|
Post by Peyote on Oct 28, 2015 7:08:45 GMT
Lontoota oli hakannut koko viime yön ajan raivoisa ukkosmyrsky, joka oli jättänyt jälkeensä paitsi vesilätäköiden täplittämät kadut ja joitain kaatuneita puita, myös aurinkoisen, pilvettömän taivaan. Jenny oli aamulla asunnoltaan poistuestaan löytänyt pihaltaan pari myrskytuulen jättämää yllätystä, ja oli nyt puutarhatuolin ja sateenvarjon rikkaampi. Kaikki merkit viittasivat siihen, että tästä oli tulossa mahtava päivä. Nyt, vietettyään tällä sinisellä planeetalla vajaan viikon, Jenny oli tullut todenneeksi sen olevan hänen saamistaan ennakkotiedoista poiketen yllättävän sateinen ja.. no, harmaa. Ennen Maahan saapumistaan vaaleaverikkö oli lukenut viidakoiden kasvillisuudesta kertovan tietokirjan ja nähnyt kuvia uskomattomista auringonlaskuista, mutta ennen tätä päivää aurinko oli korkeintaan pilkahdellut paksun pilvipeiton takaa. Tämä päivä kuitenkin kirjaimellisesti loisti erilaisuudellaan; aurinko paistoi kuin viimeistä päivää, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Kaduilla kulkevat ihmiset olivat vaihtaneet sateenvarjot aurinkolaseihin, ja samoin oli tehnyt tämä nuori ajanherra. Vaaleaverikkö oli rakastanut öistä ukkosmyrskyä, mutta sitä seurannut auringonpaiste oli ehkä jopa sitä parempaa. Jenny oli viettänyt aamupäivän Lontoon Sohossa sijaitsevassa kirjastossa kahlaamassa läpi Maasta kertovaa kirjallisuutta, ja oli nyt sisätiloihin kyllästyttyään päättänyt heittää nahkatakin ylleen ja lähteä kiertelemään kaupunkia vailla sen kummempaa päämäärää. Hän oli kuljeskellut vetisiä katuja pitkin ja pyörinyt aikansa myrskyn pieksemässä Hyde Parkissa, kunnes oli päätynyt - jälleen kerran - Buckinghamin palatsin portin lähistölle seurailemaan päivittäistä, hämmentävää vahdinvaihtoseremoniaa. Kellon lähestyessä puolta kahtatoista lähistölle kerääntyi sankoin joukoin turisteja kameroineen, ja vaaleaverikkö jäikin tavalliseen tapaansa katselemaan porttia, sen lähistöllä parveilevia turisteja ja satunnaista salamavalojen räpsyntää etäämmältä. Ihmisten kulttuuri ja käytös kiehtoivat häntä suunnattomasti.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 28, 2015 14:57:00 GMT
Kirjastossa vallitsi hiljaisuus. Sen rikkoi satunnaiset hiljaiset askeleet kirjahyllyjen väleissä, yskäisyt sekä kauempana istuskelevan kaksikon hiljainen juttelu. Ei Alvin noita tyttöjä tuntenut, kaksikko tuntui vain kiinnittävän mieheen koko ajan enemmän huomiota. Nuori itse taas yritti keskittyä löytämäänsä kirjaan. 'Avaruuden salat' luki suurin tikkukirjaimin paksun teoksen kannessa miehen silmäillessä sitä noin puolesta välistä. Kirja kertoi jotain avaruusolennoista sekä kaikesta niihin liittyvästä. Jotenkin Alvinista kuitenkin tuntui, ettei noita vihreäihoisia ja soikiopäisiä olentoja olisi olemassakaan. Mutta kuka sitä tietäisi. Kelloaan vilkaisten nuorikko sai todeta, että olisi aika vaihtaa maisemaa. Hän nappasi pöydälle kokoamansa kirjat - joita oli peräti kolme kappaletta - mukaansa ja asteli tiskin suuntaan ne lainatakseen. Kaksi niistä kertoi juuri noista "avaruuden saloista" ja yksi taas aiheesta poiketen Buckinghamin palatsin historiasta. Mies tarvitsisi sitä esitelmäänsä varten, vaikka aihe ei itsessään kovinkaan paljoa tätä nörttiä kiinnostanut.
