Tech problems unite people

[Deleted]

//Mursun ja Pinchin peli Benjaminin ja Ellien kanssa, peli sijoittuu vuoteen 2014.//





Oli kaunis, kesäinen lauantaipäivä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ne vähäisetkin taivaalla leijailevat pilvenhahtuvat olivat aivan vitivalkoisia. Lempeässä kesätuulessa rapisevat, raikkaan vihreät puiden lehdet loivat viileitä varjoja kuumuuden uuvuttamille. Lapset leikkivät pihoilla ja puistoissa ja ne, jotka hakivat viilennystä olivat menneet uimaan. Pitkät housut ja sadetakit oltiin heitetty nurkkaan ja rantasandaalit sekä shortsit pääsivät vihdoin näkemään ulkoilmaa. Ihmiset istuivat baarien terasseilla juomassa viilennettyjä juomia. Puistojen viheriäisille nurmille oltiin levitetty erivärisiä vilttejä joilla istui ihmisiä piknikillä. Jäätelökioskeilla oli monen metrin mittaiset jonot kaikenikäisiä ihmisiä, jotka kaipasivat jäistä herkkua paahtavan kuumaan päivään. Helleaalto oli vihdoin saavuttanut Englannin, ja sitä myötä myös Lontoon.



Kaikkia helle ei kuitenkaan miellyttänyt. Tummatukkainen rillipää käveli kadulla kovin juron oloisena. Tämä pyyhkäisi hiestä kosteaa otsaansa paljaalla ranteellaan. Omasta tyylistään poiketen Benjamin oli joutunut pukemaan pälleen lyhythihaisen paidan. Tosin se oli valkoinen kauluspaita, joten se ei ollut niin kaukana miehen yleisestä pukeutumisesta. Paidan kanssa Benjamin oli pakottanut siniharmaan solmion, vaikka se roikkuikin vapaana, eikä hänellä ollut minkäänlaista takkiakaan. Nuori mies oli niin tottunut solmioon kaulassaan, että hänestä tuntui alastomalta ilman sitä. Tosin siltä Benjaminista tuntui kumminkin. Hän ei pitänyt kesämuodista lainkaan ja olisi ollut valmis palaamaan tavalliseen tyyliinsä sillä sekunnilla, mutta kuumuus pakotti miehen pukeutumaan eri tavalla kuin yleensä. Housuistaan Benjamin ei tinkisi. Ei ikinä. Shortseja mies ei laittaisi ikikuuna päivänä jalkaansa. Benjaminilla oli päällään harmaat suorat housut jotka olivat aavistuksen verran vihreän sävyiset. Mustat, kiitävät nahkakengät hautoivat Benjaminin jalkoja. Ei mikään muodikkain yhdistelmä, mutta Benjaminin mielestä oikein toimiva, vaikkei vaatetus todellisuudesssa ollut säähän sopiva.



Benjamin oli juuri matkalla kotiin. Hän vilkaisi nahkaranteisesta Tissotin kellostaan ajan. Kymmentä vaille kaksi. Päivä oli vasta aluillaan ja aikaa olisi vielä vaikka mihin. Toisin sanoen Benjamin viettäisi koko loppupäivän ilmastoidussa kämpässään koneensa ääressä. Suunnitelma kuulosti täyselliseltä tummatukan mielestä. Pari harmaata citypulua lennähti maahan tippuneen mansikkajäätelötötterön luota Benjaminin kävellessä ohi. Mies katsoi kadun päähän. Ei enää montaakaan kymmentä metriä ennen kuin katu päättyisi. Benjamin sai osakseen muutaman oudoksuvan katseen, pääasiassa hänen epätavallisen hellepäivän pukeutumisen takia. Huomioimatta häneen kohdistuvia vilkaisuja ja pitkiä katseita, Benjamin kulki nähden vain eteensä. Muut ihmiset eivät oikeastaan kiinnostaneet Benjaminia. Eivät varsinkaan sillä hetkellä. Benjamin tunsi itsensä niin etäiseksi muista ihmisistä. He kaikki nauttivat kesästä pienissä vaatteissaan ja hymyissä suin, kun taas tummaverikkö hikoili haaveilllen omasta, viileästä kodistaan, kasvoillaan yhtä kylmä ilme kuin erään terassilla istuvan naisen juomassa killivä jääpala.



