Yllätysmomentti

[Deleted]

//Heta ja Omikron tänne päin!//

Suuri päivä oli viimein koittanut, Harold Saxon oli valittu Britannian pääministeriksi! Mies oli tyytyväinen; hän oli noussut esiin tämän apinakansan keskuudesta. Väsyneet odottivat myöhäisiltaa, ihmiset käpertyivät nukkumaan ja keräisivät voimia seuraavaa päivää varten. Ajanherra ei suinkaan unta kaivannut, hän aprikoi yksin saamaansa pakettia. Mystinen paketti oli saapunut päivän aikana suoraan asuntoon ja sen sisuksista oli paljastunut ainoastaan aikapyörremanipulaattori ilman viestiä. Joku siis tiesi, ettei paikasta toiseen liikkuminen olisi pahitteeksi... Niitä varastettiin alkuperäisiltä omistajiltaan alinomaa, mutta aikapyörremanipulaattori lahjana oli jotain uutta. Mahtavaa! Mestari kaipasi hetkellistä maisemanvaihdosta. Yö oli vasta aluillaan ja täysissä pukeissa hän teki nopeasti valintansa, joka palvelisi häntä itseään. Hän lähtisi. Mestarilla ei ollut tapana aikailla turhia, niinpä hän asetti aikapyörremanipulaattoriin vikkelästi ajan ja paikan. Kutkuttava tunne oli miehelle nektaria.

Uusi aika, uusi paikka. Hän rysähti suoraan johonkin kiinteään ja ensimmäisenä miehen katse osuikin maahan. Hänen jaloissaan lojui lasia muistuttava turkoosina hohtava iso kasa säpäleitä. Asujaimisto koostui golf-pallon kokoisista lentävistä yksilöistä, parvi ympäröi pesäntuhoojan. Väritykseltään punainen pesä tiesi hastdeki-parvea, mutta turkoosi... Hastdekit aiheuttivat pistoillaan uhrille väliaikaisen halvaantumisen mutta tästä parvesta Mestari ei ollutkaan niin varma. Niitä oli ilma mustanaan, sillä pesäkin oli ollut kookas ja kaikki olivat yhtä ärhäköitä tunkeilijaa kohtaan. Pakoon kiirehtiessään mies sai nahkaansa kymmenittäin pistoksia.

Päästyään tilanteesta vapaaksi pitkän juoksumatkan jälkeen hän pysähtyi äkisti. Planeetalle saapuminen olisi voinut sujua tavanomaisemmin, mutta itsevarmuus ei ollut karissut miehestä mihinkään. Päiväsajan maisemia katsellessaan Mestarin ajatus kuitenkin pysähtyi. Planeetan oli tarkoitus olla erään kierteisgalaksin Zalmer, mutta maisema oli muuttunut radikaalisti niiltä ajoilta kun hän viimeksi oli tehnyt visiitin samoille seuduille. Ennen niin vehreä ja eläväinen planeetta oli nyt jotain aivan toista. Mitä hän oikeastaan teki keskellä hylättyjä hökkeleitä? Kaikkialla näkyi hiekkadyynejä ja planeetta vaikutti siltä kohdin varsin autiolta. Mestarin mieli kellui kuin usvassa.

Hän yritti karistaa epämiellyttävän tyhjän tuntemuksen jatkamalla kävelyä kohti valtavaa luolaa, joka vääjäämättä oli edessäpäin. Kuumuus hohkasi kaikkialla ja luolan suojissa ajanherra saisi hetken koottua ajatuksiaan. Miksi hän tarkalleen oli vaivautunut Zalmeriin saakka, joka näytti nyt niin ankealta? Tarkoitusta oli hankala palauttaa mieleen. Mies hieraisi leukaansa hajamielisenä ja tarpoi hiekan poikki lähemmäs kohdettaan. Tarkkavaisena hän katseli ympärilleen; ei missään ketään toistaiseksi.

[Heta]

Metallinen, yksinäinen susi vaelteli ympäriinsä, tähyillen valppaana ympärilleen. Alue oli kuiva ja raunioitunut, yksittäisten asutusten vain muistuttaen joskus kauan sitten eläneestä siviilisaatiosta. Vielä jokin aika sitten Zalmerin pinta oli ollut rehevä ja hyvinvoiva, mutta metallinen kosketus oli tuhonnut tuon kaiken. Omikron oli saapunut planeetalle ja dalekien tyypilliseen tapaan myös valloittanut sen. Olento oli kokenut paikan rauhalliseksi ja tarpeeksi syrjäiseksi, juuri ihanteelliseksi paikaksi juonitteluihin, ja lopulta planeetasta oli muodostunut dalekin oma reviivi. Ne jotka olivat kansoittaneet Zalmeria oltiin tuhottu.

