, että hänen kohtelunsa voisi olla liian kovakouraista toiselle. Hän ei ymmärtänyt, mikä tässä yhtälössä rassasi toisen mielenrauhaa. Niimpä kysymys oli kokonaisuudessaan pelkästään hämmentävä, ja mäyrä sivuutti sen hyvin nopeasti ja pintapuolisesti. "No, siirrytään", hän varoitti toisen pyynnön mukaisesti, mutta ei toiminut ollenkaan aikaisempaa hellemmin. Yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin hän riuhtoi toista pystyyn ja pois seriffin päältä. Larppaaja nousi pian istumaan kaulaansa hieroen ja näytti siltä, että poistuisi tämän kaksikon läheisyydestä enemmän kuin mielellään. Krusna kuitenkin potkaisi toisen takaisin kumoon tarkoituksellisen lujaa, jolloin toinen löi päänsä voimalla lattiaan. Se ei riittänyt saattamaan toista tajuttomaksi, mutta sai toisen hieman tokkuraiseksi. Alkava nenäverenvuoto ja mahdollisuus aivotärähdyksestä voisivat kuitenkin pitää toisen pois lentokeltältä tämän illan, jolloin ketään muu ei yrittäisi Krusnan kanssa samalla lipulla sisään.

Hän harkitsi nyt vakavasti. Kuten yleensäkin hänen innostuessaan ja keksiessään uutta, hänen teki heti mieli vaihtaa tekemistä ja siirtyä muualle, mutta toisaalta hän oli juuri vasta aloittanut tämän juonen, eikä seriffin mainitsema lento lähtenyt vielä useampaan tuntiin. Mutta juoni ei näyttänytkään kulkevan enää samalla tavalla; taistelu heidän ympärillään oli tauonnut, ja nyt kaikki tuijottivat Krusnaa ja vuotavaa seriffiä. Hymyt olivat kaikonneet ja kaikki näyttivät vakavilta - muutaman naama oli niin kurtussa, että ne saattoi tulkita suorastaan vihaisiksi. Jopa yksi Krusnan sotilastovereista, niistä joiden olisi pitänyt olla hänen puolellaan, kiiruhti seriffin luo ja auttoi tuota pystyyn. "Menit liian pitkälle!" Häntä moitittiin useammasta suusta, eikä Krusna ymmärtänyt tämänkään kohun syytä. Ihminen vuosi vähän verta ja oli kenties pahoinvointinen, mutta miksi se oli niin vakavaa? Ketään ei kuolisi. Taisteliko hän sittenkin pelkkien kukkahattutätien kanssa? Leikkitaistelussakin sentään oli tarkoitus ottaa vastaan muutamia lyöntejä.

Krusna kurtisti kulmiaan epäuskoisena. Hän koitti kannustaa muita takaisin taistoon, mutta ketään ei lähtenyt. Jos hän yritti haastaa jotakuta, ihmiset perääntyivät vain taaemmas. Joku harkitsi jo vartijoiden kutsumista paikalle, sillä mäyrä oli niin haluton päästämään juonenkuviosta irti.

Hänellä näytti olevan kaksi vaihtoehtoa. Joko hän luovuttaisi, jättäisi tämän idean sikseen ja lähtisi tylsistymään muualle, tai pakottaisi homman jatkumaan väkisin. Thelma oli kuitenkin yhä hänen ulottuvillaan... "Okei. Tämä oli leikkiä tähän asti", hän tokaisi ja tarkasteli muita tuimasti. Hän ei ollut valmis tylsistymään juuri, kun oli saanut tekemistä. "Mutta tästä voidaan tehdä täyttä tottakin." Samassa hän laukaisi aseensa taas, vaikkakin se tuhosi vain epäonnisen tuolin seinän vierustalta. Sen jälkeen se suunnattiin jälleen Thelmaan päin. "Tämä ei ole hämäystä. Voin oikeasti tuhota tytön."