Benjaminin kääntyessä kotikadulleen hän huomasi jotain tavallisesta poikkeavaa. Talon edessä oli muuttoauto. Näköjään alakerran vanhapari oli saanut asuntonsa myytyä. Benjaminin ensimmäinen toive oli, että uusi naapuri olisi hiljainen. Tokihan talossa oli hyvät äänieristeet, mutteivät ne kaikkeen pystyisi. Benjamin ei kestäisi metelöivää alakerrassa asujaa, mutta osin pessimistinen mies alkoi heti ajattelemaan asiaa siltä kannalta. Benjamin pyyhkäisi hiet lasien alta nenänsivustaan ja korjasi lasiensa asentoa katsoessaan muuttokuormaa. Riuskat miehet kantoivat sohvaa kerrostalorakennuksen ovesta sisään. Vaikka Benjamin oli kiinnostunut siitä, mitä tapahtui, hän ei kumminkaan näyttänyt sitä. Tummatukan katse oli laiskasti miehissä ja muuttoautossa, muttei koskaan jäänyt mihinkään kiinni. Benjaminin kasvojen ilme pysyi samana, eivätkä miehen askeleet koskaan hidastuneet. Kaikki muutossa häärineet ihmiset vaikuttivat muuttoyhtiön miehiltä. Ehkä uusi asukas oli kotonaan katsomassa, että kaikki tuli oikeille paikoilleen. Tai ehkä tämä oli yhä vanhassa kodissaan, pakkaamassa viimeisiä tavaroitaan. Kummin tahansa, se ei ollut Benjaminin asia, joten mies jätti sen sikseen.



Benjamin puikahti muuttomiehien välistä rappukäytävään. Mies lähti astelemaan portaita ylöspäin, kohti talon ylintä kerrosta. Siellä ei ollut kuin vain yksi asunto, joka oli Benjaminin omistuksessa. Porras kerrallaan mies nousi ylöspäin. Rappukäytävä oli hyvin kuuma, varmaan kymmenen astetta kuumempi kuin ulkoilma, tai siltä se ainakin tuntui. Lisäksi ilma käytävässä oli paksua ja ummehtunutta päivän paahtavan auringonpaisteen takia. Siinä oli taas yksi asia mikä sai Benjaminin kaipaamaan talvea. Hän kohensi nahkalaukkunsa hihnaa olallaan. Päästyään toisiksi viimeiseen kerrokseen mies huomasi epäilyksensä tosiksi, tosin olivathan mahdollisuudetkin aika suppeat. Mutta alakertaan oli tosiaan muuttanut uusi asukas. Käytävällä oli muutama pahvilaatikko ja huoneiston ovi oli auki, paljastaen puoliksi kalustetun kämpän. Osa huonekaluista oli luultavasti vielä joko muuttoautoissa tai uuden asukkaan vanhalla asunnolla. Benjamin kulki kämpän ohi vain hädin tuskin vilkaisten sisään. Häntä kyllä kiinnosti uusi tulokas, muttei hän ollut niin halukas saamaan tietoa, että pällistelisi jotain muuttokämppää. Hän kyllä näkisi uuden naapurinsa tulevaisuudessa, mikäli he eksyisivät rappukäytävään samaan aikaan, tai ainakin jotain sellaista. Siispä Benjamin kiipesi kerrostalon viimeiseet raput ylös.



Tumma, massiivinen tammiovi avautui ja avaraan, valkosävyiseen eteiseen astahti tuo valkopaitainen tummaverikkö. Hän heitti avaimensa sisäänkäynnin vasemmalla puolella olevan tummapuisen senkin päällä olevaan kulhoon ja laittoi laukkunsa senkin vierelle. Benjamin kuuli jo kevyet tassunäänet. Hän nosti katseensa eteiskäytävän päähän ja hymyili harmaan karvapallon lähestyessä häntä. Kissa kiihdytti askeleensa juoksuun ja naukaisi muutaman kerran omistajansa kyykistyessä tervehtimään eläinystäväänsä. Lancelot puski päätään Benjaminin ojennettua kättä vasten.