Soturi ei kuitenkaan koskaan levännyt. Näin ollen Omikron ei ollutkaan nukkunut ties kuinka pitkään aikaan - sen täytyi olla aina valppaana, mutta toisaalta myös dalekin syvä itseinho piti tuon hereillä. Oli vaikeaa nukahtaa, kun raivo piti valveilla. Omikron oli joka tapauksessa nyt tavanomaisella alueen tarkastamis kierroksellaan. Pitkä silmävarsi tähyili ympärille, metallisen olennon liukuessa rauhalliseen tahtiin eteen päin. Kuten aina, ei tälläkään hetkellä alueella ollut liikettä. Se sopi Omikronille ja näin planeetan diktaattori oli palannut takaisin lähtöpaikalleen.

Omikronilla ei ollut varsinaisesti kotia, mutta eräs luola oltiin koettu joksikin pesäpaikan kaltaiseksi. Se tarjosi hyvän suojan jokaisesta kulmasta katsottuna. Dalek valui takaisin sen varjoihin ja tyytyi vain odottamaan. Sekunnit tuntuivat muuttuvan varsin nopeasti minuuteiksi ja minuutit tunneiksi. Olento vain eli ja hengitti, vaikka mieluiten tuo olisi tahtonut vain kuolla.

Omikron ei ollut varma, kuinka pitkään tuo oli ollut ajatuksissaan, kun yllättäen tuon vaistot heräsivät. Jokin oli liikkunut luolassa. Olento metallikuoren sisällä jännitti surkastuneita lihaksiaan ja niin dalek lähti liikkeelle. Tunkeija oli eliminoitava.
"Kuka uskaltaa uhmata dalekin mahtavan rodun edustajan rauhaa?", se uhosi.

[Deleted]

Luola vaikutti syvältä ja laajalta, sen kaltaista mielikuvaa Mestari elätteli kävellessään peremmälle miellyttävän varjoisaan paikkaan. Luola olisi kaiketi yhtä autio ja kuollut kuin koko miljöö ylipäätään siihen mennessä. Hyvä paikka pitää hetken tauko! Pahemmin ei Mestari olisi voinut haksahtaa tylyn äänen kimpoillessa luolan seinistä ja esittäessä tiukan kysymyksen. Sietämättömäksi yltynyt kutina ajoi Mestarin raapimaan kaulassaan olevia pistoskohtia ja se vei huomion yllätykseltä, että luola olikin asuttu. Dalek. Muistikuvien vyöry valtasi Mestarin mielen, ennen kuin se katkesi. Samassa hän sai näköhavainnon dalekista, joka oli ollut äsken äänessä. Mies pysytteli paikallaan, hän ei äkkiseltään muistanut nimeään mutta jotain olisi pakko sanoa.

"Harmiton turisti yksin liikkeellä!" Ainoa lause, jonka Mestari sai puserrettua ulos vaikuttamatta mykältä. Ajanherran kirkkaan mielen sinitaivaan oli jo vallannut pilvisyys. Mies tunsi salaista halua tutkia taskunsa välittömästi, josko sieltä löytyisi viitteitä hänen äkkiä usvaisesta henkilöllisyydestään. Hän ei kuitenkaan rohjennut tehdä niin, sillä yksikin väärä liike ja dalek toimisi luontonsa mukaan enempää kyselemättä. Mies raapi seuraavaksi käsivarsiensa paukamia samalla kun tarkkaili edessään olevaa vastapuolta. Hän otti muutaman vaivihkaisen, tosin jokseenkin hyödyttömän askelen taaksepäin.
"Tähän luolaan tulo oli suuri erehdys. Jospa minä peräännyn ja painun sinne, mistä tulinkin?"

