Warning: Intruder detected!

[Deleted]

//Hetan kanssa sovittu peli: Psi kohtaa Annabelin! Pahoittelen aloituksen massiivista pituutta, vähän taustaa piti ujuttaa mukaan ja inspis virtasi//

Mies oli kohdannut liikaa töistä koteihinsa palaavia nuutuneita ihmisiä, väkivaltaan taipuvaisia miehiä, kevytkenkäisiä naisia ja kaverinsa sosiaalista verkostoa. Itse asiassa käsiksi käyneet miehet olivat nimenomaan Johnnyn tuttavuuksia. Asunnolla norkoili vapaasti saatavilla aina pari naistakin. Johnny oli ainoa Lontoon-asukki, jonka Psi oli keksinyt. Kaveriksi miestä hädin tuskin saattoi kuvailla, aikoinaan Johnny oli ollut mukana yhteisillä ryöstökeikoilla. Kummatkin sietivät toisiaan, siinä se. Jutussa piili muutakin; lontoolainen mies tiesi, ettei Psi ollut laverrellut sanaakaan hänen osuudestaan tapahtumiin. Psi oli yksinkertaisesti ottanut yhteyttä Johnnyyn ja yllättynyt saatuaan tarjotun majapaikan. Psi oli taas täydellisen ajan tasalla omasta elämästään saatuaan poistetun muistin takaisin. Ilman Tohtoriksi kutsuttua ajanherraa se olisi käynyt huomattavasti hitaammin. Karabraxos-tapauksen jälkeen mies ei ollutkaan onnellinen, vaikka oli ensin niin luullut. Virkailijan käsittelyn jäljiltä kahlitut uhrit kummittelivat hänen mielessään, myös se tosiseikka että hän oli ollut valmis kuolemaan! Toisin sanoen mies oli muitta mutkitta valinnut kuoleman, vaikka kuolo ei korjannutkaan häntä pois. Lopulta Psi oli hakeutunut Englantiin mutta hän tiesi, että hänen pitäisi ennemmin tai myöhemmin selvittää välit erään henkilön kanssa. Sen sijaan mies olikin lähtenyt "työn" perässä tuulettamaan ajatuksiaan suoraan Lontoon kuhinaan mukavan etäisyyden päähän Leedsistä ja sen tietystä asukkaasta. Palautuneet muistot toivat kokonaan oman värisävynsä.

Limenvihreät lenkkitossut tai neonkeltainen paita saivat aikaan inhonväristyksiä. Psin kiinnostuksen herättänyt nainen näytti jakavan saman ajatuksen. Hän tosin pitäytyi huomaamattomassa mustassa, harmaassa tai ruskeassa väriskaalassa kun taas tämä nainen pukeutui monipuolisemmin mutta kuitenkin miellyttävän maanläheisesti. Psi oli viime aikoina istuskellut kirjastossa ja juuri siellä hän oli ensi kerran pitkähiuksisen kirjallisuuden ystävän nähnyt. Runsaan vapaa-ajan, puoliksi uteliaan ja puoliksi lapsellisen päähänpiston vuoksi hän lähti lopulta juuri tämän naisen perään. Vieraan lontoolaisen pohdiskelevan päättämätön vaikutelma kirjahyllyn edessä oli kiinnittänyt tarkkanäköisen miehen huomion. Eikä naisessa ulkoisesti mitään vikaa ollut ja kauempaa tarkasteltuna hän vaikutti hyvinkin itsenäiseltä. Kirjaston rauhassa niin hyvin viihtynyt taparikollinen oli ulkona pitäytynyt selkeästi kaukana, eikä hän turvallisen etäisyyden päästä menettänyt kasvottomuuttaan osana ihmismassaa. Hänen vaistonsa sanoi, että tuohon naiseen kannatti perehtyä. Naisen nimi selvisikin pian suoraan Annabelin ystävän suusta. Naisen kotitalo tuli tutuksi ja Psi täydensi saatavilla olevaa tietoa. Hän alkoi tiedostaa, miksi oli alkanut seurata kaduilla miltei naisen jokaista julkista liikettä, mutta pitäisi sen puhtaasti omana tietonaan. Osa hänen tukalasta olostaan johtui siitä, että hän oli kangistunut kaavoihinsa. Psi oli unohtanut, miltä tuntui tehdä jotain täysin erilaista ja spontaanimpaa. Hän ei pankkikohteen takia uudestaan kiven sisään joutuisi! Oli aika tehdä jotain helpompaa. Psin suunnitelmista autuaan tietämätön Annabel ei näyttänyt mitenkään köyhältä.

Jos Annabelin päivärytmi pitäisi paikkaansa, urheilullinen nainen olisi poissa juuri keskipäivän aikaan. Hän oli saanut vaikutelman, että päivän koostumus vaihteli hyvin paljon, mutta keskipäivällä asukas ei viihtynyt sisätiloissa. Psi oli soitellut harvakseltaan milloin mistäkin, viimeisen kerran pahaa-aavistamattoman Johnnyn puhelimesta. Annabel oli myös vastannut monta kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen kerran Johnnyn asunnosta soitettaessa huoneessa oli alkanut soida täysillä Musen kappale, eikä Psi taaskaan ollut sanonut toisessa päässä olevalle vastaajalle sanaakaan. Soitot ja näköhavainnot tukivat toisiaan, Annabel oli aktiivinen ja menevä nainen mutta samaan aikaan viihtyi pitkään myös kotona. Johnnyn asunnossa tapahtunut välikohtaus oli ollut kohtalaisen lyhyt, apteekin kautta kulkiessaan hän vetäytyi hiomaan h-hetken yksityiskohtia. Hänellä oli tarvittavat pintapuoliset tiedot. Mies oli rikollisen uransa aikana törmännyt jos jonkinlaisiin oviin; yksikään ei häntä pidättelisi. Psi yritti laskea silmänseutunsa turvotusta vastaostettujen pakastemarjapussien avulla. Hänen maineensa Lontoossa oli jo nyt kokenut vakavan kolauksen mutta hän työnsi ikävää tapahtumaketjua sivummalle ja palaisi siihen joskus myöhemmin. Vaikka hän ei löytäisikään mitään vohkittavaa Annabelin kodista, hän saisi käsityksen millainen nainen oli kyseessä. Jokaisen koti paljasti paljon yksityisiä asioita. Nuori kriminaali halusi näyttää edes etäisesti harmittomalta ontuessaan hitaasti urheilukassin kanssa lähemmäs kaksikerroksista taloa. Jalat olivat edelleen huteraa muusia tähän aikaan päivästä ja mies epäili vakavasti aivotärähdystä. Kuinka hän oli ollut niin varma, että soveltuisi edes hetkeksi Johnnyn katon alle? Hän oli kaivannut oleskelua toisessa kaupungissa, mutta mitään positiivista ei ollut päässyt tapahtumaan. Psi tasoittaisi välit sen porukan kanssa myöhemmin.

