Epäilys on ahne peto
Nov 16, 2015 7:45:41 GMT
Post by Deleted on Nov 16, 2015 7:45:41 GMT
//Aloitin pelaamisen kursailematta ajanjaksosta, jolloin Mestari ei vielä ole pääministeri.//
LONTOO KLO: 03.08
Yö antoi enemmistölle luonnollisen luvan hellittää otteensa ja vajota uneen. Ilmassa leijuvat kysymykset olivat kuitenkin hyökänneet armotta sängyllä loikoilevan Ajanherran kimppuun pakottaen hänet pysymään valveilla. Tietysti hän pärjäsi vähillä unilla, mutta tämä alkoi muodostua jo tavaksi. Hän kääntyi katsomaan puolittain peiton alla torkkuvaa alastonta vaimoaan; kaikki oli naisen syytä. Mestarin mielessä kummitteleva tuntemus oli lähtöisin Lucysta. Hänellä oli lisäksi selkäpiissä kutkuttava mutta ikävä tunne, että Tohtori olisi elossa ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Mies nousi vuoteesta ja kiirehti ikkunalle. Hän raotti raskaita sammalenvihreitä verhoja nähdäkseen ulos, katselematta oikeastaan yhtään mitään erityisesti. Mestari oli mielellään ottanut tietoisen riskin testatakseen ihmisnaisen luotettavuuskapasiteettia. Hän ei ollut kyennyt poistamaan Tohtorilta varastetun TARDISin lukittuja koordinaatteja, mikä kismitti häntä vietävästi, raivostutti suorastaan! Hän viipyi edelleen ikkunan ääressä; vasen käsi oli painettuna lasipintaa vasten ja mies sulki silmänsä. Hän oli jo näin varhain vienyt Lucyn lyhyelle häämatkalle ainoaan paikkaan, mihin TARDIS suostui heidät kuljettamaan, eli Mestarille ennestään tuttuun paikkaan universumin loppuun saakka, vuoteen 100 triljoonaa. Hän oli konkreettisesti näyttänyt, että Lucylle rakas kotiplaneetta oli hiekanjyvä koko maailmankaikkeuden hiekkarannalla. Varsinaisesti Mestari oli halunnut alleviivata, ettei hän ollut aivoton, ryyppäävä brittijunttitylsimys, joita Lucy oli elämänsä aikana nähnyt. Vaikka nainen oli lähtöisin hyvästä perheestä, ei se poistanut sitä tosiseikkaa, että Lontoo kuhisi mitättömyyksiä.
Mestari ryhdistäytyi ja harppoi kohti ovea pysähtyen kuitenkin äkisti katsomaan sikeästi nukkuvaa Lucya hymy huulillaan karehtien. Ensijärkytyksen jälkeen nainen oli sopeutunut kiitettävästi. Jos olisi käynyt toisin, ainahan hänellä oli visusti salassa pidetty ase. Yllättävä kuolema olisi vain traagista ja mystistä, eikä kukaan tajuaisi asiayhteyttä, mitä tulisi miehen voittoisan teknologian laseräänimeisseliin. Lucysta olisi hyötyä hänen kasvavalle imagolleen, eikä hän heittäisi hukkaan elävää kauneutta. Kuherruskuukausitraditio oli sekin jo ohi. Maailmankuvan avartuessa Lucy oli ollut näkemästään vaikuttunut, hän oli maininnut tuntevansa olonsa onnekkaaksi ja valituksi. Vaimo oli myös sanonut olevansa ikuisesti kiitollinen siitä, että juuri Mestari oli avannut hänen silmänsä kauniille maailmankaikkeudelle. Mies oli joutunut kuuntelemaan Lucyn hämmästelyä ja kysymyksiä mutta kaiketi hän oli onnistunut tehtävässään; näyttänyt ettei hän ollut tavallinen tärkeilijä ja kenellä oli tieto ja taito. Suitsutus oli kuitenkin hivellyt hänen itsetuntoaan; Lucy oli jonkin aikaa vaikuttanut tyytyväiseltä. Pahat aavistukset täyttivät Mestarin mielen jälleen; ongelma muhi syvemmällä. Hän käänsi katseensa hitaasti pois ja suuntasi kohti keittiötä; teekupillinen olisi nyt enemmän kuin paikallaan.