//Valikoiva muistinmenetys :-D//

[Heta]

Dalekin silmävarren kenttään osui jotain hyvin mielenkiintoista; Miespuolinen, keski-ikäinen ja ihmismäinen otus. Vaikka Zalmer olikin ollut ennen Omikronia varsin monipuolinen planeetta, ei sen siviilisaatioon olleet koskaan kuuluneet ihmismäiset humanoidilajit. Mutta oliko vastapuoli oikeasti puhdas ihminen? Ihmiseltä tuo näytti, mutta lajina ihmiset olivat tunnetusti tyhmiä, lapsellisia ja vielä täydellisesti apinoiden tasolla. Niin, sellainen ei olisi millään voinut eksyä Zalmeriin.

Vain harmiton turisti? Vastaus ärsytti, sillä metallisen kuorensa alla dalek tiesi ettei yksikään elävä olento ollut koskaan harmiton. Viha kuohahti Omikronin sisällä, sillä vastaus katsottiin ennen kaikkea vain puhtaaksi törkeilyksi. Yksikään olento ei tunkeutunut vahingossa dalekin pesään. Sen olisi tehnyt mieli tuhota toinen sillä samaisella sekunnilla, mutta samalla Omikronin oli myös varsin utelias; Vaikka dalek ulkoisesti seisoikin paikoillaan, tarkkaillen tunkeilijaa, selasi se samalla koneistonsa sisällä arkistojaan. Silmävarsi oli skannannut tuntemattoman ja synkeä tuhahdus karkasi limaisen olennon huulilta tuon löytäessä lopulta tietonsa; skannaus oli paljastanut toisen sisällä olevan kaksi sydäntä ja älykkäät aivot. Oli epäilemättä selvää, että hänen alueelleen oli tunkeutunut ajanherra. Tieto sai Omikronin tekemään nopeasti omat päätelmänsä. Toinen oli varmasti saapunut hänen luokseen tarkoituksellisesti!

"Olet pulassa tällä kertaa, ajanherra", Omikron jyrähti, alkaen lähestymään miespuolista kohdettaan hitain liikkein. Ajanherrat olivat kuolleet jo kauan aikaa sitten, mutta Omikron tiesi, että ainakin yksi kyseisen siviilisaation edustajista oli vielä elossa. Tohtori. Toisen täytyi olla Tohtori.
"Paljasta henkilöllisyytesi, Tohtori!", raivo kumpusi dalekista, olennon kiihdyttäessään vauhtiaan.

// Tämähän menee jännittäväksi! //

[Deleted]

Dalek oli hetken vaikuttanut hyvinkin pohdiskelevalta paikallaan. "Tohtori?" Mestari ajatteli ääneen takertuen väittämään ja siirtyi äkkiä syrjään dalekin tieltä. Hän tosin oli väistänyt niin, että selkä osoitti kohti luolan syvyyksiä. "En tiennyt, että luola on asuttu!" Hän huudahti ja arvuutteli, kauanko hänellä olisi aikaa. Kuitenkaan mies ei suostunut pelkäämään. Ajanherra käytti hetken hyväkseen ja tutki taskujaan. Hän löysi salamannopeasti mustan, nahkaisen lompakon. Monet ajatukset kiusasivat ja niihin oli saatava selvyys! Mestari näytti dalekille selkeästi mitä hänellä oli käsissään ja ehti tutkia lompakkoa löytäen vikkelästi henkilökorttinsa.

"Harold Saxon? Niin, Harold Saxon..." Mies sanoi ääneen mutta palat eivät loksahtaneet kohdalleen toivotulla tavalla. Hän näki aikapyörremanipulaattorin ranteessaan ja yhdisti sen kotiinpaluuseen. Mies tunsi olevansa kuin eksyksissä, eikä pitänyt tunteesta lainkaan. Hän raapi toisen kätensä verille ja äännähti turhautuneena. Kaiken aikaa hän oli ottanut ripeitä askeleita taaksepäin. "Mitä siinä vielä tuijotat! Ajatukseni ovat sumussa ja se on kokonaan tämän kirotun planeetan syytä!" Luolassa kaikui ja Mestari vaikeni. Hän halusi kuumeisesti haihtua paikalta, pois toistaiseksi nimettömän dalekin tulilinjalta.

[Heta]

Omikron kuvitteli saaneensa Tohtorin haaviinsa, mutta ajanherraksi paljastunut henkilö alkoikin liikkumaan. Mies kaiveli taskujaan ja koska dalek mielsi vastapuolen edelleen Tohtoriksi, pysähtyi dalek varsin nopeasti. Tohtorihan oli tunnettu tempuistaan ja taskujen huoleton kaivelu oli varmasti jälleen vain yksi monista jipoista. Omikron piti ajanherran jatkuvassa tähtäimessään, mutta jokin omituinen pieni tunne oli silti saanut metallisen olennon pysähtymään. Pelkäsikö Omikron? Mies vaikutti ihmettelevältä mikä sai myös Omikronin epäileväiseksi. Miksi toinen ei hyökännyt?

