Progressiivinen elämänkoulu ja ounastelun optimointi

[Deleted]

//tarutuulia03 ja Zoe tänne kiitos, Birminghamin iltapäivän vilskeeseen!//

"Varo vähän!" Huudahti pitkä pukumies ärtyneenä, kun Andrea kiirehti ulos kirjaston pääovista ja törmäsi miekkoseen, joka oli tulossa sisään aivan yhtä vauhdikkaasti. Andrea pahoitteli tapahtunutta vaimealla äänellä, vaikka hänen teki mieli sanoa vastaan. Nainen porhalsi katukuvan vilskeeseen avaten samalla suuren vihreän sateenvarjonsa. Andrea oli juhlatuulella; oli perjantai ja kaikki mallillaan. Tom oli ryhdistäytynyt ja hoitanut jopa kotia, jättänyt nettipokerin sikseen. Vaikka satoi vettä, sää ei vetänyt naisen mieltä matalaksi. Hän oli kohdannut viime aikoina uusia tuttavuuksia, mutta Birminghamin yhteyshenkilö Galaxy oli ollut hiljaa muutaman päivän ajan. Andrea ei jaksanut erikseen huolestua. Hän oli saanut kosketuksen eriskummallisiin asioihin, mutta ei vieläkään varsinaista jättipottia loputtomalle tiedonjanolleen. Haastateltavat olivat olleet viime aikoina laskettavissa yhden käden sormilla.

Andrean taskumatti poltteli mielessä hänen kävellessään verkkaisesti pitkin katua. Kotiin hän ei halunnut suoraan töistä mennä, Tom saisi luvan odottaa hiukan. Kuitenkin lähellä kotitaloa hän veti laukustaan ilmaisjakelulehden ja asetteli sen märälle puistonpenkille. Nainen istuutui lehden päälle ja veti viimein nestemäisen päivän piristyksensä esille. Nahkatakkiin pukeutunut nainen katseli maailmanmenoa ja naukkaili kurkun kostuketta tyytyväisenä kuin kissa takan edessä. Andrea totisesti toivoi vipinää päiväänsä, sillä istuutuminen olisi vain lyhytaikaista. Puhelin soi ja nainen ärsyyntyi häiriöstä. Hän vastasi Tomin puheluun ja sanoi käyvänsä ruokakaupassa. Hän osti itselleen aikaa, vaikka ei myymälässä kävisikään. Andrean valppaat silmät vahtivat ympäristöä ja ajatukset liukuivat väistämättä Maan ulkopuoliseen elämään. Lopulta hän päätti nauttia sateenvajon alla vielä ulkoilmasta ja laittoi kuulokkeet korvilleen kuunnellakseen muutaman runon äänikirjasta.

[tarutuulia03]

Tardis piti lumoavaa ääntä, kun se liikkui. Matkustaja iloitsi sen huminasta ja huomaamattomasta keinumisesta, kun pieni lipunmyyntikoju kiisi läpi ajan.
Zoe loi hymyn kasvoilleen ja puristi ohjauspöytää.
Zoe matkusti juuri moderniin englantin. Tyttö oli lähtenyt 1900-luvulta, sillä hän tahtoi enemään jännitystä. 1900-luvun tyttö katsos oli jo kolunnut läpi, eikä sieltä herunut uusia seikkailuja ainakaan hetkeen.
Viimein tardis pysähtyi hieman nytkähtäen. Humina lakkasi ja Zoe irrotti otteensa.
Tyttö asteli ulos kodistaan ja hengitti pakokaasun täyttämää ilmaa, kun yllättäen hänen katseensa jähmettyi tien toisela puolella istuvaan naiseen.
Tällä oli kuulokkeet korvilla ja suojanaan sateenvarjo.
Taivaalta tosiaan satoi vettä. Zoea ei sade piitannut. Tytöllä oli päällään pillifarkut ja tyylikäs musta takki. Hän oli laittanut hieman jotain hienompaa tänään, ilman syytä tietenkin.
Kadun toisella puolella istuva nainen, kyllä kiinnitti tytön huomion, vaikka ei nähnyt katsoiko nainen häntä.
Viimein Zoe käveli pois näkymättömäksi muuttuneen Tardisinsa luota ja yritti unohtaa naisen.

