12. Tohtori

[mustapelto]

Nimi:

Tunnetaan kautta maailmankaikkeuden ja kautta aikojen Tohtorina. Toisia nimiä: Dalekien vihollinen, Lähestyvä myrsky, John Smith. Oikea nimi on äärimmäisen tarkkaan varjeltu salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin Tohtori itse sekä hänen vaimonsa River Song.

Syntymäaika:
Kauan, kauan sitten. Tai sitten kaukaisessa tulevaisuudessa. Aikamatkustajasta ei voi koskaan olla varma. Ikä on ehkä noin reilut 2000 vuotta, ulkonäöltään noin 60-vuotiaan ihmisen näköinen.

Sukupuoli:
Mies.

Varusteet:
Ääniaurinkolasit. Toimivat samalla tavalla kuin äänimeisseli, mutta ovat paljon siistimmän näköiset. Tarvittaessa myös ihan tavallinen äänimeisseli löytyy. Psyykkinen paperi. Vastaustauluja, joita voi katsoa jos ei tiedä miten reagoida inhimillisesti. Sähkökitara.

Laji:
Ajanherra.

Kotiplaneetta:
Gallifrey.

Ulkonäkö:
1,83m pitkä, hoikkarakenteinen mies, jolla on pitkät, kapeat raajat – erään entisen seuralaisen mukaan melkein kuin sauvasirkalla. Tukka on harmaa, lyhyehkö ja kiharainen. Kasvot ovat pitkät, ryttyiset (etenkin silmien ympärillä), leuka terävä. Kasvoista näkee, että tässä on mies, joka on kokenut paljon pitkän elämänsä aikana.

12. Tohtori pukeutuu yleensä tummansiniseen pukuun, jossa on punainen vuori, tai vaihtoehtoisesti mustaan smokkiin. Joskus hän käyttää sen sijaan punaista samettipukua. Hän ei pidä mistään ylimääräisistä koriste-esineistä vaatetuksessa, kuten huiveista. Itse puvun asianmukaisesta varustelusta on kuitenkin huolehdittu.

Puhuu skottiaksentilla.

Luonne:
Edeltäjiinsä verrattuna 12. Tohtori on selvästi ”aikuismaisempi”, ankarampi, vähemmän ihmisten kaltainen. Hän ei oikein aina ymmärrä ihmisten tekoja tai tunteita eikä osaa reagoida niihin ihmisten odottamalla tavalla. Tämän seurauksena hän on käytökseltään ihmisiä kohti pidättyväinen, jopa viileä ja ajoittain suorastaan töykeä. Kun hän tutustuu uuteen ihmiseen, voi kestää tovin ennen kuin alkaa vähänkään lämmetä tälle tai varsinkaan luottaa tähän, ja tämä koskee jopa niitä, joita Tohtori oli tuntenut jossain aikaisemmassa muodossaan.

Tästä huolimatta 12. Tohtorille ihmisten ja maapallon hyvinvointi on äärimmäisen tärkeä, ja hän yrittää parhaansa mukaan suojella heitä maailmankaikkeuden pahiksilta. Hän on mahtava vastustaja, joka kiihkeästi ja raivoisasti puolustaa rakkaitaan – ”mies, joka pysäyttää monsterit”. Niille, jotka ovat hänelle tärkeitä, 12. Tohtori on ystävällinen, lempeä ja uskollinen. Hän tekee kaikkensa heidän puolesta, aina omille äärirajoilleen saakka – ei kuitenkaan olematta välillä ivallinen ja nalkuttava.

Hän ei kuitenkaan samalla tavalla hae ihmisten hyväksyntää, eikä hän ole omasta mielestään mikään sankari, vaikka kuinka paljon muut yrittäisivät vakuuttaa siitä. Hän pohtii paljon ja kriittisesti omaa luonnettaan ja historiaan, joka on ollut täynnä pettymyksiä ja menetyksiä. Yksi hänen isoimpia kysymyksiä onkin: ”olenko minä hyvä mies?”

Vaikka siis 12. Tohtorista voi lyhyestä tapaamisesta helposti saada vaikutelman ankarasta ja kyynisestä miehestä, niin tämä on vain ulospäin näkyvä kuori, jonka sisälle piiloutuu paljon enemmän: mietteliäs ja huomaavainen mies, joka antaisi elämänsä muiden puolesta. Ja silloin kun hän on hyvällä tuulella (tai haluaa vähän pöyhkeillä), niin hän ottaa sähkökitaransa esille ja antaa palaa.

