Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 8, 2016 16:20:58 GMT
// Andrea ja Midnight tänne näin! ^^ Pelipaikka jossain päin Maata, Midnight saa päättää että missä. //
Hopean värinen pieni alus kiisi halki avaruuden tuon puolen ääntäkin nopeammin. Hieman aikaisempaa suurempi lensi täyttä vauhtia perässä. Michael Blackmer oli päättänyt hetkeksi aikaa vaatia itselleen omaa yksityisyyttä ja napannut Ilmeniittien tähtialukselta täksi illaksi omaan käyttöönsä yksinohjattavan sukkulan. Tapansa mukaan hän oli päättänyt hankkia itselleen hieman säpinää ja olikin iskenyt silmänsä erääseen ohikulkevaan avaruusalukseen. Aarteita ja omaisuuttahan hän oli ollut sieltä itselleen varastamassa, mutta aluksen haltija olikin ollut Ilmeniittien partasuista kapteenia nopeampi. Tuo oli aavistanut pahimman ja lähtenyt yhtä sukkelasti karkuun kuin kala vedessä. Hopeinen kotka ei silti halunnut luovuttaa ja niin takaa-ajo oli saanut luvan alkaa.
Oli ehkä omanlaistaan huonoa tuuria, että karkuri oli päättänyt laskeutua lähimmälle planeetalle. Maahan. Se aiheutti huonoja muistoja Michaelille, mutta toisaalta hänen suuruuden hulluutensa ja pohjaton ahneutensa saivat miehen tekemään joskus suuriakin tekoja; ja niin kapteeni oli laskeutunut kohteensa perässä kotiplaneetalleen. Ensimmästä kertaa sen jälkeen kun hän oli jättänyt entisen elämänsä.
Michaelin laskeutuminen ei ollut hienovarainen, vaan se aiheutti paljonkin meteliä ja kevyehkön kraaterin maan pinnalle. Hän oli laskeutunut rauhalliseen metsään - ehkäpä muiden ihmisten onneksi kauaksi asutuksista -, mutta pieni ja nopea karkulainen oli onnistunut piiloutumaan. Pienempi alus oli nähtävissä vähän matkan päässä, ovet sepposen selällään. Oli enemmänkin kuin selvää, että lähtijällä oli ollut kiire. Näky aiheutti vinon, itsetyytyväisen virneen aikaiseksi Michaelin huulille. Hän kosketti vyöllään roikkuvaa asettaan. "Tänne näin, kisu kisu kisuu", Ilmeniittien kapteeni maanitteli karkulaista härnäten. Katse haravoi ympäristöä.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 8, 2016 16:44:48 GMT
Iltapäivä Birminghamissa oli yhtä arkinen kuin aina ennenkin. Andrea käveli työpäivän jälkeen poispäin liiankin tutusta kirjastosta. Andrea oli nukkunut aamulla pommiin, mutta oli kuitenkin meikannut häthätää. Kirjastossa työtoverit olivat katsoneet häntä pahasti, kuin eikö hänen ikäisensä nainen osannut herätä ajoissa töihin! Navakka tuuli pörrötti Andrean kahvinruskeaa tukkaa ja hänen paha mielensä jatkui. Tiistai oli huono paitapäivä, kaikki suosikkipaidat olivat olleet pyykkikorissa, joten hän oli joutunut turvautumaan outoon vaihtoehtoon. Mustassa paidassa luki valkoisella pitkä litania jotakin kiinaksi. Andreaa ärsytti, jos hän ei tiennyt jotakin.