[Deleted]

Sitkeänpuoleinen sade ropisi Andrean sateenvarjoa vasten, mutta toistaiseksi hän oli pysynyt onnistuneesti kuivana. Andrea kuunteli äänikirjaa leppoisissa tunnelmissa sateesta huolimatta.

When you appeared it was as if
magnets cleared the air
I had never seen that smi-

Rita Doven runo jäi kesken, sillä Andrea kuuli jotain hyvin eriskummallista ja kiskaisi nappikuulokkeet korviltaan. Äänikirjan äänitaso oli kaikkea muuta kuin täysillä, vaimean runonlausunnan keskeytti juuri tuo outo ääni. Kuunnellessaan Andrea oli tarkastellut ympäristöä, ja useimmat kiiruhtivat töistä kotia kohti. Hetken verran hän oli ollut näkevinään jotain hyvin eriskummallista ja puistomaisemaan täysin sopimatonta. Hetken verran hän oli kuvitellut näkevänsä eräänlaisen vanhan lipunmyyntikojun kauempana edessään! Sitten näky oli jo poissa. Samoilta tienoilta hän havaitsi jonkun, uusi henkilö oli ilmestynyt hänen näköpiiriinsä kuin tyhjästä. Andrea mietti vain pienen tovin, hän kätki taskumatin laukkuunsa ja kohensi sateenvarjoaan. Nainen jätti kastuneen lehden niille sijoilleen ja ponkaisi pystyyn. Tapahtuneessa oli jotain mätää. Oliko Andrea vain väsynyt työpäivän jälkeen ja näki olemattomia? Andrea erotti lähistöllä naispuolisen henkilön, jolla oli musta takki ja pillifarkut. Naisen uteliaisuus heräsi hämmästyksen jälkeen. Niinpä hän otti juoksuaskelia tavoittaakseen tyypin.

"Hei, anteeksi...!" Andrea avasi suunsa kun oli riittävän lähellä ja piteli sateenvarjoaan kaksin käsin. Andreaa lyhyempi nuori nainen oli kaunis ja pitkätukkainen, oikeastaan vasta tyttönen. Sen kaltaisen ensireaktion tuntematon sai aikaan. "Anteeksi, mutta näitkö saman minkä minä hetki sitten?" Nainen muodosti hiukan epämääräisesti mutta kuitenkin varovaisesti. Ei hänellä ollut tapana pysäytellä tuntemattomia sillä tavoin katukuvassa.

[tarutuulia03]

Tämä kyseinen nainen, joka oli pistänyt eriskummallisesti Zoen silmään, juoksi nyt nopeasti tyttöä kohti. Ensin Zoe ajatteli väistää naista antaen tälle tietä, mutta huomasi naisen juoksevan suoraan häntä kohti, sillä tällä oli jotain hyvin tärkeää asiaa. Kun nainen viimein esitti asiansa Zoen otsa rypistyi.
"Ei en nähnyt, onko kaikki kunnossa?" tyttö kysyi ja käänsi päätään hieman.
"Jos voisitte kuvailla hieman mitä näitte" Zoe jatkoi. Kohtelias ja vanhanaikainen kielenkäyttö oli jäänyt viime aikamatkoista ja oli välillä oikea riesa.
Zoe halusi tietää oliko nainen sattumalta nähnyt tytön Tardisin. Jos näin oli, nainen olisi hyvin erilainen. Ajatus herätti Zoen uteliaisuuden ja tämä innostui silminnähtävästi.
Jos nainen oli nähnyt Tardisin voisi Zoe saada, vaikka pitkäaikaisen ystävän.
Yllättäen pyörä hurahti suoraan Zoen ja naisen välistä melkein kaataen molemmat.
"Mennään sivuun" tyttö ilmoitti ja meni itse tien sivuun odottaen naista seuraamaan.