Kirjat lainattuaan Alvin saattoi vain kiirehtiä ehtien juuri ja juuri saapumaan palatsin edustalle katsomaan vahdinvaihtoa. Olihan Lontoossa asusteleva nuorikko nähnyt tapahtuman toki ennenkin, mutta tällä kertaa hänen täytyisi ottaa kuvia esitelmäänsä varten. Niin nuorikko yritti survoa väkijoukon läpi saadakseen edes jonkinlaisia kuvia punapukuisista vartijoista, jotka juuri astelivat suurin joukoin edes takaisin palatsin pihalla. Pyydeltyään anteeksi ainakin tusinalta ihmisiä onnistuikin Alvin pääsemään eturiviin kameransa kanssa.
Kun vahdinvaihto oli sitten ajallaan ohi, alkoivat turistitkin hajaantua kukin omille teilleen, vaikkakin monet jäivät vielä pällistelemään paikoilleen ja napsimaan kuvia itse palatsista ja sitä ympäröivästä muurista. Alvin itse kääntyi ympäri ja suuntasi katseensa kameraansa samalla kun lähti astelemaan eteenpäin. Olisi kaiketi aika palata kotiin tekemään esitelmän kirjoitelmallista osuutta ja työstämään kuvat valmiiksi. Mies oli niin keskittynyt kuviensa selaamiseen, ettei huomannut edessään seisovaa blondia. Niimpä hän nolosti törmäsi toiseen hätkähtäen itsekin takaisin tilanteen tasalle. Törmäys ei ollut mikään voimakas, mutta silti törmäys ottaen huomioon miehen reippaan kävely tahdin saattaisi tätä lyhyempi ajanherra hyvinkin kaatua. "Anteeksi! Oletko kunnossa?" Mies kyseli katsellen sitten naista silmät huolestuneisuudesta pyöreinä. Hän taisi itse säikähtää tilannetta enemmän kuin nainen. Kamera laitettiin kaulaan roikkumaan siksi aikaa, kun Alvin ojensi toiselle kättään, jos nainen olisikin päätynyt kaatumaan sateesta lätäkköiselle maalle. Toivottavasti toista ei ollut oikeasti sattunut, sitä Alvin saisi katua koko loppu ikänsä.
|
|
|
Post by Peyote on Oct 29, 2015 10:15:22 GMT
Jennyn asuVaikka vaaleaverikkö ei ollut kotoisin tästä galaksista - tai edes mistään läheltäpäinkään - hän sulautui portin liepeillä parveilevien turistien joukkoon saumattoman hyvin. Jo useampana päivänä väkijoukon kuhinaa tarkasteltuaan hän oli tullut todenneeksi eroavansa vahdinvaihtoseremoniaa seuraamaan saapueista ihmisistä lähinnä varustuksensa puolesta; ihmisillä oli enemmän kuin erikoinen tapa kuvata ihan kaikkea mahdollista ja tuijottaa maailmaa lähinnä kameroiden ja matkapuhelimien näyttöjen kautta sen sijaan, että asioihin olisi todella keskitytty. Jenny kohensi kultakehyksisien pilottilasiensa asentoa nenällään ja antoi tapansa mukaan katseensa vaeltaa varsinaisesta spektaakkelista sitä seuraavaan väkijoukkoon, pysähtyen seurailemaan muutaman metrin päässä kasvot valtavaan järjestelmäkameraan liimattuna seisovaan aasialaistyttöön. Tuokin näytti irtautuvan kamerastaan korkeintaan tarkastellakseen aiemmin kuvaamiaan otoksia. Salamavalo räpsyi tiuhaan tahtiin ja kameran asentoa vaihdeltiin otosten välillä tottunein ottein, eikä Jenny voinut olla pohtimatta, mikä valokuvien funktio loppujen lopuksi oli. Hänellä ei rehellisesti sanottuna ollut minkäänlaista hajua siitä, mitä ihmiset oikeastaan tekivät kaikille ottamilleen kuville tai etenkään siitä, miksi tämä rotu tuntui matkustelevan planeettansa halki vain tuijottaakseen uusia paikkoja ja asioita pikkuruisilta näytöiltä. Koko homma tuntui lievästi hämärältä, mutta kaikilla kansoilla oli