[Deleted]

Eläinpukuun pukeutunut kidnappaaja ei suhtautunut asiaan ihan sillä toivotulla asenteella, kuten Thelma oli aiemmin toivonut esittäessään pyyntöään hieman paremmasta kohtelustaan. Ehkä mies ei vain muutenkaan ollut kauhean empaattinen tai sitten vain osasi eläytyä ihan pirun hyvin kidnappaajan -rooliin. Thelma pyöräytti salaa silmiään, kun mies juuri ennen itse siirtymistä ilmoitti koko siirtymästä todella epämääräisesti. Nuori nainen antoi sitten toisen retuuttaa itsensä pois sheriffin päältä seisoskelemaan vähän matkan päästä heistä.

Sillä hetkellä kun sheriffi nousi istumaan ja hieroskeli kaulaansa, oli kidnapatun roolissa oleva Thelma katselemassa ja tarkistelemassa keskittyneesti käsivarsiaan molemmilta puolin. Hän oli aika varma, että saisi ennen pitkään vielä kamalan paljon mustelmia koko pelistä. Olikohan tämä kaiken sen arvoista edes? Opiskelija oli jo aika varma siitä, etteivät mustelmat näyttäneet kauhean seksikkäiltä minkäänlaisen asukokonaisuuden kanssa. Näitä ajatellessa tummatukkaiselta menikin kokonaan ohi se, miten rajusti kidnappaaja kohtelikaan nousemassa olevaa sheriffiä.

Miehen pään kolahdus maata vasten piti kuitenkin tarpeeksi kovan äänen, että Thelmakin hätkähti hieman ja kääntyi oitis kasomaan mitä oli tapahtunut. Sheriffi näytti olevan järkyttävän huonossa kunnossa, ja opiskelijan piti osata yhdistää vieressä seisova mäyrä, verta vuotava sheriffi sekä kolahdus jotenkin järkevästi yhteen. Hän oli kuitenkin sen verran sanaton koko asiasta, että jäi katselemaan hetken ajan lamautuneena vierestä ennen kuin siirsi kädellään, jonka oli vaistomaisesti kohottanut suunsa eteen, omat hiuksensa syrjään. Thelma oli vielä hieman pihalla kaikesta, mutta kuulessaan kauempana olevien larppaajien syytökset, hänkin ymmärsi kidnappaajan -roolissa olleen henkilön varmaan saaneen sheriffin sairaalakuntoiseksi.

Kaiken kukkuraksi väkivaltaiseksi osoittautunut mies vielä halusi jatkaa peliään.
”Oletko hullu, senkin roisto? Etkö näe, että hän on jo valmis sairaalaan?” Thelma tivasi saatuaan puhekykynsä takaisin. Jotenkin koko peli oli menettänyt makunsa, ja tuo mies oli suoraan sanottuna raivostuttava. Tietenkin oli tummatukkaisenkin mielestä hienoa, kun jotkut osasivat eläytyä todella hyvin rooleihinsa, mutta johonkin on se raja vedettävä. Mäyrä oli juuri ylittänyt sen.

Thelma risti käsivartensa ja katseli niin moittivasti kuin osasi kidnappaajaa, jotta tämä tajuaisi lopettaa tyhmän shownsa. Mies myönsi miten kaikki oli ollut leikkiä tähän asti. Miten niin tähän asti, Thelma pakostakin ajatteli. Mutta larppaaja oli jo vastaamassa tähän esittämättömään kysymykseen, miehen mielestä pelistä voisi tehdä totta. Thelma nimesi mielessään mäyrän jo täydelliseksi kahjoksi.

Yllättäen kuului outo ääni sekä kauempana oleva tuoli oli ihan tuusan nuuskana. Sen roiston ase oli sittenkin ollut oikea! Thelma ei voinut olla kiroamatta ääneen, kun näki kuinka kummallisen aseen piippu osoitti häntä itseään.
”Tämä ei ole hämäystä. Voin oikeasti tuhota tytön.”
Thelman päässä risteli ajatuksia - monia ajatuksia. Hän ei yhtään tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa, tehdä ja ajatella. Tilanne oli hänelle täysin vieras. Opiskelija katseli hieman poissaolevana ympärilleensä ja päästyään takaisin sen kahjon aseeseen, hän huomasi ottaneen pari askelta viistoon, poispäin hullusta.

