Uteliaisuus on piirteistä parhain

[Deleted]

//Chieko Yamadan seuraan saapuu Mursunviiksi ja hahmonsa Brook Smith. Lontoo yöaikaan!//

Tuttu hupparin verhoama selkä, liian tuttu harppauksien kaltainen askellus, tiettyä merkkiä oleva savuke suupielessä. Chieko oli miltei tullut nähdyksi! Matt oli porhaltanut pubista ulos juuri kun Chieko oli heilunut kameransa kanssa kauniin näyteikkunan äärellä. Nainen oli perääntynyt luonteelleen epätavallisen ujosti sivummalle, vieraalle kadulle. Haava oli vielä liian tuore, vaikka erosta olikin jo kuukausia. Yökerhosta pöllitty komean nuorukaisen musta hattu meinasi lähteä tuulen mukana Chiekon ulottumattomiin, juuri siksi hän piti siitä kiinni ankarasti. Paljain päin hän tuntisi olonsa vain vieraaksi. Uusia kuvia räpsittyään nainen varttitunnin päästä kokeili summamutikassa erään muiden kanssa identtisen rakennuksen ovea. Naisen hämmästykseksi se avautui ja Chieko pääsi pujahtamaan sisään kätköihin katseilta. Raskas ovi paukahti kiinni hänen perässään.

Unettomuus vaivasi häntä yhtä vahvana kuin aina, Carmelita nukkui parhaillaan kuin tukki asunnossa, jonka hyvää hyvyyttään oli jakanut Chiekon kanssa. Hattupää oli räpsäissyt vasta muutaman yöllisen kuvan, mutta nyt hän katseli kiinnostuneena uutta sijaintiaan. Lukitsematon ovi, vieras rakennus ja itse yön tunnelma ympärillä sai naisen rikollisen puolen heräämään. Löytyisikö talosta jotain pihistettävää? Askel askeleelta alipainoinen kulkija meni sisemmäs, vain nähdäkseen olevansa ränsistyneessä aulassa. Hän ei edes osannut pelätä mahdollisia vastaantulijoita, vaan hän otti muutaman haparoivan metrin seuraavalle ovelle ja tuli sisään entistä erikoisempaan paikkaan.

Elokuvateatterikäynnit olivat Chiekon elämässä harvinaista herkkua, mutta hän tunnisti pienen elokuvateatterin kun sellaisen näki. Lattialla oli kasa popcornia, kuin joku olisi kiireissään lähtenyt pois. Jokin räsähti naisen lenkkitossujen alla. Silmälasit. Chieko oli jo hajottanut jonkun silmälasit, vaikka ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Äkkiä valkokangas heräsi eloon. Nainen tunnisti edessään olevan näyn; joku oli laittanut pyörimään Andrei Tarkovskin Solaris-elokuvan! Chieko oli kiintynyt scifi-elokuviin, joten näkymä oli tuttu. Hämmentyneenä mustaan villapuseroon ja mustiin nahkahousuihin pukeutunut nainen istahti jokseenkin tahriintuneelle istuimelle. "Onko täällä ketään?" Hän kysyi eturivissä korottaen ääntään niin, että se kuului elokuvan äänien yli. Hän tunsi nahoissaan ettei ollut yksin, mutta miksei elokuvan päälle laittanut tyyppi näyttäytynyt heti kättelyssä? Chieko vilkuili ympärilleen ja katsoi kelloa. Oli keskiyö.       

[Deleted]

Brook kävi levottomaksi huoneessaan. Hän oli yrittänyt lukea erästä kirjaa, mutta hänen huomionsa harhaili aivan muualla. Hetken päästä hän oli luovuttanut kokonaan. Turhaan hän yritti pakottaa itseään tekemään jotain, mihin hän ei kyennyt. Oli äärettömän harvinaista, ettei Brook kyennyt keskittymään johonkin asiaan, sillä olihan hänet tehty yksinkertaisesti sanottuna suorittamaan tehtäviä huomio herpaantumatta. Brook ei kuitenkaan kyennyt häätämään päästään ajatusta paikastaan maailmassa. Hänen koko elämänsä 2010-luvulla tuntui turhalta, etenkin kun se kattoi miltei puolet hänen olemassaolostaan. Brook ei ollut saanut aikaan mitään. Suuret odotukset olivat kaikki haihtuneet androidin mielestä ja nyt tuona yönä Brook oli vastoin tapojaan äärimmäisen turhautunut. Kuitenkaan edes Brook ei kyennyt aina katsomaan asioita valoisalta puolelta. Elämän vastoinkäymiset näykkivät välillä, ja silloin tällöin ne saivat kunnollisen otteen.