[Deleted]

Tyttö rypisti otsaansa ja kielsi nähneensä mitään epätavallista. Hän käänsi päätään tavalla, kuin Andrea olisi hullu, tai- Andrea ounasteli, kuin tyttö haluaisi kuitenkin päästä perille siitä, mitä hän tarkalleen oli nähnyt. Sitten tuntematon kuin velvollisuudentunnosta pyysi kohteliaasti Andreaa kuvailemaan. Andrea heläytti lyhytkestoisen naurun ja pudisteli päätään. "Ehkä se ei ollutkaan mitään", hän totesi. Nainen säikähti, kun polkupyöräilijä äänimerkkiä antamatta sujahti heidän välistään. He olivat keskellä kulkuväylää, jossa pyöräilijöilläkin oli oikeus kulkea. Tyttö siirtyi tien sivuun ja Andrea käveli perässä syrjäisempään kohtaan, joka oli huomattavasti rauhallisempi.

Sade oli viimein tauonnut ja heti sen huomattuaan Andrea sulki sateenvarjonsa kasaan ja ravisteli sitä hiukan sadevedestä. Muutama pisara lensi suoraan tuon tytön vaatteille. "Tiedän mitä näin. Näin väläyksen lipunmyyntikojusta", Andrea katsoi tyttöä silmiin ja sanoa pamautti sen, mistä oli kyse. "Innostun aina vähän liikaa, kun näen jotain epänormaalia. Anteeksi, että häiritsin sinua", nainen pahoitteli mekaanisesti ja oli kokoamassa arvokkuutensa rippeet poistuakseen tiehensä. Pitäisikö toinen häntä kajahtaneena kolmekymppisenä? Hän katsoi silti tyttöä päästä varpaisiin ja ihmetteli mielessään, mistä suunnasta tyttö todellisuudessa oli puistoon ilmestynyt. Andrea jäi paikoilleen empimään, kunnes hän puki ajatuksensa sanoiksi. "Yhtäkkiä olit vain siinä. Mistä suunnasta sinä tulit tähän puistoon?" Andrea viritti ääneensä lempeyttä, ettei karkottaisi toista paikalta.

[tarutuulia03]

Zoe innostui vielä enemmän.
"Lipunmyyntikojuko, oletko aivan varma?" tyttö kysyi katsoen ympärilleen, mutta vinkaten jotain salaperäisesti. Jos nainen oli tosiaan nähnyt kojun se tarkoitti, että tämä oli hyvin erilainen. Zoe halusi olla varma, että nainen oli nähnyt Tardisin. Jos niin oli se voisi tarkoittaa, että Zoe saisi seuraa. Hänen ei tarvitsisi matkustaa seuraavaa matkaansa yksin. Ja tämä innostutti ajanherraa.
"Kerrohhan minkä näköinen se oli" tämä jatkoi purien huultaan.
Hän oli hyvin innoissaan. Yleensä tyttö ei ollut näin innostunut, mutta tämä oli eriasia.

[Deleted]

//Muutto ohi ja läppärikin löytyi!//

"Kyllä, olen varma..." Andrea sanoi hillitysti tytön innokkuudelle. Andrea päätti olla kuvailematta näkemäänsä enempää, sillä hän ei ollut varma tytön reagoinnista. Tytössä oli jotain hyvällä tavalla eriskummallista. Sen sijaan Andrea käänsi toiselle selkänsä. Hän otti hörpyn taskumatistaan ja otti pitkiä harppauksia vasempaan. Monen harppauksen jälkeen hän taas kääntyi kohti tyttöä. "Jossain täällä päin, tässä näin jotain hyvin erilaista!" Nainen kuulutti toiselle ja hamuili hetken ilmaa kuin heikkopäinen. Ehkä hän oli mennyt liian pitkälle. Ehkä hän ei ollutkaan nähnyt mitään todellista. Mutta miksi tyttö sitten oli vaikuttanut niin innostuneelta? Miksei hän vain jatkanut matkaansa?