Koko tilanne tuntui vain liian absurdilta ollakseen totta. Tällaista tapahtui vain Thelman kavereiden lukemissa sarjakuvissa ja jos edes niissäkään, ei tavallisten ihmisten ihan tavallisessa elämässä. Kuitenkin opiskelijan varmaan pitäisi jotenkin pitkittää tätä tilannetta, siitä hän oli aika varma. Pitäisi sanoa jotain ja viivytellä tätä roistoa niin kauan, kunnes jonkun hälyyttämä apu olisi saapunut perille.
”A-anteeksi. Taisit erehtyä henkilöstä”, Thelma aloitti hitaasti epäröivällä äänensävyllä. Hän oli lukenut, että tällaisissa tilanteissa hysteriasta ei ollut kauheasti apua. Ei hän sitä paitsi halunnut vielä alentua sen surkean uhrin -rooliin, etenkin kun kidnappaaja näytti olevan oikeasti tosi epäsympaattinen roisto.

”Minusta ei saa mitään, tuota noin... hyviä lunnaita”, Thelma lisäsi hetken päästä yrittäen kuulostaa edes hieman vakuuttavalta. Ehkä tämä saisi roiston miettimään koko tilannetta uudestaan ja huomaamaan, ettei hän pääsisi mitenkään pois täältä Thelma -kidnapattuna saatikka tuhottuna.

”Ja tuhottuna sitäkin vähemmän”, opiskelija lisäsi vielä hiljempaa itsekseen.

[Fizdu]

Vain pienet omantunnon pistokset kirvelivät mäyrän sisällä, sillä toiminnastaan huolimatta hän oli pohjimmiltaan sosiaalinen persoona, joka kaipasi muiden hyväksyntää ja huomiota - jopa näinkin epätoivoisin keinoin haettuna - eikä olisi halunnut vaatia sitä tällä tavoin, kun helpompikin keino oli ollut olemassa. Olosuhteet ja pelko yksinäisestä tylsyydestä ajoivat hänet kuitenkin toimimaan näin, ja pistokset oli helppo hiljentää. Piti vain muodostaa muuri itsensä ja toisten välille ja ajaa puhtaasti omia etujaan. Hän halusi kuitenkin itse olla onnellinen, jopa toisten onnellisuuden kustannuksella.

Thelma oli muuttunut hänen käsissään aiemmasta syyttävästä nuorukaisesta suhteellisen säyseäksi ja varovaiseksi tapaukseksi. Toinen koitti kiemurrella ulos tilanteestaan sanomalla ettei hänestä saisi hyviä lunnaita, mutta Krusna tuhahti ja heilautti viiksiään. ”En minä lunnaita kaipaa”, hän tokaisi. ”Enää. Haluan vain pitää hauskaa.”

Koko messuhalli tuntui jämähtäneen paikoilleen. Ketään ei toistaiseksi uskaltanut liikkua tai sanoa sanaakaan, sillä kaikilla kesti oma aikansa tajuta tilanne ja se, että tämä oli täyttä totta. Edes tapahtuman viralliset järjestyksenvalvojat eivät uskaltaneet puuttua tilanteeseen, sillä tämä oli heidän osaamisalueensa ulkopuolella. Krusna astui lähemmäksi Thelmaa ja pyrki viemään aseensa kiinni tyttöä vasten, mutta sekään ei herättänyt toivotunlaista reaktiota. Oli hiljaista. ”Oikeastiko?” Krusna kyseli lamaantuneelta yleisöltään. ”Haluatteko tosiaan nähdä tämän tytön mielummin tuhkakasana? Näinkö paljon välitätte kaltaisistanne?” Mäyrä tuhahti itsekseen. ”Ihmiskunta on tylsempi kuin luulin.”