Menneisyys:
Tämä Tohtorin muoto sai alkunsa 11. Tohtorin kuoltua vanhuuteen sen jälkeen, kun tämä oli taistellut Trenzalore-planeetalla Joulu-nimisen kylän puolesta yli tuhannen vuoden ajan, puolustaen kylää kaiken maailmankaikkeuden vihollisilta. Tohtorin oli tarkoitus kuolla tälle planeetalle, kaikki 12 regeneraatiota oli jo käytetty – mutta viime hetkessä Clara sai ylipuhuttua tasku-universumissa elävät ajanherrat antamaan Tohtorille uusi regeneraatiosykli lähettämällä tälle energiaa aika-avaruuden halkeaman läpi. Uudella energiallaan 11. Tohtori tuhosi planeetan yllä leijuvan dalekien taistelulaivueen ja onnistui palaamaan hetkeksi alkuperäiseen, nuoren miehen näköiseen muotoonsa. Sanottuaan hyvästit tälle kuolevalle muodolle (ja hallusinaation kautta myös Amylle, ”ensimmäiset kasvot, joita nämä kasvot näki”), hän lopulta antautui regeneraatiolle ja muuttui 12. Tohtoriksi.

Ensimmäinen tehtävä uudessa muodossaan vei Tohtorin Maapallolle, missä hän tapasi jälleen kerran ystävänsä Vastran, Jennyn ja Straxin. Ongelma olikin varsin erikoinen: dinosaurus oli päässyt irti keskellä 1800-luvun Lontoon keskustaa, ja syttyi tuleen juuri kuin Tohtori oli viemässä sitä takaisin omalle aikakaudelle. Tohtori, vielä heikko ja sekava regeneraation jäljiltä, yritti selvittää mitä oli tapahtunut. Lopulta syylliseksi paljastui ihmiseksi pyrkivä kyborgi, jonka päämääränä oli päästä ”Luvattuun maahan”.

Tämän jälkeen Tohtori kohtasi jälleen perivihollisensa, dalekit. Yksi heistä oli rikkinäisenä ihmisten vangitsemana, ja hänellä näytti olevan jonkun asteista moraalisuutta. Kiehtoneena ajatuksesta ”hyvästä dalekista”, Tohtori kävi pienennettynä dalekin pään sisällä korjatakseen tätä. Kun vika oli löydetty ja korjattu, dalek puhui Tohtorille ja totesi, että „minä en ole hyvä dalek – sinä olet hyvä dalek“.

Seurasi monta seikkailua Maapallolla ja muualla – tavattiin Robin Hoodia Sherwoodin metsässä, ihmeteltiin täydellisesti piiloutumiseen erikoistunutta olentoa, ryöstettiin galaksin parhaiten vartioitua pankkia ja nähtiin, kun Kuusta kuoriutui uusi avaruusolio, jättäen taakseen uuden Kuun. Tällä välillä Clara sai poikaystävän, Danny Pinkin, joka oli ihan tavallinen ihminen ja opettaja, kuten Clara itsekin.

Kaikkien näiden seikkailujen aikana oli aina uudelleen tullut vastaan tämä ”Luvattu maa”, jossa hallitsi (Tohtorin tässä vaiheessa vielä tietämättä) Missy-niminen nainen, ja johon ilmeisesti päästiin kuoleman kautta. Eräänä päivänä Claran poikaystävä Danny, juuri kun Clara oli puhelimessa kertomassa tälle, kuinka hän tätä rakasti, jäi auton alle ja kuoli. Clara oli tästä niin järkyttynyt, että Tohtori päätti lähteä suoraan Helvettiin hakemaan Danny takaisin. Tardis vei heidät kuolleiden sielujen säilytyspaikkaan, Siellä he tapasivat vihdoin Missyn, ja paljastui että hän ei ollut kukaan muu kuin Tohtorin paras ystävä ja perivihollinen, Mestari, uudessa muodossa. Hän oli kerännyt kuolleiden sieluja Maapallolla tehdäkseen heidän ruumiistaan oman kyberihmisarmeijansa. Lopulta armeija saatiin kuitenkin tuhottua Dannyn avulla, joka oli rakkautensa avulla onnistunut säilyttämään inhimillisyytensä kybermies-konversiosta huolimatta. Näytti siltä, että myös Missy oli kuollut, kun yksi kybermiehistä, joka osoittautui Tohtorin ikivanhaksi ystäväksi, ampui hänet laseraseella. Kuolleiden säilytyspaikka lakkasi toimimasta, ja näin myös Danny lopulta kuoli lopullisesti. Tämän menetyksen kanssa Claraa auttamaan tuli itse Joulupukki, ja hän päättikin lopulta jatkaa Tohtorin kanssa matkustamista.