omat, erikoiset tapansa. Vahdinvaihtoseremonian päätyttyä porttien luo kerääntynyt väkimassa hajosi hiljalleen, ja Jennyn seurailema kameratyttö katosi perheineen ihmisvilinään. Yhä syvälle mietteisiinsä uppoutuneena nuori nainen ei huomannut alkuunkaan häntä kovaa vauhtia lähestyvää nuorukaista, ennen kuin oli jo liian myöhäistä, ja nuori nainen horjahti törmäyksen voimasta yllättyneen älähdyksen siivittämänä takamukselleen märälle asfaltille. Kylmä vesi läpäisi tummat pillifarkut sekunneissa, ja blondi tarttui kiitollisena hänelle tarjottuun käteen noustakseen ylös. ”Tottakai! Vettähän ja kuraahan tämä vain on”, hän vastasi siistittyään huolettomin pyyhkäisyin enimmät kurat vaatteiltaan. Kohotettuaan katseensa vihdoin ylös ja huomattuaan toisen kasvoilla vallitsevan, kauhunsekaisen ilmeen, ei ajanherra voinut olla naurahtamatta. ”Näkisit ilmeesi.”
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Oct 29, 2015 20:52:09 GMT
ja alvin näyttää tältäNiin nuorikko onnistui hyvinkin tyylikkäästi törmäämään suoraan varsin viehättävän oloiseen naiseen ja kiitokset Alvinin kaatui blondi suoraan kuraiseen maahan pepulleen. Kun toinen sitten autettiin takaisin jaloilleen Alvin katseli toista yhä hieman huolestuneesti, vaikka nainen olikin todennut olevansa vain kurassa ja vedessä, kunnossa siis äänen sävystä päätellen. Reppuansa tonkimattakin Alvin oli varma, ettei omistanut arkkiakaan paperia, jota olisi voinut toiselle tarjota housujensa puhdistukseen, joten Al päätyi vain katsomaan toista sitten hieman tarkemmin. Vaaleat, pitkät hiukset, jotka oli vetäisty ponnarille, silmiä peittivät aurinkolasit ja vaatetus muutenkin näytti varsin normaalilta lontoolaiselta tyyliltä. Siltikään Alvin ei voinut olla varma oliko toinen turisti vai paikallinen. Tai kenties jotain siltä väliltä. Toisen naurahti saaden hivenen hämmästyneen ilmeen käväisemään opiskelijan kasvoilla. "Öh, siis.. plöäh", mies yritti sanoa jotain kiusallisen hymyn kohotessa tämän kasvoille miehen hieraistessa niskaansa nolosti. Milloinkohan viimeksi hän oli taas jutellut jonkun naisen kanssa näin kiusallisessa tilanteessa? Nopeasti kättä kuitenkin tarjottiin tervehdykseen. "Alvin Bringhton", hän sitten esitteli itsensä ja ravistaisi toisen kättä jos nainen päättäisi vastata tervehdykseen. Vaistomaisesti Al yritti muuttaa kiusallisen tilanteen rennommaksi, vaikkei nainen todellakaan tuntunut loukkaantuvan nuorikon päättömästä törmäilystä. Hyvähän se niin oli tietenkin. //tuli vähän lyhyempi nyt :'l //
|
|
|
Post by Peyote on Oct 30, 2015 8:56:07 GMT
|| no ei se pituus oo niin justiinsa c:
Yllättävä yhteentörmäys ja kaatuminen eivät rehellisesti olleet haitanneet Jennya yhtään – kuraiset vaatteet sai aina pestyä, eivätkä ulkonäölliset asiat olleet muutenkaan kovin korkealla ajanherran prioriteettilistalla. Sitä paitsi uusiin, mukaviin tuttavuuksiin törmääminen – vaikkakin sitten kirjaimellisesti – oli aina ihanaa, ja Alviniksi itsensä esitellyt, tummahiuksinen nuorukainen tuntui ainakin ensivaikutelman perusteella mukavalta. Toki ensivaikutelmat saattoivat pettää; vaaleaverikkö oli joutunut useammin kuin kerran pakenemaan pää kolmantena jalkana juosten tilanteista, jotka hän oli alun perin arvioinut täysin vaarattomiksi.