“Hei, Lance”, Benjamin tervehti kissaa lempeällä äänellä, hymyillen. “Onkos sinulla paralla jo nälkä?” Benjamin rapsutti kärensä ympärillä pörräävän karvapalleron leuanalusta. Kimeitä maukaisuja kuului kissan suusta edelleen. Benjamin kaappasi otuksen syliinsä. Katti ei rimpuillut vastaan ollenkaan, päin vastoin, se jopa tykkäsi sylissä olemisesta. Kissa puski yhä Benjaminin olkapäätä ja alkoi nuolemaan Benjaminin sormia, jotka mies oli tuonut sen pään eteen silittääkseen kissaa. Mies upotti kissan kostuttamat sormet eläimen päälaelle.

“Sentään joku on kaivannut minua...” Benjamin mutisi matalalta suunnatessaan kohti keittiötä Lancelot sylissään.



Benjamin kaiveli kaapista kissanruokaa Lancelotin pörrätessä tammisella keittiötasolla äännellen jatkuvasti. Kissa oli kyllä tosiaan puhelias yksilö. Benjamin sulki tummapuisen kaapinoven ja laittoi ruokaa keittiötasolla olevaan teräksiseen kissan ruokakuppiin. Lancelot odotti kohteliaasti pöydällä katsoen omistajansa puuhia. Heti kun Benjamin väistyi, kissa ampaisi kupille ja alkoi syömään. Rillipää otti muutaman askeleen taaksepäin ja nojasi keittiötasoon, katse yhä Lancelotissa. Kissa hotki ruokaansa tyytyväisenä. Mies katsahti ulos ikkunasta ja liikkui sitten hiljaksiin sen äärelle. Alhaalla kadulla oli yhä kova kuhina muuttoauton parissa. Benjamin erotti häärinästä henkilön, jota ei ollut aiemmin nähnyt. Muuttokuorman parissa pyöri hento nainen, joka ei vaikuttanut muuttoyhtiön työntekijältä. Tuon oli pakko olla uusi asukas. Benjamin katsoi touhua vielä hetken ja käntyi sitten takaisin kissansa puoleen.

[Pinch]

Helleaalto oli monella tapaa hieno asia, etenkin kun oli kyse Englannin kesästä. Sateisia päiviä oli nähty jo aivan riittävästi. Muuttopäivälle helle ei ollut kuitenkaan aivan ideaali. Ellie oli siinä mielessä kuitenkin onnellisessa asemassa, että joku muu hoiti hikoilemisen ja tavaroiden kantamisen. Ellien rooli oli lähinnä organisoida ja kanniskella niitä kevyimpiä tavaroita ylös uuteen asuntoonsa. Ellie oli päättänyt muuttaa pikkuruisesta asunnostaan vähän hienompaan ja suurempaan asuntoon, nyt kun hän oli oikeasti työelämässä ja pärjäsi ainakin omalla mittapuullaan melko hyvin. Niinpä Ellie tyytyväisenä käskytti muuttomiehiä ympäriinsä asunnossaan. Saatuaan keittiön pöydän paikoilleen Ellie ensimmäiseksi kaivoi läppärin laukustaan. Kun teki töitä sosiaalisen median parissa ja kirjoitti blogia, muutamakin tunti ilman tietokonetta tuntui välillä mahdottomalta. Ellie oli pitkin päivää ottanut kuvia silloin tällöin kaikesta muuttohässäkästä ja aikoi kertoa siitä blogissaan vielä myöhemmin. Ellien vuokranantaja oli lupaillut netin jo toimivan talon puolesta, mutta pienen ihmettelynkään jälkeen Ellie ei saanut sitä toimimaan.