Turhan käyskentelemisen käydessä aivan liian pitkäveteiseksi Brook päätti suunnata ulos. Hän nappasi takkinsa ja marssi kohti ulko-ovea. Ehkä pieni kävely tuulettaisi Brookin mieltä ja hän pystyisi keskittymään johonkin muuhunkin kuin päättömään harhailuun.

Kävellessään kaduilla Brook tunsi olonsa entistä erilaisemmaksi. Vaikka kadut eivät olleet missään nimessä autioita, Brookin huomion kiinnittivät ikkunat, joiden verhot olivat vedettyinä visusti kiinni. Ihmiset nukkuivat. Jopa niinkin yksinkertainen asia häiritsi Brookia yllättävän paljon, vaikka hän ei todellakaan ollut ainoa Lontoon öinen, uneton vaeltaja. Hän olisi antanut mitä tahansa, jos saisi kerran elämässään kokea unen. Kaikki, mitä Brook oli kuullut uneksismisesta kiehtoi häntä. Hän ei koskaan nähnyt unia. Androideille se oli mahdotonta. Sen kun vain uudelleenkäynnisti, sammutti itsensä sulkien koko maailman ympäriltään ja heräsi eloon jälleen muutaman tunnin päästä. Aina tuo tapahtuma tuntui siltä, kuin sen aikana olisi kulunut vain pari vaivaista sekuntia. Brook huokaisi kevyesti ilman mitään syytä tehdä niin. Syvään hengittäminen ei aiheuttanut Brookissa samanlaista tunnetta kuin ihmisissä. Huokaileminen oli siis ennemminkin muilta omaksuttu tapa, kuin keino rauhoitella itseään. Näiden ajatusten saattelemana Brook tunki kätensä takkinsa taskuihin, laski katseensa takaisin katuun ja asteli eteenpäin kohti tuntematonta märänpäätään, mielessään pyörien jokainen asia, joka erotti hänet ihmisistä.

[Deleted]

Kovin pitkään Chieko ei osannut olla toimettomana. Popcornit murskaantuivat hänen jaloissaan entistä pienempään muotoon kun hän talsi edestakaisin pitkin piskuista salia. Solaris pauhasi edelleen taustalla mutta kaikkialla oli elotonta. Yöllinen kulkija tutki muutkin ovet; lukossa! Koska Chieko oli utelias ongelmanratkaisija, hän keksi elokuvasalin hätäuloskäynnin. Nainen ryntäsi ovelle ja kiskaisi sen auki. Näkymä antoi pikkuiselle ja saastaiselle kadulle, pikemminkin kurjalle kujalle. Ensimmäiseksi hän näki toisen yöllisen kulkijan selän. Pidempään tilannetta tarkastelematta nainen avasi suunsa.

"Hei, sinä! Älä yritäkään karata! Hilaa perseesi tänne sisälle ja sassiin!" Chieko käskytti omasta mielestään karskisti jotta saisi miehen pysähtymään. Chieko puristi järjestelmäkameraansa tiukasti ja uskoi miehen olevan jotenkin tekemisissä elokuvateatterin kanssa; lähimpänä kun oli tapahtumapaikkaa. Vaikka hän olisikin erehtynyt, hän saisi ehkä hyvällä tuurilla jonkinlaista juttuseuraa unettomaan yöhönsä. Voi pojat, Chieko tunsi olevansa sosiaalisella tuulella! Hän odotti uteliaana kulkijan kääntyvän, jotta näkisi hänet paremmin.

[Deleted]

Askel askeleelta Brook päätyi syvemmälle Lontoon kaduille. Ääni hänen sisimmissään varoitteli pienistä sivukujista ja niiden vaaroista, mutta Brook hiljensi sen toistelemalla olevansa varoivainen. Kyllähän hän pakoon pääsisi ja viime hädässä voittaisi käsirysyn muutamaa ihmistä vastaan. Pelättävää ei siis ollut ja Brook kulki minne jalat kantoivat. Teitä, katuja, kujia.