”Jenny”, nainen vastasi toisen esittelyyn ja tarttui tämän käteen toistamiseen aurinkoisen hymyn kohotessa huulille. Viiden Lontoossa vietetyn päivän jälkeen Alvin oli asiakaspalveluhenkilöitä lukuun ottamatta yksi ensimmäisistä ihmisistä, joiden kanssa Jenny oli pysähtynyt juttelemaan. ”Hauska tavata! Olitko katsomassa karvahattuisia miehiä?”, nuori ajanherra kysyi vilkaisten portin liepeillä kopissaan ryhdikkäänä seisovan vartijan suuntaan nopeasti vilkaisten.
Jennyn kasvoja hallinnut, hyväntuulinen hymy vaihtui uteliaampaan sävyyn vaaleaverikön kiinnitettyä vihdoin tarkempaa huomiota toisen ulkomuotoon. ”Oletko sinäkin turisti?”, blondi tiedusteli kulmiaan kiinnostuneena kohottaen, viitaten samalla kädellään ohimennen nuorukaisen kaulassa roikkuvaan kameraan. Innokas selittäminen jatkui, vaikka toiselle oli hädin tuskin ehditty antaa kunnon puheenvuoroa. ”Olen itse viihtynyt täällä nyt viitisen päivää. Rakastan metroa ja puhdasta hengitysilmaa!” Metro oli mielettömän hauska. Hän oli tutustunut siihen toisena Maassa viettämänään päivänä ja rakastunut saman tien; pääosin maanalaisia tunneleita pitkin kulkevat, pienet sähköjunat olivat usein täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmisiä.
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Nov 2, 2015 20:31:49 GMT
Kaikesta kuitenkin selvittiin pelkällä säikähdysellä ja Alvin päätyi esittelemään itsensä ensimmäisenä. Jennyksi esittäytnyt blondi tarttuikin miehen ojennettuun käteen ja tämän Jennyn kasvoilla koreileva kaunis, niin aurinkoinen hymy pakotti hymyn myös Alin huulille. Ravistettuaan toisen kättä päästikin Alvin irti ja kuunteli sitten toisen sanat tutustumisesta sekä karvahattuisista miehistä. "Tarkoitat kaiketi vartijoita? Ja tulin tavallaan, minun täytyy ottaa kuvia erästä kouluprojektia varten", nuorikko sanoi kameraansa hieman nostaen sitten kääntäen itsekin katseensa hetkeksi palatsin edustalla seisoviin punatakkeihin, jotka seisoivat ehkä jopa liiankin vakavina paikoillaan. Alvin oli monissa elokuvissa nähnyt, kuinka monet olivat yrittäneet saada vartijoita hievahtamaan paikoiltaan onnistumatta. Niimpä noiden vakavuus tuntui menevän ehkä jopa hieman yli.
Lyhyeksi hetkeksi Alvin jäikin katselemaan vartijoita, kunnes kuuli seuralaisensa kysymyksen ja katsahti vielä omaa kameraansa. Toinen kuitenkin jatkoi puhumista ennen kuin mies ehti edes vastata ja hehkutti sitä kuinka mahtavia metrot olivat ja miten ihanaa oli hengittää puhdasta ilmaa. "Eiköhän sitä puhdasta ilmaa ole muuallakin", mies hymähti katse seuralaisessaan. Olihan niitä saastuneempiakin kaupunkeja tietenkin olemassa, mutta eipä Alvin ollut kovin monesti kuullut ihmisten huomauttelevan juuri siitä, että täällä Lontoossa oli puhdasta ilmaa. "Mutta siis en ole turisti, asun täällä Lontoossa", hän kertoi sitten samalla kun korjasi päässään olevien lasien asentoa paremmaksi, etteivät ne tippuisi päästä ihan niin helposti. "Entäs sinä? Asutko itse täällä Lontoossa vai oletko kenties turisti?" Alvin päätti sitten kysyä ystävällisellä äänensävyllä, olihan järkevää jatkaa keskustelua luontevasti.