Itsekkäissä aikeissa oleva mies veti vakavana hupun päänsä suojaksi, sillä hänellä oli suosikkitakkinsa sijaan musta huppari. Samassa tilanteessa naisihmiset varmasti epätoivon vimmalla yrittivät meikata kasvonsa kuntoon mutta nykytilannettaan harmittelevana Psi tyytyi laittamaan mustat aurinkolasit kasvoilleen. Vankilakoodia hän ei peittänyt, hupun kätköistä kukaan ei tuijottaisi häntä niin pitkään. Alaoven kohdalla Psi pääsi helpolla, ovi oli lukittu mutta vanhanpuoleinen pariskunta astui juuri ulkoilmaan ja Psi pujahti sisään samalla ovenavauksella. Toisessa kerroksessa oikealla ovella mies soitti varmuuden vuoksi ovikelloa. Ketään ei kuulunut. Annabelin kotioven lukko oli vanhanmallinen ja hän tiirikoi tottuneesti sen auki. Nopeus, hiljaisuus ja itsevarmuus oli kaikki kaikessa. Naapureita ei kaikeksi onneksi ollut näköpiirissä ja mies pujahti sisään, sulkien oven käsineiden verhoamilla käsillään. Huono olo hänellä oli ollut koko ajan mutta uuden ensimurtonsa eteisessä pahoinvointiaalto yllätti hänet. Päähän kohdistuneet iskut olivat sittenkin isompi ongelma. Hän riisui typerät aurinkolasit ja laittoi ne taskuunsa.

Valot oli sammutettu ja kauniissa asunnossa oli tyynen hiljaista. Psi ei tiennyt mitä huoneista lopulta paljastuisi, ainakin se vaikutti olevan huomattavasti tilavampi kuin hänen pitkäaikaisin asuinpaikkansa Leedsissä. Siellä hän jakoi asunnon mutta kuinka oli Annabelin laita? Mies oli pidättäytynyt syvällisestä tiedonkeruusta. Huoneen poikki kulkiessaan alkoi huimaus. Perustarpeet oli tylysti sivuutettu vain jotta hän ehtisi asuntoon ajoissa. Psi katsoi kaipaavasti keittiössä olevaa täysinäistä hedelmäkulhoa ja massiivista jääkaappia. Hetken perästä hänen huomionsa kiinnittyi olohuoneessa sijaitsevaan kookkaaseen akvaarioon. Vankiraukat, eivät voineet tietää mitään suuren maailman väljemmistä vesistä. Ensi kertaa Psi pohti, keskeyttäisikö koko homman. Hän ei ollut juuri nyt iskussa. Kaikki murtoon liittyvät tavanomaiset tunteet olivatkin oudon ponnettomia ja ennen niin terävät ajatukset haluttomia. Jotain oli tapahtunut kun hän oli livahtanut ovesta sisään eteiseen. Psi yritti pohtia, mikä hänen mieltään vaivasi. Annabelin kodin ensivaikutelma oli ollut lannistava; koti oli arkinen, sisustukseltaan tyylikkään sijaan puhtaasti toimiva ja käytännöllinen. Täältä tuskin löytyisi huumekätköjä, läpeensä arvokkaita koruja tai keräilyharvinaisuuksia. Toisinaan ensivaikutelma oli valheellinen, niinpä mies elätteli toivetta, ettei joutuisi lähtemään tyhjin käsin, vaan löytäisi kätkettyjä salaisuuksia. Tämän kokoluokan kodista oli hyvä aloittaa, testata olisiko tällaisessa kokeilussa mitään itua.

Psi oli laskenut sinisen urheilukassin hetkeksi eteisen lattialle, kun tajusi mikä oli vialla. Eteisen korkealla koristepöydällä oli hopeanvärinen pöytäkello. Kellon ulkonäkö ja malli oli saanut hänet levottomaksi; Psi oli nimittäin nähnyt samanlaisia mainostettavan. Ajatuksissaan hän oli sivuuttanut ensin koko kellon läsnäolon. Juuri tällaisessa esineessä oli tulijoita kuvaava videokamera, mikäli Annabelin eteisen kello olisi täsmälleen sama ominaisuuksiltaan kuin mainostettu versio. Oli Annabel sitten ylivarovainen tai ei, Psi siirsi kellon sinisen kassin uumeniin ja veisi sen mahdollisine todisteineen pois. Mies sisäisti vielä ilmiselvää kuviota, kun ovelta alkoi kuulua ääniä; joku pyrki avaimella sisään! Murtautuja häkeltyi vain ohikiitäväksi hetkeksi. Vaihtoehtoja oli monia; heti pakoon syöksyminen, hetkeksi piiloutuminen, kasvokkain kohtaaminen... Ainakaan Annabel ei omistanut vasikankokoisia vahtikoiria. Mustan silmän vuoksi Psi näytti kaikkea muuta kuin komealta, eikä hän halunnut antaa itsestään heti heikkoa vaikutelmaa. Niinpä aurinkolasit palasivat takaisin kuvioihin. Isot mustat aurinkolasit sisätiloissa oli sekin toki epäilyttävää, mutta tässä kohtaa ihan paikallaan. Jokin seikka oli viivyttänyt Annabelia oven toisella puolella mutta nyt ovi kävi. Urheilukassi nökötti edelleen eteisessä. Epäonninen murtautuja sieppasi pikaisesti sanomalehden keittiön pöydältä ja istuutui alas. Tilanne oli epätavallinen ja pohjanoteeraus Psin epäonnisessa Lontoon-oleskelussa mutta nyt olisi aika tyytyä varasuunnitelmaan. Vaikka homma oli mennyt heti puihin, hän ei pitänyt tilannetta menetettynä.