Ellien pohdinnat keskeytyivät kuitenkin kun yksi muuttomiehistä tuli kutsumaan Ellieä alas. Ellie huokaisi turhautuneena, koska ei ollut onnistunut saamaan nettiä toimimaan, ja lähti alaovelle. Ellie nappasi keittiön pöydältä vielä mukaansa aurinkolasit ja liihotti muuttomiehen perässä.
"Ongelmia?" Ellie kysyi hyväntuulisesti päästyään alas. Muutama muuttomies odotteli häntä hieman nolon oloisena.
"Tuo vaasi tippui kuormasta", nuori poika työvaatteissaan tunnusti. Ellie huomasi vasta nyt sirpaleet maassa. Hän nosti aurinkolasit otsalleen. Ellie oli pukeutunut hyvin säänmukaisesti pitkään ja ilmavaan hameeseen, jossa oli värikäs kukkakuvio, sekä yksinkertaiseen mustaan toppiin. Koska hänen ei tarvinnut huolehtia kantamisesta, kesäiset vaatteet olivat tähän säähän ainoa oikea valinta.
"Eipä tuolla ole väliä, sain sen ex-poikaystävältä", Ellie ilmoitti ja heilautti kättään sen merkiksi, ettei vaatisi korvausta rikkoutuneesta maljakosta. Ellie oli muutenkin meinannut heittää sen jo pois, muttei ollut vielä raaskinut. Jos vaikka joskus saisi kukkia jostakin.

Ellie palasi yläkertaan ja istui yhden muuttolaatikon päälle selvittelemään nettiasiaa. Jokunen hetki siinä kului, sillä pian yksi muuttomiehistä tuli ilmoittamaan, että kaikki tavarat oli nyt kannettu ylös asuntoon. Ellie kiitti ja pian jäikin yksin kaikkien laatikoiden keskelle. Nettiongelmaan ei tuntunut löytyvän ratkaisua vaikka Ellie oli mielestään jo yrittänyt kaikkea. Kun ongelma ei ratkennut itsekseen, olisi haettava apua. Ellie oli nähnyt saman kerroksen toisesta ovesta kulkevan vanhan naisen, jolta Ellie ei olettanut saavansa apua. Ehkä muissa kerroksissa osattaisiin auttaa.
Ellie vilkaisi itseään pienestä käsilaukusta löytyvästä peilistä; helle oli saanut Ellien posket hehkumaan, mutta muuten hän näytti mielestään aivan kelvolliselta. Vaatteet kävivät hyvin hellesäähän ja hiukset olivat rennolla nutturalla, joka tosin oli jo hieman muuton mukana kärsinyt. Ellie ei kuitenkaan jaksanut alkaa korjailemaan sitä vain sen vuoksi, että aikoi mennä kysymään neuvoa naapurilta.
Asunnon ulkopuolella Ellie pohti hetken kumpaan suuntaan lähtisi. Samasta kerroksesta tuskin apua löytyisi, joten summanmutikassa Ellie valitsi portaat ylöspäin. Seuraavalla tasanteella Ellie huomasi, että ylemmässä kerroksessa oli ainoastaan yksi ovi, joten Ellie soitti sen ovikelloa. Jos oven avannut henkilö ei osaisi häntä auttaa, ei olisi ainakaan vaikeaa päättää minne suunnata seuraavaksi.
"Hei, muutin tuohon alakertaan ja vuokranantaja kertoi, että täällä olisi netti, mutta en saa sitä ollenkaan toimimaan, osaisitko auttaa? Ellie alkoi selittää heti, kun ovi oli avattu. Vasta puhetulvansa jälkeen Ellie kiinnitti enempää huomiota oven avanneeseen mieheen. Mies vaikutti suunnilleen Ellien ikäiseltä, mikä oli Elliestä hyvä merkki kun kyse oli teknisestä ongelmasta.