Hän tunsi itsensä kaltoinkohdelluksi, ja häntä runteli mielihalu ampua ihmisiä umpimähkään. Tämän myötä hän alkoi käydä vihaiseksi ja turhautuneeksi, ja kuten aina ennenkin, hänen oli vaikea hillitä näitä tunteita. Mäyrän suu alkoi venyä irvistykseen ja vihainen katse kohdistui messukeskuksen väestöön. Hän mulkoili jokaista vuorotellen ja päästi pienen murahduksen syvältä kurkustaan. ”Liikkukaa!” Hän käskytti epätoivoisena ja impulssiensa kontrolloimana käänsi aseensa ampuakseen suoraan väkijoukkoon. Nyt tuntui siltä että viha piti kanavoida suoraan kanssapelaajiin, sillä he häntä olivat enemmän kohdelleet väärin kuin Thelma. He tässä olivat kääntyneet häntä vastaan, ja koska Thelma vielä toistaiseksi oli käyttäytynyt tarpeeksi kiltisti, vihaa ei vielä suunnattu häneen, vaikka tuo panttivankina ja tappouhan alla olikin.

Laukaus ei tällä kertaa osunut kehenkään, mutta seuraava sen sijaan jo osui. Kohtalonsa kohtasi prinsessaksi pukeutunut, vielä ala-asteikäinen lapsi, joka vasta tässä vaiheessa oli eksynyt paikalle katsomaan, mistä häslinki johtui. Tämä aiheutti muutaman kirkaisun ja ensimmäinen sortui itkemään. Nyt myös huudettiin varoituksia ulkona oleville ihmisille, ettei ketään erehtyisi tulemaan tytön perässä sisälle. Monia houkutti sen sijaan itse liikkua ulko-ovia kohti, mutta ne ketkä siihen uskaltautuivat, saivat pian kokea Krusnan vihan päällään. Heitä kohti ammuttiin armottomasti.

”Tehkää jotain! Taistelkaa, älkääkä paetko niin kuin avuttomat rakit!” Krusna näytti menettävän kontrolliaan hetki hetkeltä pahemmin, eikä hän enää edes näyttänyt etsivän oikeutusta väkivallalleen. Uhriksi saattoivat joutua nekin harvinaiset, jotka yrittivät pelata Krusnan sääntöjen mukaan ja toteuttaa tuon toiveita, mikäli vain ajautuivat tuon eteen väärään aikaan. Leikiksi tarkoitettu taistelu oli hyvin pian muuttunut todeksi.

Thelman onneksi asetta ei kohdistettu enää uudestaan häntä kohden, vaan tyttö näytti olevan kohtalaisen vapaa, vaikka Krusna tuota sivusilmällään vielä seurasikin.

[Deleted]

Thelma tuhahti itsekseen, kun kuuli miten toinen ei halunnut enää lunnaita vaan pitää hauskaa. Joopa joo. Minäkin tulin tänne pitämään hauskaa, mutta sitten joku hullu saa idean haluta ensiksi lunnaita ja sitten ei taas enää halua sellaisia, opiskelija ajatteli.

Miehen kuitenkin lähestyessä aseensa kanssa tummatukkainen taas muisti, että ase olikin oikeasti toimiva ja oikea oudosta ulkonäöstään huolimatta. Polkkatukkainen hymyili hieman teennäisesti kidnappaajalleen, kun tämä yritti tökkiä tuliaseellaan. Mäyrän löyhkä leijaili uudestaan Thelman sieraimiin ja tämä nyrpisti nenäänsä tarkkaillen mitä hullu oikein aikoikaan tehdä sen aseensa kanssa. Miten ihmeessä tuo luuli pääsevänsä edes pois tästä tilanteesta?

Outolintu esitti liudan joitakin kysymyksiä, mutta Thelma oli jäänyt tutkailemaan tämän hallussa olevaa asetta. Yhtäkkiä asetta taas liikuteltiin ja tummatukkainen havahtui paremmin taas tähän hetkeen. Ase oli oikeastikin outo eikä hän ollut koskaan aiemmin sellaista nähnyt. Ei Thelma toki muutenkaan ollut hyvin perillä aseista ja teknologiasta ja sen sellaisista vempaimista, mutta tuo ei edes muistuttanut mitään oikeaa asetta. Ase kuitenkin paljastui taas oikeaksi sen lauetessa uudestaan ja sävähdys kulki uudestaan Thelman läpi. Hänelle oikeastaan riitti hyvinkin se, kun sai lehdestä lukea tällaisista hirmuteoista, mutta itse paikalla oleminen... oli aika karmaisevaa.