Andrea käveli ja käveli, hänellä ei ollut aikomustakaan palata suoraa päätä kotiin. Space Group sai odottaa ja läppäri samoin. Nyt nainen kaipasi omaa aikaa, niinpä hän suunnisti syrjäisemmälle alueelle, kohti tuttua metsää. Andrea asetti nappikuulokkeet korviinsa ja laittoi miltei täysillä soimaan Sarkoman musiikkia. Metsään viimein päästyään hän istuutui erään mahtipontisen suuren puun alle, ja avasi ruskean nahkalaukkunsa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 8, 2016 17:08:59 GMT
Michael käveli rauhallisesti eteen päin miehen olemuksen suorastaan hohkaen itsevarmuutta. Vaikka olemus olikin päällisin puolin rauhallinen, olivat Ilmeniitin aistit silti terästäytyneet. Yksikin rasahdus tai ääni sai kapteenin huomion välittömästi itseensä. "Tiedän, että olet täällä jossakin. Tunnen sen", kapteeni maanitteli ja vetäisi rauhallisesti aseensa esille. Metsä oli hiljainen. Aivan kuin sen jokainen puu olisi keskittynyt seuraamaan kahden eläimen - saalistajan ja saaliin - ajojahtia. Nämä olivatkin Michaelin lempihetkiä. Hän rakasti metsästämistä.
Yllättäen pieni, mutta terävä rasahdus sai Michaelin katseen kääntymään itseensä. Hän pysähtyi ja hullu hymy nousi avaruuden muukalaisen kasvoille. Kohde oli selvästikin puun takana. Puun lähettyville hiivittiin ja kun tarpeeksi lähelle oltiin päästy, hyppäsi kapteeni suoraan valitsemansa kohteen eteen. Mitään sen suurempia katsomatta kohteen paidasta napattiin tiukka ote ja se nostettiin yhdellä kädellä seisomaan puun runkoa vasten, aseen osoittaen toista suoraan otsaan. "HAHAA! Nyt olet lirissä!", huudahdettiin.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 8, 2016 17:35:46 GMT
Tuuli humisi ympärillä, musiikki tulvi Andreaa varten ja metsä tuntui rauhaisalta. Nainen oikaisi jalkansa parempaan asentoon ja nojasi puunrunkoa vasten. Laukusta hän asetteli viereensä suolakeksipaketin ja pinkin sydämellä koristetun taskumatin. Muuta nainen ei ehtinytkään tehdä, kun tapahtui jotakin äkillistä. Joku ilmestyi kuin tyhjästä ja Andrea säikähti niin maan perusteellisesti! Sarkoman Tuesdays häipyi kuulumattomiin, kun tuo joku tarttui naiseen ja nosti Andrean pystyyn, nappikuulokkeet putosivat korvilta pois ja samoin laukku putosi maahan.
"Hei!" Andrea älähti ja näki nyt tuon miehen kunnolla kasvoista kasvoihin. Tyypillä oli ase, jolla tuo uhkaili. Miehen sanat jäivät käsittämättömiksi, Andrea oli tuudittautunut valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Hän oli kuvitellut olevansa alueella yksin! Yllätyshyökkäys pelotti- mutta myös alkoi suututtaa. Mies näytti Andreaa vanhemmalta ja sillä hetkellä jokseenkin impulsiiviselta. Totta puhuen tuntematon näytti ilmiselvästi vaaralliselta rikolliselta.
Heti kun Andrea sai itsensä kasatuksi, hän sai jotakin sanotuksi asti. "Näpit irti, roisto!" Hän kivahti ja sekunnin tai pari oli pelkäämättä esillä olevaa asetta. Aseessa oli jotain kummaa...
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 8, 2016 18:24:25 GMT
Michaelin olemus muuttui räjähtävästä energiasta nopeasti yllättyneeksi, kohteen paljastuttua vain puhtaaksi ihmisolennoksi. Naiseksi. Elävän ja todellisen ihmisen näkemistä oli kauan aikaa.
Vai oliko toinen sittenkään ihminen? Michaelin olemus muuttui uudelleen suuttuneeksi ja otetta kiristettiin. Otus ei karkaisi enää uudelleen. Siitä kapteeni pitäisi huolen.
"Älä yhtään yritä, narttu. Tiedän kuka olet", karjaistiin, samalla kun toisen silmistä yritettiin ammentaa totuutta, "Anna omaisuutesi minulle. Se kuuluu Ilmeniiteille."