[Deleted]

Benjamin leikitti kissaansa toisella kädellään välinpitämättömän oloisena, huomio kiinnittyneenä läppärin näyttöön. Mies nojasi poskeaan toiseen käteensä laiskanlaisesti. Hän mietti kuumeisesti ratkaisua ongelmaan kirjoittamassaan koodissa. Minkäänlaista ideaa ei miehen päähän putkahtanut. Oli kestänyt ikuisuus pelkästään paikallistaa virhe, mutta nyt kun se oli Benjaminin silmien alla, hän ei vaan saanut siitä minkäänlaista tolkkua. Kenties hän oli vaan väsynyt. Olihan mies tehnyt töitä koodin kanssa jo useita kymmeniä tunteja. Nyt kiinnostus ja luovuus oli hukkunut jonnekin aivojen syvimpään nurkkaan, josta sitä ei löydettäisi vasta kun kunnon rentoutumisen jälkeen. Mies nosti itseään hieman parempaan asentoon ja nosti toisenkin kätensä hieraisemaan kasvojaan. Kädet liukuivat poskilta nenälle ja aina ylöspäin livahtaen silmälasien alle, heittäen ne aivan vinoon. Benjamin ehti jo huokaista syvään, kunnes kuuli ovikellon soivan. Mies nosti päätään hämillään samalla korjaten lasinsa asennon. Hän katsoi oven suuntaan epäuskoisena. Soittiko joku juuri tosissaan hänen ovikelloaan? Benjamin kumminkin nousi keittiönpöydän äärestä hitaasti ja suuntasi askeleensa etuovelle. Lancelot naukaisi äänekkäästi ja hyppäsi Benjaminin perään. Päästyään ovelle mies katsoi ovisilmän läpi rappukäytävään yhäkin epäileväisenä. Siinä se seisoi. Nainen, jonka Benjamin oli nähnyt ikkunasta. Benjamin käänsi oven lukosta ja työnsi sen auki. Heti katsekontaktin saatuaan nainen alkoi selittämään muuttaneensa taloon juuri ja kaipaavansa apua nettinsä kanssa. Benjamin katsoi naista mitäänsanomattomalla ilmeellä, vain aavistuksen kohotetut kulmakarvat ja kallistettu pää antoivat miehelle hieman lempeyttä ja inhimillisyyttä. Lopulta mies laski katsettaan hieman samalla korjaten hieman lasiensa asentoa. Koodi saisi odottaa, ongelman ehtisi ratkaista myöhemminkin.
“Katsotaan mitä voin tehdä”, Benjamin tokaisi astuessaan ulos kämpästään. Jaloissa kiehnäävä Lancelotkin meinasi livahtaa käytävälle, mutta Benjamin työnsi kissaa lempeästi takaisin sisälle jalallaan. “Pysy siellä Lancelot, palaan pian.”
Benjamin kääntyi tummahiuksisen naisen puoleen puolikas hymy kasvoillaan.

[Pinch]

Ellie oli luonteeltaan hieman utelias, joten tietenkin oven avautuessa hän kurkisti myös vähän oven avanneen nuoren miehen olan yli asuntoon. Verrattuna Ellien muuttolaatikkokaaokseen, yläkerran asunto näytti melkoisen hienolta. Lisäksi asunnossa oli kissa! Ellie oli ehdottomasti kissaihminen. Hän ei pitänyt koirien yli-innokkuudesta, mutta kissojen viehkeys oli aina vedonnut häneen.
”Oletpas sinä söpöliini”, Ellie sanoi ihastuneena lähestyvälle kissalle. ”Puhuin siis kissalle”, nainen kiirehti tarkentamaan, heti kun tajusi ettei se ollut kenties aivan selvää.

”Voi kiitos! Yritin jo kaikkea mitä keksin, mutta jokin on silti pielessä”, Ellie selitti. Hän ei pitänyt itseään aivan avuttomana tekniikan kanssa, mutta välillä tekniikalla oli kuitenkin tapana keksiä jokin niin monimutkainen oikku, ettei Ellie tajunnut sitä ollenkaan. Vaikka yleensä se oli joku aivan yksinkertainen asia, jota Ellie ei vain ollut tullut ajatelleeksi.