"Ja sinä olet koko universumin ja esi-isieni tuhon syytä!", Omikron karjaisi takaisin ja ampui tällä kertaa suoraan luolan seinämään. Lähelle vastapuolta. Se oli selvä varoituslaukaus. Hän - yksinäinen dalek - ei pärjäisi millään Tohtoriksi kuvittelemaansa henkilöä vastaan, joten viisainta oli vain ajaa toinen luolasta ulos. Luola oli ahdas ja sen ulkopuolella tilaa taistelulle olisi enemmän. Ajanherran tappaminen silti kiehtoi Omikronia. Dalek kykeni vain kuvittelemaan kuinka paljon mainetta ja kunniaa hän saisikin, mikäli todella onnistuisi lahtaamaan koko rotunsa arkkivihollisen. Ajanherran. Tohtorin.
"Poistu reviiriltäni, ajanherra ja kohtaa minut luolan ulkopuolella. Taistele niin kuin taistelit aikasodassakin meitä vastaan", Omikron jyrisi haasteensa, tarkkaillen miestä. Hän todella halusi kohdata vihollisensa niin kuin vihollisen kuului kohdata; Reilusti kamppaillen luolan ulkopuolella, kuolemaan saakka.

[Deleted]

Dalek paasasi ajanherralle, johon mies vain vastasi rypistämällä hiukan otsaansa. Äkillinen luolan seinämään osuminen sai hänet tosin hätkähtämään. Mestarin muistinriekaleet alkoivat yhdistyä hiljalleen. Lentävien otusten vaikutus alkoi mitä ilmeisimmin haihtua. "Hyvä on!" Mies vastasi ponnekkaasti taistelutarjoukseen ja tyhjensi samalla planeetan hiekkaa mustista nahkakengistään. Hänen kätensä oli jo etsiytynyt taskussa olevan esineen ympärille- tappavan aseen. Hän kyllä muisti, mihin sitä käytettiin. Vähitellen kaikki alkoi tuntua mukavan kirkkaalta. Mestari oli etsiytynyt planeetalle vaihtamalla maisemaa Lontoon ympyröistä. Hän oli kaivannut jotain erilaista pitkästä aikaa. Zalmer oli tullut ensimmäisenä mieleen rentouttavien oranssien kuumien lähteiden vuoksi. Kaikki oli nyt kuitenkin karulla planeetalla toisin ja yksinäinen dalek halusi taistella.

Mestari kiirehti itsevarmuutta uhkuen luolan ulkopuolelle hymyillen dalekilta salaa. "Kaunis sää, eikö vain?" Ajanherra kysäisi keveästi mutta retorisesti. Heti luolan ulkopuolelle päästyään hän veti laseräänimeisselin esiin ja kääntyi kohti vastapuolta. Hän tähtäsi ensitöikseen kohti silmävartta ja lasersäde singahti välittömästi matkaan.

[Heta]

Omikronin sisällä kuohahti nautinnollinen tunne, kun taistelutarjoukseen vastattiin. Pieni sota oli aina poikaa ja metallinen olento kykeni vain leikkimään ajatuksella, kuinka mahtavalta ajanherran tappaminen varmasti tuntuisikaan. Niin, hän pääsisi kostamaan esi-isiensä puolesta.

Dalek lähti hitain, mutta varmin liikkein seuraamaan vastapuolta. Vaikka riitakumppani kävelikin tyynen varmasti hänen edessään, piti Omikron silti silmävartensa tiukasti ajanherran selkään tähdättynä. Kaiken varalta.
Ulos päästyään, retoriseen kysymykseen ei katsottu aiheelliseksi vastata mitään. Dalekit eivät piitanneet niin pinnallisista asioista kuin sään analysointi vaan metalli kuoren alla oleva olento oli nyt valmistautumassa henkisesti tuhoamaan ajanherran.