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 8, 2016 18:46:30 GMT
Andrea oli nähnyt monenlaisia aseita, mutta miehen pitelemässä asemallissa oli jotakin kummallista. Andrea ei ollut nähnyt sellaista ennen! Mies karjui Andrealle ja väitti tietävänsä hänen henkilöllisyytensä. Nainen oli ymmällään ja alkoi tahtomattaan vapista vieraan miehen otteessa. Hyökkääjä vaati omaisuutta itselleen. Miehen täytyi olla jonkinlainen jengiläinen. Mutta metsässä, jossa ei ollut väentungosta, vain satunnaisia yksinäisiä kulkijoita... Miehen oli täytynyt seurata häntä kaiken aikaa!
Andrea katsoi ruskeisiin silmiin ja yritti löytää niistä inhimillisyyttä. "Ei minulla ole mitään arvokasta! Tarkista vaikka!" Puhuminen olisi nyt kaikki kaikessa. Hän ei halunnut kuolla vielä, ei tänään!
Andrean laukussa oli kuten tavallista, mukana jotakin, jolla puolustaa itseään. Laukku lojui kuitenkin hänen jaloissaan, eikä hän saisi sitä nyt käsiinsä. Hän ei mahtanut vahvalle miehelle mitään, tunne oli kammottava. Juuri silloin kiikissä olevan naisen taskussa oleva kännykkä alkoi soida juhlavasti ja raikuvasti. Andrean katse lennähti sivuun. Kaipasiko Tom jo häntä kotiin?
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 8, 2016 18:54:56 GMT
Toisen ruskeat silmät olivat niin ihmismäiset kuin silmät ylipäätään saattoivat olla. Nainen alkoi vapisemaan. Se laitettiin oitis merkille. Kykenikö hänen jahtaamansa olento ylipäätään edes muuttamaan ulkomuotoaan?
Joko naisen pelko oli niin aitoa tai sitten Michaelin sielussa oli vielä pala inhimillisyyttä, mutta Ilmeniitti päästi lopulta uhristaan irti. Hän astui muutaman askeleen taaemmaksi ja laski hieman asettaan, antaen tuntemattomalle osapuolelle oman henkilökohtaisen tilansa. Asetta ei kuitenkaan vielä piilotettu; ei ollut täysin varma, oliko nainen ylipäätään vaarallinen. "Olen... pahoillani", Michael lopulta yskäisi hieman töksähtäen ja hieraisi partaansa. Toiseen vilkaistiin nopeasti mutta katse käännettiin sitten pois. "Erehdyin, luulin sinua toiseksi."
Michael vilkaisi nopeasti metsää ja huomasi vasta nyt, että hän ei tiennyt, mikä päivämäärä Maassa ylipäätään enää edes oli. Hän oli unohtanut sen. "Anteeksi, kun kysyn, mutta... tietääkö friidu mikä vuosi nyt on?", kysymys oli ehkä hieman hölmö ihmisen näkökannasta, mutta toisaalta Michael oli jo uhotanut kuinka Maassa elettiin. Käytettiinkö friidu termiä enää ylipäätään?
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 8, 2016 19:16:05 GMT
Hänet päästettiin irti ja Andrea punnitsi tilannetta mielessään samalla kun vajosi puunjuurelle. Mies väitti erehtyneensä. No, sellaista sattui, Andrea ajatteli katkerasti. Kännykkä soi edelleen, mutta Andrea tarttuikin taskumattiinsa ja hörppäsi muutaman kerran. Vaaratilanteen punaisin puoli oli sivuutettu hetkeksi. Mies yltyi puhumaan jopa kohteliaasti kysyessään mitä vuotta elettiin. Andrea loi asemieheen puhtaasti kummastuneen ja ällistyneen katseen. Nainen epäröi hetken. Tuntematon oli ihan sekaisin! Miehessä oli jotain kummaa, missä kuplassa hän oikein oli elänyt? Andrea ei sanonut ajatuksiaan ääneen vaan teki vastakysymyksen.