Ellie pyyhkäisi muutaman kasvoille eksyneen hiussuortuvan takaisin korvan taakse ja lähti laskeutumaan portaita takaisin kohti omaa uutukaista asuntoaan.
”Täällä on vielä aika sotkuista, en ole ehtinyt purkamaan tavaroita ollenkaan”, Ellie varoitteli samalla kun avasi asuntonsa ovea. ”Muutin vasta tänään”, hän kertoi vielä, tietämättä että hänen muuttoaan oli kyllä seurattu. Ellie potkaisi oven takana ensimmäisenä odottavaa muuttolaatikkoa hieman lähemmäs seinää astuessaan sisään.
”Ai niin, olen Ellie”, hän esittäytyi tajutessaan, ettei ollut vielä kertonut nimeään. Eikä Elliekään tiennyt auttajansa nimeä, ainoastaan tuon kissan nimen! Ellie jätti kättelyt ja muut muodollisuudet ja vain johdatti vieraansa keittiöön, jonne oli jättänyt läppärinsä.

”Haluaisitko kupin teetä?” Ellie kysyi, kuten kenen tahansa kunnon englantilaisen kuului. Keittiökin oli edelleen täynnä muuttolaatikoita, mutta Ellie kyllä tiesi tarkalleen mistä teepannu, tee ja kupit löytyisivät. Kuumalla ilmalla tosin tee ei ehkä ollut paras mahdollinen juoma, mutta muuta ei hanaveden lisäksi ollut tarjota, koska Ellie ei ollut vielä käynyt kaupassa. Tietenkin netti täytyi saada ennen toimimaan.

[Deleted]

Nuoren naisen kiitellessä Benjaminia tummatukan ajatukset olivat keskittyneenä jo ongelman tulevaan ratkaisuun. Olikohan tosissaan niin, että nainen oli kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja? Vaikka reistailevat kotinetit eivät olleet Benjaminin ominta alaa, hän silti uskoi keksivänsä ratkaisun. Yleensä nuo olivat aivan yksinkertaisia ongelmia, ja niiden selvittämiseen kului vain muutamia minuutteja. Kaksikko käveli portaat alas, kohti naisen uutta kämppää.
“Ymmärrettävää”, Benjamin mutisi ovea avaavan nuoren naisen varoitellessa asuntonsa sotkuisuudesta. Olihan mies nähnyt pienimuotoisen hallitun kaaoksen nopealta vilkaisulta aiemmin sinä päivänä, joten tuon oven takaa paljastuneet muuttolaatikot eivät paljoa häntä hätkäyttäneet. Benjaminin katse kävi läpi naisen asuntoa. Aika tyhjältähän tuo näytti. Tummatukka hädin tuskin vilkaisi naiseen tuon esittäytyessä Ellieksi.
“Benjamin”, silmälasipäinen töksäytti esitellen itsensä. “Äläkä kutsu Beniksi, kiitos.” Tuota lempinimeä hänelle oli ehdotettu niin monet kerrat, että miehestä tuntui jopa luontevalta pyytää uusia ihmisiä olemaan kutsumatta häntä tuolla nimityksellä. Benjamin seurasi Ellietä kohti tuon keittiötä, jonne nainen hänet johdatti.
“Ei kiitos, ilma on muutenkin jo niin kuuma. Ihan kuin helvetissä olisi”, Benjamin tokaisi, katse käyden keittiötä läpi. Benjamin siirsi katseensa Ellieen hieman hämillään tajutessaan juuri ehkä aavistuksen töykeän tapansa kieltäytyä teestä. Benjamin laski katseensa viistoon mutistessaan “Siis… Anteeksi.” Benjamin siirtyi sitten ajattelemaan sitä, mitä oli Ellien luo tekemään. Tuo otti muutaman askeleen lähemmäs keittiön pöytää.
“Niin, tosiaan, millainen netti täällä on?” Benjamin kysäisi. Pohdinnassa oli, että jos netin saisi käynnistettyä uudelleen, se luultavimmin toimisi paremmin. Tuo oli kikka, joka oli niin yksinkertainen, mutta jota monet eivät tienneet. “Tai, odota, lähdetään siitä, pääsitkö nettiin sisään? Vai löysitkö edes koko verkkoa?”