Silkkiseen mustaan aamutakkiin verhoutunut Ajanherra istuutui ja laski höyryävän teekupin pöydälle. Hän ei päässyt eroon ajatuksista; entä jos jostain sattuman oikusta Tohtori ei koskaan olisikaan laskeutunut Malcassairon pinnalle? Entä jos Tohtorilla olisi ollut mukanaan vain se pöyhkeilevä Jack eikä naista lainkaan? Entä jos taskukello ei olisi koskaan tullut puheeksi tai Martha olisi kätkenyt kasvoiltaan todelliset tunteensa? Ajatus puistatti Mestaria, nyt sentään kaikki ovet olivat avoinna hänelle. Yksin yöaikaan hän alkoi ajatella liikaa, päivällä mies oli omassa elementissään kaiken muun väen joukossa. Kansa nieli purematta Harold Saxonin moitteettoman taustan ja olisi vain ajan kysymys milloin hänet nimitettäisiin Iso-Britannian uudeksi pääministeriksi. Mestari tunsi jo nyt olonsa äärimmäisen tyytyväiseksi. Hän tunsi ihmissuhteiden kirjoittamattomat säännöt ja oli antanut vaimolleen vapaata liekaa, yksityisyyttä. Naisilla oli usein tapana kätkeä asiat sisälleen, samoin näytti tekevän Lucy. Mestari oli havainnut, että vaimo oli muuttunut oudon vältteleväksi. Hän näytti hyödyntävän modernin naisen itsenäisyyttä täysillä kadoten omille teilleen aina keskiviikkoisin. Mies itse oli hyvin kiireinen mutta sokea hän ei ollut. Lucyn lisäksi häntä vaivasi moni muu seikka; entä jos joku hoksaisi Arkkienkeli-tietoverkon porsaanreiän? Mitä jos Tohtori etsisi hänet käsiinsä täysin sopimattomana ajankohtana? Niin monet pienet ja irtonaiset epäilykset häiritsivät häntä, kuin ärsyttävä kärpänen jota hän ei saanut hengiltä.
Mies hörppäsi pahantuulisena teetä ja poltti kielensä. Hän ponkaisi ylös tuolilta ja paiskasi teekupin sisältönsä kera suoraan tiskialtaaseen kolinan säestyksellä. Samalla hän äkkäsi Lucyn käsilaukun, joka oli unohtunut epätavallisen huolettomasti lattialle. Mies sieppasi käsilaukun syliinsä ja päätti olla tyhjentämättä sisältöä ronskisti suoraan pöydälle. Sen sijaan hän avasi merkkilaukun ja päätti tutkia sen esine kerrallaan. Mitä vaimolla oli tapana kantaa mukanaan? Salaista mielihyvää tuntien hän nosti ensimmäisenä esiin ylellisen meikkipussin, joka kätki sisäänsä tyyriitä ja ensiluokkaisia tuotteita ehostusvälineineen. Puuduttavan tylsiä ja ennalta-arvattavia tavaroita paljastui: mustakantinen taskukalenteri, kuulakärkikyniä, avainnippu, pari kampaa, nikotiinipurukumipakkaus ja heleänpunainen tamponiasia. Laukun pohjalla viimeinen löytö herätti Mestarin mielenkiinnon; ilmiselvä paperinen päiväkirja! Kuka aikuinen kirjoitti oikeaa päiväkirjaa ja kuka typerys sellaista kantoi käsilaukussaan niin helposti saatavilla? Naiivi Lucy tietenkin. Ajanherrana Mestari tietysti saattoi tehdä monenmoista, mutta Lucyn ajatuksiin hän ei ollut toistaiseksi tunkeutunut. Hän oli pidättäytynyt juuri siitä. Hän voisi hoitaa asiat pidemmän kaavan kautta, vain omaksi huvikseen. Tavanomaisesti ja Saxonin toimintatapoihin sopivasti. Hän oli kenties jumissa Lontoossa, mutta pakottavaa kiirettä ei ollut. Mestari alkoi kursailematta selailla päiväkirjaa ja pysähtyi viimeisimpään merkintään, jonka Lucy oli kirjoittanut päivämäärän mukaan edellisenä päivänä. Hän luki tekstin ahneesti.