Matka jatkui suoraan dalekien kotiplaneetalle, Skarolle, missä he kohtasivat jälleen Missyn, joka olikin vain lavastanut kuolemansa, sekä dalekien luojan, Davrosin. Missyn avulla he onnistuvat voittamaan dalekit ja tuhoamaan niiden kaupungin, mutta Missy yrittikin saada Tohtorin tappamaan Claran vangitsemalla tätä dalekin kuoren sisään. Tohtori kuitenkin viime hetkessä tajusi mistä oli kyse ja pelasti Claran.

Clara tapasi Maassa jällen Missyn, ja tämä antoi hänelle Tohtorin ”tunnustuslevyn”, joka oli hänen mukaan ikään kuin Ajanherrojen testamentti. Mistä levy oli tullut ja miksi, ei tässä vaiheessa selvinnyt

Eräällä matkalla keskiajan Pohjolaan Tohtori tapasi viikinkitytön nimeltä Ashildr, joka Tohtorin avulla pelasti kylänsä avaruussotureiden hyökkäykseltä. Taistelussa Ashildr kuitenkin kulutti voimansa loppuun ja kuoli. Tässä hetkessä 12. Tohtori vihdoin ymmärsi, mistä hän oli saanut kasvonsa: mieheltä, jota hän oli pelastanut yli tuhat vuotta aiemmin Pompejista Vesuviuksen purkautuessa. Hän päätti ”rikkoa säännöt” ja käytti avaruussoturin kypärästä löytynyttä parantamissirua pelastamaan Ashildr:in henkeä, sillä seurauksella että hän olisi käytännössä kuolematon. Jälkikäteen Tohtori arveli, että saattoi tehdä ison virheen tällä teolla.

Seuraavissa seikkailuissa Tohtori ja Clara törmäsivät aina uudelleen Ashildr:iin, joka oli siirtynyt käyttämään nimeä ”Minä”, sillä alkuperäisellä elämällä viikinkikylässä hänelle ei ollut enää merkitystä. Hänkin oli kohdannut isoja menetyksiä, nähnyt omien lastensa kuolemaa, eikä kyennyt muistamaan niitä surullisia tapahtumia muutoin kuin lukemalla hänen pitämästään päiväkirjasta.

Viimeisin tapaaminen oli nykypäivän Lontoossa, missä Clara otti itselleen Minän Claran kaverille laittaman kuolemaan johtavan kirouksen siinä uskossa, että Minä ei antaisi hänen kuolla. Selvisi kuitenkin, että siirron seurauksena Minä ei enää pystynytkään kumoamaan kirousta, ja Clara kohtasi kuoleman rohkeasti, mutta ei ennen kuin oli käskenyt Tohtorin, että tämä ei saisi muuttua monsteriksi eikä kostaa Claran kuoleman. Minä selitti, että koko tapahtumaketju oli ollut Minän Tohtorille asettama ansa, jonka tavoitteena oli vangita Tohtori ja saada häneltä tunnustuslevyn. Hänen ei ollut tarkoitus vahingoittaa ketään, mutta Clara oli rikkonut sääntöjä. Tohtori lupasi Minälle kunnioittaa Claran viimeistä toivetta ja olla pidättäytyväinen, mutta varoitti tätä pysymään kaukana hänestä.

