Prinsessa ja sarjahurmaaja
Aug 16, 2016 7:05:26 GMT
Post by Javert on Aug 16, 2016 7:05:26 GMT
// Tapahtumat sijoittuvat The Rings Of Akhaten -planeetalle (jakso ei liity tarinaamme muutoin kuin paikanmääreellisessä suhteessa). Mukana roolipelissä ovat Mursunviiksi & Jack Harkness sekä Javert & Arun.
-Arun-
Prinsessa istuu vaaleanpunaisella tyynyllä tyynesti, kädet sylissään ja katsoo vieressään istuvaa toista tyttöä. Heillä molemmilla oli kädessään teekuppi ja kumpikin oli nostanut sen sirosti huulilleen ja laskenut sen sitten jälleen lattialle eteensä. Arunilla oli yllään tavanomainen ajanherrojen asunsa – punainen mekko kultakoristeilla ja hiukset pellavaiset kuin vain nuorilla on. Toinen tyttö oli lähes täydellinen kopio hänestä, mutta hiukset olivat runsaammat ja kiharaiset. Myös kasvoissa oli eroa – toisen tytön silmät olivat kirkkaan sinertävät Arunin silmiin verrattuina.
”Kiitos kun sain tulla vierailemaan. Täällä on ollut todella ihanaa!” Arun toteaa ja naurahtaa helisevästi, katsellen ympärilleen huoneessa. Se on sisustettu hänen emäntänsä maun mukaan ja värimaailma on täynnä punaista, ruskeaa ja vaalean keltaista. Kaiken kaikkiaan se oli oikea unelmahuone. Katosta roikkui useita kimmeltäviä 'kuiskaajia', koristeita jotka helisivät eri sävyillä kun niitä kohdin puhallettiin. Lattia oli täytetty toinen toistaan pehmeämmillä matoilla ja kutomuksilla. Keskellä pientä mutta ylenpalttista huonetta sijaitsi heidän teepöytänsä – matala lasipöytä pinkkien tyynyjen ympäröimänä. Jossain toisessa huoneessa lähistöllä haukkui puudelikoira – Arunin lahja Merrylle hänen edellisellä vierailullaan. Tytöt olivat nimittäin tunteneet jo pitkään ja olivat hyviä ystävyksiä Arunin salaperäisyydestä huolimatta. Olihan hän kertonut Merrylle olevansa ajanherra, mutta ei toinen tietenkään uskonut ja aikuiset taas eivät kuunnelleet. Sanoi heille mitä tahansa, aikuiset yleensä vastailivat vain 'Niin, kulta'.
”On ihanaa saada sinut aina vierailulle, Arun.” Merry vastasi, hymyillen toiselle iloisesti. Hänellä ei ollut montaa ystävää ja ne harvat olivat erittäin tärkeitä hänelle. Arun oli helposti pidettävä henkilö ja tytöt olivatkin jo ensitapaamisellaan ystävystyneet. Alun järkytys ja epäluulo oli pian hävinnyt ja kaksikko oli oppinut tuntemaan toisensa niin hyvin, kuin se kaiken muun puitteissa oli mahdollista.
”Haluaisin niiiiin vielä jäädä, mutta luulen että äiti hermostuu pian ellen palaa kotiin.” Arun totesi, mainitsematta Gallifreyania ääneen. Hänen ystävänsä tiesi mistä tyttö oli kotoisin – tai ainakin mistä Arun kuvitteli olevansa kotoisin. Ne yhden käden sormilla laskettavat riidat, joita kaksikko oli tuttavuutensa aikana saanut, olivat kaikki alkaneet tästä. Merry olisi kovin halunnut tietää ystävänsä oikean kodin, sillä Akhatenista toinen ei varmasti ollut, mutta ehkäpä joltain lähiplaneetalta…? Salaperäisyys sai ystävyyden tuntumaan joltain aivan erityiseltä ja sen vuoksi Merry ei ollut koskaan vakavissaan vaatinut saada tietää 'totuutta'. Tottahan he siitä silloin tällöin riitelivät, mutta niin he olivat tehneet kerran myös piparilautasen kanssa, kun Arun oli halunnut valita piparinsa ensiksi.