"Kuka sinä oikein olet?" Andrean oli saatava tietää. Hän tuijotti edelleen asetta ja kuin varkain hänen uteliaisuutensa heräsi, sitä paitsi mies ei enää tähdännyt suoraan häneen. "En ole koskaan nähnyt tuollaista asetta", nainen rohkaistui sanomaan ääneen havaintonsa. Andrea tarttui viimein älypuhelimeensa ja katsoi kuka oli soittanut. Tom. Kukaan ei tiennyt hänen olevan metsässä... Andrea ei rohjennut kysyä, ketä mies etsi aseen kanssa.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 9, 2016 16:48:41 GMT
Naisen kännykkä alkoi soimaan. Michael ei ollut kuullut kännykän soimista pitkään aikaan, mutta omisti silti edelleen omansa. Se oli piilotettuna hänen omaan hyttiinsä lompakon ohella. Ehkäpä joksikin muistoksi. Toisen annettiin hörpätä omasta taskumatistaan. Vaikka Michael ei voinutkaan olla varma, mitä naisen pullo sisälsi, huomasi kapteeni silti kaipaansa pitkästä aikaa kunnon alkoholia. Vaikka avaruuden ihmeellisessä maailmassa jokaisella siviilisaatiolla olikin omat päihteensä, ei yksikään silti vedellyt vertoja ihan puhtaalle oluen maulle. Michael sai vuorostaan vastakysymyksen. Ehkäpä ihan aiheellisenkin sellaisen, olihan hän täysin tuntematon. Hetken aikaa kapteeni punnitsi vaihtoehtojaan mielessään. Hän ei varsinaisesti pitänyt siitä, että joutui kertomaan itsestään oikeastaan yhtään mitään, mutta toisaalta nimen kertomisessakaan ei ollut mitään hävittävää. Toinen ei ollut käyttäytynyt vielä mitenkään uhkaavasti. "Michael", todettiinkin vain lyhyesti. Hän ei katsonut aiheelliseksi kertoa sukunimeään.
Seuraavaksi puheenaihe siirtyi kapteenin aseeseen. Aseet olivat Michaelin mieli puheenaihe ja hänen huulillaan käväisikin nopeasti kevyt piirteinen hymy. "Etkäpä tulekaan", vastattiin naiselle samalla kun ase piilotettiin takaisin vyöhön. "Se on ainoaa laatuaan näillä main", nyt virne nousi hieman leveämmäksi miehen parrakkaalla suulla ja katse nostettiin suoraan naisen kasvoihin. "Entäpä sinä? Harrastatko useinkin taskumatista naukkailua yksin metsässä?", vastavuoroiset kysymykset heitettiin ilmoille.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 9, 2016 17:21:52 GMT
Michael. Ainakin outo heppu oli paljastanut nimensä. Tieto tyydytti Andrean mieltä, nyt hän voisi käyttää toisen nimeä. Nainen keräsi kuulokkeet, suolakeksipaketin ja taskumatin takaisin laukkuunsa. Michael näytti laittavan aseensa piiloon ja jopa hymyili aurinkoisesti Andrealle. Jää oli murrettu; Andrea ei enää ollut niin varuillaan kuin hetki sitten. Michael heitti ilmoille kysymyksen rupattelusävyyn.
"Työpäivän jälkeen vain ajauduin tänne... Kaipasin omaa aikaa. Sitten sinä ilmestyit... Ketä sinä etsit täältä?" Kysymykset poukkoilivat naisen mielessä tuttuun tapaan aktiivisesti. Ehkä olisikin turvallisinta yrittää lähtöä metsästä. Toisaalta Michael vaikutti hyvin salaperäiseltä, nyt kun Andrean henki ei ollut vaarassa. Niin outo kuin tilanne olikin, jokin veti häntä puoleensa. "Minä olen Andrea Lewis."