Nainen käveli normaalia jalankulkijaa jäljitellen hillitymmin tytön luo ja ojensi kätensä. "Olen Andrea Lewis. Mikä sinun nimesi on?" Tilanteessa pitäisi ainakin esittäytyä sivistyneesti. Ehkä tytöstä saisi irti jotain enemmänkin, Andrea pohdiskeli salaa mielessään.

[tarutuulia03]

"Zoe Birdcherry" tyttö kertoi tarttuen käteen. Andrea oli osoittanut juuri kohti Tardista. Se sai hymyn tytön huulille.
"Tule" tämä ilmoitti ja alkoi vetää naista kädestä.
Tyttö raahasi tämän näkymättömän Tardisin luo. Katsahti ettei kukaan tuijottanut tarkalleen juuri heitä. Sitten hän otti taskustaan sinisenä hohtavan meisselinsä ja osoitti sillä ilmaa.
Meisselin osoittamaan suuntaan ilmestyi hitaasti lipunmyyntikoju. Ensin sitä ei meinannut nähdä, mutta hiljalleen sen alkoi erottaa kunnolla. Pikku hökkeli nökötti jalkakäytävän reunassa verhot ikkunoiden edessä.
"Tadaa" Zoe kuiskasi. Hän ei ollut ollut näin iloinen vuosiin.

[Deleted]

Esittelyt oli hoidettu ripeästi ja mutkattomasti. Andrea huomasi hymyn uuden tuttavuuden huulilla. Zoe tarttui Andrean käteen ja raahasi hänet mukanaan, koska nainen ei vastustellut. Ainakin Zoe oli todella avoin Andrean seurassa. Naisen huomio kiinnittyi siihen, kuinka Zoe veti esille jotain sinisenä hohtavaa. Uteliaisuus valtasi Andrean mielen uudelleen. Hän henkäisi yllättyneenä, kun kerran jo nähty lipunmyyntikoju ilmestyi heidän eteensä kokonaisuudessaan. Se oli ollut näkymätön kaiken aikaa heidän jutellessaan. Nainen nappasi laukusta älypuhelimensa ja räpsäisi nopeasti kuvan. Hänen piti saada todiste.

"Kuka sinä oikeasti olet? Miksi päätit pysähtyä juuri tähän puistoon?" Andrea kyseli puoliksi varuillaan ja puoliksi haltioissaan. Hän tuijotti tyttöä vierellään. Hän käsitti, että hänen toiveisiinsa oli juuri vastattu. Tämä oli jotain äärimmäisen epänormaalia! "Saanko nähdä sen sisältä?" Hän lopulta kysyi ääni särähtäen, toiveikkaana.

[tarutuulia03]

Zoe tarkkaili naista ja vakavoitui sitten. Tytön innostus ei ollut laantunut, vakavoituminen johtui siitä, että hän oli varma. Hän oli täysin varma.
Jalkapuoli nilkutti Tardisin toiselle puolelle josta sen ovi löytyi. Hän otti taskustaan avaimet ja avasi niillä kojun oven.
Tardis oli suurempi sisältä, kuin ulkoa niin, kuin aina. Siinä oli kupolinmuotoinen katto, jota täyttivät monet kuplamaisen pyöreät valot. Huoneen reunat täytti sohva rivistö. Sohvat olivat kaarevia, joten ne täyttivät huoneen seinät melkein kokonaan. Keskellä tätä valtavaa huonetta kökötti tolppa. Tolpan ympärille oltiin rakennettu täydellisen ympyrän muotoinen pöytä. Pöytä oli täynnä nappuloita ja vipuja. Jotkut napeista olivat sormenpäätä pienempiä ja jotkut kämmentäkin suurempia.
Zoe oli taas oma itsensä innostuneisuden laannuttua.
"Tämä on Tardis, sillä voi kulkea mihin tahansa kolkkaan universumissa, tämä koju voi liikkua myös ajassa, joka tarkoittaa, että voimme mennä mihin vuosilukuihin tahansa" tyttö sanoi kaarrellen ympäri huonetta. Hänen proteesinsa kolisi maata vasten, sillä tyttö ei usein pitänyt kenkiä. Ja jos tämä niitä piti niin vain ulos astuessaan ja vain toisessa jalassaan.
"kysymyksiä?" tämä kysyi kädet taskuissaan.