Alvin vilkaisi ympärilleen ja saattoi huomata kauempana häämöttävän puistopenkin. "Kävisikö, jos siirtyisimme tuonne juttelemaan? Siis ellei sinulla ole minnekkään kiire tai... jotain", nuorikko sanahti jälleen lauseen lopussa niskaansa hieraisten. Oli se keskusteleminen joskus vaan niin vaikeaa.. Ellei Jennyllä olisi hirveää kiirettä jonnekin tai muuta vastaan sanomista, siirtyisi kaksikko kaiketi penkin suuntaan jatkamaan tätä varsin normaalia keskustelua.
|
|
|
Post by Peyote on Nov 3, 2015 14:19:04 GMT
Satunnainen tuulenpuuska tanssitti tummaa asfalttia värittäviä puidenlehtiä vesilätäköiden ympärillä ja viima kutitteli etäisen viileänä niiltä kohdin, joista Jennyn farkut olivat aiemmin kastuneet. Vaikka aurinko paistoi kuin viimeistä päivää, eikä syksykään ollut vielä kovin pitkällä, sai vaaleaverikkö olla onnellinen geeniensä suomasta kylmänsietokyvystä – moni ihminen tuskin olisi viihtynyt pitkään ulkona märät vaatteet yllään tähän aikaan vuodesta. Nuorelle ajanherralle syksytuuli oli kuitenkin vain sivuseikka siinä missä märät housutkin. Ohimenevää, irrelevanttia.
Jenny kohautti hymy huulillaan olkiaan nuorukaisen kommentille puhtaasta ilmasta. Olihan sitä, lukemattomilla eri planeetoilla eri galakseissa eri puolilla universumia, mutta siihen törmääminen oli kaikesta huolimatta aina ihanaa. ”Se ei muuta asiaa mitenkään”, ajanherra vastasi hyväntuulisesti. ”Rakastan sitä silti!” Avaruuspuvut rajoittivat liikkuvuutta ja erillisten happipullojen kanssa säheltäminen toi tottuneellekin seikkailijalle oman jännityksensä. Toki Alvinin näkemys asiasta oli luultavasti täysin eri luokkaa; niin tylsältä kuin se vaikuttikin, valtaosa ihmisistä ei ollut koskaan poistunut kotiplaneetaltaan. Jos totta puhuttiin, Jennyn tähän asti Lontoossa jututtamista ihmisistä – joita tosin ei ollut montaakaan – vain murto-osa oli matkustanut elämänsä aikana Ison-Britannian ulkopuolelle. Ajatus kuulosti seikkailijan korvaan armottoman ankealta. Vuosikymmeniä jumissa yhdellä planeetalla? Ei kiitos.
Alvin ehdotukseen vastattiin myöntävästi, ja sen kummemmin asiaa ihmettelemättä parivaljakko ottikin suunnan pörröpään viittaamaa puistonpenkkiä kohti. ”On minulla aikaa”, Jenny totesi naurahtaen. ”Asun täällä tällä hetkellä – tai ainakin toistaiseksi – mutta luokittelisin itseni kyllä siitä huolimatta ehdottomasti turistiksi”, hän jatkoi pohtivaan äänensävyyn. Penkin luo saavuttuaan blondi istuutui alas, laski olallaan kantamansa laukun vierelleen penkille ja – huomattuaan auringon jääneen puiden lehtien taakse – siirsi aurinkolasinsa otsalleen. Siniset silmät kohdistettiin jälleen uteliaana Alviniin. ”Kerro lisää siitä kouluprojektista. Mitä opiskelet?”