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 9, 2016 17:45:20 GMT
Vaikka Michael olikin pelättyjen Ilmeniittien kapteeni, oli partasuu kuitenkin pohjimmiltaan vain pelkkä mies. Hän kyllä tunnisti naiskauneuden ja hyvän seuran, kun sellaisen eteensä sai. Tällä hetkellä aikaisempi jahti tuntuikin jo mitättömältä. Hän saisi otuksen kyllä halutessaan kiinni, sen verran itsevarmuutta piraatista kuitenkin löytyi. Sitä paitsi Maa oli pieni planeetta eikä otus kerkeäisi kovinkaan kauaksi ilman alustaan.
Nainen oli utelias ja kysyi ketä Michael oli alunperin etsinyt. Michael heilautti kättään ilmassa. "Ei sillä ole enää merkitystä", hän hymähti. "Ehkäpä kaipasin vain omaa aikaa ja törmäsin vanhoihin tuttuihin", se ei varsinaisesti ollut edes valhe. Omaa aikaansa Michael oli nimenomaa täksi päiväksi halunnut. Siksi hän olikin hylännyt hetkeksi aikaa miehistönsä.
"Andrea, kaunis nimi", todettiin. Michaelissa oli kieltämättä hieman naistenmiehen vikaa, eikä hän voinut olla siksi hiljaakaan. "Asutko jossain täällä päin, Andrea?", heitettiin vielä lisäkysymys. Oikeastaan Michaelilla ei ollut harmainta aavistustakaan missä he ylipäätään edes olivat. Hän ei ollut katsonut kovinkaan tarkkaan laskeutumispaikkaansa Maahan tultaessaan.
Vaikka Ilmeniitti olikin jo luopunut takaa-ajostaan, oli Michaelin jahtaama otus kuitenkin kostonhaluinen. Se ei ollut unohtanut Michaelia ja halusi maksaa kalavelkansa. Potut pottuina siis. Otus olikin hiiviskellyt lähistöllä ja nyt yllättäen hyökkäsikin lähimmästä puskasta. Michael huomasi tämän. "Varo!", piraatti tönäisi refleksinomaisesti Andrean kauemmaksi ja repäisi nopeasti aseensa esille. Sininen laservalo välähti ja osui otukseen. Pienen maahisen näköinen ja terävä hampainen otus tipahti hengettömänä maahan korahtaen ensin ilkeästi. "Perhana näiden kanssa, olisi pitänyt muistaa että ne eivät unohda", mutistiin lähinnä itsekseen.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 9, 2016 18:12:58 GMT
Andrean yllätyksiä vailla oleva elämä, jokaisen iltapäivän pakolliset kokkailut ja kotona odottava kihlattu Tom häipyivät hetkeksi naisen mielestä, kun Michael ryhtyi juttelemaan. "Kotiini on matkaa monta kilometriä", Andrea tyytyi vastaamaan. Äkkiä nainen kuuli varoituksen ja häntä töytäistiin sivummalle. Andrea näki kuitenkin kaiken. Michael ampui- ja osui. Hän meni pian katsomaan tarkemmin mistä oli kyse.
Hän katseli maassa selvästi kuolleena makaavaa otusta kiinnostuneena mutta yhtä kaikki hämmentyneenä. "Onko tämä joku piilokamera? Oletko sinä näyttelijä? Onko tämä todellista?" Kolmannen kysymyksen kohdalla Andrean äänensävy muuttui ilahtuneeksi, kuin lapsi joka on saanut toiveensa toteen. Kolmekymppinen nainen muutti kasvonsa peruslukemille, säilyttääkseen arvokkuuteensa. "Onko tuollaisia täällä metsässä enemmänkin? Et taida olla kotoisin Birminghamista", nainen totesi tietävästi hymyillen. "Jos tilanne on nyt turvallisempi, lähdetkö pubiin kanssani, kerro minulle... asioita?" Andrea kysyi uhkarohkeasti ja katsoi toista silmiin. Tilanne oli ainutlaatuinen.