[Heta]

Annabelin elämä oli tuntunut palaavan raiteilleen viime aikoina kovastikin. Vielä jokin aika sitten naisen elämässä oli ollut aikakausi jolloinka omituiset sattumat, jopa hengenvaaralliset tilanteet, olivat ajaneet hänet lähestulkoon hulluuden partaalle. Tuolloin hän oli muuttunut kitiseväksi ja avuttomaksi olennoksi, persoonaksi jota itsekään ei oltu osattu tuntea. Angus oltiin tavattu viimeksi jo useampi viikko sitten; Vaikka he olivatkin saaneet sovittua viime kertaisen riitansa, oli vanhan miehen sanat silti jättäneet kirjailijatareen isomman lommon kuin olisi saattanut luulla. Erityisesti Angusen syytökset siitä, ettei nainen edes tuntenut itseään, olivat saaneet Annabelin kääntymään itsetutkiskelun puoleen. Sanat olivat loukanneet, mutta toisaalta ne olivat olleet ehkä myös tietynlainen herätys; Juuri näiden sanojen vuoksi sitä oltiikin päätetty viimein jälleen ryhdistäytyä. Annabel oli ottanut itseään niskasta kiinni ja yksinkertaisesti jatkanut elämäänsä, ottanut itsensä jälleen hallintaan. Se oli tunutunut hyvältä suunnitelmalta. Nyt kirjailijan elämä olikin jälleen entisellään, eikä mitään omituista ollut sattunut juurikaan. Ei verenhimoisia avaruusolentoja, hulluja miehiä tai amerikkalaisia kyborgeja - vain tasaista ja turvallista arkea. Vaikka Angusia aika-ajoin ikävöitiinkin, tuntui naisesta kuitenkin tällä hetkellä siltä ettei hän edes kaivannut uusia seikkailuja. Slitheenin hyökkäys, Kahler-Tekin uhkaillut.... Kaikki nuo tuntuivat vain kaukaiselta, käsittämättömältä unelta. Niistä oltiin selvitty ja elämä oli jatkunut eteenpäin.

Elämä tuntui jälleen hymyilevän ja se sai myös nuoren naisen punatuille huulille kevytpiirteisen hymyn. Hän oli tänään matkalla kuntosalille vapaapäivänsä kunniaksi. Itsestään huolehtiminen oli tuntunut jäävän viime aikoina kovin toissijaiseksi asiaksi, mutta nyt viimein kiireinen kirjailijatar oli saanut itselleen mukavan vapaapäivän kalenteriinsa. Sen hän oli eittämättä myös ansainnutkin.
Annabel oli päässyt Lontoon ydinkeskustan puistoalueelle, kun nainen viimein asetti kätensä urheilutakkinsa taskuihin. Liike saikin vaaleakutrin pysähtymään. Vasemmanpuoleisessa taskussa ei tuntunut kännykkää! Se oli takuulla unohtunut kotiin. Hetken ohikiitävän ajan Annabel tuumi jopa jättävänsäkin mokoman kapulan pesäpaikkansa uumeniin - hänellähän oli vapaapäivä! - mutta jokin moraalinen työvelvollisuus ajoi hänet kääntymään takaisin tulosuuntaan päin. Kirjailijan tuli olla aina tavoiteltavissa, sillä koskaan ei tiennyt, mitä seuraava puhelu saattaisi tuoda tullessaan. Niin, hänen tuli ajatella uraansa jokainen hetki.

Annabel saapuikin asuntonsa laitamille varsin nopeasti. Hän astui bussista ulos ja asteli tutun kerrostalon rappukäytävään. Kotioven luona avaimet asetettiin lukkoon, mutta yllättäen ohikävelevä naapurin rouva vetäisi blondin huomion itseensä. Vaihdettiin pikaiset, hyväntahtoiset kuulumiset, jonka jälkeen nainen avasi kotiovensa lukon. Sisään astuttiin täysin normaalisti, eikä vielä toistaiseksi mitään epäilyttävää oltu huomattu. Ei edes eteisen pöytätasolta kadonnutta kelloa saatika urheilukassia jonka ohi nainen vain kiisi. Annabel kiersi olohuoneen poikki. Kännykkää ei näkynyt. Keittiö tulisi kuitenkin vielä tarkistaa. Näin ollen lontoolaisnainen astelikin keittiöön, mutta sen sijaan, että hän olisi jatkanut toimiaan normaalisti, pysähtyi tuo niille sijoilleen oven edustalle. Keittiössä olikin jo.... joku. Lehti kasvojensa edessä peitettynä, hänen ruokapöydän ääressään istuen! Näky oli niin hämmentävä ettei Annabel hetkeen kyennyt edes sanomaan mitään. Lopulta sitä kuitenkin kerättiin itsensä.
"Kuka sinä oikein olet? Ja mitä sinä teet keittiössäni? Kuinka edes pääsit sisään?", kysymystulva aukeni ja nainen otti kaksi askelta tunkeilijaa kohti. Teko oli ehkä hivenen uhkarohkeaa, sillä loppujenlopuksi neiti Bretherton ei voinut tietää, mitä muukalainen oli miehiään. Tietynlainen loukkaantuneisuus ja ehkä lievä suuttumus tuntui kuitenkin puskevan pelon sijaan ensimmäisenä tajuntaan; Turvapaikka - Annabelin pyhä alue - tuntui nyt tahritulta. Häpäistyltä. Toinen oli takuulla jonkinsortin murtovaras! Naisen tuima katse silmäili aluksi tunkeilijaa, mutta lopulta siniset silmät lähtivät hitaasti kiertämään keittiötä ympäri. Kännykkä tuli löytyä!

[Deleted]

Vaikka Psi olikin peittänyt kasvonsa sanomalehdellä ja esitti keskittynyttä lukijaa, hän oli jähmettynyt kuin patsas. Askelet kuuluivat nopeasti toisaalla huoneistossa. Ne lähestyivät ja tulija oli saapunut suoraan keittiöön. Vatsassa lepattavia muutamia perhosia lukuunottamatta mies ei tuntenut oloaan hermostuneeksi. Hän oli tottunut kaikenlaisiin olosuhteisiin ja jonkun toisen keittiössä istuminen oli oudolla tavalla turvallisempaa kuin mikä tahansa kinkkinen tilanne vaikkapa julkisessa pankissa. Jotain tuuria oli kuitenkin tarjolla, kotiin saapunut ei reagoinut liian vahvasti, vaan puhkesi kyselemään. Ääni oli tullut tutuksi. Psi hengitti kerran syvään ja laski lehden nopeasti alas pöydälle. Hän oli vetänyt hupun pois päästään jo sillä aikaa, kun tulija oli pyörähtänyt toisessa huoneessa. Kiireessä avattuun lehden aukeamaan oli painettu juttua naisten hiivatulehduksesta. Kiireesti ja nolona tummatukkainen sulki lehden ja tasoitteli kämmenellä rypistynyttä pintaa sileäksi.