Hän näytti paikkani. Minä tunnen elämän täällä, hän niin paljon enemmän! Kunnes kuolema meidät erottaa... Maailmani romahti. Vertauskuva universumin loputtomasta hiekkarannasta kummittelee mielessäni. Saan kuulemma mitä haluan, kunhan pidän suuni kiinni ja pysyn hänen rinnallaan. En enää tiedä mitä ajatella ja olen alkanut nähdä painajaisia. Hän huolehtii minusta mutta olen kuin loukussa. Minun ei olisi pitänyt nähdä sitä kaikkea! Olen matkustanut ajassa ja avaruudessa, kuka uskoisi?! Minulla ei ole juuri nyt rohkeutta kertoa mitä oikeasti ajattelen. Näen liian usein sen merkillisen, räjähdysherkän ja arvaamattoman katseen. Pian saan taas purkaa sydäntäni!
Mestari sai nopeasti kalenterista selville nimen. Koko nimi keskiviikon kohdalla riitti, hän saisi selville loputkin tiedot ennen aamua... Mitä Lucy oli mahtanut jo paljastaa "purkaessaan sydäntään"? Hän tiesi heti, että hänen olisi tavattava huomaamattomasti tämä nainen, palautettava Lucyn kanssa arki takaisin toimiviin uomiinsa ja ennen kaikkea lopettaa tämä paljastunut, joskin mitätön vehkeily. Kokonaisuus oli ainoastaan häiritsevä. Mestari asetteli laukun sisällön huolellisesti takaisin, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän odottaisi oikeaa hetkeä, kuin peto saalistaan.
LONTOO KLO: 03.08
Yö antoi enemmistölle luonnollisen luvan hellittää otteensa ja vajota uneen. Ilmassa leijuvat kysymykset olivat kuitenkin hyökänneet armotta sängyllä loikoilevan Ajanherran kimppuun pakottaen hänet pysymään valveilla. Tietysti hän pärjäsi vähillä unilla, mutta tämä alkoi muodostua jo tavaksi. Hän kääntyi katsomaan puolittain peiton alla torkkuvaa alastonta vaimoaan; kaikki oli naisen syytä. Mestarin mielessä kummitteleva tuntemus oli lähtöisin Lucysta. Hänellä oli lisäksi selkäpiissä kutkuttava mutta ikävä tunne, että Tohtori olisi elossa ja kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Mies nousi vuoteesta ja kiirehti ikkunalle. Hän raotti raskaita sammalenvihreitä verhoja nähdäkseen ulos, katselematta oikeastaan yhtään mitään erityisesti. Mestari oli mielellään ottanut tietoisen riskin testatakseen ihmisnaisen luotettavuuskapasiteettia. Hän ei ollut kyennyt poistamaan Tohtorilta varastetun TARDISin lukittuja koordinaatteja, mikä kismitti häntä vietävästi, raivostutti suorastaan! Hän viipyi edelleen ikkunan ääressä; vasen käsi oli painettuna lasipintaa vasten ja mies sulki silmänsä. Hän oli jo näin varhain vienyt Lucyn lyhyelle häämatkalle ainoaan paikkaan, mihin TARDIS suostui heidät kuljettamaan, eli Mestarille ennestään tuttuun paikkaan universumin loppuun saakka, vuoteen 100 triljoonaa. Hän oli konkreettisesti näyttänyt, että Lucylle rakas kotiplaneetta oli hiekanjyvä koko maailmankaikkeuden hiekkarannalla. Varsinaisesti Mestari oli halunnut alleviivata, ettei hän ollut aivoton, ryyppäävä brittijunttitylsimys, joita Lucy oli elämänsä aikana nähnyt. Vaikka nainen oli lähtöisin hyvästä perheestä, ei se poistanut sitä tosiseikkaa, että Lontoo kuhisi mitättömyyksiä.