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 9, 2016 18:37:42 GMT
Andrea epäili hetken koko tilanteen olevan vain silkkaa vitsiä. Michael hieraisi niskaansa eikä oikein tiennyt, mitä sanoa. Mitä ilmeisemmin Maan asukkaat eivät vielä toistaiseksi tienneet avaruuden muista siviilisaatioista. Olisihan kapteenin se täytynyt muistaa. Michaelin slmin tilanne oli tuiki tavallinen, mutta nainen oli selvästikin myyty. Tosin kapteeni kyllä muisti itsekin, miltä oli tuntunut kohdata Maan ulkopuolista elämää ensi kertaa. Se oli ollut sanoinkuvaamatonta.
"Ei, näitä ei ole täällä Metsässä. Tai en ainakaan usko siihen. Tätä pirulaista minä itse asiassa jahtasinkin", Michael tyytyi puhumaan totta. Hän kyykistyi otuksen ylle ja kaiveli hetken tuon riepumaisen asusteen taskuja. Ei mitää. Otus oli selvästikin hankkiutunut eroon kaikesta omaisuudestaan. Se aiheutti lievää kiroilua kapteenin pään sisällä. Mokomakin rotta.
Andrean ehdotus sai kapteenin täydellisen huomion itseensä. Pubiin? Tarjous josta yksikään mies ei voisi koskaan kieltäytyä. Michael nousi takaisin ylös ja kääntyi Andreaa kohti. "Asioita vai?", Michael toisti vastapuolen sanat ja virnisti toispuoleisesti. Toisen katseeseen vastattiin häpeilemättömän rohkeasti. "Näytähän sitten, tyttö, missä täällä on lähin pubi. En lupaa kertoa sinulle mitään ellet sinä lupaa kertoa minulle että Birminghamista saa edelleen Britannian parhain olutta!", naurahdettiin. Toisaalta Michael ei ollut valmis kertomaan Ilmeniiteistä mitään - se asia oli pyhä-, mutta ehkä hän voisi silti viettää iltaa Andrean seurassa. Ehkä kertoa omista seikkailuistaan? Niillä hän ainakin jaksoi ylpeillä.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Jul 9, 2016 18:57:08 GMT
Asiat saivat lisää selkoa, kun Michael kertoi jahdanneensa juuri kyseistä rumaa otusta, joka oli hengettömänä heidän edessään. Mies näytti vihreää valoa, ja Andrean mieli kirkastui. Koko epäonninen päivä oli kuin pois pyyhkäisty, sillä ehkä hän saisi lisää kaipaamaansa tietoa hyvässä seurassa. "Ei huolta, minulla on tähän hätään juuri oikea kantapaikka!" Andrea oikaisi laukkuaan parempaan asentoon ja vilkaisi kelloa. Metsässä aika oli kulunut yhdessä humauksessa.
"Jos maltat kävellä kanssani pari kilometriä tuohon suuntaan, niin olemme oikeilla jäljillä ja matkalla kohti lokoisaa ja rentoa paikkaa", Andrea selitti ja viittoi kädellä suuntaa. "Lähdetään täältä!" Nainen kehotti pirteästi ja loi katseen Michaeliin. Lähtisikö hän todella mukaan?
|
|
Heta
(Administrator)
Posts: 814
|
Post by Heta on Jul 9, 2016 19:29:52 GMT
Andrea kertoi, että hän tiesi kantapaikan. Tyytyväinen virne levisi Michaelin kasvoilla. Hän ei edes muistanut milloin viimeksi oli käynyt oikeasti pubissa ja ajatus teki kapteenin vain malttamattomaksi. Hän kykeni suorastaan jo maistamaan mallasjuoman maun.
"Et uskokaan mihin tarpeen tullen kykenen", naurahdettiin ja niin avaruuden oma piraatti lähti tallustelemaan Andrean johdattamana edemmäs. Hän ei koskaan kieltäytynyt hyvästä seurasta, sillä loppujen lopuksi kaikessa oli omat mahdollisuutensa. Tänään hän voisi hetkeksi ehkäpä jopa unohtaa omat murheensa ja haasteensa ja olla pienen hetken oma itsensä. Ihminen. Vaikkakin lievällä itserakkaudella ja itsevarmuudella kuorutettuna - mutta sellainen Michael vain oli.
|
|