Totuutta nainen ei saisi kuulla. Psi kohotti päätään ja otti katsekontaktin. Hän oli nähnyt parempiakin päiviä ja olisi halunnut olla rauhassa mutta silti loihti kasvoilleen hymyn. Annabel oli hänen edessään ja asui taatusti ypöyksin. Nainen oli yhtä upean sporttinen ilmestys kuin eräänä päivänä aiemminkin. "Päivää, Annabel! Sinulla on muuten kaunis koti", Psi sanoi alkajaisiksi, mutta ei noussut pöydästä koska toinen näytti jokseenkin suuttuneelta. "Minulla oli osoitteesi ja talonmies ystävällisesti avasi oven. Piti turvautua pieneen valheeseen, vakuutin nimittäin ukolle, että olen veljesi. Et tosin taida tunnistaa minua?" Psi puhui nopeasti ja ujutti ääneensä hiukan loukkaantuneen sävyn, kuin Annabelin pitäisi tunnistaa kuka hän oli. Murtautuja ottikin rennomman asennon keittiön tuolilla ja mietti nielaisisiko nainen syötin. Kukapa sukupuutaan niin tarkasti syynäsi?

"Hitto, kuinka epämukavat aurinkolasit!" Psi otti uuden lähestymistavan ja päätti riisua ne hitaasti. Ainakin ulkonäkönsä hän paljasti avoimesti. Psi tiesi mustan silmän näyttävän rumalta, mutta pahimmasta päästä se ei suinkaan ollut. Kukapa mies tappeluihin ei joutuisi! Tietty tuntimäärä oli ohitettu ja värit olivat löytäneet kotinsa Psin kasvoilla. Nuori mies oli hyvin tarkka kaikessa mihin ryhtyi ja tiesi, miten saisi tilanteen voiton puolelle, vaikka Annabel olikin läsnä. Nainen oli varmasti hyvässä kunnossa ja nyt Psi näki hänet kerrankin oikein läheltä. Mies seurasi harhailevaa katsetta, joka vaelteli ympäri keittiötä. "Mitä olet vailla?" Psi uskaltautui kysymään suoraan, keittiön omistaja näytti etsivän jotain. Annabel vaikutti olevan selvästi ajatuksissaan.

[Heta]

Annabelin kasvot olivat epäluuloiset, naisen tarkastellessa tuntematonta tapausta keittiössään. Vaikutti siltä, että ainakin toinen osapuoli tunsi Annabelin. Tämä ei kuitenkaan saanut naisen epäilyksiä hälvenemään, vaan toista tapitettiin hetki täysin hiljaa. Mies vaikutti nuorelta mutta siltikään kirjailijatar ei osannut yhdistää huppariin sonnistautunutta muukalaista mihinkään tuttuun. Joka tapauksessa miehen rennot valheet upposivat kuitenkin Annabeliin ja loppukysymys sai vaaleaverikön lähinnä häkeltymään. Vaikka Annabel ei voinutkaan olla varma, yhdisti ihmismielen sopukat tuntemattoman miehen silti vain johonkin harmittomaan sukulaissuhteeseen. Annabel rentoutuikin hieman.
"Olen pahoillani, mutta en tosiaankaan muista sinua", nainen hieraisi niskaansa, äänessään lievää pahoittelua. "Oletko kenties jostain kauempaakin? Miksi et vain olisi voinut soittaa tulostasi?", katse nostettiin takaisin tuntemattomaan. "Minulla on ollut melkolailla nykyisin hieman kiireitä, mutta olisin silti voinut järjestää aikaani hieman paremmin. Olet siis minulle jotain sukua vai? John-sedän puolelta ehkä?", toiseen vilkaistiin vielä kerran, kulmia kohottaen hieman kysyvänä. Annabelin olemus oli tässä kohdin muuttunut jo huomattavasti paremmaksi ja naisen eleet kielivätkin nyt siitä, että tuntemattoman miehen sanat oltiin hyväksytty. Kuka sitä aina kaikkia sukulaisiaan muisti? Varsinkaan Annabel, joka oli muutoinkin unohtanut puolet elämästään!

Kun tuntematon otti aurinkolasinsa pois kasvojensa edestä, käväisi kirjailijan silmät automaattisesti miehen ruhjeissa. Silmä näytti melko pahalta ja rujolta lontoolaisnaisen mielestä, mutta mitään ei kuitenkaan tohdittu sanoa. Asiahan ei hänelle ylipäätään edes kuulunut. Näin ollen Annabel olikin kuin ei olisi koko silmää ylipäätään edes huomannut, vaan naisen katse alkoikin käymään keittiötä ympäri. Se kännykkä.
Miehen kysymys sai kuitenkin naisen vilkaisemaan tuohon uudelleen. "Etsin kännykkääni. Olin juuri matkalla salille, kun huomasin, että olin unohtanut sen. Urani vuoksi en voisi jättää kännykkääni kotiinkaan, sillä minun tulee olla tavoiteltavissa joka hetki", Annabel selosti, samalla kun nainen jatkoi etsintöjään, kadoten olohuoneeseen. "Mikä sinun nimesi on?", toiselle huikattiin vielä, naisen penkoessa sohvatyynyjä. Kännykkä oli edelleen kateissa.

[Deleted]

"Olen Leedsistä", Psi vastasi. "Minulla on usein onni myötä, paitsi tänään. Joku roskasakki ryösti minut sivukadulla, ja näethän sinä, ettei minulla ole kännykkää." Psi antoi sanojen sulautua Annabelin tajuntaan. Siipeensä saanut sukulainen oli hyvä peiterooli jotain suurempaa varten. Nainen olisi voinut kysymyksellään epävarmuudessaan virittää miehelle ansan, mutta äänensävy kieli jotakin aivan muuta. Niinpä tunkeutuja tarttui tilaisuuteen. "Minä olen yksi serkuistasi, senkin laholatva", Psi kiusoitteli ja nousi pystyyn hymyillen. Hän voisi edelleen etsiä jotain potentiaalista vohkittavaa, Annabelin tiedonmurusilla höystettynä ehkäpä. Vaikka koti olisikin jo alkujaan vikatikki, itse Annabel naisena ei. Annabel oli kaunis ja häntä katseli mielellään.