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Nov 3, 2015 18:27:45 GMT
Niin juteltiin hieman raikkaasta ilmasta ja olihan Jennykin omalla tavallaan oikeassa sanoessaan, ettei se muuttanut mitään vaikka raitista ilmaa oli muuallakin. Ja parempaahan se raitis ilma olisi kuin saasteiden täyttämä ilma, jota juuri ja juuri uskalsi hengittää. Nainen vastasikin myöntyvästi siihen, että kaksikko voisi siirtyä penkille juttelemaan ja niimpä he sitten lähtivät astelemaan sen suuntaan. Alvin saikin kuulla, että toinen asui Lontoossa myös, mutta silti koki itsensä enemmän turitsiksi. Rillipäinen ei voinut olla hymyilemättä toisen sanoille. Kokihan hän joskus itsekin, ettei tiennyt kaikkea tästä kaupungista vaikka olikin asunut siellä jo monta vuotta. Usein tuntuikin siltä, että Lontoo sisälsi enemmän asioita kuin Alvin pystyi kuvittelemaankaan. Eihän mies tietenkään tiennyt mitään siitä, että täälläkin asusteli monia avaruus oliota ynnä muita otuksia. Ja vielä vähemmän Alvin osasi arvata, että jutteli juuri sellaisen kanssa!
Kaksikko saapuikin nopeasti penkille, joka onneksi oli suht kuiva. Alvin istahti paikoilleen naisen viereen, mutta ei liian lähelle. Täytyihän toiselle antaa omaakin tilaa. Jenny tahtoikin sitten tietää hieman lisää pojan kouluprojektista ja siitä, mitä hän opiskeli. "Öhm.. No tämä projekti liittyy pääasiassa historiaan, mutta opiskelen sen lisäksi paljon muutakin", Alvin sanoi sitten. "Mutta tähtitiedettä pääasiassa.. ja kaikkea siihen liittyvää", hän vielä tarkensi. Ties vaikka Jennykin oli kiinnostunut kyseisestä aiheesta! "Opiskeletko itse jotain?" Al päätti sitten kysyä pitäkseen keskustelua yllä. Totta kai Alvinia kiinnostikin, saattaisihan Jenny vaikka opiskella samassa paikassa hänen tietämättään!
Alvin vilkaisi rannekelloaan. Hänen pitäisi vielä tänään käydä tutkimuslaitoksellakin hakemassa jotain papereita joista pojan isä oli joutunut muistuttamaan jo muutamia kertoja. Hän kerkeäisi kuitenkin käydä siellä myöhemminkin, juuri nyt hän tahtoi vain syystä jos toisesta jutella Jennyn kanssa. Ehkä se oli ajan herran luokseen vetävät piirteet tai sitten jokin muu, mutta Alvin oli varma että tähän henkilöön kannattaisi tutustua.
|
|
|
Post by Peyote on Nov 5, 2015 12:05:02 GMT
”Tähtitiedettä?”, Jenny toisti kohottaen kulmiaan kiinnostuneena. ”Minä rakastan avaruutta. Mikä on lempigalaksisi?” Vaaleaverikkö oli tottakai kuunnellut mielenkiinnolla tähänkin asti, mutta pörröpään kertoessa opiskeluistaan hänen silmänsä syttyivät. Ihmiskunta taisi tässä ajassa olla avaruustieteiden suhteen vielä jonkin verran jäljessä monista muista sivilisaatioista, mutta aihe oli kaikesta huolimatta seikkailijan mielestä suunnattoman kiehtova – hän rakasti avaruutta ja maailmankaikkeutta ja hänen tiedonjanonsa aiheen suhteen oli loputtoman kyltymätön. Tietyllä tavalla puheenaihe tuntui aavistuksen verran katkeransuloiselta, olihan nuoren ajanherran kaipuu seikkailuun kova tälläkin hetkellä. Vaikka Jenny oli viettänyt Maassa alle viikon, eikä kyllästymisestä siis ollut vielä tietoakaan, tuntui ahdistavalta olla jumissa vailla menopeliä, jolla hurauttaa uusiin maisemiin kun siltä tuntui. Lontoo oli ollut toistaiseksi ihana, mutta ei hän täällä loppuikäänsä halunnut viettää. Ties kuinka pitkään ajanherrat edes elivät.