[Deleted]

Andrea pettyi, kun ei saanut vastausta tiukkoihin kysymyksiinsä. Hän oli aina tottunut saamaan mitä halusi, tavalla tai toisella. Zoe nilkutti kävellessään. Uuden tuttavuuden jalkojen tarkkailu sai kuitenkin väistyä, sillä kojun ovi avautui. Andrean pohjaton uteliaisuus vei voiton ja hän astui sisään Zoen perässä. Ison ja kömpelön sateenvarjon hän jätti huolettomasti ovensuuhun. Näky oli vaikuttava. Koko paikka itsessään oli sisältä paljon suurempi, ja näytti oikein lokoisalta. Andrea ei katunut hetkeäkään, että oli pyytänyt päästä sisään.

"Tardis?" Nainen kysäisi uutuudenviehätyksen kiilto silmissään. Tyttö väitti, että he voisivat mennä mihin tahansa ajassa ja paikassa! Upean paikan omistaja Zoe halusi tietää, oliko herännyt kysymyksiä. "Kymmenittäin! Mistä edes alkaisin?" Andrea huudahti ja lysähti lähimmälle sohvalle. Tardis oli jotain hyvin erityistä, Andrea tunsi sen luissaan. Katse kiersi nälkäisenä ympäriinsä, pysähtyen uudestaan ja uudestaan keskikohtaan. "Zoe, tämä on jotain mieletöntä!" Andrea puuskahti kuin lapsi. Kaikki arkinen oli pyyhitty Andrean mielestä. "Mistä sinä olet kotoisin?" Hän kysyi kuin varmuuden vuoksi, ystävällisesti. Hetken paussin jälkeen hän avasi taas suunsa. "Birmingham on ikävystyttävä, lähdetään jonnekin... minne tahansa!" Nainen ei voinut uskoa onneaan. Tämä ei ollut mikään arkinen piilokamera, tässä oli tekeillä jotain hyvin aitoa! Sen saattoi nähdä heti, kun vain katsoi Zoen kasvoja. Andrea puhkesi hymyyn.

[tarutuulia03]

Zoen suu kaartui hymyyn, kun hän nilkutti kojelaudan luo. Hän asetti kätensä tukevasti kahdelle valtavalle vivulle ja nojasi niihin.
"No, minnes haluaisit mennä" tyttö kysyi katsoen Andreaa. Nainen oli niin innoissaan, että Zoe ajatteli tämän kohta räjähtävän. Zoe ei ollut tottunut vieraisiin, joten hän yritti olla puhumatta liikaa. Tytöllä ei ollut käynyt vieraita kahteensataanvuoteen, joka tuntui Zoesta parilta vuodelta.
"Voimme mennä, vaikka keskiajalle tai Rion olympiakisoihin" Lily ehdotti. Tyttö oli päättänyt sivuuttaa kysymyksen mistä hän oli kotoisin. Hän pelkäsi joutuvansa selittää aikasodan ja sen kauhun ja tämä voisi olla liikaa Andrealle.

[Deleted]

Valtava mahdollisuuksien vyöry iski Andrean tajuntaan. Hän saisi valita! Hän saisi kertoa mihin he todella menisivät! Andrea huomasi, että salaperäinen Zoe väisti taas hänen kysymyksensä, mutta hän ei pannut sitä enää pahakseen. Oli liian kiire päättää heidän seuraava sijaintinsa, mikäli Andrean unelmat todella kävisivät toteen. Hetkeksi naisen mieli tyhjentyi täysin; mahdollisuuksiahan oli vaikka kuinka. Hän laittaisi Zoen todelliseen tulikokeeseen: nähtäväksi jäisi, vaihtuisiko maisema ollenkaan. "Marilyn Monroen aikakauteen! Ei, ei... Pedro Antonio de Alarcónin 1800-luvulle! Äh, unohda se. Ehkäpä vuoden 1912 Southampton? Silloin Titanic aloitti neitsytmatkansa...!" Andrea loi tutkivan katseen uuteen tuttavuuteen, joka oli selvästi valmiudessa lähtöön. "Yllätä minut!" Andrea sitten tokaisi uskaltamatta toivoa liikoja. Kotona odottava avopuoliso Tom oli häipynyt Andrean mielessä taka-alalle.