"Ymmärrän... Tekisit silti niin kuin minä, eläisit ilman. Ei ainakaan ex-kumppanit soittele perään. Altistat sitä paitsi itseäsi koko ajan vaarallisille säteilyille. Anna kun arvaat, nukut kännykkä tyynysi alla?", opasti mies ja heitti kysymyksen huvittuneena.
"Eddie. Sano Ed vain!", Psi huudahti naiselle ja tyrkkäsi jalallaan urheilukassia sivummalle. Kodin asukas oli eloisa ja nopealiikkeinen. "Sukulaiset ovat minulle hyvin tärkeitä. Sen jälkeen kun ystäväni ja koirani kuoli, päätin tehdä yllätysvierailun juuri sinun luoksesi. Olen sen ryöstön jäljiltä rahaton ja pulassa", Psi selitti huoli ääntään värittäen. Mies seisoi vihdoin olohuoneessa katsellen naisen kuumeista etsintää. Katse valahti alas tutkimaan kaunista mattoa, kun hän näki Annabelin kännykän puolittain sohvan alla. Se oli varmasti kiireessä pudonnut juuri siihen. Löytö oli juuri parahiksi Psin puoleisella päädyllä.

Hän arveli toimivansa enimmäkseen hienovaraisesti, ainakin hän pyrkisi siihen, joten kännykästä ei aiheutuisi haittaa suunnitelmiin nähden. "Tätäkö kaipaat?" Psi noukki kännykän lattialta ja näytti sitä naiselle. "Lähdet siis heti salille?" Murtautuja kysyi kuin pettyneenä. Psi istuutui sohvalle. "En haluaisi valittaa, mutta sain iskun päähäni ja olo on vähän hutera", hän sanoi hiukan liioitellen, vaikka miehen olo tuntuikin jo paremmalta.

[Heta]

Leedsistä kotoisin oleva serkku vai? Vastaus upposi kuin kuuma veitsi voihin Annabelin tajuntaan ja näin ollen nuori Lontoolaisnainen tyytyikin vain nyökäyttämään hyväksytysti päätään. Selitys tuntui käyvän järkeen eikä sitä siksi kyseenalaistettukaan. Silmä näytti ikävältä eikä sitä aina kaikkia serkkuja jaksanut muistaa. Se tuntui loogiselta.
"Niinpä tietysti. Oletko varma, että et halua lainata esimerkiksi minun kännykkääni soittaaksesi apua joltakin? Poliisille meidän tulee ainakin soittaa tuollaisista rikollisista", nainen puheli vastauseksi ja kurtisti hieman kulmiaan. Vaikka Lontoo olikin suuri kokoinen kaupuki, tieto mahdollisista voroista synkisti silti hetkeksi Annabelin mielen. Ajatukset kääntyivät kuitenkin varsin nopeaan kännykän etsintöihin naisen saapuessa jo olohuoneeseen.

"Hyvin arvattu", Annabel naurahti serkkunsa seuraavaan heittoon, mitä kadonneeseen kännykkään tuli. Annabel tiedosti itsekin olevansa nykyisin aivan liian riippuvainen kännykästään, mutta loppujenlopuksi kirjailijan oli vain ajateltava uraansa. Hän oli aina ollut uraauurtava perfektionisti ja ajatus siitä ettei häntä tavoitettaisi oli lähinnä vain häiritsevä. Kun Ed'iksi esittäytynyt serkku kertoi tarkemmin elämäntilanteestaan, heitti Annabel tuohon säälivän katseen ennen kuin jatkoi sohvan tonkimista.
"Olen pahoillani. Toivottavasti asiasi korjaantuvat, Ed", kirjailja vastasi, samalla kun asetti viimeisen sohvatyynyn takaisin paikalleen. Vaikka Annabel ei serkkuaan varsinaisesti tuntenutkaan, oli nainen silti ollut aina empaatikko - ja siksi toisen piristäminen tuntuikin yllättäen varsin merkitykselliseltä. "Mutta olen iloinen, että saavuit luokseni. Serkkujahan ei voi koskaan olla liikaa!", Annabel naurahti lopuksi, luoden nuorukaiseen piristävän katseen.

Nuorukainen oli kuitenkin se ensimmäinen joka löysi kännykän. Se sai naiselle tyytyväisen katseen aikaiseksi ja tämä kääntyikin vastapuoleen päin, tuon tarjotessa löytynyttä kännykkää Annabelille. "Kiitoksia, Ed. Olet ainakin minua etevämpi etsijä", Annabel hymähti, ottaen samalla kännykän hyppysiinsä. Nainen vilkaisikin automaattisesti viesti- ja soittotilanteensa, todeten mielessään ettei häntä oltu kaivattu lyhyen ajan sisällä kertaakaan. Miehen kysymys sai kuitenkin Annabelin nostamaan katseensa kännykkänsä näytöstä. Kysymys oli helppo, mutta toisaalta se sai kirjailijan silti pieneksi, ohi kiitäväksi hetkeksi hiljaiseksi. Annabel ei ollut koskaan pitänyt suunnitelmien peruuntumisesta tai tilanteiden yllättävästi muuttumisesta. Serkku ja serkun ikävä tilanne oli kuitenkin tällä kertaa salia tärkeämpi.
"Ota vain rennosti, enhän minä voi sinua tänne yksinkään jättää", Annabel tyytyi sanomaan, tarkastellen katseellaan vastapuolta. "Haluatko jotain? Ruokaa? Vettä? Teetä?"

[Deleted]

"Voisin kilauttaa kaverille myöhemmässä vaiheessa. Niin, ja en oikein pidä poliiseista... Pääasia on, etten ole rikas ja ryöstäjät eivät saaneet jättipottia tällä kertaa", Psi totesi mietteliäänä ja rojahti rennosti sohvalle. Asuntoon yksin jääminen olisi poissuljettu, Annabel näytti kokevan velvollisuudekseen pitää seuraa. Kuka nyt vieraan ihmisen jättäisi kotiinsa, vaikka sukulaiseksi esittäytyisikin? Mies vilkaisi Annabelia. "Voisin juoda teetä ja syödä hedelmiä. Olen nykyään eräänlaisella hedelmädieetillä", Psi sanoi suoraan. "No niin, kodin hengetär, rupatellaan mukavia kun kerran tässä ollaan", Psi sanoi puolittain hymyillen ja nousi hitaasti pystyyn.