Mäyrä kehotti toisia taas liikkumaan, mutta Thelma pystyi samaistumaan hyvin toisiin paikalla oleviin, sillä hän ei itsekään tuntenut oloksi sellaiseksi kuin voisi noin vain lähteä liikkeelle. Opiskelija katseli yläviistoon taivaalle kuultuaan toisen laukauksen kajahtavan ilman halki. Kuinkakohan kestäisi kunnes ensimmäiset helikopterit tulisivat? Vai olikohan niitä edes tulossa? Pimahtaneen cossaajan huudot hukkuivat laukauksineen yleiseen taustameluun Thelman osalta hänen tarkkaillessaan taivasta odottavasti. Ehkäpä jostain tulisi yllättäen salama, joka osuisi mieheen.

Thelma oli lukenut ja kuullut kaikenlaista näistä yksilöistä, jotka sortuivat ammuskelemaan viattomia ja miltei jokaisella hänen tietämällään tapauksella oli jonkinlaisia ongelmia taustalla. Nyt kun asemies oli lopettanut oudolla aseellaan sohimisen ja edes takaisin heittelemisen opiskelija ei tuntenut enää suurta halua lähteä kauhean kauas tästä. Mitä jos se taas päättäisi haluta ottaa jonkun panttivangikseen, kun taas keksisi voivansa haluta lunnaita? Sitä paitsi toinen voisi saada halun ampua häntäkin hänen livahtaessaan pois paikalta.

”Mikä tämän kaiken taustalla muuten on?” Thelma huikkasi kysymyksen mäyrälle katsellessaan vielä ylös joidenkin tukijoukkojen ja avun toivossa.
”Ero? Kiusaaminen? Velat? Alkoholi vai mikä?” hän ehdotti ehkä turhankin suorasukaisesti ottaen huomioon miten toinen oli silmättömästi ampunut väkijoukkoon.

[Fizdu]

Tummat, eläimelliset silmät kääntyivät nopeasti Thelmaan päin. Mikäli näillä silmillä olisi ollut yhtä tappava vaikutus kuin kädessä kuumenevalla pistoolilla, nainen olisi epäilemättä kuollut heti sillä sekunnilla. Katseessa oli palavaa, vyöryävää vihaa, joka ei enää kohdistunut hajanaisesti ympäriinsä, vaan lukittautui yhteen kohteeseen. Krusnalla oli nyt joku, jota vihata konkreettisesti, sillä kysymys oli ollut äärimmäisen provosoiva.

Kysymyksestä seurannut tulitauko antoi monelle mahdollisuuden paeta. Hitaasti tuuriaan koetellen väkijoukko vyöryi uloskäyntiä kohden nähdessään mäyrän huomion keskittyvän ainoastaan Thelmaan. "Mikä minun taustallani on?!" Krusna kiljahti. "Mikä teidän taustallanne on? Miksi te olette niin tekopyhiä, kireitä kukkahattutätejä? Puristaako maan painovoima vähitellen ruuvit päässänne kireälle vai onko se kenties jo syntymävika? Miksi teidän on aina niin vaikea rentoutua ja pitää hauskaa? Olette niin ristiriitaisia!" Mäyrä tuhautti ilmaa ulos sieraimistaan. "Voitte kohdella kaikkea ympärillänne kuin saastaa ja pitää muiden kustannuksella vapaasti hauskaa, mutta auta armias jos pilkka osuu omaan nilkkaan tai olette vähäänkään vaarassa satuttaa edes pikkuvarpaankyntenne, niin heti maailma kaatuu! Käyttäydytte kuin maailman napa, vaikka olette vain pieni pläntti universumin monimuotoisuudessa! Erilaisuus on teille rike. Tuhoatte kaiken mikä ei kohtele teitä kultahansikkain."