Mestari ryhdistäytyi ja harppoi kohti ovea pysähtyen kuitenkin äkisti katsomaan sikeästi nukkuvaa Lucya hymy huulillaan karehtien. Ensijärkytyksen jälkeen nainen oli sopeutunut kiitettävästi. Jos olisi käynyt toisin, ainahan hänellä oli visusti salassa pidetty ase. Yllättävä kuolema olisi vain traagista ja mystistä, eikä kukaan tajuaisi asiayhteyttä, mitä tulisi miehen voittoisan teknologian laseräänimeisseliin. Lucysta olisi hyötyä hänen kasvavalle imagolleen, eikä hän heittäisi hukkaan elävää kauneutta. Kuherruskuukausitraditio oli sekin jo ohi. Maailmankuvan avartuessa Lucy oli ollut näkemästään vaikuttunut, hän oli maininnut tuntevansa olonsa onnekkaaksi ja valituksi. Vaimo oli myös sanonut olevansa ikuisesti kiitollinen siitä, että juuri Mestari oli avannut hänen silmänsä kauniille maailmankaikkeudelle. Mies oli joutunut kuuntelemaan Lucyn hämmästelyä ja kysymyksiä mutta kaiketi hän oli onnistunut tehtävässään; näyttänyt ettei hän ollut tavallinen tärkeilijä ja kenellä oli tieto ja taito. Suitsutus oli kuitenkin hivellyt hänen itsetuntoaan; Lucy oli jonkin aikaa vaikuttanut tyytyväiseltä. Pahat aavistukset täyttivät Mestarin mielen jälleen; ongelma muhi syvemmällä. Hän käänsi katseensa hitaasti pois ja suuntasi kohti keittiötä; teekupillinen olisi nyt enemmän kuin paikallaan.
Silkkiseen mustaan aamutakkiin verhoutunut Ajanherra istuutui ja laski höyryävän teekupin pöydälle. Hän ei päässyt eroon ajatuksista; entä jos jostain sattuman oikusta Tohtori ei koskaan olisikaan laskeutunut Malcassairon pinnalle? Entä jos Tohtorilla olisi ollut mukanaan vain se pöyhkeilevä Jack eikä naista lainkaan? Entä jos taskukello ei olisi koskaan tullut puheeksi tai Martha olisi kätkenyt kasvoiltaan todelliset tunteensa? Ajatus puistatti Mestaria, nyt sentään kaikki ovet olivat avoinna hänelle. Yksin yöaikaan hän alkoi ajatella liikaa, päivällä mies oli omassa elementissään kaiken muun väen joukossa. Kansa nieli purematta Harold Saxonin moitteettoman taustan ja olisi vain ajan kysymys milloin hänet nimitettäisiin Iso-Britannian uudeksi pääministeriksi. Mestari tunsi jo nyt olonsa äärimmäisen tyytyväiseksi. Hän tunsi ihmissuhteiden kirjoittamattomat säännöt ja oli antanut vaimolleen vapaata liekaa, yksityisyyttä. Naisilla oli usein tapana kätkeä asiat sisälleen, samoin näytti tekevän Lucy. Mestari oli havainnut, että vaimo oli muuttunut oudon vältteleväksi. Hän näytti hyödyntävän modernin naisen itsenäisyyttä täysillä kadoten omille teilleen aina keskiviikkoisin. Mies itse oli hyvin kiireinen mutta sokea hän ei ollut. Lucyn lisäksi häntä vaivasi moni muu seikka; entä jos joku hoksaisi Arkkienkeli-tietoverkon porsaanreiän? Mitä jos Tohtori etsisi hänet käsiinsä täysin sopimattomana ajankohtana? Niin monet pienet ja irtonaiset epäilykset häiritsivät häntä, kuin ärsyttävä kärpänen jota hän ei saanut hengiltä.