"Kuinka paljon tienaat kuukaudessa? Onko täällä Lontoossa mukavaa asua?" Ed-serkun roolia vetävä Psi meni suoraan asiaan saadakseen lisää tietoa Annabelin elämäntyylistä. Mies lähti kohti keittiötä. Toinen rikollinen toimisi tyystin toisella tavalla, mutta Psi oli alkanut pitää naisesta yhä enemmän, nyt kun he olivat jutelleet! Annabel vaikutti lämpimältä persoonalta.

"Vaihtelua, sitä minä kaipasin. Entisessä paikassa tunsin tukehtuvani. Ei ole hyvä kangistua kaavoihinsa", mies rupatteli ääntään korottaen ja nappasi keittiön tasolta banaanin. Asuntoon tunkeutuminen itsessään vaikutti edelleen laihalta, mutta jutustelu ei koskaan ollut pahitteeksi. Psi söi omin luvin avattua banaania, kun he kuulivat ovikellon soivan käskevästi.

[Heta]

"Tiesitkö, että olet melko utelias", Annabel naurahti, istahtaessaan sohvalle ja Ed-serkun kadotessa keittiöön. Omista raha-asioistaan hän ei liiemmin välittänyt puhua. Kirjailijana sitä ei juurikaan tienannut omaisuuksia, mutta toisaalta palkalla tuli silti mukavasti toimeen. Ainakin Annabel tuli. Hän eli omasta mielestään ihan mukavasti eikä juurikaan nähnyt tuloissaan valittamista.
"Entä sinä itse? Kerro edes jotain!", nainen jatkoi rupattelevaan sävyyn, vilkaistessaan kännykkänsä kautta sähköpostin. Sinne oli tullut muutama uusi viesti Steven Robinsonilta, hänen omalta ja nykyiseltä kustantajaltaan. Viestit eivät kuitenkaan olleet järin kiireellisiä ja niinpä nainen asettikin puhelimen olohuoneen pyödälle. Nyt häntä kiinnosti enemmän mystinen ja tuntematon Ed.

"Olet oikeassa, me kaikki tarvitsemme joskus vaihtelua", nainen vastasi Psi'lle kuullessaan tuon äänen keittiöstä. Yllättäen ovikello kuitenkin soi. Se sai myös kirjailijataren huomion osakseen. Annabel rypisti kulmiaan ja nousi jaloilleen, matkaten eteiseen. Oven takana seisoi topakka ja tukeva rouva Dyer - Annabelin alakerran naapuri.
"Onko täällä kaikki hyvin? Näin aikaisemmin omituisen ja hiiviskelevän hiipparin asuntosi edustalla. Huolestuin ja päätin tulla katsomaan, oletko kunnossa", rouva Dyer aloitti ja pyrki kuikuilemaan katseellaan Annabelin asuntoon. Kirjailija kuitenkin tyytyi vain naurahtamaan ja heilautti kättään.
"Kaikki on hyvin ja anteeksi häiriöstä, rouva Dyer. Hiippari oli vain vierailulle saapunut serkkuni. Hän oli vain eksyksissä", vastattiin suoraan. Rouva katsahti Annabeliin ja näytti hetken aikaa siltä, että tämän olisi tehnyt mieli väittää vastaan. Dyer oli aina ollut kova suustaan ja vielä kovempi puuttumaan muiden ihmisten asioihin, mutta tällä hetkellä vanhan naisen kasvoista paistoi kumman selvä huoli. Viime tingassa Dyer kuitenkin nieli sanansa ja otti muutaman peruutusaskeleen hyväksymisen merkiksi.
"Hyvä on, Annabel. Olen kuitenkin kotona, mikäli tarvitset minua", rouva päätti ilmoittaa ja poistui takaisin alakerrokseen. Rouvan lähdettyä Annabel sulki oven ja huokaisi, palaten takaisin Psi'n luokse. Nainen näytti hetken mietteliäältä. Hänen naapurinsa tuppasivat olemaan uteliaita eikä Annabel välittänyt selitellä enää serkustaan muille. Niinpä nainen sai idean.
"Kuule, Ed, mitä sanot mikäli mentäisiin keskustaan? Voisin esitellä sinulle Lontoon paikkoja ja juotaisiin kahvit ulkona. Tiedän erään loistavan kahvilan. Tulet takuulla ihastumaan kaupunkiin", Annabel kohotti katseensa "serkkuunsa".

[Deleted]

Asukas kiiruhti ovelle. Psi kuunteli ovelta kuuluvaa vanhemman naisen huolesta narisevaa ääntä. Psi kuulosteli keskustelua ja harkitsi seuraavaa askeltaan syöden banaaninsa loppuun. Hänet oli sittenkin nähty, siltä ei aina voinut välttyä. Annabel saapui Psin seuraksi keittiöön ja he olivat taas lähietäisyydellä. "Valppaita naapureita?" Mies kysyi retoriseen sävyyn. Annabel esitti ehdotuksensa ulos lähtemisestä. "Hmm, kuulostaa oikein hyvältä... Näkisin mielelläni paikkoja, tähän mennessä vasta ikävä pintaraapaisu", tuumasi Psi ja lämpeni ajatukselle. "Valta on nyt kokonaan sinun käsissäsi, kuljen mihin ikinä haluat", mies huomasi sanovansa ja toivoi sydämestään, ettei Annabel ottaisi puheeksi eteisen koristepöydältä uupuvaa hopeanväristä kelloa, joka oli edelleen urheilukassin sisällä.

Sanaa sanomatta Psi päätti unohtaa aurinkolasit ja hupun, sellainen näyttäisi epäilyttävältä Annabelin kaltaisen naisen seurassa. Niinpä hän näyttäisi ulkona kasvonsa koko komeudessaan. Mies heilautti urheilukassin olalleen, niin juntilta kuin se näyttäisikin. Aina piti varautua ennalta pikaiseen lähtöön. Epäilyksiä hälventääkseen Psi tiesi, että hänen olisi sanottava jotakin perusteltua, edes ontuvasti. "Niin, olen aika tarkka tavaroistani. Kassissa on vaatteita ja suosikkitakkini, mikäli säätila muuttuu radikaalisti. tiedäthän sinä." Psi vilkaisi Annabelin reaktiota ja hymyili lyhyesti. "Mitä haluaisitkaan tietää? Toimin nykyään IT-alalla", Psi heitti kevyesti ja avasi Annabelin kotioven. Tunkeutuminen toisen asuntoon oli lähtenyt käsistä vieraille teille, mutta ei sentään poliisilaitokselle, siihen oli syytä olla tyytyväinen. "Annabel, oletko valmis? Lähdetään", Psi sanoi ja viiletti ulos asunnosta.