"Miten teitä pitäisi sitten kohdella, hm?" Krusna tivasi. Hän oli ollut yllättävän pitkää paikoillaan, mutta energia purkautuikin nyt ulos sanoina. "Miten teidän pään sisälle pääsee? Miten teidät saa avautumaan?" Ase hurisi hiljaa, kun Krusna painoi nappia ladatakseen laaserin täydelle teholle. "Avaanko pääsi itse ja katson, miten nuo ruuvit saa löysemmälle?"

[Deleted]

//Anteeks tää mun (epä)aktiivisuus ja vastaustempo! //

Thelma ei ihan saanut sellaista rauhallista ja järkevää vastasta kuin oli toivonut. Olihan se ollut aika selvää, ettei mäyrämies mitään sellaista kyennyt antamaan, mutta toiveitahan sai olla. Sen sijaan mielipuoli ryhtyi arvostelemaan rankoin sanoin 'heitä'. Sillä hetkellä Thelma oli jo kokonaan pudonnut kärryiltä siitä mistä oli kyse.

Mies vain jatkoi puhua puhumistaan, mikä oli muiden paikallaolijoiden mieleen, sillä näin intensiivisesti puhuessa tämä ei ammuskellut ja tappanut lisää porukkaa. Tummatukkaisen osalta tilanne ei ollut kovin toivottu, sillä hänen jalkansa tuntuivat olevan betonia tai ainakin ne eivät suostuneet nyt yhteistyöhön. Lamaannuttava pelko. Virke putkahti jostain Thelman mieleen ja se tuntui sopivan tilanteeseen todella hyvin. Äsken tietämättään niin provosoivasti käyttäytynyt opiskelija ei osannut nyt tehdä mitään muuta kuin seistä ja toivoa suurta ihmettä.
Ihmettä jonka ei pitänyt olla kuolema. Jotenkin Thelma tajusi, että toinen aivan varmasti aikoi nirhata yhtä säälittömästi hänetkin. Ei hitto. Ei näin pitänyt käydä. Ei vielä. Toinen teki jotain aseelleen. Tietenkin teki. Ei tuo muuten tappaisi, leikki vain aseella, jota ei varmaan oltu luotu leikkitarkoitukseen.

Yllättäen taustamelu hieman muuttui, sillä edestä kuuluvan pörinän lisäksi ylhäältä kuului jotain ja takaa ja sivuilta ehkä myös. Thelma ei kuitenkaan pystynyt irrottamaan laajentuneiden silmiensä katsetta sarjamurhaajasta, vaikka koko maailma olisikin romahtanut. Oikeasti se oli jo romahtanut - tai ainakin ollut jo lähellä. Kului hetki jos toinenkin, jonka aikana tapahtui ehkä miljoona eri asiaa, mutta Thelma ei niitä ymmärtänyt saatikka kiinnittänyt niihin huomiota.

Yllättäen joku hänen taakse ilmestynyt henkilö laski vieraan kätensä hänen olkapäälleen. Ei Thelma vilkaissut tätä henkilöä, kun ei vielä pystynyt irrottamaan katseettaan asehepusta. Ei opiskelija muutenkaan olisi varmaan tunnistanut tuota, sillä hän oli saapunut paikalle, coniin, Elisen kanssa. Toivottavasti toinen oli jo nyt turvassa, kaukana täältä.
Vieraan vahva käsi veti Thelmaa pari askelta taaksepäin huutaessaan jotain jollekin kollegoilleen. Opiskelija ei niinkään ymmärtänyt sanoja, muttei halunnutkaan. Puhukoot muita ammattislangiaan. Jos tilanne olisi ollut hieman ruusuisempi, hänen kiinnostus ja uteliaisuus olisi taattu. Joku ehkä olisi pitänyt toisen ammattikunnan slangin ymmärtämistä tarpeettomana, mutta eihän sitä koskaan tiennyt milloin siitä olisi hyötyä.