[Pinch]

Ellie alkoi huomata, ettei ollut löytänyt avukseen mitään puheliasta tapausta. Lyhyet vastaukset eivät Ellieä kuitenkaan haitanneet, hänen hyväntuulisuuttaan ei hevillä hetkautettaisi. Kunhan netti alkaisi toimia, hän saisi jotain ruokaa ja pääsisi muuttolaatikoiden kimppuun, niin kaikki alkaisi olla aivan loistavasti. Tällä hetkellä asiat olivat vain hyvin.

”Lupaan olla kutsumatta Beniksi, kunhan et kutsu minua Elizabethiksi, Eleanoriksi tai miksikään muuksikaan”, Ellie vastasi ja painoi mieleensä, ettei menisi kutsumaan uutta naapuriaan lempinimellä. Ellie törmäsi lähes viikoittain tilanteisiin, joissa häneltä kyseltiin mistä Ellie oli lyhenne, ja nainen joutui selittelemään sen olevan ihan hänen virallinen nimensä. Eihän Ellie ollut erityisen harvinainen nimi, mutta kai se oli totuttu kuulemaan useammin lempinimenä.

Ellien tarjoama tee ei kelvannut ja kieltäytyminen oli varsin suorasanainen. Vaikka Ellie harvoin jäi sanattomaksi, nyt hän ei keksinyt sanottavaa. Hetken kuluttua kuului kuitenkin hentoinen anteeksipyyntö.
”No, olet kyllä oikeassa, ei ole ehkä kaikkein paras ilma kuumille juomille”, hän totesi lopulta ja päätti olla välittämättä naapurinsa töksäyttelevästä tyylistä. Benjamin olisi kuitenkin todennäköisesti parempi apu nettiongelmissa kuin alakerran mummo.

Elliekin käänsi ajatuksensa takaisin nettiin Benjaminin siitä kysyessä. Ellie ei ole aivan avuton mitä tekniikkaan tulee, mutta terminologiassa hän ei loista. Toisin kuin esimerkiksi vanhempansa ja jokunen hyvä ystävänsä, Ellie uskalsi kokeilla ja pohtia mahdollisia ratkaisuja pelkäämättä että laite ’räjähtää käsiin’, niin kuin Ellien äidillä on tapana maalailla kauhukuvia aina kun jokin ei toimi.
Ellie ei ehtinyt aloittaa vastaustaan sen enempää, kuin että osoitti sormellaan vuokranantajan jättämää laitetta, kun seuraava kysymys jo tuli ilmoille.
”En löydä koko verkkoa”, Ellie totesi lyhyesti. ”Se kyllä vilkuttaa ja näyttää toimivalta, muttei silti löydy. Enkä usko että verkon nimikään on muu kuin mitä siinä laitteessa lukee”, Ellie jatkoi. ”Jossain täällä kaaoksen keskellä on varmaan verkkopiuhakin, mutta älä kysy että missä”, Ellie naurahti. Pidemmän päälle langaton netti olisi välttämätön, koska Ellie ei tahtonut pysyä koneensa kanssa yhdessä paikassa. ”Jostain kaapelijutusta vuokranantaja puhui”, Ellie sanoi vielä palaten Benjaminin alkuperäiseen kysymykseen.

Ellie siirtyi koneensa ääreen, liikautti hiirtä sen verran, että näyttö heräsi ja harkiten työnsi läppärinsä lähemmäs Benjaminia. Tietokone oli Ellien silmäterä, ja sen huomasi muun muassa siitä, että likaa ja pölyä saisi hakea suurennuslasin avulla. Sen vuoksi Ellie oli aina hieman epäileväinen antaessaan muiden koskea läppäriin, mutta nyt ei tainnut olla vaihtoehtoja. Ellie aikoi kuitenkin vahtia silmä tarkkana mitä tapahtuu.