Vaan kuten aina, olivat ajanherrat aina askeleen edellä. Niin myös tällä kertaa. Omikron kykeni näkemään vain nopean viuhahduksen vihreästä valosta ja niin lasersäde osui ja upposi syvälle dalekin silmävarteen. Kamera sammui.
Vaikka näköyhteys olikin nyt menetetty, ei se taltuttanut vihaista Omikronia. Dalek aloitti rajun tulituksen suuntaan, jossa tämä oletti vihollisen olevan. Hän tuhoaisi tuon keikarin hinnalla millä hyvänsä!

[Deleted]

Laseräänimeisselin osuma oli tarkka ja ajanherra aisti ja maistoi toisen raivon. Hän syöksähti kreivin aikaan maan tasalle tulituksen alkaessa. Vastapuoli osui lähiympäristöön hyvin tehokkaasti. Koska paikallaan oleminen ei ollut mikään vaihtoehto, Mestari kierähteli hiekalla vähän sivummalle dalekin toiselle puolelle. Vihainen dalek miltei osui ajanherraa jalkaan, toisen kerran lähes aikapyörremanipulaattoriin, jota mies edelleen piti toisen käden ranteessaan. Sitä oli toki varjeltava, ja mikä olisikaan tehokkaampaa kuin jättää dalek yksin sohimaan paikasta toiseen?

Mestari tiedosti vallan hyvin, että hänen oli pysyttävä nykyisessä muodossaan ja toisaalta Zalmeriin ei kannattanut jäädä jumiin. Kaikki nämä ajatukset vilistivät sillä hetkellä niin virkeässä mielessä ja niukasti uuden osuman välttäneenä hän sai tarpeekseen koko tilanteesta. Mies naputteli seuraavan paikan hyvin pikaisesti, jotta voisi livahtaa taistelun tuoksinnasta, nyt kun hän muisti tarkan määränpään. "Ciao!" Hän huudahti hyvästiksi ja oli jo poissa hiekkaisen kuivalta planeetalta.

Paikan päältä noin vain pakoon pötkiminen toki kirveli hiukan, mutta Mestari töni tuntemuksen mielestään mappi Ö:n syövereihin, sillä hän oli taas Lontoossa! Zalmerista ei enää kuumia lähteitä löytyisi, dalek saisi hänen puolestaan vaikka mädäntyä planeetalla ja paukamilla oleva ajanherra tiedosti tuoreen asemansa entistäkin tarkemmin. Vieläkin mysteerinä pysyi, kuka Mestarille aikapyörremanipulaattorin ylipäätään oli jättänyt... Toiste hän ei lähtisi hetken mielijohteesta niin äkkiä mihinkään, hänellä oli Maassa paljon tehtävää ja ennen kaikkea omien suunnitelmien yksityiskohtia tarkasteltavana. Lontoon kadulla Mestarin kasvoille nousi leveä hymy.

[Heta]

Sokea raivo oli lävistänyt Omikronin tuon tykittäessä rajua tulitusta summa mutikassa ympäristöönsä. Kun dalekin yksi tärkemmistä työkaluista oli poissa pelistä, täytyi metallisen soturin pelata varman päälle; Tulisi olemaan jo omalta osaltaan suuri nautinto ylipäätään edes satuttaa ajanherraa, vaikka tappaminen se suurin voitto olisikin. Joka tapaukessa Omikron kykeni vain kuulemaan omien lasersäteidensä osumat, mikä vain entisestään innosti sekopäistä peltipurkkia. Mikäli Omikron olisi ollut yhtään eläväisempi persoona, olisi hän suorastaan kyennyt tuntemaan kuinka adrenaliini vilisi villisti olennon suonissa.

Vaikka raivo oli valtaisa, tuli dalekin lopulta keskeytettävävä tulitus. Patruunat olivat loppuneet ja tuo vaatisi hetken ladata ne uuteen hyökkäykseen. Yllättäen Omikron kuuli kuitenkin vastapuolen äänen, jonka jälkeen kaikki hiljeni. Toinen oli poistunut paikalta! Noin vain paennut hänen kynsistään! Ajatus ärsytti, sillä kaikkein eniten Omikron inhosi pelkureita. Joka tapauksessa hän tulisi painamaan ajanherran naaman visusti mieleensä. Oli toinen Tohtori tai ei, tulisi hän hautomaan kostoaan ja tuhoamaan tuon hitaasti. Omikron oli saanut uuden vihollisen, eikä dalek koskaan unohtanut vihollisiaan.

"Me tapaamme vielä, ajanherra!", Omikron jyrisi vaikka vastapuoli olikin jo mennyt menojaan. Toisen paosta huolimatta sota oli alkanut.