[Heta]

Tyytyväinen hymy nousi Annabelin kasvoille Psi'n suostuessa ehdotukseen. Hän pääsisi näyttämään olettamalleen serkulleen Lontoon ihmeitä ja samalla tutustumaan ehkäpä tällä hetkellä ainoaan tuntemaansa sukulaiseensa. Innostus tuntui suorastaan kihelmöivältä vatsanpohjassa ja nainen nappasikin laukkunsa takaisin olalleen. "Lupaan, että et tule pettymään", iskettiin silmää samalla kun kirjailijatar jo kiiruhti eteiseen.

Innostuksen sekaisessa tunnetilassa Annabel ei edes huomioinut eteisestä uupuvaa kelloa, mutta miehen heittäessä kassin olalle, Annabel kohotti kysyvänä kulmiaan. Ennen kuin vaaleatukkainen lontoolaisnainen kerkesi kuitenkaan sanomaan mitään, selvensi vastapuoli jo toimiaan. Vaikka kommentti kuulostikin ehkäpä hieman omituiselta kirjailijan omiin korviin, tyytyi Annabel silti nyökkäämään hyväksyvästi. "Tullaan, tullaan", huikattiin vastapuolelle, naisen lopulta astuessa Psi'sin johdolla rappukäytävään.

Kuten Annabel oli luvannut, päätti kirjailijatar todella kiikuttaa valeserkkunsa aikaisemmin mainitsemaansa kahvioon. Koska Annabel ei omistanut tällä hetkellä autoa, oli kaksikko joutunut hyppäämään bussin kyytiin. Bussimatka ei kestänyt kauaa ja hyvin pian se saapuikin tutun kahvilan läheisyyteen. Annabel astui bussista ulos, vilkaisten Psi'siin olkansa yli.
"Täällä ollaan, mennään sisälle. Juotko kahvia? Takaan, että täältä saa ehkäpä kaupungin parhaimmat sumpit", selitettiin samalla, kun nainen avasi kahvilan ovet, astuen itse ensimmäisenä sisään. Kahvila oli pieni paikka ja tähän aikaan päivästä suhteellisen hiljainen. Muutamat asiakkaat olivat soluttautuneet pieniin pöytiin, jokainen nauttimaan paikan tarjoamista antimista. Sistustus oli sävyltään ruskeaa ja tiskillä notkui moninaisia tuoreita leivoksia. Vieno kahvin tuoksu täytti ympäristön eikä jonoakaan ollut paljoa. Annabel itse otti tiskiltä kupin ja täytti sen kahvilla sekä maidolla, maksaen tämän jälkeen tilauksensa. Kuppi kiikutettiinkin ikkunan läheisyydessä olevalle pienelle, pyöreälle pöydälle ja kirjailijatar istahti aloilleen, luoden vielä seuralaiseensa vilkauksen.

[Deleted]

Bussimatka sujui mukavasti ja Annabelin seurassa oli luontevaa olla. Pian he saapuivat kahvilan eteen. "Kahvi sopii mainiosti", mies päätyi sanomaan ja astui sisään Annabelin vanavedessä. Hiljainen ja pieni paikka sai Psin karvat pystyyn; oliko tämä nyt sellainen idyllinen naisen suosikkikahvila, vaatimattomasti sisustettu? Miehestä tuntui siltä, kuin yksikin rykäisy saisi asiakaskunnan valppaaksi. Psin piti esittää roolinsa mukaisesti ryöstettyä, mutta hupparin taskusta hän onnekseen tavoitti rahaa yhtä kahvikupillista varten. Lyhyen jonon edetessä kohti kassaa myös tummatukkainen maksoi kahvinsa ja talsi ikkunapaikalle, mihin Annabel oli jo häipynyt. Hän tömäytti kassin lattialle ja istuutui tyytyväisenä tuolille naista vastapäätä.

"Kiva paikka", Psi sanoi superlatiiveja käyttämättä. Silloin hän tavoitti katseellaan ikkunan kautta tutun henkilön. Mies astui kadulta sisään, nahkatakkinen harppoi suoraan kassalle ja pyysi take away-kahvin. Vasta kun kyseinen mies kääntyi kahvinsa kanssa, hän huomasi Psin ja Annabelin ja silloin oli liian myöhäistä välttelyyn. Vale-Ed nielaisi harminsa ja vilkaisi pikaisesti seurassaan olevaa naista. "Psi! Tänne herra hintti siis lähti niin liukkaasti, suoraan kulissinaisen kainaloon?" Huumeita säännöllisesti käyttävä Johnny avasi äänekkään suunsa. "Nick on pelkkä kämppäkaveri", Psi huomautti, koska Johnny oli saanut tiristettyä häneltä tiedon, että hän asui Leedsissä miespuolisen ystävänsä kanssa. Johnny ei vastaväitteitä kuunnellut. "Skip ja Todd todella osuivat maaliinsa! Naamasi ainakin sai väriä. Sanoit, ettet tunne täältä ketään? Putsasitko jo uuden paikan vai oliko se vain sanahelinää? Valehteletko sinä minulle? Minulle, vanhalle kamullesi?"

Psi oli Johnnyn katon alla sanonut yhtä ja toista, että oli rikollisin aikein taas liikkeellä. Johnny oli tunkenut pöydänreunaan kiinni ja tuijotti molempia vuoronperään. Koko kahvila oli hiljentynyt ja jokaisen katse tuntui porautuvan nuoremman miehen nahkaan. "Turpa kiinni! Kokanokka on hyvä ja häipyy täältä, meillä on tässä juttu kesken." Psi suutahti tunkeilevalle miehelle ja toivoi hänen häipyvän Annabelin läheltä. Psin korttitalo romahti nolosti naisen edessä. Annabel tajuaisi, että Psi oli läpeensä valehteleva roisto. Johnny huitaisi kättään ärsyyntyneenä luovuttamisen merkiksi ja siirtyi kohti ovea. "Me tavataan vielä!" Psin nimen paljastanut tuttu sanoi hyvästiksi ja poistui kahvilasta.