[tarutuulia03]

Zoe tarttui ohjausvipuihin tiukemmin ja väänsi toista. Sitten hän nilkutti nappula rivin luo ja alkoi painella niitä tottuneesti. Ajanherra asteli taas toiselle puolelle kojelautaa ja vetäisi toista vipua.
Tardis päästi pienen ääneen. Sitten saman äänen lujempaa ja lujempaa. Huone alkoi keinua tuudittavasti. Äänet loppuivat ja ne korvattiin pienellä melkein huomaamattomalla natinalla, joka kuului Tardisin nurkista, kun he kiisivät ajan halki. Parin minuutin kuluttua Tardis pysähtyi hieman nytkähtäen.
"Tervetuloa päivään kahdeskymmenes toinen marraskuuta 1963, John Kennedyn kuolin päivä" Zoe sanoi ja nilkutti ovea kohti. Hän avasi sen varovasti. Heitä ei saisi nähdä. Tyttö oli parkeerannut Tardisin kohtaan johon kamerat eivät osoittaneet.
Ihmisten reunoittamalla tiellä lipui musta avokattoinen limusiini. Sitä piirittivät poliisien moottoripyörät. Auton takapenkillä istuivat presidentti pari. John vilkutti hymyilevästi yleisölle ja laski sitten kätensä. Aurinkoisen marraskuu päivän rauhallisuuden rikkoi kuitenkin aseen pamaus. Yleisö reagoi sekunneissa samoin, kuin presidentti. Toinen laukaus ja kolmas laukaus kuuluivat selkeämmin ja Zoe ehti sulkea silmänsä ennen niiden lähtöä. John retkahti veltoksi vaimoonsa nojaten. Nainen nousi ylös tuoliltaan ja kiipesi takakontin kannen päälle järkyttyneenä. Hänen pinkki hameensa erottui selvästi mustan auton pinnasta, kun hän konttasi kohti takakontin kannella häntä odottavaa miestä.
Yleisö huusi ja painautui maahan. Kaikki oli sekaista, kun Zoe nilkutti takaisin sisään Andreaan katsomatta.

[Deleted]

Andrea katseli kiinnostuneena Zoen puuhia samalla kun istuutui varovaisesti sohvalle. Hän päätti, että olisi fiksumpaa olla sivummalla tarkastelemassa tilannetta, kuin tientukkona eloisan Zoen edessä. Andrea ei tiennyt vielä mitä ajatella kaikesta, joten hän joi aavistuksen varautuneena taskumatistaan. 1963? Zoe kuulutti ajan ja paikan, asiasta olisi otettava tarkemmin selvää! Kun toinen nilkutti ovelle, sai Andreakin eloa itseensä ja hän nousi rivakasti pystyyn. Ulkona selvästi tapahtui ja paljon, juuri kun Zoe tuli takaisin sisään, utelias nainen tunkeutui toisesta piittaamatta ulos, nähdäkseen.

Väkijoukko oli valtava, ja varsinainen kuhina velloi kaikkialla. Andrea uskoi heti näkemänsä; he olivat todella toisaalla! He eivät todellakaan enää olleet Birminghamissa. Zoe oli puhunut kaiken aikaa totta. Nainen joutui äkisti väkijoukon imuun, ja pian hän oli tempautunut pitkän matkan päähän Tardisista. Hötäkässä naisen älypuhelin paiskautui avonaisesta taskusta maahan. Äkisti joku väkijoukosta tuuppasi häntä kipeästi kylkeen. "Hei, varo vähän!" Nainen kivahti kasvottomalle ihmismassalle toivottoman eksyksissä.