Arun nousee pystyyn ja hyppelehtii ovelle ja kurkottaa ylemmäs yltääkseen oven kahvalle ja raottaa sitä. ”Näkemisiin!” prinsessa huudahtaa ystävälleen, joka katselee toisen lähtöä hieman surullisena. Merry olisi mielellään jutellut Arunin kanssa vielä hetken kauemmin… Arun pujahti ulos huoneesta ja juoksi käytävän lävitse asunnon ulko-ovelle ja sieltä ulos suuren maailman vilinään. Akhatenin kaupunki oli runsaslukuinen ja siellä oli niin paljon tarjottavaa, että määränpäätään tietämättömät saattoivat hyvinkin joutua eksyksiin koko päiväksi, mikäli eivät kysyisi ohjeita joltakulta paikalliselta.
Prinsessa astelee kadulla pomppien innoissaan ja katsellen kaikkea kuin ensi kertaa. Kaupunki oli erittäin suuri ja siellä oli aina uutta omituista nähtävää. Hetkeksi Arun pysähtyy kadunkulmaan katselemaan kaupassa asioivia henkilöitä – nuo yrittävät kovasti saada ostetuksi jotakin, tai kenties he olivat eksyneet ja yrittivät saada apua samalla, kun kauppias tahtoi myydä heille tuotteitaan. Itsekseen hyräillen pikkutyttö kääntyy ja on aikeissa jatkaa matkaa, kun huomaa tien toisella puolella herkkukojun ja sen myyjän, joka oli kumartunut nostelemaan uusia herkkuja pöydälle. Prinsessa astelee lähemmäs ja katselee kojun tarjontaa samalla, kun odottaa myyjän saavan asiansa valmiiksi. Siinä oli suklaata, joitain hedelmiä ja jopa Arunille täysin tuntemattomia jälkiruokia. Himo kohoaa tytön sisältä ja Arun pompahtaa, napauttaen lasiin sormellaan kiinnittääkseen myyjän huomion.
”Yksi tuollainen, kiitos!” tyttö tilaa, osoittaen haluamaansa. Se oli pyöreän muotoinen kellertävä herkku ja sen esittelyssä väitettiin sen maistuvan aprikoosilta. Arun ei ollut koskaan maistanut aprikoosia, ja tyttö odotti innolla mahdollisuuttaan. Se olisi varmasti hyvää.
-Arun-
Prinsessa istuu vaaleanpunaisella tyynyllä tyynesti, kädet sylissään ja katsoo vieressään istuvaa toista tyttöä. Heillä molemmilla oli kädessään teekuppi ja kumpikin oli nostanut sen sirosti huulilleen ja laskenut sen sitten jälleen lattialle eteensä. Arunilla oli yllään tavanomainen ajanherrojen asunsa – punainen mekko kultakoristeilla ja hiukset pellavaiset kuin vain nuorilla on. Toinen tyttö oli lähes täydellinen kopio hänestä, mutta hiukset olivat runsaammat ja kiharaiset. Myös kasvoissa oli eroa – toisen tytön silmät olivat kirkkaan sinertävät Arunin silmiin verrattuina.
”Kiitos kun sain tulla vierailemaan. Täällä on ollut todella ihanaa!” Arun toteaa ja naurahtaa helisevästi, katsellen ympärilleen huoneessa. Se on sisustettu hänen emäntänsä maun mukaan ja värimaailma on täynnä punaista, ruskeaa ja vaalean keltaista. Kaiken kaikkiaan se oli oikea unelmahuone. Katosta roikkui useita kimmeltäviä 'kuiskaajia', koristeita jotka helisivät eri sävyillä kun niitä kohdin puhallettiin. Lattia oli täytetty toinen toistaan pehmeämmillä matoilla ja kutomuksilla. Keskellä pientä mutta ylenpalttista huonetta sijaitsi heidän teepöytänsä – matala lasipöytä pinkkien tyynyjen ympäröimänä. Jossain toisessa huoneessa lähistöllä haukkui puudelikoira – Arunin lahja Merrylle hänen edellisellä vierailullaan. Tytöt olivat nimittäin tunteneet jo pitkään ja olivat hyviä ystävyksiä Arunin salaperäisyydestä huolimatta. Olihan hän kertonut Merrylle olevansa ajanherra, mutta ei toinen tietenkään uskonut ja aikuiset taas eivät kuunnelleet. Sanoi heille mitä tahansa, aikuiset yleensä vastailivat vain 'Niin, kulta'.