Mies hörppäsi pahantuulisena teetä ja poltti kielensä. Hän ponkaisi ylös tuolilta ja paiskasi teekupin sisältönsä kera suoraan tiskialtaaseen kolinan säestyksellä. Samalla hän äkkäsi Lucyn käsilaukun, joka oli unohtunut epätavallisen huolettomasti lattialle. Mies sieppasi käsilaukun syliinsä ja päätti olla tyhjentämättä sisältöä ronskisti suoraan pöydälle. Sen sijaan hän avasi merkkilaukun ja päätti tutkia sen esine kerrallaan. Mitä vaimolla oli tapana kantaa mukanaan? Salaista mielihyvää tuntien hän nosti ensimmäisenä esiin ylellisen meikkipussin, joka kätki sisäänsä tyyriitä ja ensiluokkaisia tuotteita ehostusvälineineen. Puuduttavan tylsiä ja ennalta-arvattavia tavaroita paljastui: mustakantinen taskukalenteri, kuulakärkikyniä, avainnippu, pari kampaa, nikotiinipurukumipakkaus ja heleänpunainen tamponiasia. Laukun pohjalla viimeinen löytö herätti Mestarin mielenkiinnon; ilmiselvä paperinen päiväkirja! Kuka aikuinen kirjoitti oikeaa päiväkirjaa ja kuka typerys sellaista kantoi käsilaukussaan niin helposti saatavilla? Naiivi Lucy tietenkin. Ajanherrana Mestari tietysti saattoi tehdä monenmoista, mutta Lucyn ajatuksiin hän ei ollut toistaiseksi tunkeutunut. Hän oli pidättäytynyt juuri siitä. Hän voisi hoitaa asiat pidemmän kaavan kautta, vain omaksi huvikseen. Tavanomaisesti ja Saxonin toimintatapoihin sopivasti. Hän oli kenties jumissa Lontoossa, mutta pakottavaa kiirettä ei ollut. Mestari alkoi kursailematta selailla päiväkirjaa ja pysähtyi viimeisimpään merkintään, jonka Lucy oli kirjoittanut päivämäärän mukaan edellisenä päivänä. Hän luki tekstin ahneesti.
Hän näytti paikkani. Minä tunnen elämän täällä, hän niin paljon enemmän! Kunnes kuolema meidät erottaa... Maailmani romahti. Vertauskuva universumin loputtomasta hiekkarannasta kummittelee mielessäni. Saan kuulemma mitä haluan, kunhan pidän suuni kiinni ja pysyn hänen rinnallaan. En enää tiedä mitä ajatella ja olen alkanut nähdä painajaisia. Hän huolehtii minusta mutta olen kuin loukussa. Minun ei olisi pitänyt nähdä sitä kaikkea! Olen matkustanut ajassa ja avaruudessa, kuka uskoisi?! Minulla ei ole juuri nyt rohkeutta kertoa mitä oikeasti ajattelen. Näen liian usein sen merkillisen, räjähdysherkän ja arvaamattoman katseen. Pian saan taas purkaa sydäntäni!
Mestari sai nopeasti kalenterista selville nimen. Koko nimi keskiviikon kohdalla riitti, hän saisi selville loputkin tiedot ennen aamua... Mitä Lucy oli mahtanut jo paljastaa "purkaessaan sydäntään"? Hän tiesi heti, että hänen olisi tavattava huomaamattomasti tämä nainen, palautettava Lucyn kanssa arki takaisin toimiviin uomiinsa ja ennen kaikkea lopettaa tämä paljastunut, joskin mitätön vehkeily. Kokonaisuus oli ainoastaan häiritsevä. Mestari asetteli laukun sisällön huolellisesti takaisin, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän odottaisi oikeaa hetkeä, kuin peto saalistaan.