//Hauskaa on se, että vähän ennen kuin lähetin vastauksen niin lakkasi omakin netti toimimasta hetkeksi //

[Deleted]

Nuori mies hymähti pohtivaisena Ellien päätettyä kertomuksensa netistä. Vaikka Benjamin puuhasteli yleensä ennemminkin ohjelmistojen ja sen sellaisten parissa, osasi hän silti tietenkin ratkoa myös pulmia, jotka liittyivät ennemminkin laitteeseen itsessään. Eihän hän toki ollut mikään velho sillä alueella, mutta hän tiesi tarpeeksi, jotta tämä ongelma saataisiin hoidettua. Benjamin vilkaisi reitittimen puoleen, mutta pian katsahti koneeseen. Hän vetäisi itselleen tuolin ja istui sille, aikeenaan tutkailla itse tietokonetta. Tokihan ongelma saattoi olla jokin yksinkertainen vika itse netissä, mutta Benjaminista tuntui siltä, että Ellie osasi käsitellä tietotekniikkaa edes sen verran, että mistään aivan päivänselvästä asiasta ei ollut kysymys. Silti koskaan ei voinut olla varma, joten Benjamin päätti varmistaa asian naiselta itseltään. Samalla kun Benjamin puuhasteli koneen parissa tarkistaen, että kaikki koneen asetukset olivat kunnossa, hän kävi läpi yleisimpiä ratkaisuja tähän ongelmaan.
“Olethan kokeillut jo käynnistää uudelleen? Molemmat, sekä netin, että koneen?” mies kysyi katse tietokoneessa. Benjamin käsitteli konetta tottuneesti, hän oli samaan aikaan sekä varovainen, että varma. Kone oli selkeästi tärkeä Ellielle, joten Benjaminilla oli sitä suurempi syy kohdella läppäriä kuin kukkaa kämmenellä. Miehen sormet liikkuivat näppäimistön ja hiiren välillä ripeästi Benjaminin tarkastellessa asetuksia. Mikään ei tosin näyttänyt olevan pielessä, joten vian oli pakko olla verkossa tai laitteessa itsessään. Nuorukainen nojasi taaksepäin, tuhahtaen käydessään päässään läpi mahdollisia ratkaisuja pulmaan.

[Pinch]

Ellie tarkkailli erittäin tiiviisti mitä hänen uusi tuttavuutensa puuhasi. Läppäri oli kuitenkin hänen elämänsä, joten se ei voisi missään nimessä lakata toimimasta. Jotenkin Ellie piti Benjaminia suhteellisen luotettavana, mutta siitä huolimatta hän oli silmä tarkkana jatkuvasti. Lisäksi työpöydälle oli tainnut jäädä muutama Ellien ystävän lähettämä lomakuva, jossa he ottivat aurinkoa bikineissään rannalla. Ellie ei välttämättä halunnut Benjaminin tutkailevan niitä kuvia.
”Joo, sitä kokeilin ensimmäisenä”, Ellie totesi vastaukseksi kysymykseen. ”Voihan sitä tietysti kokeilla uudelleenkin”, Ellie sanoi pohtivaisesti ja mietti, voisiko toisella kokeilukerralla olla jotain merkitystä. Toisaalta usein kaikki tekniikka alkoi toimia sillä hetkellä kun joku toinen tuli auttamaan. Se olisi ehkä tyypillistä tällaisessakin tilanteessa, kun Ellie joutui pyytämään apua aivan tuntemattomalta.

Ellie tunsi olonsa hieman hölmöksi tuijotellessaan Benjaminin korjausyrityksiä olan takaa. Kun mies ei kelpuuttanut edes teetä, Ellie tunsi itsensä huonoksi avunpyytäjäksi. Silloin Ellie muisti, että oli sittenkin osannut ennakoida muuttopäivää sen verran, että oli ensimmäisenä kantanut lähikaupasta ostetun kivennäisvesipullon jääkaappiin. Nettiongelmat olivat saaneet Ellien unohtamaan moisen kokonaan ja nyt hänen päänsä päälle lähes kirjaimellisesti syttyi hehkulamppu, kun hän muisti vesipullon. ”Ottaisitko kivennäisvettä?” Ellie kysyi ehkä hieman innokkaammin mitä kivennäisvettä tavallisesti tarjottiin. Ellie kääntyi ottamaan pullon jääkaapista ja uskaltautui jopa ottamaan muutaman askeleen kauemmas läppäristään ja sen näytöstä hakeakseen yhdestä laatikosta parin korkeita laseja.