Alvinin tiedustellessa vuorostaan blondin opiskeluista tämä pudisteli päätään. ”Tykkään kyllä uusien asioiden oppimisesta ja kahlaan usein läpi kirjallisuutta milloin mistäkin aiheesta, mutta en ole käynyt mitään koulua. Matkustelen paljon, enkä ole oikeastaan toistaiseksi viipynyt missään tarpeeksi pitkään”, Jenny vastasi, muuttuen hieman mietteliään näköiseksi lausahduksensa loppua kohden. Hän ei ollut juuri ajatellut asiaa aiemmin, mutta opiskeleminen tuntui oikeastaan melko mielenkiintoiselta ja kehittävältä tavalta kuluttaa aikaa tällä planeetalla. Niin ikävältä kuin se tuntuikin, näillä näkymin täältä ei tainnut olla poispääsyä, eikä ajanherraa vain yksinkertaisesti oltu luotu hengailemaan tyhjänpanttina. Piti olla tekemistä ja päämääriä, jotain jolla pitää itsensä kiireisenä.
”Ehkä minun pitäisi, mikäli viihdyn täällä pidemmän aikaa”, vaaleaverikkö naurahti pyöritellen vaaleaa hiussuortuvaa sormenpäänsä ympärille ajatuksella leikitellessään. Siniset silmät kohdistettiin vaistonomaisesti toisen rannekelloon tämän tarkistaessa kellonaikaa ja huulet kaartuivat leikkisän kiusoittelevaan hymyyn. ”Oletko varma, ettei sinulla itselläsi ole kiire mihinkään?”
|
|
Deleted
(Deleted User)
I was deleted!
|
Post by Deleted on Nov 12, 2015 17:44:22 GMT
Kaksikko siirtyikin penkille jatkamaan keskustelua, aihe tällä hetkellä opiskelussa. Jenny kysyikin kiinnostuneen oloisesti tähtitieteestä udellen Alvinin lempigalaksia. Nuorikko hieraisi jälleen niskaansa päästäen sellaisen hmmm- äänen. Ei hän ollut perehtynyt sen tarkemmin eri galakseihin, vaikkakin jotain niistä tiesi. Se, että Jenny kysyi juuri lempi galaksista sai Alvinin ajattelemaan, että toinen tietäisi enemmänkin avaruudesta. "Kai se on tämä meidän oma galaksimme", Al sitten vastasi totuuden mukaisesti, eihän hän ollut kaksikosta se jolla oli kokemusta aikamatkaamisesta. "Entäs sinun?" Opiskelija kysyi sitten vielä kohteliaasti.
Keskustelun aihe muuttui avaruudesta nopeasti Jennyn omiin opiskeluihin toisen todetessa olevansa tiedonhaluinen persoona. Sitten selvisikin, ettei toinen ollut käynyt koulua ollenkaan matkustelemisensa takia. Nyt oli Alvinin vuoro näyttää hivenen kummastuneelta. "Ollenkaanko?" Alvin kysyi hämmästyneesti. Juurihan Jenny oli kysellyt häneltä avaruudesta ja vaikutti jollain tapaa oudolta, että nainen kysyi ensin Alin lempigalaksia ja sitten ilmoittaa ettei ole opiskellut lainkaan.. Ainakin Alvinin mielestä se kuullosti oudolta. Jenny kuitenkin totesi, että ehkä kannattaisikin aloittaa opiskelu. Alvin vastasi siihen vain olkiaan kohauttaen ja päätään nyökyttäen.
Sitten nuorikko vilkaisikin kelloaan. Hän kuulikin oitis seuralaisensa kysymyksen ja katse käännettiin toisen kiusoittelevasti hymyileviin kasvoihin. "Minun pitäisi käydä laitokselta muutamia papereita vielä tänään, mutta kyllä minä ehdin myöhemminkin", Alvin sanahti hymyillen hieman itsekin. "Ellet sitten halua tulla mukaan", Alvin ehdotti sitten huomaamattaan. Olisihan se kaiketi mielenkiintoista, jos toinen kerta avaruudesta tykkäsi itsekin. "Ei siis ole mikään pakko!" Al huomautti vielä hymähtäen. Niin, sehän oli vain ehdotus.
|
|