Yllättäen Brookin kuitenkin pysäytti kapealla sivukujalla kaikuva kipakka naisääni, joka kuului hänen takaa. Androidi kääntyi, sillä vaikka tuo äärettömän napakan kuuloinen käsky vaikutti siltä, ettei sillä olisi mitään tekemistä viattoman ohikulkijan kanssa, tiesi Brook kujan olevan muuten tyhjä, lukuunottamatta häntä ja äänen omistajaa. Siispä todennäköisin vaihtoehto oli, että napakasti lausutut sanat olivat tarkoitettu Brookille, ellei joku sitten puhunut yksikseen. Se tosin oli epätodennäköistä ottaen huomioon äänensävyn ja käskyn päättäväisyyden. Sanat olivat selkeästi tarkoitettu jollekulle.

Brook ei kuitekaan vaikuttanut yllättyneeltä kun hän kääntyi kohti naista, joka seisoi eräässä oviaukossa jännittyneen oloisena. Brook kiinnitti huomiota naisen käsiin, jotka puristivat järjestelmäkameraa rystyset kalveten. Androidi yritti kerätä mahdollisimman paljon dataa tuosta lyhyemmänpuoleisesta japanilaisnaisesta, mutta viallisin järjestelmin Brook ei saanut muodostettua aivan selkeää kuvaa. Hän aisti, ettei nainen ollut uhaksi, mutta tuo oli silti kovin päättäväisen oloinen, joten Brook päätteli, että olisi turvallisinta olla puolustuskannalla. Mistä sitä koskaan tiesi, kuka tahtoi pahaa ja kuka ei.

Varovaiset, mutta pitkät askeleet veivät Brookia määrätietoisesti lähemmäs nuorta naista. Hänen päänsä oli aavistuksen kallellaan ja siniset silmät tutkivat naisen kehonkieltä. Vaikka Brook oli pikaisen arvionsa mukaan kolmekymmentä senttiä pidempi kuin nainen, ja aivan varmasti vahvempi kuin tuo, hän ei kuitenkaan tahtonut hylätä varovaisuuttaan. Hänen olisi ensin oltava varma siitä, ettei nainen tosiaankaan ollut uhaksi, ja ettei tuossa rakennuksessa ollut kymmenen muuta, jotka vain odottivat viattoman ohikulkijan saapumista. Ei sillä, että Brookilla olisi ollut jotain arvokasta mukanaan. Brook pelkäsi ennemminkin sitä, että jotkut ryöstäjät puukottaisivat häntä ja huomaisivat, ettei hän vuoda verta. Siinä menisi hänen salaisuutensa, ja luultavasti hänet myytäisiin parhaiten tarjoavalle salaseuralle, tekniikkayhtiölle tai muulle kiinnostuneelle pimeillä markkinoilla. Hänet purettaisiin armotta ja niin hänen tarinansa päättyisi. Siispä varovaisuus oli kaikkein tärkein ominaisuus, jota Brook tarvitsi.
“Mitä sinä minusta?” kuului miehen kysymys, jonka hän asetti ilmoille kulmat aavistuksen kurtistuen.

[Deleted]

Pitkä, tuntematon mies esitti kysymyksen. Hän oli viimeinkin huomioinut Chiekon läsnäolon! Chieko katsoi miestä arvioivasti päästä varpaisiin. Nainen ei osannut tilanteessa pelätä, jäänsinisten silmien katse sai Chiekon ajatukset pysähtymään ohikiitäväksi hetkeksi. Hän otti käyttöön herttaisimman äänensävynsä. "Tämä mesta takanani on Sokea Yksisarvinen. Tiedätkö, mikä leffa siellä nyt parhaillaan pyörii?" Näin hän testasi miehen tietämystä, sitä oliko kulkijalla mitään tekemistä elokuvateatterin kanssa, oliko Chieko täysin erehtynyt. Nainen päätti tarkastella vastapuolen reaktiota tiiviisti ja tehdä päätelmänsä sen pohjalta. Chiekon kärsivällisyys kuitenkin loppui pian ja hän kääntyi takaisin oven puoleen. "Tämä ovi on lukitsematon", hän tiedotti. Japanilaisnainen vilahti takaisin sisään.