Tohtori teleportoitiin yksinäiseen linnaan keskellä merta, missä hän eli samaa päivää aina uudelleen, yli neljän miljardin vuoden ajan, muistamatta mitään edellisiltä kerroilta, ja jokainen päivä päätyi Tohtorin kuolemaan. Löydettyään viimein tien pois linnasta, Tohtori ilmestyi kotiplaneetalleen Gallifreylle, ja selvisi, että hän oli ollut oman tunnustuslevynsä sisällä, joka oli ollut Ajanherrojen omistuksessa. Siellä Tohtori onnistui Ajanherrojen teknologian avulla hakemaan Claran tämän omasta aikajanastaan hetkessä juuri ennen tämän kuolemaa. Yhdessä he onnistuivat pakenemaan Gallifreylta varastetussa TARDIS:ssa. Clara oli kuitenkin jumissa aikasilmukassa eikä hänen sydämensä lyönyt. Tohtori yritti päästä mahdollisimman kauas Gallifreylta, mutta ei onnistunut katkaisemaan aikasilmukkaa. He matkustivat takaisin Gallifreylle, mutta aivan maailmankaikkeuden viime hetkiin, missä he jälleen kohtasivat Minän. Tohtorin oli tarkoitus poistaa Claran kaikki muistot hänestä, jotta Ajanherrat eivät pystyisi löytämään tätä, mutta lopulta poistikin omat muistot Clarasta. Hän palasi Maapallolle, missä löysi oman TARDIS:nsa, ja Clara ja Minä lähtivät uudessa TARDIS:ssa seikkailemaan.

Tohtori tapasi pitkästä aikaa jälleen vaimonsa River Songin, sekä tämän palvelijan Nardolen. Jännittävän seikkailun päätteeksi Tohtori ja River lähtivät illalliselle Darillium-planeetalle, missä he viettivät viimeisen yönsä yhdessä, sillä Tohtori tiesi, että Riverin oli seuraavaksi mentävä kirjastoplaneetalle kohtaamaan kuolemansa. Onneksi yksi yö Darilliumilla kuitenkin kestää 24 vuotta, joten heillä oli paljon aikaa viimeisille treffeilleen.

[Tänne täydennetään vielä tv-sarjan 10. kauden tapahtumat aina seuraavaan regeneraatioon saakka]

Lainauksia:

"Yeah, my carer. She cares so I don't have to."

-------

"That deep and lovely dark. We'd never see the stars without it."

-------

"It's the sad smile. It's a smile but you're sad. It's like two emotions at once. It's like you're malfunctioning.

-------

"Sometimes the only choices you have are bad ones, but you still have to choose.

-------

"I tried to talk. I want you to remember that. I tried to reach out. I tried to understand you, but I think that you understand us perfectly. And I think that you just don't care! And I don't know whether you're here to invade, infiltrate or just replace us. I don't suppose it really matters now. You are monsters! That is the role you seem determined to play, so it seems that I must play mine: the man that stops the monsters. I'm sending you back to your own dimension. Who knows? Some of you may even survive the trip. And if you do, remember this: You are not welcome here! This plane is protected! I am the Doctor, and I name you the Boneless!"

-------

"It’s the human superpower: forgetting. If you remembered how things felt, you’d have stopped having wars. And stopped having babies.

-------

"There's a horror movie called Alien? That's really offensive. No wonder everyone keeps invading you!"

-------

"I'm not sure if any of that matters. Friends. Enemies. So long as there is mercy. Always mercy."

-------

"So who's in charge now? I need to know who to ignore."

-------

"Immortality isn't living forever, that's not what it feels like. Immortality is everyone else dying. She might meet someone she can't bear to lose. That happens… I believe."

-------

"I don't understand? Are you kidding? Me? Of course I understand. I mean, d'you call this a war, this funny little thing? This is not a war! I fought in a bigger war than you will ever know! I did worse things than you could ever imagine, and when I close my eyes… I hear more screams than anyone could ever be able to count! And do you know what you do with all that pain? Shall I tell you where you put it? You hold it tight… till it burns your hand, and you say this: No one else will ever have to live like this! No one else will have to feel this pain! Not on my watch!"

-------

"[...]there's this emperor and he asks this shepherd's boy, 'How many seconds in eternity?' And the shepherd's boy says, 'There's this mountain of pure diamond. It takes an hour to climb it and an hour to go around it! Every hundred years, a little bird comes and sharpens its beak on the diamond mountain. And when the entire mountain is chiselled away, the first second of eternity will have passed!' You must think that's a hell of a long time. Personally, I think that's a hell of a bird."

-------

"Nothing's sad till it's over. Then everything is."