[Fizdu]

// Ei tarvitse pahoitella, peli on mulle ihan yhtä hyvä tahdista huolimatta //

Myös Krusna oli ollut niin uppoutunut omiin tunteisiinsa, ettei ollut tajunnut tilanteen muutosta reaaliajassa. Thelman olkapäälle laskeutuva käsi tuli hänelle aivan yhtä suurena yllätyksenä kuin tytöllekin, ja vasta sen myötä hän huomasi lisääntyneen metelin ja ilmapiirin muutoksen. Enää ei paikalla tuntunut väreilevää pelkoa ja paniikkia, vaan nyt hän aisti ammattimaisen kylmää vihaa. Thelman rinnalla seisova mies oli ammattimainen sotilas - ei ihan tavallinen poliisi, vaan todennäköisesti jostain ylempää, kuten FBI:sta. Tilanne otettiin kuolettavan vakavasti. "Laske aseesi ja nosta kädet ilmaan!" Kävi kylmä käsky, joka ei antanut tilaa vastalauseille.

"Minä puhuin hänen kanssaan!" Krusna valitti ollessaan kykenemätön reagoimaan käskyihin. Hän oli tuohtunut, ettei ollut saanut Thelmalta kaipaamiaan vastauksia, ja nyt tyttöä riistettiin pois hänen luotaan. "Et voi viedä häntä! Hänen täytyy vast-" Krusnan hyökkäys eteenpäin Thelmaa tavoittelemaan keskeytyi yllättävään laukaukseen. Luoti uppoutui hänen käteensä ja sai hänet pudottamaan aseensa. Yllätyksen ja kivun tuoman hämmennyksen voimin mäyrä selätettiin nopeasti ja painettiin poski vasten lattiaa. Hän rimpuili, mutta useampi rahvas mies selän päällä oli liikaa jopa tälle hybridille. Ei mennyt kauaakaan, kun hänellä oli käsiraudat ranteidensa ympärillä.

Lattialta hän näki olevansa aseistettujen miesten ympäröimä. Metelistä päätellen heidän yläpuolellaan pörräsi vähintäänkin yksi helikopteri. Kopterin ja miehien sijasta Krusna haki kuitenkin katseellaan taas Thelmaa. Tyttö näkyi vielä etäisesti silmäkulmasta. "Vastaa!" Hän huusi taas. Äänestä kuuli vihaisuuden ja epätoivon. "Vai olenko erilaisuudessani niin alempiarvoinen, ettei kaltaisenne hienostunut, tekosivistynyt leidi voi vastata? Tiedämme kumpikin, kuinka läpimusta sydämesi on. Olet pohjimmiltaan mätä. Vain läpimätä ihminen voi esittää tuon kysymyksen ja sitten olla välittämättä vastauksista. Vain todellinen, aito, tekopyhä ihminen." Krusna irvisti ja sylkäisi Thelmaan päin. Harmi vain, että toinen oli niin kaukana, ettei hänellä ollut toivoakaan sylkäistä tarpeeksi pitkälle. "Joku kaunis päivä vielä tulen ja avaan tuon pääsi. Levitän sen pitkin piennarta ja tutkin läpi tarkkaan. Ja sitten, kun olen todennut koko työni olleen turhaa ja teidän olevan samanlaisia paskapäitä kuin arvelinkin, syötän ne harakoille. Kats-"

Krusna keskeytettiin taas lujalla käskyllä olla hiljaa ja väkivaltaisella repimisellä irti lattiasta. Hänelle lueteltiin hänen oikeuksiaan samalla, kun odotettiin helikopterin saavan tarpeeksi tilaa laskeutumista varten. Samalla varmistettiin, ettei Krusnalta löytynyt lisää aseita.

Myös Thelmaa tutkittiin. Tuolle tuotiin lämmin huopa ympärille ja lasillinen vettä, mikäli toinen kokisi ne tarpeelliseksi. Ambulanssin sireenien kuuluessa kaukaisuudesta tytöltä udeltiin henkisestä hyvinvoinnista ja mahdollisista vammoista, mitä tuo oli saanut.