Uudestaan saliin päästyään hän tunsi olonsa ainoastaan hölmöksi. Sali oli hiljainen ja elokuvanäytös poissa! Nolona hän kääntyi katsomaan, oliko tuntematon tullut hänen perässään sisään vai ei. Joku oli jättänyt elokuvateatterin lukitsematta, joku todella oli laittanut Solariksen pyörimään ja Chieko päätti ottaa selvää kuka se joku oli.

[Deleted]

Naisen kysymystä seurasi hämmentynyt kulmakarvan nosto Brookin osalta. Androidi oli kovin ulalla japanilaisnaisen yllättävästä ilmestymisestä ja satunnaisen oloisesta toteamuksesta. Brook ei ollut aivan varma siitä, mitä tuohon oli vastattava. Hän ei saanut sanaakaan muodostettua, mutta onneksi nainen ehti todeta väliin takana olevan oven olevan auki. Ennen kuin Brook ehti reagoidakaan, nainen oli jo kääntynyt takaisin kohti reittiä josta tuo oli tullut.

Naisen kadotessa sisään ovesta, Brook jäi hetkeksi seisomaan toimettomana kujalle. Androidi ei ollut varma siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Ainoa järkevä selitys, jonka Brook keksi oli että nainen oli erehtynyt henkilöstä. Ehkä tuo etsi jotakuta tiettyä. Brook oli jo vähällä jatkaa matkaansa, kun hän kuitenkin päätti seurata naista. Jos neito vaikka ei löytäisikään etsimäänsä ihmistä Brookin tähden. Hänen oli pakko ainakin ilmoittaa naiselle olevansa vain satunnainen ohikulkija. Brook tarttui ovenkahvaan ja vetäisi oven auki. Ennen kuin hän astui sisään pimeään elokuvateatteriin, hän huokaisi itsekseen. Mihin kaikkeen hän itsensä saikin sekoitettua.

Edessä avautuva pimeä sali vaikutti tyhjältä. Brook kiitti onneaan siitä, ettei hänen toinen pelkonsa tullut toteen. Japanilainen näytti olevan aivan yksin. Brook kiinnitti huomionsa takaisin neitoon, joka oli astellut hieman syvemmälle salin puolelle.
“En usko, että olen se, jota etsit,” Brook totesi hieman ontuvalla äänellä. Hän asteli lähemmäs naista ja katsoi tuota hieman hämillään. Brook toivoi saavansa hieman enemmän tietoa tämän naisen oudosta käytöksestä, mutta hän tyytyisi myös anteeksipyyntöön ja käskyyn poistua.

[Deleted]

Yksin pimeässä salissa oli kolkko olla, kunnes Chieko tajusi että tuntematon mies, jonka kulkemista hän niin rankasti oli häirinnyt, oli tullut perässä sisään. "Sori, taisin innostua liikaa. Unettomana yönä sitä kuvittelee kaikenlaista. Tässä elokuvateatterissa vaan on jotain hämärää. Enkä tarkoita nyt valaistusta", nainen naurahti hermostuneesti. Parempaan anteeksipyyntöön hän ei kyennyt. Mies saisi hänen puolestaan jatkaa menoaan, jolloin Chiekon kurjuus moninkertaistuisi. Hän oli kyllästynyt kulkemaan Lontoon yössä yksin. Juuri silloin ovi kauempana kolahti ja tehokkaan taskulampun valokiila nuoli penkkejä mennessään. Joku oli tullut tarkistamaan paikan! Miksei sytyttämällä salin valoja, vaan niin hämäräperäisesti kuin taskulampulla? Raskaat askeleet kuuluivat salin vastakkaisesta puolelta, eikä Chieko nähnyt oliko tulija mies vai nainen. "Nyt matalaksi", hän kuiskasi miehelle, jonka nimeä hän ei tuntenut. Chieko meni makaamaan penkkirivin väliin varoen naarmuttamasta kameraansa.