”On ihanaa saada sinut aina vierailulle, Arun.” Merry vastasi, hymyillen toiselle iloisesti. Hänellä ei ollut montaa ystävää ja ne harvat olivat erittäin tärkeitä hänelle. Arun oli helposti pidettävä henkilö ja tytöt olivatkin jo ensitapaamisellaan ystävystyneet. Alun järkytys ja epäluulo oli pian hävinnyt ja kaksikko oli oppinut tuntemaan toisensa niin hyvin, kuin se kaiken muun puitteissa oli mahdollista.
”Haluaisin niiiiin vielä jäädä, mutta luulen että äiti hermostuu pian ellen palaa kotiin.” Arun totesi, mainitsematta Gallifreyania ääneen. Hänen ystävänsä tiesi mistä tyttö oli kotoisin – tai ainakin mistä Arun kuvitteli olevansa kotoisin. Ne yhden käden sormilla laskettavat riidat, joita kaksikko oli tuttavuutensa aikana saanut, olivat kaikki alkaneet tästä. Merry olisi kovin halunnut tietää ystävänsä oikean kodin, sillä Akhatenista toinen ei varmasti ollut, mutta ehkäpä joltain lähiplaneetalta…? Salaperäisyys sai ystävyyden tuntumaan joltain aivan erityiseltä ja sen vuoksi Merry ei ollut koskaan vakavissaan vaatinut saada tietää 'totuutta'. Tottahan he siitä silloin tällöin riitelivät, mutta niin he olivat tehneet kerran myös piparilautasen kanssa, kun Arun oli halunnut valita piparinsa ensiksi.
Arun nousee pystyyn ja hyppelehtii ovelle ja kurkottaa ylemmäs yltääkseen oven kahvalle ja raottaa sitä. ”Näkemisiin!” prinsessa huudahtaa ystävälleen, joka katselee toisen lähtöä hieman surullisena. Merry olisi mielellään jutellut Arunin kanssa vielä hetken kauemmin… Arun pujahti ulos huoneesta ja juoksi käytävän lävitse asunnon ulko-ovelle ja sieltä ulos suuren maailman vilinään. Akhatenin kaupunki oli runsaslukuinen ja siellä oli niin paljon tarjottavaa, että määränpäätään tietämättömät saattoivat hyvinkin joutua eksyksiin koko päiväksi, mikäli eivät kysyisi ohjeita joltakulta paikalliselta.
Prinsessa astelee kadulla pomppien innoissaan ja katsellen kaikkea kuin ensi kertaa. Kaupunki oli erittäin suuri ja siellä oli aina uutta omituista nähtävää. Hetkeksi Arun pysähtyy kadunkulmaan katselemaan kaupassa asioivia henkilöitä – nuo yrittävät kovasti saada ostetuksi jotakin, tai kenties he olivat eksyneet ja yrittivät saada apua samalla, kun kauppias tahtoi myydä heille tuotteitaan. Itsekseen hyräillen pikkutyttö kääntyy ja on aikeissa jatkaa matkaa, kun huomaa tien toisella puolella herkkukojun ja sen myyjän, joka oli kumartunut nostelemaan uusia herkkuja pöydälle. Prinsessa astelee lähemmäs ja katselee kojun tarjontaa samalla, kun odottaa myyjän saavan asiansa valmiiksi. Siinä oli suklaata, joitain hedelmiä ja jopa Arunille täysin tuntemattomia jälkiruokia. Himo kohoaa tytön sisältä ja Arun pompahtaa, napauttaen lasiin sormellaan kiinnittääkseen myyjän huomion.
”Yksi tuollainen, kiitos!” tyttö tilaa, osoittaen haluamaansa. Se oli pyöreän muotoinen kellertävä herkku ja sen esittelyssä väitettiin sen maistuvan aprikoosilta. Arun ei ollut koskaan maistanut aprikoosia, ja tyttö odotti innolla mahdollisuuttaan. Se olisi varmasti hyvää.