Isompaa näytöstä välttääkseen mies nousi jaloilleen ja äkkiä rohkaistuen kuiskasi Annabelin korvaan: "Tiesitkö, että olet todella kaunis? Käyn vessassa, älä karkaa mihinkään." Mies kiiruhti pois ja sulki oven perässään kiinni. Annabelissa oli kaiken aikaa ollut havaittavissa jotain mystistä, jotain mistä mies ei saanut ollenkaan otetta. Se piili hyväntuulisen ja nuorekkaan ulkokuoren alla. Psi pyyhkäisi ajatuksen pois. Hän oli joka tapauksessa mokannut. Annabel ei koskaan enää luottaisi häneen ja toisaalta Psi ei tuntenut erityistä halua jäädä oikaisemaan asioita, ei sillä hetkellä. Hän oli väsynyt.

Mies oli vessassa yksin ja havaitsi yhden ainoan keskikokoisen ikkunan. Hän teki pelkurimaisen ja hätäisen ratkaisun ja väänsi ikkunan auki. Mies karkasi kahvilasta jättäen urheilukassin Annabelin saataville. Sitä oli turha murehtia. Tiirikointivälineet, kello, vaatteita... ei mitään, mitä ei voisi hankkia uudestaan. Psin piti niellä tappio ja sillä kertaa kannattamaton yritelmä asuntomurron suhteen. Ehkä hän kohtaisi Annabelin joskus uudestaan, kunniallisemmissa merkeissä. Toisaalta mihin sitä koira karvoistaan pääsisi?

//Nyt Psi sitten lähti livohkaan tilanteesta. Heta saat viimeisen pelivuoron?//

[Heta]

Annabel tarkasteli valeserkkuaan uteliaana kuppinsa takaa. Vaikka toinen olikin kehaissut kahvilaa, vaikutti kirjailijataresta silti, että Ed-serkku ei juurikaan istunut kahvilan kuvaan. Toinen oli rosoinen ja se tuntuikin sotivan kahvilan idyllistä, rauhoittavaa sisusta vastaan. Annabelin oli joka tapauksessa myönnettävä hänen viihtyvän salaperäisen sukulaisensa seurassa. Toinen vaikutti rehelliseltä ja vilpittömältä tapaukselta - juuri sellaiselta seuralta, jonkalaista Annabel oli kaivannut elämäänsä jo jonkin aikaa. Viime aikaiset tapahtumat avaruuden tuonpuoleisten muukalaisten seurassa kummittelivat vielä toisinaan hänen mielessään ja siksi turvallinen ihmisseura oli enemmänkin kuin tervetullutta. Kahvilassa istuminen serkun kanssa kuulosti niin... arkiselta. Ja siksi myös hyvältä. Rauhoittavalta.

Nahtakkisen miehen lähestyessä Annabelin ja Psi'in pöytää, sai tuo tuntematon myös kirjailijataren huomion osakseen. Kulmat kohosivat yllätyksestä toisen sanojen johdosta. Kulissinainen? Kevyt punastus valtasi hetkeksi Annabelin posket tuon sanavalinnan myötä, mutta sen suuremmin nainen ei kerennyt reagoimaan miesten jatkaessa keskustelua eteenpäin.
Johnnyn jatkaessa puhettaan, Annabelin kulmat kurtistuivat. Putsasitko jo uuden paikan. Myös hänelle alkoi selkiytymään tilanteen todellinen laita. Oliko Ed rikollinen? Oliko toisen nimi oikeasti ylipäätään Ed? Psi'ksihän toinen oli miestä kutsunut! Pettymys ja loukkaantuneisuus tuntuivat valtaavan mielen ja naisen katse porautuikin tiukasti kohti Psi'iä, tämän vaatien silmillään äänettömästi selitystä. Yllättäen aikaisempi ystävällisyys tuntui olevan tipotiessään ja Psi oli muuttunut kirjailijan silmissä vain katalaksi, ahneeksi murtovarkaaksi. Oliko toinen kerennyt jo jotain viemään? Hänen asuntonsa tyhjennyskö tässä oli ollut kaiken takana?

Johnny poistui kuitenkin paikalta. Psi nousi seisomaan, ja tämän kuiskaukseen ei annettu aikaa reagoida. Sanat lähinnä hämmensivät ja miehen poistuttua paikalta, ei Annabel tiennyt kuinka toimia. Hän halusi vain kotiinsa, pois luottamuksen rikkoneen miehen läheltä. Jokin osa sai hänet kuitenkin jäämään. Annabel nojasi kämmeneensä ja naputteli pitkillä sormillaan poskeaan vasten. Katse ajautui ulos ikkunasta, vaaleakutrin miettiessä seuraavaa siirtoaan. Tilanne oli muuttunut nopeasti mutkikkaaksi ja nainen oli loukattu sekä vihainen. Toisaalta hän halusi myös vastauksia.

Yllättäen Annabelin jalka osui lattialla lojuvaan urheilukassiin. Se havahdutti naisen mietteistään ja pöydän alle vilkaistiin. Aikaa oli kulunut paljon ja Psi saattaisi palata hetkenä minä hyvänsä. Annabel puraisi huultaan mietteliäänä. Uteliaisuus oli kuitenkin liikaa ja niin nainen kyykistyi kassia kohden. Se avattiin. Sisältö oli oikeastaan varsin odotettu; erinäisiä roinia mitä murtovarkaat useinmiten tarvitsivat ja... hänen kellonsa! Pettymys muuttui astetta syvemmäksi. Annabel oli saanut tarpeekseen. Hän nousi takaisin jaloilleen ja päätti poistua takaisin kotiinsa. Tarkistamaan omaisuutensa ja kiroamaan omaa hyväuskoisuuttaan. Kuinka hölmö sitä ihminen osasikaan olla? Tajunta soimasi ja nainen tunsi itsensä typeräksi. Se lisäsi kiukkua. Askeleita nopeutettiin lontoolaisen marssiessa kohti bussipysäkkiä. Nyt lasillinen punaviiniä tekisi terää. Hermoja rauhoittamaan.

Kuinka nopeasti luottamus olikaan helppo menettää.

// Kiitoksia! (: //