Tulija sai ilmeisesti tarpeekseen, sillä hän kääntyi kannoillaan ja itsekseen jotain mutisten lähti samaa reittiä, kuin mistä oli saliin tullut. Nyt Chieko tunsi itsensä tunkeilijaksi vaikka oli saapunut paikkaan vahingossa. "Huh. Se oli tipalla! Se tyyppi ei nähnyt meitä." Äkkiä nainen tunsi velvollisuudekseen esitellä itsensä. Ehkä sinisilmäinen komea mies ei lähtisikään pois? "Chieko. Chieko Yamada". Pieni hymy koristi naisen kasvoja. "Voit lähteä mihin sitten ikinä olitkaan menossa tai olla läsnä, kun otan vähän yökuvia tästä mestasta... Jännitystä elämään!" Ettei mies pitäisi häntä ihan hulluna, päätti Chieko pysyä hetken hiljaa. Hän antoi miehelle aikaa miettiä. "Löytyyköhän täältä yhtään mitään pöllittävää?" Chieko pohti puoliääneen, kuin itsekseen.

[Deleted]

Naisen yli-innokkuudesta johtunut anteeksipyyntö kuulosti Brookin korvaan hieman vieraalta, mutta huono vitsi ja sitä seurannut nolo naurahdus saivat Brookin hymyilemään. Ihmiset olivat totta puhuen huvittavia ja osasivat yhä yllättää androidin kummallisella käytöksellään.

Brook tajusi jonkun tulleen jo ennen naisen kuiskausta. Hän oli jo puolimatkassa lattialle kun nainen sai lauseensa loppuun. Brook kuunteli tarkkaan kauempaa kuuluvia raskaita askeleita. Onneksi salia tarkastavan tarkoituksena ei ollut olla hiljainen, ainakaan sen perusteella, mitä askelluksesta pystyi päättelemään.

Lopulta askeleet hiljenivät ja katosivat kokonaan. Ihminen oli kadonnut paikalta. Brook nousi lattialta, pudistellen samalla vaatteensa puhtaiksi kaiken maailman pölyistä. Elokuvateatterin lattia ei todellakaan ollut puhtaimpia paikkoja, popcorninmuruineen ja läikkyneiden juomien jäämineen. Sentään Brookin vaatteet eivät kärsineet sen kummempia vahinkoja. Olisi harmi joutua ostamaan uudet, sillä Brookin rahatilanne oli jo valmiiksi tiukka.

Brookin silmät kiinnittyivät naiseen kun tuo esitteli itsensä. Androidi vastasi naisen hymyyn omallaan.
“Brook Smith”, hän esitteli itsensä vuorostaan. Jopa kaikkien niiden vuosien jälkeen tuon nimen käyttäminen omana tuntui aina yhtä hyvältä kuin ensimmäistä kertaa. Chiekon sanahdus siitä, että androidi saisi jäädä halutessaan hänen seuraansa, sai tuon mielenkiinnon heräämään. Naisen epätavallinen käytös kiehtoi Brookia. Viimeisin lause, jonka nainen sanoi, sai Brookin päättämään kantansa. Hän ei tahtonut mihinkään tekemisiin virkavallan kanssa, mutta yöllinen seikkailu ihmisen kanssa kuulosti liian hyvältä. Se oli juuri sitä, mitä Brook kaipasi.
“Minusta tuntuu että taidan jäädä seuraasi”, Brook totesi viimein.

[Deleted]

"Brook Smith... Kiva nimi!" Chieko totesi ja pyrki houkuttelemaan miestä pitkin lähellä olevaa käytävää viittoen kädellä tietä. Pöllittävää ei ensi alkuun näkynyt, kaikki irrallaan oleva oli jo aikaa sitten viety. Chieko kiersi paikat vielä kertaalleen, kunnes löysi lukitun, vihreäksi maalatun oven. "Tämä pitää saada auki...!" Chieko pohdiskeli ääneen. Hän tiedosti voimiensa vajavaisuuden, eikä hän koskaan ollut avannut lukittuja ovia. Hän vain oli marssinut sisään myymälöihin niiden ollessa auki ja varastanut hattuja. Nainen muutti kameransa asetusta ja räpsäisi kuvan mystisestä ovesta. Seuraavaksi kameralla osoitettiin Brookia. "Saanko ottaa sinusta kuvan? Muistoksi tästä yöstä tai jotain?" Chieko hymyili leppoisasti ja odotti kerrankin vastausta.

Ovi avautui täysillä niin, että se paukahti Chiekoa päin ja kamera putosi käsistä lattialle. Tällä kertaa se ei ollut nauhalla hänen kaulassaan. Nuori nainen parkaisi kivusta ja kun Chieko selvisi säikähdyksestä, tuttu naama yllätti hänet täysin. "Matt!" Hän huusi ääni kimakkana.